Kirkkoperkele!

Muslimitkin...?!

Niinhän siinä nyt käy kuin tv-lupamaksussa:Kaikki maksaa,oli tv tai ei!
Kirkkohallitus puoltaa kirkollisverotuksen remonttia, jossa yhteisöveron tilalle tulee valtion rahoitus.

Valtiovarainministeriön työryhmä esitti lokakuussa 2013, että seurakuntien yhteisövero-osuus poistettaisiin ja sen sijaan evankelis-luterilaisille seurakunnille ryhdyttäisiin maksamaan lakisääteistä valtionavustusta. Valtionavustuksella katettaisiin jatkossa kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä, kuten hautaustoimen, väestökirjanpidon ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpidosta, aiheutuvia kustannuksia.

Valtion rahoitusosuus olisi 114 miljoonaa euroa vuodessa, mutta summaa tarkistettaisiin vuosittain kuluttajahintaindeksin mukaisesti. Lisäksi seurakuntien verotuskustannuksia alennettaisiin 6 miljoonalla eurolla.

Kirkolliskokous puolsi toukokuun istunnossaan seurakuntien yhteisövero-oikeudesta luopumista. Siirtyminen seurakuntien yhteisövero-osuudesta valtion rahoitukseen edellyttää kuitenkin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutoksia.

Kirkkohallitus ehdottaa kirkolliskokoukselle kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosta siten, että yhteisöverosta voidaan luopua. Yhteisöveron tilalle otettaisiin järjestelmä, jossa kirkolle maksetaan lakisääteistä valtionavustusta kirkon hoitamista eräistä yhteiskunnallisista tehtävistä.

Asiaan liittyvässä lausuntoluonnoksessa valtiovarainministeriölle korostetaan, että on välttämätöntä, että seurakuntien osuutta verotuskustannuksista vähennetään ehdotetulla 6 miljoonalla eurolla. Muutos, jonka myötä yhteisöverosta luovuttaisiin, tulisi voimaan vuoden 2016 alussa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuh..

      Yhteisöverossahan sitä maksetaan jokatapauksessa. Kaikissa palveluissa, tuotteissa ja ostoksissa menee yhteisöveroa, jota maksaa sitä enemmän, mitä' enemmän kuluttaa, kuului sitä kirkkoon eli ei. Pitäisi saada kommunistit hallitukseen, että kirkon ja valtion välinen liitto saataisiin purettua.

    • Tee se tänään
      • Ymmärrystä

        Kyse on siitä, ettei yritysten tarvitse enää maksaa veroja kirkolle, koska eivät käy kirkossakaan tai käytä seurakunnan rakennuksia.
        Normaali seurakuntalainen maksaa vapaaehtoisesti ja saa kirkon palvelut.
        Yrityksille on jo muutenkin asetettu valtavat kulut ja maksuvelvollisuudet, jotka pitää lisätä hintaan. Näin pyritään saamaan kilpailukykyä vientiin ja hintojakin laskuun.
        Yritykset vaan on tässä odotellessa jo kilpailutettu ja verotettu niin kuralle, sekä velkaannutettu että nousu kestää kauan.
        Yritysten heikko talous on johtanut kymmenien tuhansien irtisanomisiin, konkursseihin ja yrittäjien asuntojenkin menetyksiin.
        Pakkohan sitä on yrittää korjata. Työntekijä kunnalla jää muuten ilman palkkaa ja irtisanottu ilman korvauksia, ellei yrityksiltä saada rahaa.
        Suomen ongelma kun on sama kuin Euroopassa yleensäkin, menot tuloja suuremmat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe