Mainio Muonio

Äimistynyt

Miksi päättäjät kertovat lehdissä että Muonio on kohta kriisikunta,sehän jo tiedetään.Miksi he eivät kerro miten siitä selvitään ? Eivätkö he ymmärrä että he ovat päätöksentekijöitä ? Aivan pöyristyttävää luettavaa. Kyllä ne ongelmat osastaan luetella mutta ei niitä osata ratkaista.

54

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valtsuviik

      MyllyM kertoi uutisen jota hän itse ei ole tiennyt,Kriisikunta.Mitä hän ei vieläkään tiedä,että hän ja 4-5 vanhaa pierua on palkanneet 20-30 henkeä lisää porukkaa ja olleet päättämässä vastoin talouden tervehdyttämisohjelmaa höpö höpö hankkeista.En ymmärrä millä perusteilla valtuutettu haluaa olla valtuutettu jos hän ei ymmärrä missä mennään.Lehden juttu oli pitkästä aikaa todella Muonion ongelmiin perehtynyt ja kiitos paikallislehdelle.Siis lehden pitää kertoa valtuutetuille missä menty pieleen.

    • Käki Niva

      Mitä voi tehdä kun vähintään 15 kunnanvaltuuston jäsentä on itse tai puoliso tai molemmat tai perheenjäsen tai setä eno tai täti kunnan palkkalistoilla? tai kuntayhtymän? luulevatko muoniolaiset oikeasti että valtuutetut ottavat tuloja pois omiltaan saatikka itseltään? ei ole sattuma että henkilömäärä on paisunut eikä valtuusto tee muuta kuin ottaa velkaa että saadaan omat tulot varmistettua. päivän Luoteis-lappi avasi monen silmät,niin minunki.

      • Saneeraus

        Koskakohan Kunnassa aloitetaan Yt.neuvottelut?

      • jäävipäättäänmistään
        Saneeraus kirjoitti:

        Koskakohan Kunnassa aloitetaan Yt.neuvottelut?

        (Käki Nivaa) jatkaakseni,tilanteen ollessa tämä Muonion Valtuusto voidaan todeta olevan toimintakyvytön.Hallitus ja valtuusto ovat täysin toimintakyvöttömiä.Kuka tietää ratkaisun?

      • hissi-ilmiö
        jäävipäättäänmistään kirjoitti:

        (Käki Nivaa) jatkaakseni,tilanteen ollessa tämä Muonion Valtuusto voidaan todeta olevan toimintakyvytön.Hallitus ja valtuusto ovat täysin toimintakyvöttömiä.Kuka tietää ratkaisun?

        Kittilä.

      • voi teitä

        Onko tosi ,että päättäjät ovat kunnan työntekijöitä? Jääviähän, he ovat itseä irtisanomaan.

      • One Direction fun
        voi teitä kirjoitti:

        Onko tosi ,että päättäjät ovat kunnan työntekijöitä? Jääviähän, he ovat itseä irtisanomaan.

        Taitaa olla vanhuuseläkkeellä koko eturivi.......ei niitä tulevaisuus kiinnosta........ nuoret ottakaa vastuu älkääkä antako sitä vanhusten vastuulle.....äänestäkkää!!!

      • Tietäjä
        voi teitä kirjoitti:

        Onko tosi ,että päättäjät ovat kunnan työntekijöitä? Jääviähän, he ovat itseä irtisanomaan.

        Kunnanhallitus valmistelee ja päättää irtisanomisista ja lomautuksista. Kumpikin reitti vie kyllä vähän aikaa. Jokainen kunnan työntekijä voisi vuorollaan ylimmästä pomosta alimpaan työsuhteiseen henkilöön olla lomautettuna yhden kuukauden. Lomautukset tulisi porrastaa niin, että jokainen työmuoto silti toimisi vaikkakin pienemmällä porukalla.
        Huomattu kyllä on, että se voi olla vaikeaa toteuttaa Muonion kunnassa, koska osan työntekijöiden osaamistaito on niin heikko, että pientäkin asiaa hoitaa useampi henkilö jolloin taidot yhdistettynä asia saadaan jotenkin hoidettua. Siis jotenkin!
        Kuukauden lomautus olisi nopeasti saatavaa säästöä ja se saataisiin toteutettua lyhyellä aikavälillä.
        Samalla tultaisiin siihen, että kuinka monta voidaan sanoa irti toiminnan siitä kärsimättä. Tällä tavalla menoja pienennettäisiin roimasti, aikaa kuluisi tähän irtisanomisprosessiin tietysti vähän kauemmin kuin lomautuksiin.
        Panen kaikki toivoni tulevaan Kunnansihteeriin ja siihen, että ne paikalleen jumittuneet liian kauan luottamustoimissa olleet henkilöt osaisivat lähteä itse, ennen kuin käsketään. Heidän tulisi kyllä katsoa peiliin eikä antaa niin älyttömiä lausuntoja ainakaan lehdistölle ja aina ne samat tyypit.

      • olenko väärässä?
        Tietäjä kirjoitti:

        Tietäjä on osittain oikeassakin mutta kuitenkin niin väärässä.
        Miksi KAIKKIEN kunnan työntekijöiden pitää maksaa siitä, että kunta on palkannut liikaa väkeä? Lokiikkahan sanoo, että ne liiat työntekijät sanotaan irti.

      • Olet väärässä vain vähän
        olenko väärässä? kirjoitti:

        Tietäjä on osittain oikeassakin mutta kuitenkin niin väärässä.
        Miksi KAIKKIEN kunnan työntekijöiden pitää maksaa siitä, että kunta on palkannut liikaa väkeä? Lokiikkahan sanoo, että ne liiat työntekijät sanotaan irti.

        Siksi, että vain tällä tavalla sadaan selville ne pätevät, tekevät, tuottavat työntekijät ja tyhjäntoimittajat poistuvat palkkalistoilta. Säästö on silloin jo tosi hyvä.
        Kumminkaimanserkut voivat jäädä rauhassa lepäämään kotiin, eivät ole kunnan palkkalistoilla veronmaksajien rajoilla istumassa tyhjänpanttina.

    • Äimistynyt

      Eiliseen lehteen vielä palatakseni Muoniosta oli monta juttua eri tilaisuuksista ja kokouksista ja lausunnon antajat ovat samat tyytpi,täytyy sanoa että heillä on "monipuolinen" osaaminen asioista kun kaikissa asioissa osaavat luetella mitä PITÄISI tehdä.

      • ainoa oikea

        Irtisanominen ainoa järkevä tapa. Lopuille joita tarvitaan ,lomautukset.

      • Kittilän tautiko
        ainoa oikea kirjoitti:

        Irtisanominen ainoa järkevä tapa. Lopuille joita tarvitaan ,lomautukset.

        Hölmölän touhua,suurin osa jäävejä tekeen mitään päätöksiä Muonion kunnan eduksi.Miksi he ovat valtuutettuina?Muoniossa on jotain todella pielessä päätöksenteossa.Pitäiskö heidän jättää paikkansa jos kerran jäävejä ovat?

      • kyläpahanen
        Kittilän tautiko kirjoitti:

        Hölmölän touhua,suurin osa jäävejä tekeen mitään päätöksiä Muonion kunnan eduksi.Miksi he ovat valtuutettuina?Muoniossa on jotain todella pielessä päätöksenteossa.Pitäiskö heidän jättää paikkansa jos kerran jäävejä ovat?

        Suku panee oman edustajan. Ennen kun oli syrjäseutulisä paikat jaettiin etukäteen.Ei siloon ollut mitään mahiksia vaikka oli pätevä ,mutta ei sopiva.

    • tekopaikka

      Äimistynyt olet aivan oikein kysynyt kuka asioille jotakin tekee eikä vain luettele asioita, mitkä pitäisi jonkun hoitaa. Luulen että seuraavissa kunnallisvaaleissa vaihtuu valtuusto reippaasti.

      • omaa nilkkaa sahaa

        Itsehän työntekijät ovat ajanut kunnan ahtaalle. Yksinkertaisesti ei palkan eteen tehdä mitään. Haetaan sairaslomaa ,vedotaan liittoon ym. Työ ei maistu ja rahat on loppu. Sitten tulee isompi taho joka antaa kenkää,näin se menee. Tekemätöntä työtä kunnalla on. Kun ei ole tekijöitä! Miksi talkooporukka iski autausviitat,eikö kunnan palkkalistoilla ole miestä jolla pysyy rautakanki kädessä.Haloo päättäjät.

      • viitta
        omaa nilkkaa sahaa kirjoitti:

        Aurauviitat,ei talkoot,mikä seura laittoi tikut.Valtuutetut ,kuka diilin antoi seuralle.Haloo,2 2 =1 Muoniossa kähmii pieni porukka,valta pois heiltä.

      • lopputili
        viitta kirjoitti:

        Aurauviitat,ei talkoot,mikä seura laittoi tikut.Valtuutetut ,kuka diilin antoi seuralle.Haloo,2 2 =1 Muoniossa kähmii pieni porukka,valta pois heiltä.

        Nostetaan hattua ,että joku vielä tekee. Kunnalla on niin ylityöllistetyt äijät . Kiireessä ajelevat kevyenliikenteenväylää,kun ei ehdi muuten.Onneksi joku keksi portit koululaisten turvaksi. Siis tällä tasolla mennään. Älkää puhuko mihin menee kunnan rahat. Herätkää päättäjät viimeinkin .Satojatuhansia säästetään kun sanotaan irti ja piste.

    • yrittäkää edes sääst

      johan mieki olen vuosia sitten sanonut,että peukalon pyörittäjät ja tyhjä aivoille
      loparit. siellä istuu entisiä siivoojia ym työntekijöita aivan tyhjään, monikin siellä kysyy toisiltaan,että miten tämä ja tämä asia???
      kylläpä se asia pitäisi itse ratkaista,koska olet pallille päässyt
      älä kysy pököltä 20 vuotta istuneelta työkaveriltasi,miten tää homma tehdään.....?
      puolet HETI pois kunnan toimistoista, homma alkaa sitten hoitumaan ja alamme
      saada pikkusormen verran säästöjä,kun saisimma pikkusormen oven rakoon.
      mutta ei tällä tavalla,mitä nyt on, KONKURSSI aivan pian, ja se on FAKTAA

    • asioita seuraava

      Valtuuston pöytäkirjat kertovat mitä takana olevina vuosina on päätetty ja mihinkä päätökset perustuvat.Päätöksethän perustuvat visioihin ,joihin suurin osa valtuutetuista on silmät ummessa uskonut.Piti tulla lähivuosina 350-500 uutta työpaikkaa.Tämän saamiseksi kaavoitettiin,viemaroitiin ja rakennettin asuttavista asunnoista päiväkotia varten tilat.Elikkä investoitiin velkarahalla tulevaisuuteen johon ei olisi ollut tällä hetkellä varaa.Nyt sitten ei voi tehdä poistoja ainakaan Vesilaitoksen osalta,jos uskominen Luoteis-Lappia.Vai oliko kirjoitus Pilatuksen käden pesua.Uudet työpaikat pitivät tulla matkailuun ja kylmätegnlokiaan:Käsite lähhivuodet on ehkä pitemi ajanjakso mitä itse pidän lähivuosina.Kaiken kaikkiaan syynähän on vain,että jo utopisina syntyneet visiot eivät aikataulullisesti toteutuneet.Tästä johtuen meille on tullut veronmaksajista vaje. Jotenka on perusteltuva miksi valtuusto nosti jälleen silmät ummessa veroja.

    • itse en tiedä mitään

      En tietenkään itse asiasta mitään tiedä mutta toisinaan kuulee juttuja että asiat päätetään siihen suuntaan miten itselle tai jollekkin sopivalle taholle on rahallista hyötyä päätöksestä. Jos näin on niin sitten kunnan rahatilanne on helppo selittää.

    • Olenko oikeassa?

      Kun tässä olen seuraillut Muonion menoa, tulee väkisinkin mieleen:

      "Annetaan mennä. Joudutaan tässä kuitenkin liittymään johonkin, vaikkapa Kittilään, vaikka ei haluttaisi. Sittenpähän suurkunta huolehtii veloista sun muista asioista ja meilä täällä on rakennettu infra vaikkakin velkarahalla. Olemme myös taanneet paljon kunnallisia työpaikkoja ainakin viideksi vuodeksi. Kuntaliitoksissa nimittäin taataan irtisanomissuoja viideksi vuodeksi".

      Näin tuntuu ajateltavan Muoniossa. Ei oikeastaan hullumpi ajatus, kun eletään viimeisiä hetkiä kunnassa nimeltään Muonio. Paikat ja ihmiset säilyvät ja elämänmenokin. Ainoastaan kunnantalolla vähän hiljenee, kun valtuusto hallitus ja lautakunnat eivät kokoonnu siellä vaan esimerkiksi Kittilässä.

      Ihmisetkin joutavat rauhassa lohestamaan, hirvestämään, kelkkailemaan jne., kun poliittiset ja sukujenväliset riidat jää pois. Voidaan keskittyä vain kittiläläisten haukkumiseen, kun omia valtuutettuja on enää vain muutama. Puoluekannallakaan ei niin väliä, kun kaikki joutuvat puolustamaan muoniolaisten asioita. Niin onhan sitten yksi puolue eli MUONIOLAISET.

      • Onko jo myöhäistä

        Viime viikon Luoteis-Lappi on näköjään herättänyt ihmiset.Valtuustossa on 21 päättäjää. Rohkeasti vaan yhteyttä heihin. Vaatikaa heiltä toimenpiteitä.

      • hutkimatta
        Onko jo myöhäistä kirjoitti:

        Viime viikon Luoteis-Lappi on näköjään herättänyt ihmiset.Valtuustossa on 21 päättäjää. Rohkeasti vaan yhteyttä heihin. Vaatikaa heiltä toimenpiteitä.

        luoteis-lapin juttu oli hienovarainen muistutus päättäjille,jospa ryhdistäytyisittä,valtuutetut.Kolmen vuoden kirjanpito lehti ihmisille tutkittavaksi,sieltä varmaan tulis kongretiaa miksi Muonio voi huonosti.

      • Menot vai tulot
        hutkimatta kirjoitti:

        Muoniossa on 2400 asukasta, joista iso osa tekee työtä ja maksaa veroja kausityön tai sitten eläketulojen mukaisesti. Muonion tulorakenne ei yksinkertaisesti riitä eri säännöksissä edellytetyn palvelurakenteen ylläpitämiseen nyt kun valtio ei enää valtionosuuksilla tue ja ylläpidä kestämätöntä kuntarakennetta.

      • kyllästynyt
        Onko jo myöhäistä kirjoitti:

        Viime viikon Luoteis-Lappi on näköjään herättänyt ihmiset.Valtuustossa on 21 päättäjää. Rohkeasti vaan yhteyttä heihin. Vaatikaa heiltä toimenpiteitä.

        sano keneen otta yhteyttä.en ole oikeata sukua.en ole kun veron maksaja ollut yli 50vuotta.eihän päättäjät arvosta kun omaa sukua ja ruskeakielisiä.eihän päättäjillä ole mitään koulutusta näihin asioihin.ei ajatella kun omaa napaansa.että saa euroja lypsettyä kunnalta..kyllä on näin että valtio otta muonion asiat hoitaa.silloin kaikki sanotaan irti ja työttömyys kortistoon.on sitten aika miettiä.mitä on tehty..ja laittaa kittilään asioiden.hoidot.se olis kyllä ihana.saa samalla tanssahtelemassa levillä.

      • Päättämässä on
        kyllästynyt kirjoitti:

        henkilöitä,jotka eivät pysty hoitamaan omaakaan taloutta.

      • Tienkulkija2
        hutkimatta kirjoitti:

        luoteis-lapin juttu oli hienovarainen muistutus päättäjille,jospa ryhdistäytyisittä,valtuutetut.Kolmen vuoden kirjanpito lehti ihmisille tutkittavaksi,sieltä varmaan tulis kongretiaa miksi Muonio voi huonosti.

        Rippisaarnan pitäjä ( AMK ) on yksi päättäjistä eikä ole jättänyt ees eriävää mielipidettä työntekijöitten vakanssien perustamiseen.

      • riisiä pukkaa
        Tienkulkija2 kirjoitti:

        Rippisaarnan pitäjä ( AMK ) on yksi päättäjistä eikä ole jättänyt ees eriävää mielipidettä työntekijöitten vakanssien perustamiseen.

        Kyseinen henkilö näyttäisi ulkoistaneen itsensä valtuustosta ja päätöksistä lehtijutun perusteella. Vaan helpompihan se on osotella syyttävällä sormella kuin ottaa vastuuta...

    • Pallaxen Pöllö

      Äimistynyt ei tiedä ettei toista kertaa kunta voi tulla kriisikunnaksi. Toisella kertaa kun tunnusluvut täyttyvät, on kunta lain mukaan valtion holhouksen alainen kunta. Mikäli kunta ei kykene hallitsemaan kunnan palveluiden järjestämistä, on valtion velvollisuus ottaa määräysvalta kunnassa. Muoniossa voidaan tehdä esim. pakkoliitos milloin vaan.
      Eipä se näytä kunnan päättäjiä huolettavan. Toisaalta eihän kunnan päälliköt muoniolaisia olekaan, ei yksikään. Kunnanvaltuusto on hampaaton, osa valtuutetuista äänenstää samasta asiasta valtuustossa toisin kuin on itse päättänyt kunnanhallituksessa. Kattamatonta alijäämää on jo yli 1700000 euroa! Kunnanvaltuusto "ratkaisee" ongelman tekemällä kosmeettisia veronkorotuksia mutta menoihin ei tehty edes aloitetta.
      Kuka haluaa Muonion joutuvan kurimukseen? Jokuhan tätä ohjailee epätoivoon.

      • eläkeläinen v.47

        Pallax Pöllö kysyy ketkä johtaa. Valtuuston listalta voi nimet katsoa mutta kolmen pisteen vihjeitä voi antaa. Kurvari (eläkkeellä), Kurvari (eläkkeellä), Kurvari (eläkkeellä) Kelan sihteeri (eläkkeellä), Lennätinläinen (eläkkeellä), Lehtori (eläkkeellä) Ylisähkömies (kohta eläkkeellä) Kaikilla on myös pari häntyriä tai äänestyksissä toisensa, näin homma pelaa Muoniossa. Yksi yhteinen tekijä yhdistää edellä kuvailtuja, he ovat olleet liian pitkään Muonion politiikassa ymmärtämättä jäädä (eläkkeelle) .

    • muikunmäti

      Ohhoh onko tuo tosi? Näyttää vanhainkotiluettelolta vaikka kyllä niitä on teräviä vanhuksia eikä heitä saa syrjiä eikä olla ikärasisti.

    • luontoon rakastunut

      Kuulin Ruototunturin olevan Muonion vaakunassa ja kävin patikoimassa siellä. Kyllä on mainiot maisemat Muoniossa ja on nastaa kulkea luonnossa. Liikkukaa hyvät ihmiset enemmän, se on monella tapaa terveellistä. Seuraavaksi menen Ruotsin puolelle kuvaamaan Muoniota Muoniovaarasta ja talvella hiihdän Keimiötunturiin. Mikä on Muonion paras kaltio?

      • kuuleminenluulem

        Muonion kunta voisi järjestää yleisötilaisuuden, valtuutetut vastaisivat ja yleisö kysyis. Yleisen informaation saaminen kunnan todellisesta tilasta olisi hieno juttu.

      • Hyvä ajatus
        kuuleminenluulem kirjoitti:

        Muonion kunta voisi järjestää yleisötilaisuuden, valtuutetut vastaisivat ja yleisö kysyis. Yleisen informaation saaminen kunnan todellisesta tilasta olisi hieno juttu.

        Tämä idea on tosi hyvä. Näin jokaisella olisi mahdollisuus tentata valtuutettuja.
        Luin äsken Luoteis-Lapissa viime viikolla olleen kirjoituksen tarkastuslautakunnan huolesta.Tarkastuslautakunta on huolissaan siitä, ettei sen esille tuomiin ongelmiin ole puututtu.

      • Minä tulen
        kuuleminenluulem kirjoitti:

        Muonion kunta voisi järjestää yleisötilaisuuden, valtuutetut vastaisivat ja yleisö kysyis. Yleisen informaation saaminen kunnan todellisesta tilasta olisi hieno juttu.

        Tuskin tulee kaikki valtuutetut paikalle. Kahvin keittäjä toivottavasti.

      • Minäkin tulen sinne
        Minä tulen kirjoitti:

        Tuskin tulee kaikki valtuutetut paikalle. Kahvin keittäjä toivottavasti.

        Nyt äkkiä joku laittaa sellaisen Kuntalaisaloitteen Muonion kunnan sivulle, jossa ensin kerätään kannattajia siihen, että Kunnanvaltuusto ja johtavat Kunnanhallituksenkin luottamusmiehet ovat vastaamassa kuntalaisten kysymyksiin heidän velttoilustaan ja siitä miksi tähän on tultu? Kysymyksiä voisi laittaa kuntaan jo ennakkoon kirjallisena. Luottamushenkilöt voisivat paremmin vastata, kun he ensin saisivat miettiä asiaa.
        Luulen, että poissaoloprosentti on kyllä suuri kyseisessä kyselytilaisuudessa. Silloinhan tosipaikka onkin heistä monella edessä.
        Ne päällepäsmärit ja suuna päänä olevat vanhat kehut voisivat oikein loistaa, ei van pelkästään lehtien sivuilla. Nyt toimimaan!

    • Tulen minäkin sinne

      Laita sie!

      • mediapersoona

        Päättäjät ei taida olla halukkaita edes mediassa selvittään Muonion tilaa.Kiusallinen aihe varmaan,Kunnan konkurssi.

    • Lex Kunta

      Tunnettu talousalan vaikuttaja oli sitä mieltä että nykyisillä toimilla edessä on kunnon konkurssi. Henkilökohtaiset vastuut korvausperusteisinakin otetaan esille ilman muuta. Mikäli havaitaan tehdyissä päätöksissä tuottamuksellista välinpitämättömyyttä niin maksuun menee. Virkamiehet ovat suoraan korvausvelvollisia jo KVTES:n mukaan ja siinä juuri on ero miksi nimike on virka eikä toimi. Katkeruutta se tulee herättämään virkamiehissä ja -naisissa koska he uskovat ettei niin tapahdu kun ei ole ennenkään tapahtunut. Konkurssi onkin ensimmäinen kerta. Alla otteita voimassa olevasta kuntalaista:

      7 § (3.12.2010/1051)
      4 LUKU

      Työntekijän ja virkamiehen korvausvastuu

      1 §

      Vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Laki on sama, jos vahingon aiheuttaa 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu itsenäinen yrittäjä. Jos oppilaitoksen oppilas aiheuttaa opetukseen liittyvässä työssä vahingon, vastaa hän vahingosta tässä pykälässä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Sama koskee hoitolaitoksessa hoidettavana olevan hoitoon liittyvässä työssä tai vangin vankityössä aiheuttaman vahingon korvaamista. (13.12.1991/1423)

      Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

      Työntekijän työssään työnantajalle aiheuttaman vahingon korvaamisesta säädetään erikseen. (13.12.1991/1423)

      2 §

      ‹Virkamies› vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta tämän luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti. (13.12.1991/1423)

      Nämä ovat hyvin yksiselitteisiä lainkohtia kun nämä joudutaan panemaan täytäntöön. Usein on niin ettei korvausvastuuseen joutunut luottamushenkilö ymmärrä joutuvansa vastuuseen kun ei ole palkkasuhteessa. Toimiminen korruption vaikutuspiirissä on rikos kaikille, jotka vaikuttavat yhteiskunnan luottamuspaikoilla.
      Toivoa sopii että Muonion hallinnossa on puhtaat jauhot pussissa kun valtion tarkastajat asiaa tarkastavat. Itse toivon sitä, todellakin.

      • Tietäjä

        Todella hyvä ja asiallinen teksti Lex Kuntalaiselta, kiitos! Uusille kunnan luottamushenkilöille ei mielestäni ole annettu tarpeeksi tietoa tai ei ole annettu lainkaan siitä asiasta mistä he ovat vastuussa, kun ovat päättämässä kuntalaisten asioista. He luulevat, että vastuu on vain sanonta eikä johda mihinkään. Näin ei todellakaan ole, he ovat vastuussa niinkuin Lex Kunta kirjoittikin.
        Muonion kunnan muutamat vanhat päättäjät ja heidän joomiehensä "miten tähän on tultu" eivät varmaan ole saneet opastusta tästä puolesta lainkaan.
        Monet heidän päätöksensä ovat tulleet kalliiksi Muonion veronmaksajille.
        Muoniolaisten tulisi paremmin seurata päätöksentekoa kunnassa ja ketkä mitäkin ovat olleet päättämässä. Miettiä mitä kytköksiä päätöksiin liittyy ja ketä erikoisimmat päätökset hyödyttävät. Onko ollut oma lehmä ojassa ja varsinkin silloin jos listalla on vaikeita päätöksiä, niin kuka varsinainen jäsen on paikalla ja kuka onkaan käskyläisistä tilalla päättämässä. Ettei hankala päätös ole ainakaan varsinaisen jäsen päätöksiä.
        Kunnanhallituksen ma 28.10.2014 kokouksessa päätetään Hallintosäännön tarkoittama kunnanjohtajan sijainen. Toivottavasti ei päätetäkkin, että sijaisuudet hoitaakin kaikkitietävä autonuittaja luottamushenkilö. Eikö Hallintosääntö olekkaan ajantasalla? Vai rukataanko se nyt sopivaksi joillekin, siltä varalta, että uusi Kunnansihteeri pääseekin todella johtamaan kunta jos tarve niin vaatii.
        Erikoiskiitokset Muonion Tarkastuslautakunnan sihteerille hyvästä lehtiartikkelista. Muonio on poikkeus, kun ei vähääkään välitä Tarkastuslautakunnan ohjeista. Muualla ne toteutetaan heti. Odotellaan mielenkiinnolla tiedottamisen paranemista ja Valtuuston kokousten videointia. Mitähän syitä keksitään millä niitä voitaisiin siirtää tämän valtuustokauden yli?

      • asiaakirjoittaa

        Lex Kunta kirjoittaa asiaa.Toivottavasti myös valtuutetut lukee ja ymmärtää asioiden menevän näin jos huonosti käy. Muonio on heräämässä unesta joka oli totta.

    • Urpo8

      On tullu semmonen tuntu että tapahtuu jonkusortin vallanmuutos Muoniossa.Jotenki on tullu pää vetävän käteen?Lexkirjotus on hyvä kirjotus.

    • On hyvä

      On hyvä, että täällä Muoniossakin ihmiset viimeinkin tajuavat, missä mennään. Ennen sitä ei ole tajuttu.

      Taisi olla se Luoteis-Lapin juttu pari viikkoa sitten, joka herättä ihmiset.

      Hyvä myöhään kuin ei milloinkaan!

      ... vai onko liian myöhä?

      • diplomaa

        Muoniolaiset on kohteliasta porukkaa arvostellessaan vallanpitäjiä kunnan tilanteesta, vielä. Tosiasiahan on että päätösten takaa löytyy ihmiset joilla on oma nimi. Nimet löytyy kulloisten päätösten pöytäkirjoista. Pöytäkirjat on julkisia ja asian kiinnostaessa,yhteys omaan valtuutettuun. Valtuutetut ovat suoraan vastuussa päätöksistään omille äänestäjilleen. Pientä salapoliisin työtä Muoniolaiset, vielä on mahdollisuus kitkeä roskaporukka pois päätöksenteosta.

      • Tietäjä
        diplomaa kirjoitti:

        Hyvä diplomaa, voisin vielä vähän selventää tekstiäsi. Silloin, kun aletaan ottaa yhteyttä valtuutettuun ollaan kyllä jo vähän myöhässä yhteydenoton kanssa. Kunnanhallitus on se joka valmistelee ja esittelee asiat Valtuustolle ja Valtuusto päättää. Jos valmistelu on hyvä ja oikeudenmukainen ja vilppiä ei ole käytetty, niin kaikki on kunnossa. Näin ei kyllä aina ole. Hallituksen väkeä voisi kyllä jo vaihtaa ja myös varsinaisten jäsen varajäseninä. Liian kauan olleita on siellä on liikaa.
        Yhteys luotettavaan hallituksen jäseneen, niin asia lähtee liikkeelle.

      • tiedetty koko ajan

        Onhan tuo tiedetty,tiedot ovat julkisia. Valtionapu hiipuu silti pidetään valtavaa suojatyöpaikka reserviä.Älytöntähän tuo on,kuntalaisten kustannuksella.

    • pessim.

      Uskokaa huviksenne: mikään ei muutu.

    • Ei niin

      Ei mikään muutu ennen kuin valtio on liittänyt Muonion kunnan johonkin suurempaan kuntaan tai kuntayhteisöön. Siinäpähän pääsevät nykykuntapoliitikot sitten viimeinkin eläkkeelle niin tai lopulliselle eläkkeelle. Eikö aika moni nykypäättäjistä ole jo ainakin työ- tai virkaeläkkeellä.

      Itse en ole kovin paljon ollut luottamushommissa, mutta jätin ne vähäisetkin siinä vaiheessa, kun jäin työeläkkeelle. Annoin tilaa nuoremmille ja heidän uusille ajatuksilleen.

      Suosittelen muillekin vastaavassa tilanteessa oleville!

    • Poets of the Fall

      Eläkkeistä ei ole nyt kysymys. Nuorisolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa. Vuosikymmeniä jatkunut porukkapolitiikka on jättänyt nuoret ulos oman kunnan päätöksenteosta. Nuoret eivät halua liittyä junttaan.

      • nuoretkin vaihtoon

        Nuoriso sai yläkoululle monumentin ,hyppyriä teille,lisää parkkialueita koululle ja lopuksi tapettiin ensilumen matkailu.Kiitos siitä nuoret päättäjät.Säilyyhän teillä työpaikat,hyvä niin.

    • Totta niinkin

      Otinpahan vain yhdeksi ajankohdaksi luopua julkisista luottamustoimista. Ei nuoret varmasti haluakaan liittyä junttatoimintaan, mutta ketkä sitä pyörittää.

      Nuorisolle annetaan mahdollisuudet, kun eläkeläiset siirtyvät todella eläkkeelle eivätkä ole jakamassa niitä kutistuvia äänisaaliita esimerkiksi kunnallisvaaleissa.

      Ymmärrän, että nuoretkin tarvitsevat varmasti jonkinlaista ohjausta senioreilta, mutta se tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Jotkut haluavat, jotkut eivät.

      Tietenkin vapaassa demokratiassa eläkeläisilläkin tulee olla oma edustuksensa, mutta sekin voi tapahtua nuorempien kautta. Itse äänestän yleensä nuoria ehdokkaita, mutta myös keskustelen heidän kanssaan paljon asioista. En pyri jakamaan heille omia tietojani, mutta kerron heille mielipiteitäni, jos he kysyvät.

      • 30x

        ompa hyviä kirjoituksia

      • vauhtikoneet

        Ainakin nämä nykyiset on hyvin työllistyneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe