Heinäluoma potkimassa persuja päähän

Intti Ranne

Eilisen 16. lokakuuta kyselytunnilla eduskunnan puhemies, Eero Heinäluoma SDP torppasi persujen esiinnostaman kysymyksen venäläisten maakaupoista Suomessa. Tapauksen voi katsoa täältä (aivan kyselytunnin alussa):

http://areena.yle.fi/tv/2234030

Syyksi kysymyksen käsittelemättä jättämiseen Heinäluoma ilmoitti tosiasian, että ministeri Henriksson ei ollut paikalla vastaamassa siihen. Heinäluoman mukaan tämä kysymys olisi kuulunut Henrikssonille.

Kuitenkin pääministerin sijaisena paikalla ollut Antti Rinne olisi voinut mainiosti vastata kysymykseen. Hän on kuitenkin koulutukseltaan juristi ja siten voidaan katsoa, että hän ymmärtäisi (Siis niin hyvin kuin demarin voidaan katsoa mitään ymmärtävän) asian laillista puolta.

Sen sijaan Heinäluoma vain röyhkeästi ohitti kysymyksen ja siirtyi seuraavaan. Kuinka ollakaan kysymys, joka koski sitä, että persut haluaisivat suomalaisille yhtälaiset mahdollisuudet ostaa maata Venäjän puolelta kuin venäläisillä on ostaa Suomen puolelta, olisi ollut hallitukselle kiusallinen. Kansanedustaja Reijo Tossavainen PS kirjoittaa tästä tapauksesta blogissaan seuraavasti:

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178136-puhemies-heinaluoma-toimi-asiattomasti-perussuomalaisia-kohtaan

Tossavainen toteaa, että Heinäluoma oli joka tapauksessa etukäteen selvillä kysymyksen sisällöstä puhemiehenä joten hän olisi voinut ilmoittaa esteestä etukäteen.

Suomi on menossa tosi vaaralliseen suuntaan paitsi siksi, että meillä on demari puhemiehenä myös siksi, että puhemies nyt käyttää asemaansa jyrääkseen kiusalliset puheenvuorot.

7

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ranne rintti

      Onko kukaan koskaan nähnyt Rinteen juristin papereita, sillä opiskeluun meni vain 1,5 vuotta. Onko valesellainen.

      • Vale turistaja

        Ei sillä mitään papereita ole, joka varastaa se valehteleekin. (Sananlasku)

      • Intti Ranne

        Rinne näyttää Wikipedian mukaan olevan pelkkä oikeustieteen kandi. Kiintoisaa kyllä Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo (Joka sai asemansa demuministeri Haloselta) on myös oikeustieteen kandi. Kyseinen arvo on alin oikeustieteen opinnoista.

        Ehkä tuolloin tuon tutkinnon sai suoritettua tuossa ajassa varsinkin kun Rinteen vanhemmat olivat juristeja. Tosin ei yllättäisi jos Rinne osoittautuisi menevän Krista Kiurun (väittää olevansa opo vaikka ei ole) ja Pia Viitasen (plagioi gradunsa demujen kunnallisohjelmasta) kanssa samankaltaisia polkuja.

      • Rintti Anne
        Intti Ranne kirjoitti:

        Tänne palstalle kirjoittavat näköjään vain tohtorit....

      • Intti Ranne
        Rintti Anne kirjoitti:

        Tänne palstalle kirjoittavat näköjään vain tohtorit....

        Tarkoittaa mitä?

      • virapelitys
        Intti Ranne kirjoitti:

        Rinne näyttää Wikipedian mukaan olevan pelkkä oikeustieteen kandi. Kiintoisaa kyllä Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo (Joka sai asemansa demuministeri Haloselta) on myös oikeustieteen kandi. Kyseinen arvo on alin oikeustieteen opinnoista.

        Ehkä tuolloin tuon tutkinnon sai suoritettua tuossa ajassa varsinkin kun Rinteen vanhemmat olivat juristeja. Tosin ei yllättäisi jos Rinne osoittautuisi menevän Krista Kiurun (väittää olevansa opo vaikka ei ole) ja Pia Viitasen (plagioi gradunsa demujen kunnallisohjelmasta) kanssa samankaltaisia polkuja.

        Kandihan ei oo nykyään oikeesti mitään, vaan mm. "tekniikan/taiteen/valtiotieteen/jne. ylioppilas"

    • Faktaa peliin

      Heinäluomakin muuten on entinen ay-öykkäri kuten Rinne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3940
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3742
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3738
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      14
      2383
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2332
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      1976
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1816
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1489
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe