Metsämaan kiinteistövero tuhoisa

Ryöstön uhriksiko

Ovatko metsäpalstojen omistajat huomanneet, että metsämaan kiinteistöveroa puuhataan yhä innokkaammin, jopa UPM:n hallituksen puheenjohtaja Wahlroosin puheissa.
Toteutuessaan hänen esittämällään 25 euroa/ha tasolla se rokottaisi jopa 30 prosenttia keskivertometsän kasvun tuotosta ja kun sen päälle lasketaan vielä puun myynnistä tuleva 30-33 prosentin pääomatulovero, niin päästään kohta Guinnesin ennätysten kirjaan pienten tulojen verotuksella.
Pahimmin tämä vero rokottaisi pieniä metsätiloja, jotka pystyvät myymään puuta harvemmin eivätkä pääse "verosuunnittelemaan" kuten em johtaja.
Samaa veroa on kovasti ajettu myös vasemmiston ja SAK:n taholla.
Kannattaa olla hereillä vaaliuurnilla ja miettiä uudestaan mille yhtiölle puunsa myy.

17

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etiäinen

      Hyvähän se on UMPILLA suunnitella tuollaista kun luopuu metsistään myymällä tiloja.

    • epätietoinen8

      Eikö metsämaasta jo nyt joudu maksamaan kiinteistöveroa. Itse just katsoin, että maapohja 1,1% verotusarvosta. Eräpäivä 3.11

      • Ryöstön uhriksiko

        Varsinaisesta metsämaasta ei vielä ole määrätty kiinteistöveroa, mutta maa- ja metsätilan rakennuksista sekä niitten maapohjasta kylläkin.
        Metsämaa on verrattavissa tuotantokalustoon, josta ei mikään yhtiö tai muu toimija maksa vuotuisia veroja.

      • ^^^^
        Ryöstön uhriksiko kirjoitti:

        Varsinaisesta metsämaasta ei vielä ole määrätty kiinteistöveroa, mutta maa- ja metsätilan rakennuksista sekä niitten maapohjasta kylläkin.
        Metsämaa on verrattavissa tuotantokalustoon, josta ei mikään yhtiö tai muu toimija maksa vuotuisia veroja.

        http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_kannanottoja/Kiinteistoverotus/Kokonaan_kiinteistoverotuksen_piiriin_ku(32856)
        "Maatilan vähimmäispinta-ala

        Vain maatilatalouden tuloverolain (MVL) 2 §:ssä tarkoitetulla maatilalla voi olla kiinteistöverolain 3.1 §:n 1 kohdassa tarkoitettua kiinteistöverosta vapaata metsää tai maatalousmaata.

        Maatilana ei yleensä pidetä alle kahden hehtaarin suuruista kiinteistöä, ellei se ole osa maatilana pidettävää suurempaa kokonaisuutta. Tämä kiinteistöverolain koko voimassaoloajan noudatettu rekisteröintiperiaate on prejudikaattien myötä (esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisu KHO 1996-B-552) vakiintunut verotuskäytännöksi"

      • tontista kyllä
        ^^^^ kirjoitti:

        Outoa???? ei mulla ainakaan ole veroa tarvinnu maksaa vaikka alaa alle 2ha ja en viljelijä ole ollutkaan koskaan.

    • nurin vaan

      Halavalla ne vaan tahtoo ostaa ne poijens

      • huumat

        Jokamiehen oikeus myös pois, ajat itse autolla josta maksat verot....

      • parempiakin kohteita on
        huumat kirjoitti:

        Jokamiehen oikeus myös pois, ajat itse autolla josta maksat verot....

        Entisenä kommunistina,nykyisenä monimiljonäärinä, Wahlroosilla tietysti
        tähtäimessä kupata lisää voittoja omiin
        taskuihin.

        Sosialistitkin oli muuttamassa entistä
        pinta-alaveromallia myyntiveroksi, mutta
        kun se ei ilmeisesti tuotakaan tarpeeksi,(puun myyntihinnan laskemisen
        takia ) ollaan taas tyrkyttämässä uutta
        veroa entisen ,jatkuvasti nousseen myyntiveron , lisäksi.
        Hienoa! Sosialisoidaan hivuttamalla entiseen tyyliin: "kaikki mikä on sinun
        on myös minun, mutta mikä on minun ei
        ole sinun".

        Mutta kuten tunnettua, pienmetsän omistusmalli on kokonaisuuden kannalta
        tuottavampaa myös koko yhteiskunnan kannalta, kuin kolhoosimallit.
        Lisäksi jokamiehenoikeuksista maksaminen
        tulisi käytännöksi. Eli ei mitään järkeä
        ulottaa kiinteistöverotusta metsämaalle.

        Ehdotankin uutta 50 % lisäveroa niille,
        jotka lähtee veropakolaisiksi tai vaikka
        väliaikaista n.4000 e eläkekattoa siihen
        Asti,kun lama-aika alkaa hellittää.

      • tuppi
        parempiakin kohteita on kirjoitti:

        Jokamies- vero kaikille yleveron tapaan
        vaikka ei ikinä kävis metsässä

    • riistokapitalisti

      Työtön jos omistaa metsää niin työttömyys korvauksesta vähennetään metsän vuotuinen tuotto ? Että kyllä niitä veroja on. On turhaa päivitellä etteikö puuta myydä. Kapitalistisessa taloudessa puuta myydään jos hinta on kohdallaan. Jos ei ole niin ei myydä. Näin yksinkertaista se on. Mikäli metsiin tulisi kiinteistövero niin me metsänomistajat menisimme yleis myynti lakkoon niinhän sak kin tekee joskus.

      • SE VAAN NÄKYY NIIS

        siitä TYÖTTÖMYYS KORVAUKSESTA, mitään METSÄN VUOTUISTA laskennallista tuottoa vähennetä.

    • eläkkeet alas

      Parempiakin kohteita on. Kirjoitti asiaa. Yhtynen hänen kirjoituksiinsa. Noita isotuloisia on vähän "rokotettava " Jotta lopettavat köyhälistön alistamisen. Pistetään eläkekatto kaikille niille joiden vuotuinen eläke ylittää 100 000 euroa. Tämä on paljon oikeudenmukaisempi kuin köyhälistön alistaminen.

      • Pakolaiseksi

        Eipä toimi tuokaan malli. Yli 100 000 eläketulosta veroprosentti on jo puolet ja lisäkiristäminen houkuttelee muuttamaan vaikka Portugaliin, joka lupaa olla verottamatta eläkkeitä 10 vuodeksi. Suomi köyhtyy entisestään varakkaat eläkeläiset tepastelevat synkimmät talvikuukaudet lämpimämmissä olosuhteissa. EU:ssa on nääs vapaa liikkuvuus.

      • rahaa tulee
        Pakolaiseksi kirjoitti:

        Eipä toimi tuokaan malli. Yli 100 000 eläketulosta veroprosentti on jo puolet ja lisäkiristäminen houkuttelee muuttamaan vaikka Portugaliin, joka lupaa olla verottamatta eläkkeitä 10 vuodeksi. Suomi köyhtyy entisestään varakkaat eläkeläiset tepastelevat synkimmät talvikuukaudet lämpimämmissä olosuhteissa. EU:ssa on nääs vapaa liikkuvuus.

        Tulot yli 3000/kk ja sen jälkeen 100% verot, samoin eläkkeissä, ja jos ei maksa suomeen niitä, menettää kansalaisuuden ja saa elinikäisen maahan tulo kiellon.

      • Nyt pakataan
        rahaa tulee kirjoitti:

        Tulot yli 3000/kk ja sen jälkeen 100% verot, samoin eläkkeissä, ja jos ei maksa suomeen niitä, menettää kansalaisuuden ja saa elinikäisen maahan tulo kiellon.

        Eipä taida olla mahdollista nykymaailmassa, koska ihmiselle taataan vapaa liikkuvuus EU:ssa ja Suomen kansalaisuuden menettäminen ei ole edes kuviteltavissa oleva vaihtoehto synnynnäiselle Suomen kansalaiselle. Ja mikä hyvänsä valtio ottaa mielellään vastaan hyvätuloisen eläkeläisen.

    • kyntösali

      Paluu vanhaan, mitee olis, jos Valtio jättäis varsikin nää harvennushakkuut werottamatta, mutta ei kans antas kemeraa. Toimistotyötä vaan kovasti pienenkin hankkeen kanssa. Päätehakkuuski joka kolmas puu Valtiolle, ei oikein mee jakeluun mun nupissa.

      • Turha kikka

        Miten kävikään viimeksi: metsäyhtiöt alensivat puun kantohintaa suunnilleen veroedun verran, joten eurot kilahtivat väärään pussiin ja paljon lisää työtä monille, kirjanpidossa ja verotuksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe