uusioperheen miehen velvollisuudet perhettä kohtaan

No eihän se mies pidä huolta omistakaan jotka se on jättänyt ex vaimon hoteisiin, exähän ne lapset elättää ja hoitaa kun mies vaan laiskottelee ja elelee herroiksi ilman vastuuta. MISTÄÄN!!!

Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua.[1] Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.

Ootko lässy muistanut oman poikasi kasvattaa akkojen tossun alle. Esiliina päällä jo vauvasta alkaen. Siinähän sulle miehen malli.

Itseasiassa vaikka aloittajan teksti vaikuttaa provolta, niin olen samaa mieltä. Siis siitä olen samaa mieltä, että ei voida perustaa perhettä niin, että perheen molemmat aikuiset eivät kanna vastuuta perheen lapsista. Muuten annetaan vääristynyt kuva lapsille normaalista elämästä, lisätään lasten turvattomuuden tunnetta, eikä sotouduta kokonaisuuteen, kaikkine osineen.

En syyllistä asiasta kuitenkaan yleisesti miehiä. Hyviäkin isäpuolia löytyy varmasti vähintäänkin yhtä paljon kuin huonoja. Ja on syytä muistaa, että niitä vastuuta pakoilevia äitipuolia löytyy yhtä paljon kuin niitä surkeita isäpuolia.

Lisäksi on niitä vastuuta pakoilevia isiä ja äitejä. Jättävät lapset ja lähtevät rilluttelemaan uutta elämää.

On lapset sitten omia tai kumppanin kautta perheen lapsia, niin lapsista on kannettava vastuu!

Lakisääteisesti huoltajat määräävät joistakin asioista. Esimerkiksi terveydenhoitoon, lapsen nimeen tms liittyen. Vanhemmuus perheessä ja huoltajuus ovat kuitenkin aivan eri asioita, eikä liity mitenkään huoltajuuteen tai edes biologiaan. Jos olet isä tai äiti, isäpuoli tai äitipuoli, huolehdi kaikista perheen lapsista samalla tavalla rakkaudella ja huolenpidolla. Ja huoli rinnallesi vain sellainen kumppani, joka toimii samalla periaatteella!

Tällä tavalla saadaan oikeasti perheitä. On ne sitten ydinperheitä tai uusperheitä. Jos on kokonaisuus jossa on kaksi aikuista ja periaate että on "mun" tai "sun" lapset, niin kyllä se on perheestä aika kaukana. Se on seurusteleva pari, joilla on sama osoite. Lapsille sellainen kokoonpano on surkea.

Kenenkään ei ole pakko asua sellaisen kumppanin kanssa, jolla on lapsia aiemmasta liitosta. Jos ei kykene kantamaan vastuuta toisen lapsista, se on ihan ymmärrettävää. Onhan se iso juttu. Silloin on todettava, että ei ole sen ihmisen kanssa yhteensopiva, ja jatkettava eri teille ennen mitään yhteisen kodin miettimistä. Jos on yhteinen koti, on yhteinen perhe. Siellä on yhteiset vastuut ja oikeudet lasten edessä.

Sekin on todella kurjaa kuultavaa, kun esimerkiksi joku äiti tai isä ei salli oman kumppaninsa (isäpuolen tai äitipuolen) komentaa omia lapsiaa, vaikka kumppanin ohjeistus lapsille olisi juurikin se sama, jonka lapsen vanhempikin antaisi. Kyllä se kumppaninsa kunnioittaminen lasten kasvattajana näkyy myös siinä, että antaa puolison sekä määrätä, että myös nauttia niistä mukavista jutuista lasten kanssa.

Myöskin sellaiset omistushaluiset äidit, jotka vetävät herneet nenään siksi, että lapsi rakastaa myös äitipuolta, ovat hirvitys. Se että lapsi välittää kaikista läheisistään, ei ole keneltäkään pois. Lapsi saa rakastaa kaikkia aikuisia ja lapsia lähipiirissään. Mustasukkaisuus lapsen rakkaudesta on naurettavaa. Tätä tapahtuu jopa niin, että eronneessa parissa äiti ei halua että lapsi rakastaa isää. (Harvemmin kuulee että isä ei halua lapsen rakastavan äitiä tai isäpuolta, mutta varmasti niitäkin tarinoita on.)

Useimmat hankalat tilanteet ovat sukupuolesta riippumattomia. Ongelmia ei ole, kun muistetaan:
- Samassa perheessä kaikki ovat saman arvoisia. Aikuisilla on sama vastuu ja oikeudet arjessa, riippumatta biologiasta tai huoltajuudesta.
-Kukaan ei yritä omistaa lasta, vaan lapsi saa kokea olevansa vapaa välittämään kaikista läheisistään.
-Kukaan lapset elämän aikuisista ei puhu lapselle pahaa muista lapselle tärkeistä ihmisistä.

Jos ei näihin asioihin kykene, ei kannata tehdä lapsia ollenkaan.

Olin itsekin joskus esikoiden ollessa pieni, sellainen mustasukkainen äippä... Elämä on onneksi opettanut, ja sellainen naurettavan lapsellinen omistushaluisuus on hävinnyt vuosia sitten. Lapsillani on isä ja äitipuoli. Minä olen äitipuoli ja minä olen äiti. Lapsillani on isäpuoli. Puolisoni on isä ja isäpuoli. Näillä kokemuksilla, monesta näkökulmasta siis, tämän tekstini kirjoitin. Meillä voidaan hyvin, niin lapset kuin aikuisetkin.:)

Uusperhe on hyvin moninainen ratkaisu. Lähtökohta siinä ei ole lapset, vaan se on ihan puhtaasti aikuisten suhde ja usein perustuu hyvin suurelta seksin saatavuuteen.

Lähtökohta voi olla myös sellainen, että äiti jäätyään erossa lastan kanssa etsii kuumeisesti uutta, sillä olettaa saavansa tukea lasten kasvatukseen ja taloudelliseen tilanteen, jokainen ymmärtää että täysin väärin perustein alkanut suhde.

Ensimmäinen tapa kohdistuu enemmän eronneisiin miehiin, toki hekin hakevat "piikaa" tekemään kodin työt. Nykyään ovat myös naiset alkaneet toimia tämän miehisen seksin hakemisen perään.

Vaan ne lapset, täällä julistetaan jatkuvasti, että uuden kumppanin pitää kasvattaa lapsia yhdessä vanhempansa kanssa, on valitettavaa että näin edes ajatellaan, sillä uusi kumppani ei koe lapsiin sympatiaa ja kohtelee täten heitä kovakouraisesti ja ajattelematta seurauksia.
Tietenkin loppuun palanut äiti toivoo apua, hän ei huomaa kuinka rankka pala lapsille on tuo uusi ihminen ja kun huomaa on jo saattanut tapahtua pahaa lapsille paljon.

Olisi niin hyvä, kun se lähivanhempi osaisi luoda lapsiinsa niin luottamuksellisen suhteen, että syntyy sympioosi ja tämä uusi saa vain olla äidin tuki ja seksikumppani, mutta ei puuttuisi lastenkasvatukseen. Lapsille olisi parasta, että omalla vanhemmalla on aikaa hänelle ja asiat puhuttaisiin hänen kanssaan, äiti voisi sitten itse kertoa uudelle kumppanilleen asiat, jotta tämä ei sotke välejä.

Lasten toinen vanhempi pitäisi saada samalla tavalla toimimaan , samoin isovanhemmat. Tärkeää on että säännöt ovat samanlaiset näin lapsen on helpompi tietää rajansa, eikä kiukuttele tai vaadi toisen luona toista, kun tietää että yhteys pitää vanhemmilla ja päätösten pitää olla johdonmukaiset ja ymmärtävät, ei lasta saa alistaa ja henkisesti teloittaa.

Kuinka monesti onkaan uusi kumppani täällä eri palstoilla kirjoitellut, kuinka vihaa toisen lasta, kuinka lapsi saa kaiken ja häntä ei huomioida.

Tässä kohtaa tulee aina mieleeni sanoa, että jos aikuinen ihminen noin kirjoittaa, kyllä hänen oma kasvuvaiheensa on pahasti keskeneräinen.
On valitettavaa, että nämä keskenkasvuiset voivat saada lapsia ja heillä on ehkä liiankin suuret seksihalut. He ovat useimmat eronneet ja jättäneet lapsensa yleensä äidille, ehkä parin päivän verran kuukaudessa sopimuksen mukaan pitävät lapsiaan, eli omatkaan lapset eivät merkitse mitään, miten heistä olisi toisen lapsen kasvattajiksi.
Tämä olisi syytä eronneen ihmisen muistaa uutta suhdetta solmiessaan.

Teiniaikaa ei voi elää moneen kertaan, kuten ei mitään muutakaan jaksoa elämässä.

Tuossa otsikolla " YKSINHUOLTAJASTA UUSPERHEEKSI" on käsitelty jo tämä aihe.

Lissu lainaa :) toisten aloituksia.

Onneksi meillä ei ole koskaan näkynyt miehen sutturoita sotkemasas enempää elämäämme. Olisi kauheeta jos joku puuttuisi minun tapaani hoitaa asioita ja söisi meidän jääkaapist aruoat.. miksi perheenrikokjan pitäisi meille tulla?

Mies pitää hyvin poissa meidän elämästä sutturat, sanoi ettei tuo niitä porsaita meille, heistä ei ole kuin haittaa meille. Lpasetkin ovat onnellisimpia kun ei ole tarvinnut pelätä kauheita sutturoita, minä sanoin suoraan ettei niitä sutturoita sitten tule meille, eikä ole tulut.

Mites vanhoja ne lapaset on? Jos ovat vaikka jo 14-15 v. niin osaavat panna sutturoille ja miehennaisille jo itse kampoihin, luu kurkkuun vaan ;). Kunhan joku hoitaa edelleen teinien elatuksen, asumisen yms. Mies jo varmaan vanhuuttaan kohta kuukahtaa naisten, naikkosten, sutturoiden ja miehennaisten käsittelyssä :D

Totaaaa.. enpä iha heti luottaisi isä- tai äitipuolen "komentoon" lasten suhteen. On jo nähty mihin se pahimmillaan johtaa. Ei uusvanhemmalla ole "perheeseen" tullessaan juuri intressejä lasten suhteen, paitsi päästä niistä eroon. Joka muuta väittää on... lapsellinen.

Kaikki se mikä lapsessa on hyvää tai kehityskelpoista suodattuu rakastamattoman vieraan silmiin negatiivisena ja pahana. Tarttee olla aikuinen ja kehittynyt ihminen tuommoiseen ryhtyessään. Eikä kukaan näillä ominaisuuksilla ihan helposti lähde soppaan pyörimään... sitä vaan, että kelposia uusvanhempia ei maailmasta löydy kuin kouralliinen ja niistäkin riittävän altruistisia uhrautuakseen moiseen hulluuteen vain sormellinen.