SOS-palvelujen kukkahattutädeille

Realismia, pyydän

Voisitteko antaa ihmisten keskustella itsemurhista asiallisesti (tai asiattomastikin) ja jättää ne yhtäläisyysmerkkien eli toinen toisensa kaltaiset kliseevastaukset pois tätä keskustelua häiritsemästä.

Teillä kun ei kuitenkaan riitä munaa vastata sitten mitään, kun ihminen kertoo "hakeneensa " apua vuosikymmenet mielenterveydellisiin ongelmiinsa ilman että mikään on muuttunut. Ja että kaikenmaailman kriisipuhelimet sun muut on samanlaisia.

Eri paikkakuntien kriisikeskuksiakaan on turha mainostaa, kun ne kuitenkaan eivät ota ihmistä vastaan. Kuulemma kaikki apu on jo annettu, ei tipu enää. Sama psykiatrisella klinikalla. Olen kysynyt, mihin sitten menen ja vastaus on yhtäläinen: vaikea tilanne, emme osaa auttaa sinua. Tähän ovat kaikki hoidotkin loppuneet.

Joten annatteko ihmisten keskustella siitä vaihtoehdosta, joka jää jäljelle. Jos olette yhtään ammattitaitoisia, osaatte kyllä erottaa, missä ketjussa ei itsemurhaa harkitseva ole ikinä mistään ammattiavusta kuullutkaan.

Miksi ette myönnä, että kaikkia ei voi auttaa? Jos Hae apua -automaatti olisi olemassa, meillä ei olisi ainuttakaan itsemurhaa, ei ainuttakaan psyykkisesti sairasta, sairaalat voitaisiin lopettaa ja kaikki avohoitopaikat.

31

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enkelipoju

      Tule sinäkin uskontooni, jos olet vanhoihin kyllästynyt. Siinä jokaisella on enkeli-isi, joka auttaa AINA!

    • samaa mieltä

      Erittäin hyvä teksti! Siinä oli kaikki olennainen.

      • samaa mieltä

        siis aloitustekstiä tarkoitin, se oli hyvä, tuota toista en tajunnut, muttei täällä kaikki olekaan kirjoitettu tajuttavaksi


      • enkelipoju
        samaa mieltä kirjoitti:

        siis aloitustekstiä tarkoitin, se oli hyvä, tuota toista en tajunnut, muttei täällä kaikki olekaan kirjoitettu tajuttavaksi

        Niin, no harvoinhan uskontoja niiden alkuvaiheessa tajutaan. Mutta muista, että enkeli-isi on tämän uskonnon kulmakivi.


    • Asiasta vain

      Toinen mikä täällä palstalla on turhaa näiden sos-palveluämmien lisäksi on uskontosekoilijat. Sos-palveluämmät voisivat keskittyä kukkien kasteluun ja muuhun heidän taidoilleen sopivaan ja uskontosekoilijat vetäytyä omaan saareensa sekoilemaan keskenään. Silloin kummastakin ryhmästä olisi mahdollisimman vähän haittaa.

      • enkelipoju

        Niin, no minäkin olen jo vähän tuosta uudesta keksimästäni uskonnosta luopumassa. Sen mukaan kun aina voi ostaa uuden enkeli-isin kaupasta, jos entinen menee rikki. Mutta kannattaa kokeilla: erittäin kovaa kun kuvittelee, niin enkeli-isi ikään kuin hetkeksi ilmestyy viereesi (vaikka onkin vain päässäsi).


    • Realismia, pyydän

      On sitäpaitsi kansantaloudellisesti järkevää lopettaa oma elämä siinä vaiheessa, kun jää vanhuuseläkkeelle. Ei tule yhteiskunnalle kustannuksia, kun hoitoa ei tarvi antaa, kun ihminen kuitenkin väistämättä huononee. Ja itse ei tarvi kitkutella pienellä eläkkeellä.

      • digni

        Näin, mutta eihän tuota saisi sanoa.

        Mutta kun ihminen itse täysissä järjissään haluaa täältä pois, sitä pitäisi kunnioittaa. Eutanasia on tehty niin vaikeaksi. Pitäisi mennä jonnekin ulkomaille ja maksaa maltaita eikä niistä ehdoista edes saa selvää.


    • Tonikuusela

      Jos haluat, voit melata minulle osoitteeseen [email protected] Olen itsekin käynyt läpi aika paljon itsetuhoisia ajatuksia. En sano, että voin auttaa sinua, mutta mahdollisesti voin tarjota tukea. Olen kuitenkin käynyt läpi ihan samanlaisen olotilan kuin sinä, mutta Jumalan armosta pääsin siitä voitolle. Siunausta!

      • digni

        En vastaa kenellekään, joka sotke vakavaan asiaan jumalia ja muita paskoja ideologioita. Leikkii toisten ihmisten hengellä, vittuilee.

        Muutoin kyllä olisi käynyt.


    • Sureva

      Läheiseni teki itsemurhan kaksi viikkoa sitten. Kukaan meistä ei tiedä miksi, salasi ajatuksensa niin hyvin. Jäljelle jääneet olemme shokissa, kyselemme miksi, mitä teimme väärin, oliko meidän syy, miksi emme osanneet autta?
      Läheisen itsemurha oli hirveä shokki joka on jättänyt raa'an surun, hämmennystä, ahdistusta ja pelkoa. Sydäntä raastaa kun lapsi itkee ettei kestä elää ilman isää.

      Jäljelle jääneen lapsen puolesta haluan sanoa että itsemurha on väärä tapa ratkaista ongelmia.

      • itsekästä

        Mieti asia näin. Olet itsekäs kun tahtoisit että hän olisi tuskineen vielä elossa. Et voi käsittää sitä pahaa oloa joka hänellä oli, mutta nyt hän ei enää kärsi. Ikävää että näin kävi mutta eikö pää asia ole ettei hän kärsi enää??!! Ette luultavasti olisi osanneet auttaa ja itsenne syyllistäminen teidän pitää lopettaa.


    • Realismia, pyydän

      Ei tässä maailmassa ole oikeaa ja väärää.

      Ja jos ns. läheisiä ei ole ja kaikki keinot "ratkaista ongelmia" kuten edellinen kuvaa tilannetta, on käytetty, niin ainut tapa on lähteä täältä oman käden kautta pois.

      On järkevää tehdä se silloin kun vielä itse pystyy. Kymmenen vuoden päästä voi olla laitoshoidossa eikä enää ole valtaa omaan tekemiseen. Vanhustenhuolto meillä on epäinhimillistä. Kyllä minä lähden hyvissä ajoin ennen laitokseen joutumista täältä hiivattiin.

      Nuorten (nuori on minulla noin alle 45 v) osalta tilanne on toinen: elämässä on vielä valinnanmahdollisuuksia. Pitää vain osata valita ja toimia viisaasti. Nuorille itsemurhan ei pitäisi olla se ratkaisu, koska elämässä voi vielä olla vaikka mitä.

      • itsari ainut vaihtoehto

        Ei ole iällä mitään väliä, eikä nuoruuteni todellakaan ole koskaan tuonut minulle sitä paljon toivottua "vaikka mitä". Tiettyyn kastiin, kun synnyt, niin sinne myös jäät. Siitä pitää huolen kaikki vanhat, valtaa pitävät sukupolvet ja kasvattamansa jälkeläiset. Köyhäksi syntynyt myös kuolee köyhänä. Etenkin nainen, joka on rumana syntytnyt ja joka arvioidaan vain ja ainoastaan ulkokuorensa mukaan. Ei tämä elämä ole minulle koskaan 33-v elämäni aikana mitään positiivista yllätystä tuonut, eikä tuo jatkossakaan, se on jo nähty.


      • Realismia, pyydän
        itsari ainut vaihtoehto kirjoitti:

        Ei ole iällä mitään väliä, eikä nuoruuteni todellakaan ole koskaan tuonut minulle sitä paljon toivottua "vaikka mitä". Tiettyyn kastiin, kun synnyt, niin sinne myös jäät. Siitä pitää huolen kaikki vanhat, valtaa pitävät sukupolvet ja kasvattamansa jälkeläiset. Köyhäksi syntynyt myös kuolee köyhänä. Etenkin nainen, joka on rumana syntytnyt ja joka arvioidaan vain ja ainoastaan ulkokuorensa mukaan. Ei tämä elämä ole minulle koskaan 33-v elämäni aikana mitään positiivista yllätystä tuonut, eikä tuo jatkossakaan, se on jo nähty.

        Noin ei ole välttämättä sinun kohdallasi, älä alistu! Et jää mihinkään kastiin. Hanki jonkinlainen työpaikka, ei sen tarvi välttämättä olla ns. hyvä. Pärjäät taloudellisesti omillasi ja hyvä olisi laittaa vaikka ihan vähän säästöön joka kuukausi pahan päivän varalle.

        Ei naista kukaan arvioi ulkokuoren mukaan, usko nyt! Ihan muut asiat merkitsee. Minä olin nätti nuorena, mutta kenellekään en kelvannut. Sitten rupesin kelpaamaan itselleni ja oloni rupesi muuttumaan.

        Mielenterveydellisille ja neurologisille oireilleni ei vain mikään hoito ole tuonut tulosta ja olo on kauhea. Olen jo suht iäkäs. Kun työelämä on ohi, lähden täältä. Jos joku olisi havainnut oireeni kouluiässä, olisin ehkä parantunut ainakin hieman.

        Sinulle nuori, on sinusta itsestäsi kiinni, mitä teet elämällesi! Tajua se ajoissa. Se pitää tajuta hyvin varhain. Jos ns. läheisiä ei ole, ei edes vanhempia, niin ei kukan sinua ohjaa.

        Emme synny samalla viivalla, mutta tasoitusta voi aina ottaa. Jos ei onnistu, niin onpahan sitten vanhana tunne, että on ainakin yrittänyt!

        Mutta nuoret tai nuorenpuoleiset: älkää antako periksi!


    • loputonsuru

      Poikani hieman yli 20 v teki itsemurhan puolisen vuotta sitten. Kyllä tämä hoito täällä Suomessa on ihan ala-arvoista!! Ammattitaidotonta porukkaa töissä! Lääkkeet vaan kouraan. Ne sitten varmaan saivatkin tämän aikaan... Tää on ihan järkyttävää tää touhu täällä: Mikä hyvinvointiyhteiskunta mukamas?

    • JonesHenry

      Olen kyllä kanssasi eri mieltä siitä, että elämässä on sekä oikeita että vääriä ratkaisuja. Jumalan sanassahan ei suoraan kielletä itsemurhaa, eikä siellä suoraan edes sanota sitä, etteikö Jeesus voisi pelastaa senkin jälkeen, kun on kuollut. Minusta silti se on huono ratkaisu vaikkapa masennukseen.

      • Realismia, pyydän

        Ensinnäkään minulla ei ole masennusdiagnoosia, en tietääkseni ole niin väittänyt. Muita diagnooseja kyllä useampia.

        Toiseksi kun painetaan jessenappulaa, niin mina painan deletenappulaa mielessäni ja sanon huhhahheijaa. En ole kiinnostunut mistään pelastuksesta. Kun ihmisen elämä loppuu yksilönä, niin mitään ei ole sen jälkeen. ja jos olis, niin mitä väliä. Ei kuule voi vähempi kiinnostaa.

        Mistähän noi hörhöt saa noita jeesuspisteitä? Saako ne enempi näin lähestyvän joulun aikaan? vai onko pääsiäinen kulta-aikaa niille.


      • Hörhöjä riittää
        Realismia, pyydän kirjoitti:

        Ensinnäkään minulla ei ole masennusdiagnoosia, en tietääkseni ole niin väittänyt. Muita diagnooseja kyllä useampia.

        Toiseksi kun painetaan jessenappulaa, niin mina painan deletenappulaa mielessäni ja sanon huhhahheijaa. En ole kiinnostunut mistään pelastuksesta. Kun ihmisen elämä loppuu yksilönä, niin mitään ei ole sen jälkeen. ja jos olis, niin mitä väliä. Ei kuule voi vähempi kiinnostaa.

        Mistähän noi hörhöt saa noita jeesuspisteitä? Saako ne enempi näin lähestyvän joulun aikaan? vai onko pääsiäinen kulta-aikaa niille.

        Ainakin jotkut jeesushössöt saa lisäpisteitä siitä, että ne seisoo marraskuun sateessa. Huomasin tänään kun tulin töistä. Yleensä mitä huonompi ilma, sitä varmemmin ne on siinä yhdessä paikassa. Kauniilla ilmalla siinä on joku muilta mailta tullut hanuristi, joka osaa soittaa kaksi tahtia.


    • Realismia, pyydän

      Minulla on itsemurhasta tullut päähänpinttymä: mietin sitä päivittäin siinä kuin joku miettii, mitä ruokaa ostaisi kaupasta. Olen jotenkin arkistanut ajatukset itsemurhasta. Luonnollisestikaan en puhu niistä esimerkiksi työkavereiden kanssa. Enkä taida pahemmin edes miettiä itsemurhaa silloin kun olen työssä. Työ on yksi erittäin kantava voima ihmiselle, minulle ainakin. Valitettavasti minulla on nämä omat rajoitteet, jotka ovat estäneet suunnittelemasta uraa järjellisesti, olen ajelehtinut työelämässä ja jos olen vielä hengissä, niin lähivuosina työ on ohi.

      Mielestäni pitäisi olla foorumi, jossa itsemurhasta voi keskustella asiallisesti juuri kuten sanoin ruuan hankinnasta. Arvelen, että joidenkuiden osalta se jopa saattaisi estää itsemurhat. Olisi jonkinlainen vertaistukiryhmä itsemurhaa suunnitteleville. Mutta en ole sellaista löytänyt esimerkiksi fb:stä. Jos on, niin jollain piilonimellä. Jos jollakulla on parempaa tietoa, niin kertokaa.

      • Hörhöjä riittää

        Tabuja on ja valitettavasti juuri siellä, missä eniten tarvittaisiin niiden poissaoloa.


    • Paskatanko

      Antakaa nyt ton jengin tappaa ittensä rauhassa. Ei tota heikkoa ainesta tarvita täällä ollenkaan.

      • Hörhöjä riittää

        Mistä tiedät, kuka on "heikkoa ainesta"?

        Mikä sinusta tekee muita paremman? Tyylisi kirjoittaa ja suhtautua ihmisiin ei ainakaan viittaa siihen suuntaan.


      • Paskatanko
        Hörhöjä riittää kirjoitti:

        Mistä tiedät, kuka on "heikkoa ainesta"?

        Mikä sinusta tekee muita paremman? Tyylisi kirjoittaa ja suhtautua ihmisiin ei ainakaan viittaa siihen suuntaan.

        Se etten paru kokemuksia vaan suuntaan eteenpäin. Se tekee minusta vahvemman kuin nämä vinkujat. Olen kokenut menetyksiä, surua ja tuskaa, en vaan suostu luovuttamaan. Kokemukseni on myös tehnyt minusta "kylmän" näitä ihmisiä kohtaan. Elä tai tule uudestaan tallotuksi.


      • Realismia, pyydän
        Paskatanko kirjoitti:

        Se etten paru kokemuksia vaan suuntaan eteenpäin. Se tekee minusta vahvemman kuin nämä vinkujat. Olen kokenut menetyksiä, surua ja tuskaa, en vaan suostu luovuttamaan. Kokemukseni on myös tehnyt minusta "kylmän" näitä ihmisiä kohtaan. Elä tai tule uudestaan tallotuksi.

        Käsittääkseni pyysin aloituksessani asiallista itsemurhakeskustelua enkä "parkunut " mistään.

        Tuollainen vertailu itsen ja meidän "vinkujien" välillä voi tulla vain sellaiselta, jonka sisällä asuu pissis, olipa biologinen ikä mikä hyvänsä. Vertailu ylipäätään on lapsellista. Miksi ihmeessä, poju, käyt ketjuissa, jotka eivät sinun omaa oloasi mitenkään koske? Positiivareilla on suhteellisen hyvä saitti, mene sinne. Niillä on ihan nättejä joulukorttejakin, laita kaikille fb-kavereillesi, tai siis niille, jotka osaavat lukea.

        Mielestäni jo nykyinen vanhustenhuollon tila on sellainen, että jokaisen ikäiseni tulisi harkita itsemurhaa vaihtoehtona. Kun vielä sen pystyy tekemään eikä makaa vaipoissa laitoksessa.


    • Elämäntosirealiteetti

      Sivulliset, ulkopuoliset ihmiset eivät todellakaan voi auttaa kaikkia eivätkä oikeastaan ketään, sillä ainut apu, joka ihmistä auttaa, asuu hänen omassa sisikunnassaan. Jos siellä ei tapahdu mitään, niin mitään ei tapahdu elämässäkään ja sen paremmaksi tekemisessä. Kukkahattutäti ei ole syypää siihen, että sinun päässäsi ei 'kuki', mikä on sangen merkillistä, kukathan tarvitsevat ja kaipaavat lantaa.

      • Realismia_pyydän

        Kukkahattutädit eivät ole syypäitä muuhun kuin onttoon fraseologiaan. Muuta heiltä ei tipu, sillä he eivät ole kiinni elämssä. He kuvittelevat kaikkien olevan aikuisiksi kasvaneita kilttejä pikkutyttöjä tai poikia, hiukan arkoja, sillä tavalla joka on vähän viehättävää, mutta turvallista kuitenkin ja halveksittavaakin ja s''littävää, mutta jota voi kliseillä hallita. Elämä on lahja, kaikella on tarkoituksensa.

        Sonta pääni sisällä ei todellakaan ole jalostunut kukkimaan, kuten sinäkin huomasit, mutta ota huomioon, että myös meitä ihmisennäköisiä kakkakikkareita maailmassa on. Ei siinä ole mitään merkillistä. Tosin joillekuille on vaikea hyväksyä epätäydellisyyttä. Ja keskeneräisyyttä, sitä että happy end on vain saduissa, prinssi ei saa prinsessaa, sammakko muuttuu suudellessa vain entistä limaisemmaksi eikä kukaan saa puolta valtakuntaa, ei edes neljää oikein lotossa.


      • Elämäonparadoksi

        Ootko kuullut, että pohjalta on vain yksi tie ja se on ylöspäin? Mulla on yksi läheinen ihminen, joka on myös, jos ei nyt aivan "kakkakikkare", niin sangen olematon olija omasta mielestään. Niiin olematon, että se lähentelee hulluudessaan sitä toista ääripäätä, jos päät yhdistetään ympyräksi. Ts. liika itsensä alentaminen on aivan sama asia kuin liiallinen itsensä ylentäminenkin. Snaijaatko?

        Joku ajattelija on kirjoittanut ylös: "Jos ei saa sitä, mitä rakastaa, pitää rakastaa sitä, mitä on saanut."


      • Realismia_pyydän
        Elämäonparadoksi kirjoitti:

        Ootko kuullut, että pohjalta on vain yksi tie ja se on ylöspäin? Mulla on yksi läheinen ihminen, joka on myös, jos ei nyt aivan "kakkakikkare", niin sangen olematon olija omasta mielestään. Niiin olematon, että se lähentelee hulluudessaan sitä toista ääripäätä, jos päät yhdistetään ympyräksi. Ts. liika itsensä alentaminen on aivan sama asia kuin liiallinen itsensä ylentäminenkin. Snaijaatko?

        Joku ajattelija on kirjoittanut ylös: "Jos ei saa sitä, mitä rakastaa, pitää rakastaa sitä, mitä on saanut."

        En alenna itseäni, vaan arvostan sitä, mitä olen itseni eteen elämäni aikana tehnyt. Kakkikikkaremääritelmä tuli siitä, että edellinen keskustelija totesi pääni sisäpuolella olevan lantaa, joten mikäpä mina olen kenenkään käsityksiä kääntämään, pitäköön jokainen mielipiteensä. Itsearvostukseni ei tule siitä, mitä toiset ajattelevat tai ovat ajattelematta. ja luojan kiitos, minussa ei ole perfektionistia tippaakaan. Perfektionistit purevat omaa häntäänsä ja ihmettelevät, miksi tekee kipeää.

        En ole mitenkään pohjalla, vaan tilanteessa, jossa "kaikki" on jo tehty. Ja todellakin: vain se yksi tie on enää edessä. Kyse on vain ajoituksesta ja varmasta tavasta.


      • Yrityshyvä10

        Wikipedia: " Perfektionismi tarkoittaa psykologiassa joko halua tehdä asiat mahdollisimman hyvin taikka uskomusta, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella. Perfektionismin patologiseen eli epäterveenä pidettyyn muotoon kuuluu uskomus, että mitään täydellisyyttä huonompaa ei voi hyväksyä. "

        Kannattaisiko olla? Terveesti!


      • realismia_pyydän
        Yrityshyvä10 kirjoitti:

        Wikipedia: " Perfektionismi tarkoittaa psykologiassa joko halua tehdä asiat mahdollisimman hyvin taikka uskomusta, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella. Perfektionismin patologiseen eli epäterveenä pidettyyn muotoon kuuluu uskomus, että mitään täydellisyyttä huonompaa ei voi hyväksyä. "

        Kannattaisiko olla? Terveesti!

        Tietämäni mukaan perfektionistit ovat yliedustettuina masennusdiagnoosin saaneissa, työkyvyttömyyseläkkeelle pääasioiden johdosta joutuneissa, työuupuneissa, marttyyreissa ja herra ties missä ryhmissä.

        Perfektionistit ovat aikuisiksi kasvaneita kilttejä pikkutyttöjä ja poikia, jotka ihmettelevät, miksi pääsiäiskukko ei enää muni eikä aapiskukkokaan, miksei prinssi valkoisella ratsulla tule noutamaan ja miksei Jumala tiputtele päivittäin taivaalta mannaa ja viidensadan euron seteleitä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3279
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      553
      3091
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2503
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2022
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1672
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      119
      1365
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1225
    Aihe