Apple-väki ei ole köyhä eikä kipeä verkkokaupassa

Aikakauden leluja

Kristian Segerstråle: "Applen laitteiden omistajat tekevät eniten verkko-ostoksia".

Mac-tietokoneet, iPad-tabletit ja iPhone-puhelimet. Näiden Apple-laitteiden omistajien kautta kertyy verkkokaupassa liikevaihtoa ylivoimaisesti enemmän kuin minkään muiden laitteiden tai käyttöjärjestelmien avulla.

Tutkimuksessa vertaillaan sähköisen kaupankäynnin mittareita, esimerkiksi muuntokursseja ja keskimääräisen tilauksen arvoa eri alustoilla.

Raportin mukaan Applen käyttäjät eivät ainoastaan tee todennäköisemmin ostoksia verkosta, vaan he myös käyttävät siellä enemmän rahaa.

Suoraan sanottuna:
"Appleen kun on pakko ostaa vain nöyrästi applelta ja maksaa ajatuksestakin hankkia sovellus, PC tietokoneen jonka saa 600 eurolla, maksaa Applena vajaan 1200 euroa karkealla käyttöjärjestelmällä. Ihan oma hiekkalaatikko leikki-ikäisten sovelluksilla".

Näin on kaikissa Applen laitekategorioissa. Apple siis hakkaa pc-koneet sekä muiden alustojen tabletit ja älypuhelimet.

Jatkan: "Kaikki tietämäni iMac koneet ovat ihan tavallisia PC tietokoneita kuorrutettuna ja tavallista heikompia eritoten, MacBookit. Kyllä, olen käyttänyt
Macia työkseni ja en koskaan ostaisi itselleni sellasta blink blink lelua joka
on tehty vain ylihintaisen varustelun ja ohjelmiston myymiseksi ja pärjää tietoturvassa juuri linuxia paremmin - sehän on itseasiassa linux tyhmentävällä kuorrutuksella".

Älypuhelinpuolella surkein alusta on Nokian aikanaan valitsema Windows Phone, jossa keskiostos jää 107 dollariin. Applen puolella se on 129 dollaria.

Niin: "Windows ei sovi ihan joka paikkaan, Nokiankin olis pitänyt tajuta se ajoissa - mutta entäs Apple, haluaisinko räjähtelevän ja ennenaikaisesti hajoamaan ohjelmoidun muovisen sovelluskioskin taskuuni - en".

6

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöhöpö8

      Kyllä en maciani enää vaihtaisi windows koneeseen, niin tahmaista oli toiminta.

    • 1stMacFinn

      Pitääkin kertoa ttä mun sukulaisille, ettei niiden 2004 ja 2006 Macit enää toimi, ei omistajat sitä tienneet vaan käyttivät vaan...

    • "PC tietokoneen jonka saa 600 eurolla, maksaa Applena vajaan 1200 euroa karkealla käyttöjärjestelmällä. "

      tuo nyt on ihan täyttä pa5kaa. muut pc koneet samoilla laitteilla ovat täysin saman hintaisia kuin applen pc:t.
      mutta kerta väität noin, niin kerrohan mistä saan 600€:lla läppärin mikä on ominaisukksiltaan ja laitteiltaan sama, kuin tämän hetken kallein macbook pro.
      laita linkki tai anna kaupan osoite.. menen heti hakemaan muutaman.
      asiaa voidaan helpottaa hieman ja tuo korvaava kone voi maksaa 800€ tai vaikka 1000€, koska väitit muita koneita 50% halvemmiksi..

      mielellään ei sitten mitään natisevia muovipaskoja HP:lta tai Delliltä...

      • lisään vielä....

        "sehän on itseasiassa linux tyhmentävällä kuorrutuksella"

        mitä v1ttua? tällaiset vajaaälyiset viestit kuuluvat sodat palstalle. siellä voi nolata itsensä miten huvittaa, eikä erotu joukosta millään muotoa. tämän kaltaiset pa5kaviestit kuuluvat siis sinne.


    • Pärön

      Oma iMac 27", loppuvuosi 2009 malli, toimii edelleen täydellisesti. Yosemiteen päivitin OSX:n viikko sitten ja senkään kanssa ei ongelmia.
      Ainoa osa jonka vaihdoin oli hdd -> ssd jonka olen tehny myös kannettavalle, MacBook pro mallia 2010 puoliväli. Macbook prossa myös Yosemite nyt.

      Taisin maksaa iMacista noin 2100€ vuonna 2009.
      Mitäs mahtoi maksaa 27" paneeli PC koneeseen vuonna 2009 jossa sama tarkkuus kuin 27" iMacissa, 2560 x 1440. Nyt noita saa jo kohtuu edullisesti, 2009 ei saanut.
      iMacin kanssa oli niin että ostin helvetin hyvän näytön ja sain koneen kaupan päälle.

      Ja ottaen huomioon että sama kone edelleen käy ja kukkuu ja sillä hoituu kaikki mikä pitääkin niin ei ollut mikään huono ostos.

      • pilipalimallin UHD näyttö maksaa vieläkin aika helkutisti. tosin siinä on paremmat resoluutiot, kuin macissa viisi vuotta sitten..
        http://www.pcmag.com/article2/0,2817,2455823,00.asp

        tällä hetkellä 2560 by 1600 retina näytöllä bookproossa... tälläkään resoluutiolla ei edelleenkään ihan halvalla perus PC läppäriä vintötteröllä saa.

        tuo 600$ vertaus on aivan naurettava. sillä rahalla saa vain jonkun natisevan pa5kan jostain citymarketista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe