Naiset auttakaa mua

Oululaineuuno

Sanokaa mulle miksi tämä tyttö johon olen ihastunut käyttäytyy näin. Eli kun tavattiin niin tämä kyseinen tyttö ihastui minuun heti ja oli hyvinkin nopeasti kirjaimellisesti kullissani kiinni, tosin vaatteiden päältä. Aattelin silloin että ihan kiva saada huomiota ja läheisyyttä vaikka en hänestä sen enempää välittänytkään. Hän etsi numeroni ja alkoi viestitellä, johon vastasin silloin aika neutraalisti enkä koskaan käyttänyt mitään hymiöitä tai osoittanut kiinnostuksen merkkejä. Yhtenä iltana hänen kaverityttönsä oli minun kimpussani ja hiplailtiin siinä hänen nähden, jolloin hän lähti pois todella kiukkuisena ja oli todella mustasukkainen. Juteltiin seuraavana päivänä ja sanoin ettei siinä ollut mitään sen syvempää pelissä ja asia oli fine.

En muista tarkkaan mitä sen jälkeen tapahtui, mutta kiinnostunut hän todellakin oli ja taisi hiplailut sun muut jutskat jatkua pitkään. Nyt kuitenkin olen alkanut ihastumaan häneen ja viestit on muuttunut osaltani enemmän flirttailevaksi ja välillä silittelen häntä varovasti kun ollaan sohvalla lähekkäin.

/// Mutta kappas kummaa.. Mitä enemmän osoitan hänelle kiinnostustani, niin sitä enemmän tuntuu että hän välttelee minua. ///

Kysyin häneltä pari viikkoa sitten epäsuorasti, että josko voitaisiin nähdä. Tai oikeastaan olin menossa tutulle kylään, jossa hänkin käy todella usein ja kysäisin tytöltä että josko hän olisi silloin sielä. Hän sanoi että ''näillä näkymin joo'' hymiöillä varustettuna. Seuraavana päivänä häntä ei siellä näkynyt, mutta laittoi kuitenkin viestin jossa sanoi tulevansa kohta. Hän ei siitä huolimatta tullut ja myöhemmin sain häneltä viestin että jää kaverille yöksi. Mulla oli jo suunnitelma sille illalle, että hakeudun hänen läheisyyteen ja teen selväksi että välitän hänestä mutta kun ei.

Nyt viestittelykin on kääntyny siihen että joudun itse ottamaan usein yhteyttä. Kyllä hänkin vielä kyselee mun kuulumisia, mutta ei läheskään yhtä usein kun silloin alussa.
Tein vähän aikaa sitten myös pienen testin että en laittanut hänelle melkein kuukauteen minkäänlaista viestiä eikä nähty missään. Kolmannen viikon kohdalla hän kyseli että tulisinko katsomaan häntä, johon sanoin että ei tänään. Viikko tästä tapasin hänet ja hän kävi todella kuumana ja kehui mua ja laittoi tämän jälkeen vielä sydämiä viesteissä ja kyseli kovasti että miksi en ollut nähnyt häntä pitkään aikaan.

Tästä eteenpäin touhu on ollut melko ON/OFF meininkiä vaikka osoitan selvästi olevani kiinnostunut ja näen häntä joka viikko. Eli välillä tuntuu että hän haluaa siltä istumalta kanssani naimisiin ja välillä välttelee kuin ruttoa ja on neutraali eikä laita viestejä.

Mikä tässä on nyt oikein menossa ja mitä mun pitäisi tehdä? Auttakaa mua, kun mun pää ei kestä enää käsitellä kaikkea tätä ristiriitaa. Olen vetäytymässä jo takaisin kuoreeni ja luovuttamassa vaikka haluankin tätä tyttöä todella paljon. Olen 18 vuotias ja tyttö 17 jos se mitään merkkaa.

3

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jagdpanzer

      Luovuta! Luovuta! Luovuta! Likka tekee tuota ihan tarkoituksella! Ny härkää sarvista kiinni ja kysyt mikä tää homma on ja sillä selvä!

    • aika ikävää

      En itse pystyisi ikinä enää luottamaan sinuun 100% kun olet hiplannut toista hänen nähdensä, vaikka tiesit siitä että hän on kiinnostunut sinusta. Ei sen tarkoitus voi olla vain kuin loukata. Vaikka kuinka olisi vielä ihastunut sinuun niin on mahis että ei kykene antamaan anteeksi tai on saanut siitä kokemuksesta sellaisen mielikuvan että et ole vain yhden naisen mies.

      Sitten mielenterveysongelmat on yksi mahdollinen syy noin ristiriitaiseen käyttäytymiseen, mutta ei kyllä ihan silti yksistään kaikkea selitä. Oma käyttäytymisesi vaikuttaa kumminkin.

      Unohda koko tyttö, teet teille molemmille palveluksen

    • yksinkertainen apu

      sanoo mitä toisesta ajattelee, eikä kuvittele että toinen lukee ajatukset. Niin vaativaan suoritukseen pitäisi kyetä että saisi suunsa auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe