Jumalaa etsimässä

Usein puhutaan jumalan etsimisestä. Jos henkilö ei kuitenkaan löydä jumalaa, katsotaan ettei hän etsinut tarpeeksi. Tilanne on jokseenkin nurinkurinen koska jumalan olisi huomattavan paljon helpompaa ilmaista itsensä kaikille ihmisille kuin miljardien ihmisten löytää jumalaa. Jostain syystä ihmiset tuntuvat myös löytävän eri jumalia koska tuhansille uskonnoille riittää kannattajakuntaa. Tyypillistä on sekin että löydetään sellainen jumala jonka edustama uskonto on omassa kulttuurissa vallitsevin.

Uskontoja on paljon ja jokaisessa niissä on uskovilla halu uskoa oikeaan jumalaan. Mikäli yhdessäkin uskonnossa olisi jotain sellaista erilaista jossa oikea jumala vaikuttaisi, olisi se todennäköisesti syrjäyttänyt väärät toimimattomat uskonnot. Kun mietitään mitä sitten voidaan pitää jumalan löytämisenä, niin uskomista on vaikea nähdä jumalan löytämisenä koska lukemattoman monissa uskonnoissa tapahtuu samaa uskoa.

Jos subjektiiviset tuntemukset ovat osa jumalan löytämistä, niin jumalia on ilmeisen paljon maailmassa. Kuitenkin kukaan joka väittää löytäneensä jumalan ei ole pystynyt ilmaisemaan muille jumalan sijaintia ja kertomaan että kas tässä on jumala. Pelkästään näistä syistä on syytä epäillä kenenkään oikeasti löytäneen jumalaa. Sen sijaan voidaan ajatella monien "löytäneen" uskon erilaisiin jumaluuksiin.

On hankala ymmärtää miksi jumala loisi maailman ja ihmisen kuvakseen mutta ei haluaisi jakaa asioita olemalla läsnä konkreettisesti kanssamme. Konkreettinen läsnäolo tappaisi nopeasti väärät uskonnotkin. Kaikki tietäisivät totuuden ja voisivat silti valita haluavatko seurata kyseistä jumaluutta.

Kun uskovat toisinaan kehoittavat etsimään jumalaa, totean välillä että jumalan tehtävä on ilmaista itsensä jos odottaa ihmisen rakkautta häneen. Ihmisen on vaikea löytää kuurupiiloilevaa jumalaa uskontojen suuresta suosta jossa miljoonat ihmiset väittävät omaansa totuudekseen. Jumalalle itsensä todistaminen olisi sangen helppoa.

42

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet itse

      Löydä itsesi.

      • asia kerrallaan

        Jumala kutsuu ihmistä luokseen muutaman kerran tämän elinaikana, älä ohita etsikkoaikaasi. Kyllä rukoileminen kannattaa, kerro vaan asioistasi rukouksessa Jumalalle, ja muista mainita loppuun Jeesuksen nimi. Kyllä Hän ilmaisee sinulle itsensä kun on sen aika. Ihmisen ajat eivät ole Jumalan aikoja, eikä ihmisten ajatukset ole Jumalan ajatuksia.


    • Jumala ei halua tehdä väkivaltaa ihmisen tahdolle. Hän on antanut Sanansa, Raamatun, josta jokainen etsivä löytää vastaukset. Ootko pannu merkille, kuinka uskonnoissa ihmisellä on paljon vastuuta? Ja miten persoonallinen on niiden 'jumala'? Voiko niiden 'jumalia' kutsua Isäksi. Ei voi.

      • Kappas Victoria eksynyt tänne. Pitemmittä puheitta käärin hihani ja alan ruotimaan vastaustasi:)

        "Jumala ei halua tehdä väkivaltaa ihmisen tahdolle."

        Se että jumala olisi kanssamme konkreettisesti läsnä ei millään muotoa estäisi ihmisiä valitsemasta edelleen haluavat palvoa jumalaa vai eivät. Tällöinhän nähtäisiin sekin moniko ateisti seuraisi jumalaa saatuaan tietää jumalan olevan olemassa.

        "Ootko pannu merkille, kuinka uskonnoissa ihmisellä on paljon vastuuta?"

        Se varmasti vaihtelee paljon. Toisaalta on kristinuskossakin vastuunsa ja suoritteensa. Eikö raamattu totea ettei se pelastu joka hokee herraa, vaan se joka tekee isänsä tahdon?

        "Ja miten persoonallinen on niiden 'jumala'? Voiko niiden 'jumalia' kutsua Isäksi. Ei voi. "

        Taitaa vaihdella tämäkin paljon. Periaatteessa oli jumala mikä jumala tahansa, se ei kuitenkaan olisi biologinen isämme vaan paremmin tuo isä olisi symbolinen nimitys jota voisi soveltaa kaikkiin jumaliin.


      • hmm-m

        Uskonnoissa, varsinkin Kristinuskossa ihminen ulkoistaa vastuun käytöksestään muualle. Vastuusta pääsee näppärästi katumalla tekojaan, ripittäytyminen (aikoinaan asiasta pääsi myös rahalla) antaa anteeksi kaikki pahat teot. Kristinuskoon on rakennettu sisään tekojen anteeksianto, rikkoivatpa ne miten pahasti kulloinkin vallitsevia normeja. Uskontoa voidaan siis käyttää 'henkisenä tukikeppinä' jolloin vastuu omasta elämisestä ja teoista siirtyy jollekin muulle taholle.


      • omatunto opastaa
        hmm-m kirjoitti:

        Uskonnoissa, varsinkin Kristinuskossa ihminen ulkoistaa vastuun käytöksestään muualle. Vastuusta pääsee näppärästi katumalla tekojaan, ripittäytyminen (aikoinaan asiasta pääsi myös rahalla) antaa anteeksi kaikki pahat teot. Kristinuskoon on rakennettu sisään tekojen anteeksianto, rikkoivatpa ne miten pahasti kulloinkin vallitsevia normeja. Uskontoa voidaan siis käyttää 'henkisenä tukikeppinä' jolloin vastuu omasta elämisestä ja teoista siirtyy jollekin muulle taholle.

        Vastuu oman elämän elämisestä säilyy uskovaisella, se ei siirry Jumalalle. Mutta silloin kun ihminen oikeasti haluaa elää uskossa ja seurata Jeesusta, ei hän halua tehdä vääriä tekoja.


    • OlkiukkojaDogmatiste

      Aloitustekstin kaltaisia tekstejä oikeista ja vääristä jumaluuksista on helppo kirjoittaa täällä lännessä, jossa toiset uskonnot nähdään fundamentalistien taholta vähintään ahdasmielisen lahkolaisesti eksytyksinä ja paholaisen töinä. Universaalin ei-lahkolaisen jumaluuden sijasta siinä on niin suuri jumaluuden olkinukke, että kolmevuotiaskin päihittää viisaimmankin viisikymppisen dogmatistin väittelyssä. Joten siirry aloittaja vaan niiltä osin oikeaan osoitteeseen eli sinne kristinuskopalstalle niittämään helppoa kauraa, jossa kristinuskosta olkiukon tekevät ahdasmieliset lahkolaisesti ajattelevat uskovaiset ovat aidosti ansainneet sinut sinne :)

      Loppuosaan väitteistä voidaan todeta:

      - uskontoihin tai yleensä kaikkeen immateriaaliseen skeptisesti tai nihilistisesti suhtautuvilla on tapana selittää yhteensattumina tai vain selitystä vaille jäävinä kaikki sellaiset asiat, jotka voitaisiin tulkita osoituksena immateriaalisesta todellisuudesta. Näin myös silloin, kun sellainen sattumus tulee heidän omalle kohdalleen. Eli he ovat siinä mielessä todella itse valinneet olla uskomatta mihinkään immateriaaliseen. Jokainen sellainen tapahtuma kun voidaan tulkita materiaalisista syistä johtuvaksi, vaikkakin joissakin tapauksissa tavattoman epätodennäköisistä sellaisista. Ja jos ei mikään materialistinen selitysvaranto riitä, niin sitten todeta "se jää selittämättä".

      - on naiivia esittää vaatimus, että jumaluuden pitäisi olla fyysisesti havaittavissa jossakin aika-avaruuden lokaatiossa, esim. jonkinlaisena parrakkaana ukkona. Joko jumaluuden havaitsee ympärillään olevassa luonnossa tai sitten ei. Ja jos sen tulee luonnossa joskus havainneeksi, sen sitten hyväksyy tai kieltää (ja jälkimmäinen vaihtoehto näistä on tahdon akti ehkä enemmän kuin ensimmäinen). Panteistisen aika-avaruudellisen maailmankaikkeuden yläpuolelle ulottuva panenteistinen jumaluus (jumaluuden transsendentti, ei-fyysinen osa) taas on loogisesti välttämättä ajan ja avaruuden ulkopuolella, mistä sitä ei tietenkään voi aistein havaita.

      • puolintoisin ap

        "- on naiivia esittää vaatimus, että jumaluuden pitäisi olla fyysisesti havaittavissa jossakin aika-avaruuden lokaatiossa, esim. jonkinlaisena parrakkaana ukkona."

        Toisaalta on vielä naivimpaa odottaa että ihmiset uskoisivat jumalaan josta ei ole fyysistä tai muutakaan havaintoa.


      • Liturgian puolelle
        puolintoisin ap kirjoitti:

        "- on naiivia esittää vaatimus, että jumaluuden pitäisi olla fyysisesti havaittavissa jossakin aika-avaruuden lokaatiossa, esim. jonkinlaisena parrakkaana ukkona."

        Toisaalta on vielä naivimpaa odottaa että ihmiset uskoisivat jumalaan josta ei ole fyysistä tai muutakaan havaintoa.

        - kuka odottaa?


      • .-.-.-.

        >>- uskontoihin tai yleensä kaikkeen immateriaaliseen skeptisesti tai nihilistisesti suhtautuvilla on tapana selittää yhteensattumina tai vain selitystä vaille jäävinä kaikki sellaiset asiat, jotka voitaisiin tulkita osoituksena immateriaalisesta todellisuudesta.


      • etkö sinä erota???

        Minä olen itse lukenut sieltä kristinusko paikasta hyviäkin vastauksia, riippuu kuka siellä vastaa ja mihin.

        Kuka sinulle on väittänyt että Jumala olisi parrakas ukko?

        Kun kukaan ei ole nähnyt Jumalaa, on nähty vain Hänen Poikansa, Jeesus.

        Jumala ei ole ihminen, mutta ihmiselle se parta kasvaa, kukapa tietää vaikka sellainen olisikin Jumalalla jota kukaan ei ole tietääkseni nähnyt, ellei joku Israelin kununkaista ollut kun en sitä täysin varmaksi Vanhan Testamentin historiasta muista ulkoa.

        Mieti, mikä on Jumala, ei sellainen vaillinainen ukkoole ollenkaan niinkuin ihminen on.


      • Mieti itse.
        .-.-.-. kirjoitti:

        >>- uskontoihin tai yleensä kaikkeen immateriaaliseen skeptisesti tai nihilistisesti suhtautuvilla on tapana selittää yhteensattumina tai vain selitystä vaille jäävinä kaikki sellaiset asiat, jotka voitaisiin tulkita osoituksena immateriaalisesta todellisuudesta.

        Mitä tahansa.


      • Hivenen tarkkuutta.
        etkö sinä erota??? kirjoitti:

        Minä olen itse lukenut sieltä kristinusko paikasta hyviäkin vastauksia, riippuu kuka siellä vastaa ja mihin.

        Kuka sinulle on väittänyt että Jumala olisi parrakas ukko?

        Kun kukaan ei ole nähnyt Jumalaa, on nähty vain Hänen Poikansa, Jeesus.

        Jumala ei ole ihminen, mutta ihmiselle se parta kasvaa, kukapa tietää vaikka sellainen olisikin Jumalalla jota kukaan ei ole tietääkseni nähnyt, ellei joku Israelin kununkaista ollut kun en sitä täysin varmaksi Vanhan Testamentin historiasta muista ulkoa.

        Mieti, mikä on Jumala, ei sellainen vaillinainen ukkoole ollenkaan niinkuin ihminen on.

        Luepa uudestaan viesti, johon vastasit.


      • .-.-.-.
        Mieti itse. kirjoitti:

        Mitä tahansa.

        Ei tule mieleen, siksi kysyin.


    • 1213

      "Kaikki tietäisivät totuuden ja voisivat silti valita haluavatko seurata kyseistä jumaluutta. "

      Raamattu on olemassa ja siten kaikki voivat periaatteessa tietää haluavatko seurata kyseistä Jumalaa. Ne jotka etsivät jotain muuta, eivät halua kuulla Raamatun Jumalaa, eikä seurata häntä.

      Jumala on todistanut itsestään. Se todistus on kaikki mitä on luotu.

      • zus

        JOS maailmakaikkeudessa on jokin ylempi voima, jota ihminen koettaa kuvata uskonnoissaan, se on todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mielikuvituksemme voi edes kehittää. Lisäksi se aivan varmasti antaisi ihmisen palvonnalle seuraavan arvon: evvk.


      • ihminen on melkopaha
        zus kirjoitti:

        JOS maailmakaikkeudessa on jokin ylempi voima, jota ihminen koettaa kuvata uskonnoissaan, se on todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mielikuvituksemme voi edes kehittää. Lisäksi se aivan varmasti antaisi ihmisen palvonnalle seuraavan arvon: evvk.

        Tietääkseni maailmankaikkeudessa on useampikin ylempi voima, mutta koska Jumala rakastaa ihmistä, he ihmettelevät ja haluavat tietää, miksi.


    • Tuo, että "ei ole vielä tarpeeksi halunnut/etsinyt" -selitys on ongelmallinen, koska sitä ei voi osoittaa mitenkään vääräksi, koska ei kyetä tietämään missä menee sen raja, että on jo tarpeeksi haluttu, mutta ei silti Jumala ole ilmestynyt elämään. Falsifikaatio...

      Terveisin, naivistisen version popperlaisesta tieteenfilosofiasta sisäistänyt pakanapiste.

    • Lyhyesti.

      Eiköhän Jumala tällä yritä katsoa, kuka on hänelle uskollisin ja kuka ei. Ne, joiden usko ei suurempaa todistusta tarvitse, uskovat vahvimmin. Ja juuri tällaisia Jumala tietääkseni etsii.

      • .-.-.-.

        >>Ne, joiden usko ei suurempaa todistusta tarvitse, uskovat vahvimmin


      • Hm?
        .-.-.-. kirjoitti:

        >>Ne, joiden usko ei suurempaa todistusta tarvitse, uskovat vahvimmin

        Ai mitäkö? Eiköhän ihminen suhtaudu elämän eri osa-alueisiin eri tavoin.

        Voiko negatiivinen suhtautuminen lihansyöntiin kertoa jotakin saman ihmisen suhtautumisesta korkokenkiin, elokuviin, vakuutuksiin, politiikkaan tai kissanristiäisiin?


      • .-.-.-.
        Hm? kirjoitti:

        Ai mitäkö? Eiköhän ihminen suhtaudu elämän eri osa-alueisiin eri tavoin.

        Voiko negatiivinen suhtautuminen lihansyöntiin kertoa jotakin saman ihmisen suhtautumisesta korkokenkiin, elokuviin, vakuutuksiin, politiikkaan tai kissanristiäisiin?

        Maailmankaikkeuden alkuperän ja elämän tarkoituksen kysymyksessä nämä henkilöt on päättänyt jättää kantansa uskon varaan. Isoin kysymys maailmassa eivätkä suostu edes suosituimpia vaihtoehtoja käymään läpi. Saati myöntämään, että ehkä olisi pienen pieni mahdollisuuden hitunen, että joku muu uskonto voisi olla totta. Järjestä ja älykkyydestä tämä ei kerro, joten ei ole syytä olettaa kiihkouskovaisten sellaista omaavan.

        Tuolla esimerkkisi henkilöllä on rutkasti enemmän pitäviä perusteluja valinnalleen, oli se sitten vegaanius, kasvis- tai sekaruokavalio vähennetyllä lihanmäärällä, niin niistä voi vetää jo suuntaa antavia johtopäätöksiä. Ympäristötietoinen, eläinrakas, vihreiden kannattaja, käyttää luomua, tuskin ostaa nahka korkkareita, suosii joukkoliikennettä, kirpputoria ja muuta tuollaista. Jokatapauksessa, vaikka kaikki arvaukset olisikin päin honkia, niin uskon varassa hän ei ole asian suhteen.


    • Pakanapiste ei rek

      Aina kun näen ad hocin, niin luovutan. Luovutusvoitto niille, jotka kokevat voittaneensa tämän erän, siitähän tässä on kyse, eikö?

      Iloisia syksyn jatkoja.

      • ei omin voimin

        Kylläpäs sinä tunnetkin viisaita uskovaisia, etkö ole tietoinen että jotkut uskoaiset omaavat korkean koulutuksen ja korkean älykkyysosamäärän. Silti uskon saa se ihminen joka pyytää ja jolle Jumala uskon lahjoittaa. Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa, sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen sulle lahjoittaa, lahjoittaa...! Sydän kun auki on...!


      • tästä asiasta...!
        ei omin voimin kirjoitti:

        Kylläpäs sinä tunnetkin viisaita uskovaisia, etkö ole tietoinen että jotkut uskoaiset omaavat korkean koulutuksen ja korkean älykkyysosamäärän. Silti uskon saa se ihminen joka pyytää ja jolle Jumala uskon lahjoittaa. Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa, sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen sulle lahjoittaa, lahjoittaa...! Sydän kun auki on...!

        Kaunis nainen laulaa: Tunnen suurta Jumalaa vain vähän

        http://www.youtube.com/watch?v=B4gjlfrYb2s


      • pakanapiste ei rek
        ei omin voimin kirjoitti:

        Kylläpäs sinä tunnetkin viisaita uskovaisia, etkö ole tietoinen että jotkut uskoaiset omaavat korkean koulutuksen ja korkean älykkyysosamäärän. Silti uskon saa se ihminen joka pyytää ja jolle Jumala uskon lahjoittaa. Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa, sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen sulle lahjoittaa, lahjoittaa...! Sydän kun auki on...!

        Henkilökohtaisesti en näe, että esittämieni asioiden ymmärtäminen vaatisi niinkään suurta älykkyysosamäärää vaan pikemminkin joko ottaa asia haasteena vastaan tai myöntää niiden olemassaolo. Ja juuri siihen fyysikon koulutus ei anna aina eväitä ja älykkyysosamäärä voi vain haitata asiaa.

        Älykkyysosamääristä puhuttaessa näen vain jonkinlaisen nettitrendin tai nykyaikaisen trendin, jossa itsetunto on alkanut näyttelemään yhä suurempaa osaa ja miten tietty identiteetin osa sitten ylentää tai alentaa sitä. Tämän tarkoitus ei ole kertoa, että kielletään sellainen vertaileva tutkimus, että onko uskovaiset ja ateistit älykkäämpiä, pikkemminkin olisi mielenkiintoista nähdä miten sellaisten tulosten levittäminen nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä vaikuttaa ihmisten käytökseen. Saako se jotkut vellomaan näissä aiheissa? Mitä seuraamuksia siitä on?


      • pakanapiste rek ei
        tästä asiasta...! kirjoitti:

        Kaunis nainen laulaa: Tunnen suurta Jumalaa vain vähän

        http://www.youtube.com/watch?v=B4gjlfrYb2s

        Ja hyvin laulaa! Väistämättä tulee mieleen sellainen konservatiivinen varovaisuus hänestä. Kuinkahan monta kertaa hänen viiteseurakuntansa on ensin tarkistanut, että onko tuo piano hyvä vai paha ennenkuin ovat hyväksyneet sen instrumentiksi, jota saa soittaa hyvällä omalla tunnolla?

        Tuollaisiin tunnelmiin.


    • _õ_/\\_( )
      • fda

        Hienoa että enkeli auttaa ateistisia tai muuten vääräuskoisia kiinalaisia videoilla jotka näyttävät manipuloiduilta. Mitäpä muita todisteita sitä tarvitsisikaan.


    • pak ei rek

      Veikkaanpa ettei tuohon pysty edes Chris Angel. =)

      • Enkeli valeasussa?

        Ja mitä noista hetken hehkuvista käsistä ja kasvoista voi päätellä... ei ollut mikään tavallinen huppupää. :)


    • Elämme Jumalassa

      Tee Jeesuksen opetuksen mukaan, tietysti Jumala sinua kuulee ja vastaa myös ja toki voi olla hiljaa tai et sitten vain huomaa Jumalan puhetta ja voit pyytää myös selvempää kohtaamista. Älä epäile ettei Jumala sinua kuulisi tai vastaisi, sillä antaa elämän tällekin päivälle ja jokaiselle myös, samoin muutenkaan ei anna sinua kohdata sellaisten yleensä mitkä ovat yli sen mitä sallii ihmiselle.

      Lue rauhassa Raamattua ja anoa hyvää Jeesuksen nimessä ja kiitä Isää Jumalaa ja pyydä elävää vettä ja Pyhän Hengen armosiunausta moninaisesti, niin tulet kokemaan juuri tätä ja vieläpä enemmänkin voit saada kuin mitä ymmärrät edes anoa. Jeesus on hyvä paimen ja taivaassa iloitaa varmuudella jokaisesta ihmisestä, joka lähestyy Isää Jumalaa ja vastaanottaa sitä hyvää ja lupauksien täyttymiset ovat tätä. Pyydä hengellisiä ja janoa hyvää hedelmää, niin saat ja huomaattakin voidaan antaa, sillä ihan arkipäiväisissä asioissa voidaan antaa eikä yleensä mitään hyvin erikoista, toki voi olla sitäkin, tulet yllättymään varmuudella positiivisesti vaikka myös koetuksia voi Jumala sallia omilleen, joten ole kestävä ja uskollinen ihan loppuun asti myös tässä mistä kerron sinulle.

      Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä elämääsi aloittaja, tartu kiinni Jeesuksen nimessä iankaikkiseen elämään vaikka toki voit jo ollakin sen tehnyt tavallaan etkä vain huomaa Jumalan vaikutusta ja hengellistä nälkää sinulla jo onkin kuten aloituksesi antaa ymmärtää, hyvä.

    • Tule Koala puusta

      alas ja ala aterioiden Jeesuksen nimessä hyvää Jumalan sanaa. Näin vahvistut.

    • "jumalan tehtävä on ilmaista itsensä jos odottaa ihmisen rakkautta häneen.
      Jumalalle itsensä todistaminen olisi sangen helppoa"

      Jumalan tehtävä on pitää yllä luomakuntaansa. Eikä kukaan sanele hänelle hänen muita tehtäviään. Miksi Jumala ei ilmesty eikä anna itsestään todistusta niille, jotka eivät usko? Juuri siksi, etteivät he usko.

      Moni sanoo:"Jos Jumala todistaa minulle jotenkin olemassaolonsa, minä alan palvella häntä." Mutta niin se ei toimi. Se on kuin yrittäisi kiivetä peffa edellä puuhun.

      Järjestys on tämä: 1. asenne kohdalleen. Nöyrry Jumalan käden alle. 2. Pyydä rukouksessa saada olla Jumalan oma, merkitsee se sitten mitä hyvänsä. 3. hyppää.

      Moni on kokenut tuon hyppäämisen ikään kuin hyppäisi vieraaseen järveen: ei tiedä mitä veden alla on. Mutta kun on uskaltanut ottaa tuon ratkaisevan hypyn, on saanut aivan välittömästi palkaksi tietoisuuden Jumalan 100% varmasta olemassaolosta ja elämä on saanut siitä hetkestä uuden suunnan ja hengen.

      Siis ensin hyppäät uskoen, sitten vasta opit tuntemaan Jumalan ja saat todistuksia. Tämä on aivan taattua, tästä ei ole yhtään poikkeusta. Jäät jumiin loppuiäksi, jos jäät vatvomaan ja vaatimaan todistuksia tekemättä itse aktiivista ratkaisua Jumalan ja Pojan Jeesuksen puoleen.

      • "Jumalan tehtävä on pitää yllä luomakuntaansa. Eikä kukaan sanele hänelle hänen muita tehtäviään. Miksi Jumala ei ilmesty eikä anna itsestään todistusta niille, jotka eivät usko? Juuri siksi, etteivät he usko."

        On totta ettei ihminen voisi sanella mahdolliselle jumalalle mitään. Mutta minä voin ihmisenä määritellä ne perusteet millä olen valmis uskonaan jumalan olemassaoloon. Uskontoja on paljon kuten erilaisia väitteitä jumalista mutta mitään konkreettista ei ole olemassa todisteiden muodossa. Ensin tulee todisteet, sitten vasta usko. Jos ensin tulisi aina usko, niin silloin voisimme uskoa mihin tahansa mistä ei ole todisteita. Tuolla periaatteella ihmiset menee harhaan varmimmin.

        "Moni sanoo:"Jos Jumala todistaa minulle jotenkin olemassaolonsa, minä alan palvella häntä." Mutta niin se ei toimi. Se on kuin yrittäisi kiivetä peffa edellä puuhun."

        Mielestäni juuri silloin mennään peffa edellä puuhun kun uskotaan ilman todisteita tai riittäviä viitteitä asian uskottavuudesta. Jos sinä annat minulle neuvon että aina ensin tulee usko, ja minä sitten noudattaisin sitä neuvoa, saattaisin uskoa mihin tahansa uskontoon. En näe mitään motiivia sille miksi Jumala ei ilmaisisi itseään niin selvästi kaikille että samalla katoaisi kaikki väärät uskonnot. Näen niin että uskoa korostetaan koska jumalasta ei ole havaintoja. Uskohan on arvotonta silloin kun jumala ilmestyisi. Silloin se muuttuisi tiedoksi joka on minista uskoa arvokkaampaa.

        "Järjestys on tämä: 1. asenne kohdalleen. Nöyrry Jumalan käden alle. 2. Pyydä rukouksessa saada olla Jumalan oma, merkitsee se sitten mitä hyvänsä. 3. hyppää"

        Totuusarvoja ei määritellä asenteen kautta. Totuutta etsiessä rehellisesti pitää olla valmis hyväksymään minkä tahansa lopputuleman vaikka se ei mielyttäisi itseä. Totuudella kun ei ole mitään "velvollisuutta" vastata toiveitamme. Samalla logiikalla rikostutkija ei halua uskoa epäillyn syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Hän vain seuraa todistusaineistoa ja päättelee lopputuloksen. Mitä tulee rukouksiin en koe tarpeelliseksi rukoilla jotain jonka olemassaoloon en usko. On aikoinaan tullut rukoiltua vastauksia ongelmakysymyksiin jotka lopulta johtivat uskon loppumiseen. Vastauksia kun ei kuulunut.

        "Siis ensin hyppäät uskoen, sitten vasta opit tuntemaan Jumalan ja saat todistuksia. Tämä on aivan taattua, tästä ei ole yhtään poikkeusta."

        Tuo muistuttaisi hieman tilannetta että pitäisi osata ajaa polkupyörällä että voisi oppia ajamaan polkupyörällä. Jos henkilö ei usko Jumalan olemassaoloon ja pitää sitä perusteltuna, niin miten hän voi alkaa ensin uskoa Jumalaan, jotta saisi todisteita? Luonnollisesti ensin pitäisi saada vastaukset kysymyksiin että voisi uskoa. Uskovien todistuksia kuunneltuani koen että uskovat eivät useinkaan tiedä mitä tarkoitetaan todistuksella ja todisteilla. Mikään subjektiinen todistus ei ole todiste muille. Se on vain henkilökohtainen kokemus eikä sellaisten syntyperää voi tietää vaikka pitäisikin tarinaa kokemusta uskottavana. Jos minä näen ufon ja kerron siitä muille, se ei ole todiste. Todisteeksi se voisi muuttua vasta kun minulla on ääni, kuva tai muuta todistusaineistoa tapahtuneesta.

        Kiitos kuitenkin asiallisen tuntuisesta kommentistasi.


    • Kiitos kun luit. Mulle ei tule muuta mieleen kuin että sinä vain yksinkertaisesti et ole ns. herätyksen tilassa. "Usko ei ole joka miehen". Jos olisit, Jumalan henki vetäisi sinua oikeaan suuntaan, kun rukoilet.

      Voi olla, että sydämesi kuitenkin on jo taipunut Jumalan puoleen, koska askaroit asian parissa. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ennen kaikkea rohkeutta toimia oikein, kun sen aika kenties tulee.

    • Järjellä vaan.

      "Jostain syystä ihmiset tuntuvat myös löytävän eri jumalia koska tuhansille uskonnoille riittää kannattajakuntaa."

      Olen aina sanonut, että jos jumala olisi olemassa, niin se olisi YKSI ja SAMA jumala KAIKILLE ihmisille.
      Rotu tai ihonväri tai kansallisuus, ei vaikuttaisi silloin MITÄÄN.

      Mutta jokainen tietää miten asiat ovat.
      Siis jokainen jumala on ihmisen KEKSIMÄ.

      • fda

        Hommalta putoaa vielä pohjaa jos ajattelee miten nämä uskonnot ovat levinneet. Suurimpien uskontojen kannattajaluvut ovat syntyneet pakosta eikä valinnasta. Ovat vaan jääneet tavaksi kun sen ajan ISIS-taistelijat ovat tehneet työnsä.

        Yksijumalaisuus tuli muotiin vasta kun Iranilaiset keksivät sen imperiuminsa pohjaksi. Yksijumalaiset iranilaiset vapauttivat silloin polyteistiset juutalaiset Babylonin vankeudesta. Iranilaisilla oli profeetta Zarathustra jota maagit(idän viisaat miehet) odottivat uudelleensyntyväksi neitsyestä joka on Zarathustran verilinjaa. Kristinuskoon tämä otettiin ei niin huomaamattomana kopiona vaikka verilinja olikin Daavidin eikä Z:n. Hassua että juuri kukaan kristitty ei tunnu tietävän tätä "hyvänä uskontona" tunnettua imperiumin pohjaa joka kopioitiin sitten toisessa muodossa Rooman imperiumin tarpeisiin.

        Samaa uskontoahan ei voinut olla kuin vihollisella kun toisen maata haviteltiin, vaikka se tuntui toimivan tehokkaasti, eihän?


    • ee7777jjjjjjjjjjjjjj
      • Ei sitten ketään!

        Ei kiinnosta paskat totuutesi paskassa kirjassasi!


      • Äly hoi älä jätä !

        TODELLAKIN TÄYTTÄ PASSKAA , NIINKUIN KAIKKI IHMISTEN KITJOITUKSET JUMALISTA YMS. SATUOLENNOISTA.

        Tuollakin vaan yritetään rikastua ja voi osittain onnistua, kun typeriä ihmisiä riittää.


    • kuunnellut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe