Ehkäisyn kieltämisestä ja rajoittamisesta...

Inhottava realisti

Monin eri perusteluin Raamattuun pohjautuen vl-väki perustelee suhtautumistaan ehkäisemättömyyteen. Perustelujen ydin on luonnollisesti Jumala: hän "suojelee" elämää jne. Hän käski "lisääntyä ja täyttää maa..."

Monet kerrat näistä asioista on kiistelty ja kiistellään varmaan loputtomiin.

Voisiko joku vl-ihminen - mikäli heitä edes paikalla on - ottaa kantaa siihen, MIKSI Raamatussa sitten niin lukee?

Tällä tarkoitan sitä, että lapset olivat Raamatun aikoihin välttämättömyys. Ilman heitä ihmisten vanhuus oli vaikeaa. Nuorena avioituminen oli tarpeellista. Elämä oli kovaa. Moni kuoli nuorena. Ei ollut eläkettä eikä sosiaaliturvaa. Jos lapsia ei tullut, se miellettiin Jumalan rangaistukseksi, kuten muutkin sairaudet ja ongelmat.

Eikö siis ole luonnollista, että Raamatun teksteissäkin puhutaan perheen merkityksestä? Eikö VT:n puolelta löydy muutoinkin suoraa ohjeistusta eri aiheista? Onko varmaa, että niihin mihinkään ei ole mitenkään vaikuttanut ihmisten tapakulttuuri?

Ja kun osa ohjeistosta kuitataan vain "Vanhan Liiton" ohjeiksi - joita ei ymmärtääkseni ole suunnattu kristityille? - MIKÄ tekee NOISTA lisääntymiseen liittyvistä ohjeista sitovampia ja MIKÄ takkaa, että vl-tulkinta on se ainoa oikea?

20

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiheessa

      Ei mikkään. Se on ihan niitten tavaramerkkejä, niin kuin esim Marttaliitolla ruoanlaitto ja puhtaanapito.

      • äölkjhjklöä

        Mistäs tietää, milloin maa on täynnä?

        Nimittäin se on asia, jonka arviointi ei kuulu ihmiselle.
        Täällä on paljon tärkeämpääkin arvioitavaa.
        Ihmisen ei kannata miettiä valmiiksi suunniteltuja asioita.

        Noin se menee minun mielestäni.

      • äölkjhjklöä
        äölkjhjklöä kirjoitti:

        Ihminen voi funtsia vaikka eurokriisejä ja suhteellisuusteorioita yms. pikkujuttuja, jotka sopii ihmispäälle.

      • Inhottava realisti
        äölkjhjklöä kirjoitti:

        Mistäs tietää, milloin maa on täynnä?

        Nimittäin se on asia, jonka arviointi ei kuulu ihmiselle.
        Täällä on paljon tärkeämpääkin arvioitavaa.
        Ihmisen ei kannata miettiä valmiiksi suunniteltuja asioita.

        Noin se menee minun mielestäni.

        Kenelle se sitten kuuluu, kun ihmisiä alkaa monin paikoin olla selkeästi liikaa?

        Kun niukkenevista resursseista väistämättä soditaan, onko se Jumalan tahto vaiko ihmisten, jotka eivät älyään halunneet käyttää?

      • äölkjhjklöä kirjoitti:

        Mistäs tietää, milloin maa on täynnä?

        Nimittäin se on asia, jonka arviointi ei kuulu ihmiselle.
        Täällä on paljon tärkeämpääkin arvioitavaa.
        Ihmisen ei kannata miettiä valmiiksi suunniteltuja asioita.

        Noin se menee minun mielestäni.

        äölkjhjklöä;lle.

        Etkö katso TV;tä.

        Ihmisä kuolee nälkään satoja päivässä, kun on ylikansoitusta tyhmien ihmisten tehdessä eläimen tapaa lapsia.

        Avaa jo silmäsi. Maa on jo täynnä.

      • helluntailaiselle
        Kesitas kirjoitti:

        äölkjhjklöä;lle.

        Etkö katso TV;tä.

        Ihmisä kuolee nälkään satoja päivässä, kun on ylikansoitusta tyhmien ihmisten tehdessä eläimen tapaa lapsia.

        Avaa jo silmäsi. Maa on jo täynnä.

        Kesitas! Miksihän te helluntaiset ette pyydä Muhosta luennoimaan?

        Kesitas
        27.9.2014 10:31

        Sitaatteja:

        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi" (arvio vastakirjoittajasta)

        Kesitas 17.9.2014 20:22 1

        >>"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        **Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan.
        He pelastivat omansa?
        Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi.
        Näin toimii SRK kristillisyys.

        Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti.
        Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia*

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
        Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

        Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?

        En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.

        http://m.suomi24.fi/node/10233527

        Uutta pukkaa:

        Kesitas

        tänään 19:15

        Vai vähättelet pedofiliaa?

        Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa.

      • joku vastasi hyvin
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Kenelle se sitten kuuluu, kun ihmisiä alkaa monin paikoin olla selkeästi liikaa?

        Kun niukkenevista resursseista väistämättä soditaan, onko se Jumalan tahto vaiko ihmisten, jotka eivät älyään halunneet käyttää?

        Ihmisen ei kannata miettiä valmiiksi suunniteltuja asioita.

      • Inhottava realisti
        joku vastasi hyvin kirjoitti:

        Ihmisen ei kannata miettiä valmiiksi suunniteltuja asioita.

        Mietitkö siis itse vaikkapa omaa terveyttäsi? Sehän on "valmiiksi suunniteltu"?

      • joku vastasi hyvin
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Mietitkö siis itse vaikkapa omaa terveyttäsi? Sehän on "valmiiksi suunniteltu"?

        Nimenomaan, niin olikin! Miksi joku tuhosi ihmisten terveyden! Mikä oli se "joku"? Niin! Eläimet eivät sairasta! joku vastasi hyvin!

      • Inhottava realisti
        joku vastasi hyvin kirjoitti:

        Nimenomaan, niin olikin! Miksi joku tuhosi ihmisten terveyden! Mikä oli se "joku"? Niin! Eläimet eivät sairasta! joku vastasi hyvin!

        Eläimet sairastavat. Kokonaiset lajit ovat kuolleet sukupuuttoonkin jo kauan ennen ihmistä. Pieleen siis meni.

      • abcdef.
        helluntailaiselle kirjoitti:

        Kesitas! Miksihän te helluntaiset ette pyydä Muhosta luennoimaan?

        Kesitas
        27.9.2014 10:31

        Sitaatteja:

        "Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)

        "Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)

        "Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi" (arvio vastakirjoittajasta)

        Kesitas 17.9.2014 20:22 1

        >>"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**

        **Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan.
        He pelastivat omansa?
        Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi.
        Näin toimii SRK kristillisyys.

        Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti.
        Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia*

        Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:

        ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
        Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
        Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

        Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?

        En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.

        http://m.suomi24.fi/node/10233527

        Uutta pukkaa:

        Kesitas

        tänään 19:15

        Vai vähättelet pedofiliaa?

        Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa.

        Oletko seko, miten tuo liittyy avaukseen.

        Ehkäiskikö Vihelä?

        Piditkö jalkaa?

        Kaikkija se maa päällään pitääkin.

    • Inhottava realisti

      Mielenkiintoista nähdä, onko täällä siis paikalla lestadiolaisia lainkaan.

    • Miksikö lukee, koska Jumala antoi ihmisille se tehtävän.
      Nyt kuitenkin ollaan jo yli täyttämisen, on liikakansoitusta.
      Maa on täytetty ihmisillä. Jokaisessa maan osassa asuu ihmisiä.
      Ei kaikki kuolleet nuorina, olivat useita satoja vuosia vahoja, mutta mitään suurperheitä ei juuri ollut.
      Ihminen päätti perheensä koon.

      Tulkinta lasten eläinmäisestä synnyttämisestä on ihmisen, ja nimenomaan VL ihmisen, työvaliokunnan.
      Kes.

      • helluntailaiselle

        Töhänkö lapsuutesi itsestäänselvyyteen viittaat? "kesäisesti pukeutuneita"

      • Inhottava realisti

        Millä perusteella päättelet ettei Raamatussa näy tuon ajan ihmisten ajatusmaailma?

    • kansat lisääntyy

      Tänä vuonna maapallolla on syntynyt yli 111140000 lasta, abortteja on tehty
      yli 33.6 miljoonaa,voi olla enemmänkin (puoskarien tekemät) ja maapallon
      väkiluku on kasvanut yli 65 milj. ihmisellä.

    • Inhottava realisti

      Täällä ei siis todellakaan ole lestadiolaisia paikalla.

      • Rocky.

        Yleensä eivät ole. Joku pääkaupunginVL käy joskus.

    • Ksksl

      Te ootte kaikki hakoteillä.

    • kansat kasvaa

      Tänä vuonna maapallolla on syntynyt yli 111529000 lasta, abortteja on tehty
      yli 33,69 miljoonaa,voi olla enemmänkin (puoskarien tekemät) ja maapallon
      väkiluku on kasvanut yli 65,5 milj. ihmisellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe