kutinaa ja kirvelyä seksin jälkeen?

hiivaako??

Hei, olen 17 vuotias ja juuri aloittanut seksielämän. Käytimme kumpanakin kertana kondoomia ja olen muutenkin varma, ettei poikaystävälläni ole mitään tauteja.
Silti, joka kerran jälkeen on lauennut hirveä kutitus alapäähän. Eniten kutinaa esiintyy ulkosynnyttimissä, mutta hieman myös emättimessä. Välillä kirveleekin ja valkovuotoa tulee syntisen paljon. Viime kerralla oireet jatkuivat viikon verran. Tuntuu vähän hiivatulehdukselta, mutta onko normaalia että yhdyntä aiheuttaa tällaiset oireet?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä vaan

      Jos sulla on kumi-allergia?

    • uusi juttu sinulle

      Epäilen, että kysymys on elimistön tottumattomuudesta.
      Vaikka olisit hyvinkin kostunut, niin yhdyntä on melkoista hinkkausta, johon et ole tottunut. Tilanne rauhoittuu vähitellen, kunhan maltat pitää myös lepopäiviä.

      Mieti, kehotatko sohvaperunaa heti maratonille?

      Monet nuoret naiset voivat saada myös virtsatietulehduksen. Hiivatulehdus on myös mahdollinen. Jos oireet eivät parissa päivässä katoa, niin mene terveydenhoitajalle tai lääkärille.

      Kumiallergiakin on toki mahdollinen

    • ifeelurpain

      Joku muukin samassa tilanteessa! Aivan kuin omaa tekstiäni olisin lukenut, olen myös 17. Helpottiko oireet? Itse hain pari päivää sitten canesten kombin, koska hiiva on ollut aiemminkin. Ihmettelin vaan, miksi se iski heti ensimmäisen yhdynnän jälkeen D:

      • rosvoroope

        penis


      • aloittajaaa

        No oireet ei ole enää niin häiritseviä kuin ekalla kerralla. Suunnillen vain tuon seuraavan päivän aikana oli.
        Enää ei juurikaan kutise mutta valkovuoto on edelleen tosi runsasta. Pitää käydä monta kertaa päivässä pyyhkimässä kun tuntuu että tulee ihan alkkareista läpi :/ toisaalta mulla on aina ollut vähän tällaista.
        Kutinaan saattoi auttaa myös se että ajelin karvat kokonaan häpyhuulten alueelta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe