Perussuomalaiset nopeuttaisi valtionvelanmaksua

............

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Doprov

      Koomisinta on se, että pari viime hallitusta on syyllistänyt asiasta kansaa, aivan kuin kansa olisi sen velan ottanut ja hölmöillyt sen pitkin maailmaa toisten tollojen hölmöilyjen maksuun.
      Kotimaassakin politikot ja puolueet ovat ennen vaaleja aina lupailleet kaikkea kivaa ja kallista kansalle, kertomatta että siihen ei yleensä olisi ollut varaa, tai siis että se maksetaan myöshemmin, siis juhlitaan velalla.
      Näinhän on käynyt oikeastaan koko "hulppean" EU;n ja Euron ajan, alkuhuuman ja -helpotusten, joita sopeuttamiseksi kutsuttiin - jälkeen, on tosiasiassa ollut pelkkää alamäkeä, vaikka bkt on rustattu kivan näköiseksi, yhtä kaikki, velaksi on eletty ja eletään, mikäli näitä ..rkeleen Junker, Barosso ja Katais-henkisiä tuholaisia ei saada häädettyä helevettiin johtopaikoilta. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa noin tyhmiin politikkoihin johtotehtävissä (koskee myös tasan tarkkaan koko Suomen hallitusta).

    • soininveli

      Kyllä persut varhaiseläkeläisinä,sivareina,rikollisina ja juoppoina ovat kovia tuhlaamaan suomen suurta sosiaalipuolen kuluja. Eli kyllä persut saa kantaa ison vastuun sekoilustaan.

      • Doprov

        Kalleinta on tuo holhoava ja syyllistävä virkakoneisto joka on rakennettu holhoamaan ja valvomaan siltä apua tarvitsevia, siis se "jaettu" rahamäärä on se pienempi osa, ylläpitokulut koneistolle ovat se suurin kuluerä, ja koskee koko järjestelmää jota pitkälti pyöritetään pyörittämisen vuoksi, jotta politikoille ja heidan puolueilleen saadaan valtaa.

        Luulisi että olisit tulojesi maksajan toimintaan hieman tarkemmin perehtynyt, kun kerran näet aiheelliseksi "asiantuntevasti" sitä palstalla kommentoida. Joskin persuthan eivät noita tukia saa, ne kun eivät ole puolueille, se miten jäsenistö asiansa hoitaa, ei liity varsinaisesti puolueeseen ;)

    • voi jestas...

      On ne persut viisaita. Jokavuosi kaksi miljardia enemmän tuloja kuin menoja valtion budjettiin ja velat on maksettu viidessäkymmenessä vuodessa. Ei siinä tarvitse miettiä mistä tulot saadaan ja miten tulot riittävät. Riittää kun tekee ylijäämäisen budjetin. On ne persut nerokkaita.

      • Doprov

        Oliko liian vaikeatajuinen juttu sulle ? Näköjään, kun ainakin tuntuu menneen itseasias kokonaan ohi, mutta sehän teille "palsta-älyköille" on niin ominaista.

      • älypersu
        Doprov kirjoitti:

        Oliko liian vaikeatajuinen juttu sulle ? Näköjään, kun ainakin tuntuu menneen itseasias kokonaan ohi, mutta sehän teille "palsta-älyköille" on niin ominaista.

        Erittäin helppoa on omaksua persujen talousviisaudet. Jostain leikataan ja jostain otetaan pari miljardia tuloja enemmän kuin menoja ja maksellaan velat pois. Ei voisi olla helpompaa tuo elämä näillä persneroilla.

      • Doprov
        älypersu kirjoitti:

        No mikä sulla sitten on se ongelma, jos se kerran on niin yksinkertaista ?

      • persälykkö
        Doprov kirjoitti:

        No mikä sulla sitten on se ongelma, jos se kerran on niin yksinkertaista ?

        Miksi kukaan oikea päättäjä ei ole hoksannut tuota persälykköjen viisautta. Pyöräyttää vaan paperille pari miljardia enemmän tuloja kuin menoja ja homma toimii.

      • Doprov
        persälykkö kirjoitti:

        Miksi kukaan oikea päättäjä ei ole hoksannut tuota persälykköjen viisautta. Pyöräyttää vaan paperille pari miljardia enemmän tuloja kuin menoja ja homma toimii.

        Päinvastoin, juuri niinhän ovat päättäjät ja lähes kaikki tehneetkin, paperilla vaan lisätty ja paranneltu tuloja. Nyt niitä sitten maksellaan, lainoja omien ja muiden.

    • Lyhentäjäpersu

      Mikä kiire niitä on maksaa; ilmasta rahaa nimellisella korolla?

      • Doprov

        Niin kauan ei varsinaisesti olekaan, muuta kuin luottoluokittajat ja EU;ssa sovittuja rajoja, mutta raha ei ole ikuisesti halpaa. Ennemmin tai myöhemmin pohja on saavutettu ja talous lähtee liikkeelle ja korot nousuun. Silloin olisi eduksi olla "piikki" tyhjä, tai ainakin kohtuullinen kun se tapahtuu. Vaikka onhan 1,8 miljardin korkokulutkin aikamoinen menoerä ;)

    • Talousnerompi

      Mitähän tuo Doprov oikein pelleilee täällä? Tuossa persupravdan jutussa ei todellakaan sanota mitään muuta kuin että tehdään budjetti, jossa on pari miljardia pienemmät menot kuin tulot, niin velasta päästään. Ei mitään konkretiaa. Minä vissiin olen persumitalla vielä Juvostakin suurempi talousnero, kun tässä nyt ehdotan budjettia, jonka tulot ovat viisi miljardia suuremmat kuin menot. Tai pistetään samantien kymmenen! Häikäisevää! Saanko aplodeja, kiitos!

      • Doprov

        En minä kirjoittanutkaan mistä persupravdojen jutuista, mutta siitähän se on lähdettäväkin, tehdään sellainen budjetti ja noudatetaan sitä.
        Täydellistä ja valmista esitystäkö sinä odotit jossan lehdykässä, tai tällaisella korkealuokkaisella palstalla??

        varsinainen talousnero olet juu, selvästikin saman opin kannattajia kuin parit viime hallitustenkin talousnerot, Fantsua hei, me tienataan tällä ;)

    • Talousnerompi

      Kuka tahansa, vaikka viisivuotias lapsikin, osaa tuon verran kuin Juvonen. Kenelläkään ei vain ole aikaisemmin ollut otsaa kirjoittaa siitä lehtijuttua. Vähän niin kuin tekisi jutun jossa todetaan että talvella on kylmä ja kesällä on kuuma, ilman mitään muuta sisältöä. Mutta onhan persupravda pyhä lehti monelle persulle. Ei edes noin falski juttu herätä heitä, vaan yhdessä huudetaan hallelujaa kun on taas saatu lukea syvän ajattelun helmiä. Ja oikein piti tuotakin moskaa tännekin linkittää. Aloittaja ja Doprov eivät kai sitten käsitä sen tekevän persut vain yhä enemmän naurettaviksi.

    • Doprov

      En tiedä kuka on Juvonen, ja mitä hän tietää, mutta mikä ihme sua nyt sitten riepoo ?
      Ei ainakaan ole viimeisten hallitusten apuna ollut niitä 5-vuotiaita, jotka tietävät . . .

      Eihän ole sultaakaan kovin rakentavaa asiaa aiheeseen tullut, pelkkää itkua ja valitusta muiden kirjoituksista.

    • Talousnerompi

      Ahaa, et edes vaivautunut avaamaan tuota linkkiä ja lukemaan sitä, mutta kommentoimaan piti kiiruhtaa. Ilmankos...

      • Doprov

        Minähän sanoin, että en kirjoittanut Juvosesta, enkä hänen artikkelistaan, mutta kannattaisi sinunkin varmaan se linkki lukea. Siinähän tämä Juvonen pyrki nimenomaan selkokielellä kertomaan ja kuvaamaan ymmärrettävästi kuinka paljon Suomella oikein on velkaa, koska sitä on niin paljon, ettei sitä ole ihan yksinkertaista käsittää konkreettisesti.
        Siinä vain todettiin, että velkaantumista on pyritty katkaisemaan, eikä onnistuttu, ja kuvattiin yleisellä tasolla kuinka kauan velan maksamiseen menisi, jos budjetista leikattaisiin vuosittaisin 10 % tai 20 %.
        Siinä oli siis kysymys velkaantumisen ja velan suuruuden osoittamisesta "kansanomaisesti" ymmärrettävässä muodossa, eikä sen varsinaiseen ratkaisuun ollut edes yritetty ottaa kantaa. Ei se artikkeli nyt noin vaikeatajuinen ollut, että ihmetyttää mistä ja mitähän hän sinä nyt sitten . . . . .

        Ei todellakaan ollut vaikeatajuinen. Ilmeisesti suunnattu alakoulun oppilaille? Persupomoilla ei taida olla kovin suuria odotuksia kannattajiensa älykkyydestä - jota en kyllä ihmettelekään.

      • Taloutta ja neroutta
        Talousnerompi kirjoitti:

        Ei todellakaan ollut vaikeatajuinen. Ilmeisesti suunnattu alakoulun oppilaille? Persupomoilla ei taida olla kovin suuria odotuksia kannattajiensa älykkyydestä - jota en kyllä ihmettelekään.

        No, eivätpä vaikuta vastustajatkaan kovinkaan kaksisilta ;) Mutta Juvonenkaan ei kai ole "persupomo", eikä Juvosen tarinaa myöskään ole kai vain persuille suunnattu.

      • koko kansalle!
        Talousnerompi kirjoitti:

        Ei todellakaan ollut vaikeatajuinen. Ilmeisesti suunnattu alakoulun oppilaille? Persupomoilla ei taida olla kovin suuria odotuksia kannattajiensa älykkyydestä - jota en kyllä ihmettelekään.

        " Ei todellakaan ollut vaikeatajuinen. Ilmeisesti suunnattu alakoulun oppilaille? Persupomoilla ei taida olla kovin suuria odotuksia kannattajiensa älykkyydestä - jota en kyllä ihmettelekään. "

        Niin perussuomalaisten ideologiaan on aina kuulunut kertoa asiat kansanomaisen yksinkertaisesti pääasioita korostaen, että jokainen ymmärtäisi ajatella relevantisti, eikä niin kuin on yleensä maan tapana ollut että poliitikko selittää ja selittää sivistyssanoja käyttäen niin monimutkaisesti että suu käy vielä pitkään kun ajatus on jo aikoja sitten katkennut.

        No sinä et pointtia tajua, mutta ilmeisesti on aina niin että kuitenkin jollekin tajuaminen on vaikeaa.
        Juvosen esimerkki oli todella hyvä ja sillä tuotiin rautalangasta väännettynä kurjuutemme niin selkeästi ja ytimekkäästi esiin, kuin se vain on mahdollista.

        Esimerkkien ja vertauksien kautta ne asiat selviävät parhaiten myös niille jotka vähemmän seuraavat politiikkaa ja mitäänsanomattomilla liirumlaarumeilla ei ihmisille tule kuin pää kipeäksi ja inho politiikkaa ja politiikkoja kohtaan vain kasvaa.
        Tässä juuri on yksi jytkyn syy.

      • Selvä juttu
        koko kansalle! kirjoitti:

        Persut on puolue niille, joille riittää rautalangasta väännetty palikkapolitiikka. Me muut haluamme vähän syvempää näkemystä ja kuulla muutakin kuin "käytetään vähemmän kuin tienataan, niin rahaa jää säästöön".

    • persälykkö

      Ajattelin persujen ohjeilla budjetoida itselleni miljoonaa euroa ylijäämää. Kk-palkka on 4000 euroa joten en tiedä onnistuuko se mutta eivät sitä tiedä persutkaan.

      • Moxy Malone

        Mistä sellaiset ohjeet olet saanut ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe