Mitä teen?

Käyn siis säännöllisesti päivätöissä 8-16 arkisin ja olen ammattikorkeakoulun kirjoilla poissaolevana opiskelijana ensi syksyyn asti. Jos jatkan opintoja, olisi minulla jäljellä vielä kaksi täyttä lukuvuotta ja sitten saisin tradenomin paperit ulos.

Olen miettinyt myös toista vaihtoehtoa. Kävin tutustumassa paikallisen yliopiston koulutustarjontaan ja aloin harkitsemaan, josko lukisin itseni diplomi-insinööriksi parissa kolmessa vuodessa ilman tradenomin papereita.

Kolmantena vaihtoehtona olisi lukea tuo tradenomin tutkinto loppuun ja sen jälkeen hakea yliopistoon kauppatieteiden maisteriksi.

Neljäs vaihtoehto on suorittaa kaikki kolme. Mitä teen?

3

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinmeil

      Jos uskot voivasi saada DI paperit parissa kolmessa vuodessa, sen traden teet vuodessa ja sitten KTM parissa vuodessa. Minusta kannattaisi lähteä siitä, että ensin teet keskeneräisen valmiiksi, jos ala kerran kuitenkin kiinnostaa. Silloin sinulla on ainakin jotain, vaikka myöhemmin opiskelussa tulisikin vastoinkäymisiä kuten ettet pääsisikään haluamaasi opiskelupaikkaan. Tai joku syy katkaisee opiskelun.

    • Näin se menee

      Viides vaihtoehto on muuten, että haet jo ensi keväänä opiskelemaan kauppatieteen maisteriksi. Ei sinne tarvitse olla tradenomin tutkintoa tehtynä.

      Hae ihmeessä ensi keväänä opiskelemaan myös sinne DI:ksi, jos se kiinnostaa. Sitten kun näet, että pääsitkö, voit alkaa miettiä että otatko vastaan sen opiskelupaikan vai et. DI:ksi valmistutaan keskimäärin 6 vuodessa.

      Jos jompi kumpi onnistuu, niin mieti sitten otatko vastaan sen opiskelupaikan. Ja jos ei onnistu, niin jatkat tradenomiopintoja.

    • Kysyn vaan miksi

      Jos on jo saanut säännöllisen päivätyön 8 - 16, niin mitä järkee on opiskella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe