Mies 791

Suskini

Hei!
Olen eronnut melkein vuosi sitten ja uusi rakaskin on ollut jo jonkin aikaa, hän eri paikkakunnalla ja tapailemme viikottain..
Näetköhän meitä koskaan saman katon alla? Minulla on sellaisia asioita joita en ole miehelle kertonut, enkä tiedä miten niihin suhtautuisi ja asia vaivaa minua. Saankohan koskaan niitä asioita kuntoon?
Näetkö kärsiikö lapset tästä tilanteesta kovasti? Olenhan kuitenkin melko paljon poiskin, mutta en tiedä miten tämän voisi toisella lailla hoitaa. Pojan koulunkäynti myös huolettaa.
Kiitos!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Näyttää, että asiat etenisivät tähän malliin vielä ainakin jonkin aikaa.. Kaikkea ei ole tarpeen kertoa, jos asia on sellainen ettei sillä ole suhteen kannalta oikeasti merkitystä, niin en välttämättä kertoisi. Sen sijaan jos asia on sellainen että suhteelle on sillä iso merkitys, kerrotko vai et, on viisasta kertoa se ennen kuin olette saman katon alla. Saat ainakin osan asioista kuntoon.

      Ero on lapsille aina hankala, mutta hoidat asiaa niin hyvin kuin suinkin voit. Pojalla on eron takia vähän hankaluuksia, mutta näyttäisi että menevät ohi.

      Voimia sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe