Kun ei tunne enää rakkautta

Aikas kinkkiset tuntemukset sulla. Tunteillehan ei mitään voi, eikä sillekkään ettei tunne mitään. Syvällisesti ajatellen mitä se rakkaus puolisoon on. Se on niin erilaista eri parisuhteissa. Miten sinä erotat rakkauden ja ystävyyden? Toki se ettei norm. ole fyysistä puolta ystävän kanssa. Se rakkauden palo mikä sisällä on ja on ollut ei voi roihuta täysillä koko aikaa, se hiipuu välillä ja jopa sammuu. Toinen asia on kuinka saada kokonaan sammunut uudestaan syttymään. Kun ois palkeet millä puhaltais. Vaikka kuinka luen viestiäsi niin tosi vaikea kumminkaan mennä sisinpääsi, mitä siellä tunnet ja ajattelet? Yritä vaimosi kanssa uudestaan keskustella ja viettää vaikka hotelliviikonloppu ilman lapsia.

Normaalia. Vanheneva mies muuttuu tunteettomammaksi. Kyllä velvollisuudentunnollakin pärjää pitkälle; kus*pääksi ei ole pakko muuttua.

Hei Ahdistunut tilanteesta,
voimia tilanteeseesi! Ihan varmasti voitte puolisonne kanssa löytää toisenne uudelleen. Parisuhdeterapia kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta.

On valtavan hienoa, että tahdot avioliiton, jossa on rakkautta. Kun sitä on ollut, voi sitä olla uudelleenkin. Voit ainakin muistella, mihin aikanasi vaimossasi rakastuit ja toisaalta katsoa häntä nyt: mikä hänessä nyt on parasta? On hyvä keskustella, mutta on myös hyvä tehdä asioita yhdessä ja vaikka jotain ihan uutta, mitä ette ole ennen tehneet. Onnea matkaan, ilmaiseksi se ei varmasti tule, mutta rakkauden tunne voi löytyä uudelleen!

Sinikka-pappi

Seksiä riittäväst isuhteeseen niin se korjaantuu aika nopeasti ja se siitä. Vaikka lapsia on niin kyllä normaalit henkilöt tarvitsevat 2-5 kertaa seksiä viikossa että suhde toimii niin perhe pysyy koossa.

Meillä parikymmentä vuotta yhteistä taivalta takana ja kaikki tuo kuulostaa tutulta. Minä (vaimo) haluaisin enemmän lämpöä suhteeseen, mutta mieheni on vain väsynyt tultuaan kotiin sekä ärtynyt. Hän kuitenkin piristyy kun on hänen harrastuksistaan kysymys, ne ovat uusi olleet jo 5 vuoden ajan ja vievät pari iltaa viikossa. Harrastus rytmittää elämäämme, jos on harrastusilta ei voi mennä matkalle tai tulla lasten joulujuhlaan jne.
Olen lopen kyllästynyt. Kotityöt jää toisarvoiseksi, samoin minä ja lapset. Olen jo vuosia miettinyt mitä tästä tulee,näinkö hautaan asti jatkuu. Olen toisinaan todella onneton. En vain saa aikaiseksi asunnon etsimistä/ostamista, toivon kai että joku pelastaisi minut.Mieheni on uhannut tekevänsä elämästäni vaikeaa jos lähden.
Jo kymmennen vuotta on mennyt samoissa merkeissä, olisin jo silloin voinut lähteä. Kävimme avioliittoterapiassa, mutta mieheni ei halunnut jatkaa. Käyn avioliittoterapiassa nyt enää yksin.
Kun on yhteiset autot, asunto ja lapset on lähteminen hankalaa.

Tuo hyi hyin kommentti ei paljon lämmitä, onko muita?

Minullakaan ei ole rakkauden tunnetta. En tunne mitään puolisoani kohtaan. Hän on lähinnä tielläni kotona. Olen sanonut hänelle etten tunne mitään häntä kohtaan. Hän ei rekisteröi sitä koska hän rakastaa ja rakastaa minut vaikka väkisin rakastamaan. Se ahdistaa minua.

Itselläni on niin samankaltainen ongelma, mutta vaimona,etten myöskään valitettavasti osaa neuvoja antaa. Itse olen 37v nainen ja 5 lasta on meillä se syy, jonka vuoksi mieheni kanssa olen. Olen onneton, rakkaudeton...en haluaisi näin lopun ikääni olla, mutta en halua rikkoa lapsilta perhettä. Tuntuu että tilanne tekwe minut välillä hulluksi. Seksi ei kiinnosta mieheni kanssa, mutta koen olevani siihen pakotettu jotta tilanne kotona olisi normaali. Se ällöttää minua ja joskus itken. Mielenkiintoa miestäni kohtaan ei mistään voi enää löytyä, sen tiedän. Eli ei auta terapiat, rakkaus on vaan loppu... :-(

Kommentoin vain yleisellä tasolla.

Liian suuret odotukset johtavat liian suuriin pettymyksiin, tulkintoihin ja toimenpiteisiin. Odotukset ovat opittuja, niistä voi oppia pois. Nykyaika opettaa meille hedonismia ja itsekkyyttä. Ahdistus on mm. itsetuntemuksen puutetta ja sitä voi helpottaa tutkimalla itseään ammatti-ihmisen ohjauksessa.

Mitä vikaa on kumppanuudessa? Kyllä sen pitää riittää, jos on kyseessä niinkin tärkeä ja pitkäkestoinen projekti kuin lasten kasvatus. Vanha kansa tietää, mitä tarkoittaa miehen kunnia. Se on käsite, joka on oleellisilta osiltaan pysyvä. Perhe on sen ytimessä.

Elämme kunniatonta aikaa.

itseasiassa sulla on tosi hyvä vaimo nyt.
mitäs sitten jos eroatte ja tuut katumapäälle niin sit on myöhäistä miettiä kun vaimos on jo voinu löytää sit toisen miehen?
kannattaa nyt miettiä tosi tarkkaan,ja ehkä sun pitäs mennä hetkeks yksin miettimään jonnekkin,kyllä vaimosi varmasti ymmärtää.

Kuinka pitkälle sen "kunnian" pitää kestää? Jos lapset ovat jo 15-vuotiaita tai vanhempia eikä miehen ja naisen välillä ole enää muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista, eikö saa tavoitella onnea? Tai edes olla oikeasti yksin yksinään? -- minä olen keski-ikäinen nainen ja ymmärrän aloittajaa täysin.

Avioliitossa on erilaisia vaiheita, kysy keneltä vaan yli 10 vuotta naimissa olleelta niin varmasti jokaisella on jossain vaiheessa ollut samanlainen kokemus. Ei kannata liikaa katsoa tunteisiin tai niiden puuttumiseen, ainakaan ei kannata tehdä mitään isoja päätöksiä niiden perusteella. On niin paljon kertomuksia aviomiehistä tai vaimoista jotka ovat rakastumisen tunteen puutteessa eronneet tai lähteneet toisen matkaan, ja myöhemmin katuneet tosi syvästi valintaansa. Kyllä sitä voi saada hetkellistä helpotusta ahdistukseen, tai rakastumisen tunteita, mutta se on vaan pakenemista eivätkä ne kestä kauaa ja sen jälkeen iskee ahdistus paljon pahempana takaisin.

En oikeastaan voi antaa muita neuvoja, kuin että älä lopeta kaiken sen tekemistä mitä kerroit teidän ja sinun tekevän. Jos parisuhdeterapia tuntuu tarpeelliselta ja vaimosikin haluaa, niin se voi tehdä hyvää. Toi että vaimosi on herännyt, on myös hyvä merkki. Monesti meillä voi olla piileviä asioita sisällä jotka aiheuttaa ongelmia ilman että itse ymmärretään näitä juuria tai asioiden yhteyttä. Teillä on perusasiat kunnossa ja olen ihan varma että kaikki tulee selviämään ja muuttumaan paremmaksi, kun vain ette luovuta.

Vaimosi tuntuu hyvältä naiselta.

Hanki itsellesi joku harrastus, missä voit tuntea adrenaliinin virtaavan, ja saat niitä kiksejä joita avioliitossa kaipaat. Vaihda työpaikkaa, ota tatuointi.

Sinä etsit vain sitä rakastumisen tunnetta, mikä kieltämättä on hieno, mutta kannattaako sen takia lyödä kaikki hyvä palasiksi.

Mieti, miltä tuntuisi elämä ilman lapsia. Mieti miltä tuntuu että heille tulisi uusi isä. Mieti miltä tuntuu jos itse tai vaikka jompi kumpi lapsistasi sairastuisi syöpään.

Aloittaja kertoo tunteneensa itsensä kämppikseksi jo "viimeiset pari vuotta". Kaikki te, joiden mielestä tämä on vain normaalia kausivaihtelua pitkässä liitossa -- kuinka kauan kämppiselämää teidän mielestänne pitäisi jatkaa? Riittääkö kymmenen vuotta, että on yrittänyt tarpeeksi?

Aha, no mahtavaa, että tiedät nämä asiat muidenkin puolesta.

Oletko miettinyt tarkasti ja pohjamutia myöten, mitä se rakkaus oikeastaan on. Oikea rakkaus. Intohimon ja kipinöiden, jotka kuuluvat eri aihealueeseen, kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.

Niin siinä käy kun huorissa käy.

Teidän ja sinun elämässäsi on paljon hyvää. Entäs jos keskittyisit siihen? Miksi ihmisen pitää aina painottaa sitä, mitä ei ole sen sijaan, että nauttisi siitä, mitä on?

Kumpikin haluatte yrittää, sen luulisi riittävän. Pitkässä avioliitossa on myös vaikeita aikoja. Luovuttaa ei kannata koska tilanteet muuttuvat, myös parempaan päin.

Muistan itse aikoinani kun vuosia sitten olimme mieheni kanssa eron partaalla mutta lapsemme toivoivat, että yrittäkää edes meidän takiamme, lapset olivat tuolloin teinejä. Lupasimme yrittää, onneksi. Nyt elämä on taas seesteistä ja arki sujuvaa. Viimenenkin lapsi on lähdössä maailmalle ja me aloitamme taas elämämme pariskuntana. Yhteistä vanhuutta on mukavaa odottaa ja suunnitella.

Rakastaminen on välittämistä ja usein sen myötä intohimokin herää uudelleen.

Hei Ahdistunut tilanteesta, sinä viestin aloittaja.
Ymmärrän hyvin tunteesi. Olen kokenut jotain samanlaista, vaikka tilanteeni oli eri koska minulla ei ole lapsia. Olen 32 v nainen ja erosin juuri 15-v suhteestani.

Olet hankalassa tilanteessa. Mutta neuvon sinua pitämään huolta itsestäsi. ja tietysti lapsistasi. Ei ole väärin sanoa, että aseta nyt oma hyvinvointisi edelle. Et voi olla mitään kenellekään muulle, jos et pidä itsestäsi ensin huolta.

Näen että suhteet ovat pitkälle tahtoasioita.. Oma tilanteeni kärjistyi niin pitkälle että tahto ei enää riittänyt. Jälkeenpäin ajatellen tahto piti suhteeni kasassa pitkään. Sinäkin olet odottanut aika pitkään.. Mutta suosittelen yrittämään pariterapiaa vielä. Siitä on apua, kävipä sitten miten kävi.