Tunnevammaisuus

Jäänmurtaja

En ollut varma mihin viestiketjuun tämän asiani purkaisin.. Olen ollut lähemmin tekemisissä yhden jätkän kanssa ja olemme viimeisten parin kuukauden aikana tulleet todella läheisiksi. Tutustuimme n. puoli vuotta sitten ja kaikki alkoi seksin merkeissä..tällöin asuimme vielä eri paikkakunnilla. Nyt kun olemme asuneet lähempänä olemme nähneet säännöllisesti. Minulla on kuitenki alusta asti ollut tunteita häntä kohtaan ja muutama viikko sitten paljastin asian hänelle. Ja hän sanoi että on tunnevammainen ja että hänen on vaikea tunnistaa omia tunteitaan..kuitenkin kysyi myöhemmin samana päivänä, että mitä jos hän tuntisi samoin. Otin asian uudelleen puheeksi vähä aika sitten, sillä minua ahdistaa tiedostomuus hänen tunteistaan. Kerroin hänelle uudelleen mitä tunnen ja että näin ei pitäny käydä, mutta minun täytyy saada tietää mitä hän tuntee. Sain vastaukseksi tiivistettynä, että kyllä hän minusta tykkää, mutta ei halua mitään vakavampaa. En itsekkään juuri nyt tarkoittanut että haluaisin seurustella tms. Haluan vain selkoa tilanteeseen. Mutta koska sanan 'tykkää' voi ajatella monella tavalla..yritin kysyä häneltä mitä hän oikeasti tuntee..ilman mitään tulosta, koska häntä selvästi ahdistaa tunteista puhuminen. Päätin sitten muotoilla asian niin, että kysyin miltä hänestä tuntuisi jos olisin jonkun muun kanssa ja hän vastasi, ettei ainakaan kivalta..ja kysyi sen jälkeen, että olenko sitten ollut muiden kanssa. Voiko olla, että tämän tunnevammaisen miehen kylmä kuori alkaa rikkoutumaan? Hän on kuitenki todella ihana ihminen..nauramme aina yhdessä, hän pussailee ja on lähellä. Voisiko olla, että minä olen se joka murtaa tämän kuoren?

18

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko itse koskaan kuullut, että suhde "tunnevammaisen", "sitoutumiskammoisen" tai "erakon" kanssa olisi onnistunut?

      Minä en. Olen nähnyt vain väärän ihmisen kanssa yhdessä olevia. Voihan niitä tietysti ollakin.

      • Jäänmurtaja

        Tunnevammaisuus on ongelma josta voi päästä eroon jos tästä kärsivä henkilö tapaa ihmisen, kenen vuoksi haluaa päästä siitä eroon. Ja tämä on fakta. On myös selvää, että hän ei ole täysin tunteeton. Enkä itsekkään ole valmis parisuhteeseen ainakaan juuri nyt.. Minulle riittäisi, että tietäisin hänen välittävän oikeasti ja tietäisin, että hän ns. "on siinä". Mietin vain, että voisiko olla mahdollista, että minä olen SE kenen vuoksi hän haluaa päästä eroon ongelmistaan.

      • Jäänmurtaja kirjoitti:

        Joo. Meinasinkin jo edelliseen viestiini lisätä, ettei ole tunnevammaisia, sitoutumiskammoisia tai erakkoluonteita, on vain vääriä kumppaneita. Oikean kanssa edellämainitut tekosyyt katoavat kuin pieru Saharaan.

    • Tässä vaiheessa:.

      .

      "Jo tässä vaiheessa voimme ilmoittaa että sitä saa mitä tilaaa!!!!!!1!!!1!!!!!"

      har!11

      .

    • Jee Jee

      Niinpä...siis!

      https://www.youtube.com/watch?v=Npjw567Fqek&list=RDNpjw567Fqek

    • Jee Jee
    • Kyllä se siitä.

      Hiljaa hyvä tulee.

      • Jäänmurtaja

        Näinpä juuri. En aio luovuttaa. Jos on olemassa henkilö josta todella välitän ja ehkä joku kaunis päivä jopa rakastan niin ei tule kuuloonkaan, että luovuttaisin! No way!

    • Nähty on

      Tuskin on mitenkään tunnevammainen. Ei vaan kiinnosta seurustella kanssasi. Kaveruus ja helppo pimppi kiinnostaa ja sanoo itseään tunnevammaiseksi ettei menetä niitä..

      • Jäänmurtaja

        Olemme keskustelleet asiasta..ja voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hän ei ole niin kylmä ihminen. Itse sanoi ettei voi ymmärtää, että kukaan voi tehdä niin. Kysyin häneltä suoraan, että onko kyse siitä, että hän saa minulta... Kysyin suoraan itseni takia ja se asia on nyt ratkaistu. Hän on myös puhunut minulle asioista tai ns. avautunut minulle ja asia ei ole niin musta valkoinen.

      • o+77
        Jäänmurtaja kirjoitti:

        Jokainen voi uskoa mihin haluaa. Kuten Ratikka totesi, jos on "se oikea", kaikki sitoumiskammot sun muut katoaa kyllä. Mukava tilanne tietysti miehelle, todennäköisesti pelimiehelle, tuollainen friends with benefits systeemi.

      • Janscu__79
        Jäänmurtaja kirjoitti:

        Olemme keskustelleet asiasta..ja voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hän ei ole niin kylmä ihminen. Itse sanoi ettei voi ymmärtää, että kukaan voi tehdä niin. Kysyin häneltä suoraan, että onko kyse siitä, että hän saa minulta... Kysyin suoraan itseni takia ja se asia on nyt ratkaistu. Hän on myös puhunut minulle asioista tai ns. avautunut minulle ja asia ei ole niin musta valkoinen.

        LOL ikään kuin mies missään olosuhteissa vastaisi, että kyllä saamisesta on kysymys :D

        Miehen todelliset tunnot kyllä paljastuisivat jos seksi ei olisi kuvioissa mukana. Välittääkö oikeasti vai onko saanti se juttu, miltä nyt pahasti kuullostaa.

      • Jäänmurtaja
        Janscu__79 kirjoitti:

        Korjaan..Kysyin häneltä, että paneeli hän minua kylmästi ilman tunteita ja hän vastasi, että ei kait kukaan mies voi olla niin esineellistä..ja sen jälkeen kertoi, että tykkää minusta.

      • Iirisvuori
        Jäänmurtaja kirjoitti:

        Korjaan..Kysyin häneltä, että paneeli hän minua kylmästi ilman tunteita ja hän vastasi, että ei kait kukaan mies voi olla niin esineellistä..ja sen jälkeen kertoi, että tykkää minusta.

        Kuten edellä todettiin, nyt olet helppo pano ja thats it. Oletko mitään muuta ei selviäisi kuin sen selvittämisellä kiinnostatko miestä ilman antamista. Ei niin tyhmää miestä olekaan etteikö tykkäävänsä sanoisi, kun haluan helpon seksin jatkuvan. Varmaan tykkääkin jotenkin, mutta ei ollenkaan tarpeeksi alkaakseen puhua pidemmälle menemisestä tms. Tunnevammaisuuden voit unohtaa, se pelkkää hölynpölyä.

    • oon yrittänyt jo vuosia oppia tunnevammaiseksi, valitettavasti olen epäonnistunut tässä projektissa.

      • Jäänmurtaja

        Itse olin eron jälkeen, mutta tää ko. henkilö pilasi sen! Argh! Siihen on todella vaikea oppia..todella. En sitten tiedä kannattaako loppujen lopuksi edes oppia sellaista?

    • huldajjj

      hei jäänmurtaja.,voisin sanoa sulle sen että tuskinpa teillä on tulevaisuutta jos mies tommottiin sanoo. Luulen että hänellä joku toinen nainen.

      • ....

        Joko toinen nainen tai sitten tykkää kun saa varmaa helppoa pillua. Ruusunpunaisten lasien läpi katsova nainen pohdiskelee naiselliseen tapaan voisiko olla se tunnevammaisuuden poistaja mikä on samaa tasoa selityksenä kuin vika ei ole sinussa vaan minussa tai olet minulle liian hyvä ja mitä niitä selityksiä onkaan :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe