Piispojen merkitys ja asema Kristillisyydessä

tapulikello

Ajattelen niin, ettei piispoilla ole mitään asemaa, kun katsoo kristityn kannalta. Heistä on tahdottu tehdä sekä renkejä että päälliköitä, tavoitteista riippuen.
Monesti piispan lausuma herättää kauhistusta, jopa naurattaa ja vihastuttaa, monia suomalaisia.
Elävät kristityt laittavat piispat ja ylipapit kuten paavitkin samaan nippuun. Nippusitteessä lukee EVVK.

Saarnaaja AH Orimattilasta luonnehti lapin lähetystä erään kerran kun sellainen oli meneillään, piispantarkastukseksi. Tämä olikin osuvasti sanottu, myönteisessä mielessä olennainen.

Kuolleessa uskossa on leili mukana kuten palkkavaimolla poikinensa mutta elävässä Kristillisyydessä kuohuavat avoimet vesilähteet. Miksi lainata vettä leilistä kun lähteessä on tuoretta ja hyvää.

Piispa Mikael Agricola on eri asia sillä hän oli uskomassa kuten Olaus ja Laurentius Petri, Ruotsissa, siltä vaikuttaa, vaikka kukaan meistä ei olekaan elävien ja kuolleitten Tuomari.

Piispa Irja Askola on toivonut että muhamettilaiset kokoontuisivat uskontoineen kirkon tiloissa. Ja nyt piispakollegio heiluttelee kirkkojen sulkuavaimia kristittyin nenän edessä, kummanko erhe on suurempi heidän katsannossaan?

23

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi näitä onnettomia

      Miksi sinä viihdyt kuitenkin kuolleessa uskossa, tee parannus ja usko evankeliumi, niin ei tarvitse enää muita moittia vaan pääsee tekemään parannusta omista synneistään.

      • ei kauan onneton

        Huomasitko samalla tuominneesi itsesikin? Siitä se lähtee, tee parannus ja usko evankeliumi. Jeesusuksen uhri oli sinuakin varten. Käänny ja usko, äläkä enään syntiä tee.

      • Samoin
        ei kauan onneton kirjoitti:

        Huomasitko samalla tuominneesi itsesikin? Siitä se lähtee, tee parannus ja usko evankeliumi. Jeesusuksen uhri oli sinuakin varten. Käänny ja usko, äläkä enään syntiä tee.

        Samoin

    • teu.

      En ole kaikessa samaa mieltä , Aloittajan kanssa "tapulikello" !

      Ja AH. oli kuollut jo n.1996/7. eli hän on jo edes mennyt ,vaikka hänen
      sanansa kyllä piti paikkansa . Olimme 1994,95,96 Monasti samassa talkoissa
      ja varmasti Hänen sanasa opimme tuntemaan , olipa hetken huilailusta kyse
      talkoon lomassa , tai sabattina seuroissa hän puhui asiaa ,Herran sanaa ..
      niin nätisti , ettei siitä varmasti kukaan pahentunut , siitä huolimatta anteeksi
      pyytäjät ,hoiti homman kotiin .

      Toiseksi sanot: Kuolleessa uskossa (kuinka sinä voitsanoa ketään kuolleeksi-
      uskovaiseksi .? Leili mukana kuin palkka vaimolla poikineen Tähän sanoo
      Raamatu , että Hagar ja ismail olivat illan suussa ilman vettä ,kun Hagar otti
      etäisyyttä poikaan noin Jousen kantaman huusi haakar. Aabahamin Jumalaa
      kohta oli enkeli vierellä ,ja kysyi mitä huudat Hakar. Poika on kuolemaisillaan
      vesi on loppu ,samoin leipä , eikä minunkaan tila ole hyvä, .

      Enkeli vastasi siinä paikasssa missä Poikaa makaa on puiden alla KAIVO..
      Ja niin tuli Haagariin liikettä , Enkelit toivat Leipää , ja kun he oli ravinneet itsensä
      menivät nukkumaan , huomenna tuli Herra katsomaan ,ja leikki pojan kanssa
      monien päivienajan .1Moos21:18 Nouse ja nosta poika maasta ja tartu hänen
      kätensä , sillä minä teen hänestä Suuren kansan ". 19 Ja Jumala avasi hänen silmänsä ,niin että hän huomasi vesikaivon ,(,oliko hän vielä kuollutuskoinen) ,,,
      19, jatkoo Hän meni ja täytti Leilin , vedellä ja antoi pojan juoda 20 .Ja Jumala

      oli pojan kanssa ,ja hän kasvoi Erämaassa , ja hänestä tuli Jousimies . Sen erämaaan nimi oli Paaran .

      Noista piispoista , tulee meidän uskoa seuraavaa, Että M:Agricola syntyi
      noin 1510 , Pernajassa k.9,4-1557. kuolemanjärvellä ,
      Oli Suomen Uskon puhdistaja ja Suomen kirjallisuuden ISÄ: Oli Talollisen
      poika Torsbystä ..Kävi koulunsa Viipurissa ja tuli turkuun 1531 Jossa toimi
      Piispa Martrti Skytten sihteerinä , ja saattoi jo silloin tutkia Lutherin teoksia.

      Sekä Saarnasi jo silloinTurusa ja piispan mukana tarkastus matkoilla Liikkuessaan uskonpuhdistuksen Hengessä . 1536 lähti Lutherin LUO
      Vittenbergin yliopistoon . Siellä oli myös Melanchton molempien johdolla
      Hänestä tuli Maisteri 1339 ja palasi , Kotimaahan toimi Tuomiokapitulin
      Jäsenenä Hän oli Pappiskoulun Rehtorin paikan/vciran 1539 -1548.

      Samaan aikaan hän käänsi ja kustansi painatuksen ,muutamien ystäviensä
      kanssa , Uuden Testamentin ,,Koska tarve oli kovba 1544. oli valmistunut ,
      RUKOUSKIRJA BIBLIASTA , Se on toimitettu etupäässä pappien tarpeeksi
      Hänen kirjallinen kausi jatkui 1557. asti kun joutui Rauhan neuvottelijaksi ,
      Moskovaan , Se oli Rauhannevottelukunta ja jäsenenä. , kuoli paluumatkalla
      Kuolemajävellä ja Haudattiin Viipusiin ..

      Agriclan kuuluisa aapinen valmistui 1543 , sen anti oli että lukija
      jotenkuten oppi lukemaan ja samana vuonna hän sai jo Vittenbergissä
      aloittamansa UT:n valmiiksi mutta meni vielä 5 vuotta ennenkuin kustannus
      jutut selvisi. Ja ne oli lähimpien pappis ystävien toimesta ,.

    • kuollutusko

      Aika huonosti sinäkin teu näitä asioita ymmärrät , jos sanot ettei kuollutta uskoa ole.
      Tai ettei sitä kukaan voi määritellä.Sanoohan Jaakobkin ett'ä usko ilman töitä on kuollut!

      Muistan kuinka vanha Luoma aikanaan opetti, että Jos Jeesus makaa kuolleen uskon haudasta hän ei sieltä voi pelastaa ketään.

    • huh huh niin

      Yksi rivi vain jää, turha kirjoittaa enempää.

      • huh huh niin

        Ev.lut piispojen ja pappien summittainen haukkuminen todistaa epäuskon.

      • turkissa
        huh huh niin kirjoitti:

        Ev.lut piispojen ja pappien summittainen haukkuminen todistaa epäuskon.

        Ei piispoilla ja papeilla ole eläväksi tekevää uskoa sydämessä ja sen kautta tulevaa pyhää henkeä piste!

      • Sepeteus Parkki
        turkissa kirjoitti:

        Ei piispoilla ja papeilla ole eläväksi tekevää uskoa sydämessä ja sen kautta tulevaa pyhää henkeä piste!

        hei "turkissa", oletko keskustellut kaikkien piispojen ja pappien kanssa ja tutkinut heidän uskoaan? Jos et ole, niin pidäpä pienempää mölyä ettet joudu 8 käskyn rikkojaksi.

      • Kessutellut
        Sepeteus Parkki kirjoitti:

        hei "turkissa", oletko keskustellut kaikkien piispojen ja pappien kanssa ja tutkinut heidän uskoaan? Jos et ole, niin pidäpä pienempää mölyä ettet joudu 8 käskyn rikkojaksi.

        Oletko sinä keskustellut ?

      • 11-17
        turkissa kirjoitti:

        Ei piispoilla ja papeilla ole eläväksi tekevää uskoa sydämessä ja sen kautta tulevaa pyhää henkeä piste!

        Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Sillä tuomiolla, millä te tuomitsette, teidät tuomitaan.

    • huh huh niin

      turkissa 24.10.2014 18:30 Allekirjoitit juuri kadotustuomiosi. Muista tämä!

      • turkissa

        Sepä harmillista en ole tähän päivään mennessä tarvinut kirkon pappien sanaa
        huh huh itsellesi

      • Sepeteus Prkki
        turkissa kirjoitti:

        Sepä harmillista en ole tähän päivään mennessä tarvinut kirkon pappien sanaa
        huh huh itsellesi

        "turkissa", oletko kastettu? Entä konfirmoitu? Oleko mahdollisesti avioliitossa? Sinulla ei varmaankaan ole itsellä lapsia, jotka on kastettu? Ketään sukulaistasi ei ole siunattu haudan lepoon?

      • turkissa
        Sepeteus Prkki kirjoitti:

        "turkissa", oletko kastettu? Entä konfirmoitu? Oleko mahdollisesti avioliitossa? Sinulla ei varmaankaan ole itsellä lapsia, jotka on kastettu? Ketään sukulaistasi ei ole siunattu haudan lepoon?

        Välttämättömät asiat ollaan kirkon kanssa hoidettu kaste rippikoulu avioliitto lasten kasteet odotan jospa hautaaminen tapahtuis saarnaajien toimesta jopa olen kirkon jäsen vaikka tosin olemme vakavasti pohtineet eroa kirkosta niiden saarnasta en ole saanut mitään kun niillä ei ole pyhähenki selittämässä raamattua kuolleen uskon papit saa olla ihan omissa tiloissa mun puolesta

        "turkissa", olen hieman ymmälläni. Ensin toteat, että et ole tarvinnut kirkon pappien sanaa. Sitten muutat kertomustasi kirjoittamalla, että on olemassa välttämättömiä asioita, joihin olet heitä tarvinnut.

        Onko sinulla ihan selvää se, mikä merkitys on sakramentilla ja Sanalla? Miten määritellään seurakuntayhteys? Mikä on esikoislestadiolaisen herätysliikkeen ja kirkon suhde? Pelkkä Sana eli saarna ei riitä määrittelemään luterilaista uskoa.

        Esikoislestadiolainen herätysliike on ollut ja on edelleen evakelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Molemmilla on opin perusta sama, Pyhä Raamattu ja Tunnustuskirjat. Liike on saanut samaa uskoa tunnustavalta kirkolta sakramentit. Sanaa painotetaan esikoislestadiolaisuudessa eri tavalla kuin kirkossa. Tuo painotuero ei poista yhteyttä. Molemmissa opetetaan, että autuus tulee vain ja ainoastaan uskosta Kristukseen.

        Se, että kirkossa on opettajia, jotka ovat poikenneet sen tunnustuksesta ei tee kirkkoa merkityksettömäksi. Jeesus ei sanonut opetuslapsilleen, että kerätkää rikkavilja pellolta. Ei - hän sanoi, että sen tekee Elonkorjaaja.

        Koska toteat lopussa, että "niillä ei ole pyhähenki selittämässä", niin kysyn, että montako kertaa viimeisen vuoden aikana olet ollut kuuntelemassa opetusta kirkossa? Mahtaako tuo lause olla kuultu jossakin liikkeen seurakokouksessa - henkilöltä joka ei hänkään ole käynyt kirkossa aikoihin....

        Olen edelleen sitä mieltä

      • 16-12
        Sepeteus Prkki kirjoitti:

        "turkissa", oletko kastettu? Entä konfirmoitu? Oleko mahdollisesti avioliitossa? Sinulla ei varmaankaan ole itsellä lapsia, jotka on kastettu? Ketään sukulaistasi ei ole siunattu haudan lepoon?

        turkissa esitti tässä oman kuolleen uskonsa tunnustuksen!

      • turkissa
        16-12 kirjoitti:

        turkissa esitti tässä oman kuolleen uskonsa tunnustuksen!

        Sepä harmillista jos uskot noin että kirkon miehet ovat sinun pelastukseksi tee kiireesti parannusta ennen kuin on liian myöhäistä.
        Uskon todellakin syntien anteeksi saamiseen. Jos kuolo nyt korjaisi pois niin olisin valmis lähtöön Jeesuksen sovitustyön ja syntien anteeksi saamisesta.

        Kuollut usko on eläessään vahva mutta kuolemassa se ei kestä.

      • eikötuuäjky

        Kuules, turkkilainen, missä olet nähnyt jonkun julistavan, että kirkon miehissä on pelastus? Sen sijaan olemme kesällä saaneet kuulla, että lapin luottanmuksessa on pelastus. Kuollut uskosi todella tuntuu nielevän rautanaulojakin!

      • korvatulppa
        eikötuuäjky kirjoitti:

        Kuules, turkkilainen, missä olet nähnyt jonkun julistavan, että kirkon miehissä on pelastus? Sen sijaan olemme kesällä saaneet kuulla, että lapin luottanmuksessa on pelastus. Kuollut uskosi todella tuntuu nielevän rautanaulojakin!

        Turkkilaisen pelastus on siis ihmisissä?!
        Meillä luterilaisilla uskon kohde ei ole papit - yllätys sinulle, vaan Jeesus Kristus itse.

        Turkkilainen uskoo että vanhimmat sekä saarnaajat ovat hänen pelastuksensa! Sekä tietysti "kristillisyys", jolla tarkoitetaan esikoisuutta.
        Takuuvarma on, ettei heissä ole pelastusta, he kun eivät ole lunastaneet ja sovittaneet sinun syntejäsi. Yhtä vähän pelastus on papeissa tai piispoissa. Se on yksin Jeesuksessa Kristuksessa! Jeesus on AINOA NIMI, JOSSA ON PELASTUS.

      • ei yhden tekevää
        korvatulppa kirjoitti:

        Jos ei ole äitiä maan päällä ei ole myöskään isää taivaassa siis seurakunta pitää olla maanpäällä ei kahden kesken voi Jumalan kanssa sopia asioita! Siksi esikoisuus on niin tärkeä.

      • rudiini
        ei yhden tekevää kirjoitti:

        Jos ei ole äitiä maan päällä ei ole myöskään isää taivaassa siis seurakunta pitää olla maanpäällä ei kahden kesken voi Jumalan kanssa sopia asioita! Siksi esikoisuus on niin tärkeä.

        Hieman olet Cyprianuksen sanaa muokannut. Alkuperäisempi käännös kuuluu:

        "Se, jolla ei ole kirkkoa äitinään, ei voi pitää Jumalaa isänään"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3794
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1871
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1414
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      910
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      880
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe