Lokakuun 25 pnä

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Gal. 5: 24.

Tämä on kiusallinen, niin, kauhea luku sille, joka ei vielä suuremmassa määrin ole kuoletettu vanhasta minästään ja kokonaisemmin puettu Kristukseen, vaan luulee vielä, että meidän on tehtävä tämä itse. Puhumattakaan niistä, joilla ei ole mitään Hengen esikoislahjaa, vaan ovat lihallisia mieleltäänkin, joka on vihollisuutta Jumalaa ja hänen lakiaan kohtaan. Älkäämme siis koskaan unohtako, että perustus ja alku vanhan ihmisen kuolettamiseen ja uuden syntymiseen on se, että me ensin olemme kuoletetut omassatunnossamme olevasta laista ja Kristuksessa vapautetut, iloiset ja autuaat, niin että hän on meidän vanhurskautemme ja pyhityksemme. Katso, tämä on alku.
Vaikka olemme heränneet, mutta emme vielä ole uskovia emmekä vapautettuja, on kaikki turhaa, tuskallista, raskasta, vastahakoista, valkeata, mahdotonta, olemme vain kurjia orjia, kuten Paavali osoittaakin, ettemme ennen saata kasvaa hedelmää Jumalalle, emme ennen vaeltaa Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa, ennen kuin olemme kuoletetut ja vapautetut laista, joka piti meitä vankinansa. Mutta katso, kun uskossa voin sanoa Paavalin kanssa: »Minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.»
Kun olen koettanut täyttää lain kokonaan ollakseni vanhurskas, olenkin joutunut häpeään, yhä enemmän tuomituksi, neuvottomaksi, voimattomaksi, avuttomaksi, hämmentyneeksi, »Minä kuolin». Mutta kaiken, minkä etsin, löysin toisesta, Kristuksesta. Hänessä olen vanhurskas, puhdas, autuas. Hän on minun vanhurskauteni.
Ja ajattelin edelleen, että oma tehtäväni oli pyhittyä ja koetin sen hyväksi tehdä paljon. Koetin rukoilla, koetin taistella, huolehdin kaikesta tästä pitäen sitä omana työnäni. Mutta ei sekään menestynyt, en saanut mitään aikaan, en voinut uskoa, en edes mitään hyvää ajatellakaan, muuta kuin sen, minkä Herra kulloinkin minussa vaikutti.
Silloin huomasin, että pyhityksenikin oli Herran vapaata armoa ja lahjaa, ja minä tulin kelvottomaksi, minä kuolin. Mutta minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Katso, kun Kristus näin on tullut vanhurskaudekseni ja pyhityksekseni ja minä kaikessa joka hetki olen hänestä riippuvainen, silloin, ja vasta silloin tulee pyhityksestäni ja vanhan ihmiseni kuolettamisesta tosi. Silloin ei ainoastaan sen ilmaukset tule ehkäistyiksi, vaan itse vanhan ihmisen sisu, hänen sydämensä ja elämä, syvä, suunnaton itsekkyys, oma luulo ja itserakkaus kuolee.
Vanhalla ihmisellä tarkoitetaan kaikkea sitä pahaa, joka Aadamin perintönä on myötäsyntyneenä meissä. Sen ensimmäinen ja oleellisin piirre on äsken mainittu itsekkyys, itserakkaus ja hyvä luulo itsestänsä, sillä sellaisia siemeniä käärme kylvi sanoessaan ensimmäisille vanhemmillemme: »Te tulette niin kuin Jumala.» Tästä lähteestä virtaa hirmuinen synnin virta kaikkiin luonnon voimiin, jotka sitten ilmenevät mielenlaadussa, himoissa, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa, kuten ylpeydessä, Jumalan unohtamisessa, suruttomuudessa, epäuskossa, kylmäkiskoisuudessa, tottelemattomuudessa, kevytmielisyydessä, laiskuudessa, hekumassa, saastaisuudessa, ylpeydessä, vihassa, kärsimättömyydessä, nurjuudessa, vainossa, kateudessa, ahneudessa, kavaluudessa, valheessa, panettelemisessa ym. synneissä ja paheissa. Sellaisen näköinen vanha ihminen http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor10-25.htmlon.