Eräs kouluajan ihastus kuoli

En ole oikeastaan koskaan pelännyt kuolemaa vaan pikemminkin tapaa, miten ja koska se tulee! Kuolema ei ole minulle mikään vieras asia. Vain kolme kuukautta sitten saattelin edesmenneen äitini haudan lepoon pitkällisestä sydänsairaudesta johtuvan traagisen kuolinkamppailun päätteeksi. Sitä ennen muutamaa vuotta aiemmin olen haudannut hukkuneena löydetyn parhaan ystäväni. Kuolema osaa olla pirullisen ovela ja mielikuvituksellinen sen suhteen, miten se uhrinsa hengen riistää. Yleensä se ei ole kaunista katseltavaa ja ne harvat olkoon onnellisia, jotka osakseen saavat nopean ja kivuttoman lopun.

Sattumalta luin tänään paikallislehdestä kuolinilmoitukset! Yleensä en niin tee, mutta nyt jostakin syystä kuitenkin tein. Yllätyksekseni siellä oli erään puolitutun tytön kuolinilmoitus. Syntynyt vuonna 1988 ja kuollut kuukausi takaperin tätä kirjoittaessa, syyskuussa 2014. Minua neljä vuotta nuorempi, vanha kouluaikojen salainen ihastus. Suunnaton järkytys iski heti täydellä voimallaan! En koskaan tuntenut häntä muuta kuin nimeltä ja ulkonäöltä, vaikka joskus nuorempana olin epätoivoisesti ujoudeltani halunnutkin häneen tutustua. Ikäero ja ystäväpiirin paine asettivat tuolloin ylivoimaisen haasteen tekemästä lähempää tuttavuutta – sääli! Tänään kuolinilmoitusta katsellessani mietin, mitäköhän siitäkin olisi tullut, jos olisin voittanut pelkoni sen yhden ainokaisen kerran ja mennyt koulun käytävällä juttelemaan ja tutustumaan? Olisiko siitä syntynyt kenties sellainen suhde, joka olisi kestänyt näihin päiviin saakka? Mistä olin jäänyt paitsi? Millainen hän oli oikeasti? Toisaalta olin kuitenkin helpottunut, että en tuntenut paremmin. Mitä jos nyt olisin ollut mukana surusaattueessa? En viitsi edes ajatella, mitä hänen läheisensä, vanhempansa ja sisaruksensa käyvät lävitse!

Aloin ajatella elämää! Mitä mieltä on elämässä, jos vasta elämänsä alkutaipaleella oleva nuori ihminen kuihtuu ja kuolee pois? Vanhan ihmisen kuoleman vielä jotenkin ymmärtää. Facebookista ja Instagramista löysin vielä hänen tuoreimpia kuviaan viime kesältä. Ilmeisesti hän oli juuri keväällä valmistunut(?) yliopistosta joksikin, en tiedä miksikä? Mitenkään ei olisi voinut aavistaa, että hänellä on syöpä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin vaivuttaisi ikuiseen uneen. Järkyttävää ja todella pelottavaa!

Tajusin siinä kuolinilmoitusta katsellessani, että kuinka turhaa loppujen lopuksi elämäänsä on rakentaa. Rationaalisesti ajattelevan ihmisen ei luulisi olevan mitään järkeä pitkittää väistämätöntä, mutta silti kaikesta huolimatta ihminen käyttää valtavasti aikaa ja energiaa kouluttautuakseen työelämään ja haaliakseen ympärilleen omaisuutta, rahaa, erilaista esineistöä, kesämökkiä, autoa ja kaikkea muuta epäoleellista, vaikka kaiken ainoa päätös on vääjäämätön kuolema. Sen enempää rahalla kuin saavutuksillakaan ei ole tuon taivaallista tarkoitusta sen faktan edessä, että ennemmin taikka myöhemmin kaikki menettää merkityksensä. Olit rikas, rakas tai rutiköyhä niin lopulta koko elämä mahtuu kahden vuosiluvun ja viivan väliin, syntymän ja kuoleman ja siinä kaikki. Ei ole väljä, oletko maailmaa nähnyt professori vai kaatopaikan yksinäinen vartija, kuolema on yhdistävä tekijä, joka asettaa jokaisen yhtäläiselle viivalle. Mikä siis on elämän tarkoitus? Sairastua nuorena elämän kynnyksellä syöpään ja kuolla pois? Tuskin!

Elämässä on vain yksi päämäärä ja tarkoitus ennen kuolemaa ja se on löytää onnellisuus. Jotenkin suututtaa, satuttaa ja ärsyttää aivan mielettömästi, että en aikoinani tutustunut tuohon tyttöön, johon aivan oikeasti olisin halunnut tutustua. Sen sijaan menin sosiaalisen paineen ja porukan mukana ohi ja jätin mahdollisuuteni käyttämättä. Nyt se on myöhäistä ja toisaalta yhtä aikaa kammottavaa ja pelottavaa. Kohtalo, kohdata oma kuolevaisuutensa ennen kuin löytää onnellisuutensa, voi olla minun tai kenen tahansa muun edessä. En tiedä kuoliko tuo tyttö onnellisena? Toivon niin todella ja jotenkin jopa uskon, vaikka en voikaan olla varma. En voi edes kuvitella, miltä tuntuisi kuulla lääkäriltä diagnoosista, että ”sulla on syöpä ja sä kuolet siihen” etenkään, jos olet juuri täyttänyt 26-vuotta, saanut opiskelut päätökseen ja maailma ja elämä ovat edessä. Nuoruuden elämä niin lähellä, mutta silti tavoittamattoman kaukana. Kuolema riistää kaiken sen, minkä monet muut saavat viedä loppuun ja kuolla vasta vanhuuteen. Tasan eivät käy onnenlahjat!