Muistelenpa ensimmäistä pitkävetoa

Kundi maalta

Kundi oli vielä pikkukundi vuonna 1993, kun kundi ensimmäisen pitkäveto kupongin kioskin tätille vei.
Kundi muistelee, kun kioskilla oli Veikkaus lehti ja kundi bongasi Jorman vihjepuhelin mainoksen lehdestä.
Eräänä päivänä kundi sijoitti usean viikon viikkoraha säästönsä 50 markan puhelin korttiin, että pääsi soittamaan vihjepuhelimeen puhelin kopista, kun kotoa ei tohtinut sellaisia puheluita soitella.
Eräänä syysiltana kundi pyöräili lähimmälle puhelinkioskille 5km päähän ja sormet täristen näppäili Jorman vihjepuhelimen numeron.
Toisessa kädessä vihko ja kynä.
Kundi tuijotti toisella silmällä puhelinkortin saldoa, joka huopeni silmissä Jorman 10 markan/minuutti puhelin taksalla.
Jorma jutusteli useita minuutteja joukkueiden historia tilastoilla ja peli ennakoilla, ennekuin päästiin itse vihjeisiin, jolloin puhelinkortin saldosta oli enää vajaa 10 markkaa jäljellä.
Loppujen lopuksi kävi niin, että kundi onneksi sai kaikki vihjeet, mutta ei saanut Jorman hehkutamaa ylikerrointa, joka kerroin oli 8.
Myöhemmin selvisi, että Jorman vihjeet olivat osuneet ja 8 kertoiminen ylikerroin myös, jota kundi ei kuitenkaan kuullut, jolloin kerroin oli 48.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stadin kundi

      Kundi muistaa vielä miten hermostuneena kaivoi esiin 26 senttiä kisokin tädille.

    • JormaFani

      Mä oon soittanu Jorman vihjepuhelimeen joka ilta.
      Rahaa multa on palanu 10 000 euroa, mut hienoo on kuulla Jorman ääni.
      En tiiä miks Jorma ei koskaan vastaa mulle, kun kysyn, et lähtiskö Jorma syömään, mut Jorma vaan kertoo, mitkä kohteet tälle päivälle.
      Mä soitin 10 kertaa samana iltana ja sanalleen Jorma toisti, mitä oli edellisellä kerralla sanonut, et pakko Jormalla on joku lappu, et se muistaa jokaisen sanan tarkalleen.
      Eiks Jorma koskaan nuku, mä soitin yhtenä maanantai yönä klo 03.50 ja Jorma vastasi heti puhelimeen ja sano, et huomenna puolen päivän aikoihin on uudet vihjeet katottuna.
      Sitä vaan ihmettelen, et Jormalla täytyy olla monta puhelinta, kun moni soittaa samaan aikaan, et miten se ehtii vastata jokaiseen,

      • TaavettiHassehoffi

        Jorma näkee kaikkialle.
        -viidakon vanha sananlasku-


    • JormaFani

      Haluaisin kovasti alkaa Jormalle henkilökohtaiseksi herrasmies palvelijaksi.
      Jorma saisi joka aamu kahvin/teen sänkyyn.
      Tekisin englantilaisen aamiaisen, sillä Jormahan oli kova jalkapallo mies englannin liigassa Liverpool nimittäin.
      Tulisi englantilainen tunnelma.
      Palvelisin Jormaa kuin kuningasta, koska Jorma maksaisi hyvän palkan ja kuulemma Englannissa henkilökohtainen miespalvelija tienaa yli 10 000€ kuukaudessa puku päällä palvellessaan, että näin.
      Tekisin Jormalle joka päivä parasta sapuskaa, mitä saattaa vaan saada.
      Vaikkapa Kasler pihvejä grillissä grillattuina sopivasti mustuneina, eihän raakana käy tarjota, voi sairastua muuten jos raakaa lihaa syö.
      Grillimakkaroita tietenkin olisi joka iltapäivä tarjolla klo 5 iltateen jälkeen.
      Soppaa tietenkin olisi aina jälkiruokana, kermavaahtoa, omenabullingia, ruskeaksi paistettuja rinkeleitä.
      Kakkua olisi monen sorttista ja nyt tietenkin uusia peruoita voin kanssa nautittuna.

      Illalla peittelisin Jorman peiton alle, asettaisin tyynyn oikeaan asentoon, nostaisin päätä ja toisin kuumavesipulloja varpaita lämmittäämään, sillä suomen syksy on kolea ja varpaat tarvitsevat lisälämmitystä.

      Olisi suurin toive, päästä Jorman miespalvelijaksi, oi suuri Jorma kuuletko pyyntöni, hoi !

      • Gilbert.51

        Jos Jorma ei ole kiinnostunut, kävisikö siisti ja hyväkäytöksinen herrasmies Savon sydämestä? Olen etsiskellyt jo pitkään nuorta ja alistuvaista miespalvelijaa.


      • Kohtaovella

        Piipaa piipaa...


      • JormaFani

        Savon karhuntalja mursu saa etsiä lopun elämänsä alistuvaa palvelijaa, et hei!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe