Lähiaikoina tapahuu

Mumsomum

Kuten varmaan olette huomanneet, niin kaikenlainen levottomuus on lisääntynyt viimeaikoina.
Kaikenlaista suurta tulee tapahtumaan lähikuukausina, nyt on nimittäin ollut todella hiljaista pitkän aikaan.
En osaa kertoa sen tarkemmin, mutta tiedän, että kohta ollaan taas kerran äärimmäisten kysymysten äärellä.

37

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkeuden voimia

      Herran omat tietävät, että kaikenlaista on tulossa.

      On syytä ottaa Raamattu kauniiseen käteen - Rukousta ja Raamattua.

      • Armoa anokaamme

        Miten oli Raamatun Sanan viesti perille mennyt Sodoman ja Gommorran synnissä rypeville varoituksista?

        Uskoisin, että nykysuomalaiset ovat saaneet ylenmäärin tietoa Jumalan tahdosta ja Hänen käskyistään. Vaikkakin nyt sitäkin on tulipalokiire estää opettamasta nuorisolle. Vastuu kuitenkin vanhemman kansan, joilla todellinen tieto synnin varoituksista ja nyt annetaan alasmenon tapahtua kaikessa moraalisaasteessa sitä oikeasti estämättä. Vieläpä antaen vauhtia moraalittomuuteen (homous).

        Kuten jossakin profetiassa olikin maininta, että Jumala joutuisi jo katumaan Sodoman ja Gomorran tulen ja tulikiven sadetta, jos me saisimme jatkaa syntielämän opetusta edelleen.
        On monenlaisia varoitusmerkkejä Jumalalla. Ja vielä on ollut armonaikaa viime vuoden meteoriittivaroituksesta. Vielä on armonaikaa. Kauanko?

      • Valkeuden voimia
        Armoa anokaamme kirjoitti:

        Asiaa kirjoitat.

        Villi meno joka puolella ahdistaa tietyllä tavalla, vaikka rauha sydämessä onkin.

        Yksi etova asia on, että ei voi edes kaupassa käydä, etteikö jytä -musiikin pakkosyöttöä tule vastaan. Kovaääninen huutaa täysillä - tekee mieli juosta karkuun. Jos on tottunut ylistysmusiikkiin, tuollainen pakkokuuntelu saa voimaan pahoin mutta kun ostoksiakin on pakko tehdä.

        Välillä ihmisten välinpitämättömyys hengellisissä asioissa saa tuskan nousemaan pintaan. Kenenkään ei soisi menevän Kadotukseen Huoletonta ja surutonta on maailmanmeno ympärillä.

      • Herkkyys katoaa
        Valkeuden voimia kirjoitti:

        Totta , paha olo tulee kauppojen musiikista. Onko sitten ihme, että pikkulapset tarhapäivänjälkeen joutuvat kauppojen levottomaan meteliin väsyneinä päivätyöstään, niin onko sitten ihme että eivät kestä, vaan huutavat suoraa huutoa. Ja sitten marketit kirjittavat, miten jouduttiin poistamaan kaupasta raivarin saaneen lapsen perhe. Kun itse metelillään ahdistavat hermoraunioiksi herkät lapset!

      • Valkeuden voimia
        Herkkyys katoaa kirjoitti:

        Totta , paha olo tulee kauppojen musiikista. Onko sitten ihme, että pikkulapset tarhapäivänjälkeen joutuvat kauppojen levottomaan meteliin väsyneinä päivätyöstään, niin onko sitten ihme että eivät kestä, vaan huutavat suoraa huutoa. Ja sitten marketit kirjittavat, miten jouduttiin poistamaan kaupasta raivarin saaneen lapsen perhe. Kun itse metelillään ahdistavat hermoraunioiksi herkät lapset!

        Posti on ravintolan yhteydessä meidän kulmilla. Siellä on sama discomeininki. Hammaslääkärin odotusaulassa sama juttu - odotusaika on joskus suorastaan kidutusta.

        Kohtahan ne alkavat joululaulutkin soimaan.

      • Pieleen meni.

        Näin Kipinä-Lehti 2.1999. Tapahtuuko tempaus tänä kesänä? Siihen sopisivat paitsi nyt alkanut rauha, myös Nostadamuksen ennustus heinäkuussa 1999 alkavasta maailmansodasta sekä 11.8.1999 tapahtuva profeetallinen auringonpimennys. Näin Melleri.

      • -jarmo-
        Pieleen meni. kirjoitti:

        Niin meni Joonankin profetia joskus 700 eKr. pieleen. Ei tullut tuhoa 40 päivän sisään vaikka piti, eikä senkään ajan jumalattomat muuta nähneet. He näkivät vain Joonan uhoamisen ja profetian pieleen menemisen.

        MUTTA! Profetia toteutui josku vuonna 600 eKr. eikä Niinvestä jäänyt edes sokkelia jäljelle. Joonan ajan jumalattomat olivat jo aikaa sitten kuolleet muttei profetia.

      • Seurailija1
        -jarmo- kirjoitti:

        Ei ne turhaan ne merkit näy, tunteehan tämän luissaankin.

      • -jarmo-
        Seurailija1 kirjoitti:

        Ei ne turhaan ne merkit näy, tunteehan tämän luissaankin.

        Jep, veliseni. Kumma vaan kun ei "öljyn lainaajia" tunnu vieläkään olevan, vaikka ei se mikään kumma ole sekään, jos ihan tarkkoja ollaan, koska ei ole neitsyiden aika vielä. Morsian lähtee varkain, suorastaan se ryöstetään ja mikä varas se sellainen on joka varoittaa kaikkia ennen tulemistaan?

        Nyt on varoitettu just sopivasti, Jumala osaa.

    • Tuula H

      just luin nuo ilmestyskirja 8-19 luvut. niitten mukaan morsiamen ylösottokaan ei voi kaukana olla, kun nythän on kuultu pitkin maailmaakin noita pasuunoiden ääniä ja noissa luvuissahan puhutaan tuomion pasuunoista.

    • -jarmo-

      Pientä koostetta virikkeeksi:

      Rabbi Judah Ben Samuel eli Saksassa ja ennen kuolemaansa vuonna 1217 hän profetoi, että turkkilaiset valtaavat Jerusalemin ja pitävät sitä vallassaan 8 riemuvuotta. Raamatullinen riemuvuosi tarkoittaa 50 vuotta. 50 kertaa 8 on 400 vuotta.
      Sen jälkeen, Ben Samuelin mukaan, Jerusalem olisi ei-kenenkään maa yhden riemuvuoden ajan. Kymmenentenä riemuvuotena Jerusalem palautuisi juutalaisille ja silloin alkaisivat Messiaaniset lopun ajat.

      Nämä toteutuivat 300 vuotta Ben Samuelin kuoleman jälkeen. Hän ei olisi voinut perustaa profetiaansa ajan merkkeihin, vaan ainoastaan Raamatun tutkimiseensa. 3. Moos. 25:n mukaan kansa yhdistyy riemuvuonna eli 50. vuotena. Siksi riemuvuodella on tärkeä rooli Israelin historiassa.
      Tässä tapauksessa riemuvuosi alkoi häviöllä, kun Ottomaanien kuningaskunta valloitti Jerusalemin vuonna 1517.

      Vuonna 1917 turkkilaisten valtakausi päättyi eli tasan 8 riemuvuotta myöhemmin. Jerusalem oli ei-kenenkään maa brittien mandaatin mukaan vuosina 1917-1947 ja Jordanian sopimuksen perusteella 1947-1967 eli yhteensä 50 vuotta, riemuvuoden verran. Kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 Israel valtasi Jerusalemin Jordanialta ja kaupunki palautui juutalaisille melkein 2000 vuoden maanpakolaisuuden jälkeen. Aivan kuten Ben Samuel oli profetoinut.

      Koska Israelin rauhaa ei vielä edes ole ja elämme jo kohta vuotta 2015 niin Jerusalem on ilmeisesti jaettava vuonna 2017. Rauha 17.1.2017 1290 päivää on Tish'a B'Av, torstaina 30.07.2020 ja siitä (Daniel 12:10-12) 1290 päivää voidaan laskea Jeesuksen näkyvä paluu vasta 10.2.2024

      Tämän 17.1.2017 jälkeen alkavat siten Messiaaniset lopun ajat, jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Jerusalemin vapautumisesta eli se lienee tärkeä vuosi Israelille. Tällöin on kulunut myös 70 vuotta Israelin perustamisesta ja Daniel 9:n mukaan luku 70 on täyttymisen luku ja sen viimeinen jae paljastaa viimeisen vuosiviikon pelin hengen.

      Myös Abraham lähti synnyinseudultaan kohti Jumalan osoittamaa luvattua maata täytettyään 70 vuotta.

      Mutta mikään näistä päivistä ei osoita morsiamen ylösoton päivää. En tosin voisi kuvitella jaksavani odottaa enää vuoteen 2017 saakka.

      • KTS (Ei kirj.)

        Ai sää meinaat laittaa jo sitä ennen pillit pussiin?

      • -jarmo-
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ai sää meinaat laittaa jo sitä ennen pillit pussiin?

        Ei oo pillejä eikä pussia, kaikki annetaan ylhäältä. Siitä lähdetään ja roikutaan jos on pakko roikkua. Ei elämä ole mikään luovutustaistelu, vaan jonkilainen kestävyysmaraton. Maisema vaihtuu verkkaiseen mutta eteenpäin mennään.

      • Moppimies

        Jarmo, sä varmaan tiedät tämän tarinan, joka kertoo, miten Jerusalemin vapauttaminen todella tapahtui.

        Marsalkka Allenby halusi vallata kaupungin ilman tuhoavaa tykistötulta, joten hän keksi painattaa turkinkielisiä lentolehtisiä ja pudottaa niitä Jerusalemiin.

        Lappusissa vaadittiin kaupungin luovuttamista ilman taistelua ja alla oli Allenbyn nimi.

        Allenby voidaan kääntää turkin kielelle niin, että se tarkoittaa samaa kuin Allahin palvelija. Tämä teki turkkilaisiin niin suuren vaikutuksen, että he luovuttivat kaupungin taistelutta.

        Jos Allahin palvelijan sanoma tulee suoraan taivaalta, niin sitä on toteltava!

        Kyseessä on suorastaan ihme, niin harvinainen sattuma tämä olisi.

        Tästä tapauksesta on kerrottu Vilho Rantasen kirjassa Lopun profetian sanoma sivulla 69.

    • Jeesus ei tule vielä

      Varo mitä sanot, ettet pilkkaa Kristuksen omaa!

    • 75 vuotta

      Kuinka vanha Abraham olikaan lähtiessään Haaranista?

    • Uudistus ensin

      Monet Kristuksen omat ovat luopuneet uskosta ja Kristus haluaa uudistaa luopuneet ennenkuin hän hakee omansa - vihollinen ei saa voittoa Kristuksesta.

      Ennen Kristuksen paluuta noutamaan omansa, hän antaa uudistuksen hengen seurakuntiin ja monet luopiot itkevät syntejään ja tekevät parannusta koko sydämensä pohjasta. Sellaista uudistumisen aikaa ei tämä maailma ole vielä koskaan ennen nähnyt.

      Me tosin emme sitä näe, koska me kaikki pääsemme Herran luokse kuoleman kautta.

      • Väärät henget.

        Seurakunnissa onkin meneillään uudistuksen henki, uutuutena pornomessut joihin lähtevät mukaan, eivät saarnaamaan vaan hymyilemään hyväksyttävästi.
        KD ei lähde hallituksesta vaikka eduskunta hyväksyisi uuden avioliittolain. Uudistuksia on paljon tulossa mutta kaikki ovat Jumalan vastaisia. Vaikea uskoa että tähän pakanavetoiseen maahan mitään herätyksiä tulee vaan haureus ja saatanallinen toiminta vain kasvaa. Jumalalle on toki kaikki mahdollista mutta saattaa käydä niin kuin kävi Sodomassa ja Gomorrassakin, eli mitta on täynnä.

      • KTS (Ei kirj.)
        Väärät henget. kirjoitti:

        "pakanavetoiseen maahan"

        Ai nyt Suomi on taas vaihteeks "pakanavetoinen".

        Toisissa ketjuissa se on taas välillä niin kristillinen niin kristillinen että...

      • suulla on vallassaan
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        "pakanavetoiseen maahan"

        Ai nyt Suomi on taas vaihteeks "pakanavetoinen".

        Toisissa ketjuissa se on taas välillä niin kristillinen niin kristillinen että...

        Eikköhän tuo aika pakanamaa ole kun pastoritkin lähtee pornomessuille.Ei moraalinvartijoiks vaan toimintaan muikaan kun se on kaunista heidän mielestään, mm. suuseksin sm kisat ovat siellä

      • 2 + 20
        suulla on vallassaan kirjoitti:

        Eikköhän tuo aika pakanamaa ole kun pastoritkin lähtee pornomessuille.Ei moraalinvartijoiks vaan toimintaan muikaan kun se on kaunista heidän mielestään, mm. suuseksin sm kisat ovat siellä

        Tarkaan olet aiheeseen perehtynyt...

        Muistathan nukkumaan mentyäsi pitää kätösesi peiton päällä!

    • Niinkö?

      Koska kts muuttaa???
      totuusvoittaaaina
      22.5.2014 00:14

      Sille olisi Porvoossa oikein nimikko lähiö "palestiina" missä on meno kuin terroristien hallitsemalla alueella
      https://www.google.fi/maps/place/Gammelbacka/@60.373418,25.641425,374m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x4691f675ee2b36e9:0x32d3996ef7444f77?hl=fi
      Jani.
      8.6.2014 23:29
      2
      Sulje
      Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.

      • cinnd

        onko sinun ihan pakko sekoittaa jokainen sivu täällä tuon sotkusi kanssa?

      • Päätelmiä
        cinnd kirjoitti:

        onko sinun ihan pakko sekoittaa jokainen sivu täällä tuon sotkusi kanssa?

        Hänen on pakko. Se on hänen tragediansa. Hän lankesi Luciferin syntiin, ylpeyteen, eikä hän enää pääse eroon riivaajistaan.

        Mitä tulee lähiaikojen maailmanhistoriaan, en ennusta, enkä profetoi, mutta tuumailen, että koska Obama ei vielä onnistunut lietsomaan sotaa Suomenlahdelle, hän saattaa yrittää nyt Venäjän vastaista hyökkäystään seuraavaksi Viron kautta.

        Hyvin pian. Peukaloni sai sellaisen kutkan. Hyvin pian on n. kolme viikkoa. Hänellä on kauaskantoiset aikeet, hän laskee syitä ja seurauksia. Mutta hän ei älyssä pärjää Putinille.

        Obamalla on myös heikot hermot, hänestä ei ole venäläiseen shakinpeluuseen. Pikemminkin hän on astumassa keskelle venäläistä rulettia, mitä on tietysti ilo katsella.

        Tämä ei ole profetia, vaan päätelmä.

    • Tuula H

      Jeesuksen tulo on lähellä. tänään tapahtui töissä sellaista, että siitä jo arvaan Herran päivän olevan lähellä. koskaan ennen ei ole töissä pakotettu mihinkään. tänään se vain tapahtui. en vain sano, mitä tapahtui, koska se liian arkaluontoinen asia vielä.

      • KTS (Ei kirj.)

        Joo älä sano. Ihan sitä parempi mitä vähemmän kommentoit enää näillä foorumeilla.

        Sut on nähty ja kevyeksi havaittu.

      • 1 + 3
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo älä sano. Ihan sitä parempi mitä vähemmän kommentoit enää näillä foorumeilla.

        Sut on nähty ja kevyeksi havaittu.

        Ne karmeat varmaan pakotti työntekoon...

        Osanottomme!

      • Minäkö hullu?
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo älä sano. Ihan sitä parempi mitä vähemmän kommentoit enää näillä foorumeilla.

        Sut on nähty ja kevyeksi havaittu.

        Kato mä määrään isishamasin kaa täällä mieleläni.
        Yksi ei siedä minun valheitani ja sen huomaa.

        Näin minua arvostetaan.

        sympaatti
        4.5.2014 18:29
        Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
        Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

      • kts.kirjattu
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo älä sano. Ihan sitä parempi mitä vähemmän kommentoit enää näillä foorumeilla.

        Sut on nähty ja kevyeksi havaittu.

        Täällä meidän hamasisis antaa ohjeita ja eappi säestää.
        Opettele nämä ulkoa, sillä muuten olet kevyt.

    • Tuula H

      elämässä ei ole tähän mennessä mikään ollut pakkoa, muu kuin köyhän kuolema ja veronmaksu. tänään kuulemani sana "pakko" oli eka kerta työnantajan suusta.

      • KTS (Ei kirj.)

        Joo. Esimies vähän antoi kurinpalautusta Tuulalle ja sehän merkitsee maailmanloppua toki tietenkin toki...

    • -jarmo-
      • Tutkittua

        Olenko ainoa joka on ahdistunut pahuuden lisäännyttyä lisääntymistään.? Kaikkihan me syntisiä olemme,mutta tämä mitä tapahtuu nykyään,on vakava vaara koko ihmiskunnalle.Ahdistuksen ajat ovat jo alkaneet.Tämä ahdistus koskettaa jokaista,niin ateisteja,muslimeja kuin kristittyjäkin ym.Olen kateellinen niille kristyille jotka jaksavat iloita kaiken tämän keskellä,ainakin tuntien rauhaa.Minulla ei ole rauhaa,on vain ahdistusta.Kaikki menee loppua kohti pahemmaksi,ja yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

    • Tuula H

      totta muuten on. olen kans huomannut erilaisen hengellisen maailman ja taisin siitä yksi päivä puhuakin. uskon, että uskovat huomaa hengen maailmassa muutokset, mutta eivät välttämättä siitä puhu.

    • Näkökulmaa

      Soisi jo maailman loppuvan.lueskelin juuri ilmastokonferenssin tulosta,ja sieltä kehoitettiin suomeakin käyttämään puhdasta polttoainetta.Se taas merkitsee lisää kustannuksia tälle konkurssikypsälle maalle,etenkin kuluttajille.Muutoinkin on rasitettu kohtuuttomasti kansoja eri maissa,etenkin eu maissa.Pelkkää petosta ja rahastusta rikkaiden roistojen taskuun.Olen niin tympääntynyt että toivon kaiken loppua.Menköön sitten eliitti suojiin koloihinsa kuin rotat.Pahimpia tuholaisia ei ole maailma nähnyt milloinkaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4853
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4613
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      621
      4220
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3197
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2721
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2223
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      223
      2196
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1807
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe