Liikaenergiaa.

Apua tarvitseva

Moi! Ponillani on kertynyt ns. liikaenergiaa, ja nyt haluisin tietää teiltä keinoja miten sitä saisi kulutettua pois, muutenkin, kuin esim. irtojuoksuttamalla tai liinassa. Mieluiten maasta, sillä ponini on sen verranvaikea, että pukittelee kun sillä on liikaenergiaa, eikä tahdo mennä yksin maastoon,eli toisinsanoen todella hankala.
rehut eivät tällä hetkellä voi vaikuttaa, sillä niitä on vähennetty tooodellla paljon! se ssaa enään vain 1dl kivennäistä päivässä, mutta niin. Liikaenergia johtuu siis siitä syystä että en ole viikkon kerennyt ratsastaa sillä, poni ei siis ole omalla tallilla, vaan vuokratallilla, joten siitä ei ole muuta haittaa kuin liikaenergia.

Niin, siis olisko joitain ideoita miten sen saa kulutettua pois ilman että tarvitsee mennä selkään?

13

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muiden apua

      En osaa valitettavasti oikein auttaa liikaenergiaan.. mutta mitä jos alkaisit viemään sitä yksin narussa maastoon pienille lenkeille tai miten vain nyt alkaisikaan sujumaan? Luovutus ei ole oikea ratkaisu, kun käsittelee eläimiä.

      On hyvä kun myönnät itsellesi että omat taidot ei riitä vielä pukittelevan ponin hallintaan. Mutta sen takia olisi tärkeää saada joku toinen osaavampi (mielellään aikuinen, jos ei ole liian suuri ponisi ratsaille!). Raskas ratsastustunti ja oikeanlainen hallinta on kumminkin sitä mitä se tarvitsisi nyt eniten.

    • Eipä siihen taida sitten paljon vaihtoehtoja olla. Taluttamalla ei hevosta saa rauhoittumaan jos energiaa on liikaa, joten ellei sillä voi ajaa, on juoksutus ainoa vaihtoehto ellei selkään halua nousta. Vai onko jokin erityinen syy ettet haluaisi juoksuttaa?

      Ellei poni halua mennä yksin maastoon, se kannattaa opettaa siihen että yksinkin voi kulkea. Pyydä joku tallikaveri avuksesi toisen hevosen kanssa, ja ratsastakaa peräkanaa niin että toinen hevonen jättäytyy hiljalleen kauemmaksi ja kauemmaksi. Kiertäkää aluksi vaikka tallialuetta ympäri niin ei tule ongelmia liikenteen kanssa. Voitte kokeilla niinkin päin, että tämä toinen menee edellä, mutta niin paljon kauempana että katoaa välillä hetkellisesti näkyvistä esim mutkan taakse, ja ilmestyy taas näköpiiriin kun itse pääsette sinne. Joudutte itse kokeilemaan mitkä etäisyydet ovat sopivia aloittaa niin että hevonen vielä menee eteenpäin, mutta siitä sitten pikkuhiljaa kauemmaksi.

      Jos poni ei suostu kulkemaan toisen hevosen edellä, ratsastakaa ensin rinnakkain jossain missä on tilaa, ja sitten kaveri alkaa pikkuhiljaa jättäytyä taaemmaksi sen mukaan miten sinun hevosesi sitä sietää.

      Tai sitten voit toimia suoraviivaisemmin ja peruuttaa hevosesi sinne minne haluat sen menevän, ellei se suostu menemään etuperin. Kokeile välillä joko se suostuisi tottelemaan, mutta jos ei, jatka peruuttamista. Se antaa kyllä periksi ennemmin tai myöhemmin. Omani luovutti aikoinaan muutaman kilometrin pakittamisen jälkeen.

      Mitään kovin raskasta tuntia en lähtisi vetämään hevosella joka on viikon seissyt, mutta jos sitä juoksuttaa, se tietää itse milloin on saanut kyllikseen liikuntaa. Mutta se kokenut neuvonantaja olisi kieltämättä paikallaan.

    • apuatarvitsevaaa

      Syyni, miksi en irtojuoksuta on, että kenttä, jota saamme vapaasti käyttää jokapäivä, sijaitsee niiiiin kovin kaukana tallist, että on turhauttavaa lähteä kävelemään kentälle jokapäivä, vain juoksuttamaan. Ratsastaisin mieluusti sinne, muttakun heppani ei liiku yksin eteenpäin, vaikka on tutut maastot, ja niissä kuljetttu jo jonkin aikaa. Kokeilin jo peruuttamis tekniikkaa, mutta se ei tunnu toimivan, se vain puskee pään ales, ja ei reagoi kuolaimeen ollenkaan.. Sillä on tälllä hetkellä kolmipalakuolain, ja olen ajatellut ostavani kovemman kuolaimen, ihan jo siitä syyst,että se ei reagoi kuolaimeen, ja muutenkin se voi yhtäkkiä alkaa riistämään maastossa. Joten mielestäni se olis hyvä vaihtoehto?

      Liinassa heppani ei kulje lainkaan. Mahdollisuus liinassa menoon olisi läheisellä pellolla, muttakun aina heppa liinassa alkaa riistämään pois päin ringistä, ja näin ollen kun olen niin pienikokoinen, heppa karkaa kokonaan hallinnastani, ja usein pääseekin karkuun vain siitä syystä, että en jaksa pitää sitä, kun se oikeein voimalla vetää narua. Se ei auta, että laitan liinannarun niskan kautta toisen puolen kuolaimeen kiinni, olisiko neuvoa siihenkin??

      Erittäin turhauttavaa, ja ärsyttävää, kun tuntuu että heppani ei luota minuuun lainkaan, vaikka se on ollut minulla jo noin. 2 vuotta. Olen itse kovin itsekeskeinen, joten tavoitteena aina se, että toimin yksin ja selviän ongelmista yksin, ja että voitan pelot hevostani kohtaan.

      Hevoseni on jo kuitenkin 13vuotias, voiko se enään oppia uusia asioita? kuten liinassa menon, maastossa yksin menon yms..

      Lisää ongelmia:

      Kentällä se ei liiku jos olen selässä. Jos yritän sitä raviin, se ei nosta ravia, nakkelee vain niskojaan ja saattaa jopa nousta pystyyn, siitä tietenkin aina itse närkästyn ja jopa pelästyn, joten saatan lopettaa ravin nostamisen kokonaan. Laukkaa ihan turha edes kokeilla, ja kyllähän se vhän niin on, että vauhtia kovennetaan vasta kun ollaan saatu käynnistä siirtyminen raviin ilman ongelmia..
      Minulle on ehdotettu, että liinassa esim pellolla, toinen pitää sitä liinassa, ja toinen on ratsailla, mutta sekään ei auta. Täälläpäin ei ole aikuista joka voisi minua auttaa niin, että pitäisi liinasta kiinni, koska kellään ei ole aikaa, eikä täällä ole ketään, kenen taitoihin luotan ja tietäisin henkilön osaavan homman ymsyms..

      Sitten vielä potkuongelma.

      Kun yritän laittaa sille loimea takaata kiinni, se nostaa takajalan ylös vatsan alle, ja huitasee nopeasti sivulle, ikäänkuin yrittäen osua minuun. Voitin takajalka pelkoni silloin, kun sain tämän hevosen, ja se nosti kaikki jalat kiltisti, olen nimittäin harrastuksen alussa saanut potkun hevoselta, kavioita putsatessa, niin tietenkin se ikuinen kammo on jäänyt jonnekkin ... Jätän siis yleensä loimen laiton siihen, enkä välttämättä kiinnitä takaata niitä remmejä, mutta sidon ne jotenkin, ettei ne tule tiellekkään..


      Kuulostaa varmaankin tosi hurjalle jne, mutta en voi mitään, ongelmat alkoivat yhtökkiä, parin kuukaudensisällä ongelmat vain kasvoivat ja niistä tuli niin isoja, että aloin pelätä hevostani...

    • Tulee pitkä teksti, koeta kestää!

      Alkaa kuulostaa siltä, että hevosesi on jo päässyt niskan päälle ja tietää sen myös. Tuollainen käytös on niissä tilanteissa hyvin tyypillistä. Sinun on joka tapauksessa saatava se kuriin ennen kuin siitä tulee aivan mahdoton, ja sanoisin, että hyssyttelystä ei nyt apua ole.

      Kovempi kuolain saattaa olla hyvä, mutta toisaalta jos hevonen on kaikesta huolimatta herkkäsuinen, siitä voi olla enemmän harmia. Herkkäkin hevonen voi purra kiinni kuolaimeen jolloin se pääsee ryöstämään, mutta kovaan kuolaimeen on yhtä helppo purra kuin pehmeäänkin, ja jos kuolain on liian kova, se voi aiheuttaa muita ongelmia. Se täytyy vain kokiella.

      Mitä peruuttamiseen tulee, jos hevonen painaa päänsä alas, nykäise toisesta ohjasta suoraan ylöspäin, tarpeeksi lujasti, että se turpa sieltä nousee. Jos se ei suostu peruuttamaan, ota käteesi pitkä raippa ja räpsi sitä etujaloille niin että se havahtuu liikuttelemaan niitä. Se pyrkii todennäköisesti kapinoimaan, polkemalla jalkaa tai ehkä hiukan hypähtelemällä tms, vaihtelee hevoskohtaisesti, mutta ellei sinulle tule vaikeuksia pysyä selässä, älä välitä siitä. Voit kyllä räpsäistä sitä tuntuvastikin jos tuntuu että muu ei tehoa. Kevyt naputtelu tuskin riittää tämän hevosen kohdalla.

      Liinaongelmaan tulee mieleen pari mahdollisuutta. Voisit kokeilla sille piikkikuolainta (full cheek kai se on viralliselta nimeltään) jolloin kuolain painaa hevosta suupielestä ja voi olla tehokkaampi kuin tavallinen kuolain, kun kuolainrengas ei pääse painumaan hevosen suuhun missään tilanteessa. Liinan kiinnittäisin suoraan sisempään kuolainrenkaaseen enkä vetäisi sitä niskan yli. Sillä tavalla veto tulee voimakkaammin sisäkaarelle eikä vedä kuolainta pidättävästi taaksepäin kuten niskan yli vedettynä.

      Toinen temppu mikä tulee mieleen, on se, että onko sinun mahdollista virittää satulaan jokin tukeva rengas, suunnilleen samalle korkeudelle mihin sivuohja tulisi kiinni? Voisit käyttää kahta liinaa niin että toinen olisi normaali juoksutusliina, ja toinen menisi samasta kuolainrenkaasta ensin satulassa olevan lenkin läpi ja siitä sinun käteesi. Silloin, jos hevonen alkaa puskea ulos kehältä eikä tottele liinaa, voisit kiristää tätä toista liinaa jolloin veto olisi samaan aikaan sisäänpäin ja taakse, kuten ratsastaessa. Vaikutus olisi tehokkaampi, koska silloin hevonen ei pääse väistämään kääntävää "ohjaa" väistämällä takapäätään ulommaksi.
      MUTTA: tämä vaatii taitoa, sillä liinat on pidettävä suunnilleen yhtä tiukalla, tai toinen saattaa päästä löystymään ja sotkeutua jalkoihin. Ja jos käyttää tätä kakkosliinaa, siihen on osattava antaa taas löysää oikeaan aikaan ettei vahingossa ohjaa hevosta juoksemaan yli tai muuten ohi väärältä puolelta. Siinä tapauksessa ihminen joutuu hevosesta katsoen ulkokehälle eikä liinoilla ole enää mitään vaikutusta. Toisin sanoen tämä voi olla vaarallista jos jokin menee pieleen, joten en voi varauksetta suositella tätä menetelmää, mutta itse kyllä kokeilisin.

      13-vuotias hevonen on vielä nuori ja hevoset oppivat uutta läpi elämänsä. Aivan varmasti se oppii jos sille osaa opettaa. Hevosesi ei ole tyhmä eikä kalkkeutunut. Se kaipaa vain kurinpalautusta.
      Kun olet kentällä sen kanssa eikä se lähde raviin kun pyydät, voit tässäkin tapauksessa antaa sille raipasta. Älä nytkään lätki kärpäsiä, siitä ei ole mitään hyötyä, vaan läväytä kunnolla kerran tai pari ja kokeile uudestaan. Jos se hyppää pystyyn, vedä toisella ohjalla jyrkästi alas ja sivulle, niin se joutuu laskeutumaan alas koska sen tasapaino järkkyy kun sen pään kääntää syliin. Jos huomaat että se aikookaan hypätä, estä se samalla tavalla. Äläkä missään tapauksessa ainakaan anna sille periksi, sillä se vain pahentaa tilannetta, kun se oppii että temppuilemalla pääsee luistamaan töistä. Tai senhän se on jo oppinut, mutta älä enää vahvista sitä käytöstä.

      Mitä potkimiseen tulee, voit joko tönäistä sitä lujasti kun se nostaa jalkansa mahan alle potkaistakseen. Tönäise sitä äkillisesti niin että se horjahtaa ja joutuu laskemaan kavionsa maahan pysyäkseen tasapainossa. ja kehu kun se seisoo neljällä jalalla. Tai voit kokeilla miten se käyttäytyy jos pidät raipan kädessäsi niin että se näkee sen.

      Kokeile nyt ensin mitä näillä saa aikaan, ja mietitään myöhemmin lisää jos siltä näyttää.

    • apuatarvitsevaa

      Kiitos paljon vastauksestasi! Huomenna olen menossa kentälle ratsastamaan, ilmoitan heti sitten miten meni!

    • Kerro ihmeessa, kiinnostaa tietää miten teillä alkaa sujua!

    • epäselväkirjoittaja

      Mietin vain että jos sulla ei ole ketään, jolta apua pyytää (paitsi täältä palstalta) niin miksi et pyydä vanhempiasi avustamaan ? Minkä ikäinen olet itse ja kauanko olet harrastanut ratsastusta? Ja kuinka usein liikutat hevosesi? Koska tuokin käytös voi yksinkertaisesti johtua siitä, ettet ole liikuttanut sitä riittävästi ja että olet päästänyt sen niskan päälle... Ja eikö omasta hevosesta (ja sen liikutuksesta) pitäisi huolehtia, vaikkei mm. jaksaisi mennä kentälle vain maastakäsittelemään?

      Maastakäsittely luo luottamusta ihmisen ja hevosen välillä. Jos siis luulet ettei hevosesi luota sinuun tms, pitäisi sinun näyttää sille, että se voi luottaa sinuun... Itse ainakin sitten kun hevonen ei enään olisi niin kuuma, niin maastakäsittelisin sitä ihan kunnolla... Huolellinen harjaus ja rapsutushetki, ja sitten vaikka kentälle irtojuoksutusta tms... Et myöskään saa näyttää sille pelkoasi missään tilanteessa. Kyllä se siitä :)

      On vaikea antaa täysintoimivia neuvoja, kun ei hevosta itse tässä livenä näe, mutta ainahan sitä voi yrittää :'D...

      Mulla ei ole, tai ikinä ollut omaa hevosta, mutta kun oli hoitoponi (7 x viikossa, ainoa joka ponia hoiti ja yksi niistä harvasta joka sitä käsitteli), se mm. hyppi pystyyn, uhkaili, potki ym, mutta kun opin olemaan näyttämättä pelkoani, ja saatiin luottamus kuntoon molemminpuolin, ponin pelleilyt, ainakin mua kohtaa, loppui melkein kokonaan. Nyt harvoin kun ponia pääsen moikkaamaan, se ei enää potki, hypi pystyyn, pure mua... Muista käsittelijöistä en sitten ole niinkään varma... Hoidin ponia joku 2 vuotta, eli kyllä sen kunnon 'suhteen' rakentaminen voi kestää...

      En nyt ala läpikäymään tätä tekstiä, pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi epäselvää tekstiäni ym xD

    • apuatarvitsevaa

      Noniin, unohin kokonaan eilen infota miten meni, päädyin nyt kuitenkin ratsastuksen sijasta liinassa menoon. Aluksi se meni ihan hyvin, sain sen pidettyä hallinnassa yms, ja se kuunteli ääntä, ilman että tarvitsi edes raippaa nostaa.Sitten kun se oli siinä hetkenajan köpötellyt, se aloitti pukittamisen, ja nous pystyyn yms, mutta silti jatkoin sitä napakalla äänellä yms ja kehuin sitä tietenkin ja kaikkee mahollista. Sitte aika loppu vaiheilla, se rupes " potkimaan " mua, niinku se kääns takapään ihan kohtisuoraa muo, ja potki siinä sitte ilmaa, jatkoin silti sitä että pidin sitä liinassa, en antanu sille paljoo narua, ettei se pääse vetämää mua.

      Sitte ku jatkoin sitä liinassa menoo, nii sit yhtäkkii se rupes vetää hirveet kiitolaukkaa ja silleen, sitte pidin sitä yhäkiinni ja aattelinvaan että saakoot purkaa vähä energiiaa, jote annoin sen sitte yhen kierroksen vetästä, kunnes taas iha normaalii sävyy pyysin sitä hidastaa raviin, se hidasti, ja ainaku se oli hidastamas käyyntii, nii sit ku komensin ,nii sit se taas alotti pukkilaukan ja näin, nii haittaako, jos päästin sen liinasta ja irtojuoksutin sitä, että se sai iha kunnolla purkaa sitä energiaa? Varmistin kyllä koko ajan että se vauhti säily.

      Toi tapahtu siis eilen.

      Tänään sitte irtojuoksutin sitä, mut sen verran pienes tilas, et sen oli pakko mennä ympyrää mun ympärillä, ja se oli siis kuitenki sen verran iso et pysty laukkailemaan ja silleen. Se meni tosi hyvin, ja huomasin kyl oikeesti et ku piti sellast napakkaa äänensävyy aina niis kohis mis se joko hidasti , pysähty tai meni liiian kovaa, nii se autto tosi paljo! Tietenki se joskus pomppi, pukitti ja näin ku sil kuitenki on sitä eneriaa sen verran ja niin, mut sain sen pysymää siin vauhis missä sitte sen halusinkin pysyy. Eli oon melko tyytyväinen tän päiväseen suoritukseen, onks se ok irtojuoksuttaa sitä parin päivän ajan?

      Juu eli, ei oo mahollista enään saada apua vanhemmilta, kun molemmat pikkasen pelkää hevosia muutenkin, ja ei oo ketään, ketä luottaisin sen verran paljon ,et uskaltaisin antaa hepan sen vastuulle tai silleen, tallinomistajalla ei oo ollenkaan aikaa, kun sillä on itellään niin paljon hevosia ja sil on niin kiireinen työ yms. Hetken ajan sain apua puoläidiltäni, mutta se ei sitten enään kerennyt auttamaan muo, kun se muutti sen verran kauas.

      Itse oon vasta 14vuotias, mutta oon ollu hevosten kanssa koko ikäni, ja ratsastanut säännöllisesti ainakin noin 6vuotta, en oo ikinä kohdannu näin vaikeeta hevosta, mut se oli silloin kun ostettiin tuo, niin erilainen.
      Ikä ei välttämättä tuu niinkään haitaks, vaan ehkä se et ku tooi heppa on fyysisesti nii voimakas, et mun voimat ei juu välttämättä riitä sitä hallitseen.
      Tosi hyvin oon kuitenki pärjänny senkanssa, ainaki omasta mielestä. Kunnes sitte noi ongelmat tuli vastaa.Kokemustahan saan tietenki lisää koko ajan, ja paremmin kun on oma hevonen..

    • Kasiro

      Tuo pukittelu ja muu kiitolaukkaaminen on normaalia kun sillä on liikaa energiaa. Kannattaa juoksuttaa sitä ns. kahdessa erässä. Eli anna sen juosta kunnes se haluaa itse hidastaa vauhtia. Pyydä sitä silloin käyntiin. Anna kävellä kunnes hengitys tasaantuu.
      Sitten uusiksi kaikki askellajit halusi tai ei. Yleensä toisessa satsissa se innostuu vielä uudelleen pukittelemaan ja kiitämään mutta anna sen mennä, sillä se saa purettua liiat paineet. Jos taas sitä ei enää huvita niin ota lyhyet hetket joka lajia, pääasia että se joutuu tekemään niinkuin sinä haluat. Sinä päätät milloin lopetetaan.

      Eli on ok irtojuoksuttaa sitä kunnes se on taas rauhallisempi. Yleensäkkin silloin tällöin kannattaisi tehdä niin, silloin se saa juosta niinkuin itse haluaa, esim kerran viikossa.

      Minä käytän tuota keinoa kun hevoseni alkaa isotella ja se toimii.

    • Olen samaa mieltä Kasiron kanssa. Anna vain kaikin mokomin juosta irrallaan jos virtaa riittää. Niin minäkin mieluiten teen jos tilaa on.

      Kannattaa ehkä juoksuttaa sitä muutamana päivänä kunnes se alkaa käyttäytyä suurin piirtein rauhallisesti, ja lähteä sitten vasta ratsastamaan. Toisaalta joillekin tekee hyvää sekin, että ensin juoksuttaa pahimmat paineet pois, ja lähtee sitten ratsastamaan. Sinä tunnet itse ponisi parhaiten ja tiedät mikä sille paremmin sopii, mutta tässä nyt pari mahdollisuutta jatkoa ajatellen.

    • apuatarvitsevaaa

      Kiitos vinkistä! Huomenna tarkastan millainen se on,jos lähtisin ratsastamaan

    • rosvoroope

      mielenvikainen elukka, ei mitään toivoa

      • :-)

        rosvoroope, hepalla vain liikaaenergiaa, ja päässyt niskan päälle, siinä kaikki, pienellä koulutuksella siitä saa varmasti oivan ratsun.. Eipäs liiotella asiaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe