Neuvoja kaivataan

Arvostuksen puute oli minulla suurin syy eroon lapsista huolimatta. Emme arvostaneet toisiamme enää ollenkaan. En halunnut hukata elämääni.

Keskustelkaa x 1000. Ei kannata erota useinkaan, kaikki menee pieleen usein sitten. Eri asia jos on väkivalta yms. syyt

Jostain syystä olet joskus häntä rakastanut, etsi se sama moodi. Jos mies ei tajua, ala itse lämmittää liekkiä. Tarvitsette kahden keskistä aikaa ja parisuhteen rakentamista. Yhteisiä hotelli, ravintola, lomaöitä jne.

Voisi olla minun tekstiäni tuo, surullisen tuttuja ajatuksia. Meilläkin kaikki periaatteessa hyvin, lapset ja arki hoidetaan yhdessä, tai paremminkin kumpikin oma osamme tehden. Perhe hoidetaan vähän kuin firma, mutta parisuhdetta ei oikeastaan ole ollut enää vuosiin. Eroaminen käytännössä kuitenkin olisi melkoinen projekti ja lasten elämän sujuminen vaatisi vielä enemmän työtä kuin nyt. Olenkin miettinyt, jos ehdottaisi miehelle että tämä saa ihan luvalla vilkuilla muille laitumille ja itselleni sama lupa tietysti myös. Turha elämää ja arkikuvioita on ihan atomeiksi hajottaa saman tien, mutta ei kai itsensä näivettäminenkään tarpeen ole. Kämppiksinä tässä on asuttu jo pidemmän aikaa, miksei siis jatkossakin pelisäännöistä sopien. Voisi toimia hetken aikaa, sittenpähän ehkä selkiäisi löytyykö suhteeseen vielä uutta intoa vai kannattaisiko kummankin lähteä enemmän omaan suuntaan. Ei kai elämän niin mustavalkoista tarvitse olla?

Kolme toivetta: rakkaus, hellyys ja lämmin syli. Antaa ja saada olisi mukavaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11736971

Voi miten lämmittää toisaalta tämä vertaistuki. Että on muitakin jotka kelailee ihan samoja asioita päässään kuin minä... Vaikka en iloitsekaan siitä että asiat eivät ole teilläkään hyvin.

Pointti jonka kanssa itse painin joka päivä: saako minulla olla tälläisiä mietteitä, kun mies on kaikin puolin hyvä ja hoitaa hommansa? Jotenkin niin huono omatunto tulee kun miettii minkälaisia vaimon- ja lastenhakkaajia, alkoholisteja yms renttuja on maailmassa. Että minulla ei ole oikeutta edes miettiä tämmöisiä kun kaikki on kuitenkin niin hyvin.

Mutta silti... Jotenkin sitä miettii vaan, että parempi olis yksin, kuin kahlita miestä tämmöiseen. Sekään ei ole reilua - jos hän vaikka piankin löytäisi paremman naisen rinnallee. En usko että itse edes haluaisin kenenkään kanssa seurustella jos eroaisimme. Haluaisin vain vapauden... olla sellainen kuin olen.

Aivan sama tilanne täälläkin! ainut ero ettei ole yhteistä firmaa,muuten kuin olisin kirjoittanut! Itse mietin päivittäin teenkö lapset onnelliseksi että saavat elää kokonaisessa perheessä vai olisinko valmis laittamaan omat toiveeni parisuhteesta etusijalle..
monta vuotta mennyt jo surkeassa parisuhteessa tai ei voi edes parisuhteesta oikeastaan puhuakkaa n yhteiselosta, enemminkin.en kunnioita-luota-halua miestäni,ja tunne on varmaankin molemminpuolista.puhuttu on,kyllästymiseen asti eikä toista ihmistä voi muuttaa vain itsensä,tunteitakaan ei voi tyhjästä kehitellä...luovutan ja elän päiväkerralaan..

Tuputan tätä nyt joka väliin, koittakaa kestää ;). Lukekaa naiset Daniel Bergnerin kirja Mitä nainen haluaa. Siinä paljon ihan tutkimuksiin perustuvaa tietoa, ihan oikeita tutkimuksia sekä naisten haastatteluihin pohjautuvia. ne voivat auttaa valaisemaan sitä, mitä nyt tunnette, sitä taustaa, ja mistä kaikki ehkä kumpuaa. Itse sain ainakin paljon kyseisestä kirjasta. Luin sitä ääneen myös miehelleni :D

Ei tässä nyt oikein kirjojen lukeminen enää innosta, anteeksi vain... Varmaan hyvä opus mutta.. Minua ahdistaa, ja syyllistää tää tilanne nyt niin. Ja mikä pahinta, voimat on jotenkin menneet, ettei tunnu olevan voimia yrittää korjata tämän junan kurssia mitenkään.

Mistä saisi voimia edes yrittää korjata tilannetta? Ja kun jotenkin takaraivossa on se ajatus, että tämä ei tästä korjaannu, vaikka yrittäisi mitä... Kun tuntuu että miestäkään ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa. Kumpikin vaan on....

Itsellä se tilanne että yritän lasten takia roikkua tässä, päivästä toiseen. Kaikkien kliseiden äidillä mennään: päivä kerrallaan... :S

entäs jos 14 avioliittovuodenjälkeen ei pysty edes halaamaan toista,että niin paljon inhottaa toinen ihminen lähellä,ei halua että toinen edes katsoo sinua,-saati vähäpuleisena,olet jo luopunut,inhoat häntä,hänen hajuaan,olemustaan,tapaansa toimia,tapaansa puhua tai sanoisinko huutaa,tapaansa valita aina niistä lukuisista vaihtoehdoista se kaikista huonoin,vieläkö opuksesta se apu kaikkeen löytyisikin??