Ihmisen onni ja autuus löytyvät horisontin takaa

näinkö on

Mutta sinnehän ei koskaan pääse, kun horisontti siirtyy aina vain kauemmaksi.
Näin me siis tavoittelemme täysin turhaan täyttymystä tuolta kaukaa.

Joskus täytyy katsoa kauas, nähdäkseen lähelle.

94

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --,,--

      "Onni tulee eläen, ei etsien"

      Monesti pitää mennä kauas, nähdäkseen lähelle.

    • eppu2

      Ei sitä sateenkaaren päässä olevaa aarrettakaan vielä kukaan ole löytänyt.
      Onnen etsintä on hyvä alkaa ihan oman pään sisältä.

    • Onnellikas

      Ihmisen luulevat, että "onni ja autuus löytyvät" muualta. Ihmisillä on valitettavasti vähän tietoa asioista yleensäkin, koska moni myös luulee, että onnen tuo se toinen ihminen, valittu, pari, tai miksi rakkaaksi kukakin kutsuu. Ja se on aivan yhtä väärä luulo.

      Onni on jokaisen omassa taskussa, se täytyy vain löytää ja kaivaa sieltä esille. Itse.

      • taskuton

        Aha että taskusta löytää etsivä !

      • Kyllä onnelliseksi tekee myös hyvä ja luotettva kumppani.
        Olen juuri nyt onnellisempi mitä olen eläessni ollut.
        Ei ole puutetta mistään, terveyttä ihan kohtalisesti tämän ikäiseksi. Vapaus tehdä mitä haluan, nukkua kun nukuttaa lähteä matkalle jos haluan, olen aina vain enemmän alkanut arvostaa omaa kotiani, en kaipaa mitään kummempia virikkeitä.

      • t.l.

        Juuri niin, onni on juuri siinä missä olen ja ketkä ympärilläni ovat. Nyt haikailen takapäin aikaa jolloin lapseni olivat pieniä ja sitä elämää, jota en ymmärtänyt että se oli onnea. Korjaan mennyttä aikaa olemalla pienten lastenlasteni kanssa, kun aikaa on. Minulle lapset ja läheiset ovat onnen tuojia ja myös, kun olen saanut olla suhtkohta terveenä ja työs tähän ikään asti. Mutta, ihmisenä olen ja olemme sellaisia että kaipaamme jotakin joka on haavetta ja unelmaa, ehkä niitä unelmia pitääkin olla.
        Joku viisas on sanonut avioeron tullessa jokseenkin näin "se mitä ikävöimme ja kaipaamme on se, että ne unelmat joita meillä oli, eivät toteutuneet".

      • isukki.
        taskuton kirjoitti:

        Aha että taskusta löytää etsivä !

        Muistan kun tyttö pienenä oli kiinostunut isän taskusta koska se oli salaperänen, siellä saatto olla mitä vaan.

      • Se on sinulla
        taskuton kirjoitti:

        Aha että taskusta löytää etsivä !

        Etkö koskaan ole kuullut sanontaa? Se on kieli- tai mielikuva siitä, että juttu on lähempänä sinua itseäsi kuin uskotkaan tai tiedätkään eikä missään muualla.

    • Se jolla ei ole unelmia, toiveita, haaveita on elämässä pystyyn kuollut kelopuu.

      • Minulla ei ole isompia unelmia eikä haaveita. En silti ole pystyyn kuollut, en ainakaan tunne olevani.
        Vaikka kuinka miettisin en juuri keksi haaveilevani muusta kuin terveydestä mahdollisimman kauan.
        Herään aamuisin onnellisena, en suunnittele etukäteen mitään kuin pakolliset menot, päivät kuluvat liiankin nopeasti tohutessani kaikkea mikä sillä hetkellä kiinnostaa.
        Viikonlopuisin tulee vieraita tai menen itse kylään.
        En enää nauti pitkistä lentomatkoista kaukaisiin maihin, en edes pidä liian kuumasta ilmastosta. 3-4 tunnin lento on vielä siedettävä.

      • naatiskellaan
        hilma-maria kirjoitti:

        Minulla ei ole isompia unelmia eikä haaveita. En silti ole pystyyn kuollut, en ainakaan tunne olevani.
        Vaikka kuinka miettisin en juuri keksi haaveilevani muusta kuin terveydestä mahdollisimman kauan.
        Herään aamuisin onnellisena, en suunnittele etukäteen mitään kuin pakolliset menot, päivät kuluvat liiankin nopeasti tohutessani kaikkea mikä sillä hetkellä kiinnostaa.
        Viikonlopuisin tulee vieraita tai menen itse kylään.
        En enää nauti pitkistä lentomatkoista kaukaisiin maihin, en edes pidä liian kuumasta ilmastosta. 3-4 tunnin lento on vielä siedettävä.

        Haaveilethan sinä onneksi edes terveydesä.
        Muuten olet pikkusen kuolemassa oleva kataja jo
        mutta ei se kerralla kuole vaan pikku hiljaa :)

      • naatiskellaan kirjoitti:

        Haaveilethan sinä onneksi edes terveydesä.
        Muuten olet pikkusen kuolemassa oleva kataja jo
        mutta ei se kerralla kuole vaan pikku hiljaa :)

        Niinhän tässä ollaan kuolemssa kaikki, viimeinen neljännes hyvää vauhtia menossa elämässä :)
        Olen saanut elämältä paljon, uskon että edessäkin on paljon hyvää. Onko se kuoleman enne jos on tyytyväinen elämäänsä.

      • ----

        Samoin. Tiedän, ettei loppuvuosia enää ole määrättömästi.
        Mutta miksi suremaan, sehän on vain luonnollista.
        Miksi pelkäisi koko ajan ja kovasti tulevaa luonnollista tapahtumaa.

    • verhouu

      En mä enää aja virvatulta...

    • En usko että nää käsitteet ovat mitenkään staattisia vaan muuttuvat koko ajan ja että unelmat, haaveet, toiveet ovat se moottori (tai polttoaine siihen moottoriin) joka pitää yllä elämän dynamiikkaa. Hetkellisesti voin minäkin pysähtyä katselemaan omaa elämääni ja ajatella "kaikki on hyvä näin, olen onnellinen juuri tässä, nyt ja tänään" mutta sitten prosessi vie taas mennessään ja uusia horisontteja avautuu ja huomaankin että se on juuri se: matka, prosessi, dynamiikka joka stimuloi minua ja antaa tyydytystä.

    • silmän lumetta

      Ei sinne horisontin taa pääse se on edessä kuinka etedet

    • Horisontti on vain symboli saavutetusta päämäärästä. Kyllä sinne pääsee ja sieltä avautuukin sitten uusia horisontteja: se on joka tekee matkastamme mielenkiintoisen.

      • €--

        Se on kuin sateenkaarenpää siis horisontti.

      • €-- kirjoitti:

        Se on kuin sateenkaarenpää siis horisontti.

        En minä miellä sateenkaarenpäätä ja horisonttia mitenkään samaan kategoriaan kuuluviksi. Sateenkaarenpää on tavoittamaton unelma, legenda ja myytti, horisontti on visio, näkemys, päämäärä. Eri asioita, minun kirjassani .

      • €-- kirjoitti:

        Se on kuin sateenkaarenpää siis horisontti.

        "€--"

        On tympeän tylsää jankuttaa jostain sateen-kaaresta.
        Kaikilla niitä ei ole näkyvissä.
        Jos on, ovat värit enemmän sekaisin kuin toisella katsojalla.
        Jokaisella kun on oma horisonttinsa.
        Typerys tekee usein tänlaisia aloituksia.
        Tuntien olevansa fiksu.
        Unohtaen että hän ei tule koskaan pystymään vastaamaan aiheuttamiinsa kysymyksiin.
        Usein ei hän myöskään osaa hävetä epä-toivoisen lyhyitä töksähdyksiään.
        Typeryyksissään.

        H.

      • €ero
        hunksz kirjoitti:

        Toki horisonsontista voi kirjoittaa vaikka kirjan jokaisella on oma näkemys taivaanrannasta ja hyvä kun on taivaaranta.

      • määränpäätä
        Paloma.se.co kirjoitti:

        En minä miellä sateenkaarenpäätä ja horisonttia mitenkään samaan kategoriaan kuuluviksi. Sateenkaarenpää on tavoittamaton unelma, legenda ja myytti, horisontti on visio, näkemys, päämäärä. Eri asioita, minun kirjassani .

        Mene tyttö merelle ja purjehdi sinne horisonttiin. Tule takaisin, kun olet käynyt perillä.

      • mimmimummi*
        €ero kirjoitti:

        Toki horisonsontista voi kirjoittaa vaikka kirjan jokaisella on oma näkemys taivaanrannasta ja hyvä kun on taivaaranta.

        " Kapteeni katsoi horisonttihin....oli myrsky alkava...oli myrsky alkava.....Merellä on varmaan hienoa tiirailla horisonttiin...et näkyykö mitään....
        Tykkään tuosta taivaanranta sanasta...

    • Minäkin päätin tehdä oman jankutukseni aloituksen tyhjentävän selkeistä lauseista.
      Minä, minä, minä on niin kivaa.

      Kun elämän oikein ymmärtää, ei tarvitse huolehtia mistään.
      Ei murheita kantaa.
      Kunhan pikkuisen vaan huolehtii siitä, mitä jälkeensä jättää.
      Ettei jätä jälkeensä tyhjää täynnä olevaa Ranskan-peruna-kuorta.
      Kuolee täynnä sitä itseään.
      Ilon aiheeksi uudelle elämälle.
      Onni, autuus ja elämä eivät koskaan kuulu yhteen.
      Onni ja autuus ovat kuin dieetti-kolaa.
      Tarpeetonta kuvitelmaa.
      Tyhjää kuin Salaatti Sillissä.
      Ihminen saa horisonttinsa syntyessään.

      H.

      • bessie*

        Sinä, sinä ja sinä, Te vasta jankuttaa jaksatte. Onkohan edes itsellä kivaa, Hunkzs?

        11 erillistä lausetta, joista en löydä mitään. Pelkkää tyhjää puppua ja älyttömyyksiä.

        Eikö ole aivan luonnollista ja järkeen käypää, että joillakin voi olla tunne että jossain muualla - oli se sitten tulevaisuus tai paikka, asiat voisivat olla paremmin. Kyllähän ne usein ovatkin?

    • eppu2

      Unelmia pitää ajatella niinkuin ne olisivat jo tässä ja nyt. Kaikki alkaa ajatuksesta.
      Täällä me kuljemme etapilta toiselle, Paloma on siinä oikeassa, että uutta avautuu eteen hetki hetkeltä.
      Kun kerrotaan, että kumppani ja läheiset tekevät onnelliseksi, se on tietysti ihan ok., mutta jos itse olet negatiivinen muita kohtaan, kyllä se onni katoaa.
      Onnellisuuden tuottamisessa itselle ja muille, omat toimet ovat avainasemassa.

    • Hei kun keikuskelen

      Miten on, saisikos olla kuppi Kahvia häh?

      Ei, ei sittenkään.
      Ei passaa Aloituksen aiheeseen.

      No aloitetaan sitte alusta:

      Miten on, saisikos olla pikku Mietelmä häh?

      "Emme ole koskaan niin onnettomia, kuin luulemme,
      emmekä niin onnellisia kuin odotimme olevamme."

      • "Hei kun keikuskelen"

        Pieni oikaisu kieleesi:

        ...odotamme olevamme.
        Koska ensimmäinenkin lause on preesenssiä.

        Jos "odotimme" lausuisi naiselle, purskahtaisi hän välittömästi itkuun.
        Yhyy, et siis luota edes ensimmäisen suudelmamme jäkeen.
        Byy...äää.

        H.

      • eppu2
        hunksz kirjoitti:

        "Hei kun keikuskelen"

        H

        Mikä hiivatin kielipoliisi Sinusta on tullut.

      • Hei kun keikuskelen
        hunksz kirjoitti:

        "Hei kun keikuskelen"

        Pieni oikaisu kieleesi:

        ...odotamme olevamme.
        Koska ensimmäinenkin lause on preesenssiä.

        Jos "odotimme" lausuisi naiselle, purskahtaisi hän välittömästi itkuun.
        Yhyy, et siis luota edes ensimmäisen suudelmamme jäkeen.
        Byy...äää.

        H.

        "hunksz"

        Jos tahdot oikaista, niin sitten tarttee olla kans taitoa.

        Katsopas jos olisit lukenut Ajatuksella (kuten niin monelle visertelet),
        niin olisit hokannut hokattavat asiat.

        Annas nyt kun meikäläinen selittää.

        Harvemmin etukäteen suunnittelee tai ajattelee tai otaksuu, että sitten kahen kuukauden (esim.) kuluttua tuun olemaan Onneton. Se "onneton"-tunne tulle "tässä-ja-nyt"-olotilana.

        Mutta usein Etukäteen ajattelee, että sitten ja sitten oon Onnellinen, kun meen sinne (tai teen sitä) tai mitä esimerkkejä niitä nyt vois laittaakaan, niin etukäteisajatteluna ajateltu olotila muuttuukin eri muotoon, kun se etukäteistianne tulee "tässä-ja-nyt"-tilanteeksi. Silloin saattaa tulla mieleen, että hei hiivatti soikoon ma luulin, että tää olis onnellisempaa olotilaa tuovaa, mut pikkuusen on haaleampaa onnentunnetta, ku etukäteen aattelin.

        Niin, että kyllä mun lauseet oli ihan okeen kirjotettu.
        Mutta minä olinkin sen tarkkaan ajatellut, ennen kirjoittamista.
        Sinunkin pitäisi enemmän Ajatella, ennen kirjoittamista.
        :)

    • anna ajattelija

      Horisontti on kuin vanhuus, ei se ole vielä tässä, vaan jossain edessäpäin.

      Jos kaikki unelmat toteutuisivat, missä olisi odotuksen onni?

      • "anna ajattelija"

        Höpö, höpö.
        Mistä kukaan tietää horisonttinsa.
        Aavistaa voi ihminen vain loppunsa.
        Eikä sekään niin tärkeää ole.

        H.

      • anteeksi olemassaolo
        hunksz kirjoitti:

        "anna ajattelija"

        Höpö, höpö.
        Mistä kukaan tietää horisonttinsa.
        Aavistaa voi ihminen vain loppunsa.
        Eikä sekään niin tärkeää ole.

        H.

        Pitääkö minun siis lopettaa kaikki tänne kirjoittaminen, kun sinä mollaat jok'ainoan sanani, aina.

      • Hei kun keikuskelen
        anteeksi olemassaolo kirjoitti:

        Pitääkö minun siis lopettaa kaikki tänne kirjoittaminen, kun sinä mollaat jok'ainoan sanani, aina.

        "anteeksi olemassaolo"

        Hei kuule, älä kiukustu siten, että alat funtsimaan kirjoittamisesi lopettamista, jos joku nakkaa sun niskaan jotakin höpsöä. Nakelkoot. Mitä väliä.
        Antaa hunkszin sepostella mitä lystää. Eihän se sitä tarkoita, että hänen sanomisensa on joku laki tai muu vastaava.

        Jatka vaan kirjoittelua.:)

      • anteeksi olemassaolo kirjoitti:

        Pitääkö minun siis lopettaa kaikki tänne kirjoittaminen, kun sinä mollaat jok'ainoan sanani, aina.

        Jos kaikki unelmat toteutuisivat, missä olisi odotuksen onni?

    • Höpö höpö, se missään horisontina takana ole, vaan ihan tässä lähellä.
      Onni ja autuus on hiljainen hetki, teekuppi toisessa ja kirja toisessa kädessä. Tai noh, hetki ja hetki, saisi se kestää jotain kaks tuntia.

    • Viaton sivullinen

      Minulla on ikkunassa verhot nimeltä "Taivaanranta Marimekko Fujiwo Ishimoto"
      Aika lähellä on sitten taivaanranta, horisontti voi tarkoittaa montaa asiaa, vaikka
      koko elämää tulevaisuudessa, jos haluaa katsoa.

    • Vaikeeta sanoa että höpötät tyhjää, kun kyseessä on niin 100% subjektiivinen olotila kuin "onni ja autuus", jotka näyttävät merkitsevän eri asioita melkein jokaiselle. Samoin kuin "taivaanranta", "horisontti" ja "sateenkaaren pää". Toiset tulkitsevat ne kirjaimellisesti ja konkreettisesti, toiset (esim minäminäminä) vertauskuvallisesti ja yhden ihmisen onni ja autuus voi olla toisen ihmisen kuolettavan ikävystyttävä paikalleen jämähtäminen.

      Kuljemme kohti iäisyyttä tai sen puuteessa, kohti iättömyyttä pätkä kerrallaan, kohti uusia horisontteja tai sitten voimme istua tuoliimme odottamaan että horisontti tavoittaa meidät. Jokainen tulee onnelliseksi omalla kaavallaan.

      Minulle se " onnellisuuteen" pyrkiminen ei ole edes päämäärä: kun pyörä liikahtaa ja tapahtumien sarja osoittaa selvää suuntaa ja joku ajatus on mielessä eikä lähde pois niin uusi horisontti on hahmottumassa. Oma valintani käännänkö sille selkäni vai lähdenkö sitä kohti.

    • viestintää

      Tuolissa horisontti voikin tavoittaa meidät. Se voi tehdä sen konkreettisesti, jolloin kyseessä on tapahtumahorisontti, tai sitten se voi tehdä sen filosofisesti, jolloin näkee johonkin, vaikka oivalluksen kautta, johon aiemmin ei ole yltänyt.

      Kysymys on siitä, pyrkiikö eksktiin viestintään, tai sitten sillä ei ole niin väliä, ymmärtääkö keskustelukumppani viestin, edes jollain tasolla. Monelle riittää monologi.

      • viestintää

        po. eksaktiin; typo sorry!

    • €ero

      Taivaanrannan maalarit tykkää maalata horisontteja kesäaikaan, kauas on pitkä matka jos otetaan määränpääksi horisontti se on loputon joskus pistää vihaksi tekis mieli häipyä horisontin taa mutta kesällä on lepposaa istua rantakivellä katsella kun aurinko laskee kohti taivaan rantaa ja häipyy horisontin taa.

    • Viaton sivullinen

      Vieläköhän joskus maalaat, Eero.

      • €ero

        Todennäköisesti, parikuukautta sitten mökillä ja olis käytävä maalikaupassa kun tässä kaupunki asunnossa meinasin viksailla.
        Maailmassa olisi paljon maalattavaa ettei taida olla niin paljon maalia et riittäisi joka paikkaan maalareita kyllä on.

    • att2

      Monille näyttää aiheesta kirjoittaminen menevän yli oman aivokapasiteetin, kyllä monelle on onni löytynyt horisontin takaa muutama miljoonaa suomalaista on ehkä niin onnen saanut.

      • €--

        Millä muka onnen määrittelet kun onnen tarpeetkin on erillaisia eri ihmisillä, toinenen on tyytyväinen vähäänkin taas toinen ei oo tyytyväinen mihinkään.

      • att2
        €-- kirjoitti:

        Millä muka onnen määrittelet kun onnen tarpeetkin on erillaisia eri ihmisillä, toinenen on tyytyväinen vähäänkin taas toinen ei oo tyytyväinen mihinkään.

        Viittaisin vain otsikkoon, monille onni se on isän ja äidin helmoissa koko elämän "lähes"

      • kammarinperällä
        att2 kirjoitti:

        Viittaisin vain otsikkoon, monille onni se on isän ja äidin helmoissa koko elämän "lähes"

        Onkai niitäkin, meidän ikäsistä vähemmän mistä lie johtuu

      • €-- kirjoitti:

        Millä muka onnen määrittelet kun onnen tarpeetkin on erillaisia eri ihmisillä, toinenen on tyytyväinen vähäänkin taas toinen ei oo tyytyväinen mihinkään.

        Asiallinen huomio eeltä, aikoinaan olin ikionnellinen jos laiva jäi viikonlopuksi satamaan.
        Pääs kävelylle ja sai nukkua pari yötä rauhassa, varustaja taas hyppi tasajalkaa kun ei karko kulkenut.

      • €ero
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Asiallinen huomio eeltä, aikoinaan olin ikionnellinen jos laiva jäi viikonlopuksi satamaan.
        Pääs kävelylle ja sai nukkua pari yötä rauhassa, varustaja taas hyppi tasajalkaa kun ei karko kulkenut.

        Voi että kun sitä on onnellinen joskus iha pienestäkin siis onni mulle onni on olla olemassa ja paljon muutakin.

    • onnea etsimässä

      No, jos onnen olemus ja etsiminen on vakava ongelma, kannattaa perehtyä nirvanan kuvaukseen ja sen tilan edellytyksiin.

      • att2

        Kyllä onnen etsiminen on sitä parasta aikaa elämässä oli aikuinen ihminen minkäikäinen tahansa yrittäkää, erityisesti tänään se on helppoa täällikin mainokset pyörii se etsiminen ei ole ilmaista tuksin käy sosiaalituella.

      • ent. siivoojaparka

        Minä en ymmärrä nyt yhtään, mistä sinä puhut. Rahallako onnea? Minusta onni on jotain mikä tulee ja menee itsestään, etsimättä.

      • att2
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Minä en ymmärrä nyt yhtään, mistä sinä puhut. Rahallako onnea? Minusta onni on jotain mikä tulee ja menee itsestään, etsimättä.

        Miksi siivoojilla on raha mielessä? Kun olet ex yksin ja etsit onnea teetkö sen kotona etsimättä????

        Itsestään hän tulee sinulle???

        (hän oli sopiva sana)

      • ent. siivoojaparka
        att2 kirjoitti:

        Miksi siivoojilla on raha mielessä? Kun olet ex yksin ja etsit onnea teetkö sen kotona etsimättä????

        Itsestään hän tulee sinulle???

        (hän oli sopiva sana)

        Niin, itsestään se tulee ja menee. Minä vaan elelen ja elämä elää omaa elämäänsä ja minä siinä elämän mukana ylämäkeä ja alamäkeä. Juuri nyt olen onnellinen, mutta huomisesta en voi tietää, miten elämä minua vie.

        Liian laiska etsimään onnea. Onni saa etsiä minut.

      • att2
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Niin, itsestään se tulee ja menee. Minä vaan elelen ja elämä elää omaa elämäänsä ja minä siinä elämän mukana ylämäkeä ja alamäkeä. Juuri nyt olen onnellinen, mutta huomisesta en voi tietää, miten elämä minua vie.

        Liian laiska etsimään onnea. Onni saa etsiä minut.

        OK. En kysele !

      • .siilirouva
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Minä en ymmärrä nyt yhtään, mistä sinä puhut. Rahallako onnea? Minusta onni on jotain mikä tulee ja menee itsestään, etsimättä.

        Minusta onni ei tule itsestään ja etsimättä vaan sitä kohden täytyy mennä vastaan ja sitä kohden myös ponnistella. Mitä vnhemmaksi tulen, sitä vakuuttuneemmaski tulen asiasta.

      • ent. siivoojaparka
        .siilirouva kirjoitti:

        Minusta onni ei tule itsestään ja etsimättä vaan sitä kohden täytyy mennä vastaan ja sitä kohden myös ponnistella. Mitä vnhemmaksi tulen, sitä vakuuttuneemmaski tulen asiasta.

        Mitäs tässä nyt pitäisi tehdä, noin konkreettisesti.

      • .Siilirouva
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Mitäs tässä nyt pitäisi tehdä, noin konkreettisesti.

        Noh, voin puhua vain omalta kohdaltani.

        Jos aattelen esimerkiksi tätä elämänvaihettani, voin hankkiutua sellaisten asioiden pariin, jotka tuottavat minulle iloa ja onnea ja samallla koittaa asennoitua yleensä elämään niin että koitan nähdä sen onnen enkä aloita aamua esimerkiksi palauttamalla mieleen mikä on huonosti tai mikäs murhe minulla olikaan.

        Näen sen näin yksinkertaisena. Onni on ienet arkiset asiat jotka on hyvin, eikä mikään jatkuva hurmostila.

      • ent. siivoojaparka
        .Siilirouva kirjoitti:

        Mutta noinhan minä olen ikäni tehnyt. Sitä sanotaan elämäksi. Välillä vaan elämä silloin tällöin heitää jonkun kapulan rattaisiin minun tahtomattani, joudun pysähtymään ja selvittelemään sitä irti. Ja taas eletään...

      • .Siilirouva
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Mutta noinhan minä olen ikäni tehnyt. Sitä sanotaan elämäksi. Välillä vaan elämä silloin tällöin heitää jonkun kapulan rattaisiin minun tahtomattani, joudun pysähtymään ja selvittelemään sitä irti. Ja taas eletään...

        Minä en ole aina vaan välillä vitutuskäyrä on ollu korkeammalla kuin onnellisuus. Mutta silloin sitä pitää huomata itse että se on paljolti oma valinta minkä antaa elämässään olla päällimmäisenä :). Siis tunteen. Sillä aihettahan on kaikkeen.

      • ent. siivoojaparka
        .Siilirouva kirjoitti:

        Minä en ole aina vaan välillä vitutuskäyrä on ollu korkeammalla kuin onnellisuus. Mutta silloin sitä pitää huomata itse että se on paljolti oma valinta minkä antaa elämässään olla päällimmäisenä :). Siis tunteen. Sillä aihettahan on kaikkeen.

        Minulla se vitutuskäyrä pysyy aina aika matalana. Jos en ole iloinen, niin sitten surullinen tai siitä väliltä. Harvoin oikein vituttaa, mutta joskus voi joku asia vähän harmittaa. Ei minulla yleensäkään jää mikään negatiivinen tunne pitkäaikaiseksi. Eikä se ole oma valinta, olen vain sellainen. Silloin jos suutun, niin se näkyy ja kuuluu, herra paratkoon, mutta menee ohi niinkuin ei olisi ollutkaan. Niinkuin ukonilma, mikä vain raikastaa ilmaa ja on taas helpompi hengittää.

        Minulla se negatiivinen tunne liittyi sellaiseen elämässä läsnäolevaan ikävään asiaan, mutta kun sen oli ratkaissut, huomasi et paistaa se päivä vielä risukasaankin kun itse pikkasen vielä asennetta muuttaa :).

        Tosin joihinkin asioihin ei itse voi vaikuttaa, joten niiden kanssa pitää vain oppia elämään ja päättää että miten antaa niiden vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Pitää miettiä mikä tässä elämässä on tärkeintä, märehdinkö sellaista mille en mitään voi vai pyrinkö tekemään olemassaolevasta parhaan mahdollisen.

        Minä en yleensä suutu niin että se näkyy, mutta vipi olla että mykkäkoulua ja vetäytymistä harrastan :). Tai sitten otan asioista selvää ja kun tiedän olevani oikeassa toimin sen mukaisesti mutta kylmän rauhallisesti. Huuda en koskaan tai muuten vaan riehu.

        Niinhän sitä sanotaan, että jos mies on hiljaa niin hän mietiskelee, mutta jos nainen on hiljaa niin hän mököttää.
        Minulla oli lapsena oma mökötyspaikka kasvihuoneen uunin takana. Kyllä jaksoinkin istua aina kauan siellä mietiskelemässä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Se oli lapsena se.

      • .Siilirouva
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Niinhän sitä sanotaan, että jos mies on hiljaa niin hän mietiskelee, mutta jos nainen on hiljaa niin hän mököttää.
        Minulla oli lapsena oma mökötyspaikka kasvihuoneen uunin takana. Kyllä jaksoinkin istua aina kauan siellä mietiskelemässä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Se oli lapsena se.

        Mun mökötyspaikkani on oman pääni sisällä. Onneks mun ei koskaa tartte kauaa mököttää :). Sillä mää en jaksai olla kauaa hiljaa. Vähän aikaa oaoistan mieltä ja sitten otan puhheeksi jos toiene ei ole ehtiny ensin.

      • ent. siivoojaparka
        .Siilirouva kirjoitti:

        Mun mökötyspaikkani on oman pääni sisällä. Onneks mun ei koskaa tartte kauaa mököttää :). Sillä mää en jaksai olla kauaa hiljaa. Vähän aikaa oaoistan mieltä ja sitten otan puhheeksi jos toiene ei ole ehtiny ensin.

        Minä taas olen saanut sen hiljaa olemisen armolahjan. Mutta ei se sitä tarkoita, että hautoisin synkkiä päässäni silloin kun olen hiljaa. Mukava vaan antaa leukojen levätä välillä jos ei ole mitään tärkeää sanomista. Joskus tuntuu, että ihmiset puhuvat vain kuullakseen omaa ääntään, itseään ikävä. Tuohon meidän kylällekin kun lähtee, niin saattaa heti muutama ihminen kävellä vastaan, joka ilmoittaa minkälainen ilma on. Ihan niinkuin minä en näkisi sitä sanomattakin.

        Alettinkohan me nyt rönsyilemään...

    • eppu2

      Lienee se onni kumminkin, jokaisen henkilökohtainen kokemus.

      • ent. siivoojaparka

        Minä olen jotenkin ulalla koko onnihommasta. Sanotaanhan sitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta ei ne takomiset varmaan aina onnistu kuitenkaan. Ja sellainen, joka on oman onnensa sepäksi ryhtynyt, niin sellainen jatkaa takomistaan ja takomistaan eikä mikään riitä. Ei minua huvita sellaiseen työhön ruveta.

        Hyppään vain ja huudan; onni ota koppi!

        Aina on niitä, joille mikään ei riitä hetkeksikään ja sitten niitä, jotka löytää onnea pieniltäkin tuntuvista asioista.

      • att2
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Minä olen jotenkin ulalla koko onnihommasta. Sanotaanhan sitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta ei ne takomiset varmaan aina onnistu kuitenkaan. Ja sellainen, joka on oman onnensa sepäksi ryhtynyt, niin sellainen jatkaa takomistaan ja takomistaan eikä mikään riitä. Ei minua huvita sellaiseen työhön ruveta.

        Hyppään vain ja huudan; onni ota koppi!

        Seppä voi takoa kaikkialla maaimassa.

      • ent. siivoojaparka
        att2 kirjoitti:

        Seppä voi takoa kaikkialla maaimassa.

        Niin kai ne voi. En minä silti lähtenyt Ruotsiin onnea takomaan. Olin siinä vaiheessa onnellinen kuin kesäiselle laitumelle ensimmäistä kertaa päässyt vasikka. Koulukidutus oli loppu ja elämä hymyili. Miksi lähtä merta edemmäksi kalaan onnen takomisen takia. Eikä sen onnistuminen ole taattua siltikään. Elämä järjestää yllättäen niitä omia kolhujaan, joille ei itse voi mitään vaikka kuinka olisi takonut.

        Nyt ainakin olen onnellinen siitä, että olen onnellinen ja muustakin. Jos ei minua huomenna näy, niin voitte sanoa, että onnellisena kuoli.

        Suomi olisi ehkä ollut hyvä maa.... luuen vain ei.

        Kyllä raha on tavallaan onni ....myös järki.

      • ent. siivoojaparka
        att2 kirjoitti:

        Suomi olisi ehkä ollut hyvä maa.... luuen vain ei.

        Kyllä raha on tavallaan onni ....myös järki.

        Siitä olen myös onnellinen, että jonkunlainen järjen kipinä on vielä säilynyt. Mutta raha? On se siinä mielessä onni, että ihan ilman sitä ei selviäisi, mutta ainahan sitäkin näkyy tilille tulevan. En minä välittäisi siinä kylpeä niinkuin Roope-ankka, kun vettäkin on.

        Ajattelin nuoruutta minä köyhä ja hän...oli rikas ja kaunis.

        Todessa olet täysin nolla, siivooja luulen sinulla on akateeminen koulutus ja perit miljoonia kun aika kulkee tai olet se nolla kuin olet.

      • ent. siivoojaparka
        att2 kirjoitti:

        Ajattelin nuoruutta minä köyhä ja hän...oli rikas ja kaunis.

        Todessa olet täysin nolla, siivooja luulen sinulla on akateeminen koulutus ja perit miljoonia kun aika kulkee tai olet se nolla kuin olet.

        Jommin kummin. Niinhän se täytyy olla joko tai.

      • eppu2
        att2 kirjoitti:

        Suomi olisi ehkä ollut hyvä maa.... luuen vain ei.

        Kyllä raha on tavallaan onni ....myös järki.

        Järki on ihmisellä viisauden tuottamista varten.

    • €--

      Onni on monen asian summa se on tunne minässä

      • t.l.

        Niinpä, kuura puussa, aamurusko taivaanrannalla, pysäkillä seisten ihanassa aamussa.

      • .Siilirouva
        t.l. kirjoitti:

        Niinpä, kuura puussa, aamurusko taivaanrannalla, pysäkillä seisten ihanassa aamussa.

        Onni on kireetön kahvikupponen vapaapäivän aamuna :).

      • t.l.
        .Siilirouva kirjoitti:

        Onni on kireetön kahvikupponen vapaapäivän aamuna :).

        Elämän kultahippusia, pieniä suuria asioita. :)

      • .Siilirouva
        t.l. kirjoitti:

        Elämän kultahippusia, pieniä suuria asioita. :)

        Oi niin on. Kuin myös illalla vaihtaa yöpaita päälle saunan jälkeen ja mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

    • att2

      Horisontti ei ole pitkä matka, mutta sitä kulkien tulee lähtö kohtaan.

      Siis onni on matkalla.

    • ,,,,,,

      Onni on pienen koiran pennun katse silmiin aamulla herätessäsi.

      • eppu2

        Onno on rinnan päälle kapuava kissa heti, kun aamulla silmänsä auki saa.

    • teesejä

      >Onni on monen asian summa se on tunne minässä

      Vekkuli kiteytys ja klassisen filosofian alkeiskurssin yhden teeman problematiikka. Tossa on nimittäin paradoksi. Siinä objekti esittää subjektia.

      >Horisontti ei ole pitkä matka, mutta sitä kulkien tulee lähtö kohtaan.

      Epäilen! Jos tulisi lähtökohtaan, kiertäisi pallon ja matka olisi sitä pitempi, mitä kiemuraisempi reittivalinta olisi. Toki on määrittelemättä, mikä on pitkä kenellekkin. Kaaosteorian mukaan matka voisi olla kuitenkin mittaamaton.

    • Jos en ihan onnellinen, mutta helpottunut ja iloinen olin kun pitkä taistelu vakuutusyhtiön kanssa tuli päätökseen eilen, korvaus myönnettiin hoitovirheestä.

      • "hilma-maria"

        Voisitko laittaa vakuutus-yhtiön nimen, kiitos.
        Tarvitsemme aina tuoretta verta.

        H.

    • Onni on sikafarmari joka asui naapurissani ja josta suunniteltiin minulle aviosiippaa. Onnekseni tajusin jo aika pienenä palomana että joskus on parempi tietoisesti kävellä Onninsa ohi.

      • ent. siivoojaparka

        Minua jäi kaivelemaan tuo sana "suunniteltiin". Ketkä?

      • ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Minua jäi kaivelemaan tuo sana "suunniteltiin". Ketkä?

        Isä ainakin suunnitteli...voi olla että naapurin emäntä oli mukana juonessa. Jossain vaiheessa aloin jo löytää onnin soppalautasellanikin...

    • Pirre*

      Vai sateenkaaren päästäkö :), omasta päästä se löytyy. onni, onnettomuus kuin elämäntarkoituskin ja -mielekkyys. Niin se on, yksin oot sinä ihminen...

    • reppuriika

      Jos noin koet, niin se on sitä ihmiselle ominaista jumalkaipuuta: päästä yhteyteen Luojansa kanssa. Olemme vain muukalaisia maan päällä.

      • bessie*

        Mitä ihmeen muukalaisia me omalla kotitähdellämme muka olemme, reppuriika?

        Jos joku kaipaa jumalaa enemmän kuin toista ihmistä niin hän tuskin on tyytyväinen elämäänsä.

        Ihmiselle ominaista on hakea selitystä elämän suurelle ihmeelle ja arvoitukselle, samoin erilaisille luonnonilmiöille toistuvuuksineen ja yllätyksineen jne., ja siksi olemme alttiita 'uskomaan'. En itse usko että meissä on valmiiksi olemassa juuri "jumalkaipuu".

    • Kaipuusta jonnekin kertoo ihmisten joukkovaellukset, etelästä ja idästä kohti länttä. Horisontin tällä puolen lännessä on turvallista elää. Lännestä löytyy ihmisen onni ja autuus.

      Lukiessani päivän lehtiä alkoi hirvittämään pahuus, jota jumalan nimissä tehdään.

      Isis on halveksittu, mutta mitä tekee rikas Saudi Arabia. Pudottelee päitä väärintekijöiltä saman kaavan mukaan kuin Isiksen teloittajat. Eristää naiset koteihinsa.

      Pohjois Koreaa vaaditaan ihmisoikeuden eteen vastaamaan teloituksista. Saippuaoopperan katsominen televisiosta on maassa kuolemansynti.

      Niin on muistettava, että ateismikaan ei pelasta ihmisiä pahuudelta. Ihminen nyt vaan on syntynyt pahaksi ilman jumlien vaikutusta.

      Holloween juhlaa lapsen lapsillenne järjestässänne sopii muistaa jos uskoo jumalan sanaan, että se on pahuuden palvomista ja siten kiellettyä touhua.

      OUOUOU...

      Me menemme tänäiltana taidenäyttelyyn kuvia palvomaan ; )

    • Rakkaat seura-kuntalaiset.
      Olemme tänään kokoontuneet siunailemaan ja itkeskelemään.
      Yksi jäsenistämme on tuominnut 3 taivaisiin, itsensä turmioon ja yhden epä-
      toivoon.
      Miten se nyt sitten meneekin.
      Kiittäkäämme jumaliamme painamalla päämme.
      Tapahtukoon heidän tahtonsa.
      Olkaamme kiitollisia että meille on annettu mahdollisuus elää ja katsoa kuinka
      toiset kuolevat.
      Seura-kunta nouse ylös!
      Kuvaannollisesti heitän hiekkaa niin heidän, kuin teidänkin silmillenne.

      Hu: 22.4.19 Älä ihminen leiki jumalaa, muista! sinua tallataan.

      H.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe