Tiedätkö

Sä rikot mut. Näillä pienillä tempuilla. Jokainen kerta tulee pieni särö.
Yritän olla ajattelematta, yritän olla v******tumatta. Ja jokainen kerta, kun jätät vastaamatta, se alkaa ärsyttään. Se mikä siinä ärsyttää on se, että tiedän sun lukeneen mun viestin tai nähneen mun soittaneeni.
Mua pelottaa, tunnen itseni, en jaksa enää kauaa tätä pelleilyä. Mä kai lupasin että en koskaan lähde "viereltäsi". Pelkään, että rikon lupaukseni. Hei seitsemän vuotta tätä jahkaanista ja ees taas veivaamista. Ei kai kenenkään tarvitse näin paljoa kestää, edes minun.
Tiedän, että olet huomannut minun etääntyneen. Siksi kai yritit tsempata ja muuttua.
Mun tunteeni on ristiriidassa, toisaalta haluan sun muuttuvan, mutta sitten et olisi se kehen rakastuin.
Tämän tavan jolla kohtelet, sen voisit toki muuttaa.
Mä tiedän, tää tulee päättymään kohta. En mä jaksa, en pysty ja tulee vain mitta täyteen. Kun se päivä tulee, kaikki oli tässä.
Rakastan sua kyllä, oon rakastanut kaikki nämä vuodet.
Mutta nyt on se hetki, että mun on ajateltava itseäni. Ei ole järkeä roikkua sellaisessa, mistä ei koskaan mitään voi tulla.
Yhdessähän se on jo aikoja sitten todettu. Mitään kunnollista meistä ei voi tulla. Se on se surullinen fakta.