Kanin luottamuksen saavuttaminen?

pupunomistaja

Voiko kaltoinkohdellun kanin luottamusta saavuttaa enää aikuisiällä?

Hankin tammikuussa kanin, jonka taustat eivät ole kovin hääppöiset. Kani on nyt kolmevuotias ja se tuli minulle erään ystäväni kautta, joka puolestaan oli hankkinut sen kanikasvattajalta.

Mitä olen kuullut kanin taustoista, ei se ole mennyt kaupaksi joten elämänsä kaksi ensimmäistä vuotta se on kuulemma viettänyt vain häkissä vailla juurikaan käsittelyä tai totuttamista ihmisiin. Tiedän, että kanin luottamuksen saavuttaminen on vaikeaa, mutta en ole onnistunut sitä vieläkään saavuttamaan yrityksestä huolimatta. En ole sille itseäni tuputtanut, vaan antanut sille mahdollisuuden tulla itse luokseni, mutta se ei selvästikään halua olla kontaktissa ihmisiin ja juoksee aina karkuun kun sitä lähestyy.

Kani puolustaa reviiriään hyvin ärhäkkäästi ja murisee todella paljon. Kani saa olla päivät pitkät vapaana, mutta se ei halua kiinnittää minuun tai muihin ihmisiin mitään huomiota. Se ei suhtaudu mitenkään muutoin kuin aggressiivisesti esim. ruokkimistilanteisiin tai kaikkiin muihinkin yrityksiin saada siihen kontaktia. Se on pakko ottaa syliin silloin kun leikkaan sen kynnet ja tarkistan hampaat, mutta se ei koskaan tapahdu vapaaehtoisesti. Ja tietysti siitä on tullut näiden "väkisin" syliinottamisten myötä entistä arempi. :(

Onko sille mitään tehtävissä, vai pitääkö tuota jatkuvaa ärhentelyä ja murinaa sietää loputtomiin? Alan itsekin suhtautua siihen negatiivisesti ja raivostuttaa koko otus.

3

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sedä

      Onpa ikävä tilanne :/ Onko se naaras vai uros, ja onko se leikkaamaton? Etenkin naaraat saattavat normaalistikin puolustaa pesäänsä kiukkuisesti. Kummassakin tapauksessa kastrointi/sterilointi saattaa kuitenkin rauhoittaa. Toinen mikä saattaisi auttaa, on kesy kanikaveri joka näyttäisi hyvää esimerkkiä, toki voisi olla että kanit ei tulisi toistensa kanssa toimeen, ja sitten sulla on kaksi kania vaivana. Paljon muuta en osaa neuvoa, aikaa ja kärsivällisyyttä vain!

    • pupunomistaja

      Se on leikkaamaton naaras.

      Olen harkinnut toisen kanin hankintaa, mutta koska tuo tapaus on niin äkäinen niin en tiedä uskallanko ottaa etteivät tapa toisiaan.

      Ehkä sterilointia voisi kokeilla. Kiitos neuvoista!

    • hankala homma

      Kun kyseessä on jo kuitenkin kolmevuotias ja todella arka kani niin onko edes kaninelämää tuollainen? Kani saattaa vapaaksi päästyään villiintyä jo muutamassa viikossa ja sinulla se on ollut kymmenen kuukautta. Kania stressaa suuresti tuollaisin väkisin tapahtuvat toimenpiteet. Jos pelkkä ruokintatilannekin aiheuttaa aggressiivisuutta niin aika kauan olet jaksanut. :-/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe