Haluan naiseni takaisin mutta haluaako hän minut?

Tomi.

Haluan exäni takaisin, siinä tiivitetysti, mutta en tiedä nyt uskallanko ottaa yhteyttä naiseen.
Tapailtiin sellainen 4 kk. Päästiin lähelle toisiamme ja olemme hyvin samankaltaisia luonteeltamme ja se ehkä muodostui yhdeksi ongelmaksi. Kumpikin on saanut siipeensä edellisestä suhteesta ja on hieman arka sanomaan toiselle pakkien pelossa vaikka molemmat kuitenkin oli hyvin kiinnostuneita. Koska tapailimme, niin tiedän että jotain vipinöitä naisella oli loppuvaiheessa kun tapailu meni hieman kinaamiseksi. Sitten ei nähty muutamaan viikkoon ja kun nähtiin meni riitelyksi. Silloin erottiin, mutta yhteydenpito jatkui viesteillä ja molemmat totesi olevansa hyvin kiinnostuneita. Asia jäi vähän auki että ollaanko yhdessä vai ei ja sitten viestiteltiin vielä kuulumisia päivittäin. Nyt on pari viikkoa ollut hiljaista ja facebook kavereita kun olemme, niin olen ymmärtänyt hänen kirjoituksistaan että hän on käynyt ainakin treffeillä, ehkä vietti viikonlopunkin jonkun kanssa.
Mä en ole päässyt yli ja haluaisin niin tietää mitä hänelle kuuluu ja onko hän vielä kiinnostunut vai ei. En uskalla soittaa, olen siinä mielessä nyt tosi raukka, mutta kun en tiedä yhtään mikä on tilanne, niin puhelusta voi tulla hankala. Ajattelin jos laittaisi vaan viestin mitä kuuluu, mutta arveluttaa sekin jos toista ei yhtään kiinnosta ja ajattelee että alan roikkua perässä.
Kommentteja kaivattaisiin! Vaikka tiedän, että kysymällähän se selviää, mutta....

2

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsemppiä

      No mitä pelkäät? Tulevaksi torjutuksi ja en sattuvan liikaa? Mikä on toinen vaihtoehto.? Se ettet kysy - mutta mitä voittaisit sillä ettet kysy? Tuntuuko susta nyt helpommalle vaihtoehdoille se, että et satuta itseäsi nyt kerralla rajusti, vaan ehkä pidemmän aikaa pikkuisen - siis odottamalla ja toivomalla jotain, mitä ei tule.

      Ja kumpi on isompi riski - se että nainen ei tiedä tunteittesi syvyydestä, ja jos hän nyt vielä epäröi, niin tuo tietämättömyys saattaa ohjata sinulle epäedulliseen päätökseen... Vai se, että nainen kokee.tungettelevaksi kiintymyksesi, ja ajattelee, ettei uskalla pitää sinuun mitään yhteyttä, ettei ruokkisi kiinnostustasi?

      Minä itse kysyisin mitä kuuluu. Ja tahtoisin jutella, kysyä mitä mieltä olisi meistä, ja että minua kiinnostaa. Jos saisin pakit, se olisi minulle helpompaa - osaisin elää sitten sen mukaan ja suunnata energiani muuhun, tietäen, että kyllä minä vielä joku päivä toivun. Ja jos en saisi pakkeja - oi sitä onnea:)

    • rohkea rokan syö

      Siinähän ei mitään menetä, jos kuulumisia kyselee. Siitä voi alkaa suhde uudestaan, tai sitten saat mielenrauhan ja tiedät, että suhde ei jatku ikinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe