Fysiikan professorin sana evoluutiosta

Dr Keith Wanser on fysiikan professori Kalifornian osavaltion yliopistossa, Fullertonissa.

Hän sanoo, että ihmisten mieliin on taottu sanontoja - "älytöntä mantraa" - sellaisia kuten "evoluutio on fakta" ja "kaikki tietävät, että maailma on vanha."
Hän sanoo, että todistusaineisto "tukee paljon ennemmin äskettäistä kuusipäiväistä luomista ja maailmanlaajuista vedenpaisumusta kuin vanhaa maata ja evoluutiota. Ihmiset tuijottavat sellaista tiedettä, joka vei ihmisen kuuhun, ja laittavat nämä ja alkuräjähdysteoriat samaan koriin. He eivät tiedä kaikista niistä spekulaatioista ja epävarmuuksista (jopa asioiden tekemisestä, joiden tekeminen ei yleensä ole tieteessä sallittua), joita sisältyy maailmankaikkeuden alkuperään liittyviin fysiikan teorioihin."

Lähde: Creation Ministries International´n lehtinen.

269

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PuskastaHuutelija

      Tylsää, lakkaa pitkästyttämästä ihmisiä!

      • ToinenMoinen

        Kaikki on harhaa ja todellisuus on käsityskykyämme suurempi. Näemme, haistamme, tunnemme, kuulemme, maistamme, oivallamme... Näillä yritämme ymmärtää todellisuutta. Jos meillä olisi kyky nähdä joka hetki kaikki eri mahdollisuudet ja valintamme seurauksineen, olisi sen aistin nimi varmaan ajastin.

        Olipa maailma nyt 2 päivää tai 20 miljardia vuotta vanha, on se silti sellainen kuin se on ja vain osan siitä voimme kokea. Ehkä 20 mrd on toisille 2 päivää, mutta ehkei kumpikaan ole tosi vaan pelkkä käsityskuva todellisuudesta.

    • etkö tajua?

      Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? Voishan evolutionistit kopsata halutessaan tänne satojen tuhansien tiedemiesten puoltavan näkemyksen evoluutiosta, mutta ei silleen kysymyksiä ratkaista. Pitää olla esittää todisteita ja niitä evolutionistit esittääki, mutta te vaan kopsaatte hurahtaneiden mielipiteitä.

      • xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Älä viitsi pelleillä tuolla tavalla. Kun puhutaan auktoriteetteihin vetoamisesta argumentaatiossa, pitää kuitenkin tunnistaa ero tieteellisen konsensuksen ja tieteellisellä alalla tutkinnon suorittaneen tiededenialistin laukausten välillä. Et sitä tuollaisella lusmuilulla ketään huijaa.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        "Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon."

        Jaakoppi parka sekoittaa taas todisteet ja uskon :) Kaikki johtavat yliopistot ovat tutkineet TODISTEET, ja tulleet siihen johtopäätökseen, että ne pitää paikkansa.

        " Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä"

        Korkeasti koulutetun tiedemiehen mielipiteillä ei ole paskan vertaa väliä, jos todisteet puhuu mielipidettä vastaan. Tiede on siinä mielessä jännä juttu ett muut korkeasti koulutetut tiedemiehet vertaisarvioi tulokset/todisteet joten mielipiteet ammutaan oitis alas jos todisteet eivät tue sitä.

        "Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!"

        Eti antanut mitään lausuntoja...joidenkin mietteitä kyllakin.

        "Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!"

        Sä voisit lopettaa sen pelin ja tutustua oikeasti miten tiede toimii.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        >Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!

        Tilastollisesti tietty pieni osa korkeasti koulutettuja kajahtaa päästään siinä missä muitakin. Olet johdonmukaisesti esitellyt vain tätä pikkuruista vähemmistöä, joka, kuten toverit jo totesivat, ei pysty esittämään minkäänlaista tieteellisesti pätevää näyttöä kiihkeiden höperehtimistensä tueksi.

        >Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        Peli on siis yksinaamaista: Yliopistokollegojen pitäväksi arvioimaa tieteellistä näyttöä kehiin, niin varmasti kelpaa. Muuten ei kelpaa eikä tietysti saakaan kelvata.

      • vajakkob
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        Koska yliopistot hyväksyvät ohjelmistoonsa vain todistetut teoriat ja tieteenalat, eivät mitään huuhaata esim. kreationismi, litteän maan geologia, astrologia.

      • vajakkob kirjoitti:

        Koska yliopistot hyväksyvät ohjelmistoonsa vain todistetut teoriat ja tieteenalat, eivät mitään huuhaata esim. kreationismi, litteän maan geologia, astrologia.

        Teologia nyt on ollut pitkälti hömppää ja on osin edelleen vähän kinthaalla, mutta sen että sitä yhä joissakin ylikooleissa opetetaan voinee hyväksyä aineen huiman pitkää historiaa ja perinteitä vasten. Ja siksikin, että viime vuosien tieteellinen raamatuntutkimus on tuottanut ja tuottaa aika jännittävää kamaa.

        Toisaalta yliopistoissa on tutkimustyön ja sen tulosten kannalta mahdottomiakin oppiaineita kuten naistutkimus.

      • kjlkjlkjkljkl
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        Silloin kun "korkeasti koulutetun tiedemiehen" ulosantia ohjaa sokea uskonnollisus, hänen juttuns kannattaa ohittaa. Kun vielä katsoo lähteen, ei kommentti todellakaan vakuuta.

      • ravenlored
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        Joo, piispojen ja paavin näkemykset siitä että uskonnollinen näkemys ei ole ristiriidassa biologian kanssa, tällä ei ole merkitystä koska se on kiusallisesti ristiriidassa jaakopin elämänkatsomusken kanssa. mutta paljon uskottavampi, ja luotettavampi lähde on yhdysvaltalainen koelentäjä apollo kapselissa kuun kierotradalla uskonnollisine nälkemyksineen..

      • Epäjumalienkieltäjä
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Etkö oikeasti Jaakoppi tajua, että auktoriteetteihin vetoaminen ilman todisteita on virheellistä ja surkeaa argumentaatiota? xxxxxx

        Miksi te evolutionistit sitten itse vetoatte auktoriteetteihin? Juuri tehän korostatte sitä, että "kaikki johtavat yliopistot" opettavat evoluutiota tai suurin osa "tiedemiehistä" uskoo evoluutioon. Lisäksi korostatte sitä, että pitää olla korkeasti koulutettu tiedemies, jotta hänen sanansa olisi pätevä jne. haukutte evolutionisteja, ettei heillä ole tarpeeksi tieteellistä pätevyyttä ja että Raamatun kirjoittajat ovat "vain" paimentolaisia jne

        Nyt kun olen antanut korkeasti koulutettujen tiedemiesten lausuntoja, niin se ei kelpaakaan teille!
        Lopettakaa tuollainen kaksinaamainen peli!

        <>

        Ei tieteessä tarvitse vedota auktoriteetteihin, koska argumentit ratkaisevat eikä niiden esittäjä.

        Dogmaattisissa uskonnoissa tilanne on eri, koska uskonnoissa ei ole mitään kriteereitä totuudelle vaan jokainen höyrypää voi keksiä oman "teologiansa" ja olla omasta mielestään enemmän oikeassa kuin kukaan muu.

    • On hyvä vaan

      Tohtori Wanser kun ottaa ja todistaa kuusi päiväisen luomisen, jota todisteet kuulemma tukevat, niin hänelle napsahtanee useampi Nobel-palkinto ja historiankirjojen paikka maailman ehdottomana ykköstiedemiehenä ohi Teslan ja Einsteinin.

    • fdsafdsa

      Kaikkien tieteiden emeritusprofessori taas sanoo, että kreationismi on lällällää.

      Aika outoa kun näillä "professoreilla" mitä jaakob lainaa, ei ole mitään tieteellistä näyttöä väitteidensä tueksi. Kas kummaa.

      "Dr. Wanser's research interests include fiber optic sensing techniques as well as other areas of basic and applied optics. " http://physics.fullerton.edu/component/zoo/item/dr-keith-h-wanser

      Eli hän puhuu palturia asiasta, josta ei tiedä mitään ja joka ei mitenkään liity hänen ammattiinsa tai osaamiseensa.

    • Kuules Jaska. Löytyykö Sinun laajasta tuttavapiiristä tiedehenkilöä, joka olisi suuntautunut filologiaa?

      Olisi todella antoisaa kuulla mielenkiintoinen fakta siitä miten toteutettiin se kuuluisa Baabelin - kielikylpy.

      Siinä oppimattomat oppivat hetkessä uuden kielen kun jumalasi niin päätti.

      • peräaukkosaukko

        "Väitelkää nyt alkuunsa vaikkapa noista kun tuota tieteellistä aineistoa joku täällä kaipasi."

        Ensimmäinen oli kai tieteellinen julkaisu ja muut uskonto/salaliittohuuhaata.

      • Herranpieksut
        peräaukkosaukko kirjoitti:

        "Väitelkää nyt alkuunsa vaikkapa noista kun tuota tieteellistä aineistoa joku täällä kaipasi."

        Ensimmäinen oli kai tieteellinen julkaisu ja muut uskonto/salaliittohuuhaata.

        Selvennykseksi sinulle ensimäinen linkki oli itse DNA-tutkimus, toinen linkki oli uutisointi kyseisestä tutkimuksesta ja kolmannessa linkissä on tieteellisesti todistettuja dilemmoja maailmankaikkeuden synnystä ylipäätään. Kerro voinko auttaa vielä jotenkin..?

      • Herranpieksut kirjoitti:

        "..toinen linkki oli uutisointi kyseisestä tutkimuksesta ..."

        Niin, jossain salaliitto-biasoidussa verkkolehdessä.

        Tässäpä sitten samasta tuutista pohdintaa, mikä tuossa edellisessä oli pielessä jnpp.

        http://www.scirp.org/journal/PaperInformation.aspx?PaperID=42557#.VFC4xVe0S3E

      • Herranpieksut
        antimytomaani_orig kirjoitti:

        "Niin, jossain salaliitto-biasoidussa verkkolehdessä."

        Niin jostain kumman syystä moisia uutisia harvemmin näkee isommissa julkaisuissa. Vähän sama kun uutisointi täällä suomessa nykyään maahanmuuttoasioista.

        http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-2325768/The-Minoans-Caucasian-DNA-debunks-longstanding-theory-Europes-advanced-culture-Africa.html

        Tuossa nyt toinen tutkimus ensimmäisestä eurooppalaisesta kulttuurista jonka on uskottu olevan peräisin afrikasta.

        Arvelu siitä muin. Kreetan kulttuuri olisi ollut "peräisin Afrikasta" ei kylläkään ole tarkoittanut sitä että muin. kreetalaisten olisi arveltu olevan neegereitä.

      • Herranpieksut
        antimytomaani_orig kirjoitti:

        "..toinen linkki oli uutisointi kyseisestä tutkimuksesta ..."

        Niin, jossain salaliitto-biasoidussa verkkolehdessä.

        Tässäpä sitten samasta tuutista pohdintaa, mikä tuossa edellisessä oli pielessä jnpp.

        http://www.scirp.org/journal/PaperInformation.aspx?PaperID=42557#.VFC4xVe0S3E

        His research is almost all self-published. Klyosov is the editor of Advances in Anthropology published by the questionable open access publisher Scientific Research Publishing. None of the members of the journal's editorial board has a background in population genetics.

        Eli roskiin vaan moiset tutkimukset. Tieteellisestä näkökulmasta ajateltuna en tosiaan suostu ohittamaan tehtyä tutkimusta vain siksi, ettei sitä ei ole julkaistu yleisesti hyväksytyssä "tieteellisessä julkaisussa".

        >Tieteellisestä näkökulmasta ajateltuna en tosiaan suostu ohittamaan tehtyä tutkimusta vain siksi, ettei sitä ei ole julkaistu yleisesti hyväksytyssä "tieteellisessä julkaisussa".

        Eli siis joko
        a) olet pitkälle ja monipuolisesti koulutettu ihminen, joka todella pystyy arvioimaan myös tieteellisesti hyväksymättömiä tutkimuksia
        tai
        b) tieteellinen näkökulma on sanapari, josta et oikeasti ymmärrä yhtään mitään.

        Tässä vaiheessa veikkaan heppaa b.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Niin...Pysytäänpä siinä tosiseikassa että sinä vastaat omasta tieto- ja osaamistasostasi. Minä vastaan omastani.

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Kun sinulla on itse jotain aiheeseen liittyvää, niin kerro toki se julki meille muillekkin.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Kun sinulla on itse jotain aiheeseen liittyvää, niin kerro toki se julki meille muillekkin.

        Olet korostanut kykyäsi tieteelliseen arviointiin, joten sehän liittyy aiheeseen jos mikä.

        Minä – useimpien muiden palstaevokkien lailla – taas en ole korostanut omaani, koska pelaan luonnontieteiden osalta täysin tiedeyhteisön käsityksillä ja sen arvioinneilla enkä rehellisenä ihmisenä halua esittää enempää kuin olen.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olet korostanut kykyäsi tieteelliseen arviointiin, joten sehän liittyy aiheeseen jos mikä.

        Minä – useimpien muiden palstaevokkien lailla – taas en ole korostanut omaani, koska pelaan luonnontieteiden osalta täysin tiedeyhteisön käsityksillä ja sen arvioinneilla enkä rehellisenä ihmisenä halua esittää enempää kuin olen.

        Eli sinulla ei siis ole itselläsi aiheeseen liittyen mitään annettavaa tälle keskustelulle. Haluat vain arvostella minua. Näkökantasi huomioitu. Ole hyvä ja tuo tieteellisiä näkökantoja esille jotka mielestäsi liittyvät aiheeseen. Muuten kehotan olemaan hiljaa ja antamaan jokaisen tehdä arvionsa aiheesta täysin itsenäisesti.

        http://www.academia.edu/1809315/Re-Examining_the_Out_of_Africa_Theory_and_the_Origin_of_Europeoids_Caucasoids_in_Light_of_DNA_Genealogy

        Tuosta voit nyt perehtyä itsenäisesti kyseiseen tutkimukseen.

        http://gizadeathstar.com/2012/06/russians-make-some-new-human-haplogroup-announcements-questioning-the-out-of-africa-hypothesis/

        It remains to be seen how other geneticists will react to these findings or even if they will be confirmed. But for those studying ancient texts, it is interesting to recall that they speak of the male donor in the ancient “Mesopotamian genetic engineering project” – if we may call it that – as being “one of the gods."

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olet korostanut kykyäsi tieteelliseen arviointiin, joten sehän liittyy aiheeseen jos mikä.

        Minä – useimpien muiden palstaevokkien lailla – taas en ole korostanut omaani, koska pelaan luonnontieteiden osalta täysin tiedeyhteisön käsityksillä ja sen arvioinneilla enkä rehellisenä ihmisenä halua esittää enempää kuin olen.

        Ei tuo Advances in Anthropology / Scientific Research Publishing ole oikein millään mittarilla mikään tieteilijöiden korkealle rankkaama foorumi.

        Laatuvaatimukset voivat olla vaatimattomat, siinä mielessä vakiintuneet peer-review tiedelehdet ovat varmempi tae tutkimuksen laadukkuudesta.

      • Herranpieksut
        antimytomaani_orig kirjoitti:

        Ei tuo Advances in Anthropology / Scientific Research Publishing ole oikein millään mittarilla mikään tieteilijöiden korkealle rankkaama foorumi.

        Laatuvaatimukset voivat olla vaatimattomat, siinä mielessä vakiintuneet peer-review tiedelehdet ovat varmempi tae tutkimuksen laadukkuudesta.

        Enpä nyt jaksaisi alkaa jänkäämään tässä lukemattomista tutkimuksista, jotka eivät ole "syystä tai toisesta" päässeet hyväksyttyjen julkaisujen listalle. Tunnustetulla tieteellisellä yhteisöllä tuntuu olevan toisinaan hieman erikoiset metodit määritellä se, mikä on hyväksyttävää tutkimusta ja mikä ei. Siksipä kehotankin jokaista omien lahjojensa ja kykyjensä rajoissa perehtymään aina itse aiheeseen. Aivan sama onko se omia näkemyksiä puoltava tai vastustava.

      • niin aina, niin aina

        Kun tutkimusta ei kelpuuteta julkaisuun, on tietenkin kyse tieteen erikoisista määrittelyistä hyväksyttävän tutkimuksen suhteen. Eihän se toki niin voi olla, että tutkimus olisi köppäsyytensä takia hylätty.

      • Herranpieksut
        niin aina, niin aina kirjoitti:

        Kun tutkimusta ei kelpuuteta julkaisuun, on tietenkin kyse tieteen erikoisista määrittelyistä hyväksyttävän tutkimuksen suhteen. Eihän se toki niin voi olla, että tutkimus olisi köppäsyytensä takia hylätty.

        Niin...Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi. Meillä kaikilla ei ole tuollaista mekanismia, joka automaattisesti määrittää tuollaisen auktoriteetin. Olkaamme siis erillaisia.

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Niin...Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi. Meillä kaikilla ei ole tuollaista mekanismia, joka automaattisesti määrittää tuollaisen auktoriteetin. Olkaamme siis erillaisia.

        Suuria sanoja..

        Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä

        - Arthur Schopenhauer

        "in a time of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act"-George Orwell

        Ja lopuksi vielä vähän humoristisempi versio.. :D

        The proofs come by the dozens yet mindless drones keep asking for them. Brain dead morons, your problem is not that evidence don't exist, your problem is that the authoritarian figure in which you are giving your ass to hasn't recognize them as such. If that figure drops his pants and says "here's your alien"? you will be welcoming his balls to planet Earth. Such subjects are only for those who are capable of unconditional thinking, don't bother if you wait for someone to prove you something,not4u

        Lentävät lauseet on toki vain lentäviä lauseita. - kekek-kekek, 2014.

      • Herranpieksut
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tao Te Ching - Lao Tzu : Knowing ignorance is strenght.
        Ignoring knowledge is sicness.

        Oikeassa olet kuomaseni.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Eli sinulla ei siis ole itselläsi aiheeseen liittyen mitään annettavaa tälle keskustelulle. Haluat vain arvostella minua. Näkökantasi huomioitu. Ole hyvä ja tuo tieteellisiä näkökantoja esille jotka mielestäsi liittyvät aiheeseen. Muuten kehotan olemaan hiljaa ja antamaan jokaisen tehdä arvionsa aiheesta täysin itsenäisesti.

        >Muuten kehotan olemaan hiljaa ja antamaan jokaisen tehdä arvionsa aiheesta täysin itsenäisesti.

        Siinähän kehotat. :D
        Näkökantasi huomioitu...

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Niin...Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi. Meillä kaikilla ei ole tuollaista mekanismia, joka automaattisesti määrittää tuollaisen auktoriteetin. Olkaamme siis erillaisia.

        Peer-review on nimenomaan se tapa, jolla nuo julkaisut käyvät läpi tämän laadullisen tarkastelun. Ei siinä tuloksia tarkastella ja hyväksytä, vaan sitä, että täyttääkö tarjottava artikkeli tieteelliselle raportille asetetut muodolliset kriteerit asian käsittelytavan suhteen.

        Minäkin jouduin omaa artikkeliani saamani palautteen perusteella muutamaan kertaan hiomaan, että se meni peer-review julkaisun kriteerien läpi. Mitään sinänsä mullistavaa en esittänyt, mutta silti.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Suuria sanoja..

        Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä

        - Arthur Schopenhauer

        "in a time of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act"-George Orwell

        Ja lopuksi vielä vähän humoristisempi versio.. :D

        The proofs come by the dozens yet mindless drones keep asking for them. Brain dead morons, your problem is not that evidence don't exist, your problem is that the authoritarian figure in which you are giving your ass to hasn't recognize them as such. If that figure drops his pants and says "here's your alien"? you will be welcoming his balls to planet Earth. Such subjects are only for those who are capable of unconditional thinking, don't bother if you wait for someone to prove you something,not4u

        >Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä
        - Arthur Schopenhauer

        Lieneekö tuossa käännösvirhe, sillä ainakin nykyään tieteilijät välttävät puhumasta "totuuksista" uskonnollisista lähtökohdista "tieteileviä" tietysti lukuun ottamatta.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Niin...Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi. Meillä kaikilla ei ole tuollaista mekanismia, joka automaattisesti määrittää tuollaisen auktoriteetin. Olkaamme siis erillaisia.

        >Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi.

        Taidatkohan olla kreationisti, kun niin innokkaasti viljelet totuus-sanan eri variaatioita.

        Ehdottomasti toki saat olla, ei siinä mitään, mutta mielellään reilusti.

      • Herranpieksut
        antimytomaani_orig kirjoitti:

        Peer-review on nimenomaan se tapa, jolla nuo julkaisut käyvät läpi tämän laadullisen tarkastelun. Ei siinä tuloksia tarkastella ja hyväksytä, vaan sitä, että täyttääkö tarjottava artikkeli tieteelliselle raportille asetetut muodolliset kriteerit asian käsittelytavan suhteen.

        Minäkin jouduin omaa artikkeliani saamani palautteen perusteella muutamaan kertaan hiomaan, että se meni peer-review julkaisun kriteerien läpi. Mitään sinänsä mullistavaa en esittänyt, mutta silti.

        Minä en henkilökohtaisesti ala ottamaan kantaa sinun tekemiisi tutkimuksiin ja niiden hyväksyntään, mutta esimerkkejä löytyy lukemattomia niistä asioista, joita tiedeyhteisö hyväksyy käsiteltäväkseen ja mitä ei. Ilmeisesti jo tarkastitkin tuosta tapauksesta, miksi sitä ei ole hyväksytty?

        https://www.youtube.com/watch?v=N9_SDVFHMbk

        Tuossa yksi nopeaan etsitty esimerkki, josta miellelläni kuulisin mitä mieltä tiedeyhteisö on virallisesti tuosta löydöksestä?

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Sinulla on olemassa selkeästi auktoriteetti, jonka olet määrittänyt itsellesi totuudenlähteeksi.

        Taidatkohan olla kreationisti, kun niin innokkaasti viljelet totuus-sanan eri variaatioita.

        Ehdottomasti toki saat olla, ei siinä mitään, mutta mielellään reilusti.

        Mitäköhän yrität nyt sanoa? Jos hieman selvennät?

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Mitäköhän yrität nyt sanoa? Jos hieman selvennät?

        Mielestäni esitin asiani kyllä kristallinkirkkaasti ja niin että alakoululainenkin sen ymmärtää.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Minä en henkilökohtaisesti ala ottamaan kantaa sinun tekemiisi tutkimuksiin ja niiden hyväksyntään, mutta esimerkkejä löytyy lukemattomia niistä asioista, joita tiedeyhteisö hyväksyy käsiteltäväkseen ja mitä ei. Ilmeisesti jo tarkastitkin tuosta tapauksesta, miksi sitä ei ole hyväksytty?

        https://www.youtube.com/watch?v=N9_SDVFHMbk

        Tuossa yksi nopeaan etsitty esimerkki, josta miellelläni kuulisin mitä mieltä tiedeyhteisö on virallisesti tuosta löydöksestä?

        >Tuossa yksi nopeaan etsitty esimerkki, josta miellelläni kuulisin mitä mieltä tiedeyhteisö on virallisesti tuosta löydöksestä?

        Tiedeyhteisöllä ei tietenkään ole mitään "virallista" mielipidettä, mutta ihan ulkomuistista voin sanoa, että dinosaurusten sukupuutosta ihmisen ilmaantumiseen on nykytieteen mukaan kymmenien miljoonien vuosien hajurako, ja kaikki muuta osoittavat "todisteet" ovat toistaiseksi aina, siis aina, osoittautuneet huijauksiksi tai muuten roskaksi.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Mielestäni esitin asiani kyllä kristallinkirkkaasti ja niin että alakoululainenkin sen ymmärtää.

        Mitähän mahtaa sinulle takoittaa "totuus-sanan eri variaatiot"? Ja miten tuo ilmenee tässä kyseisessä asiassa?

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Tuossa yksi nopeaan etsitty esimerkki, josta miellelläni kuulisin mitä mieltä tiedeyhteisö on virallisesti tuosta löydöksestä?

        Tiedeyhteisöllä ei tietenkään ole mitään "virallista" mielipidettä, mutta ihan ulkomuistista voin sanoa, että dinosaurusten sukupuutosta ihmisen ilmaantumiseen on nykytieteen mukaan kymmenien miljoonien vuosien hajurako, ja kaikki muuta osoittavat "todisteet" ovat toistaiseksi aina, siis aina, osoittautuneet huijauksiksi tai muuten roskaksi.

        Eli miten voi löytyä muodostuneesta kalliokerroksesta ihmisen ja dinosauruksen jalanjälkiä? Näin niinkuin tieteellisesti jos nyt yrittäisit perustella jotakin?

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Mitähän mahtaa sinulle takoittaa "totuus-sanan eri variaatiot"? Ja miten tuo ilmenee tässä kyseisessä asiassa?

        Herranpieksut. Nimimerkkisi on kyllä ihan sopiva. Lienetköhän ainoa, joka ei tajunnut mistä puhuin.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Herranpieksut. Nimimerkkisi on kyllä ihan sopiva. Lienetköhän ainoa, joka ei tajunnut mistä puhuin.

        Eli voitko selventää siis? Tai sano toki ihan suoraan jos pyydän ylitsepääsemättömiä sinulta? :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Eli voitko selventää siis? Tai sano toki ihan suoraan jos pyydän ylitsepääsemättömiä sinulta? :)

        "Herranpieksut. Nimimerkkisi on kyllä ihan sopiva. Lienetköhän ainoa, joka ei tajunnut mistä puhuin. "

        Ja ettei ihan vainoharhojen puolelle mene, niin huomatettakoot sinulle tässä välissä, että kahdestaan olemme ainakin tätä asiaa käyneet tässä läpi. :)

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Muuten kehotan olemaan hiljaa ja antamaan jokaisen tehdä arvionsa aiheesta täysin itsenäisesti.

        Siinähän kehotat. :D
        Näkökantasi huomioitu...

        Sitten varmaan ymmärrät mitä se tarkoittaa keskustelun jatkon kannalta. :)

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Suuria sanoja..

        Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä

        - Arthur Schopenhauer

        "in a time of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act"-George Orwell

        Ja lopuksi vielä vähän humoristisempi versio.. :D

        The proofs come by the dozens yet mindless drones keep asking for them. Brain dead morons, your problem is not that evidence don't exist, your problem is that the authoritarian figure in which you are giving your ass to hasn't recognize them as such. If that figure drops his pants and says "here's your alien"? you will be welcoming his balls to planet Earth. Such subjects are only for those who are capable of unconditional thinking, don't bother if you wait for someone to prove you something,not4u

        "Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta. Ensin sitä ivataan ja pilkataan. "

        Tuo on hauska karikatyyriajatelma, jossa on tietty totuuden siemen. Mutta hauskempia ovet ne klownit, jotka tuon perusteella kuvittelevat, että kun jotain ajattelulua pidetään naurettavana, niin se edustaa totuutta.

      • Herranpieksut
        A10097 kirjoitti:

        Voiton vievät kyllä seuraavat.

        http://www.theguardian.com/science/head-quarters/2014/feb/25/internet-trolls-are-also-real-life-trolls

        Tosin eipä noissa kyllä pidemmän päälle ole muuta hauskaa kuin että "hauskuuttavat" itseään. Järkevä keskustelija on helppo tunnistaa siitä, ettei hänellä ole tarvetta yrittää johdattaa keskustelua eteenpäin keskittymällä toisten keskustelijoiden henkilökohtaisiin taitoihin tai ominaisuuksiin.

        Parhaat trolliviestit ovat omalla tavallaan ihan hauskoja. Mutta mitä sinä ajattelet sellaisesta, että joku voisi pitää jotain naurettavaa roskaa totuutena ihan vain sen vuoksi, että joskus totuuksillekin naureskellaan?

      • Herranpieksut
        A10097 kirjoitti:

        Parhaat trolliviestit ovat omalla tavallaan ihan hauskoja. Mutta mitä sinä ajattelet sellaisesta, että joku voisi pitää jotain naurettavaa roskaa totuutena ihan vain sen vuoksi, että joskus totuuksillekin naureskellaan?

        Tjaa enpä ole törmännyt elämässäni vielä moiseen että joku uskoisi johonkin asiaan vain siksi että ko. asialle naureskellaan. Voi olla että kyseisenkaltaisia tapauksia löytyykin, mutta itselleni ei ole tullut vielä moisia vastaan. Entäpä itse? Tapaatko useinkin esimerkkisi kaltaisia ihmisiä? Entä kuulutko kenties itse mainitsemaasi ryhmään?

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Tjaa enpä ole törmännyt elämässäni vielä moiseen että joku uskoisi johonkin asiaan vain siksi että ko. asialle naureskellaan. Voi olla että kyseisenkaltaisia tapauksia löytyykin, mutta itselleni ei ole tullut vielä moisia vastaan. Entäpä itse? Tapaatko useinkin esimerkkisi kaltaisia ihmisiä? Entä kuulutko kenties itse mainitsemaasi ryhmään?

        http://www.youtube.com/watch?v=Uq-FOOQ1TpE

        Tuossa erittäin opettavainen video koskien oppimista. Suosittelen katsomaan! Tuon opetuksen kun jokainen meistä pystyisi sisältämään.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Suuria sanoja..

        Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä

        - Arthur Schopenhauer

        "in a time of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act"-George Orwell

        Ja lopuksi vielä vähän humoristisempi versio.. :D

        The proofs come by the dozens yet mindless drones keep asking for them. Brain dead morons, your problem is not that evidence don't exist, your problem is that the authoritarian figure in which you are giving your ass to hasn't recognize them as such. If that figure drops his pants and says "here's your alien"? you will be welcoming his balls to planet Earth. Such subjects are only for those who are capable of unconditional thinking, don't bother if you wait for someone to prove you something,not4u

        Valitettavasti tuo ei takaa onnellista loppua:

        "Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä."

        Vaikka noin olisikin, läheskään jokainen kaksi ensimmäistä vaihetta edennyt ajatus ei koskaan pääse kolmanteen. Uudet totuudet ovat tieteessä (ja muuallakin) nykyisin harvinaisuuksia.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Selvennykseksi sinulle ensimäinen linkki oli itse DNA-tutkimus, toinen linkki oli uutisointi kyseisestä tutkimuksesta ja kolmannessa linkissä on tieteellisesti todistettuja dilemmoja maailmankaikkeuden synnystä ylipäätään. Kerro voinko auttaa vielä jotenkin..?

        "kolmannessa linkissä on tieteellisesti todistettuja dilemmoja maailmankaikkeuden synnystä ylipäätään. Kerro voinko auttaa vielä jotenkin..?"

        Oletko todellakin uusi palstalla ja et tiedä, että kolmannen linkkisi väittämät on osoitettu täällä humpuukiksi satoja kertoja?

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Valitettavasti tuo ei takaa onnellista loppua:

        "Jokainen totuus käy läpi kolme vaihetta.
        Ensin sitä ivataan ja pilkataan. Sen jälkeen sitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta se hyväksytään itsestäänselvyytenä."

        Vaikka noin olisikin, läheskään jokainen kaksi ensimmäistä vaihetta edennyt ajatus ei koskaan pääse kolmanteen. Uudet totuudet ovat tieteessä (ja muuallakin) nykyisin harvinaisuuksia.

        Kyllä jos olet lukinnut itsesi laatikkoon. Voi olla vaikea nähdä sen ulkopuolelle. :) Toivottavasti katsoit tuon Jacobin videon. Aivan loistava pätkä ja mahtava tulevaisuuden lupaus!

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Eli miten voi löytyä muodostuneesta kalliokerroksesta ihmisen ja dinosauruksen jalanjälkiä? Näin niinkuin tieteellisesti jos nyt yrittäisit perustella jotakin?

        Ei sellaisia dinosaurusten ajoilta olevia ihmisen jälkiä koskaan olekaan löydetty.

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "kolmannessa linkissä on tieteellisesti todistettuja dilemmoja maailmankaikkeuden synnystä ylipäätään. Kerro voinko auttaa vielä jotenkin..?"

        Oletko todellakin uusi palstalla ja et tiedä, että kolmannen linkkisi väittämät on osoitettu täällä humpuukiksi satoja kertoja?

        6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)

        http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Swarm/Swarm_reveals_Earth_s_changing_magnetism

        Siitä vielä lisää. Ja kaikki tulee kuin Manun tarjottimella. :D

        http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012, Earth had a near miss with a solar flare, or coronal mass ejection (CME), from the most powerful storm on the sun in over 150 years, but nobody decided to mention it.

        Näihin "tietolähteisiin" meidän pitäisi sitten luottaa. Harkitsen vielä jokusen kerran. :D

      • ijpojpjp

        Niin ja tossa sanotaan, että tämän hetkinen magneetttikentän heikentyminen johtuu todennäköisesti taas tulollaan olevasta napaisuuden vaihtumisesta. Välillä magneettikenttä heikkenee ja välillä vahvistuu. Kreationistit idiootteina laskee jonkun nopean heikkenemisen kauden mukaan että sama tahti olisi ollut koko ajan, ei ole.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Kyllä jos olet lukinnut itsesi laatikkoon. Voi olla vaikea nähdä sen ulkopuolelle. :) Toivottavasti katsoit tuon Jacobin videon. Aivan loistava pätkä ja mahtava tulevaisuuden lupaus!

        Harvemmalla täällä tuntuu olevan aikaa kaiken maailman videoita katsella. Itselläni ei ainakaan yleensä ole. Siksi olisikin syytä nähdä itse vaivat asiansa kertomiseen, jos asiaa on. Myös nopeasti luettava linkki on hyvä – tosin kohdaltani luen kaiken suomenkielisen vauhdikkaasti ja muut kielet sitten vähän hitaammin.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Ei sellaisia dinosaurusten ajoilta olevia ihmisen jälkiä koskaan olekaan löydetty.

        Jos olisi, siinä menisi paljon tiedettä uusiksi. Todistettavasti yhdenaikainen ihmisen ja dinon jalanjälkipari olisi varmasti kenen tahansa kunnianhimoisen tutkijan unelmalöytö.

      • Herranpieksut
        ijpojpjp kirjoitti:

        Niin ja tossa sanotaan, että tämän hetkinen magneetttikentän heikentyminen johtuu todennäköisesti taas tulollaan olevasta napaisuuden vaihtumisesta. Välillä magneettikenttä heikkenee ja välillä vahvistuu. Kreationistit idiootteina laskee jonkun nopean heikkenemisen kauden mukaan että sama tahti olisi ollut koko ajan, ei ole.

        The total energy stored in the earth's magnetic field ("dipole" and "non-dipole") is decreasing with a half-life of 1,465 (± 165) years.12 Evolutionary theories explaining this rapid decrease, as well as how the earth could have maintained its magnetic field for billions of years are very complex and inadequate. A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.13 This theory matches paleomagnetic, historic, and present data, most startlingly with evidence for rapid changes.14 The main result is that the field's total energy (not surface intensity) has always decayed at least as fast as now. At that rate the field could not be more than 20,000 years old.15

        Laitetaanpa nyt koko kohta vielä tuolta niin ei mene ainakaan ohi mitä siellä sanotaan.

        http://www.livescience.com/48333-magnetic-field-flip-within-100-years.html

        Tuossa nyt uusinta tietoa tuosta.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Kyllä jos olet lukinnut itsesi laatikkoon. Voi olla vaikea nähdä sen ulkopuolelle. :) Toivottavasti katsoit tuon Jacobin videon. Aivan loistava pätkä ja mahtava tulevaisuuden lupaus!

        Videoita en periaatteessa katso ollenkaan tieteellistä tietoa saadakseni. Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?

        Jotenkin sinun innokkaat suosituksesi eivät nyt oikein sytytä, laatikosta pääsyn höykälläkään.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Harvemmalla täällä tuntuu olevan aikaa kaiken maailman videoita katsella. Itselläni ei ainakaan yleensä ole. Siksi olisikin syytä nähdä itse vaivat asiansa kertomiseen, jos asiaa on. Myös nopeasti luettava linkki on hyvä – tosin kohdaltani luen kaiken suomenkielisen vauhdikkaasti ja muut kielet sitten vähän hitaammin.

        Vai suomennetaanko tuo muotoon "harvalla täällä meistä on kiinnostusta katsella kaiken maailman videoita". :) Mikäli haluat aidosti aiheeseen perehtyä niin sinä kyllä löydät aikaa aivan varmasti. Minäkin olen löytänyt. :) Sehän vika nykyihmisissä onkin, ettei ole aikaa perehtyä itse enää mihinkään. Oletetaan että joku tekee sen muiden puolesta. Valitettavasti vastuu tiedon haalimisesta on jokaisella itsellään. Minä en käytä aikaani tiivistysten tekemiseen vaan tyyden tarjoamaan suoraan tietolähteen. Jos ei se jollekkin kelpaa niin sitten täytyy todeta ettei asioista tarvitsekkaan keskustella sen enempää.

        Ps. jokaisella toimii kuulemma tuo googlekin vielä siellä kotona, niin sen avulla voi myös itse etsiä tuota tietoa jos oikein kiinnostuu. :D

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Videoita en periaatteessa katso ollenkaan tieteellistä tietoa saadakseni. Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?

        Jotenkin sinun innokkaat suosituksesi eivät nyt oikein sytytä, laatikosta pääsyn höykälläkään.

        Voi hyvä luoja anna minun kaikki kestää. Siis sinä et katso videoita. Selvähän se. eIpä tässä sitten varmaan muuta. :D

        Ps. kaveri ratkaisi sellaisen matemaattisen yhtälön jota kukaan ei vielä tähän mennessä ole osannut ratkaista. Siinä sinulle hieman tieteellistä osviittaa jannusta. Hyvä esimerkki aidosti älykkäästä ihmisestä! :)

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Eli miten voi löytyä muodostuneesta kalliokerroksesta ihmisen ja dinosauruksen jalanjälkiä? Näin niinkuin tieteellisesti jos nyt yrittäisit perustella jotakin?

        On tähän tieteellinenkin arvio, mutta ehkä sinulle kreationistinen on uskottavampi:

        http://creation.mobi/arguments-we-think-creationists-should-not-use

        Etsi tuosta kohta, joka alkaa "paluxy tracks". Huomaat pääkonttorin peruneen tämän tarinan perättömyyden paljastumisen vuoksi.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Voi hyvä luoja anna minun kaikki kestää. Siis sinä et katso videoita. Selvähän se. eIpä tässä sitten varmaan muuta. :D

        Ps. kaveri ratkaisi sellaisen matemaattisen yhtälön jota kukaan ei vielä tähän mennessä ole osannut ratkaista. Siinä sinulle hieman tieteellistä osviittaa jannusta. Hyvä esimerkki aidosti älykkäästä ihmisestä! :)

        >Hyvä esimerkki aidosti älykkäästä ihmisestä! :)

        Matemaattisesti lahjakkaasta varmasti, mutta älykkyydellä on muitakin mittareita.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Hyvä esimerkki aidosti älykkäästä ihmisestä! :)

        Matemaattisesti lahjakkaasta varmasti, mutta älykkyydellä on muitakin mittareita.

        Matemaattinen lahjakkuus on nimenomaan tuota älykkyyttä. Viisaus voi olla jotain muuta sitten.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        The total energy stored in the earth's magnetic field ("dipole" and "non-dipole") is decreasing with a half-life of 1,465 (± 165) years.12 Evolutionary theories explaining this rapid decrease, as well as how the earth could have maintained its magnetic field for billions of years are very complex and inadequate. A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.13 This theory matches paleomagnetic, historic, and present data, most startlingly with evidence for rapid changes.14 The main result is that the field's total energy (not surface intensity) has always decayed at least as fast as now. At that rate the field could not be more than 20,000 years old.15

        Laitetaanpa nyt koko kohta vielä tuolta niin ei mene ainakaan ohi mitä siellä sanotaan.

        http://www.livescience.com/48333-magnetic-field-flip-within-100-years.html

        Tuossa nyt uusinta tietoa tuosta.

        Olisit nyt voinut edes lukea ähettämäsi linkin tekstin:

        "The poles have flipped several times throughout Earth's history. Scientists have estimated that a flip cycle starts with the magnetic field weakening over the span of a few thousand years, then the poles flip and the field springs back up to full strength again. However, a new study shows that the last time the Earth's poles flipped, it only took 100 years for the reversal to happen."

        Maan magenettikentän voimakkkuden muutos on siis edestakainen ilmiö, joka on jatkunut vähintään kymmeniä miljoonia vuosia. Ei sen joihinkin aikajaksoihin kannata laskeskella puoliintumisaikoja tai kiinnittää eskatologisia ennusteita.

        Vaivojasi säästääkseni muistutan että samanlaista krea-huuhaata on kehitelty myös Auringon normaalista tähdenvärähtelystä

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jos olisi, siinä menisi paljon tiedettä uusiksi. Todistettavasti yhdenaikainen ihmisen ja dinon jalanjälkipari olisi varmasti kenen tahansa kunnianhimoisen tutkijan unelmalöytö.

        Mitäs sinä sitten näet tuossa? Siinä tutkijatkin jotain vissiin kertovat.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        On tähän tieteellinenkin arvio, mutta ehkä sinulle kreationistinen on uskottavampi:

        http://creation.mobi/arguments-we-think-creationists-should-not-use

        Etsi tuosta kohta, joka alkaa "paluxy tracks". Huomaat pääkonttorin peruneen tämän tarinan perättömyyden paljastumisen vuoksi.

        “Paluxy tracks prove that humans and dinosaurs co-existed.” Some prominent creationist promoters of these tracks have long since withdrawn their support. Some of the allegedly human tracks may be artefacts of erosion of dinosaur tracks obscuring the claw marks. There is a need for properly documented research on the tracks before we would use them to argue the coexistence of humans and dinosaurs.

        No omin silmin katsottuna eipä ihan pidä nyt tuo argumentti paikkaansa. Mutta kuten sanottua tulkitkoon jokainen asiat itselleen. :) Ja korostan että omat havaintoni joudun tekemään kyseisen videon perusteella ja sen perusteella voin sanoa kyllä ettei kyse ollut dinosauruksen jalanjäljistä. Ja sitten kun mietitään miten tuollaiset kalliot muodostuvat ajan kuluessa niin sekin on oma prosessinsa miten nuo jäljet siihen tallentuvat.

        EIkä minulla ole kyllä mitään pääkonttoria. Minulla on ainoastaan omat näkemykseni ja tieteellinen data käytössäni. Noiden avulla minä pyrin asioita selvittämään.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Olisit nyt voinut edes lukea ähettämäsi linkin tekstin:

        "The poles have flipped several times throughout Earth's history. Scientists have estimated that a flip cycle starts with the magnetic field weakening over the span of a few thousand years, then the poles flip and the field springs back up to full strength again. However, a new study shows that the last time the Earth's poles flipped, it only took 100 years for the reversal to happen."

        Maan magenettikentän voimakkkuden muutos on siis edestakainen ilmiö, joka on jatkunut vähintään kymmeniä miljoonia vuosia. Ei sen joihinkin aikajaksoihin kannata laskeskella puoliintumisaikoja tai kiinnittää eskatologisia ennusteita.

        Vaivojasi säästääkseni muistutan että samanlaista krea-huuhaata on kehitelty myös Auringon normaalista tähdenvärähtelystä

        A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.

        Ja tukeekos tuo uusin tutkimus nyt kumpaa teoriaa..?

      • jihihihghi
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Videoita en periaatteessa katso ollenkaan tieteellistä tietoa saadakseni. Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?

        Jotenkin sinun innokkaat suosituksesi eivät nyt oikein sytytä, laatikosta pääsyn höykälläkään.

        "Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?"

        Jacob on tällä hetkellä 16-vuotias autistinen Savant-oireyhtymän kantaja ja lapsinero. Hänen käsitystään oppimisesta ei varmasti voida ulottaa koskemaan kaikkia muita. Herranpieksut vaikuttaa trollilta, joka juoksuttaa tässä keskustelussa muita ja häviää melko pian pois palstalta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett

      • Herranpieksut
        kekek-kekek kirjoitti:

        Ei sellaisia dinosaurusten ajoilta olevia ihmisen jälkiä koskaan olekaan löydetty.

        Täytyy varmaan sitten uskoa kun sanot noin. Taisi mennä tuo video ohi silmien?

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.

        Ja tukeekos tuo uusin tutkimus nyt kumpaa teoriaa..?

        Ainakin se tukee oikean tieteen teoriaa.

        "Ja tukeekos tuo uusin tutkimus nyt kumpaa teoriaa..?"

        Tuosta "kreationistiteoriasta" en ole nähnyt aineistoa, joka osoittaisi sen minkäänlaiseksi tieteeksi.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ainakin se tukee oikean tieteen teoriaa.

        "Ja tukeekos tuo uusin tutkimus nyt kumpaa teoriaa..?"

        Tuosta "kreationistiteoriasta" en ole nähnyt aineistoa, joka osoittaisi sen minkäänlaiseksi tieteeksi.

        Niin siis mikäs onkaan meidän käsityksen mukaan napojen vaihtumisnopeus? Kauanko sen on arvioitu kestävän? Ja tietenkin virallisen tieteen mukaan siis, jos ei tuota uusinta tutkimusta nyt huomioida?

      • jihihihghi kirjoitti:

        "Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?"

        Jacob on tällä hetkellä 16-vuotias autistinen Savant-oireyhtymän kantaja ja lapsinero. Hänen käsitystään oppimisesta ei varmasti voida ulottaa koskemaan kaikkia muita. Herranpieksut vaikuttaa trollilta, joka juoksuttaa tässä keskustelussa muita ja häviää melko pian pois palstalta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett

        >Herranpieksut vaikuttaa trollilta, joka juoksuttaa tässä keskustelussa muita ja häviää melko pian pois palstalta.

        Kova onkin juoksuttamaan. Pelkkiin linkittämiinsä huuhaavideoihin olisi varmaan haaskaantunut tuntikausia aikaa.

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Niin siis mikäs onkaan meidän käsityksen mukaan napojen vaihtumisnopeus? Kauanko sen on arvioitu kestävän? Ja tietenkin virallisen tieteen mukaan siis, jos ei tuota uusinta tutkimusta nyt huomioida?

        https://cosmosmagazine.com/technology/lockheed’s-fusion-project-breaking-new-ground

        Onhan tuota kylmäfuusio reaktoriakin pidetty ihan höpön höpön tieteenä. Saattaa olla että ilmeet muuttuvat seuraavaksi senkin osalta.

        Out of the box...Out of the box. :D

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Tjaa enpä ole törmännyt elämässäni vielä moiseen että joku uskoisi johonkin asiaan vain siksi että ko. asialle naureskellaan. Voi olla että kyseisenkaltaisia tapauksia löytyykin, mutta itselleni ei ole tullut vielä moisia vastaan. Entäpä itse? Tapaatko useinkin esimerkkisi kaltaisia ihmisiä? Entä kuulutko kenties itse mainitsemaasi ryhmään?

        "Tjaa enpä ole törmännyt elämässäni vielä moiseen että joku uskoisi johonkin asiaan vain siksi että ko. asialle naureskellaan. Voi olla että kyseisenkaltaisia tapauksia löytyykin, mutta itselleni ei ole tullut vielä moisia vastaan."

        Kun jonkin tutkimuksen uskottavuutta edellä epäiltiin, niin toit esille ajatelman, jossa ilmaistaan suuria totuuksia aluksi ivattavan ja pilkattavan.
        Ajattelin, että saattaisit hyvinkin ajatella implikaation olevan kaksisuuntainen.

      • Herranpieksut
        jihihihghi kirjoitti:

        "Onko Jacobin sanomaa missään kirjoitetussa tekstissä, jota muukin tieteilijä edes suosittelee?"

        Jacob on tällä hetkellä 16-vuotias autistinen Savant-oireyhtymän kantaja ja lapsinero. Hänen käsitystään oppimisesta ei varmasti voida ulottaa koskemaan kaikkia muita. Herranpieksut vaikuttaa trollilta, joka juoksuttaa tässä keskustelussa muita ja häviää melko pian pois palstalta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett

        Ja tuo oppimisprosessi eroaa meillä muilta miten? Kuuntelitko lainkaan mitä kyseinen nuori tuossa kertoo? Pääpainohan oli tuolla "stop learning and start thinking". Eikös tuo nyt ole aika selkeää miten parhaiten tapahtuu tuo "oppiminen"?

      • ohouhuoho
        Herranpieksut kirjoitti:

        https://cosmosmagazine.com/technology/lockheed’s-fusion-project-breaking-new-ground

        Onhan tuota kylmäfuusio reaktoriakin pidetty ihan höpön höpön tieteenä. Saattaa olla että ilmeet muuttuvat seuraavaksi senkin osalta.

        Out of the box...Out of the box. :D

        Mutta kun tuossa ei ollut kyse kylmäfuusiosta idiootti. Jauhat sontaa kaikista linkeistäsi, joten olet joko trolli tai idiootti.

      • Herranpieksut
        A10097 kirjoitti:

        "Tjaa enpä ole törmännyt elämässäni vielä moiseen että joku uskoisi johonkin asiaan vain siksi että ko. asialle naureskellaan. Voi olla että kyseisenkaltaisia tapauksia löytyykin, mutta itselleni ei ole tullut vielä moisia vastaan."

        Kun jonkin tutkimuksen uskottavuutta edellä epäiltiin, niin toit esille ajatelman, jossa ilmaistaan suuria totuuksia aluksi ivattavan ja pilkattavan.
        Ajattelin, että saattaisit hyvinkin ajatella implikaation olevan kaksisuuntainen.

        Ei, ei ja ei... Voit olla varma että itsekkin haluan aina mahdollisimman tuoretta ja uutta dataa, mitä tieteellisesti on vaan kyseisellä hetkellä saatavilla. Ja tokihan teoriat ja päätelmät muutuvat, jos jotain riittävän mullistavaa uutista tupsahtaa eteen. Pakkohan se on logiikan kautta kuitenkin peilata näitä asioita. Ei liikaa tunteella :) Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni. Ja tuossakin pidän edelleen mahdollisuuden muutoksille auki mikäli tilanne niin vaatii.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Voi hyvä luoja anna minun kaikki kestää. Siis sinä et katso videoita. Selvähän se. eIpä tässä sitten varmaan muuta. :D

        Ps. kaveri ratkaisi sellaisen matemaattisen yhtälön jota kukaan ei vielä tähän mennessä ole osannut ratkaista. Siinä sinulle hieman tieteellistä osviittaa jannusta. Hyvä esimerkki aidosti älykkäästä ihmisestä! :)

        Henkilöstä löytyi näköjään tietoa videoita katsomattakin:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett#cite_note-autogenerated1-8

        Tämä oli myös ensi kerta, kun videolla olen nähnyt edes väitettävän esitetyn alkuperäistä tiedettä. Valitettavasti video olikin tehnyt Mormonin kultalevyjen katoamistempun, ja perinteisen matematiikan muodossa (yhtälöinä ja tekstinä) sen sisältöä ei myöskään ole vielä ilmaantunut.

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Nuoret matematiikkanerot eivät tietenkään ole uusi asia tieteelle. Voihan Barnett vielä osoittautua sellaiseksi, mutta sinun lausuntosi hänestä on selvästi ennenaikainen.

      • Herranpieksut
        ohouhuoho kirjoitti:

        Mutta kun tuossa ei ollut kyse kylmäfuusiosta idiootti. Jauhat sontaa kaikista linkeistäsi, joten olet joko trolli tai idiootti.

        Korjataanhan sen verran että FUUSIOREAKTORISTA oli kyse siis. Ja edelleen tuota on pidetty tiedepiireissä hömpän hömppä tieteenä. Helpottiko? :)

        Mistä olen jauhanut sontaa? Kerrotko?

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        “Paluxy tracks prove that humans and dinosaurs co-existed.” Some prominent creationist promoters of these tracks have long since withdrawn their support. Some of the allegedly human tracks may be artefacts of erosion of dinosaur tracks obscuring the claw marks. There is a need for properly documented research on the tracks before we would use them to argue the coexistence of humans and dinosaurs.

        No omin silmin katsottuna eipä ihan pidä nyt tuo argumentti paikkaansa. Mutta kuten sanottua tulkitkoon jokainen asiat itselleen. :) Ja korostan että omat havaintoni joudun tekemään kyseisen videon perusteella ja sen perusteella voin sanoa kyllä ettei kyse ollut dinosauruksen jalanjäljistä. Ja sitten kun mietitään miten tuollaiset kalliot muodostuvat ajan kuluessa niin sekin on oma prosessinsa miten nuo jäljet siihen tallentuvat.

        EIkä minulla ole kyllä mitään pääkonttoria. Minulla on ainoastaan omat näkemykseni ja tieteellinen data käytössäni. Noiden avulla minä pyrin asioita selvittämään.

        Voihan tuota nonkin katsoa:

        "No omin silmin katsottuna eipä ihan pidä nyt tuo argumentti paikkaansa."

        Minun silmissäni tuo jupina näyttää vain nolon mokan paikkausyritykseltä fasadin rippeitä pönkittämällä. Ratkaisevaa on, että kreationisteja neuvotaan olemaan käyttämättä tätä väitettä. Silloin on aika paksua enää väittää, että kyseessä on "tieteellinen data".

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Niin siis mikäs onkaan meidän käsityksen mukaan napojen vaihtumisnopeus? Kauanko sen on arvioitu kestävän? Ja tietenkin virallisen tieteen mukaan siis, jos ei tuota uusinta tutkimusta nyt huomioida?

        Tuo uusin tutkimus on osa tiedettä, ja laajentaa selvästi napojen vaihtumisen kestoajan arviohaarukkaa. Mitään kiveen hakattua "virallista käsitystä" siitä ei ole tähänkään asti ollut, koska ilmiöstä saadut havainnot eivät tuota seikkaa selvästi ilmaise.

        Mielenkiintoiset ajat ovat edessä. Edellisen napavaihdon aikoihin ei vielä ollut nykyihmistä tietoineen sitä kummastelemassa. Tiedämme vain, ettei tapaukseen ole koskaan liittynyt mrkittävää elämän sukupuuttoaaltoa.

        Et sitten linkittänyt aineistoa kreationistisesta vaihtoehtoteoriasta.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tuo uusin tutkimus on osa tiedettä, ja laajentaa selvästi napojen vaihtumisen kestoajan arviohaarukkaa. Mitään kiveen hakattua "virallista käsitystä" siitä ei ole tähänkään asti ollut, koska ilmiöstä saadut havainnot eivät tuota seikkaa selvästi ilmaise.

        Mielenkiintoiset ajat ovat edessä. Edellisen napavaihdon aikoihin ei vielä ollut nykyihmistä tietoineen sitä kummastelemassa. Tiedämme vain, ettei tapaukseen ole koskaan liittynyt mrkittävää elämän sukupuuttoaaltoa.

        Et sitten linkittänyt aineistoa kreationistisesta vaihtoehtoteoriasta.

        A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.

        Enkö? Taasko minulla silmät pyörii näin paljon päässä. Äläkä nyt erehdy luulemaan minun edustavan mitään tiettyä ajatussuunta tai ideologiaa. Minä muodostan sitä koko ajan ymmärtäessäni asioita enemmän. Ei minulla ole mitään varsinaista lähdettä ajatuksilleni.

        Enpä menisi tuotakaan vielä täysin allekirjoittamaan. Luonto saattaa näyttää meille niin sanotusti närhen munat.. Toivotaan toki parasta. :)

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Voihan tuota nonkin katsoa:

        "No omin silmin katsottuna eipä ihan pidä nyt tuo argumentti paikkaansa."

        Minun silmissäni tuo jupina näyttää vain nolon mokan paikkausyritykseltä fasadin rippeitä pönkittämällä. Ratkaisevaa on, että kreationisteja neuvotaan olemaan käyttämättä tätä väitettä. Silloin on aika paksua enää väittää, että kyseessä on "tieteellinen data".

        Niin siis tuo perustuu henkilökohtaisiin havaintoihin. Mitä perusteita itse käytät tuon asian tulkitsemiseen jos saan kysyä?

        Ja minä en ole mikään kreatonisti. Jos nyt jotenkin yritän tuon sinulle määritellä olen REALISTI!! Got it??

        "Enkö? "

        Et. Tuossa vain todetaan sellaisen olevan olemassa, mutta ei kerrota mitään sen sisällöstä. Voin minäkin väittää, että Solon1 on kehittänyt kaikenkattavan teorian, joka selittää aivan kaiken olevaisuudesta, ja että se perustuu lujasti objektiivisiin havaintoihin ja menetelmiin, mutta uskoisitko sinä minua ilman sitä aineistoa?

      • Herranpieksut
        solon1 kirjoitti:

        Eiköhän tuostakin lyhyehköstä pätkästä käy selkeästi ilmi mihin havaintoihin tuo teoria perustuu. Edelleenkään minä en ole minkään aatesuunnan edustaja. Asiat käsitellään niinkuin ne eteen tulevat. Miksi siis vaadit minua todistamaan jonkun aatesuunan mietteitä? Luulen että paremmin saat selville kysymällä suoraan joltain kreationistilta.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Ei, ei ja ei... Voit olla varma että itsekkin haluan aina mahdollisimman tuoretta ja uutta dataa, mitä tieteellisesti on vaan kyseisellä hetkellä saatavilla. Ja tokihan teoriat ja päätelmät muutuvat, jos jotain riittävän mullistavaa uutista tupsahtaa eteen. Pakkohan se on logiikan kautta kuitenkin peilata näitä asioita. Ei liikaa tunteella :) Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni. Ja tuossakin pidän edelleen mahdollisuuden muutoksille auki mikäli tilanne niin vaatii.

        >Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni.

        On täysin turhaa rakennella ehdottomia totuuksia edes itselleen, kun ne eivät kuitenkaan sellaisia koskaan ole.

        Paitsi tietysti jos pää ei kestä olla ilman ehdottomia totuuksia kuten eri merkkisten uskovaisten tapauksessa on laita (uskonnonkaltaiset ideologiat tietysti mukaan lukien).

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Ja minä en ole mikään kreatonisti. Jos nyt jotenkin yritän tuon sinulle määritellä olen REALISTI!! Got it??

        Eipä tuo realisti ihan ekaksi olisi sinun jutuistasi ja linkeistäsi mieleen tullut. Hyvä siis kun kerroit.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Henkilöstä löytyi näköjään tietoa videoita katsomattakin:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett#cite_note-autogenerated1-8

        Tämä oli myös ensi kerta, kun videolla olen nähnyt edes väitettävän esitetyn alkuperäistä tiedettä. Valitettavasti video olikin tehnyt Mormonin kultalevyjen katoamistempun, ja perinteisen matematiikan muodossa (yhtälöinä ja tekstinä) sen sisältöä ei myöskään ole vielä ilmaantunut.

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Nuoret matematiikkanerot eivät tietenkään ole uusi asia tieteelle. Voihan Barnett vielä osoittautua sellaiseksi, mutta sinun lausuntosi hänestä on selvästi ennenaikainen.

        Hänen teoriansa on tarkistettavana edelleen. Ja se sai alkuunsa puoltavan lausunnon. Mitäs muuta?

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ja tuo oppimisprosessi eroaa meillä muilta miten? Kuuntelitko lainkaan mitä kyseinen nuori tuossa kertoo? Pääpainohan oli tuolla "stop learning and start thinking". Eikös tuo nyt ole aika selkeää miten parhaiten tapahtuu tuo "oppiminen"?

        Kylläpäs tästäkin videosta saadaan hauska vääntö vaikkei itse video liity millään tavalla koko keskusteluun. Mutta näillä mennään :D

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Niin siis tuo perustuu henkilökohtaisiin havaintoihin. Mitä perusteita itse käytät tuon asian tulkitsemiseen jos saan kysyä?

        Koetan luottaa tiedeyhteisön arvostelukykyyn siitä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Harrastaja ei ihan kevyesti voi jättää tekijäin näkemyksiä huomiotta, mutta helpommin niiden, jotka väittävät (melkein) kaikkien tekijäin olevan väärässä.

        Asia selvenee silloin, kun joku väittää muiden olevan väärässä, mutta peruu itsekin väitteensä. Niinkuin tässä tapauksessa.

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Hänen teoriansa on tarkistettavana edelleen. Ja se sai alkuunsa puoltavan lausunnon. Mitäs muuta?

        Olisit käyttänyt tuonkin ajan tuon dna-tutkimuksen tutkimiseen. Suotta kohdistat tarmosi tuohon videoon. Menee tehokasta aikaa täysin hukkaan. :)

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ja minä en ole mikään kreatonisti. Jos nyt jotenkin yritän tuon sinulle määritellä olen REALISTI!! Got it??

        Olepa vain vaikka irrationalisti. Ei minulle realisti tosin tule ensiksi mieleen, kun joku haluaa edelleen pitää totena kreationistien jo hylkäämää omaa tiedeväitettään

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Koetan luottaa tiedeyhteisön arvostelukykyyn siitä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Harrastaja ei ihan kevyesti voi jättää tekijäin näkemyksiä huomiotta, mutta helpommin niiden, jotka väittävät (melkein) kaikkien tekijäin olevan väärässä.

        Asia selvenee silloin, kun joku väittää muiden olevan väärässä, mutta peruu itsekin väitteensä. Niinkuin tässä tapauksessa.

        Ymmärrän kyllä tuon seikan ja hyväksyn sen selitykseksi. Mutta uskotko että meitäkin löytyy, jotka omalla ajatusmaailmalla uskaltavat haastaa jopa "tiedemaailman". Vaikka samoja asioita tässä samaan koriin silti ratkotaan :)

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Korjataanhan sen verran että FUUSIOREAKTORISTA oli kyse siis. Ja edelleen tuota on pidetty tiedepiireissä hömpän hömppä tieteenä. Helpottiko? :)

        Kyllä nyt pieksusi ratkesivat pahasti:

        Aloitit sekoittamalla kylmäfuusion ihan järjelliseen - joskin aika tavoitteelliseen - tekstiin kuumafuusiosta. Sitten karkuilit väitteeseen, että:

        "Ja edelleen tuota on pidetty tiedepiireissä hömpän hömppä tieteenä. Helpottiko?"

        Ainakaan sinua ei helpottamut.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Mielenkiintoiset ajat ovat edessä. Edellisen napavaihdon aikoihin ei vielä ollut nykyihmistä tietoineen sitä kummastelemassa. Tiedämme vain, ettei tapaukseen ole koskaan liittynyt mrkittävää elämän sukupuuttoaaltoa.

        Enpä menisi tuotakaan vielä täysin allekirjoittamaan. Luonto saattaa näyttää meille niin sanotusti närhen munat.. Toivotaan toki parasta. :)

        Tulevaisuudesta en sanonutkaan muuta kuin että se on mielenkiintoinen. Menneisyden tietoni on oikeaa.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        A much better creationist theory exists. It is straightforward, based on sound physics, and explains many features of the field: its creation, rapid reversals during the Genesis flood, surface intensity decreases and increases until the time of Christ, and a steady decay since then.

        Enkö? Taasko minulla silmät pyörii näin paljon päässä. Äläkä nyt erehdy luulemaan minun edustavan mitään tiettyä ajatussuunta tai ideologiaa. Minä muodostan sitä koko ajan ymmärtäessäni asioita enemmän. Ei minulla ole mitään varsinaista lähdettä ajatuksilleni.

        Kolmannen kerran tarjoat tuota luritusta muka tieteellisenä tekstinä. Yhtä hyvin olisit voinut hoilata "Honkaen keskellä mökkini seisoo..." Tai vastaavan värssyn ihan omasta päästä.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Olepa vain vaikka irrationalisti. Ei minulle realisti tosin tule ensiksi mieleen, kun joku haluaa edelleen pitää totena kreationistien jo hylkäämää omaa tiedeväitettään

        Minä en ole kreationistien väitteisiin perehtynyt joten niitä minun on hankala kommentoida sen tarkemmin. Minä perustan näkemykseni tuohon videoon ja sen tarjoamaan informaatioon aiheesta. Enkä näe henkilökohtaisesti mitenkään mahdollisena että nuo jäljet olisivat dinosauruksen jättämät. Eikä mikään tuollaisen kalliokerroksen muodostumisessa tue tuota seikkaa että ne olisivat jotenkin "kulumalla" muokkautuneet tuollaisiksi. Vai onko sinulla tarjota jotain varmaa tietoa noiden väitteiden tueksi? Muuten siis kuin vain se, että joku on tuota mieltä?

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Kolmannen kerran tarjoat tuota luritusta muka tieteellisenä tekstinä. Yhtä hyvin olisit voinut hoilata "Honkaen keskellä mökkini seisoo..." Tai vastaavan värssyn ihan omasta päästä.

        Mitä sinä minulta oikein odotat? Ratkaisua universumin ongelmiin? Kyllä minulla on "magneetikentästä" oma teoriani. Eikä minulla ole hajuakaan miten hyvin tuo kreationistien teoria siihen sopii. Keskityn mielummin omani läpikäymiseen. Ja en ole sitä tässä kertomassa sinulle. Kunhan laitoin linkin etteivät nuo kreationistienkaan ajatukset välttämättä ihan tuulesta temmattuja ole. Toki myönnän etten heidän teorioitaan kovinkaan tarkkaan tutkinut . Mutta miksi tarvitsikaan kun minä muodostan omaani.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Kyllä nyt pieksusi ratkesivat pahasti:

        Aloitit sekoittamalla kylmäfuusion ihan järjelliseen - joskin aika tavoitteelliseen - tekstiin kuumafuusiosta. Sitten karkuilit väitteeseen, että:

        "Ja edelleen tuota on pidetty tiedepiireissä hömpän hömppä tieteenä. Helpottiko?"

        Ainakaan sinua ei helpottamut.

        No todistatko väitteeni vääräksi sitten? :D Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena. Ja ei kun jotain asiaa kehiin. Leuat kyllä tuntuu nyt loksuvan tässä keskustelussa :D

        https://cosmosmagazine.com/physical-sciences/can-fusion-answer-our-energy-needs

        For some nuclear fusion is an impossible dream, but there are signs it is turning the corner, writes Rachel Courtland.

        Kyllä sinä huonosti otat asioista selvää ennenkuin alat loksuttamaan leukojasi. Onhan se hyvä että on mielipiteitä mutta otetaanko sinun kommenttisi tästä lähtien sellaisina. Harvoin noille tuntuu perusteita olevan.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni.

        On täysin turhaa rakennella ehdottomia totuuksia edes itselleen, kun ne eivät kuitenkaan sellaisia koskaan ole.

        Paitsi tietysti jos pää ei kestä olla ilman ehdottomia totuuksia kuten eri merkkisten uskovaisten tapauksessa on laita (uskonnonkaltaiset ideologiat tietysti mukaan lukien).

        Tietyt asiat vain ovat sellaisia. Ehkä vielä joskus opit. :)

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Kyllä sinä huonosti otat asioista selvää ennenkuin alat loksuttamaan leukojasi. Onhan se hyvä että on mielipiteitä mutta otetaanko sinun kommenttisi tästä lähtien sellaisina. Harvoin noille tuntuu perusteita olevan.

        Buahhahhaa! Tieteenharrastaja on palstan pitkäaikaisimpia ja kirkkaasti arvostetuimpia kirjoittajia, jollaista sinusta ei nähdyn esityksen perusteella milloinkaan tule.
        Eikä kyllä minustakaan, mutta minä sentään edes yritän välttää hömppäkeitosten tarjoilua alpakkalautasilta.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        No todistatko väitteeni vääräksi sitten? :D Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena. Ja ei kun jotain asiaa kehiin. Leuat kyllä tuntuu nyt loksuvan tässä keskustelussa :D

        https://cosmosmagazine.com/physical-sciences/can-fusion-answer-our-energy-needs

        For some nuclear fusion is an impossible dream, but there are signs it is turning the corner, writes Rachel Courtland.

        >Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena.

        Ai on vai? No miksi sen tiimoilta on sitten vuosikymmenet tehty tiivistä tieteellistä tutkimusta ja jopa edetty siinä?

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Ei, ei ja ei... Voit olla varma että itsekkin haluan aina mahdollisimman tuoretta ja uutta dataa, mitä tieteellisesti on vaan kyseisellä hetkellä saatavilla. Ja tokihan teoriat ja päätelmät muutuvat, jos jotain riittävän mullistavaa uutista tupsahtaa eteen. Pakkohan se on logiikan kautta kuitenkin peilata näitä asioita. Ei liikaa tunteella :) Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni. Ja tuossakin pidän edelleen mahdollisuuden muutoksille auki mikäli tilanne niin vaatii.

        Herranpieksut,

        "Voit olla varma että itsekkin haluan aina mahdollisimman tuoretta ja uutta dataa, mitä tieteellisesti on vaan kyseisellä hetkellä saatavilla."

        No erityisesti tuosta asiasta en ole lainkaan varma. Viestiesi perusteella tässä ketjussa voisin mieluummin uskoa sinun olevan taipuvainen pseudotieteen ihannointiin.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Hänen teoriansa on tarkistettavana edelleen. Ja se sai alkuunsa puoltavan lausunnon. Mitäs muuta?

        Eipä näytä olevan:

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Noin wikissä samottiin. Jos sinuilla on todistettua tietoa muusta, voit panna Wikiin korjauksen tai ainakin julkistaa tietosi palstalla.

        Ilman tuota ei mitään muuta. Ei edes Barnettin teoriaa.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä tuon seikan ja hyväksyn sen selitykseksi. Mutta uskotko että meitäkin löytyy, jotka omalla ajatusmaailmalla uskaltavat haastaa jopa "tiedemaailman". Vaikka samoja asioita tässä samaan koriin silti ratkotaan :)

        Eihän tuo "haastaminen" uskallusta vaadi. Tietämättömyys ja tyhmänylpeys riittävät.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        No todistatko väitteeni vääräksi sitten? :D Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena. Ja ei kun jotain asiaa kehiin. Leuat kyllä tuntuu nyt loksuvan tässä keskustelussa :D

        https://cosmosmagazine.com/physical-sciences/can-fusion-answer-our-energy-needs

        For some nuclear fusion is an impossible dream, but there are signs it is turning the corner, writes Rachel Courtland.

        Noin se takki kääntyi:

        "Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena." ="jotkut pitävät"

        Edellisessä viestissäsi sitä pidettiin hömpän hömppätieteenä. Koeta nyt päättää.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Mitä sinä minulta oikein odotat? Ratkaisua universumin ongelmiin? Kyllä minulla on "magneetikentästä" oma teoriani. Eikä minulla ole hajuakaan miten hyvin tuo kreationistien teoria siihen sopii. Keskityn mielummin omani läpikäymiseen. Ja en ole sitä tässä kertomassa sinulle. Kunhan laitoin linkin etteivät nuo kreationistienkaan ajatukset välttämättä ihan tuulesta temmattuja ole. Toki myönnän etten heidän teorioitaan kovinkaan tarkkaan tutkinut . Mutta miksi tarvitsikaan kun minä muodostan omaani.

        Eihän Luojakaan kiellä suuria ajattelemasta:

        "Mutta miksi tarvitsikaan kun minä muodostan omaani."

        Eikä onneksi käske minua kaikkiin ajatuksiin uskomaan.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)

        "6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)"

        LOL. Toki seuraan. Päivitäpä sinä tietosi Maan magneettikentän voimakkuuden vaihteluista sitten sen viime käännöksen eli n.700 000 vuoden ajalta:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Earth's_magnetic_field#mediaviewer/File:Brunhes_geomagnetism_western_US.png

      • Herranpieksut kirjoitti:

        http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Swarm/Swarm_reveals_Earth_s_changing_magnetism

        Siitä vielä lisää. Ja kaikki tulee kuin Manun tarjottimella. :D

        http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012, Earth had a near miss with a solar flare, or coronal mass ejection (CME), from the most powerful storm on the sun in over 150 years, but nobody decided to mention it.

        Näihin "tietolähteisiin" meidän pitäisi sitten luottaa. Harkitsen vielä jokusen kerran. :D

        "http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Swarm/Swarm_reveals_Earth_s_changing_magnetism

        Siitä vielä lisää. Ja kaikki tulee kuin Manun tarjottimella. :D"

        Kiitos, minulla oli jo tiedossa, että magneettikenttämmme on heikkenemässä ilmeisesti sen napaisuuden kääntymisen vuoksi. Miten linkkisi tukee tuota väitettä, että Maan täytyy olla nuori, koska sen magneettikenttä heikkenee nyt havaitulla nopeudella?

        "http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012, Earth had a near miss with a solar flare, or coronal mass ejection (CME), from the most powerful storm on the sun in over 150 years, but nobody decided to mention it.

        Näihin "tietolähteisiin" meidän pitäisi sitten luottaa. Harkitsen vielä jokusen kerran. :D"

        Aivan. Kannattaa harkita tarkkaan, että luottaako avaruutta ja Aurinkoa tutkiviin tutkijoihin ja tiedemiehiin vai luetko ennustuksesi esim. noista auringonpurkauksista teelehdistä. Miksi ihmeessä tuosta muuten olisi varoitettu ihmisiä, kun se tapahtui vasta viikkoa sen jälkeen kun sen oli mahdollista aiheuttaa tuhoa sähkölaitteillemme?

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Eihän tuo "haastaminen" uskallusta vaadi. Tietämättömyys ja tyhmänylpeys riittävät.

        Luulisi sinun nimimerkkisi perustella ymmärtävän edes jotain. Aina ei voi voittaa. ) Laatikossa istuminen on myös oma taiteenlajinsa. :D

      • Herranpieksut
        A10097 kirjoitti:

        Herranpieksut,

        "Voit olla varma että itsekkin haluan aina mahdollisimman tuoretta ja uutta dataa, mitä tieteellisesti on vaan kyseisellä hetkellä saatavilla."

        No erityisesti tuosta asiasta en ole lainkaan varma. Viestiesi perusteella tässä ketjussa voisin mieluummin uskoa sinun olevan taipuvainen pseudotieteen ihannointiin.

        Kiitos mielipiteestäsi. :)

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Buahhahhaa! Tieteenharrastaja on palstan pitkäaikaisimpia ja kirkkaasti arvostetuimpia kirjoittajia, jollaista sinusta ei nähdyn esityksen perusteella milloinkaan tule.
        Eikä kyllä minustakaan, mutta minä sentään edes yritän välttää hömppäkeitosten tarjoilua alpakkalautasilta.

        Minä vähän olenkin ollut huomioivani että täällä on "ammattilaisia" ainakin omasta ja parin muutaman muun mielestä. Onneksi totuus puhuu aina puolestaan. :) Edelleen onhan sinulla mielipiteen oikeus. :) Kerro kun löytät joskus jotain asiaan liittyvää tietoa ja osaat sen vielä ymmärtää ja linkittääkin. SItä päivää odotellessa. :)

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena.

        Ai on vai? No miksi sen tiimoilta on sitten vuosikymmenet tehty tiivistä tieteellistä tutkimusta ja jopa edetty siinä?

        Otahan selvää! Illan tehtävä Repeläiselle. :D Netti edessä ja mitään ei sieltä itse saa irti :D

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Noin se takki kääntyi:

        "Fuusiorektoria on pidetty mahdottomuutena." ="jotkut pitävät"

        Edellisessä viestissäsi sitä pidettiin hömpän hömppätieteenä. Koeta nyt päättää.

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3? Parhaasi tosiaan pistät. TIeteellisillä argumentoinnilla? Onko teillä nyt ihan aikuisten oikeasti joitain sanottavaakin? :)

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Eihän Luojakaan kiellä suuria ajattelemasta:

        "Mutta miksi tarvitsikaan kun minä muodostan omaani."

        Eikä onneksi käske minua kaikkiin ajatuksiin uskomaan.

        Juu.. Ja onneksi minun ajatusmaailmani toiminta ei vastaa sinun vastaava. Hyvä niin. :) Erillaisuus kunniaan :D

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)"

        LOL. Toki seuraan. Päivitäpä sinä tietosi Maan magneettikentän voimakkuuden vaihteluista sitten sen viime käännöksen eli n.700 000 vuoden ajalta:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Earth's_magnetic_field#mediaviewer/File:Brunhes_geomagnetism_western_US.png

        Juu minä kun en edelleenkään ole mikään kreationistien teorioiden expertti. EnKä ole niin väittänyt missää vaiheessa. :) Kerrohan sitten kun saat selville kuinka kauan napojen kääntymisen on uskottu meidän nykytieteen mukaan kestävän? Ja Kauanko tämä aika on nyt uusimpien havaintojen mukaan? Miten tämä vaikuttaa nykyteorioihin ja niiden paikkaansapitävyyteen? Siitä vähän tekemistä näin alkuunsa :D

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Eipä näytä olevan:

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Noin wikissä samottiin. Jos sinuilla on todistettua tietoa muusta, voit panna Wikiin korjauksen tai ainakin julkistaa tietosi palstalla.

        Ilman tuota ei mitään muuta. Ei edes Barnettin teoriaa.

        Chris Edwards concluded in an article in Skeptic that Mrs. Barnett's presentation of Scott Tremaine's comments as evidence of the promise of the young Barnett's alleged theory was a misrepresentation.[4] Rather, in his analysis, Tremaine's remark was "a statement about the significance of the problems that had sparked Jacob’s interests, not a commentary on the theory itself.

        Mitäs tuossa sanotaan? Samalta sivulta... Mistähän olet onnistunut löytämään tiedon jossa kerrotaan tuon teorian täydellisestä kumoutumisesta? Ja edelleen.. Tämäkö se oli se aihe josta oli alunperinkin keskustelua? Osaatko ottaa esimerkkiä ihan esimerkkinä vai onko sinulla aina tarve alkaa johdattelemaan näitä keskusteluja näin sivuraiteilla? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen :)

        Ps. Katsoitko edes noita sivustoja joissa Jaken teoriaa arvostellaan. Aika vakuuttavia sivustoja varsinkin tuo skeptic. :D Etten suoraan sanoisi ihan kuin kunnon vanhan ajan panettelusivustot jos hieman katsoo mitä siellä kirjoitetaan :D Onkohan tuolla kirjoittajalla jokin pahakin henkilökohtainen ongelma? :)

        http://www.skeptic.com/eskeptic/13-09-25/

        Ihan näin mielenkiinnosta vielä kyselen, että pidätkö Wikipediaa kuinka luotettavana lähteenä? :)

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Swarm/Swarm_reveals_Earth_s_changing_magnetism

        Siitä vielä lisää. Ja kaikki tulee kuin Manun tarjottimella. :D"

        Kiitos, minulla oli jo tiedossa, että magneettikenttämmme on heikkenemässä ilmeisesti sen napaisuuden kääntymisen vuoksi. Miten linkkisi tukee tuota väitettä, että Maan täytyy olla nuori, koska sen magneettikenttä heikkenee nyt havaitulla nopeudella?

        "http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012, Earth had a near miss with a solar flare, or coronal mass ejection (CME), from the most powerful storm on the sun in over 150 years, but nobody decided to mention it.

        Näihin "tietolähteisiin" meidän pitäisi sitten luottaa. Harkitsen vielä jokusen kerran. :D"

        Aivan. Kannattaa harkita tarkkaan, että luottaako avaruutta ja Aurinkoa tutkiviin tutkijoihin ja tiedemiehiin vai luetko ennustuksesi esim. noista auringonpurkauksista teelehdistä. Miksi ihmeessä tuosta muuten olisi varoitettu ihmisiä, kun se tapahtui vasta viikkoa sen jälkeen kun sen oli mahdollista aiheuttaa tuhoa sähkölaitteillemme?

        Niin...Saat vapauden minun puolestani elää maailmassa, jossa asiat päätetään sinun puolestasi, mutta minä olen ainakin mukana "luomassa" maailmaa, jossa jokaisella on tuo valta itsellään. Onhan tuo hauskaa kun "valtiollisen toimijan" eli NASA:n puolesta päätetään että mitäs tuollaisista turhaan ihmisille kertomaan. :D Ja oletko koskaan muuten pyörättänyt ajatusta pääsäsi, että mitäs jos samalla toimijalla on vaikka jotain muutakin tiedossa, mutta niistä nyt vaan on "päätetty" olla hiljaa? Tuolla aikaisemmin on laitettuna sinulle jo himan miettivää tuon tutkimustuloksen seurauksena. Koitahan vastailla sinne. :)

        Tai johonkin se tänne jo meni. :D Otetaan sen verran uusiksi että kumpaakos "teoriaa" tuo havainto nyt enemmän tukee. Meidän TIETEELLISTÄ käsitystä tuosta tapahtumasta vaiko tuota mitä tuolla kreationistit ovat tuumailleet? Ja en harrasta teelehdistä lukemista. Ennustaminen ei kuulu alaani :) Ja aurinkopurkauksesta voidaan ilmoittaa välittömästi sen tapahduttua. Tuolta voi jokainen itsekkin seurata netin välityksellä mahdollisimman reaaliaikaista tietoa auringosta ja kyllä tuokin tapahtuma huomattiin aktiivisten seuraajien keskuudessa ja siellä huomattiin kyllä kuinka voimakas purkaus tuolta tuli noihin aikoihin. Tuota seikkaa vasten onkin erittäin huvittavaa että NASA uskaltaa avata sanallisen arkkunsa asiasta vasta kahden vuoden jälkeen tapahtuneesta. :D

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Chris Edwards concluded in an article in Skeptic that Mrs. Barnett's presentation of Scott Tremaine's comments as evidence of the promise of the young Barnett's alleged theory was a misrepresentation.[4] Rather, in his analysis, Tremaine's remark was "a statement about the significance of the problems that had sparked Jacob’s interests, not a commentary on the theory itself.

        Mitäs tuossa sanotaan? Samalta sivulta... Mistähän olet onnistunut löytämään tiedon jossa kerrotaan tuon teorian täydellisestä kumoutumisesta? Ja edelleen.. Tämäkö se oli se aihe josta oli alunperinkin keskustelua? Osaatko ottaa esimerkkiä ihan esimerkkinä vai onko sinulla aina tarve alkaa johdattelemaan näitä keskusteluja näin sivuraiteilla? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen :)

        Ps. Katsoitko edes noita sivustoja joissa Jaken teoriaa arvostellaan. Aika vakuuttavia sivustoja varsinkin tuo skeptic. :D Etten suoraan sanoisi ihan kuin kunnon vanhan ajan panettelusivustot jos hieman katsoo mitä siellä kirjoitetaan :D Onkohan tuolla kirjoittajalla jokin pahakin henkilökohtainen ongelma? :)

        http://www.skeptic.com/eskeptic/13-09-25/

        http://blogs.discovermagazine.com/badastronomy/2011/04/08/a-very-smart-kid-and-a-solid-theory/#.VFI892eLot0

        Lisätään vielä tuo toinen sivusto joka oli arvostellut kyseistä teoriaa. Vielä jos tuohon saat lisättyä metabunkin jotekin niin sinullahan alkaa olla varsinainen värisuora tuossa kasassa. :D

        Barnett may very well be a genius, and may very well rewrite a lot of physics… as, no doubt, future generations of genius scientists will. But one thing they won’t do is prove relativity wrong.

        Bold statement? Not really. We know relativity is right. It may be incomplete, but it’s not wrong.

        Voiko tuon vakuuttavammin asiaa enää ilmaista. :D

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3? Parhaasi tosiaan pistät. TIeteellisillä argumentoinnilla? Onko teillä nyt ihan aikuisten oikeasti joitain sanottavaakin? :)

        http://www.hs.fi/tiede/a1413428747883

        Auttaisikohan tuo selventämään sinulle yhtään asiaa mistä edes on kyse?

      • Herranpieksut kirjoitti:

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3? Parhaasi tosiaan pistät. TIeteellisillä argumentoinnilla? Onko teillä nyt ihan aikuisten oikeasti joitain sanottavaakin? :)

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3?

        Vaikka olet selvä trollipelle, vastaan sen verran että th on tekniikan tohtori ja eläkkeellä oleva dosentti, minä taas vähän vaatimattomammin koulutettu yhteiskuntatieteiden puolelta.

        Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Chris Edwards concluded in an article in Skeptic that Mrs. Barnett's presentation of Scott Tremaine's comments as evidence of the promise of the young Barnett's alleged theory was a misrepresentation.[4] Rather, in his analysis, Tremaine's remark was "a statement about the significance of the problems that had sparked Jacob’s interests, not a commentary on the theory itself.

        Mitäs tuossa sanotaan? Samalta sivulta... Mistähän olet onnistunut löytämään tiedon jossa kerrotaan tuon teorian täydellisestä kumoutumisesta? Ja edelleen.. Tämäkö se oli se aihe josta oli alunperinkin keskustelua? Osaatko ottaa esimerkkiä ihan esimerkkinä vai onko sinulla aina tarve alkaa johdattelemaan näitä keskusteluja näin sivuraiteilla? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen :)

        Ps. Katsoitko edes noita sivustoja joissa Jaken teoriaa arvostellaan. Aika vakuuttavia sivustoja varsinkin tuo skeptic. :D Etten suoraan sanoisi ihan kuin kunnon vanhan ajan panettelusivustot jos hieman katsoo mitä siellä kirjoitetaan :D Onkohan tuolla kirjoittajalla jokin pahakin henkilökohtainen ongelma? :)

        http://www.skeptic.com/eskeptic/13-09-25/

        Mistähän olet keksinyt, että minä tuollaista väittäisin:

        "Mistähän olet onnistunut löytämään tiedon jossa kerrotaan tuon teorian täydellisestä kumoutumisesta?"

        Olen lähettänyt sinulle useamman kerran saman Wiki-lainauksen:

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Se ei puhu kumoutumisesta mitään, vaan siitä, ettei teoriaa ole julkaistu arviointiin riittävässä laajuudessa ja muodossa. Sitä ei siis tieteellisesti katsoen ole.

        Barnettin "teoria" oli yksi harvoista keskustelun mahdollistavista asioista viestiesi tulvassa.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        http://blogs.discovermagazine.com/badastronomy/2011/04/08/a-very-smart-kid-and-a-solid-theory/#.VFI892eLot0

        Lisätään vielä tuo toinen sivusto joka oli arvostellut kyseistä teoriaa. Vielä jos tuohon saat lisättyä metabunkin jotekin niin sinullahan alkaa olla varsinainen värisuora tuossa kasassa. :D

        Barnett may very well be a genius, and may very well rewrite a lot of physics… as, no doubt, future generations of genius scientists will. But one thing they won’t do is prove relativity wrong.

        Bold statement? Not really. We know relativity is right. It may be incomplete, but it’s not wrong.

        Voiko tuon vakuuttavammin asiaa enää ilmaista. :D

        Vakuuttavastihan tuo ilmaisee uskon siihen, että Barnett joskus tulee julkaisemaan jotakin tärkeää fysiikasta.

        Tämähän vahvistaa sen, ettei hän ole sitä vielä tehnyt.

      • kreegah bundolo
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3?

        Vaikka olet selvä trollipelle, vastaan sen verran että th on tekniikan tohtori ja eläkkeellä oleva dosentti, minä taas vähän vaatimattomammin koulutettu yhteiskuntatieteiden puolelta.

        Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.

        #Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.#

        :):):) Hymiötieteen lisensiaatti:):):)

      • tieteenharrataja
        Herranpieksut kirjoitti:

        http://www.hs.fi/tiede/a1413428747883

        Auttaisikohan tuo selventämään sinulle yhtään asiaa mistä edes on kyse?

        Samaa mieltä kanssani näyttävät linkkisi kirjoittajat olevan:

        "Aloitit sekoittamalla kylmäfuusion ihan järjelliseen - joskin aika tavoitteelliseen - tekstiin kuumafuusiosta.

        Itse tosin käytin ilmaisua "aika tavoitteelliseen". Silti; jos kuumafuusio ensin saadaan toimimaan isona, on sitä sitten helpompi pienentää.

        Olen tekniikan tohtori ja ollut dosenttina kahdessa yliopistossa. En kuitenkaan ole tieteenharjoittaja, koska en ole tutkinut työkseni.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Mistähän olet keksinyt, että minä tuollaista väittäisin:

        "Mistähän olet onnistunut löytämään tiedon jossa kerrotaan tuon teorian täydellisestä kumoutumisesta?"

        Olen lähettänyt sinulle useamman kerran saman Wiki-lainauksen:

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Se ei puhu kumoutumisesta mitään, vaan siitä, ettei teoriaa ole julkaistu arviointiin riittävässä laajuudessa ja muodossa. Sitä ei siis tieteellisesti katsoen ole.

        Barnettin "teoria" oli yksi harvoista keskustelun mahdollistavista asioista viestiesi tulvassa.

        Ymmärrän kyllä näkökantasi. Olet tehnyt sen jo moneen kertaan selväksi.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >http://www.hs.fi/tiede/a1413428747883
        Auttaisikohan tuo selventämään sinulle yhtään asiaa mistä edes on kyse?

        Entäs itsellesi? Luin tuon jutun heti kun se ilmestyi, kuten Hesarin tähdelliset jutut aina.

        Näin arvelinkin etteä hankit tietosi. :)

      • Herranpieksut
        tieteenharrataja kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssani näyttävät linkkisi kirjoittajat olevan:

        "Aloitit sekoittamalla kylmäfuusion ihan järjelliseen - joskin aika tavoitteelliseen - tekstiin kuumafuusiosta.

        Itse tosin käytin ilmaisua "aika tavoitteelliseen". Silti; jos kuumafuusio ensin saadaan toimimaan isona, on sitä sitten helpompi pienentää.

        Olen tekniikan tohtori ja ollut dosenttina kahdessa yliopistossa. En kuitenkaan ole tieteenharjoittaja, koska en ole tutkinut työkseni.

        Jotenkin palautteesi viittaakin kyseiseen koulutustaustaan. Hauska tutustua ja kiitos kun varmennat jälleen kerran käsitykseni yliopistokoulutuksesta. :)

        Samaa mieltä sinun kanssasi on repeläinen. Teidän kahden kanssa tässä saa vääntää aivan turhasta, sillä teidän suunnalta on tututtuun koulumaailman tapaan hankala saada irti mitään konkreettista. Kovasti on kyllä mielessä se mitä koulussa joku on aikanaan opettanut. Oletko koskaan miettinyt että meniköhän niissäkään opetuksissa kaikki ihan oikein? Kaiken olet ilmeisesti ainakin sisäistänyt täysin ilman kyseenalaistamista. Näin olen sinusta nyt pikkuhiljaa päätellyt.

        Ja itse tuosta keksinnöstä niin olettaisin sinun koulutaustallasi ymmärtävän, miksi tuota koko ideaa on pidetty mahdottomana. Sitä kun ei ole vielä tähän mennessä ole saatu toimimaan isona. Ja tuohonkin varmaan löydät syyn vaikkapa tuosta uutisesta miksi näin.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3?

        Vaikka olet selvä trollipelle, vastaan sen verran että th on tekniikan tohtori ja eläkkeellä oleva dosentti, minä taas vähän vaatimattomammin koulutettu yhteiskuntatieteiden puolelta.

        Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.

        Sinulla ei ole aikaa katsoskella videoita (jotka saattaisivat jopa sivistää sinua) ja silti sinulla on aikaa istua täällä aamusta iltaan antamassa omaa osaasi tähän keskusteluun. Se että tuotko sinä yhtään lisä-arvoa tähän mukaan onkin sitten toinen juttu. Kumpikohan meistä on trolli? Kiusaatko siviilissä paljonkin muita samaan tapaan?

        http://www.naturalnews.com/047168_conspiracy_theorists_sanity_propaganda.html

        Tuolla toiminalla ei keskusteluissa pitkälle pötkitä.

        Koulutustaustastaani en viitsi edes kertoa sinulle. En näe sille mitään syytä. :)

        Itsenäisesti ajattelevien ihmisten koulu. Tuonne voi olla meistä joillakin hieman hankala "hakea". :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Sinulla ei ole aikaa katsoskella videoita (jotka saattaisivat jopa sivistää sinua) ja silti sinulla on aikaa istua täällä aamusta iltaan antamassa omaa osaasi tähän keskusteluun. Se että tuotko sinä yhtään lisä-arvoa tähän mukaan onkin sitten toinen juttu. Kumpikohan meistä on trolli? Kiusaatko siviilissä paljonkin muita samaan tapaan?

        http://www.naturalnews.com/047168_conspiracy_theorists_sanity_propaganda.html

        Tuolla toiminalla ei keskusteluissa pitkälle pötkitä.

        http://www.psychologytoday.com/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

        Tulipahan vielä väärä linkkikin tuohon mutta suosittelen käymään senkin läpi. Voi tieteellinen tutkimus taas tuoda jotain uutta julki teille kahdelle. :D

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        hmm... Mikähän koulutus teillä mahtaa olla takana? Röllimetsän painajaiset - Kurssi 3?

        Vaikka olet selvä trollipelle, vastaan sen verran että th on tekniikan tohtori ja eläkkeellä oleva dosentti, minä taas vähän vaatimattomammin koulutettu yhteiskuntatieteiden puolelta.

        Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.

        In this month's issue of Personality and Individual Differences, a study was published that confirms what we all suspected: Internet trolls are horrible people.

        Oletko miettinyt tuota asiaa koskaan? Koitappa asettua joskus vastapuolen asemaan niin josko se avaisi hieman silmiäsi. :)

      • Herranpieksut
        kreegah bundolo kirjoitti:

        #Omaa koulutustasi en viitsi enää edes kysyä.#

        :):):) Hymiötieteen lisensiaatti:):):)

        Se on hyvä että tykkäät! :) :) :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        In this month's issue of Personality and Individual Differences, a study was published that confirms what we all suspected: Internet trolls are horrible people.

        Oletko miettinyt tuota asiaa koskaan? Koitappa asettua joskus vastapuolen asemaan niin josko se avaisi hieman silmiäsi. :)

        Lisätään vielä se, että teistä kahdestä käy myös hyvin ilmi se, että molemmat edustatte "vanhan kaartin jyyriä"...Kummasti se vaan paistaa läpi. Joskus kerran tai kaksi yrittänyt saada järkevää keskustelua aikaiseksi vastaavissa tilanteissa ja liian usein se tuppaa jäämään vaan haaveeksi. Tässähän alkaa olla kohta tutkimuksen paikka! :D

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Koulutustaustastaani en viitsi edes kertoa sinulle. En näe sille mitään syytä. :)

        >Koulutustaustastaani en viitsi edes kertoa sinulle. En näe sille mitään syytä. :)

        Kuitenkin arvioit muita?

        No, tyhjästä on tunnetusti paha nyhjästä.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Koulutustaustastaani en viitsi edes kertoa sinulle. En näe sille mitään syytä. :)

        Kuitenkin arvioit muita?

        No, tyhjästä on tunnetusti paha nyhjästä.

        Lähinnä tuota ulosantia. Eipä sinun koulutustaustallasi ole minulle väliä mutta tiedoksesi, että todistit taas kerran asioita oikeaksi. Älä toki loukkaannu tuosta sillä ei minulla ole tarvetta loukata sinua henkilökohtaisella tasolla. :)

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Jotenkin palautteesi viittaakin kyseiseen koulutustaustaan. Hauska tutustua ja kiitos kun varmennat jälleen kerran käsitykseni yliopistokoulutuksesta. :)

        Samaa mieltä sinun kanssasi on repeläinen. Teidän kahden kanssa tässä saa vääntää aivan turhasta, sillä teidän suunnalta on tututtuun koulumaailman tapaan hankala saada irti mitään konkreettista. Kovasti on kyllä mielessä se mitä koulussa joku on aikanaan opettanut. Oletko koskaan miettinyt että meniköhän niissäkään opetuksissa kaikki ihan oikein? Kaiken olet ilmeisesti ainakin sisäistänyt täysin ilman kyseenalaistamista. Näin olen sinusta nyt pikkuhiljaa päätellyt.

        Ja itse tuosta keksinnöstä niin olettaisin sinun koulutaustallasi ymmärtävän, miksi tuota koko ideaa on pidetty mahdottomana. Sitä kun ei ole vielä tähän mennessä ole saatu toimimaan isona. Ja tuohonkin varmaan löydät syyn vaikkapa tuosta uutisesta miksi näin.

        Hiukan rohkaisee, kun (astronominen) evoluutio on itsestään saanut kuumafuusion toimimaan hyvin isona. ja tuottamaan käytännössä kaiken ihmisten ja mjidenkin eliöiden tarvitseman energian.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Niin...Saat vapauden minun puolestani elää maailmassa, jossa asiat päätetään sinun puolestasi, mutta minä olen ainakin mukana "luomassa" maailmaa, jossa jokaisella on tuo valta itsellään. Onhan tuo hauskaa kun "valtiollisen toimijan" eli NASA:n puolesta päätetään että mitäs tuollaisista turhaan ihmisille kertomaan. :D Ja oletko koskaan muuten pyörättänyt ajatusta pääsäsi, että mitäs jos samalla toimijalla on vaikka jotain muutakin tiedossa, mutta niistä nyt vaan on "päätetty" olla hiljaa? Tuolla aikaisemmin on laitettuna sinulle jo himan miettivää tuon tutkimustuloksen seurauksena. Koitahan vastailla sinne. :)

        "Niin...Saat vapauden minun puolestani elää maailmassa, jossa asiat päätetään sinun puolestasi, mutta minä olen ainakin mukana "luomassa" maailmaa, jossa jokaisella on tuo valta itsellään."

        Ahaa. Aiot perustaa jonkinlaisen yhden ihmisen anarkistiyhdyskunnan?

        "Onhan tuo hauskaa kun "valtiollisen toimijan" eli NASA:n puolesta päätetään että mitäs tuollaisista turhaan ihmisille kertomaan. :D"

        Kerrottiinhan siitä, mutta ei varoitettu, koska se tapahtui vasta viikon sen jälkeen kun siitä olisi ollut vaaraa.

        "Ja oletko koskaan muuten pyörättänyt ajatusta pääsäsi, että mitäs jos samalla toimijalla on vaikka jotain muutakin tiedossa, mutta niistä nyt vaan on "päätetty" olla hiljaa?"

        Ja pitäisikö minun itseni tutkia kaikkea, mitä NASA tutkii, jotta voisin olla varma siitä, että NASA ei salaile itseäni uhkaavia vaaroja. Ei kiitos.

        "Tuolla aikaisemmin on laitettuna sinulle jo himan miettivää tuon tutkimustuloksen seurauksena. Koitahan vastailla sinne. :) "

        Eli maan magneettikentän heikkenemisestä? Koitahan sinä selvittää itsellesi, mitä nuo magneettikenttämme vaihtelut viimeisen n. 700 000 vuoden ajalta merkitsevät argumenttisi kannalta.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Tai johonkin se tänne jo meni. :D Otetaan sen verran uusiksi että kumpaakos "teoriaa" tuo havainto nyt enemmän tukee. Meidän TIETEELLISTÄ käsitystä tuosta tapahtumasta vaiko tuota mitä tuolla kreationistit ovat tuumailleet? Ja en harrasta teelehdistä lukemista. Ennustaminen ei kuulu alaani :) Ja aurinkopurkauksesta voidaan ilmoittaa välittömästi sen tapahduttua. Tuolta voi jokainen itsekkin seurata netin välityksellä mahdollisimman reaaliaikaista tietoa auringosta ja kyllä tuokin tapahtuma huomattiin aktiivisten seuraajien keskuudessa ja siellä huomattiin kyllä kuinka voimakas purkaus tuolta tuli noihin aikoihin. Tuota seikkaa vasten onkin erittäin huvittavaa että NASA uskaltaa avata sanallisen arkkunsa asiasta vasta kahden vuoden jälkeen tapahtuneesta. :D

        "Tai johonkin se tänne jo meni. :D Otetaan sen verran uusiksi että kumpaakos "teoriaa" tuo havainto nyt enemmän tukee. Meidän TIETEELLISTÄ käsitystä tuosta tapahtumasta vaiko tuota mitä tuolla kreationistit ovat tuumailleet?"

        Puhut nyt magneettikentän heikkenemisestä? Se vaihtelee, kuten tieteelliset havainnot sen kertovat vaihdelleen muinaisuudessa. Erityisesti siitä ei nyt voi päätellä sen heikkenevän suoraviivaisesti kuten kreationistit valehtelevat uskonkiihkossaan.

        "Ja en harrasta teelehdistä lukemista. Ennustaminen ei kuulu alaani :)"

        NASA sen sijaan ennustaa myös tulevaisuuden tapahtumia.

        "Ja aurinkopurkauksesta voidaan ilmoittaa välittömästi sen tapahduttua."

        Ja juuri näin olisi tehty, jos tuo purkaus olisi uhannut Maata. Meillä olisi ollut pari päivää aikaa valmistautua. Toki tuhot olisivat olleet ennennäkemättömän suuret siitä huolimatta.

        "Tuolta voi jokainen itsekkin seurata netin välityksellä mahdollisimman reaaliaikaista tietoa auringosta ja kyllä tuokin tapahtuma huomattiin aktiivisten seuraajien keskuudessa ja siellä huomattiin kyllä kuinka voimakas purkaus tuolta tuli noihin aikoihin. Tuota seikkaa vasten onkin erittäin huvittavaa että NASA uskaltaa avata sanallisen arkkunsa asiasta vasta kahden vuoden jälkeen tapahtuneesta. :D"

        Paitsi että NASA kertoi purkauksesta heti sen tapahduttua omilla sivuillaan, niin kuin se ilmoittaa kaikista muistakin havaitsemistaan suurista purkauksista. Salaliittovainoharhassasi luulit vain toisin:

        http://www.nasa.gov/content/goddard/significant-flare-surges-off-the-sun/

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Lisätään vielä se, että teistä kahdestä käy myös hyvin ilmi se, että molemmat edustatte "vanhan kaartin jyyriä"...Kummasti se vaan paistaa läpi. Joskus kerran tai kaksi yrittänyt saada järkevää keskustelua aikaiseksi vastaavissa tilanteissa ja liian usein se tuppaa jäämään vaan haaveeksi. Tässähän alkaa olla kohta tutkimuksen paikka! :D

        "Kummasti se vaan paistaa läpi. Joskus kerran tai kaksi yrittänyt saada järkevää keskustelua aikaiseksi vastaavissa tilanteissa ja liian usein se tuppaa jäämään vaan haaveeksi."

        Oletko miettinyt sitä, miksi juuri sinulle käy noin?

        "Tässähän alkaa olla kohta tutkimuksen paikka! :D"

        Niin, itsetutkiskelusta on monesti hyötyä.

      • huoranpenikka
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Niin...Saat vapauden minun puolestani elää maailmassa, jossa asiat päätetään sinun puolestasi, mutta minä olen ainakin mukana "luomassa" maailmaa, jossa jokaisella on tuo valta itsellään."

        Ahaa. Aiot perustaa jonkinlaisen yhden ihmisen anarkistiyhdyskunnan?

        "Onhan tuo hauskaa kun "valtiollisen toimijan" eli NASA:n puolesta päätetään että mitäs tuollaisista turhaan ihmisille kertomaan. :D"

        Kerrottiinhan siitä, mutta ei varoitettu, koska se tapahtui vasta viikon sen jälkeen kun siitä olisi ollut vaaraa.

        "Ja oletko koskaan muuten pyörättänyt ajatusta pääsäsi, että mitäs jos samalla toimijalla on vaikka jotain muutakin tiedossa, mutta niistä nyt vaan on "päätetty" olla hiljaa?"

        Ja pitäisikö minun itseni tutkia kaikkea, mitä NASA tutkii, jotta voisin olla varma siitä, että NASA ei salaile itseäni uhkaavia vaaroja. Ei kiitos.

        "Tuolla aikaisemmin on laitettuna sinulle jo himan miettivää tuon tutkimustuloksen seurauksena. Koitahan vastailla sinne. :) "

        Eli maan magneettikentän heikkenemisestä? Koitahan sinä selvittää itsellesi, mitä nuo magneettikenttämme vaihtelut viimeisen n. 700 000 vuoden ajalta merkitsevät argumenttisi kannalta.

        Taaskohan on asperger trolli tää herranpieksu, merkit viittaa..

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Juu minä kun en edelleenkään ole mikään kreationistien teorioiden expertti. EnKä ole niin väittänyt missää vaiheessa. :) Kerrohan sitten kun saat selville kuinka kauan napojen kääntymisen on uskottu meidän nykytieteen mukaan kestävän? Ja Kauanko tämä aika on nyt uusimpien havaintojen mukaan? Miten tämä vaikuttaa nykyteorioihin ja niiden paikkaansapitävyyteen? Siitä vähän tekemistä näin alkuunsa :D

        "Juu minä kun en edelleenkään ole mikään kreationistien teorioiden expertti. EnKä ole niin väittänyt missää vaiheessa. :)"

        Linkkaat niitä tänne kuitenkin kuin ne sinusta olisivat muka vakavasti otettavia vaihtoehtoja. Miksi?

        "Kerrohan sitten kun saat selville kuinka kauan napojen kääntymisen on uskottu meidän nykytieteen mukaan kestävän?"

        Useimmat käännökset kestävät 1000-10 000 vuotta.

        "Ja Kauanko tämä aika on nyt uusimpien havaintojen mukaan?"

        Useimmissa käännöksissä se on 1000-10 000 vuotta.

        "Miten tämä vaikuttaa nykyteorioihin ja niiden paikkaansapitävyyteen?"

        Se vahvistaa niitä.

        "Siitä vähän tekemistä näin alkuunsa :D"

        Sinulle hivenen tekemistä myös:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Geomagnetic_reversal

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Tuolla oli muuten itsellenikin uutta tietoa:

        "A brief complete reversal, known as the Laschamp event, occurred only 41,000 years ago during the last glacial period. That reversal lasted only about 440 years with the actual change of polarity lasting around 250 years."

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Kummasti se vaan paistaa läpi. Joskus kerran tai kaksi yrittänyt saada järkevää keskustelua aikaiseksi vastaavissa tilanteissa ja liian usein se tuppaa jäämään vaan haaveeksi."

        Oletko miettinyt sitä, miksi juuri sinulle käy noin?

        "Tässähän alkaa olla kohta tutkimuksen paikka! :D"

        Niin, itsetutkiskelusta on monesti hyötyä.

        Ettei esimerkiksi youtubevideo käy tietolähteeksi? Eipä juurikaan muut kuin yliopistokouluttautuneet ole osoittaneet samanlaista "ajatusmaailmaa". Voihan se olla että olet oikeassa. :)

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Ettei esimerkiksi youtubevideo käy tietolähteeksi? Eipä juurikaan muut kuin yliopistokouluttautuneet ole osoittaneet samanlaista "ajatusmaailmaa". Voihan se olla että olet oikeassa. :)

        >Ettei esimerkiksi youtubevideo käy tietolähteeksi?

        Ei ole ainuttakaan tieteellistä tutkimusta, joka löytyisi ainoastaan juutuupista.

        Kukaan ei ole väittänyt, etteikö juutuupissa olisi asiaa, mutta sellaista asiaa siellä ei ole, joka ei olisi tarjolla myös luotettaviksi tunnetuissa julkaisuissa.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ettei esimerkiksi youtubevideo käy tietolähteeksi? Eipä juurikaan muut kuin yliopistokouluttautuneet ole osoittaneet samanlaista "ajatusmaailmaa". Voihan se olla että olet oikeassa. :)

        Toki youtube voi tietolähteeksi käydä. Tieteelliseksi julkaisumediaksi se sopisi vasta, kun siinä olisi vertaisarviointiin perustuva sisältökontrolli.

        Tälläisen vamman "yliopistokouluttautuneet" saavat sieluunsa viimeistään tohtoriksi väitellessään.

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Tai johonkin se tänne jo meni. :D Otetaan sen verran uusiksi että kumpaakos "teoriaa" tuo havainto nyt enemmän tukee. Meidän TIETEELLISTÄ käsitystä tuosta tapahtumasta vaiko tuota mitä tuolla kreationistit ovat tuumailleet?"

        Puhut nyt magneettikentän heikkenemisestä? Se vaihtelee, kuten tieteelliset havainnot sen kertovat vaihdelleen muinaisuudessa. Erityisesti siitä ei nyt voi päätellä sen heikkenevän suoraviivaisesti kuten kreationistit valehtelevat uskonkiihkossaan.

        "Ja en harrasta teelehdistä lukemista. Ennustaminen ei kuulu alaani :)"

        NASA sen sijaan ennustaa myös tulevaisuuden tapahtumia.

        "Ja aurinkopurkauksesta voidaan ilmoittaa välittömästi sen tapahduttua."

        Ja juuri näin olisi tehty, jos tuo purkaus olisi uhannut Maata. Meillä olisi ollut pari päivää aikaa valmistautua. Toki tuhot olisivat olleet ennennäkemättömän suuret siitä huolimatta.

        "Tuolta voi jokainen itsekkin seurata netin välityksellä mahdollisimman reaaliaikaista tietoa auringosta ja kyllä tuokin tapahtuma huomattiin aktiivisten seuraajien keskuudessa ja siellä huomattiin kyllä kuinka voimakas purkaus tuolta tuli noihin aikoihin. Tuota seikkaa vasten onkin erittäin huvittavaa että NASA uskaltaa avata sanallisen arkkunsa asiasta vasta kahden vuoden jälkeen tapahtuneesta. :D"

        Paitsi että NASA kertoi purkauksesta heti sen tapahduttua omilla sivuillaan, niin kuin se ilmoittaa kaikista muistakin havaitsemistaan suurista purkauksista. Salaliittovainoharhassasi luulit vain toisin:

        http://www.nasa.gov/content/goddard/significant-flare-surges-off-the-sun/

        http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012

        http://www.nasa.gov/content/goddard/significant-flare-surges-off-the-sun/#.VFS0tWeLot0

        The sun emitted a significant solar flare, peaking at 1:48 p.m. EDT on Sept. 10, 2014.

        Eipä taida nyt kuitenkaan olla asia niin kuin ilmoitat. NASA ilmoitti asiasta lähes Tasan kaksi vuotta myöhemmin tapahtuneen jälkeen. Kun joku viitsi vaivautua sen verran siellä.. :D

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Niin...Saat vapauden minun puolestani elää maailmassa, jossa asiat päätetään sinun puolestasi, mutta minä olen ainakin mukana "luomassa" maailmaa, jossa jokaisella on tuo valta itsellään."

        Ahaa. Aiot perustaa jonkinlaisen yhden ihmisen anarkistiyhdyskunnan?

        "Onhan tuo hauskaa kun "valtiollisen toimijan" eli NASA:n puolesta päätetään että mitäs tuollaisista turhaan ihmisille kertomaan. :D"

        Kerrottiinhan siitä, mutta ei varoitettu, koska se tapahtui vasta viikon sen jälkeen kun siitä olisi ollut vaaraa.

        "Ja oletko koskaan muuten pyörättänyt ajatusta pääsäsi, että mitäs jos samalla toimijalla on vaikka jotain muutakin tiedossa, mutta niistä nyt vaan on "päätetty" olla hiljaa?"

        Ja pitäisikö minun itseni tutkia kaikkea, mitä NASA tutkii, jotta voisin olla varma siitä, että NASA ei salaile itseäni uhkaavia vaaroja. Ei kiitos.

        "Tuolla aikaisemmin on laitettuna sinulle jo himan miettivää tuon tutkimustuloksen seurauksena. Koitahan vastailla sinne. :) "

        Eli maan magneettikentän heikkenemisestä? Koitahan sinä selvittää itsellesi, mitä nuo magneettikenttämme vaihtelut viimeisen n. 700 000 vuoden ajalta merkitsevät argumenttisi kannalta.

        Eihän sinun pakko ole miettiä yhtään mitään jos et halua. Ei ole kukaan pakottamassa.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Toki youtube voi tietolähteeksi käydä. Tieteelliseksi julkaisumediaksi se sopisi vasta, kun siinä olisi vertaisarviointiin perustuva sisältökontrolli.

        Tälläisen vamman "yliopistokouluttautuneet" saavat sieluunsa viimeistään tohtoriksi väitellessään.

        Nyt molemmille tuosta katsottavaa. Siinä hieman kritiikkiä yliopistomaailmalle. Tuossa se vika miksi minä en usko tuohon maailmaan. Kertokaa toki rehellinen mielipiteenne että oliko ihan turhaa höpinää vaiko ei? Jos siis jaksatte perehtyä hieman vastakkaisiin näkemyksiin yhden videon verran.

        http://www.youtube.com/watch?v=CBg2gJONaJs

        Sarja ensimmäisestä osasta lähtien käydään läpi niitä asioita joihin minun mielestäni pitäisi keskittyä koulutuksessa jo ihan pienestä lähtien. Niitä oleellisia asioita tähän "kaikkeuteen" liittyen.

        http://www.youtube.com/watch?v=dVUU3p5iHMA

      • Herranpieksut kirjoitti:

        http://nypost.com/2014/07/24/solar-flare-nearly-destroyed-earth-two-years-ago-nasa/

        A recent revelation by NASA explains how on July 23, 2012

        http://www.nasa.gov/content/goddard/significant-flare-surges-off-the-sun/#.VFS0tWeLot0

        The sun emitted a significant solar flare, peaking at 1:48 p.m. EDT on Sept. 10, 2014.

        Eipä taida nyt kuitenkaan olla asia niin kuin ilmoitat. NASA ilmoitti asiasta lähes Tasan kaksi vuotta myöhemmin tapahtuneen jälkeen. Kun joku viitsi vaivautua sen verran siellä.. :D

        "Eipä taida nyt kuitenkaan olla asia niin kuin ilmoitat. NASA ilmoitti asiasta lähes Tasan kaksi vuotta myöhemmin tapahtuneen jälkeen. Kun joku viitsi vaivautua sen verran siellä.. :D"

        Toki NASA siitä ilmoitti tuolloinkin, aivan kuten muistakin auringonpurkauksista, nyt asiaa vain on puitu tarkemmin.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Nyt molemmille tuosta katsottavaa. Siinä hieman kritiikkiä yliopistomaailmalle. Tuossa se vika miksi minä en usko tuohon maailmaan. Kertokaa toki rehellinen mielipiteenne että oliko ihan turhaa höpinää vaiko ei? Jos siis jaksatte perehtyä hieman vastakkaisiin näkemyksiin yhden videon verran.

        http://www.youtube.com/watch?v=CBg2gJONaJs

        Sarja ensimmäisestä osasta lähtien käydään läpi niitä asioita joihin minun mielestäni pitäisi keskittyä koulutuksessa jo ihan pienestä lähtien. Niitä oleellisia asioita tähän "kaikkeuteen" liittyen.

        http://www.youtube.com/watch?v=dVUU3p5iHMA

        Luin videon pitkähkön esittelyn ja katsoin vähän alkua. Mikään näkemäni ei motivoinut jatkamaan pitemmälle. Osasyynä oli varmastikin aineiston suosittelijan (sinun) tähänastinen esiintyminen palstalla.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Luin videon pitkähkön esittelyn ja katsoin vähän alkua. Mikään näkemäni ei motivoinut jatkamaan pitemmälle. Osasyynä oli varmastikin aineiston suosittelijan (sinun) tähänastinen esiintyminen palstalla.

        Sillehän ei voi sitten mitään. Ainakin tarjosin perusteluja sille miksi minä en henkilökohtaisesti luota kyseiseen instituutioon. Toki noilla muillakin videilla on paljon informaatiota joka tukee tuota ajatustani. Mutta ainakin tarjosin mahdollisuuden tutustua vastakkaiseenkin näkökantaan. :)

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Eipä taida nyt kuitenkaan olla asia niin kuin ilmoitat. NASA ilmoitti asiasta lähes Tasan kaksi vuotta myöhemmin tapahtuneen jälkeen. Kun joku viitsi vaivautua sen verran siellä.. :D"

        Toki NASA siitä ilmoitti tuolloinkin, aivan kuten muistakin auringonpurkauksista, nyt asiaa vain on puitu tarkemmin.

        Ja kun ei ilmoittanut.

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Sillehän ei voi sitten mitään. Ainakin tarjosin perusteluja sille miksi minä en henkilökohtaisesti luota kyseiseen instituutioon. Toki noilla muillakin videilla on paljon informaatiota joka tukee tuota ajatustani. Mutta ainakin tarjosin mahdollisuuden tutustua vastakkaiseenkin näkökantaan. :)

        Annettu mikä tarjottu. Aika ja jaksu eivät vain valitettavsti riitä kaikkeen tutustumiseen. Pakko jotenkin valita.

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ja kun ei ilmoittanut."

        Tietysti ilmoitti, älä nyt hulluja puhu:

        http://www.nasa.gov/mission_pages/stereo/news/fast-cme.html

        Virallinen lehdistötiedote, kuten tuon kaltaisista tapahtumista yleensä julkaistaan annettiin vasta tänä vuonna.

        What seems to be going on here is that NASA put out a press release on Wednesday rehashing the details of the 2012 flare and the research that’s been dripping out over the past year.

        Kyllä tuota itse tapahtumaa seurasi nasan satelliittien kautta kohtalainen joukko ihmisiä allekirjoittanut mukaan luettuna, mutta tuota lehdistöilmoitusta asiasta ei annettu kuin vasta äskettäin. Tästä on nyt kyse.

        "Virallinen lehdistötiedote, kuten tuon kaltaisista tapahtumista yleensä julkaistaan annettiin vasta tänä vuonna."

        LOL. Niinhän minä sanoin, vasta kun oli tutkittu tarkemmin tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset maahan, niistä annettiin tiedote, mutta toki tuosta tapahtumasta kerrottiin heti sen tapahduttua sivuilla, joissa noita muutenkin seurataan.

        "Kyllä tuota itse tapahtumaa seurasi nasan satelliittien kautta kohtalainen joukko ihmisiä allekirjoittanut mukaan luettuna, mutta tuota lehdistöilmoitusta asiasta ei annettu kuin vasta äskettäin. Tästä on nyt kyse."

        Olisiko NASA:n siis pitänyt keksiä tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset ilman niiden tutkimusta ja analysointia?

        Keskustelun kulku ei ole ollut kannaltasi mairittelevaa:

        Väität, ettei NASA tiedottanut purkauksesta, koska epäilet kyseessä olevan salaliitto, joka salailee tietoa. Tosiasiassa NASA tiedotti purkauksesta normaalikäytännön mukaisesti heti. Vetoat, että purkauksen yksityiskohtia ja mahdollisia seurauksia ei kerrottu heti eli jo ennen kuin niitä oli tutkittu ja analysoitu. Se on totta, mutta herättää kovasti ihmetystä, että mitä olisi tiedotettu ennen kuin asia oli tutkittu ja näin tiedetty, mistä on kyse. Kolmanneksi, mikä ihmeen motiivi NASA:lla olisi pimittää tuollaista tietoa ja sitten kuitenkin julkaista se?

        On teidän salaliittoihin uskovien maailma ihmeellinen.

      • useless
        Herranpieksut kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=Uq-FOOQ1TpE

        Tuossa erittäin opettavainen video koskien oppimista. Suosittelen katsomaan! Tuon opetuksen kun jokainen meistä pystyisi sisältämään.

        Nonsense.
        Useless shit.

      • Herrn piiksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Enkä ala väittämään että tekemäni päätelmät ovat ehdottomia totuuksia kenellekkään muulle kuin minulle itselleni.

        On täysin turhaa rakennella ehdottomia totuuksia edes itselleen, kun ne eivät kuitenkaan sellaisia koskaan ole.

        Paitsi tietysti jos pää ei kestä olla ilman ehdottomia totuuksia kuten eri merkkisten uskovaisten tapauksessa on laita (uskonnonkaltaiset ideologiat tietysti mukaan lukien).

        Sinä olet siitä paras esimerkki.

      • ( toim.huom!)
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Henkilöstä löytyi näköjään tietoa videoita katsomattakin:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Barnett#cite_note-autogenerated1-8

        Tämä oli myös ensi kerta, kun videolla olen nähnyt edes väitettävän esitetyn alkuperäistä tiedettä. Valitettavasti video olikin tehnyt Mormonin kultalevyjen katoamistempun, ja perinteisen matematiikan muodossa (yhtälöinä ja tekstinä) sen sisältöä ei myöskään ole vielä ilmaantunut.

        "As of 2014, apart from the deleted YouTube video, no details of Barnett's claimed theory have been published."

        Nuoret matematiikkanerot eivät tietenkään ole uusi asia tieteelle. Voihan Barnett vielä osoittautua sellaiseksi, mutta sinun lausuntosi hänestä on selvästi ennenaikainen.

        Siitä löytyi korjattavaa.
        Kannatti siis julkistaa.

      • taksamittari
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ja tuo oppimisprosessi eroaa meillä muilta miten? Kuuntelitko lainkaan mitä kyseinen nuori tuossa kertoo? Pääpainohan oli tuolla "stop learning and start thinking". Eikös tuo nyt ole aika selkeää miten parhaiten tapahtuu tuo "oppiminen"?

        Pääsanoma oli puoliksi oikein.
        Kaikki oppiminen kuitenkin pohjautuu aiempiin tietoihin.
        Joten ilman mitää opettamista kukaan ei pääse alkuun.
        Koulu painottuu tietojen injektointiin vastahakoiseenkin ihmismieleen ja siinä on virhettä Posvoon mitalla.
        Ihmisistä pyritään tekemään yhteiskuntaan uusia komponenteja (orjia) vaikka yhteiskunta on mätänemässä.

      • läskikisi men evoluu
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jos olisi, siinä menisi paljon tiedettä uusiksi. Todistettavasti yhdenaikainen ihmisen ja dinon jalanjälkipari olisi varmasti kenen tahansa kunnianhimoisen tutkijan unelmalöytö.

        Dinosaususten esivanhempia ei kukaan ole löytänyt!
        Eikä edes suurten dinosaurusten varhempaa kehityssarjaan koon kasvuunkaan.
        Souvot?
        Ja samoista keroksista joista löytyy dinojen jäänteitä löytyy lukuisten myös nykyistenkin eläinten lajiryhmien jäänteet jopa niiden alta. Ja miksi ne ovat jo tuolloin olleet valmiita? Niillekään sitten ei taas lyödy mitään aiempaa elon muotoa joista volisivat voinhet evalvoitua.

      • no voi ett`
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Voihan tuota nonkin katsoa:

        "No omin silmin katsottuna eipä ihan pidä nyt tuo argumentti paikkaansa."

        Minun silmissäni tuo jupina näyttää vain nolon mokan paikkausyritykseltä fasadin rippeitä pönkittämällä. Ratkaisevaa on, että kreationisteja neuvotaan olemaan käyttämättä tätä väitettä. Silloin on aika paksua enää väittää, että kyseessä on "tieteellinen data".

        ""For a long time, creationists claimed that the dust layer on the moon was too thin""

        Mikä ihmeen kuupölly?
        Eihän kukaan ole käynyt sitä mittaamassa!

      • kyllästytty jo sinu
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Virallinen lehdistötiedote, kuten tuon kaltaisista tapahtumista yleensä julkaistaan annettiin vasta tänä vuonna."

        LOL. Niinhän minä sanoin, vasta kun oli tutkittu tarkemmin tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset maahan, niistä annettiin tiedote, mutta toki tuosta tapahtumasta kerrottiin heti sen tapahduttua sivuilla, joissa noita muutenkin seurataan.

        "Kyllä tuota itse tapahtumaa seurasi nasan satelliittien kautta kohtalainen joukko ihmisiä allekirjoittanut mukaan luettuna, mutta tuota lehdistöilmoitusta asiasta ei annettu kuin vasta äskettäin. Tästä on nyt kyse."

        Olisiko NASA:n siis pitänyt keksiä tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset ilman niiden tutkimusta ja analysointia?

        Keskustelun kulku ei ole ollut kannaltasi mairittelevaa:

        Väität, ettei NASA tiedottanut purkauksesta, koska epäilet kyseessä olevan salaliitto, joka salailee tietoa. Tosiasiassa NASA tiedotti purkauksesta normaalikäytännön mukaisesti heti. Vetoat, että purkauksen yksityiskohtia ja mahdollisia seurauksia ei kerrottu heti eli jo ennen kuin niitä oli tutkittu ja analysoitu. Se on totta, mutta herättää kovasti ihmetystä, että mitä olisi tiedotettu ennen kuin asia oli tutkittu ja näin tiedetty, mistä on kyse. Kolmanneksi, mikä ihmeen motiivi NASA:lla olisi pimittää tuollaista tietoa ja sitten kuitenkin julkaista se?

        On teidän salaliittoihin uskovien maailma ihmeellinen.

        Älä taas venkoile.
        Ei tuota juttua ole aiemmin kerrottu.

      • ed.kirj.
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Buahhahhaa! Tieteenharrastaja on palstan pitkäaikaisimpia ja kirkkaasti arvostetuimpia kirjoittajia, jollaista sinusta ei nähdyn esityksen perusteella milloinkaan tule.
        Eikä kyllä minustakaan, mutta minä sentään edes yritän välttää hömppäkeitosten tarjoilua alpakkalautasilta.

        Tieteenharrastaja sekoilee.
        Ei nuo auringonpurkaukset tuollaisina muuten ole vaarallisia kuin että 2000-luvun nykytekniikka niillä voi tuhoutua.
        Kun tekniikkaa on uusittu se on nyt herkempi vaurioitumaan kuin koskaan aiemmin..

      • kyölääviä
        Herranpieksut kirjoitti:

        http://www.hs.fi/tiede/a1413428747883

        Auttaisikohan tuo selventämään sinulle yhtään asiaa mistä edes on kyse?

        Täälläolevat evokithan ovat pelkkiä kuolaavia trolleja.

      • .,.
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Annettu mikä tarjottu. Aika ja jaksu eivät vain valitettavsti riitä kaikkeen tutustumiseen. Pakko jotenkin valita.

        Perustelusi olivat mahdollisimman epäpätevät.

        Kuten aiemminkin.

      • kyllästytty jo sinu kirjoitti:

        Älä taas venkoile.
        Ei tuota juttua ole aiemmin kerrottu.

        "Älä taas venkoile.
        Ei tuota juttua ole aiemmin kerrottu."

        Kuten sanoin, purkauksesta tiedotettiin sen tapahduttua, yksityiskohdista ja mahdollisista seurauksista vasta kun ne oli tutkittu ja analysoitu. Et ymmärrä suomea?

      • läskikisi men evoluu kirjoitti:

        Dinosaususten esivanhempia ei kukaan ole löytänyt!
        Eikä edes suurten dinosaurusten varhempaa kehityssarjaan koon kasvuunkaan.
        Souvot?
        Ja samoista keroksista joista löytyy dinojen jäänteitä löytyy lukuisten myös nykyistenkin eläinten lajiryhmien jäänteet jopa niiden alta. Ja miksi ne ovat jo tuolloin olleet valmiita? Niillekään sitten ei taas lyödy mitään aiempaa elon muotoa joista volisivat voinhet evalvoitua.

        "Dinosaususten esivanhempia ei kukaan ole löytänyt!
        Eikä edes suurten dinosaurusten varhempaa kehityssarjaan koon kasvuunkaan.
        Souvot?"

        Valheita. Ja itsekin tiedät sen, koska sinulle on jo osoitettu nuo kehityssarjat.

        "Ja samoista keroksista joista löytyy dinojen jäänteitä löytyy lukuisten myös nykyistenkin eläinten lajiryhmien jäänteet jopa niiden alta."

        Aivan, mutta sieltä ei myöskään löydy lukuisia, tuhansia lajeja, joita nykyisin elää. Esim. suuri osa nykyisistä nisäkkäistä on kehittynyt vasta dinosaurusten katoamisen jälkeen.

        "Ja miksi ne ovat jo tuolloin olleet valmiita?"

        Evoluutio tuottaa valmiita lajeja, koska kaikkien lajien täytyy olla sopeutuneita.

        "Niillekään sitten ei taas lyödy mitään aiempaa elon muotoa joista volisivat voinhet evalvoitua."

        Tietenkin löytyy..

      • hekokeko hehhehhee
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tulevaisuudesta en sanonutkaan muuta kuin että se on mielenkiintoinen. Menneisyden tietoni on oikeaa.

        tieteenharrastaja (muka)>>> Tuo uusin tutkimus on osa tiedettä, ja laajentaa selvästi napojen vaihtumisen kestoajan arviohaarukkaa. Mitään kiveen hakattua "virallista käsitystä" siitä ei ole tähänkään asti ollut, koska ilmiöstä saadut havainnot eivät tuota seikkaa selvästi ilmaise.""

        Nykyisestä napojenvaihtumisesta epävarmuutta ja aiemmista varmuus???
        Jopa jotakin. Etkö huomaa ristiriitaa taaskaan!
        Te pidätte niitä arvioita aina varmoina joiden tutkiminen on menneisyyttä ja nykytilanteessa olllaan avuttomina!

        Sama juttu ilmastonkin kohdalla. Nyt ei tiedetä asioita mutta vanhoista ilmastooloista ollaan tuki varmoja ja jopa kaukaisten planeettojen ilmastosta annetaan tarkempaa tietoa kuin mitä edes maasta tiedetään.
        Olette räkää kuolaavia narreja.

      • voi ett`
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Eihän Luojakaan kiellä suuria ajattelemasta:

        "Mutta miksi tarvitsikaan kun minä muodostan omaani."

        Eikä onneksi käske minua kaikkiin ajatuksiin uskomaan.

        Eihän teidän tieteellisiin teksteihinnekään voida luottaa!
        Niitähän täällä juuri kumoillaankin .

      • kyölääviä kirjoitti:

        Täälläolevat evokithan ovat pelkkiä kuolaavia trolleja.

        >Täälläolevat evokithan ovat pelkkiä kuolaavia trolleja.

        Ja Perähikiällä on kohta maksakirroosi, kun näköjään alkaa kulua pullo illassa.

      • Herranpieksut
        taksamittari kirjoitti:

        Pääsanoma oli puoliksi oikein.
        Kaikki oppiminen kuitenkin pohjautuu aiempiin tietoihin.
        Joten ilman mitää opettamista kukaan ei pääse alkuun.
        Koulu painottuu tietojen injektointiin vastahakoiseenkin ihmismieleen ja siinä on virhettä Posvoon mitalla.
        Ihmisistä pyritään tekemään yhteiskuntaan uusia komponenteja (orjia) vaikka yhteiskunta on mätänemässä.

        http://www.youtube.com/watch?v=inWnhZp_A-M

        Perusmatematiikka ja ymmärrys asioista niiden oikeilta näkökannoilta riittää.

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Virallinen lehdistötiedote, kuten tuon kaltaisista tapahtumista yleensä julkaistaan annettiin vasta tänä vuonna."

        LOL. Niinhän minä sanoin, vasta kun oli tutkittu tarkemmin tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset maahan, niistä annettiin tiedote, mutta toki tuosta tapahtumasta kerrottiin heti sen tapahduttua sivuilla, joissa noita muutenkin seurataan.

        "Kyllä tuota itse tapahtumaa seurasi nasan satelliittien kautta kohtalainen joukko ihmisiä allekirjoittanut mukaan luettuna, mutta tuota lehdistöilmoitusta asiasta ei annettu kuin vasta äskettäin. Tästä on nyt kyse."

        Olisiko NASA:n siis pitänyt keksiä tuon purkauksen yksityiskohdat ja mahdolliset seuraukset ilman niiden tutkimusta ja analysointia?

        Keskustelun kulku ei ole ollut kannaltasi mairittelevaa:

        Väität, ettei NASA tiedottanut purkauksesta, koska epäilet kyseessä olevan salaliitto, joka salailee tietoa. Tosiasiassa NASA tiedotti purkauksesta normaalikäytännön mukaisesti heti. Vetoat, että purkauksen yksityiskohtia ja mahdollisia seurauksia ei kerrottu heti eli jo ennen kuin niitä oli tutkittu ja analysoitu. Se on totta, mutta herättää kovasti ihmetystä, että mitä olisi tiedotettu ennen kuin asia oli tutkittu ja näin tiedetty, mistä on kyse. Kolmanneksi, mikä ihmeen motiivi NASA:lla olisi pimittää tuollaista tietoa ja sitten kuitenkin julkaista se?

        On teidän salaliittoihin uskovien maailma ihmeellinen.

        Lehdisötiedotteita jotka on lähetetty suoraan eri medioiden edustajille ja jotka sitten ovat taholtaan uutisoineet asiasta. NASA on antanu PALJON vähäpätöisemmistäkin asioista uutisia, mutta tällä kertaa sitä ei annettu ulos. Onko jotain vaikeuksia ymmärtää tuota asiaa...?

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Älä taas venkoile.
        Ei tuota juttua ole aiemmin kerrottu."

        Kuten sanoin, purkauksesta tiedotettiin sen tapahduttua, yksityiskohdista ja mahdollisista seurauksista vasta kun ne oli tutkittu ja analysoitu. Et ymmärrä suomea?

        Älä jauha! :)

      • Herranpieksut
        .,. kirjoitti:

        Perustelusi olivat mahdollisimman epäpätevät.

        Kuten aiemminkin.

        Katsoitko videon?

      • Herranpieksut
        voi ett` kirjoitti:

        Eihän teidän tieteellisiin teksteihinnekään voida luottaa!
        Niitähän täällä juuri kumoillaankin .

        Kvanttifysiikka vs perinteinen kaavafysiikka. Mieti tuota ;)

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "6. The earth's magnetic field is decaying too fast.

        http://www.livescience.com/46694-magnetic-field-weakens.html

        Nopeiten löysin sinulle tuon kohdan. Seuraatko uutisointia kuinka ahkeraan? Ehkä olisi aika päivittää tietoja. :)"

        LOL. Toki seuraan. Päivitäpä sinä tietosi Maan magneettikentän voimakkuuden vaihteluista sitten sen viime käännöksen eli n.700 000 vuoden ajalta:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Earth's_magnetic_field#mediaviewer/File:Brunhes_geomagnetism_western_US.png

        LOL. Toki seuraan. Päivitäpä sinä tietosi Maan magneettikentän voimakkuuden vaihteluista sitten sen viime käännöksen eli n.700 000 vuoden ajalta:

        Reversals are the rule, not the exception. Earth has settled in the last 20 million years into a pattern of a pole reversal about every 200,000 to 300,000 years, although it has been more than twice that long since the last reversal.

        http://www.nasa.gov/topics/earth/features/2012-poleReversal.html

        Juu ja tuosta jatkat sitten. Tuo wikistyspedia ei ole mikään kovin häävi tietolähde. Muistat varmaan mitä koululaisillekkin kerrottiin sen käytöstä jokunen vuosi sitten.

        "Juu ja tuosta jatkat sitten. Tuo wikistyspedia ei ole mikään kovin häävi tietolähde."

        Haha. On se parempi kuin sinun videosi. Itse aiheeseen et sitten kyennyt enää sanomaan mitään järkevää?

        "Muistat varmaan mitä koululaisillekkin kerrottiin sen käytöstä jokunen vuosi sitten."

        Juu, toki. Se tutkimus paljasti englanninkielisen Wikipedian yhtä luotettavaksi kuin tietosanakirjasarjat.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Älä jauha! :)

        "Älä jauha! :)"

        Näköjään ette kykene asiaa ymmärtämään ilman jauhamista.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Lehdisötiedotteita jotka on lähetetty suoraan eri medioiden edustajille ja jotka sitten ovat taholtaan uutisoineet asiasta. NASA on antanu PALJON vähäpätöisemmistäkin asioista uutisia, mutta tällä kertaa sitä ei annettu ulos. Onko jotain vaikeuksia ymmärtää tuota asiaa...?

        "Lehdisötiedotteita jotka on lähetetty suoraan eri medioiden edustajille ja jotka sitten ovat taholtaan uutisoineet asiasta. NASA on antanu PALJON vähäpätöisemmistäkin asioista uutisia, mutta tällä kertaa sitä ei annettu ulos. Onko jotain vaikeuksia ymmärtää tuota asiaa...?"

        Sinulla itselläsi näyttä selvästi olevan vaikeuksia ymmärtää, että tutkimustietoa ei voida julkaista ennen kuin tutkimukset on tehty.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Eihän sinun pakko ole miettiä yhtään mitään jos et halua. Ei ole kukaan pakottamassa.

        "Eihän sinun pakko ole miettiä yhtään mitään jos et halua. Ei ole kukaan pakottamassa."

        Kutsut asioiden miettimiseksi hömppävideoiden katsomista.

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Lehdisötiedotteita jotka on lähetetty suoraan eri medioiden edustajille ja jotka sitten ovat taholtaan uutisoineet asiasta. NASA on antanu PALJON vähäpätöisemmistäkin asioista uutisia, mutta tällä kertaa sitä ei annettu ulos. Onko jotain vaikeuksia ymmärtää tuota asiaa...?"

        Sinulla itselläsi näyttä selvästi olevan vaikeuksia ymmärtää, että tutkimustietoa ei voida julkaista ennen kuin tutkimukset on tehty.

        Väännä toki asia mielessäsi kuten haluat.. :)

      • Herranpieksut
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Juu ja tuosta jatkat sitten. Tuo wikistyspedia ei ole mikään kovin häävi tietolähde."

        Haha. On se parempi kuin sinun videosi. Itse aiheeseen et sitten kyennyt enää sanomaan mitään järkevää?

        "Muistat varmaan mitä koululaisillekkin kerrottiin sen käytöstä jokunen vuosi sitten."

        Juu, toki. Se tutkimus paljasti englanninkielisen Wikipedian yhtä luotettavaksi kuin tietosanakirjasarjat.

        Eli jatkahan sitten wikipediasi parissa ihan kaikessa rauhassa. :)

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Eli jatkahan sitten wikipediasi parissa ihan kaikessa rauhassa. :)

        Ei se yksin hänen ole. Kyllä meidän kaikkien sopii siellä vapaasti viisastua.

        Tosin jos liikkuva kuva ja puhuvat päät ovat jollekulle välttämättömiä jotta asioita voi omaksua, sitten se on vähän tylsä.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Väännä toki asia mielessäsi kuten haluat.. :)

        Siis sen tosiasian ymmärtäminen, että tutkimustietoa ei voida julkaista ennen kuin tutkimukset on tehty, on "asian mielessä vääntelyä"...? :D

    • Herranpieksut

      Sitä en epäile etteikö jokaisesta asiasta löytyisi mielipidettä vähän joka suuntaan, mutta nyt onkin jokaisen itse selvennettävä todisteiden valossa minne polku johtaa. Jos ymmärrät genomitutkimusta niin voit itsekkin perehtyä ko. tutkimukseen annetun materiaalin pohjalta.

      http://www.nature.com/nature/journal/v486/n7404/fig_tab/nature11128_F4.html

      Siitä hieman lisää genomitutkimusta.

    • Herranpieksut
      • Herranpieksut

        Birth of modern human neither in Africa nor gradual, but macroevolutionary in the Levant circa 150,000 years ago

        http://comonca.org.cn/

        Kerran nyt vauhtiin pääsin niin siitä lisää..

    • Herranpieksut
      • ohhoh

        Ei hyvää päivää. Ihanko tuolle linjalle pitäisi lähteä.

      • Herranpieksut
        ohhoh kirjoitti:

        Ei hyvää päivää. Ihanko tuolle linjalle pitäisi lähteä.

        Niin...taisikin olla avarakatseisille tarkoitettu tuo. Miksi siis menit kurkkaamaan? :)

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Niin...taisikin olla avarakatseisille tarkoitettu tuo. Miksi siis menit kurkkaamaan? :)

        En tiennytkään, että avarakatseisuus on herkkäuskoisuuden synonyymi.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        En tiennytkään, että avarakatseisuus on herkkäuskoisuuden synonyymi.

        Kun kohtaat jumalan henkilökohtaisesti ymmärrät viimeistään mistä puhutaan. Siihen asti toivotan sinulle onnea ja menestystä elämässäsi valitsemallasi polulla. :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Kun kohtaat jumalan henkilökohtaisesti ymmärrät viimeistään mistä puhutaan. Siihen asti toivotan sinulle onnea ja menestystä elämässäsi valitsemallasi polulla. :)

        http://www.youtube.com/watch?v=osS41CRHR4I

      • Miksi miksi
        Herranpieksut kirjoitti:

        Kun kohtaat jumalan henkilökohtaisesti ymmärrät viimeistään mistä puhutaan. Siihen asti toivotan sinulle onnea ja menestystä elämässäsi valitsemallasi polulla. :)

        Etpä sinäkään tule jumalaa koskaan kohtaamaan henkiläkohtaisesti kun kuolet..onko kuoleminen niin pelottavaa, että takerrut naurettavaan oljenkorteen?

      • Herranpieksut
        Miksi miksi kirjoitti:

        Etpä sinäkään tule jumalaa koskaan kohtaamaan henkiläkohtaisesti kun kuolet..onko kuoleminen niin pelottavaa, että takerrut naurettavaan oljenkorteen?

        Tuo on sinun uskomuksesi. Minä tiedän asian olevan toisin. Onhan jumala läsnä tälläkin hetkellä täällä luonani. :) Ja toisekseen kuolemahan tulee olemaan mitä ihanin kokemus jota odotan innolla, mutta sitä ennen nautin täysillä tästä ihanasta elämästä täällä maanpäällä, joka meille kaikille on lahjana annettu. Ja toivottavasti olen kelvollinen jatkamaan matkaani eteenpäin jumalan silmien edessä kun se päivä koittaa. Vaikka itsehän siis itseni tulen tuomitsemaan. Ja sehän tässä hieman jännittääkin.. :D

        http://www.youtube.com/watch?v=XWd55LZw1Ig

    • Jaakob, haluaisitko kuulla suomentajan, postivirkailijan, matkatoimistolaisen, kierrätyskeskuksessa työskentelevän, lehdenjakajan, diplomi-insinöörin, eversti eeveepeen, metsänhoitajan tai hammaslääkärin mielipiteitä kreationismista? Sinun kriteereilläsi mitattuna he ovat varmasti erittäin päteviä arvioijia.

      • >Sinun kriteereilläsi mitattuna he ovat varmasti erittäin päteviä arvioijia.

        Mutta vain jos ovat ensin tutustuneet Jumalan sanaan ja pitävät sitä arviointinsa lähtökohtana.

      • söin hänet
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Sinun kriteereilläsi mitattuna he ovat varmasti erittäin päteviä arvioijia.

        Mutta vain jos ovat ensin tutustuneet Jumalan sanaan ja pitävät sitä arviointinsa lähtökohtana.

        ... Mutta vain jos ovat ensin tutustuneet Jumalan sanaan ja pitävät sitä arviointinsa lähtökohtana. ...

        Jos Raamatun lukeminen tekee päteväksi arvioimaan evoluutioteoriaa, hammaslääkärin tai diplomi-insinöörin oppikirjojen lukeminen pätevöittää varmasti arvioimaan kreationismia.

      • söin hänet kirjoitti:

        Kyllä, jos niissä on Absoluuttinen Totuus kuten Raamatussa.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kyllä, jos niissä on Absoluuttinen Totuus kuten Raamatussa.

        Oikaistaan nyt sen verran, että raamatusta puhuttaessa puhutaan ihmisen kirjottamasta kirjasta. Se kyllä sisältää sen oleellisen sanoman jumalan sanasta, mutta suurimmaksi osaksi se on ihmisten ajan saatossa muokkaamaa kertomusta, joten sitä kirjaa pitää tutkia vähintäänkin kolmen suurennulasin läpi pystyäkseen erottamaan sieltä sen aidon ja oleellisen sanoman. Mutta ei hätää. Tuo kyseinen sanoma löytyy "kirjoitettuna" täällä kaikesta kivestä kantoon ja jokaiseen elolliseen olentoon. Jopa teistä itsestänne löytyy tuo sanoma sisältänne kun maltatte vaan riittävän tarkasti sitä sieltä tukiskella. Malttakaa kuunnella sydämmenne ääniä.. ;)

        Pyhä Koraani taas on vain yhden tunnetun ihmisen välittämää jumalan sanaa, joten siihen voi huoleti luottaa sellaisenaan.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Pyhä Koraani taas on vain yhden tunnetun ihmisen välittämää jumalan sanaa, joten siihen voi huoleti luottaa sellaisenaan.

        Se myös pitää sisällään saman totuuden. Ja edelleen ihmisen ylös kirjaamana ja muokkaamana. Aivan samanlaisia opuksia ovat kaikki uskonkirjoitukset ympäri maailman. Silti niistä kaikista pystyy löytämään tuon saman sisällön.

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Se myös pitää sisällään saman totuuden. Ja edelleen ihmisen ylös kirjaamana ja muokkaamana. Aivan samanlaisia opuksia ovat kaikki uskonkirjoitukset ympäri maailman. Silti niistä kaikista pystyy löytämään tuon saman sisällön.

        http://www.youtube.com/watch?v=3EEW44onpHc

        Neuvoisin sinuakin lähestymään asiaa vaikka tuota kautta, kun tuo "jumala" tuntuu sinulle olevan käsitteenä vielä vieras. Aivan samoja asioita hieman eri näkökulmasta tuossakin videossa käsitellään.

      • Herranpieksut

      • Herranpieksut

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=GtiSCBXbHAg

        Tuossa vielä video liittyen tuohon tablet of shamashiin sekä taajuuksien vaikutukseen erimuotoisten rakenteiden syntymekanismissa.

        Tarkoititko tuon yleiseksi toteamukseksi:

        "Aivan samanlaisia opuksia ovat kaikki uskonkirjoitukset ympäri maailman."

        Vai ovatkov sinun palstalle linkoamasi aineistot poikkeuiksia siitä?

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tarkoititko tuon yleiseksi toteamukseksi:

        "Aivan samanlaisia opuksia ovat kaikki uskonkirjoitukset ympäri maailman."

        Vai ovatkov sinun palstalle linkoamasi aineistot poikkeuiksia siitä?

        Tuota montakos "uskonopusta" löydät minun linkoamani täältä?

        Mielestäni nuo linkittämäni asiat ovat täysin tieteellisesti käsiteltävissä. Noita kappaleita en myöskään linkittänyt tänne minään uskonopuksina. Hyvää musiikkia jossa sanat puhuttelevat ainakin osaa meistä. :)

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Tuota montakos "uskonopusta" löydät minun linkoamani täältä?

        Mielestäni nuo linkittämäni asiat ovat täysin tieteellisesti käsiteltävissä. Noita kappaleita en myöskään linkittänyt tänne minään uskonopuksina. Hyvää musiikkia jossa sanat puhuttelevat ainakin osaa meistä. :)

        Suomessa on mielipiteen vapaus

        "Mielestäni nuo linkittämäni asiat ovat täysin tieteellisesti käsiteltävissä."

        Et kuitenkaan löydä ainoaakaan pätevää tieteilijää, joka olisi tuosta samaa mieltä. Siis pätevää saman alan kollegojen arvioimana.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Suomessa on mielipiteen vapaus

        "Mielestäni nuo linkittämäni asiat ovat täysin tieteellisesti käsiteltävissä."

        Et kuitenkaan löydä ainoaakaan pätevää tieteilijää, joka olisi tuosta samaa mieltä. Siis pätevää saman alan kollegojen arvioimana.

        Ja mitäköhän asia tällä kertaa koskee? Puhutkohan kenties nyt tuosta dna-tutkimuksesta?

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Ja mitäköhän asia tällä kertaa koskee? Puhutkohan kenties nyt tuosta dna-tutkimuksesta?

        Biologia ei kuulu harrastuksiini, vaikka palstalla siihen jonkinlainen tuntuma kehityykin.

        Luulin jo kertoneeni, etten pidä youtube-videoita kelvollisena mediana tieteellisen tiedon hankinnassa. En myöskään ole havainnut yhdenkään tieteenharjoittajan niin tekevän, vaikka tieteellisillä verkkopaikoilla toki myös videoita käytetään.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Biologia ei kuulu harrastuksiini, vaikka palstalla siihen jonkinlainen tuntuma kehityykin.

        Luulin jo kertoneeni, etten pidä youtube-videoita kelvollisena mediana tieteellisen tiedon hankinnassa. En myöskään ole havainnut yhdenkään tieteenharjoittajan niin tekevän, vaikka tieteellisillä verkkopaikoilla toki myös videoita käytetään.

        Onhan tuo argumentti "youtubessa ei voi olla mitään tieteellistä" aika kaiken kumoava. Paha tuohon on enää vastaan väittää. :) Oletko muuten katsonut koskaan sen kautta ihan yliopistoilla järjestettäviä tiedeluentoja? Nuo ilmeisesti valahtavat samaan kategoriaan "kun kerta youtube"? :D Täytyy sanoa helpottuneena että onpa se hyvä että itse voin määrittää mikä on tieteellistä ja oleellista ja mikä informaatio ei taas yllä tuohon kategoriaan. Olisi se varsinaisen kauheaa jos youtubesta löytyisi jotain jota pidän tieteellisenä ja se sattuisikin olemaan tubessa...SIIS TUBESSA!! Voitko käsittää?? :D

        Ja vastauksena itse sinun kommentiisi sinä päätät itse kuka on riittävän pätevä sinun määritelmissäsi kertomaan asioiden todellisen laidan. En minä tuohon tule puuttumaan. Itse päätät omat auktoriteettisi.

      • Herranpieksut kirjoitti:

        Onhan tuo argumentti "youtubessa ei voi olla mitään tieteellistä" aika kaiken kumoava. Paha tuohon on enää vastaan väittää. :) Oletko muuten katsonut koskaan sen kautta ihan yliopistoilla järjestettäviä tiedeluentoja? Nuo ilmeisesti valahtavat samaan kategoriaan "kun kerta youtube"? :D Täytyy sanoa helpottuneena että onpa se hyvä että itse voin määrittää mikä on tieteellistä ja oleellista ja mikä informaatio ei taas yllä tuohon kategoriaan. Olisi se varsinaisen kauheaa jos youtubesta löytyisi jotain jota pidän tieteellisenä ja se sattuisikin olemaan tubessa...SIIS TUBESSA!! Voitko käsittää?? :D

        >Onhan tuo argumentti "youtubessa ei voi olla mitään tieteellistä" aika kaiken kumoava.

        Kukas niin sanoi?

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Onhan tuo argumentti "youtubessa ei voi olla mitään tieteellistä" aika kaiken kumoava.

        Kukas niin sanoi?

        "Luulin jo kertoneeni, etten pidä youtube-videoita kelvollisena mediana tieteellisen tiedon hankinnassa. "

        No arvaappa lämpimiksesi?

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        "Luulin jo kertoneeni, etten pidä youtube-videoita kelvollisena mediana tieteellisen tiedon hankinnassa. "

        No arvaappa lämpimiksesi?

        Kaiken tämän ajan kun osaisitte käyttää asioiden tutkimiseen. Mutta aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. :D

      • Herranpieksut kirjoitti:

        "Luulin jo kertoneeni, etten pidä youtube-videoita kelvollisena mediana tieteellisen tiedon hankinnassa. "

        No arvaappa lämpimiksesi?

        Ahaa. Eli vääristelit th:n ajatusta, ymmärrän.

      • Herranpieksut
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ahaa. Eli vääristelit th:n ajatusta, ymmärrän.

        Pitääkö hänen vastauksensa avata vielä sinulle? Röllin taisin kohdata sieltä möröimmästä päästä.. :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Pitääkö hänen vastauksensa avata vielä sinulle? Röllin taisin kohdata sieltä möröimmästä päästä.. :)

        "Harvemmalla täällä tuntuu olevan aikaa kaiken maailman videoita katsella. Itselläni ei ainakaan yleensä ole."

        Arvaa kuka noin on sanonut?

        "Aika" on ilmeisesti aika suhteellinen käsite. :)

    • mitä tähän sanoisi

      Uskovaiset puhuu totuuesta, mistä totuuesta uskossa asiat ovat hämäränperäisiä uskomuksia vailla todisteita jos olisi todellisia todisteita jo olisi uskovia, mitäs teet tervejärkinen ei hevin usko ilman näyttöä.

      • Herranpieksut

      • Herranpieksut

      • tieteenharrastaja
        Herranpieksut kirjoitti:

        Lainaanpa sitten hieman Jason Barnettia --> "Stop learning and start thinking!"

        http://www.nesaranetwork.com/2014/06/21/scientist-photographs-the-soul-leaving-the-body/

        Tuossa sinulle hieman jotain tieteellisen tapaista tutkailtavaksi jos kiinnostaa.

        Jos se olisi "jotakin edes tieteellisen tapaista", niin se olisi vertaisarvioituna oikeassa tiedejulkaisussa.

        "Tuossa sinulle hieman jotain tieteellisen tapaista tutkailtavaksi jos kiinnostaa".

        Nyt se on mielestäni kyllä enemmänkin hörhöilyn tapaista. Ellei huijauksen.

      • Herranpieksut
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Jos se olisi "jotakin edes tieteellisen tapaista", niin se olisi vertaisarvioituna oikeassa tiedejulkaisussa.

        "Tuossa sinulle hieman jotain tieteellisen tapaista tutkailtavaksi jos kiinnostaa".

        Nyt se on mielestäni kyllä enemmänkin hörhöilyn tapaista. Ellei huijauksen.

        Se olkoot sinun päätelmäsi. Minä jätän tuon asian jokaisen itsensä päätettäväksi.

      • Herranpieksut
        kekek-kekek kirjoitti:

        Kuuluu enintään osastoon valokuvaustaide ja -trikit.

        Kiitos mielipiteestäsi. :)

    • OleHyvä

      "Se olkoot sinun päätelmäsi. Minä jätän tuon asian jokaisen itsensä päätettäväksi."

      Ihan näin satunnaisena kävijänä ketjun lukettuani päättelen, että tämä papinsaappaat on todellakin täysiverinen lahkosaarnaaja ja päästöt täällä sen mukaisia.

      "Kiitos mielipiteestäsi. :) "

      Ole hyvä!

      • Herranpieksut

        Ja sinä nyt varmaan kerrot meille mitkä noista teknisistä seikoista joita tuossa 50min kestävässä haastattelussa käydään läpi ovat epäpäteviä? Jatketaan siitä sitten. :)

    • OleHyvä

      Teknisistä seikoista (olkoot sitten aitoja taikka väärennettyjä) tehdyt johtopäätökset ovat järjestään tarkoitushakuisia ja epäpäteviä. Miksipä ne muuten olisivat linkkeinäsi.

      Ole Hyvä!

      • Herranpieksut

        Annoitko nyt parasta antia mitä sinulta irtoaa? Todista toki jotain :)

    • OleHyvä

      Tehdyt johtopäätökset ovat tarkoitushakuisia ,koska niiden taustalla on selkeästi aatteelinen usko ja epäpäteviä ne ovat, koska ne ovat riittämättömiä edellä mainitusta syystä.

      Ole hyvä!

      • Herranpieksut

        Eli seuraavaksi osaat todistaa mitä? Ja sitten vielä sanotaan että uskossa olevat ihmiset elävät kuvitelmissaan. Perustelehan väitteesi ihan oikealla datalla. :)

      • Herranpieksut
        Herranpieksut kirjoitti:

        Eli seuraavaksi osaat todistaa mitä? Ja sitten vielä sanotaan että uskossa olevat ihmiset elävät kuvitelmissaan. Perustelehan väitteesi ihan oikealla datalla. :)

        Nähtävästi seuraavat rajoittavat tekijät tiedemiehille ja heidän tekemilleen tutkimuksille ovat uskonnollinen suuntautuminen , poliittiset aatteet tai ylipäätään mielipiteiden omaaminen miltään elämän osa-alueelta. Tutkijat tutkivat eivätkä paljon muuta puuhastele. Onhan se malli tuokin..:D

    • OleHyvä

      Jos samasta datasta saadaan aikaiseksi toisistaan noinkin eroavia johtopäätelmiä, niin mitäpä faktan lisäys tässä tapauksessasi muuttaisi. Uskosi lienee horjumaton ja saarnamaattisi loputon. Tylsäksi menisi.

      Ole hyvä!

      • Herranpieksut

        Ei ole loputon. Varmasti lopetan jos argumenttisi ovat tuota tasoa. Mielenkiinnolla kuulisin sinun mielipiteesi mikä kyseisessä metodissa tekee siitä epäuskottavan? Siinähän selostetaan koko prosessi hyvin tarkkaan. Pakko sitä ei ole tässä esille tuoda. En pakota. :)

    • Go eve
      • Herranpieksut

        heh... Paavi saa minun puolestani höpötellä mitä haluaa. Ei koske minua :D Eikä varsinkaan edusta minua :D

    • sdts

      Kiitos kunn kerroit lähteen, se kertookin kaiken.

      Fyssan proffa joka tollompi kuin nykyinen paavi - se on jo saavutus!

      • öiok

        Sitä se tekee kun uskovaisuus menee kaiken muun, järjenkin, edelle.

    • sdfhs

      Pakkhan tuon on olla totta, kun kerran FYSIIKAN PROFESSORI niin sanoo? Tai LÄÄKÄRI Pekka Reinikainen/Päivi Räsänen!

      Vai hyväksyykö Päivi kiertotietä evoluution ja kannattaa älytöntä uskomusta "älykästä suunnittelusta?" Kyllä evoluutiolle, mutta vain se olemattoman jumalan tekoseksi vängäten?

      • taneliko

        Minun mielestäni, ja jokainen uskovainen arviokoon tätä. Maailma on Jumalan luoma, ja luomiskertomus pitää paikkaansa, mutta kyse on ilmestyskirjallisuudesta samoin kuin Johanneksen ilmestys. Mooses, joka kirjoitti luomiskertomuksen ei ollut sitä näkemässä. Hänelle annettiin ilmestys maailman synnystä, kuten Johannekselle lopunajoista. Ilmestykset ovat monitulkintaisia mutta totuutta. Ajat ja hetket ovat Jumalan, ja luomiskertomus ei kertonut, millainen prosessi asioiden luomisella oli. Moni tulkintaisuus ei tarkoita sitä, että ne olisivat väärässä vaan ne ovat oikeassa kaikessa mitä asia koskee; koska ihminen on sielu, ruumis ja henki, ja luomiskertomus koskettaa näitä kaikkia aloja. Ilmestyskirjallisuus on palautettavissa tähän maailmaan tätä kautta. Kun puhumme Raamatun luomiskertomuksesta, me puhumme Jumalan antamista ilmestyksistä, ja kun puhumme tieteestä, me puhumme matemaattisisluonnonteellisistä asioista. Niillä ei ole ristiriitaa, paitsi siinä, että matemaattis-luonnonteiteellinen selityksellä koetetaan perustella valheita. Ja sillä perustellaankin valhetta ja tietämättömyyttä, eli tietämättömyyttä Jumalasta. Totuushan on kuitenkin se, että Jumala on suurempi kuin ihmisten tekemä tiede, vaikka ihmiset tahtovat toisin väittää. Sillä tiede, ja älykkyys on Jumalan luomia lahjoja ihmisille mutta ihmiset eivät ole sitä käyttäneet Hänen tuntemiseensa vaan itsensä korottamiseen; ja siinä on suuri harha, ja harhaan vievä filosofia. Matemaattis-luonnonteieellinen selitys kertoo, että yksi plus yksi on kaksi, ja väitetään, että Jumalaa ei ole. Miten matemaattisten luonnontieteellisten luonnonlakien tutkimisella voidaan edes ajatella mitään Jumalasta, koska siinä mennään täysin erilaisiin asioihin, kuin Jumalan etsimiseen. Sellainen tiede askartelee oman itsensä ympärillä, ja itsensä luomien metodiensa ympärillä, tahtomatta nähädä totuutta, eivätkä he voi koska ovat sokeita.

    • fda

      Yhden fyysikon sana tuhansia biologeja vastaan. Hyvä.

      • Pitää muistaa, että Pyhä Henki tekee voimallaan uudestisyntyneestä uskovaisesta kaikkien alojen asiantuntijan. Fyysikko kelpaa siis mainiosti biologian huippuekspertiksi ja kosmetologi kosmologian.

    • Entäs ne kaikki professorit, joiden mielestä kreationistinen humpuukisi on täyttä tuubaa? Mikset noteeraa heidän sanomisiaan lainkaan?

    • trälälää

      Jaska sä oot p'askiainen

      • xxxxxx Jaska sä oot p'askiainen xxxxx

        Kiitos!
        Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
        Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
        Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
        Aamen.

      • Herranpieksut
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Jaska sä oot p'askiainen xxxxx

        Kiitos!
        Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
        Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
        Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
        Aamen.

        “The weak can never forgive. Forgiveness is the attribute of the strong.”
        ― Mahatma Gandhi, All Men are Brothers: Autobiographical Reflections

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe