Vanhat kasvit kuten maissi, maniokki ja bataatti

potaattibataatti

Näitä on riisin, viljan ja perunan ohella ihmiskunta syönyt eri muodoissaan ja vuosituhansien ajan eikä ollut D2-sairautta. Kun punaisen lihan ja kovan voirasvan syönti lisääntyivät alkoi D2-epidemia riehua. Näin se vaan on eli palatkaamme ihmiskunnan alkuperäiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Valkoinen sokeri pois ja viljoista vain täysjyvätuotteet käyttöön.

12

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hp&v

      Ihmisen ruokahistoria voidaan karkeasti jakaa kolmeen vaiheeseen:
      1) Metsästäjä-keräilijä. Ei mennyt bataattia, riisiä, maissia jne mutta lihaa tai muita juuria/hedelmiä ym. paljon. Rasvaa dieettiin tuli lähinnä pähkinöistä, hyönteisistä ja siemenistä. Ihminen eli tuolloin Afrikassa eikä eläinrasvaan ollut juurikaan mahdollisuuksia (ts. kepillä ei norsua tai muuta rasvaa sisältänyttä riistaa saanut tapettua).
      2) Maanviljelysaika.alkoi noin 10 000 vuotta sitten. Ravintona oli miltei pelkkä vilja, joissain paikoissa myös juurekset. Edelleenkään ei juurikaan rasvaa ruokavaliossa.
      3) Tehomaanviljelysaika alkoi noin 100 vuotta sitten ja ihmisen ruokavalioon tuli jälleen lihaa ja ensimmäistä kertaa suuria määriä eläinrasvaa.

      Kakkostyypin diabetes alkoi kuitenkin lisääntyä vasta noin 50 vuotta sitten (joskin kyllä heitä oli ennenkin mutta diagnostiikka parani ajan myötä). Suurimpana syynä lihominen ja fyysisen aktiivisuuden pieneneminen. Maailman pahin kakkostyypin diabetestilanne on Tongalla eikä siellä syödä paljoa punaista lihaa (ainakaan länsimaisessa mittakaavassa). Rasvakaan ei ole eläinrasvaa vaan vielä haitallisempia kookosrasvaa ja palmuöljyä.

      Sen sijaan sv-sairaudet alkoivat yleistyä jo noin 100 vuotta sitten eli samaan aikaan kun punaisen lihan ja eläinrasvan käyttö lisääntyi. Suomessa syötiin 1970 30 kg maitorasvaa per henki ja vuosi. Suomen sydäntautitilanne oli maailman huonoin tuolloin.

      • Liian pitkäikäinen

        Tilastoja sekoittaa ihmisen voimakkaasti pidentynyt elinikä. Historiassa ihminen kuoli jo varhain ja usein syynä oli taudit jotka hoidetaan nykyisin lääketieteellä. Esimerkiksi diabetestä ei tunnettu, koska ihmiset vain kuolivat pois jonkin oudon taudin takia. Kuinkahan monen pienen lapsen kuoleman aiheutti D1 jota ei tunnettu.

      • tämä on tosi
        Liian pitkäikäinen kirjoitti:

        Kyllä dia tunnettiin ja esim. 1970-80 luvuilla 2-tyypin nimi oli vanhuusiän sokeritauti. Nyt rasvaranskisten takia sitä on jo 20-vuotiailla.

      • ikinuorivanha
        tämä on tosi kirjoitti:

        Kyllä dia tunnettiin ja esim. 1970-80 luvuilla 2-tyypin nimi oli vanhuusiän sokeritauti. Nyt rasvaranskisten takia sitä on jo 20-vuotiailla.

        Niin oli minun ukillanikin tuohon aikaan vanhuusiän sokeritauti. Ei ollut kuollut muuhun sitä ennen.

      • Liian pitkäikäinen
        tämä on tosi kirjoitti:

        Kyllä dia tunnettiin ja esim. 1970-80 luvuilla 2-tyypin nimi oli vanhuusiän sokeritauti. Nyt rasvaranskisten takia sitä on jo 20-vuotiailla.

        Tarkoitin historialla kaukaisempaa aikaa kuin lähimenneisyys. Esimerkiksi 1800 lukua aikaisempaa aikaa ja vielä satoja vuosia aikaisempaa.

      • kuoli kukin johonkin
        Liian pitkäikäinen kirjoitti:

        Tarkoitin historialla kaukaisempaa aikaa kuin lähimenneisyys. Esimerkiksi 1800 lukua aikaisempaa aikaa ja vielä satoja vuosia aikaisempaa.

        Joo, kun Musta Surma kiersi maailmmaa niin silloin kuoltiin ruttoon eikä 2-tyypin diabetekseen. Eli olit oikeassa.

    • ei sitä haluta

      Punainen liha tuottaa homokysteiiniä joka on epäterveellistä. Kukin voi googlettaa tuon nimen.

    • VP?

      Nappuloille ihmien kehityshistoria on muutamia satoja vuosia kun kysymys on miljoonista vuosista. Kirkonkylän kioakin ja hiekkalaatikon luuloilla ei pitkälle pötkitä.

      • suotta valehtelet

        Miksi niitä kirkonkylän tietoja sitten levittelet ?

        En usko ihmiskunnan eläneen vuosimiljoonia voilla ja pekonilla tai rasvoilla yleensäkään. Et taida uskoa sinäkään, vai kuinka? Rasva on ollut ERITTÄIN harvinaista herkkua joten maha on täytetty hiilari- ja kuitupitoisilla eväillä. Eivät apinatkaan luonnossa rasvalla elä.

      • voi voita voi
        suotta valehtelet kirjoitti:

        Miksi niitä kirkonkylän tietoja sitten levittelet ?

        En usko ihmiskunnan eläneen vuosimiljoonia voilla ja pekonilla tai rasvoilla yleensäkään. Et taida uskoa sinäkään, vai kuinka? Rasva on ollut ERITTÄIN harvinaista herkkua joten maha on täytetty hiilari- ja kuitupitoisilla eväillä. Eivät apinatkaan luonnossa rasvalla elä.

        Usko pois vaan. Heikkilä on sen tutkinut että ihmiskunta eli tätä ennen 5 miljoonaa vuotta voilla, väliin vähän pekonia. Näin säilyi ihannesuhde, voista saatiin 80E%.

    • jamssi on hyvää

      Listalta uupuu jamssi. Senkään syöjillä ei ole diabeetesta kuten on voin ja punaisen lihan syöjillä.

    • VP?

      Nappuloille ihmien kehityshistoria on muutamia satoja vuosia kun kysymys on miljoonista vuosista. Kirkonkylän kioakin ja hiekkalaatikon luuloilla ei pitkälle pötkitä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe