Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Käsittämätöntä

Tätä kysymystä olen jo kauan aikaa miettinyt. Tuntuu että suuri osa ei tunnu käsittävän miten järjettömän hieno ja hyvä maa Suomi on. Ainoa mitä osataan, on vinkua että kuinka paskassa maassa me eletään ja helvettiin tarvitsisi päästä nopeasti, alkoholiveroakin nostetaan kokoajan ja palkasta viedään, muusta puhumattakaan.

Kaikki on järjestäen aina paskaa. Mitään mitä meillä on, ei tunnuta arvostavan. Hallitus on huono ja ainoastaan hyvätuloisia ajatellaan, oikeastaan eduskuntahan kokoontuu aina vain sitä varten että saavat juonia miten kansalaisten elämästä tehdään vaikeampaa ja miten suomalaisen työssä käyvän ihmisen selkänahasta saadaan revittyä lisää. Palkat suomessa on pienet. Maahanmuuttajiakin on. Kaikki muut maat on kaikessa parempia kuin Suomi.

Vittu, joku roti tähän touhuun ihan oikeasti. Suomen verotus ei ole juuri yhtään sen kovemmalla tasolla kuin minkään muidenkaan maiden, esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa arvonlisäverot ovat korkeammat kuin suomessa. Alkoholiverotus on kova jokaisessa maassa jossa juomisen kanssa on ollut ongelmia (englanti, irlanti - englannissa on kaavailtu minimihinnan asettamista alkoholiannokselle) Pienipalkkaisten verotus on keskimäärin pienempi kuin muualla euroopassa. Meillä on lähestulkoon ilmainen ja ihan maailmankin tasolla laadukas terveydenhuoltojärjestelmä. ILMAINEN ja yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmä. Miettikää nyt oikeasti että suomessa voit kouluttaa itsesi ilmaiseksi miksi tahansa kun taas esimerkiksi yhdysvalloissa vuosi opiskelua on kymmeniä ellei satoja tuhansia dollareita. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, luokkaerotkin suomessa ovat todella pienet. Kerta toisensa jälkeen suomi on maailman parhaiden valtioiden vertailussa listan kärkikastia. Sana maailman parhaita toistuu uudelleen ja uudelleen.

Silti mistään ei olla tyytyväisiä, miksi? Eikö oikeasti pitäisi olla ylpeä suomesta ja siitä miten hyvä maa tämä onkaan. Ei terrorismia, lasten ei tarvitse kulkea busseilla kouluun kaikenmaailman hullujen takia ja lähestulkoon missä tahansa voi kulkea ilman pelkoa siitä että tullaan heiluttelemaan asetta tai nyrkkiä naamaan. Jos joudut onnettomuuteen, et joudu elämään velkavankeudessa loppua elämääsi siitä koituvien maksujen takia.

Voin olla väärässäkin siinä että suomalaiset eivät arvosta Suomea mutta ainakin keskustelua seuratessa netissä kaikkea vain haukutaan. En käsitä mistä tämä johtuu. Tutkitaa itsekkin vähän oman navan ulkopuolelle asioita niin huomaatte että oikeasti suomi on hieno maa. Olkaa joskus ylpeitä suomesta, sen kulttuurista ja lyhyestä mutta menestyksekkäästä historiasta.

66

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ännu lite bättre

      Sinulta on jäänyt ymmärtämättä jotakin oleellista suomalaisuudesta ja hyvinvointimme syistä. Nimittäin ilman jatkuvasti kalvavaa tyytymättömyyttä ja keskinäistä kateutta emme olisi tässä. Se ajaa meitä aina vain uusiin yrityksiin ja parempiin suorituksiin. Niin jatkossakin, kunhan ruikutus nykyisestä lamasta hieman laantuu.

      • Käsittämätöntä

        Olet kyllä oikeassa siinä, joskus vaan tuntuu että homma lähtee täysin käsistä kun luetaan jostain mikä ei itseä välttämättä mielytäkkään niin paljoa niin johan alkaa monkuminen käymään että pakko lähteä pois suomesta kun tämä on niin huono maa.

        Eihän siinä ole mitään vikaa jos kyseenalaistaa esimerkiksi päätöksentekoa mutta minua ainakin ärsyttää ja oikeastaan pointtini tässä kirjoituksessa olikin että tälle maalle ei anneta sen ansaitsemaa arvostusta.

      • Homma alkoi lähteä
        Käsittämätöntä kirjoitti:

        käsistä samana päivänä kun Kokoomuksen laskutaidottomasta asiankirjaväärentäjästä tuli valtionvarainministeri, katso historiaa miten on käynyt kun Kokoomus on päässyt hallitukseen.

    • fakta tieto

      Kaikki ei ole syntyneet kultalusikka suussa ja tässä maassa on paljon sorrettuja. Suomessa kansa on jakaantunut kahtia ja ne jotka tulee huonosti toimeen heitä syrjitään, kiusataan , orjuutetaan ja heitä pilkataan! Suomi on paskin maa mitä maa päällään kantaa.

      • sopii...

        ...lähteä maailmalle kokeilemaan mitä sieltä saa. Tämä on vapaa maa, ei täällä ole pakko olla ja elää. Hophop!

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
        sopii... kirjoitti:

        ...lähteä maailmalle kokeilemaan mitä sieltä saa. Tämä on vapaa maa, ei täällä ole pakko olla ja elää. Hophop!

        Hyvä esimerkki on juuri tuo viestisi! Annetaan ymmärtää että painu vit-tuun! Niinkuin helppoa se onkin kielitaidottomana ja rahattomana. Näin paljon ne äärioikeisto natsit kansasta välittää.

      • Käsittämätöntä

        Kertoisiko nimimerkki fakta tieto että ketä ne sorretut sitten ovat? Millätavoin huonosti toimeentulevia "syrjitään, kiusataan, orjuutetaan ja pilkataan"? Itse en tätä keksi vaikka miten yrittäisin. Suomessa saa hyvin apua esim. mielenterveyteen liittyvissä asioissa ja jos jäät työttömäksi on sinulla hyvä sosiaaliturva yms. Enkä keksi että miten tavallista työläistäkään sorrettaisiin tai mitään muutakaan. Jos aiot osallistua väittelyyn niin jospa antaisit argumentillesi jotain konkreettisia perusteluitakin? Ei se riitä että sinusta _tuntuu_ että "suomi on paskin maa mitä maa päällään kantaa". Ja vertaappa esimerkiksi suomea venäjään, vaikkapa yhdysvaltoihin tai melkeinpä mihin tahansa maahan niin huomaat kyllä kuten jo aikaisemmin sanoinkin että suomessa nämä luokkaerot ovat todella pienet.

      • sopii...
        ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Hyvä esimerkki on juuri tuo viestisi! Annetaan ymmärtää että painu vit-tuun! Niinkuin helppoa se onkin kielitaidottomana ja rahattomana. Näin paljon ne äärioikeisto natsit kansasta välittää.

        Opettele kieliä, se on jokaiselle kielitaitoiselle mahdollista (kirjastoissa on lainattavina ILMAISIA kielikursseja)...ja pelkkä menomatka jollain matkustusvälineellä ei hirveitä maksa jos todella haluaa täältä pois.
        Mutta taitaakin olla niin, ettei todellistä halua täältä valmiiksi katetun ruokapöydän äärestä olekaan kiiru mihinkään?

      • Late Lapista.
        ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Hyvä esimerkki on juuri tuo viestisi! Annetaan ymmärtää että painu vit-tuun! Niinkuin helppoa se onkin kielitaidottomana ja rahattomana. Näin paljon ne äärioikeisto natsit kansasta välittää.

        Eiköstä se yksi kokoomusrotta julistanutkin taannoin jotta, jokaisella Suomalaisella on mahdollisuus tulla MILJONÄÄRIKSI ! Toinen väitti jotta Suomessa ei ole alle 2500 euroa kuukaudessa tienaavaa duunaria !
        Näitä lohkaisuja tulee useimmiten niiltä jotka ovat jo koulunpenkillä, aloittaneet politikoinnin iskänsä ja äiskänsä rahoilla, ja nyt jatkavat paskansa jauhamista meidän veronmaksajien piikkiin! eli heiltä jotka eivät ole eläissään tehneet päivääkään oikeata työtä!

        Late Lapista. SSSS Ry!

    • "mummeli""

      Maassa 440 000 työtöntä ja lisää tulee. Osalla jolla on töitä tekee 2-3 duunia, että jotenkin tulee toimeen: Oikein Amerikan malliin.

      Kaikki toimiva infra on ajettu alas ja tilalle ei mitään. Terveyskeskukset eivät toimi muutamaa harvaa lukuun ottamatta. Lista on loputon...Säästämällä ja leikkaamalla maa halvannutetaan, kun se on ensin velkaannuttettu, politiikkojen toimesta. Pitää pelastaa ne rikkaat meillä ja muualla. Oikeilla poliittisilla päätöksillä emme olisi tässä jamassa, kun olemme nyt.

      Missä pumpulimaailmassa sinä käsittämätön oikein elät? Papan osingoillako vai millä. Täällä on hätä toimeentulosta!!!!

      Suomi on kaunis maa ja melko puhdaskin. Ellei tuo kaivosteollisuus pilaa sitä lopullisesti.

      • Käsittämätöntä

        Maassa ei ole 440 tuhatta työntöntä. Suomen työttömyysaste on alempi kuin euroopan unionissa keskimäärin. Lama verottaa kaikkia? Miten niin kaikki toimiva infra? Miksi pitää kalliita terveyskeskuksia kun nämä palvelut voi oikeasti keskittää johonkin tiettyyn paikkaan? Suomen velka verrattuna bruttokansantuotteeseenkin on todellisuudessa pienempi kuin esimerkiksi saksalla, ranskalla tai kanadalla joten emme me missään halvaantumassa ole.

        Suomessa myöskin tehdään virheitä vähän muuhun maailmaan verrattuna. Kaikki on faktaa jonka voitte itse tarkistaa. Minä en elä missään pumpulimaailmassa vaan olen tietoinen siitä mitä ympärillä tapahtuu ja pystyn itse tekemään omat johtopäätökseni enkä usko sokeasti siihen mitä joku minulle kertoo.

        Ja nimimerkillä Herra Aika, kertoisitko sitten mitä tarvitsi olla? Sinun pitäisi saada vaikkapa tietokoneet ja pelit ja vermeet ilmaiseksi niin sitten huvitukset olisivat tasolla joka kelpaa sinulle kelpaavat? Muissa maissahan näin tehdään vai? Miettisit joskus jotain muuta kuin itseäsikin.

      • keskittäkää

        Keskitetään kaikki Inariin, voi sieltä helsingistä sitten pendelöidä sinne, jos on vähän pipi, heh heh.

        Aivan "miettisit joskus jotain muuta kuin itseäsikin"

    • Herra Aika

      Olisi hyvä, jos kellot siirrettäisiin takaisin kesäaikaan. Voisi aloittajakin ruveta pelaamaan vaikka pesäpalloa ja nauttimaan muista suomen huvituksista, kulttuuri sun muut huvitukset mukaan lukien. Saatanan kokoomuslainen perkele!

    • kiitti v itusti

      Suomi ei ole enää se suomi mitä arvostin, kiitos v itusti sdp, kokoomus ja v itun eu.n pellet, vapaamuurarit ja muut runkkarit, kiitos kiitos, kiitos vaan v itusti.

      Kiitos naisia raiskaavista yön timoista, kiitos lapsia ryöstelevistä lapsista, kiitos tosi tee vee p askasta, kiitos juhana vartiaisista, kiitos aivopesun yrittämisestä ja ihmisten aliarvioimisesta ja muista v itun vedätyksistä, kiitos työttömyydestä ja työläisten hyväksikäytöstä, kiitos v itusti.

      Voisin keksiä tähän vielä sata asiaa lisää, mistä kiittää ihan V itun paljon V itusti lisää, en arvosta teitä v ittuakaan, koska TE, ette arvosta ihmiarvoa ja mittaatte sen rahassa, v itun pellet.

      olette P ERSEESTÄ. ISO KIITOS TYHMYYDESTÄNNE JA HENKISESTÄ VAJAVAISUUDESTANNE, minkä olette korvanneet rahalla, jonka määrä olevinaan korreloituu valtaan ja ihmisarvoon.

      PAINUKAA V ITTUUN, KIITOS.

      • Bror-Erik

        Kiitos kiitos,mutta kun ei enää mahdu takasin,,rahasta vinkuminen vasta p---stä
        onkin.Rahaa riittää kyllä Suomessa kaikille,se ei ole mikään ongelma,meillä on
        hyvä sosiaalitukiverkosto.Ongelma syntyy jos raha on ainoa oman oman henkisen hah-
        mottumisen mitta ja määrä,tulee paha olla kun ei rahat riitä kaikkeen kivaan.Sel-
        lainen on jo köyhyyttä,henkistä köyhyyttä ja kykenemättömyyttä käyttää oman pään kapasiteettia tunnetasolla.-Onnellista elämää voi ihan hyvin viettää ilman katke-
        raa kitinää maailman joka sentistä tahi eurosta.Jou! :)

    • Hra Pelkonen

      Valittamista ja valittajia on kieltämättä paljon, mutta esimerkiksi tämä S24 voi antaa tilanteesta hieman vinoutuneen kuvan. Täällä on kirjoittajakunta ensinnäkin tietyllä tavalla painottunutta ja toisaalta taas monet heistäkin, joilla on asioista tietoa, innostuvat täällä liioittelemaan. Veikkaan, että moni kirjoittelee kieli poskessa ihan vaan huvikseen. Palstoilla, joilla on rekisteröitymispakko, on kirjoittelu asiallisempaa ja asiantuntevampaa. Sitten on vielä sekin puoli, että kun menemme ulkomaille, osaa siellä se kurjinkin reissulainen meistä leuhkia maamme saavutuksilla ja elintasolla. Aika metkaa. Tästä S24:stä vielä sen verran, että tämähän on paikka, jossa herran pelosta kärsivät voivat antaa täysilaidallisen takaisin ilman suurempaa pelkoa seurauksista. Sillä voi olla terapeuttinen vaikutus.

    • Suomi on paska maa

      Suomi on ahdasmielinen ja takapajuinen yhden totuuden maa, jonka asukkaat ovat perusvihamielisiä egomaanisia narsisteja. Aloituksessa pääsi erityisesti suomalainen narsismi puhkeamaan kukkaansa. Suomi ei ole tärkeä eikä yleensäkään erityinen alue, eikä "suomalaisuus" poikkea edukseen normaalista nationalistisesta hapatuksesta. Kyllä täällä elää voi, mutta ei se aiheuta mitään erityistä tarvetta riemuun. Suomalaisuus on masentava ja raskas velvollisuus, mitään elämisen riemua ahtaan homogeenisessa yhteisössä saisikaan osoittaa.

    • paremmat ajat.

      ollaan me aika pökkelää kansaa, voimme istua kylki kyljessä
      bussissakin, tuntikausia, sanomatta mitään vierustoverille,
      muualla maailmassa ihmiset puhuvat toisilleen.

      Jos olisi keskusteluja niin maan asiatkin saataisiin kuntoon,
      erityisesti ei saa puhua politiikasta eikä päättäjiä arvostella,
      he kyllä tietävät paremmin, sanotaan.

      Onneksi nyt on netti joten keskusteluakin syntyy.

    • erilainen Suomi

      Kysynpä aloittajalta ihan piruuttani, oletko yrittänyt ikinä pärjätä työmarkkinatuella? Ilman suhteita ikääntyneellä ei ole enää toivoa paremmasta elintasosta täällä herrasväen hyvinvointivaltiossa. Miltä sinusta tuntuisi, jos TE-toimisto pakottaisi sinut töihin Kelan tm-tuella plus 9 euron ylläpitokorvauksella työehtosopimusten mukaan tienaavien juoksupojaksi? Miltä tuntuisi saada yllättävän menon tultua sossusta hylkäävä toimeentulotukipäätös rahattomana? Miltä tuntuisi, jos rahaa ei olisi kotivakuutukseen? Miltä tuntuisi, jos reviirisi rajoittuisi kävelymatkan sisälle vuodesta toiseen? Miltä tuntuisi kävellä kauppojen hyllyjen välissä ilman rahaa?

      • Älä selitä

        Suomessa on kaikki itsestä kiinni.

        Jos on itse sössinyt asiansa ei voi syyttää kuin itseään.

        Eri asia, jos olet esim. syntynyt kehitysvamman kanssa tms.

        2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen. kaiken mailman työmarkkinatuet ovat heille utopia...

      • erilainen Suomi
        Älä selitä kirjoitti:

        Vähäisen käsityskykyni mukaan et vastannut kysymyksiini. Vastaan silti, että yksilö ei päätä Suomessa työllistymisestään, vaikka niin kuvittelet.

      • Elät pilvilinnassa
        Älä selitä kirjoitti:

        Suomessa on kaikki itsestä kiinni.

        Jos on itse sössinyt asiansa ei voi syyttää kuin itseään.

        Eri asia, jos olet esim. syntynyt kehitysvamman kanssa tms.

        2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen. kaiken mailman työmarkkinatuet ovat heille utopia...

        "2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen"

        Monet noista ihmisistä asuvat Suomessa.

      • Paskaa käteen
        Elät pilvilinnassa kirjoitti:

        "2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen"

        Monet noista ihmisistä asuvat Suomessa.

        No joo, kyllähän Suomessa juoppoja riittää...

      • Maailmaa nähnyt
        Elät pilvilinnassa kirjoitti:

        "2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen"

        Monet noista ihmisistä asuvat Suomessa.

        Passittomat luuserit elävät umpiossa tajuamatta mailman menosta mitään.

        Suomi on maailman 7 rikkain maa. Sellaisessa maassa kaikki on itsestä kiinni.

        Mitähän näille urpoille oikein tapahtuisikaan jos olisivat syntyneet Sri Lankaan. Voi vain kuvitella miten huonosti menisci maassa, jossa ilman suhteita ei tehdä mitään: ei opiskella, ei töitä, ei yritetä, ei mikään onnistu ilman suihteita, lahjuksia etc.

      • hahhahhaaaaaaa
        Maailmaa nähnyt kirjoitti:

        Passittomat luuserit elävät umpiossa tajuamatta mailman menosta mitään.

        Suomi on maailman 7 rikkain maa. Sellaisessa maassa kaikki on itsestä kiinni.

        Mitähän näille urpoille oikein tapahtuisikaan jos olisivat syntyneet Sri Lankaan. Voi vain kuvitella miten huonosti menisci maassa, jossa ilman suhteita ei tehdä mitään: ei opiskella, ei töitä, ei yritetä, ei mikään onnistu ilman suihteita, lahjuksia etc.

        Eipä tuo "passittomista luusereista" mantraaminen poista suomalaista köyhyyttä.

        Tuollaiset järjettömät idiootit ovat myös yksi syy miksi Suomi on niin paska paikka.

      • järki kärteen
        Älä selitä kirjoitti:

        Suomessa on kaikki itsestä kiinni.

        Jos on itse sössinyt asiansa ei voi syyttää kuin itseään.

        Eri asia, jos olet esim. syntynyt kehitysvamman kanssa tms.

        2/3 maailman väestöstä herää aamuun miettien mistä saisi ruokaa itselleen ja perheelleen. kaiken mailman työmarkkinatuet ovat heille utopia...

        Pakkokos on sikitä, jos perhe jo on ilman ruokaa ja elinmahdollisuuksia. Kakaroita taidetaan nussia, vaikka tiedetään vallan hyvin, että entisillekään ei ruoka riitä. Joka ihmisellä on aivot, kyllä vastuukin on siis aivan itsellään. Ei niitä "näkäänäkeviä perheitä" kukaan ulkopuolinen on käynyt tekemässä kurjissa olosuhteissakaan eläville, kyllä on ihan omista valinnoistaan kiinni.

      • ruman kuuloista
        järki kärteen kirjoitti:

        Pakkokos on sikitä, jos perhe jo on ilman ruokaa ja elinmahdollisuuksia. Kakaroita taidetaan nussia, vaikka tiedetään vallan hyvin, että entisillekään ei ruoka riitä. Joka ihmisellä on aivot, kyllä vastuukin on siis aivan itsellään. Ei niitä "näkäänäkeviä perheitä" kukaan ulkopuolinen on käynyt tekemässä kurjissa olosuhteissakaan eläville, kyllä on ihan omista valinnoistaan kiinni.

        Opettelisit nyt edes kirjoittamaan, vaikka suomi onkin poikkeuksellisen ruma ja kömpelö kieli.

    • Palsta on

      täynnä passittomia luusereita jotka eivät ole nähneet maailmaan.

      Loppuisi valitus kun kävisivät kehitysmaissa...

      • Hyi että mikä paska

        Siinä näkyykin tyypillisen vittupäisen suomalaisen paskakasan täydellinen kyvyttömyys käsitellä Suomen loputonta paskuutta. Asia yritetään kuitata käymällä välittömästi asiasta rehellisesti puhuvien kimppuun. Suomi on täynnä sairasta ja kansallispäissään kiihkoilevaa jengiä, jotka käyvät aggressiivisesti kimppuun heti jos joku uskaltaa kritisoida yhtään mitään. Suomikusipäät toimivat aivan kuin uskonnolliset fundamentalistit; hiljaa tai käymme kimppuusi.

        Siinä jälleen yksi syy miksi Suomi on totaalipaska maa.

    • Ongelmaa piisaa

      kaksiko KOK RKP

    • erilainen Suomi

      Kuinka moni yli keskiansion ansaitseva ymmärtää, että hänen ylimääräisensä on pois alle keskiansion ansaitsevilta?

    • erilainen Suomi

      Ymmärtävätkö suomalaiset, että muita maita korkeampi elintasomme on varastettu alemman elintason maista? Hyväksymmekö, että elintasomme tulee laskemaan koti kehitysmaiden elintasoa?

    • waler.

      Suomi oli hyvä maa,ennenkuin tästä lähdettiin tekemään
      Somaliaa.

    • anteeksi taas

      Mamuille tämä on hyvä maa. Alkuperäisasukkaat ovat heidän orjiaan. Niille saa tehdä mitä vain ja ne raatavat, nöyrtyvät ja elättävät. Eivät silti osaa olla kiitollisia.

    • Oma napa ensin juu

      Mä vaan juu...
      Käy kato vähän muitakin kuin itseäsi, käy leipäjonoissa keskustelemassa , käy diakonien kanssa keskustelemassa ihmisten elämänkohtaloista ja elämäntilanteista.

    • Paskamaa ja piste

      "Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?"

      Liian monet ovat sairaalloisen kansallismielisiä narsisteja, jotka ovat epäterveen kiinnostuneita itsetehostuksesta suomalaisen nationalismin kautta, sekä täysin kyvyttömiä käsittelemään mitään em. asioita koskevaa kritiikkiä.

      • Älä lässytä luuseri

        Olin minäkin nuorempana kaikesta valittaja ja vihasin Suomen punikkeja ja kovia veroja.

        Ja sitten kävin yli 30 maassa ja silmäni avautuivat. tajusin olevani rikas lähes missä tahansa mine meninkin. Tajusin myös etä Suomessa on kaikki itsestä kiinni.

        Mutta toki jokaisessa maassa on aivottomia, avuttomia lahjattomia luusereita, joista ei ole mihinkään ja jotka vain odottavat ilmaisia lounaita ja sitä, etä heille tehdään kaikki valmiiksi.

        Heitä ei voi auttaa...eikä heitä auta valittaminen nettipalstoilla paskan vertaa. Synnynnäinen luuseri on luuseri kuolemaansa saakka.

      • Olet säälittävä
        Älä lässytä luuseri kirjoitti:

        Kuules nyt tyhmä kiihkoileva narsisti, sinuun verrattuna kuka tahansa on voittaja.

        Minä olen meistä kahdesta oikeasti nähnyt maailmaa, ja vielä ymmärtänytkin siitä jotain. Joten tiedän ettei fyysinen hyvinvointi tai BKT ratkaise kaikkea, ja että Suomi ei todellakaan kuulu maailman parhaisiin elinympäristöihin kokonaisuutena. Esimerkiksi Suomen ostovoimakorjattu elintaso ei olekaan enää niin valtavan korkea kuin harhoissasi kuvittelet. Suomi on länsimaaksi köyhän puoleinen. Mutta sitähän kaltaisesi ylimielinen tyhmä luuseri ei edes tiedä.

        Juuri tuollaiset tietämättömät ja kansallisnarsismin täyttämät typerät mouhoajat ovat eräs syy Suomen legendaariseen paskuuteen.

        Itsehän sinä vatipää täällä valitat, kun et kestä kritiikkiä. On se säälittävää katsoa tuota touhuasi, joka vain alleviivaa Suomen paskuutta.

      • En minä
        Olet säälittävä kirjoitti:

        Suomen paskuutta alleviivaa, vaan kalstaistesi luusereiden paskuutta.

        Mutta jatka vain nettisaitilla valittamista. Arvaa ketä kiinnostaa:)

      • paskanhajuinen suomi
        En minä kirjoitti:

        Suomen paskuutta alleviivaa, vaan kalstaistesi luusereiden paskuutta.

        Mutta jatka vain nettisaitilla valittamista. Arvaa ketä kiinnostaa:)

        Itse tulit kyselemään, sitten aloit itkemään. Suomen paskuus ei tosiaan tuollaisen typerän narsistin nettiraivoamisesta muutu miksikään. Hyvä että alat vihdoin tajuta. Nyt voit painua vittuun siitä inisemästä narsistista kansallissontaa.

      • kerrominullekkin
        Olet säälittävä kirjoitti:

        Kuules nyt tyhmä kiihkoileva narsisti, sinuun verrattuna kuka tahansa on voittaja.

        Minä olen meistä kahdesta oikeasti nähnyt maailmaa, ja vielä ymmärtänytkin siitä jotain. Joten tiedän ettei fyysinen hyvinvointi tai BKT ratkaise kaikkea, ja että Suomi ei todellakaan kuulu maailman parhaisiin elinympäristöihin kokonaisuutena. Esimerkiksi Suomen ostovoimakorjattu elintaso ei olekaan enää niin valtavan korkea kuin harhoissasi kuvittelet. Suomi on länsimaaksi köyhän puoleinen. Mutta sitähän kaltaisesi ylimielinen tyhmä luuseri ei edes tiedä.

        Juuri tuollaiset tietämättömät ja kansallisnarsismin täyttämät typerät mouhoajat ovat eräs syy Suomen legendaariseen paskuuteen.

        Itsehän sinä vatipää täällä valitat, kun et kestä kritiikkiä. On se säälittävää katsoa tuota touhuasi, joka vain alleviivaa Suomen paskuutta.

        Miten suomen elintaso sitten ei olekkaan korkea? Mikä maa sitte on hyvä elinympäristö ja miksi?

      • Jätä hyvästit

        Miksi h-ssä sinä asut tässä maassa? Miksi sinä et mene pois?

    • Käsittämätöntä

      On toki totta, että suomessa on myös ihmisiä joilla on oikeasti vaikea toimeentulo ja niin edespäin, mutta tekeekö se meistä jonkun paskan maan? Et sinä missään muuallakaan saa edes niinpaljon/yhtään mitään tukia tai korvauksia jos olet työttömänä. Jos yhdysvalloissa käy sama, löydät itsesi asumasta sillan alta koska siellä tälläistä sosiaaliturvaa ei ole kuin meillä. On myös totta että suomalaiset ovat jonkun verran juroa kansaa jos verrataan muihin maihin mutta tekeekö sekään tästä paskaa _valtiota_? Eikä tässäkään asiassa saa yleistää, kyllä ainakin nuoremmista sukupolvista löytyy todella sosiaalisia yksilöitäkin. En tietenkään kiistä etteikö ongelmia olisi mutta kaikkien pitää tajuta että todellisuudessa muissa maissa asiat ovat ihan oikeasti vielä pahemmin kuin täällä.

      Lama tällä hetkellä verottaa paljon työpaikkoja, se on täysin totta, mutta lama ei ole jatkuvaa. Tässä kohtaa voimme myös painottaa että vaikkapa kuinka paskaksi hallitusta on aina haukuttu ja tullaan haukkumaankin, se on maailman mittakaavassa tehnyt vähän virheitä yhtään missään. Työntekijän olot ovat täällä oikeasti paremmat kuin monessa maassa, suomessahan työvoima on yksi kalleimpia maailmassa ja veroja pienituloiset maksavat vähän. Itse en ainakaan ole ikinä ollut työttömänä, se on kyllä niinkuin joku tässä kohtaa totesi täysin itsestä kiinni miten markkinoilla työllistyy, ja miten asiansa osaa esittää.

      Ettekö te kaikki oikeasti osaisi edes käyttää googlea sen verran että kun aiotte kertoa mikä suomessa on pielessä, kurkkaatte että miten asiat maailmalla ovat ja huomaatte että kaikkialla muualla ne samat asiat ovat vielä huonommin.

      Jos tähän sitten että sinut pakotetaan tekemään töitä "juoksupoikana" oppisopimuksella, keksitkö itse sitten parempaa ratkaisua kuin uudelleen kouluttaminen jossei alallasi vaan yksinkertaisesti ole niitä töitä? Jos jäät kotiin maleksimaan niin sehän ei aja kenenkään etua vaan nakertaa jäljelläkin olevia työpaikkoja entisestään.

      Oikeasti, avataka nyt ne silmänne ja katsokaa tilannetta muualla maailmalla. Siellä asiat ovat paljon huonommin. Juuri tämänvuoden Good Country indeksissä suomi sijoittui maailman toiseksi parhaaksi. Jos asiat oikeasti olisivat viturallaan niin ei me siellä oltaisi. Kyllä tuo on sitä uppiniskaisuutta että haukutaan suomea paskaksi vaikka mitään varsinaista syytä ei olekkaan.

      • Suomi = kasa paskaa

        Tämä koko keskustelu kertoo miksi Suomi on umpipaska maa:

        1. kansalliskiihkoilija tulee tivaamaan, miksi kaikki eivät ole tarpeeksi innoissaan Suomen täydellisestä ihanuudesta

        2. ihmiset kertovat rehellisesti

        3. jolloin kansalliskiihkoilijat rupeavat sättimään näitä rehellisiä ihmisiä ja

        4. kertomaan miten kurjia muut maat ovat

      • Käsittämätöntä
        Suomi = kasa paskaa kirjoitti:

        Ei kukaan ole tullut tivaamaan mikset ole tarpeeksi innoissasi Suomen "täydellisestä ihanuudesta". Ja onko siinä jotain väärää että joku puhuu rehellisesti, eikä ketään sätitä sen takia. Ongelma on ihan itsessänne siinä kohtaa. Ette kykene normaaliin keskuteluun vaan heti tulette huudattamaan kirosanoja ja jutun taso on luokaa ala-aste. Ketään ei kiellä etteikö ongelmia olisi mutta eivät ne ole niin isolla tasolla kuin te ne kuvittelette. Ja mitä vikaa on siinä että kertoo faktat siitä miten hyvin suomessa menee? Ei ketään ole kertonut että miten kurjia muut maat ovat, kyllähän asiat ihan hyvin varmaankin on muuallakin mutta siellä nämä ongelmat ovat vielä suurempia kuin meillä. Tuntuu että meillä on se perimmäinen ongelma kateellisuus ja se ettei pystytä yksinkertaisesti ajattelemaan muita. Kaiken pitäisi pyöriä oman navan ympärillä, minulle sitä ja tätä kun amerikkalaisillakin on tosi-tv sarjoissakin kaikkea, mutta tämän saavuttamiseksi ei ole aikomustakaan liikauttaa persettään ja tehdä, vaan se on valtion vika. Vittu, koittaisitte nyt oikeasti edes.

      • SUOMI ON PASKA MAA

        Käsittämätöntä tosiaan, millaisia typeriä valehtelevia narsisteja monet suomalaiset ovat.

        Tulit juurikin tivaamaan sitä, että mikä on kun kaikki eivät ole riittävän haltioissan Suomen valtavasta ihanuudesta.

        Kun sitten sait vastauksia siihen asiaan, niin sinä ja muut paskasuomalaiset paskanarsistit aloitte sitten haukkumaan niitä jotka vastasivat.

        Nyt yrität valehdella että jotain muuta tapahtui, vaikka kuka tahansa voi tarkistaa asian laidan lukemalla tätä ketjua.

        Suomi on paska maa erityisesti sinunlaistesi kusipäisten narsistien takia. Mutta on paljon muitakin syitä.

      • Käsittämätöntä
        SUOMI ON PASKA MAA kirjoitti:

        Kuvitteletko oikeasti saavasi jotain kunnollisia vastauksia jos tulet tänne huudattamaan pelkkää vittua ja paskaa kuten melkeimpä jokaisessa vastauksessa on tehty? Minä en halua kenenkään olevan haltioissaan suomen ihanuudesta vaan ihmettelen ettettekö te käsitä tosiasioita. Älä sinä tule ketään tyhmä haukkumaan.

      • hyi helvetti

        Sinähän tässä päätäsi aloit aukomaan, haukkumaan ihmisiä ja syyttelemään saamattomiksi. Nyt sitten pillität kuin joku pikkukakara. Juuri tuollaisten takia Suomi on perfeerinen peräaukko.

      • Käsittämätöntä
        hyi helvetti kirjoitti:

        Sinähän tässä päätäsi aloit aukomaan, haukkumaan ihmisiä ja syyttelemään saamattomiksi. Nyt sitten pillität kuin joku pikkukakara. Juuri tuollaisten takia Suomi on perfeerinen peräaukko.

        Minun vastauksissani kaikki väitteet ovat perusteltuja. Jos teidän mielestänne eivät ole, pyytäkää perusteluja ja minä annan sellaiset. Kyllä minä sellaisia ihmisiä viesteissäni haukun keiden viesteissä sanotaan että "suomi on paska maa haistakaa vittu" ilman mitään perusteluita. Älkää te minulle tulko puhumaan narsismista koska itse torjutte kaikki faktat mitä teille esitetään sillä että kyllä te tiedätte, se on sitä narsismia jos joku.

      • olet inhottava

        Itse sait itkupotkuraivarit kun useimmat suomalaiset eivät olekaan tuollaisten narsististen illuusioiden vallassa. Mitään et ole pystynyt perustelemaan, vaan olet vain mouhonnut lapsellista propagandaa, vastaväitteet olet pyrkinyt ohittamaan alkamalla vittuilemaan.

      • Käsittämätöntä
        olet inhottava kirjoitti:

        Kerroppa missä minä kohtaa minä olen ohittanut vastaväitteet vittuilulla? Missä kohtaa en ole perustellut väitettäni?

      • erilainen Suomi

        Olet vasta korkeintaan nelikymppinen?

    • brerrrr

      Tyypillistä kultalusikkasuun ajattelua

      • Yltkylläinen

        Kyllä on ollut tosi lottovoitto syntyä kultalusikka suussa, siis tarkoitan tämän valtakunnan hyvinvointia. On itsenäisyyttä, vapautta ja tosi hyvä toimeentulo. Ei tartte laittaa tikkua ristiin, eikä ortta juuri kekoon. Kaikki on hyvin ja pullollaan ruokaa, viiniä ja karkeloita oman hyvinvoinnin mukaan. Työtäkin on ihan omien mieltymysten mukaan. Riippuu ihan työhaluista ja terveydestä.
        Jos joku tarvitsisi helppiä oman hyvinvointinsa tai pahoinvointinsa vuoksi, niin olisin kyllä ollut valmis auttamaan. Mutta kaikenlainen realistinen apu kieltäydytään kategorisesti vastaanottamaan.
        Suomalainen on vaan geeneiltään sopimaton eurooppalaiseksi sivistyskansaksi.

      • qgcgogu
        Yltkylläinen kirjoitti:

        Suomi johtaa itsemurhatilastoja ja puolet kansasta syö psyykelääkkeitä. Missä muussa Euroopan maassa on ollut väkilukuun suhteutettuna yhtä paljon koulusurmia? Ja köyhyyttä on Suomessa paljon, tyhjenevät ja ikääntyvät pikkukaupungit oavt täynnä syrjäytyneitä ja rikollisia. Korruptio julkisella sektorilla on maan tapa, verorahat suhmuroidaan nepotismiin ja hyvän veljen betonifirma laskuttaa valtiolta it-kehityksestä.

      • Hoh hoijaa
        qgcgogu kirjoitti:

        Voi reppanaa...Suomi on mailman vähiten korruptoitunut maa millä mittarilla tahansa. Itsemurhissa Latviat, Venäjät jne ovat jo edellä ja edelleenkin olemme mailman 7 rikkain maa.

        Voit vain kuvitella miten luuseri olisitkaan suurin piirtein missä muualla tahansa kun olt jo noin surkea tapaus Suomessakin:)

        Mutta yksi asia on yhtä huonosti niin Suomessa kuin Tansaniassakin: kukaan ei ole kiinnostunut kuuntelemaan saamattomia valittajia.

      • Käsittämätöntä
        Hoh hoijaa kirjoitti:

        Ja kuinka monella masennustapauksella tai itsemurhalla on tekemistä jotain valtion kanssa? Itse tunnen hyvinkin masennusta sairastavia ihmisiä eikä heidän masennuksensa ainakaan johdu siitä mitä valtio on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Sitä tosiasiaa ei kuitenkaan voi kieltää etteikö masennusta paljon olisi ja itsemurhissa sama homma. Kumpikaan noista asioista ei kuitenkaan ole valtioon sidoksissa. Ja kuten mainittu niin euroopasta löytyy masentuneempiakin maita.

      • paska maa

        Olet kyllä täydellisen itsepetoksen valloissa. Suomi on systemaattisen korruptoitunut maa, suomalainen korruptio ei vain päädy tilastoihin. Rakenteellinen korruptio toimii aivan eri tavalla kuin mitä sinä pystyt käsittämään. Suomen paskuus on pelkkä tosiasia, jota kaltaisesi henkisesti saamattomat luuserit eivät pysty käsittelemään.

        Säälittävät idiootit valittavat netissä, kun Suomi ei olekaan kaikkien mielestä heidän kuvittelemansa taivas. Netissä päätä aukomalla Suomesta ei tule yhtään parempi paikka.

      • väkivaltainen paskam

        Kyllähän masennus ja itsemurhat kertovat juuri valtion paskuudesta. Euroopasta ei löydy Suomea masentuneempia maita, koulusurmat ovat täällä yleisempiä kuin missään muualla.

      • Käsittämätöntä
        väkivaltainen paskam kirjoitti:

        Kyllähän masennus ja itsemurhat kertovat juuri valtion paskuudesta. Euroopasta ei löydy Suomea masentuneempia maita, koulusurmat ovat täällä yleisempiä kuin missään muualla.

        Miten ne kertovat valtion paskuudesta? Yleensä tämä masennus liittyy kyllä ihan ihmissuhteisiin yms eikä sillä ole mitään tekemistä tämän kanssa.

      • Käsittämätöntä
        paska maa kirjoitti:

        Olet kyllä täydellisen itsepetoksen valloissa. Suomi on systemaattisen korruptoitunut maa, suomalainen korruptio ei vain päädy tilastoihin. Rakenteellinen korruptio toimii aivan eri tavalla kuin mitä sinä pystyt käsittämään. Suomen paskuus on pelkkä tosiasia, jota kaltaisesi henkisesti saamattomat luuserit eivät pysty käsittelemään.

        Säälittävät idiootit valittavat netissä, kun Suomi ei olekaan kaikkien mielestä heidän kuvittelemansa taivas. Netissä päätä aukomalla Suomesta ei tule yhtään parempi paikka.

        Mikset sinäkin voisi kertoa jotain esimerkkejä tässä korruptiosta? Jos suomi on niin korruptoitunut kuin kerrot niin niistä ei pitäisi olla pulaa.

    • Hie£$€hbg384ty2

      Olisi parempi jos, tuet ja verotus ja kielto pyrokratia pois, ja valtio ja koulu. ja yleinen raha myös pois.

      Tilalle selviytymistä selviytyjiä, kultistumista kultti ryhmiä jotka tiiviisti yhteydessä keskenään mutta ei ulkomaailmaan. Kultaa kiinostumista aseisiin ja tekniikoihin ja selviytymiseen.

      Korkeampi kuolleisuus mutta suurempi syntyvyys mutta ei mitään yksihuoltaja eukkoja, vaan suurperheitä mieluiten vielä sellaisia suurperheitä jotka kultien tai heikojenkultien kuten lestaadiolaisuus sisällä.

      VAHVOJA ARVOJA ja VAPAUS kultaa, aseita,teknolokiaa.

      Nämä olisivat minun suuntaviivoja tulevalle suomelle

      • Voisitko ensin

        opetella sitä suomea niin katsotaan niitä suuntaviivoja sitten...

      • hurrr rurr ruu
        Voisitko ensin kirjoitti:

        opetella sitä suomea niin katsotaan niitä suuntaviivoja sitten...

        Tarkoitan vain että pitäisi kulkea pientä polkua ei valtatietä, ja matkailun ja juhlien ja törsäämisen sijasta pitäisi toivoa kassakappi jossa kulta-harkkoja. Työttömän Ajan käyttö teknolokian pohtimiseen ja rakentelemiseen työn hakemisen sijasta, ei enään uutisia.

    • Puoliks ruottalainen

      Suomen elintarvikkeiden verokanta on 14 %. Ruotsin verokanta on 12 %.

    • Motivaation puute

      Hyvinvointi aiheuttaa ja kasvattaa välinpitämättömyyttä, laiskuutta, viitsimättömyyttä, aloituskyvyttömyyttä ... Kun kaikkea on, ei ole tarvetta työskennellä minkään eteen, nähdä vaivaa ja tehdä tulosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe