Psykologiset testit?

Tyhmiä kysymyksiä.

Minulla on haasteita psykologisten testien kanssa välillä. Lienevät vain oman päänsisäisiä haasteita, koska olen saanut paikkoja, vaikka en ole ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni.

Minulle on joskus sanottu muun muassa, että vastauksissani on pirstoumaa. Olettaisin, että tuo tarkoittaa, että vastaan samaan kysymykseen eri tavalla eri kohdissa. Se johtuu puhtaasti siitä etten ole ihan varma millainen olen, tai miten toimin jossakin tilanteessa.

Nyt tuli sitten mieleen tällainen väittämä kohta. Väittämässä oli arvoasteikko 1-5. 5 = kuvaa minua täysin ja 1 = ei kuvaa lainkaan. Kohdassa luki. En ole koskaan kiusannut ketään. Meinasin laittaa kohtaan 5, mutta sitten tuli mieleen, että olenhan kiusannut lapsena yksittäisiä kertoja ja kantanut vastuuni siitä. Aikuisella iällä en ole kiusannut.
Samaten kostamisesta oli samanlainen kysymys. En aikuisena kostaisi mitään, mutta lapsena kostin jonkun asian ja laitoin kohtaan 4.

Mitä noissa psykologisissa testeissä haetaan? Jos niissä halutaan vastausta vain aikuisen elämän osalta, miksi niissä ei lue niin?

4

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+17=10+10+6+7

      Minä taas harrastan sanojen vivahteiden tunnistamista: Jos kysytään samaa asiaa eri sanoilla, huomaan sen ja mietin, mitä muuta se voisi tarkoittaa. Vastaan sitten siihen kysymykseen. Nuo testit on lähinnä huvittavia, kun tarkoituksena on päästä töihin, eikä mikään muu! ;)
      Hankala siis motivoitua testeistä, jotka muistuttaa lähinnä koulun pakkopullaa..

    • Matias23

      Minä olen myös tehnyt kyseisen testin muutama vuosi sitten.
      Itselle jäi testin jälkeen fiilis että "ei helvetti ne varmaan diagnosoi minut psykopaatiksi" :)
      Sain työn eli loppu hyvin kaikki hyvin. Todella hämmentävä testi.

    • viranomainen

      Minä taas vastaan kysymyksiin, jotka liittyvät omaan ammattialaani. Muut jätän vastaamatta yksiselitteisesti. Turha nöyristely pois!

    • krisu5

      Ei testeillä haeta muuta kuin esimiehet pakoilevat vastuuta valinnan suhteen.

      Kysymykset on tehty vain profiloimaan sinut johonkin ennalta määritellyistä kategorioista, ei yksittäisillä kysymyksillä ole merkitystä. Koneella vastaukset luetaan ja tulkitaan.

      Psykologi sitten tulkitsee kokonaisuuden ja harvoin uskaltaa ottaa selvää kantaa, ellei kyse ole täysin väärästä tehtävä/hakija yhdistelmästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe