Kemijoen voimalaitokset täytyy purkaa!

Isohaara 1949

Saadaan lohi takaisin jokeen niin kuin luonto on alunperin tarkoittanut.
...Tai sitten turbiiniherrojen on rakennettava toimivat kalaportaat jokaiseen voimalaitokseen ja taattava niille riittävä ohijuoksutuksen vesimäärä .

175

1421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isohaara 2014

      Mikäli rakennetaan Isohaaraan toimiva porras, niin sen jälkeen ne on
      rakennettava kaikkiin voimaloihin.
      Rakennetaan Isohaaraan kalaporras , joka ei toimi , sillä se
      tulee jokiyhtiölle huomattavasti halvemmaksi.

    • Isohaara1949

      Niin, tarina kertoo että Isohaaran kalatie 1 tehtiin ensin senttimitoilla vaikka rakennuspiirustuksissa olikin tuumamitat, joka tapauksessa se on aivan liian kapea ja pieni houkuttelemaan lohia nousemaan.
      Isohaara 2:sta onkin sitten suunniteltu useampia vuosia ja päädyttiinkin sitten malliin joka onkin yllättäen prototyyppi? lajissaan, siis impulssiperiaatteella toimiva ja antaa vettä vain muutaman minuutin ajan n. 5 kuutiota n. tunnin välein (vesi kerätään altaaseen jonka automatiikka välillä tyhjentää).
      Tämä väh.5 kuutiota pitäisikin olla jatkuvaa virtausta jotta se houkuttelisi kaloja nousemaan mutta vesi maksaa kertoo voimayhtiö.

    • free salmon!

      Ainakin siinä vaiheessa kun Pyhäjoen ydinvoimala on valmis! , tosin valmistuuko koskaan?

      • Ydinkakkaa

        Ei valmistu ja ehkä parempi niin.
        Jos räjähtää , niin räjähtäköön Olkiluodossa.


      • ....
        Ydinkakkaa kirjoitti:

        Ei valmistu ja ehkä parempi niin.
        Jos räjähtää , niin räjähtäköön Olkiluodossa.

        Miksi kalaportaat eivät Kemijoessa toimi , vaikka kyllä
        ne muualla maailmassa toimivat.
        Käykää Norjassa tai Kanadassa katsomassa.


    • lohiounasjoelleasti

      Niin...ne kalaportaat ei toimi koska voimayhtiö pihtaa veden kanssa!

    • näinkävi

      Kannattaa katsoa:


      "Menestyksen takana:
      MTV3 // klo 13.25 / sunnuntai 16.11.2014



      Padottu voima - Kemijoen tarina"

    • voi hyvä ihminen...

      Ei lohi ole ollut tuossa joessa kuin vasta viimeisen jääkauden jälkeen...

      ja mitävittua sitä lohta enää kannattaa yrittää kasvattaa kun norjasta saa melkein ilmaiseksi... rakennetaan voimalaitoksia ja aletaan myymään sähköä norjaankin, kun kohta tarvitaan sähköautoihinkin virtaa....

      • hyvä ihminen

        "tästäpä (valitettavasti) on juuri kyse".


      • Norja ei tarvi suomensähköä ja norjan kassikasvtettulohiki antibiootteja täynä niinku sumessaki maitotuotteet ainki ryssän mukaan mut sitä en usko.vai mitä myrkkyjänet putinin kätyrit vittuilitäs. Ja sähöautojen tulevaisuus on vasta sitten ku ostaan hallita vetyä. vedyssä on vain yksi piste minkä ympärillä pyörii hllitsemattomasti se kulkuripoika joka ei menekkään aina omaa rtaansa. Niin ainki viisaamt on todenneet. Josmet osattais sytyttää vety plamaan silleesti atomitasolla ni meillä meretki kihuis ja plais pois. sakslainenhanse oli kehunu aikoinaan et laitamma vain pienen pillerin tankkiin jossa on vettä ni sillä auto kulkee ; )


    • Kalakoukku

      Mitä me sähköntuotannosta välitetään, kun sitä tulloo pistorasiasta, kunhan pari sataa kohtaa hautaa menevää ukkelia pääsee lohta narraamaan(rokastamaan).

      • Vain 5 porrasta

        Mitkä olisivat matkailutulot , mikäli lohi nousisi Rovaniemelle ja edelleen
        Ounasjokeen.
        Oletteko miettineet ?


    • pelasta Kemijoki

      Valtava mahdollisuus:
      Verrataanpa Tornionjokeen; Satoja majoittajia, kymmeniä kalastus -ja majoituspalvelujen tarjoajia, uistimien/veneiden valmistajia, kalastuslupien/välineiden myyntiä, lupatarkastajia, ravintoloitsijoita....
      Imagomuutos:
      Joki on aivan varmasti arvokkaampi ja luontoarvoiltaan aivan toista luokkaa kun tietää että siinä elää/voi hyvin ja lisääntyy kuningaskala eli LOHI.
      Lohi joessa tarjoaa kalastuselämyksiä, ei tarkoitus olekaan saada saalista myyntiin vaan tarjota huippufiiliksiä kalastajille ja siinä sivussa joskus itsepyydettyä saalista ruokapöytään.
      "Onhan se upeaa nähdä lohenkojamon pärskäyttämässä vettä ja loikkaamassa ilmaan!"
      Rantatonttien/mökkien arvo nousee vähintään tuplasti kun on virtaavan veden varrella jossa lohi elää ja voi hyvin.

      • järkeä

        Tässäpä oivallisia ajatuksia. Miksi tämä on niin vaikea ymmärtää esimerkiksi Lapin Liitossa?


    • purottaja

      EU-linjauskin puoltaa asian täytännöllepanoa, siis kalateiden rakentamisen.

      • Lappalaiset voi ei

        Mutta , kun Imatran voima (kemijoki oy) ei halua niitä rakentaa.
        Firma Helsingistä , jolla ei kiinnosta tippaakaan Lapin asiat.


    • Free Kemijoki

      Kannatan Kemijoen voimalaitosten purkamista.

      Kemijoki ei ole ollut ainoa kärsijä. Miettikääpä, millainen katastrofi Kemijärvelle, siis sille järvelle, on ollut Kemijoen valjastaminen.

    • Työhaluinen

      Kemijoki Oy, vai joko se on Fortum? No joka tapauksessa etelän herrat johtavat jokiyhtiötä ja rauniot kertovat karua tarinaa.
      Jokiyhtiön valvomon siirto etelään tässä vaiheessa ei voi tarkoittaa muuta kuin,että Sierilässäkin voidaan nukkua yöt rauhassa, voimalaitosta ei edes haluta rakentaa.

    • rike korvattava

      EU velvoittanee voitot sähkönmyynnistä saavat voimayhtiöt rahoittamaan kalatiet, onhan ne patoilijat aikoinaan tappaneet Kemijoen ainoalaatuiset lohikannat sukupuuttoon.

    • Valot päälle! :)

      Jos ihan järjellä ajatellaan niin koko höpötys lohiportaista voidaan lopettaa. Samoin tämä poikasten kuljettaminen tankkiautoilla johonkin yläjuoksulle, mitä se vaikuttaa? Puolet kuolee kuljetuksen aikana/veteen laskussa ja loput syö hauet kun ne päästetään jokeen.

      Halvin vaihtoehto on että voimayhtiö ostaa merikalastajilta sitä lohta ja jakaa sen talouksiin kuorma-autolla kerran kuukaudessa, tietenkin pilkkahinnalla tyyliin pari euroa kilo. Uusavuttomat nuoret eivät halua edes kalaan koskea joten ei sitä monta tuhatta kiloa vuodessa mene kun vain vanhukset sitä syövät.

    • kunnon kalatiet

      Haloo!!, Ei tässä ole kyse mistään polkumyynnistä ja lohen jakamisesta talouksiiin puoli-ilmaiseksi. Urheilukalastus sattuu vaan olemaan todella suosittua ja siinä haetaan ELÄMYKSIÄ vaikkapa perhostelemalla tai lohensoutu- uistelemalla, siihenhän taas tarvitaan välineitä, majoitusta, kalastuslupia, muonitusta ym...elikkä sehän toisi myös rahaa ja vaurautta seutukuntaan.

    • Valot päälle! :)

      Rehellisesti ottaen: Kuinka monta lomakylää lohi elättää Torniojokivarressa? Mitä ne kylät tarjovat 9 kk vuodesta kun lohta ei pyydetä? Höpö höpö, maailma on jo valmiiksi täynnä paljon hienompia lohijokia kuin joku Kemijoki olisi. Vrt. Ruotsi tai vaikkapa Alaskan joet.

      • lohiOunasjoelle

        Todella monia ja hyvää tiliä tehdään jos lohta on joessa. Ounasjoen yli 100km osuus on upeaa, luonnontilassa olevaa jokivartta joka ei häpeäisi millekään maailman lohijoelle jos lohelle annettaisiin mahdollisuus.


      • 6+9

        2006 Torniojoen lohituristit jättivät alueelle rahaa arviolta 1,6milj euroa. En tiedä kuinka montaa kylää tällä rahalla elättäisi, mutta monelle kylälle se toisi mukavasti voita leivänpäälliseksi. En muista kuuleeni Tenojoen asukkaidenkaan kieltäytyneen lohituristien rahasta.

        Oma perstuntumani on, että lohiturismilla rahaa jäisi tasaisesti suuremmalle määrälle pk-yrityksiä verrattuna vesimonopoliin. Muutoinkin tämän kaltainen tursismi on kasvussa. Ihmiset ovat haluamassa enemmän kokemuksia ja elämyksiä, kuin perinteistä rantalöhöilyä. Mm. lohiturismi on ollut kasvussa ainakin viimeiset 25 vuotta, ja luonne on muuttunut enemmän siihen suuntaa, että rahaa jätetään alueelle. Jos alaa kehitettäisiin niin, että koko perhe huomioitaisiin niin kasvu, niin kävijämäärissä kuin rahassa, nousisi huimasti. Eli pelkistettynä: miehet kalaan, vaimot tenavien kanssa muihin hauskuutuksiin.

        Kemijoenlohi olisi h€lv€t1n hieno vetonaula, joka edesauttaisi niin Torniojoen kuin Tenojoenkin lohiturismia. Yhteistyöllä alueesta saataisiin koko euroopan mittakaavassa todella houkutteleva alue. Ruotsalaiset eivät tätä ole osanneet tehdä, niin miksi me ei näytettäisi?

        Itse koen, ja uskon, jollakin aikavälillä Kemijoen voimalat on varustettu hienoilla luonnonmukaisilla kalaportailla. Vahinko, että tämäkin oikea kehitys vaattii ensin tiettyjen vanhojenpartojen siirtymistä lopullisesti sivuun.


      • Narturos kurturos
        6+9 kirjoitti:

        2006 Torniojoen lohituristit jättivät alueelle rahaa arviolta 1,6milj euroa. En tiedä kuinka montaa kylää tällä rahalla elättäisi, mutta monelle kylälle se toisi mukavasti voita leivänpäälliseksi. En muista kuuleeni Tenojoen asukkaidenkaan kieltäytyneen lohituristien rahasta.

        Oma perstuntumani on, että lohiturismilla rahaa jäisi tasaisesti suuremmalle määrälle pk-yrityksiä verrattuna vesimonopoliin. Muutoinkin tämän kaltainen tursismi on kasvussa. Ihmiset ovat haluamassa enemmän kokemuksia ja elämyksiä, kuin perinteistä rantalöhöilyä. Mm. lohiturismi on ollut kasvussa ainakin viimeiset 25 vuotta, ja luonne on muuttunut enemmän siihen suuntaa, että rahaa jätetään alueelle. Jos alaa kehitettäisiin niin, että koko perhe huomioitaisiin niin kasvu, niin kävijämäärissä kuin rahassa, nousisi huimasti. Eli pelkistettynä: miehet kalaan, vaimot tenavien kanssa muihin hauskuutuksiin.

        Kemijoenlohi olisi h€lv€t1n hieno vetonaula, joka edesauttaisi niin Torniojoen kuin Tenojoenkin lohiturismia. Yhteistyöllä alueesta saataisiin koko euroopan mittakaavassa todella houkutteleva alue. Ruotsalaiset eivät tätä ole osanneet tehdä, niin miksi me ei näytettäisi?

        Itse koen, ja uskon, jollakin aikavälillä Kemijoen voimalat on varustettu hienoilla luonnonmukaisilla kalaportailla. Vahinko, että tämäkin oikea kehitys vaattii ensin tiettyjen vanhojenpartojen siirtymistä lopullisesti sivuun.

        Voitaisiinko sitten vielä sopia, että kukaan ei rääkkää enää huvikseen näitä hienoja kaloja missään, vaan koko saalis käytetään ravinnoksi?
        Nämä kalanvapauttajapellet ja kakkosluokan näyttelijät voivat käyttää loppumattoman energiansa johonkin järkevämpään kohteeseen!


    • imagokysymys

      Olisi kansalaisadressin paikka: Kalatiet Kemijokeen maksoi mitä maksoi, instituutio Kemijoki OY!

    • Jack Kankaalta

      Lohenjako suoraan ihmisille kala-autosta ja sillä selvä! Toimii varmasti eikä tarvitse unelmoida!

      • dreaming salmonriver

        onkohan "jack kankaalta" niitä vanhapartoja? -heh... ja hei, Elämässä pitää olla unelmia.


    • fishroad

      Voimaherrojen kiinnostus kalateihin tulee lisääntymään kun Euroopan Unioni määrää ne rakennettavaksi.

    • porttipahta

      keplottelemalla ostettiin kosket
      tehtiin voimalat ja väitettiin ettei mikään muutu ja "kalahissi" toimii
      meni elinkeinot ja identiteetti
      - voisi vaikka vähän paikata tekemällä kalatiet!

    • Lohi-Kuninkaille

      Ahneuksissaan isännät myivät voimayhtiöille osuuksiaan ja sillä selvä. Saivat rahaa ja olivat silloin tyytyväisiä, sitten olikin itkun aika. Kyllähän jotkut isännät vanhaan aikaan ns. leuvasivat lohiensa kanssa ja nöyryyttivät köyhiä joilla ei ollut kalastusoikeutta. Hyvä vain että lohi katosi joesta, loppui se s.atanan keekoilu.

    • terminaalilogi

      Keekoiluhan ei kuulu nykyaikaan jos verrataan Tornionjokeen, mitä nyt muutama kullekunta yrittää saada joitain lohia ja sehän on sitä "perinne"kalastusta, annetaan sen tapahtua mutta terminaalialueen kalastus merellä liippaa yli hilseen jos eiammattilainen saa pyytää satoja lohia kesässä jonkun ihmeen jakokunnan nimissä ja vieläpä luvan kanssa pyydetään vielä taimenetkin lähes sukupuuttoon.

    • jokiyhtiö

      edellinen on aivan kläppien horinoita!...

      kemijoen voimalaitoksien velvotteisiin on asetettu kalanhoitovelvoite, jolla
      tarkoitetaan voimalaitoksien välittömän kalastusalueen kalakantojen hoitoa
      velvoiteistuksin. Tästä myös kemijoki yhtiö informoi valvontaviranomaiselle
      elykeskukseen.

      jostain kumman syystä kalakantojen hoidon velvoiteistutukset pyritään
      kohdistamaan koko joen valuma-alueen kalakantoihin, vaikka itse jokiyhtiöllä
      ei ole mitään velvoitetta, eikä omistukseen perustuvia kalavesiä, hoitaa valuma-alueen latvavesien ja järvien kalakantoja. Kun kerrankin vaaditaan lohikalojen
      siirtoa pyörillä olevissa altaissa kemijoen latvahaaralle kemihaaraan
      Savukoskelle, niin ei siinä ole sitten järjen hiventäkään. Minkä halvatun takia
      jokiyhtiön pitäisi Perämeren velvoitekalansa rahdata Savukoskelle? kysyn vaan.

      Kalatien merkitys nykypäivänä on jokseenkin olematon. Jokiyhtiö on auliisti ilmoittanut edellisen toimitusjohtajan sanomana, että jokiyhtiö on valmis luovuttamaan yhden (1) kuutiometrin sekunnissa virtaaman kalatietarkoi-
      tukseen kunhan näin syntynyt kalatien ohivirtaama kompensoidaan velvoiteistutuksia pienentävällä vaikutuksella.

      Tämä edellinen on se suunnittelupohja, mitä jokiyhtiö kannattaa ja suosittelee
      Ely-keskuksessa meneillään olevalle kalatiesuunnittelulle Kemijoen vesivoimalaitoksiin Isohaarassa ja ylempänä olevissa pääuoman laitoksissa.

      Mitä tulee voimalaitosten täydelliseen purkamiseen, niin tällaiselle jokiuoman ennallistamis-projektille ei ole tulevaisuuden näköpiirissä minkäänlaisia
      edellytyksiä, koska jokiyhtiön tuottama sähkömäärä edustaa lähes 10%:n
      osuutta koko Suomen sähköntuotannosta ja peruskorjattujen laitosten realistinen käyttöikä lähentelee nyt vuotta 2060.

    • kojamas

      Lohi on ollut ja elänyt ja voinut hyvin yli 500km matkalla luonnontilassa/kutenut/lisääntynyt ja sen jälkeen Pohjolanvoima Oy tappoi lohen sukupuuttoon niin onhan se täysin selvä asia kun ympäristöasiat sivistysvaltiossa otetaan jo huomioon Euroopan laajuisestikin että LOHI TÄYTYY PALAUTTAA JOKEEN ja vastuunkantajaksi on osoitettava juurikin voimayhtiö.
      Yksi kuutio vettä kalateihin ei riitä edes särkikalakantojen vahvistamiseen, voimayhtiöhän ei OIKEASTI halua lohta jokeen palauttaa koska siitä tulee heille ylimääräisiä KUSTANNUKSIA.
      Savukoskelle on tosiaankin turha lohia kuskata ennenkuin taival-ossaus-petäjäs-valajaskosket saavat kalatiensä.

    • Vesivoima
    • Lax-kylläinen

      Lidlissä on lohta,vaikka kuinka paljon.Fileerattuna,ruodotonta ei tartte edes kalastuslupaa.Eihän perämeren kalaa saa syödä,kuin EU-poikkeusluvalla.Virokin juoksuttaa jätevedet suoraan mereen.

      • shotboxx

        laxkylläinen, haloo! kyse on elämysmatkailusta ja matkailuelinkeinon harjoittamisesta, ei verkoilla ruokapöytään pyydetystä massateurastuksesta.


      • Hohhoijaaaaaaaaaaaaa
        shotboxx kirjoitti:

        laxkylläinen, haloo! kyse on elämysmatkailusta ja matkailuelinkeinon harjoittamisesta, ei verkoilla ruokapöytään pyydetystä massateurastuksesta.

        Ruma Kemijoki ei edes houkuttelisi turisteja lohta pyytämään. Konkurssikypsiä matkailuyrityksiä eläisi nippanappa kesästä syksyym ja se siitä. Heittäkää höpötys pois ja vilkaiskaa Kanadan ja Ruotsin kalapaikkoja ja toimintaa siellä.


    • voimayhtiö maksaa

      Kittilälehti kesäkuu 2014:

      "Isohaaran jälkeen ylävirrassa lohella on vastassa vielä neljä voimalaa ennen mahdollisuutta nousta Ounasjokeen.
      Ylitarkastaja Jarmo Huhtala Lapin ely-keskuksesta kertoi, että neljä uutta kalatietä Kemijokeen maksaisi 11 miljoonaa euroa ja vuosittaisia käyttökustannuksia kertyisi 245 000 euroa.
      – Kun voimala on tehnyt voittoa 50 vuotta, tämä on kohtuullinen hinta.
      Huhtala kertoi, että on tärkeää, että voimayhtiö sitoutuu myös asiaan. Uusien kalateiden suhteen nyt odotellaan vielä vuoden vaihteeseen, ja rahoituskuviot ovat vielä avoinna."

      • jokiyhtiö

        Niin, jos on tehnyt voittoa.

        Silmäiltyäni hiukan jokiyhtiön vuosikertomuksia, tulin siihen tulokseen, että
        voimayhtiön tulos on ollut voimakkaasti alijäämäinen aina 2010-luvulle asti,
        ja se on johtunut pelkästään kaikkien 19 voimalaitoksen investoinneista, sekä niiden investointien rahoittamisesta vieraalla pääomalla, sekä oheistoimintona tehdyistä sähkönjakelun kantaverkon rakentamisista IVO:n toimesta.

        Kemijoen vesivirtaaman tuomat "voitot" ei siis riitä Huhtalan toiveisiin
        kalateistä, ja jokiyhtiöhän ei ratkaise Pohjolan Voima oy:n Isohaaran voimalaitoksen kalatiestöstä yhtikäs mittään.

        Nikillä "jokiyhtiö" ei ole mitään tekemistä Kemijoki oy:n kanssa.


    • tuottava konserni

      Sähköllä bisnestä Kemijoen vedellä tekevä taho maksaa kalatiet.
      lainauksia:
      "Kemijoki Osakeyhtiö on vuonna 1954 perustettu suomalainen energiayhtiö, jonka päätoimiala on energian tuottaminen vesivoiman avulla. Yhtiön kotipaikka on Rovaniemellä ja henkilökuntaa sillä on noin 280. Yhtiön pääomistaja on Suomen valtio, joka omistaa osakkeista 50,10%."
      "Vuonna 2012 Kemijoki-konsernin liikevaihto oli 41,0 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma 461,5 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 224 henkilöä."

      • Voitot etelään

        Yllä olevat tiedot eivät enää pidä paikkaansa. Viime vuonna jokiyhtiön ajoi alas nykyinen toimitusjohtaja. Lehtitietojen mukaan myös voimalaitosten valvomotoiminta siirtyy Fortumille.

        Tulosta syntyy Mankala-periaatteella!


      • jokiyhtiö
        Voitot etelään kirjoitti:

        Yllä olevat tiedot eivät enää pidä paikkaansa. Viime vuonna jokiyhtiön ajoi alas nykyinen toimitusjohtaja. Lehtitietojen mukaan myös voimalaitosten valvomotoiminta siirtyy Fortumille.

        Tulosta syntyy Mankala-periaatteella!

        kyllä ne tiedot suurinpiirtein pitää paikkansa, mutta ne kertovat
        vuoden 2012 tilanteesta.

        Kemijoen tulos oli tuonna vuonna 2012 noin½M€, omapääoma50M€ ja vieraspääoma360M€, rahaa pankeissa noin 2M€. Maata, vesiä,
        koskiosuuksia ja osakaspääomaa oli varoihin arvostettuna
        noin 412½M€.

        Toisin sanottuna kyseinen yhtiö on aika velkainen, ja sen vuoksi yhtiön toimintaan
        on vaikeaa lisätä "muutaman miljoonan kalankulkuväylä"-hankkeita.

        Kemijoki oy:tä ei ole kukaan "ajanut alas" eikä toimitusjohtaja edes
        kykene sellaiseen, vaikka kuinka tietäisi tällaisen menettelyn.


      • Voitot etelään
        jokiyhtiö kirjoitti:

        kyllä ne tiedot suurinpiirtein pitää paikkansa, mutta ne kertovat
        vuoden 2012 tilanteesta.

        Kemijoen tulos oli tuonna vuonna 2012 noin½M€, omapääoma50M€ ja vieraspääoma360M€, rahaa pankeissa noin 2M€. Maata, vesiä,
        koskiosuuksia ja osakaspääomaa oli varoihin arvostettuna
        noin 412½M€.

        Toisin sanottuna kyseinen yhtiö on aika velkainen, ja sen vuoksi yhtiön toimintaan
        on vaikeaa lisätä "muutaman miljoonan kalankulkuväylä"-hankkeita.

        Kemijoki oy:tä ei ole kukaan "ajanut alas" eikä toimitusjohtaja edes
        kykene sellaiseen, vaikka kuinka tietäisi tällaisen menettelyn.

        Avaatko vielä tuon Mankala-periaatteen, jotta tulee selväksi, mitä jokiyhtiön omaksi tulokseksi jää omistajien ahneuden jälkeen!

        Henkilökunta ainakin on alasajettu, 224 henkilöstä noin 40 jäljellä, joista vielä eläkeputkessa suuri osa.


      • jokiyhtiö
        Voitot etelään kirjoitti:

        Avaatko vielä tuon Mankala-periaatteen, jotta tulee selväksi, mitä jokiyhtiön omaksi tulokseksi jää omistajien ahneuden jälkeen!

        Henkilökunta ainakin on alasajettu, 224 henkilöstä noin 40 jäljellä, joista vielä eläkeputkessa suuri osa.

        Kun nyt kerran kysyt mankala-periaatteen perään, niin kvg:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mankala-periaate

        henkilökunta antaa oman työpanoksensa yhtiön käyttöön työaikalain
        normien mukaisesti eli noin 2082 henkilötyötuntia/vuosi, ja siinä ei ole
        mukana työaikalain sallimat 300 ylityötuntia/henkilö/vuosi.

        Jos Kejossa on henkilöstöä ja tehtäviä ulkoistettu noinkin paljon, eli 300:sta
        kymmenenteen osaan (30) ja ulkoistetuilla on edelleen työsuhde johonkin,
        niin mikä on ongelma? äläkä sano, että lohi, jota ei ole Kemijoessa.


      • Voitot etelään
        jokiyhtiö kirjoitti:

        Kun nyt kerran kysyt mankala-periaatteen perään, niin kvg:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mankala-periaate

        henkilökunta antaa oman työpanoksensa yhtiön käyttöön työaikalain
        normien mukaisesti eli noin 2082 henkilötyötuntia/vuosi, ja siinä ei ole
        mukana työaikalain sallimat 300 ylityötuntia/henkilö/vuosi.

        Jos Kejossa on henkilöstöä ja tehtäviä ulkoistettu noinkin paljon, eli 300:sta
        kymmenenteen osaan (30) ja ulkoistetuilla on edelleen työsuhde johonkin,
        niin mikä on ongelma? äläkä sano, että lohi, jota ei ole Kemijoessa.

        Psst: se on muuten hvg

        Sulla näyttää olevan sisäpiiritietoa, joten kerro tuotannon markkinahintainen arvo ja hinta, jonka omistajat suostuvat sähköstä maksamaan.

        Ulkoistetuilla on ehkä tyosuhde johonkin, mutta irtisanotuilla ei, se on ainakin ongelma!


      • jokiyhtiö
        Voitot etelään kirjoitti:

        Psst: se on muuten hvg

        Sulla näyttää olevan sisäpiiritietoa, joten kerro tuotannon markkinahintainen arvo ja hinta, jonka omistajat suostuvat sähköstä maksamaan.

        Ulkoistetuilla on ehkä tyosuhde johonkin, mutta irtisanotuilla ei, se on ainakin ongelma!

        tjaa, niinkö meinaat puolustaa uuspissiksiä! hvg: nettislangi.

        mun mielestä kaikki ulkoistetut ovat irtisanottuja Kejosta, sillä
        ulkoistamisen yhteydessä jaetaan tai ollaan jakamatta jokaisen
        työsuhteen kohdalle irtisanomisilmoitus eli hommat loppuu
        ja potkut tulivat, riippumatta siitä kenen sanoilla ja taiteellisella
        verbalistiikalla asia ilmaistaan.

        siis, miten se ulkoistaminen on henkilöstölle ongelma?

        Kun yleensäkin työsuhteita alkaa ja päättyy miten milloinkin, sekä
        henkilöstö on sitoutunut työsuhteen ehtoihin työsopimuksellaan.

        Vastaan kysymykseesi: Kemijoki oy omistajat ovat maksaneet
        Kemijoki Oy:n tuottaman sähköenergian tuottamisesta aiheutuneet kulut. Tuotannon markkinahintainen arvo pyörii Kemijoki oy:n julkisen
        vuosikertomuksen mukaan siellä puolen miljardin tienoilla. Ja kaikki
        tämä "tieto" on julkista, tiedon ymmärtäminen ja etsiminen
        saattaa tuottaa ongelmia ei-asiantuntijalle ja kalatien
        lobbaamiseen jumiutuneelle nettidepatoijalle.


    • Turhaa touhua

      Siis kalatiet maksaisivat 11 miljoonaa euroa ja vuotuiset käyttökustannukset olisivat 245 000 euroa? En tarkistanut summia pitävätkö nuo paikkansa, mutta väksisinkin tästä tulee mieleen ettei kannata.

      Turha uneksiakaan mistään rahasammosta lohien muodossa. Kaikki nämä kalastusmatkailu yms. skeidajutut ovat tenavien höpötyksiä. Kuinka elävä Torniojokivarsi on vaikka siellä on sitä "arvokalaa?" Lähes kuolleita kyliä täynnä koko jokivarsi.

      Matkailuyrityksiä on perustettu, mutta kun se sesonki on niin armottoman lyhyt varsinkin lohihommissa niin eihän se kannata ainakaan yksinään. Konkursissahan nuo kaikki ovat olleet lyhyen toiminnan jälkeen tai ovat muuten lopettaneet.

      • Pikkusumma

        11Milj. Kalateistä on todella pieni raha , kun sitä verrataan
        siihen rahasummaan minkä itse voimalat ovat maksaneet.


    • Hetkinen?

      Mietippä hetkisen tätä juttua uudestaan. Koetappa arvata keneltä loppupeleissä otetaan raha noihin kalateihin ja niiden ylläpitoon? Aivan oikein, niin se vain menee.

    • riverpower

      Olipa se voimaloiden omistaja/hyödyn ottava taho mikä tahansa niin sen tulee talkoot maksaa ja sähkönhintaanhan se ei sitten saa vaikuttaa!

      • Lohi takaisin heti!

        Tästä lohitykistä kirjoitti LapinKansa loppukesästä.
        Ohessa youtube video(löytyy muitakin)
        Katsokaa loppuun saakka!
        Luulisin että joku tällainen keksitö voisi olla hyvinkin hyödynnettävissä tulevaisuudessa.

        http://www.youtube.com/watch?v=fs-bVUVLTUg


      • Hetkinen?

        Ja sehän on varma että vaikuttaa. Siksi olenkin vastaan näitä vouhotuksia koska viulut maksaa aina köyhä kansa. Näin se vain menee, muutama porho rantatilallinen hyötyy ja kaikki maksaa.


    • Hieno vekotin

      Wau mikä laite!
      Maksais murto-osan portaista?
      Kaikkee ne keksii?

      • ÄOKGHP)/R

        Kuinkahan paljon tuo vahingoittaa kalan nahkaa?
        Toisaalta hinkkautuuhan se normielämässäkin vaikka mihin ja missä...

        Tuskin tuo tykki kuitenkaan kelpaa "herroille" ihan purematta/nielemättä!?

        Ainakin osaa päättäjistä pitäisi käyttää tutustumassa laitteeseen -ja tietenkin syöttää/juottaa pari viikkoisella tutustumisreissulla.

        Ei sitä muuten hommata!


    • powerriver

      Johan voimayhtiö innostuu tästä jos kustannuksissa säästettäisiin, jospa kuitenkin tekisivät kunnon kalatiet RIITTÄVILLÄ vesimäärillä (on paljon enemmän kuin 1 kuutio/s)! ettei menisi pelleilyksi.

      • Kirveelä duunia

        Ei jukolavitsa?
        Kaikkea ne tosiaan keksii?
        Tietääköhän tuosta vielä kukaan herra?


      • Poppakonsti
        Kirveelä duunia kirjoitti:

        Ei jukolavitsa?
        Kaikkea ne tosiaan keksii?
        Tietääköhän tuosta vielä kukaan herra?

        "Powerriver"
        Totta mitä kirjoitat . sillä onhan nuita hissejä ja muita
        vippaskonsteja kokeiltu ennenkin , evätkä ole pitemmän päälle toimineet.


    • powerriver

      Kalatien kokoluokka tulisi ottaa huomioon: Alajuoksulle=Isohaaraan tarvitaan laajin kalatie ja "portaittain" sen koko voisi hieman pienentyä Valajaskoskelle asti mentäessä mutta sekin olisi huomattavasti kookkaampi kuin nykyiset Isohaara1&2 -viritelmät.

      • Lohitykillä vaan!

        Mitä kannattaa jauhaa kalateistä jos murto-osalla hinnasta saa toimivan ratkaisun?
        Otetaan nyt vaikkapa tuo videon laite?

        Tuollainen laite (tms) -vanhan kalatien "suuhun",tai mihin lohi kokoontuu, ja vot,lohi on sekunneissa altaan toisella puolen!

        Avartakaa näkemystänne arvon keskustelijat,siirrytään siitä vanhasta ajattelutavasta kohti uusia mahdollisuuksia.


    • höpötihöpöti

      Lohitykin tyypillä vain"prototyyppiä rakentamaan ja testaamaan kun valmiit ja hyvin toimivat kalatiet löytyy maailmalta mm. Norjasta , Kanadasta ja Kolumbiasta ja kymmenien vuosien kokemuksella.

      • Lumitykki

        Onhan täälläkin jo kymmenien vuosien kokemus kalaportaista?
        Ei ne vaan tunnu pelittävän.
        Mutta eipä tässä mitään,ootellaan taas kymmeniä vuosia niitä toimivia ja pureskellaan kynsiä ootellessa.

        Jotain muuta kiitos?


    • sinileväinen

      Ootellaan n.70 vuotta joka on arvioitu voimalaitosten iäksi, sittenhän ne voikin jo purkaa mutta Itämeri onkin silloin jo niin rehevöitynyt että sinilevät tukehduttaa kaiken elämän merestä.

    • kohta tapahtuu

      YLE:

      Kotimaa 8.10.2013 klo 18:04 | päivitetty 9.10.2013 klo 11:21
      Niinistö: Kalatiet jokiin vaikka pakkotoimin
      Ministeri patistaa vesivoimayhtiöitä hoitamaan kalatiet kuntoon. Ympäristöministeri Ville Niinistö on valmis vauhdittamaan kalaportaiden rakentamista jopa pakkotoimin. Niinistön mielestä haitanaiheuttajan eli vesivoimayhtiöiden pitää maksaa ensisijaisesti kalaportaiden rakentaminen. Niinistö on myös valmis muuttamaan osan istutusvelvoitteista kalatievelvoitteeksi.
      HS:
      Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) haluaa voimayhtiöt rakentamaan kalateitä isoihin jokiin, joissa voimalapadot katkaisevat vaelluskalojen reitin. Orpon mukaan yhtiöiden velvollisuus on rahoittaa kalateitä, koska niiden velvoitteet istuttaa lohen- ja taimenenpoikasia ovat nyt liian pienet. Lisäistutusten sijasta rahoja voitaisiin ohjata kalateihin.

      "Kutsun voimayhtiöt neuvotteluun pohtimaan, miten isojen, valjastettujen jokien kohdalla saadaan kalat kulkemaan. Istutusten tilalle tarvitaan kestävämpiä ratkaisuja. Tarvitaan myös rahoitusmalli, jotta jokiin saataisiin toimivat kalatiet", Orpo sanoi toimittajatilaisuudessa perjantaina.

      Kalateiden rahoittajia olisivat Orpon mukaan ensisijaisesti voimayhtiöt, joille istutusvelvoitteetkin on määrätty. "Istutusvelvoitteiden pitäisi nykytiedon mukaan olla paljon nykyistä suurempia, joten voimayhtiöiltä täytyy löytyä rahaa. Meillä on oikeus käydä tämä neuvottelu", Orpo sanoi.

      • Missä persaukset?

        No niin, hienoa vihreät ja teidän hieno ministerinne Ville Niinistö, kiitoksia! Ja iso kiitos myös Kokoomukselle ja Petteri Orpolle. Vai missä ne persut nyt jupisevat huuleensa että "väärin sammutettu blaa blaa blaa...."


    • konkretiaa

      Tuumasta toimeen valtio ja voimayhtiöt!

      • sementolorvii

        joopasejoo... betonia on jo tilattu, lapiotkin on kuulemma tulleet...
        eiköhän aleta Isohaarassa uusiin kalatietalkoisiin...tuo paavokin
        näyttää olevan "hengessä" mukana vaalikiireistää huolimatta...


      • rokastaja

    • lohen paluu

      Näkeehän noissa "oikeissa" tuon mittakaavaeron Isohaaraankin eli 5-10m leveitä porrastettuja massiivisia nousuväyliä lohelle eli totuutta lähempänä kuin nykyiset "puuhasteluasteiset vesikourut". Vettä näissä kuluu tietenkin ohijuoksutusten muodossa liikaa -toteaa voimayhtiö!

    • ostasielohí halvalla

      Tenolla ei saa olla kiinteitä pyydyksiä, Kemijokisuulla kaikki pyydykset on mallia kiinteä eikä ne ole edes ammattikalastajien. Jos kalateitä rakennetaan ei voi olla kiinteitä pyydyksiä.

      • rokastaja

        Niin, no noissa kuvissa ei näy verkkoaitaa kalaportaiden ympärillä,
        äkkiä voisi kuvitella kalankulkuväylän oikeana ja kiinteänä
        rokastuspyydyksenä.

        Missä päin Kemijokisuulla on kiinteitä pyydyksiä? Olisiko sulla kuvaa
        laitttaa näkösille?

        Mie ostan myös liiterin lohta, siitä kamasaksan kaupasta!


    • kutemaan/kitumaan

      Rokastaja hoksaa heti mahdollisuutensa""

      Moottoritieltä merellepäin jokisivut kesällä ja syksyllä täynnä lohiyms.verkkoja=kiinteä pyydys, siksi ei kalateillä ole mitään virkaa jos tämä edelleen sallitaan siis: potentiaaliset Ounasjokeen kutemaan menossa olevat lohet jäävät verkkoihin kitumaan jo ennen Isohaaran kalateitä!

    • perhostus

      Loppuhan se verkotus kun lisätään kalateitä?

    • pokkaapokkaa

      Nyt järjestettiin kolumnikilpailu nuorille miten kokevat Kemijoen mukavana elämänkumppanina, nuorilta vietiin aikoinaan mahdollisuus kokea luonnontilassa oleva suurjoki mahdollisuuksineen!

    • pavesnomistakes

      Tullaan talkoisiin:


      "sementolorvii
      2.12.2014 12:19
      0
      Sulje
      joopasejoo... betonia on jo tilattu, lapiotkin on kuulemma tulleet...
      eiköhän aleta Isohaarassa uusiin kalatietalkoisiin...tuo paavokin
      näyttää olevan "hengessä" mukana vaalikiireistää huolimatta... ""

    • lohihulluille

      Parasta olisi kun nuo lohista höpöttäjät voisi valaa betonikuution sisälle ja upottaa merelle noin puolen kilometrin syvyyteen.

    • kalatiet jokeen

      "Parasta olisi kun nuo lohista höpöttäjät voisi valaa betonikuution sisälle ja upottaa merelle noin puolen kilometrin syvyyteen."

      Kauas pitää viedä?-))) että löytyy tarpeeksi syvää vettä mutta pysytään kuitenkin asiallisessa keskustelussa, nimimerkille "lohihulluille""

    • tehooo

      Adressi vetämään.

    • valtioHERÄTYS!

      65 vuotta on pitkä aika odottaa lohen paluuta ja tuskainen matka jatkuu edelleen...

    • Ähäkutti tilalliset!

      Jumalalle kiitos ettei se lohi ui Kemijoessa enää. Toivottavasti tilanne on pysyvä.

    • Haistakaa p.ska!

      Oikein! Turistin kyttääjät ja ahneet maajussit runkkailkoon ajan kulukseen, hyvä että lohi ei ui tuossa joessa.

    • vaapuntekijä

      Eihän tänne mitään edistystä tarvita? Käännytään sisäänpäin ja masennutaan lopullisesti! Kateus on pahin vitsaus sanon mie!

    • sdagsGDD

      Hauenpyytäjätkö täällä mellastaa?

    • haukion-han-kala

      Haukea joulupöytään, pressallekki kelpaa -voi pyhäsylvi!!

      • Hyvää Joulua

        Joulupukki rakas, rakennuta kalatiet kaikkiin voimalaitoksiin mutta maksata kustannukset voimaloiden omistajilla. Sivistysvaltio Suomessa luulisi ympäristöihmisten ajavan asian kuntoon etenkin kun EU:kin sitä jo edellyttää.


    • tulevaisuudessako

      Ois se hienoa ku jätkäsillan läheisyydessä lohensoutajat yrittäis saalista.

    • porttipahta again

      keplottelemalla ostettiin kosket
      tehtiin voimalat ja väitettiin ettei mikään muutu ja "kalahissi" toimii
      meni elinkeinot ja identiteetti
      - voisi vaikka vähän paikata tekemällä kalatiet!

    • persu roista

      Mikä hemmetin elinkeino? Montako kalastajaa luulet tuon joen elättävän kun se merelläkin on siinä ja siinä selviämistä? Äläkä vain ala höpisemään kalastusmatkailusta. Ketä Torniojoki elättää pelkällä kalastuksella? Ei ketään ja piste.

      • Perseensuti!

        Kuule Persu alamäkihän se on teilläkin alkanut ja jyrkkä.
        Eikä ole portaita loiventamassa , että taitaa lopulta tulla suvanto
        vastaan viimeistään Huhtikuussa .


    • agaqehg

      Persut ei ainakaan niitä kalateitä saa aikaiseksi, kun ei muutakaan kuin purnausta.

    • töihin

      Valtava mahdollisuus:
      Verrataanpa Tornionjokeen; Satoja majoittajia, kymmeniä kalastus -ja majoituspalvelujen tarjoajia, uistimien/veneiden valmistajia, kalastuslupien/välineiden myyntiä, lupatarkastajia, ravintoloitsijoita....
      Imagomuutos:
      Joki on aivan varmasti arvokkaampi ja luontoarvoiltaan aivan toista luokkaa kun tietää että siinä elää/voi hyvin ja lisääntyy kuningaskala eli LOHI.
      Lohi joessa tarjoaa kalastuselämyksiä, ei tarkoitus olekaan saada saalista myyntiin vaan tarjota huippufiiliksiä kalastajille ja siinä sivussa joskus itsepyydettyä saalista ruokapöytään.
      "Onhan se upeaa nähdä lohenkojamon pärskäyttämässä vettä ja loikkaamassa ilmaan!"
      Rantatonttien/mökkien arvo nousee vähintään tuplasti kun on virtaavan veden varrella jossa lohi elää ja voi hyvin.

      • Jokivarren kasvatti

        Valtava mahdollisuus...?
        Uskottako te todella noihin unelmiin. Virheet tehtiin sodanjälkeen ja alkuperäinen kanta on kuollut ja kuopattu. On aivan turha väittää, että jokiosuuksista ei saatu hyvää hintaa, rahaa tarvittiin, sitä ei silloin saanut * sossusta*. Tuhannet saivat sillon töitä, raha liikkui. On luultavaa vaikka kaikki voimalaitokset poistettaisiin ja kala palautettaisiin, niin uudet riidat alkasivat. Totuushan on, että kalastajahan on kateellinen ja ahne. Jotta sinne saataisiin pysyvä kanta niin pitäisi olla useampi vuosi kalastamatta ja sehän on todellisuudessa jo mahdoton asia. Olen käynyt katsomassa sitä naurettavaa souta jonka velvoteistutukset järjestää.... siinä näkee sen totuuden kalamiehistä, hävetkää ahneudella ei ole rajaa. Ei nouse Ounasjokeen montaa muikkua, Kemijärvestä puhumattakaan siitä pitää huolen alapuoliset kalastajat. Luultavasti tulee todella paljon helpommaksi ostaa se juhannuslohi kaupasta. Ikävä kyllä!


    • flyfiss

      Jasper Pääkkönen on myös asian puolesta puhunut.

    • belfiestick

      Niin, nykyäänhän nuoriso kalastaa virtuaalivälineillä jotenka annetaanko Kemijoen asian olla surkean ennallaan?

    • Tyytyväinen mies

      Minäkin sain eilen kalaa. Citymarketin rouva hymyili ja ojensi ison lohen kalatiskinsä takaa. Ei tarvitse portaita eikä olla sääskien syömänä jossain junttien jokivarressa. Kalaa saa.

      • tyytyväinen?

        "junttien jokivarressa", kerro lisää sinä rehukalasta tykkäävä ja sääskiä pelkäävä?


    • rehullerehua

      Syökää rehulohta, kiloon tuoretta rehukalaa syötetään 2 kiloa kalanrehua -että sillee,
      Ilmeisesti keskustelun ideana ol kalastuselämykset saaliin ohessa?

    • Haminasaari

      Jahkataan jahkataan, korkea aika tehdä asialle muutos mutta kun
      laillinen-((( ympäristön tuhoaminen on mahdollista.

    • PerusS Roista

      Mitkä hemmetin kalastuselämykset? Kuka urpo viitsii kytätä kaloja jostain jorpakosta kun niitä saa rahalla muutenkin? Nytkin on pakastimessa muutama kilo muikkuja ja ihan ostin ne kaverilta pilkkahinnalla. Heittäkää jo tuo p.skanjauhaminen jostain elämyksistänne peräsuoleenne. Toivottavasti mitään kalateitä ei tehdä ikinä ja lihoteta näillä kepulaisia maanomistajia jotka leikkii keisaria pikkukylissään. Maalaiset on näköjään maalaisia vaikka voissa paistaisi.

    • trapper

      Täällä kirjoitellaan alatyylisesti ja vieläpä puolueen nimissä sekä herjaten? -No eipä ihme "tuolla" elämänkatsomuksella!

    • Lohi nousuun

      Isohaaran voimalaitoksen portaita tulee käyttä niin lohi nousee, vanha kalaporras kokoaikaiseen käyttöön koko ens kesäksi.

    • häpeä ELY ja voimala

      Lisää vettä voimayhtiö!!! lisää vettä kalateille!!!
      Verkkopyyntiin STOPPI!!!
      Kyll Venäjälläkin olisi nopeammin pantu lohiasiat kuntoon!!!!!

    • Älynväläys
    • Lohi nousuun

      Pitäiskö alkaa istuttaan niitä lohia voimalaitoksen yläpuolelle niin ne leimautuis kemijokeen paremmin, kuulemma ne istuttaa lohet voimalaitoksen alapuolelle Isohaarassa niin ei kyllä ihme että ne ei leimaudu, lohi on kyllä mestari hyvän hajuaistinsa kans löytämään joen kohdan missä sen koti(istutuspaikka) , istutukset 10km ylös voimalaitoksesta johonki paikkaan jossa on oletettava kutupaikka(hiekkasärkkä ym.) tai pikkujoen haara.

    • Euroilla saa

      Koivuniemellä on lohta,mitä tuosta valittaa,niinkuin köyhät!

      • rahaa jokivarteen

        Kalastuselämyksiä saa euroilla jos on lohta joessa!

        THATS THE POINT MAN !


    • siismitä

      Kuulin että jokisuulla saa pyytää verkoilla vaikka ei ole ammattikalastaja ja saalit on runsaita -kuka tarvii 400- 1000 kiloa lohta kotikäyttöön.

    • Ounasjoellelohta

      Tulevassa hallitusohjelmassa kalastuksen osalta harrasteverkkopyynti lohijoissa loppuu lähitulevaisuudessa ja voimayhtiöt velvoitetaan rakentamaan kalatiet sekä huonotuottoiset voimalat puretaan.

      • Borgvard

        Ei vesivoimaloita enää nykyään rakennettaisi. Teknologia on kehittynyt suomettumisen ajoista.


    • puretaan
      • Oikeinhyvä

        Hyvä


    • Lohet1949

      Muistetaanpa, millainen loppu on ahneudella.

    • Nytheti

      Norjanlohta saa kaupasta sitä tarvitsevat, luonnonlohen pyynti vapavälineillä tulevaisuuden mahdollisuus matkailuelinkeinolle siis lohta ei tarvitse pyytää rysillä tai verkoilla -ainakaan jokialueilla. Voimaloiden yhteyteen olisi korkea aika rakentaa kalatiet ja ainoastaan voimaloden energiantuotannosta saaduilla rahoilla.

      • Kunnioitusta

        Ei luonnonlohta pitäisikään arvioida kilohinnalla vaan arvostaa elämyksiä. Silloin puhutaan tuhansista euroista.


      • eilopueilopu

        Jotenkin vaan samat henkilöt esim. Kemijokisuulla voivat voimallisesti vaikuttaa verkkopyynnin jatkuvuuden turvaamiseen, tosin vuosisatojen takaiset manttaalithan siellä kummittelee ja lujaa.


    • rantakreivi

      Elämänvirta suljettiin v.1949, hyvä kun saatiin pohjoiseen työtä ja etelään sähköä mutta miksi ei lohiasiaa vieläkään saada kuntoon!

    • nouseevielä

      Ounasjoki odottaa lohiansa?

      • Perusässä

        Sielläpä kunttaukot odotatte. Eihän lohi edes eläisi siinä kusiviemärissä.


      • kunttaukko
        Perusässä kirjoitti:

        Sielläpä kunttaukot odotatte. Eihän lohi edes eläisi siinä kusiviemärissä.

        ...arvoisa "perusässä"...siis tuo "Levin aiheuttama ongelmako"? Kunnossa on vedet, ei siellä taimenkaan muuten viihtyisi.


    • krokotiilikset

      Hauki kiinnostaapi enempi?

    • väsytys

      Vaikkapa tossa Jätkänkynttilä sillan alla ois kiva saaha yli kymppikiloinen siimanpäähän -siis LOHI, mutta kun ei ole kalateitä niin turha on siis haikailla.

    • Sompatyttö

      Jokiyhtiö tukee Vuokatti Ski Teamin toimintaa. Miksi? Voimalaitosten toiminnasta johtuvat haitat eivät varmaankaan Kainuuseen asti vaikuta.
      Luulisi, että jos jotain hyvää jaetaan, niin se kohdistuisi sinne, missä toiminnasta johtuvat haitatkin kärsitään!

    • sompapoika

      Sompatyttö puhuu asiaa! vaikkakin tuo urheilun tukeminenhan on hyvä asia mutta kustannusten mittakaava joen kuninkaan palauttamiseksi on potenssiin tuhat.

    • varmaon

      Olisihan se joen statusarvo aivan eri luokkaa jos lohi saisi mahdollisuuden ja onhan se vähintään ainoa metodi jokiyhtöille korvata menetetyt luonnonarvot, EU määrännee nykyiset hyödynsaajat makumiehksi.

    • Luontoa

      Eikö oikeasti voitaisi miettiä, mitä voimalaitosten purkaminen merkitsisi?

    • javettätarpeeksi

      Ei niitä tarvitse purkaa kun rakennetaan riittävän kokoiset kalatiet!

    • ÄläPoikaUneksi

      Ja sitten sie heräsit ja sulla oli 40 astetta kuumetta ja kuset housuissa...

      • viisivuottameneemax

        Kuumetta? 36,4 eikä pidätysvaikeuksia, onko "Ä,P,U,:lla" (valitettavaa) kokemusta asian tiimoilta? niin ja verkkokielto jokialueelle ynnä jokisuulle ja sassiin!


    • odotetaanvielä

      RKTL:
      Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen luontaisen elinkierron keskeinen ongelma on vaellusyhteyksien katkeaminen. Padot ja vesivoimalaitokset estävät kutuvaelluksella olevien kalojen pääsyn jokien lisääntymisalueille. Lisäksi patorakennelmat vaikeuttavat merkittävästi vaelluskalojen laskuvaelluksien (vaelluspoikaset ja talvikot) onnistumista.


      Luonnonvaraisten vaelluskalakantojen kestävä elvyttäminen edellyttää vaelluskalojen elinkierron eri vaiheiden turvaamista. Tässä kalateillä on merkittävä rooli. Kalatiet pitää pystyä sijoittamaan ja mitoittamaan niin, että kalat löytävät niiden sisäänkäynnin ja hakeutuvat niihin aktiivisesti.


      Kalateiden ohella vaelluskalakantojen elvyttäminen edellyttää pitkäkestoisia tukitoimenpiteitä, kuten aikuisten kalojen ylisiirtoja ja poikasistutuksia, joita pitää pystyä soveltamaan tilanne- ja tapauskohtaisesti.


      Rakennettujen jokien patoamattomilla osilla, kuten Kemi- Ii- ja Kymijoella, on usein merkittäviä määriä vaelluskalojen poikastuotantoon soveltuvia alueita. Kalateiden ja suunnitelmallisten tukitoimenpiteiden avulla näistä joista voi parhaimmillaan tulla huomattava lisäresurssi esimerkiksi Itämeren lohen luonnontuotantoon.

    • Älyvoimaa

      Taitaa olla teoriaa se Sierilän rakentaminen

    • Suomenkepulaine

      Lohta saa kaupasta, punalihasta. Valjua perämeren lohta, vähän niinku joku hauki ei kaivata. Voimalapatoja vain koko joki täyteen!

      • jokionjotäynnä

        Herra kepulaine", kyse onkin matkailuturismista ja imagonkohotuksesta, elämyksiä ihmisille! Varo sitä rehulohta joka on syönyt 2kg kalanrehua painokiloa kohti..voi pitkässä juoksussa olokin valjuuntua norskia syödessä.


    • jokipoika

      Sierilään 1 kalatie? Jostain on aloitettava mallinnus.

    • PerusSroista

      Ei mitään kalateitä, heittäkää höpötys pois. Mitään turisteja ei ole ikinä tulossa lohta pyytämään vaikka sitä olisi joki täynnä. Maajussit kepulaiset vain haluaa rannoilleen lisäarvoa ja pyytävät itse lohet joesta.

      • eipolitikkaa

        Lisäarvoa, lisäarvoja, luontoarvoja siis kaikkea mitä tulevat sukupolvetkin tarvitsevat.


      • kalaporvari
        eipolitikkaa kirjoitti:

        Lisäarvoa, lisäarvoja, luontoarvoja siis kaikkea mitä tulevat sukupolvetkin tarvitsevat.

        Jos kalaportaat rakennnetaan niin sitten verkkokalastus jokisuulla ja joella kielletään kokonaan Samoin kuin kaikki muutkin sen kaltaset pyydykset kuten lohipadot:D


    • PerusSroista

      Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet kalateiden rakentamista Kemijokeen. Hyvä! Ei tänne turisteja kaivata sotkemaan ja piste.

      • andrewweb

        Kalateiden rakentaminenhan ei milläänkään liity pakolaiskeskusteluun? Mitä muuta vielä voidaan populisoida jos ei edes luontoarvoja kunnioiteta...tuskin yo. komm. Psuom. kanta kuitenkaan?


    • Tuuli-Veirahat

      "Ylitarkastaja Jarmo Huhtala Lapin ely-keskuksesta kertoi, että neljä uutta kalatietä Kemijokeen maksaisi 11 miljoonaa euroa ja vuosittaisia käyttökustannuksia kertyisi 245 000 euroa."

      TUULIVOIMAMAFIOSOT SAAVAT TÄLLÄ HETKELLÄ 10 MILJOONAA EUROA KUUKAUDESSA TUKEA VEROMARKOISTAMME. PISTE

      • kalahisssssi

        Pikkurahoja KemijokiOYlle, vuosikymmenten sähköntuotannon tuotolla/voitoilla olisi mahdollistettu pysyvä alkuperäinen Kemijoen lohikanta jos olisi vähänkään haluttu. Asiahan voidaan nyt korjata koska ympäristöpolitiikan (mm. EU) muutokset sen kuitenkin tulee vaatimaan.


    • PerusÄssäRoi

      Järjetöntä höpöttää jostain kalateistä. Me Perussuomalaiset vastustamme asiaa, antakaa meille äänenne!

    • purkaapurkaa

      Eipä unohdeta!

    • voipers

      Voisihan sitä kalatietä edes harkita kun laaja-alaisemmin pitäisi muutenkin asioita ajatella jos vaikka hallitukseen...jos kantti jo kestäisi lopultakin?

    • hölömölö

      Ei kun uusia voimalaitoksia koko joki täyteen, kiusaksi asukkaille ja turisteille.

    • ponjovii

      Kyse olisi vain kohtuullisen pienestä rahallisesta satsauksesta 5 toimivaan kalatiehen joilla voimayhtiö parantaisi ryvettynyttä imagoaan huomattavasti.

    • kolomekaheksatta

      EI riitä 5:n kalatien rakentaminen. 6:s rakennettava Sierilään. Saadaan Olkkakoskesta lähes " luonnontilainen virtavesi ".

      • ponjovii

        Olet oikeassa, siis 6 kalatietä!


    • realistic

      Tulee direktiivi joka määrää hyödynsaajan eli voimayhtiön rakentamaan kalatiet!

    • Kemijokilohen_haamu

      Lupaan räjäyttää vaikka kaikki padot. Vain dynamiitti puuttuu.

    • RoiPS

      Me Perussuomalaiset olemme vastaan tuollaisia höpöhöpö-juttuja. Ei mitään kalateitä Kemijokeen, ei koskaan!

    • käytämäkin

      siis kannattaako peruss....patojen purkamista?

    • Alakemijokinen

      Ei kyllä mitään purkuhommia kannata alkaa tekemään, kaikkia altaita pitäs vaan
      syventää koko joen leveydeltä ainakin 5 metriä saatas lisää vesitilaa altaisiin olis sitä tulvasuojaa sitte Rovaniemeläisillekin kun vesi virtais kunnolla välillä Rovaniemi - Valajaskoski. Samalla tulis niille "lohi hih hih portaille" ja sähköntuotannolle vesi varaa ei olis niin suuret noi vedenpinnan vaihtelut noissa altaissa. Se on vähä niinku se yks emäntä sano että kun on tarpeeksi paksu nin hyvvää se tekköö...Sama se pätis tuohon vesi määrän paksuuteen...!

    • turbiinimaksaa

      julkaistu 31.3.2015 08:02. Pohjolan Sanomat


      "Vallitunsaaren kalatien puutelista on nyt sorvattu kattavaksi korjaus- ja kehittämissuunnitelmaksi.
      Teija Laurinolli
      - Nyt on tekojen aika, summaa Lohijokitiimin toiminnanohjaaja ja sihteeri Jukka Viitala.
      Jos tekoihin päästään, ne ovat ainutlaatuisia. Vallitunsaaren kalatien toimintaedellytyksiä on juuri päättyneessä hankkeessa sorvattu sellaiseen uskoon, että Isohaaran voimalaitoksen ohittava Kemijoen ensimmäinen kalatie toimisi lopultakin kunnolla – ja sellaisin innovaatioin, joita ei ole toteutettu tiettävästi missään koskaan.
      Yli 20 vuoden tutkimus ja kokemus ovat Viitalan mukaan osoittaneet, mikä on mennyt pieleen. Toisaalta samassa ajassa alkuperäisen kalatien rakenteet ovat monin tavoin kärsineet ja kaipaavat korjauksia ja päivityksiä.
      - Kustannuslaskelman mukaan investoinnin kokonaiskulut olisivat noin 700 000 euroa. Lohijokitiimi on laatinut esityksen voimayhtiöille, Viitala kertoo.
      Yhtiöiltä tarvitaan töihin lupa. Toisaalta Lohijokitiimi pyytää niiltä taloudellista sitoumusta. Tarkoitus on hakea investointiin EU-rahoitusta, joka edellyttää 20 prosentin omavastuuosuutta.
      - Sillä ajatuksella on lähdetty liikkeelle, että voimayhtiöt vastaisivat osuudesta. Se tarkoittaisi 70 000 euroa Pohjolan Voimalle ja saman summan Kemijoki Oy:lle."

    • karutotuus

      Lopettakaa hourailu. Suomi on historiansa pahimmassa lamassa jolle ei näy loppua. Sillä nouseeko lohi Kemijokeen ei ole mitään merkitystä. Kemijoen varressa voi olla vielä paljon muutakin miettimistä kun kuntien valtion osuuksia ruvetaan oikeasti leikkaamaan kun valtio ei saa enää lisää velkaa.

      • totuudentorvii

        On merkitystä! Pohjolanvoima whatever maksakoon viulut, tuo työpaikkoja kalateiden rakentamiseen ja sitäkautta kalastusmatkailuun. Tämähän olisi sitä lamantappamista.


    • 2022

      Rovaniemen edustalta merilohta! Aika huikea visio! ja täysin realistinen!

    • lohiporthaat
    • dioksiini
      • puhtaitakaloja

        Ne tekoaltaat, ne tekoaltaat...


    • LappiEiTarviMitään

      me perussuomalaiset vastustamme kalateiden rakentamista

      antaa voimaloiden jauhaa sähköä maamme parhaaksi ja sillä selvä

      kadeelliset komunistit vaativat kalateitä ja yhteiskunnan maksamia vielä

    • jurpiiini

      Sähköä voidaan edelleen tehdä vaikka lohi palaisikin jokeen, se pitä persujen ja muidenkin tajuta!

    • härdelli

      Turbiiniherrojenkin on taivuttava EU`n tuleviin kalastuspoliittisiin linjauksiin koska ympäristöasiat nostetaan yhä vahvemmin esille.

    • vapaaounasjoki

      Pikaista lakimuutosta tarvitaan elikkä voimalahaltijoille velvoite kalateiden rakentamiseksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • PortaatNyt

      Jokiherrat ruotuun ja sassiin!

    • portaatlohelle

      Lohen tappaminen sukupuuttoon oli harkittua, tilanteen voi vielä korjata.

    • Damnation

      Olishan se mukava kun merestä nousseita lohia, taimenia ja siikoja uiskentelisi jätkänkynttilän alla, aijai, ja se euromäärä joka kilahtaisi kaupungin yrittäjille kalastusturisteista! Siinä liikutaan sellaisissa summissa että kaikkien voimalaitosten kalaportaat olisi aika nopsaa pois maksettu. Ja sähköyhtiöiden velvoiteistutuksiinkaan ei enää menisi euroakaan. Kumma juttu että herran vuonna 2015 on edelleen järkyttävän rumat betonimuurit estämässä nousukalojen lisääntymisen ja nousun niille alueille jonne ne nousivat satoja vuosia ennen ensimmäistä voimalaa. Surkea ja säälittävä juttu, toivottavasti näen vielä omin silmin sen kalastusturistien ja nousukalojen määrän Rovaniemen kaupungin rannalla.

      kts.
      https://www.youtube.com/watch?v=8X2dYnTX55E

    • kiitollinen_jokivartinen

      Kemijoki on pelastanut lapin tulvilta ja taannut tänne tuhansia työpaikkoja. Jos lohta kaipaatte niin menkää prismaan ostamaan. Kassissa kasvatettu on parempi kuin saastuneen itämeren mölli.
      Padottu kemijoki on kaunis luonnonihme jossa kelpaa rovaniemeläistenkin veneillä.

      Hävetkää kiittämättömät jokiyhtiön arvostelijat. On jokiyhtiön ansiota ettei rovaniemellä tänä keväänä ollut katastrofitulvaa

    • Padot_räjäytettävä

      Padottu Kemijoki on kaunis :) -et oo tosissas!
      Harmi että löytyy ihmisiä jotka eivät arvosta luontoa sitten yhtään, lohien pääsy kutupaikalle luulisi täysjärkisten ihmisten pitävän itsestäänselvyytenä.
      Makuasioita, itse syön jos pakko, niin luonnossa kasvanutta kalaa kuin rehulla turvotettua lohta jossa on ties mitä antibiootti/lihanvärjäys/yms. myrkkyä..

      Etkä voi kieltää etteikö se olisi hienoa nähdä isoja pintovia lohia aivan keskustassa? ;)

    • järkikäteen

      Suomi tarvitsee sähköä eikä dioksiinin saastuttamaa itämeren lohta. Haluavatko ihmiset maksaa sähköstään huomattavasti enemmän, jotta vain lohi nousisi Kemijokeen? Minä en todellakaan. Vesivoima on paras energiantuotantomuoto, koska se on päästötöntä säätövoimaa.

    • 67prosenttia

      Tutkimusten mukaan suurin osa vastanneista oli valmis maksamaan ns. luontolisän mikäli lohien nousu voimaloiden ohi kalaportaiden avulla taataan.

    • kiitollinen_jokivartinen

      Pintovat lohet kemijoella kuuluvat historiian samalla tavalla, kuin neuvostoliitto ja itä-saksa. Kehitys on edennyt ja padottu joki on nyt osa rovaniemeläistä mielenmaisemaa. Sopii muuttaa torniojoen tulvapenkoille jos ei kaunis hallittu jokemme mielytä. Ei ole mitään, niin kaunista kuin ihmisen kanssa harmoniassa hengittävä kemijoki.

      Lapin liitto tietää mikä on parhaaksi meille kemijokivartisille. Väsymätön kolmikymmenvuotinen työ lappilaisten veronmaksajien rahoilla alkaa tuottaa hedelmää, kun kohta saamme vuotoksen, vaikka nimi onkin tulva-allas.

      Hallittu rauhallinen joki on paljon tärkeämpi kuin lohi. Menkää lohesta vauhkoajat joskus tekin joen rantaan katsomaan rauhassa etenevää vettä, niin kyllä teidänkin mielenne rauhoittuu.

    • PiirinPuolesta

      Me Rovaniemen Perussuomalaisissa vastustamme ankarasti kalateiden rakentamista. Kalateiden rakentaminen ei hyödytä ketään muuta kuin jokirannat omistavia kepulaisia jotka sitten mässäilevät lohisaaliillaan.

      • wwwwwwwwm

        Oletkohan nyt sitten aivan varmasti perussuomalainen , vai kuinka ?


    • Takapajuista.touhua

      Kyllä jollain voi viirata pahasti. Ei kukaan täysijärkinen voi tosissaan olla sitä mieltä että padottu, kahlittu joki harvinaisen rumine patoineen olisi jotenkin kaunista katseltavaa mistään näkökulmasta. Voimalapato on yksi rumimmista ihmiskunnan rakentamista rakennelmista. Vähintä mitä porsastelevat voimalayhtiöiden johtajat voivat tehdä, on kalatie/kalaporras jokaikiseen voimalaan. Suomessa on enää 3 jokea johon lohi pääsee kudulle, jokia kun on ollut reilu 30 kappaletta ja Kemijoki on tärkein kahlituista joista joka tulisi välittömästi vapauttaa siihen tarkoitukseen missä se on lohien kannalta ollut satoja vuosia. Onneksi jossain päin (usa) tajutaan lohien merkitys ja sen tuomat setelipinot jokivartisille. Siellä on jopa buumi tämä patojen räjäyttäminen lohien tieltä. Siellä kääritään isot niput ja vuosi vuodelta myös suuremmat niput turistien rahoja mitkä eivät tekisi Rovaniemellekkään yhtään pahaa.

    • kiitollinen_jokivartinen

      Kyllä Rovaniemellä on hyvä turistin mennä veneellä, kun ei potkuri jyskytä kivikkoon, kun on kunnolla vettä alla. Villissä julmama virtaavassa joessa, ei kukaan turisti uskaltaisi mennä. Siellähän loukkaa itsensä pahemman kerran, kun virta imasee.
      Jos jokiyhtiöiden padot purettaisiin, niin kyllä se melko raiskatun näköistä maisemaa olisi. Nautitaan nyt tästä upeasta maisemasta mikä meillä on.
      Joki lipuu kauniisti rovaniemellä ja rauhoittaa mielen ihan toisella tavalla kuin pauhaava koski.

      Kyllä koskien patoaminen on paras osoitus ihmisen ja luonnon terveestä yhdessäolosta. Kunhan vuotos saadaan aikaisenksi, on meillä käsissämme maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vesistöaarre. Onneksi lapin liitossa riittää vielä tänä hulluna aikana viisautta, että ajetaan koko lapin parasta rakentamalla puhdasta vesivoimaa. Kun vuotos on valmis, niin seuraaksi saadaan ounasjoki rauhoittumaan ja kittiläkin vapaaksi tulvatuhoista.

      Lohi on liian kallis hinta kauniin rantarakentamisen uhraamiseksi! Ihmisen ja joen yhteiselo edellyttää padoilla veden hallintaa ja sopusoinnussa elämistä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe