Näinkö ohjataan kansalaisten oikeustajua?

metsään mennään

Lahdessa liikkunut ja rahattomana ravintoloissa syönyt mies joutuu syytteeseen petoksesta, koska hänellä ei ollut rahaa maksaa aterioitaan.
Mies odottaa tuomiotaan pidätettynä.

Espoossa puolestaan 16 vuotias nuorukainen yritti ajaa 10 metrin päässä häntä pysäyttämässä olevan poliisin päälle.
Poliisi väisti viime hetkellä.
Lisäksi nuorukaisella on jo ennestään tuomioita ja syytteitä.

Oikeus teki omituisen ratkaisun:

Poliisin päälle ei yritetty ajaa, vaan nuorukaisen tarkoitus oli ainoastaan päästä karkuun.
Muihin rötöksiin katsottiin lieventäväksi seikaksi se, että nämä konnuudet oli tehty saman päivän aikana!

Ja vankilatuomio olisi haitannut syytetyn kokki-opiskeluja.
Pitäisikö nyt sitten itkeä vai nauraa?
Vai noudattaa lain kirjainta:

Kun poliisi yrittää pysäyttää sinut, niin ei muuta kuin lisää kaasua.
Tämähän on pelkästään paikalta pakenemista eikä virkavaltaan kohdistuvaa tahallista vahingoittamista.
Myöskin muut rikokset on syytä keskittää yhteen ja samaan vuorokauteen.

Näin tuomio jää lievemmäksi ja jos vielä on sattumalta saanut jostakin opiskelupaikan, se kannattaa ehdottomasti ilmoittaa.
Se tiputtaa tuomiota vielä entisestään.

Joten nälkäänsä syövä ja rahaton henkilö on yhteiskunnan kannalta vaarallisempi rikollinen kuin kortiton, alaikäinen,rikoksia tehnyt ja poliisin päälle ajamista yrittänyt nuorisorikollinen.

Pitäisikö tämä Lahdessa kiinni jäänyt ja nälkäinen kriminaali passittaa johonkin syömishäiriöleirille muutamaksi vuodeksi?
Saataisiin nukkua yömme turvallisesti.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        52
        5046
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3317
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1452
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        181
        1295
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        75
        1000
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        24
        898
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        867
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        806
      9. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        748
      10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        482
        707
      Aihe