Viime viikonlopun seurat Tampereella.

kalikka

Kyllä viime viikonloppuna saatiin kuulla , monia raamttuun perustuvia saarnoja. Niin puhtaasti S.S puhui ja tulkitsi sanaa niin ettei siihen ei voi mitään muuta sanoa kun aamen.

23

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on

      On kyllä ihana asia, että hän omilla lahjoillaan on sakramenttiselvitystä koskevan yhteisen päätöksen takana.

      Jotkut väittävät, ettei hän olisi. Tunnen hänet kuitenkin niin rehellisenä, että ei hän olisi allekirjoittanut jos ei olisi ollut päätöksen takana.

      • hulda huoleton

        Sakramenttiselvitys taitaa olla kaukana Malmivaaran kirjeen tulkinnasta asiassa. On heinoa, että meillä on sellainen suoraselkäinen paimen, joka tahtoo, ettö asioita köydään läpi suomalaisista oloista käsin eikä toimita kumileimasimena ruottalaisten tuulien mukana.

        On hienoa, että maamme lähetysmiehet pohtivat todellakin, sopiiko meille ruotsalaisten ja norjalaisten sakramenttieristys, vai saammeko pitäytyä isiemme kirkossa ja uskoa "kuin isämme uskoivat ennen". Kiitän Taivaan Isää siitä, että myös S.S antaa kaikki lahjansa Jumalan valtakunnan työhön. Se, että häntä on siunattu myös älyllä ja loogisuudella, ei pahenna asiaa. Joskus kun on vaikeaa kuunnella puhujaa, jolla on kova into, mutta "ei taidon jälkeen".

      • hulda huoleton
        hulda huoleton kirjoitti:

        anteeksi kirjoitusvirheeni, oli kiire

      • Muuan123

        Kyllä, hän kuten kaikki lähetysmiehet, on sen takana, että on tarpeen juurta jaksain selvittää, kannattaako sakramentteja ottaa omiin käsiin. Että Lappiinkin asti selviäisi, että Suomessa sellainen erottautuminen ei johda hyviin tuloksiin.

      • urpo hyväkäs
        Muuan123 kirjoitti:

        juuri niin

      • Penkkari

        Ei vain kantti kestänyt sanallakaan kommentoida Tampereen seuroissa Lapista tullutta seurakuntakirjettä; päinvastoin, yritti estellä sen julkilukemisen seuratilaisuudessa! Työlääks tulee, kun yrittää istua kahdella jakkaralla. Ei onnistu oikein kummallakaan. Suhde Lappiin ja sen vanhimpiin tiedetään jo entuudestaan vuosien varrelta. Eikä muutosta ole tapahtunut; tukea tulee ainakin Teuvan suunnalta.

      • SS kaveri
        Penkkari kirjoitti:

        Miten niin yritti estellä sen julkilukemista? Tuo on ihan typerä ja kyseistä puhujaa loukaava väite!

        Ei hän ole niin selkärangaton, että heiluu sinne tänne. Hän on yhteisen päätöksen allekirjoittanut ja seisoo sanojensa ja tekojensa takana.

      • rudiini
        SS kaveri kirjoitti:

        Miten niin yritti estellä sen julkilukemista? Tuo on ihan typerä ja kyseistä puhujaa loukaava väite!

        Ei hän ole niin selkärangaton, että heiluu sinne tänne. Hän on yhteisen päätöksen allekirjoittanut ja seisoo sanojensa ja tekojensa takana.

        Minkä päätöksen? Onko jossain julkistettu jokin päätös ja sen allekirjoittajat?

      • Piätös
        rudiini kirjoitti:

        Minkä päätöksen? Onko jossain julkistettu jokin päätös ja sen allekirjoittajat?

        Heinäkuussa Helsingissä allekirjoitettu päätös perustaa työryhmä, joka tutkii ja valmistelee...

    • ääni penkistä

      Mihin yhteiseen ja yksimieliseen puhujien ja seurakunnan päätökseen perustuu ruotsalaisten kiitollisuus heille osoitetusta kuuliaisuudesta ottaa sakramentit omiin käsiin ?

      • urpo hyväkäs

        Niin, hyvä kysymys.

    • penkinpainaja

      Kyllä juu! Noista konsulttiluennoista ei kyllä todelliset kristityt tulleet synnintuntoon eikä sielunvihollinen kiukkuyiseksi; hykerteli vain mielessään, kunei sitä mitenkään ahdistettu!

      • 5+7#

        penkinpainaja 2.11.2014 23:48

        Todelliset kristityt tulee syntisiksi Jumalan Sanan kuulossa ja se syntisyys on meissä sisällä olevaa. Ei tarvitse vahdata toisten tekemisiä

      • eik vain syntiset
        5+7# kirjoitti:

        penkinpainaja 2.11.2014 23:48

        Todelliset kristityt tulee syntisiksi Jumalan Sanan kuulossa ja se syntisyys on meissä sisällä olevaa. Ei tarvitse vahdata toisten tekemisiä

        5 7# 3.11.2014 02:05

        Niin ja mikä tärkeintä, he tulevat myös Jumalan kanssa sovitetuksi Jeesuksen Kristuksen uhrilla USKON kautta. He eivät siis tule ainoastaan syntisiksi, vaan
        he tulevat myöskin Kristuksessa vanhurskaiksi.
        Syntinen on pyhä,
        väärä on vanhurskas,
        ja saastainen on puhdas.

        Tämä on Jumalan lahja Kristuksessa Jeesuksessa.
        Ja kuten totesit ei tarvitse vahdata toisten syntejä, vaan iloita vanhurskaudesta
        jonka JUmala on lahkjaksi antanut, pesemällä pois kaikki syntimme Jeesuksen verellä.

      • surullista tosiaan

        penkinpainaja 2.11.2014 23:48

        NO et näkynyt tulleen synnintuntoon, mutta huomasitko ettet tullut myöskään armon tuntoon, iloon vapauteen ja rauhaan Kristuksessa Jeesuksessa. Näin kävi muillekin
        omanvanhurskauden orjille et todellakaan ollut yksin. Mutta rukoile synnintuntoa
        ettäs katuisit syntejäsi ja anoisit armoa Vapahtajaltasi Jeesukselta kristukselta.

    • teu,

      Muistaisitko valkata aloituksen otikon seuraavaksi .
      Nyt on jo ollut Padasjoella ja Turussa kk, vaihteessa .
      ja sinä pälpät vielä Tampereella viime viik vaiheta..

    • NäinUskon

      Vaikka olisi enkelin kieli, mutta on ulkona hengellisen hallituksen alta, se on = tehdä hajoittavaa työtä! Täällä joku SS-fani kirjoitti :" Nyt emme jätä sinua yksin, kuten EH:n kävi, Sinulla on vahva kannattajien joukko!" Kyllä joukkoja taakseen on jotkut ennenkin koonneet. Silla vain on huono kaiku Jumalan lasten joukossa. Uskolliset työmiehet kokoavat laumaa Kristukselle! Onnelsi on vielä kristillisyydessä näitäkin muutamia.

      • 11+10

        Lähetysmiehillä ehkä paria Seppoa lukuun ottamatta on se käsitys, että Helsingin päätöksessä päätettiin ainoastaan perustaa työryhmä tutkimaan.

        Tuo kirje on kovinkin varomaton, kun puuttuu kesken kaiken toimikunnan työhön. kyllä meillä useimmilla meni suu pyöreäksi hämmästyksestä.

        Kun näinkin vakava väärinymmärrys päätöksestä on syntynyt, niin olisi ollut hienoa, jos asiaa olisi sen verran avattu, että kerrottu, missä väärinymmärrys on syntynyt. Se oli tietysti mahdotonta, kun lähetysmiesten olisi kaikkien pitänyt olla koolla.

        Ehkä se asia selviää sitten 12.11. Kunpa asia selviäisi niin, että Lapin Vanhimmatkin säilyttäisivät kasvonsa.

        Asia ei ole kovin yksinkertainen. Jos eteen tulee paikallisyhdistysten sääntöjen muuttaminen, niin 2/3 enemmistön saaminen voi olla tiukassa. Toimikunnan aikataulu on kovin tiukka tässä mielessä.

        Näkisin kunniallisimpana, että tehtäisiin päätös siirtää asiaa toistaiseksi. Se olisi paras ratkaisu myös Lapin Vanhinten kannalta.

        Oli kovin varomatonta ottaa kantaa keskeneräiseen asiaan.

      • 5+7#
        11+10 kirjoitti:

        11 10 6.11.2014 16:45

        "Näkisin kunniallisimpana, että tehtäisiin päätös siirtää asiaa toistaiseksi. Se olisi paras ratkaisu myös Lapin Vanhinten kannalta.

        Oli kovin varomatonta ottaa kantaa keskeneräiseen asiaan"

        Mitä kunniallisuutta on ollut heidän opetuksessaan laulamisen ja rukoilemisen synnillistämisessä ja sakramenttiasian runnomisessa väkisin omaan tahtoonsa, välittämättä vähääkään kuulijoiden puheista?

        Jos minä olisin heidän housuissaan, osaisin vähin äänin laittaa se auki olevan oven kiinni.

      • 5+7#

        NäinUskon 6.11.2014 16:18

        Tuota, onko SS jollain tavalla vaatinut kuuliaisuutta itselleen? Jotkut ovat sitäkin tehneet.

      • satajayksi

        Juuri niin #!

        Laitettaisiin se ovi kiinni ja tie tukkoon lopullisesti. Mutta heidänkin sieluistaan on koko hinta maksettu Herramme pyhällä verellä, joten kai pitäisi ainakin rukoilla vanhinten puolesta.

        Nämä veikot ovat saaneet vain ahdistusta ja hajaannusta aikaan. Voi kun heillekin Jeesus ilmestyisi ja hylkäisivät syntinä kaiken oman vanhurskauden palveluksen.

      • utelias,
        5+7# kirjoitti:

        NäinUskon 6.11.2014 16:18

        Tuota, onko SS jollain tavalla vaatinut kuuliaisuutta itselleen? Jotkut ovat sitäkin tehneet.

        Missä ovat s s lapset onko niitä pahemmin näkyny kuin isoissa kemuissa?

      • 5+7#
        utelias, kirjoitti:

        Missä ovat s s lapset onko niitä pahemmin näkyny kuin isoissa kemuissa?

        utelias, mitä tekemistä ss:n lapsilla on tässä asiassa? Nyt on kysymys opin totuudesta, eikä muiden ihmisten tämän hetkisestä hengellisestä tilasta. Meillä ei ole valtaa antaa uskoa kenellekään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe