vakuutusoikeus

yhteiskunnan polkema

no mä sain taas vakuutusoikeudelta päätöksen että minun lääkärinlausunnoilla ei ole mitään virkaa vaan he käyttävät heille suotua omaa harkintavaltaansa no sehän on selvä ettei se menny läpi sit,on tää maa kumma ku joka puolelta potkitaan päähän ja tää sallitaa joka puolella!
nii ja siihen ei ole valitusoikeutta eli tällä vielä suojellaan oma paskanjauhantansa ettei ihminen saa oikeutta valittaakkaan ja seuraavahan valitus olisi ollut korkeinoikeus jossa tälläiset ovat menneet läpi!
kerrotakoon se et olen saanut siis aivovamman ja siitä johtuvia monia oireita!
kela ja vakuutusoikeushan kulkee käsikädessä jos kela ei hyväksy ei se hyväksy muukaan!

5

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivusta seurannut

      Lääkärit ovat yhteiskunnassa eräänlaisessa (piilo)tuomarin roolissa, mihin vaikuttaa heidän poliittinen suuntautumisensa. Kaikki eivät katso asiaa potilaan kannalta, vaan saattavat ajaa potilaan vaikeaan tilanteeseen jopa itsemurhaan poliittisesti tarkoitushakuisella diagnoosillaan (köyhää kyykytetään). Pahimpia ovat Hyvä Veli -verkoston vapaamuurarit, jotka eivät tavallisen kansalaisen ahdinkoa todellusuudessa edes halua ymmärtää. Kaikki nämä päätökset (tuomiot) kerrotaan tietysti kohteliaan hillitysti ja potilasta ymmärtäen.

    • Anja3

      Yhteiskunnan polkema

      Meidän yhteiskunnan päätöksenteossa on kyllä jotain pahasti vinksalla, kun ei tarvitse nähdä ihmistä ja voi tehdä päätöksiä ihmisten työkyvystä.

      Jos Kelan lääkäri on sitä mieltä, että olet työkykyinen, niin silloinhan he auttavat sinua työkykyneuvojan toimesta http://www.kela.fi/takaisin-tyohon_tyokykyneuvonta .

      Oletko ollut aivovammakuntoutuksessa?

      Kannattaa olla suoraan yhteydessä omaan työeläkelaitokseen ja kysyä heiltä mitä keinoja heillä on auttaa sinua tilanteessasi.

    • yhteiskunnan polkema

      En ole koska minulle ei ole oikeutta mihinkään vaikka olenkin muistivikainen jne!
      Minun olisi pitänyt saada neuropsykologista kuntoutusta mutta sekin on jäänyt koska en saa euroakaan ja se olisi pitänyt aloittaa yksityisellä puolella,viimeisellä käynnilla lääkärillä lääkäri sanoi ettei mua voi kuntouttaa koska minä en siitä hyödy,ettei tilanteeni muutu ainakaan parempaan suuntaan että se olisi jo korjaantunut jos olisi!

    • Liikeauttaa

      Lukekaa blogia älä sairastu vakavast Suomessa. Hyvä liike sairastuneiden asialla.

    • ========

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe