Savon sanomien nettilehti

Pettymys oli

Kävin varmaan vuoteen ensimmäistä kertaa Savon sanomien netti sivuilla kun en lehteä tilaa ja nettisivut olivat muuttuneet maksullisiksi. No, uutistarjonnan katsastin ja täytyy sanoa ettei kyllä antanut signaalia ostamiselle juttujen taso

18

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzzzzzzzzzzz

      Suurin osa SS:n jutuista on kuin lapsille kirjoitettuja. Ainoa kotimainen sisällön tuotannossa pinnistävä lehti on Hesari.

    • Tyytymätön

      SS on edelleen 80-luvulla, jolloin media pystyi sanelemaan mitä ihmiset ajattelevat.

      Jos SS jutut jotain vielä kiinnostavat, niin niitä voi lukea ilmaiseksi ainakin firefox tai chrome selaimilla. Linkkiä klikataan hiiren oikealla napilla ja sieltä valitaan avaa ingognito-/yksityiseen ikkunaan.

    • trhtrhgfhfghfd

      Täältä löytyy myös kätevät ohjeet SS:n maksumuurin murtamiseen. Helppoa kuin mikä.

      http://artoliukkonen.net/2014/08/ohita-hesarin-maksumuuri-mobiilissa-ja-tyopoydalla/


      Ohje on kirjoitettu Hesarille mutta toimii aivan samalla tavalla SS:n kanssa. Kopioidaan vain komentojono nettiselaimen kirjainmerkkeihin samalla tavalla kuten tavallinen nettisivujen osoite. Syntynyttä linkkiä painellaan aina, kun uutisten lukuraja on tullut täyteen. On nopeaa kunhan linkin sijoittaa riittävän hyvään paikkaan hollile selaimen ylä- tai sivupalkkiin.

      • trhtrhgfhfghfd

        VIRHE VIRHE VIRHE. Edelliseen postaukseen tuli vanhentunut linkki, joka ei toimi.

        Tässä linkki, jonka ohje ja komentojono TOIMII:

        http://maksumuuri.blogspot.fi/


    • IT-pro

      Olen käyttänyt erinomaista ampparit.com uutispalvelua jo vuosikausia. Mukaan on liittynyt kymmeniä, jos ei satoja kaikenkarvaisia uutissivustoja, mutta näiden satojen joukossa Savon Sanomat on AINOA sivusto, jonka uutislinkkiä klikkaamalla joutuu jonkinlaiselle javascript-virhesivulle. Ainoa näistä sadoista palveluista!! Tarttisko tehdä jotain, edes kunnollinen virhesivu jos kerran tahdotaan erottautua joukosta ja estää ja kieltää uutisten lukeminen.

    • Roskapostia paljon

      Minua on alkanut ahdistaa ss: n lähettämien ilmainen tutustuminen ja nyt saat halvalla lehden-mainoksien lähettäminen, kyllä minä osaan tilata paperilehden jos siltä tuntuu ja ei kyllä nyt tunnu siltä!

    • Paljon lukenut

      Kyllä Hesari ainakin osaa mielipide ilmaston muokkauksen,itselle tullut yli 30v.Pilapiirtäjä Kari sai potkut kun irvaili Somali invaasiota,pitkään jatkunut homohypetys,Hienovarainen Halosen puolesta propagointi ja nyt Hyvin voimakas Natoon vetäminen.Sitten kun pitää nuolaista suurta tilaajakuntaa pääkaupunkiseudulla revitään otsikoksi-Pääkaupunkiseutu Elättää Muuta Suomea.Perinteisen Kristinuskon vastaisuus on lehden linja,jotkut pakanauskonnot kyllä saavat tilaa.Yleensä varsinkin Pääsiäisen aikaan saadaan lukea muka uusista löydöistä ja tutkimuksista jotka vetää maton alta siitä mitä Raamatussa lukee.Joku vuosi sitten Suuri Uutinen oli:Jeesus todennäköisesti haudattiin joukkohautaan.Hesarillakin on etukäkeen mietityt suuret linjat joita noudatetaan.Itselle ei tule Savon Sanomia,mutta mitä netistä jokus luen,pidän luotettavampana lehtenä,kuten muitakin maakuntalehtiä.

      • todella paljon

        Tuo kirjoituksesi oli hauska. Kummallista vaan on se, että noin haukkuessasi Hesari olet sen tilaaja ja vain sen tilaaja etkä Mullikkaa tai muita maakuntalehtiä, joita kehut luetettavammiksi. Itse olen tilannut vuosikausia sekä Hesarin että Mullikan. Molemmissa lehdissä on tuota lukijoiden mielipiteisiin vaikuttamista samanlaisesti.


    • mölkäskon

      Eikös se some vaikuta nykysin ihmisten mielipiteisiin. Se mitkä jutut lähtee siellä lentoon eikä mitä lehdet yrittävät epätoivoisesti kirjoittaa.

      Kun lehdet eivät osaa tehdä innostavia juttuja, niin niiden täytyy keskittyä herjaamiseen kun niin saa huomiota ja tapahtuu muutakin. Mullikan helppo kääntää tympeys sille linjalle ja huudella kun moititaan että sananvapaus, me saamme tehdä ja kirjoitella mitä haluamme eikä sitä keltään kysytä. Ei edes maksavilta asiakkailta.

    • Paljon lukenut

      Mikä tämä mullikka on?Jos on Maasudun Tulevaisuus,niin mielestäni Suomen luotettavin lehti.Mitä tulee siihen miksi tilaan Hesaria,se on kumma juttu,peruutin sen parivuotta sitten,mutta en oikein osannut olla ilmankaan,joten tilasin uudelleen,toisaalta luen kyllä Seiskaa ja Iltapäivälehtiäkin,eikä se tarkoita että uskon sen kaiken sonnan mitä luen.

      • todella paljon

        Kuopion keskustelupalstalla kirjoitteleva niin paikallinen hän varmasti on ja Mullikka on ihan tämä otsikon Savon Sanomat. Itse en ole selaillut Seiskaa vain parturin tuolissa. Mullikka on tilattava, jotta saisi paikallisuutisia. Hesari vähän laajemmankin kuvan saamiseksi, vaikka on siinä iso osa itselle turhia pkseudun paikallissivuja.


    • mölkämähö

      Mullikka juuri se esihistoriallinen lehtijäänne jossa otsikossa puhutaan. Eikä se edes ole lehden ja toimittajien vika, vaan vanhakantaisten toimistopäällikköjen, jotka tosiasiassa lehteä ohjaavat eikä päätoimittaja. Niiden vuoksi painitaan mutasarjassa.

    • Asiastakolmanteen

      Savon Sanomien pääkirjoituksen mukaan haalarikansa oli valinnut työtaistelukohteensa täysin väärin toteuttaessaan päivän seisauksen satoja henkilöitä työllistävällä Yaralla.
      Pääkirjoituksen laatijan mielestä tuo irtisanomissuojan heikennystä vastustava mielenilmaisu olisi ilmeisesti pitänyt kohdistaa vain alle 20 henkilöä työllistäviin yrityksiin, eli vain niihin pieniin yrityksiin joita hallituksen irtisanomissuojan heikennysesitys toteutuessaan tulisi koskemaan.

    • Ggrr133

      Päätoimittaja vaihtoon!

    • Lena70

      Ei paljoa huonommaksi jää kyllä NMT -lehtikään. Paskanjauhantaa kaupungin hyvinvoinnista. Terve Kuopio on haudattu ajat sitten mutta tyhjäntoimittaja - hyvinvointipäällikön leuat vain loksaa.

    • 5y6754rytdgh

      On aika hupaisa myös tuo Savon sanomien Nimellä-palsta. Tuollaisella nimeämisellä pyritään antamaan vaikutelmaa, että nyt tulee suoraselkäistä ja punnittua tekstiä, kun oikein on laitettu kuvaan joku puku ja kravatti päälle ja esiinnytään ihan omalla nimellä. Sisältö ei kuitenkaan vastaa annettua mielikuvaa.

    • Anonyymi

      Täällä Sataman alueella tulee joinakin aamuina Savon-Sanomat niin ruttuisena että lukemista haittaa...Kallis lehti, olen jopa ajatellut tilauksen lopettamista, ei viitsisi maksaa rutatusta lehdestä. Onko postinjakajalla ollut huono aamu kun pitää kiukkuaan purkaa viatomiin lehtiin??

    • Anonyymi

      En enään koskaan lue Savon Sanomia, paremmat uutiset on Suomen Uutisissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe