Pian jeppiksessä?

RKP on rikos

UK_no-go_Ruotsi

Ruotsin poliisin tiedusteluosaston tuoreen raportin mukaan Ruotsissa on 55 asuinaluetta, joilla poliisin ei ole enää mahdollista ylläpitää järjestystä ”tavalliseen tapaan”. Näitä alueita ovat muiden muassa Tukholman Rinkeby, Göteborgin Bergsjön ja Biskopsgården sekä Rosengård Malmössä.

Raportissa kerrotaan, että poliisipartion saapuessa paikalle tätä aletaan kivittää ja rikostapauksia selvitettäessä ketään ei saada todistamaan eikä tekemään rikosilmoituksia, mikä tekee tutkinnasta hyvin vaikeaa. Poliisiautojen jäädessä tyhjilleen ne rikotaan, poliisin kimppuun hyökätään ja poliisia uhkaillaan.

”Paikalliset yrittäjät joutuvat ilkivallan, murtojen, ryöstöjen ja kiristyksen kohteeksi ja huumausaineita myydään avoimesti kadulla”, siteeraa Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundsson raporttia lehden pääkirjoituksessa ongelma-alueiden arkipäivästä. ”Asukkaat kokevat, että todellinen valta on siellä rikollisten käsissä”, jatkaa Gudmundsson raporttiin viitaten. Poliisin raportissa on lisäys, että edellä mainituilla ghettoutuneilla alueilla toimii ”sekä nuorista koostuvia löyhästi organisoituja jengejä” että ”paremmin järjestäytyneitä ja jäsenkunnaltaan vanhempia jengejä”.

Kertomatta jätetään se, että nämä yli 50 tulenarkaa aluetta on kyllästetty ääriään myöten ei-eurooppalaisilla maahanmuuttajilla, jotka ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Ruotsin poliisi ei suoraan halua myöntää Ruotsin suurten kaupunkien pahamaineisille alueille muodostuneen jo rinnakkaisyhteiskuntia, mutta käytännössä edellä mainituilla asuinalueilla turvautuminen poliisiin on yhtä tyhjän kanssa.

Lähde: Verkkouutiset

28

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pian täälläkin

      Epäily: monikulttuurijengin kaksi jäsentä ryösti uudelleen
      Julkaistu: 30.10.2014

      Helsingin maahanmuuttajajengiin liittyvä vyyhti saa edelleen omituisia piirteitä, joiden perusteella viranomaisten toimintaa on syytä kyseenalaistaa. Tällä viikolla useat lehdet kertoivat, että kaksi ryöstöistä ja pahoinpitelyistä epäiltyä henkilöä oli jo uudelleen ryöstöpuuhissa Helsingissä.

      UK_knife-attack

      Vähän aikaa sitten poliisi antoi ymmärtää, että pääkaupunkiseudulla toimineen monikulttuurisen jengin toiminta on laantunut viime aikoina. Kuitenkin kaksi vapaaksi päästettyä epäiltyä ryösti jo 10. lokakuuta uusimman uhrinsa. He olivat pyytäneet vuonna 1998 syntyneeltä pojalta puhelinta lainaan ja sen jälkeen väkivallalla uhkailemalla pitäneet puhelimen itsellään.

      Poliisi oli määrännyt heidät aiempien ryöstöjen vuoksi matkustuskieltoon, jonka mukaan heidän oli pysyteltävä iltayhdeksän ja aamukuuden välinen aika kotona. Ilmeisesti viranomaiset eivät halunneet millään tavalla valvoa kieltoa, joten epäillyt pääsivät Helsingin keskustaan jatkamaan aiempaa ”harrastustaan”. Nyt 15- ja 16-vuotiaat epäillyt ovat tutkintavankeudessa, sillä he jäivät kiinni jo samana iltana.

      Iltalehden haastatteleman ryöstöjutun tutkinnanjohtajan Mikko Halmeen mukaan monikulttuurista jengiä ei pitäisi kutsua jengiksi vaan kaveriporukaksi. ”Sana jengi on liian vahva. Kyse on kaveriporukasta”, Halme sanoi. Tutkinnanjohtajan väheksyvä kommentti ei tule asiaa seuranneille yllätyksenä, sillä poliisi on ottanut tapauksessa jo aiemmin vastaavan kannan. Sen sijaan suomalaisten turvaksi järjestettyjen katupartioiden valvontaan käytettyjä resursseja ei poliisi ole säästellyt.

    • Börje.

      Jag gillar att suga på andras kukar.

      • Exit only

        Onko joku sohassu kepillä eunukkien pesää ? On meinaan ilma sakeana lahkojen "jengiläisiä". Tuntuvat ottaneet kadut ja kulmat hallintaansa. Pitääköhän niille kohta alkaa maksaan " suojelu " rahnaa...Kyl vähä jo pelottaa. Eikai ne ny käsiks kuitenkaan käy ? Vaikka himoiten tuijotteleekin. Huh huh ! Mitä hommaa.


    • hopotihoppop

      Svedulessumafia rakentaa ja ottaa ala kerrallaan haltuunsa pietarsaaren. Pian menee wärtsilän saastuneet maat lessujen rakennustyömaaksi ja kulut kapsahtaa maksettavaksi verotuotoilla. Wärtsilän alueelle voitaisiin rakentaa vaikka oma keskitysleiri vääräuskoisille, niitähän riittää.....

      • Luullaan

        Vääräuskoinen ? Hmmm........??????? ( tuumailee ).............

        En usko. Vaan LUULEN. Luulen Suureen Vihreään Villahousuun. Hän pelastaa ja suojelee kaikkia peppuja pakkaselta sekä viimalta.
        Suuri Vihreä Villahousu kietoo kaikki pohjolan pakarat huomaansa. Pakkasen puremalta, viimalta ovat kaikki posket suojassa. Rotuun ja luuloon katsomatta.

        Moni pohjolaan muuttanut kärvistelee kirvelevän ja kaiken verenkierron estävän viiman kourissa. Kunnes he kohtaavat Suuren Vihreän Villahousun.
        He pelastuvat kalman kylmän pakkasukon kourista. Olo ja elo pohjolan perukoilla muutuu mukavaksi ja villaisen pehmoiseksi.

        Luulemisiin ! Vaan ei enään palelemisiin.


    • Vanha villahousu

      Ou jee! Ei pidä unohtaa kultaisia käpyjä!

    • putin

      Tämäpäs oli hassua. Ruotsin poliisiahan ei tunnetusti voi edes kutsua poliisiksi, vaan pikemminkin sihteeriksi. Juuri Rinkebystä hetkeksi takaisin jeppikseen muuttaneena voisin sanoa että mukavaa asuinseutua missä vuokra-neliö-laatu suhde on hyvin kohdallaan. Väkivaltaa ei tarvitse pelätä ellei itse perseile, eikä huumeita tyrkytetä jos ei niitä tarvitse. Tottahan toki alue kuhisee mustia, ruskeita, keltaisia ja (uskoo ken tahtoo) valkoisia miehiä ja naisia, mutta siitä on Ruotsin valtion turha naukua mediassa kun on asian kerran täysin omatoimisesti aiheuttanut. Itse tutustuin moniin ulkomaalaisiin Rinkkiksessä, ja minua pidettiin hyvänä tyyppinä ja kaverina, enkä joutunut kertaakaan 9 kuukauden aikana hankaluuksiin paitsi kerran erään humaltuneen Tanskalaismiehen kanssa Tukholman keskustassa käydessäni. Tämä on taas niin tätä median paskamyllyn rummuttamista että oikein korvissa humisee. Menkää käymään Rinkebyssä, voin lyödä vaikka vetoa että ongelmia ei tule ellei niitä etsi.

      Ps. Olen valkoihoinen Suomalaismies joka puhuu hyvin Ruotsia.

      • RKP on rikos

        Vieläkös putin on omassa pilvessään ja ei näe mitä ympärillä tapahtuu?


    • Muuta takas

      Hienoa että sinulla meni kaikki hienosti siellä rinkkeniggerissä. Tilastot puhuvat kuitenkin jotain muuta.

    • Yksittäistapauksia?

      Ambulansförbundet kräver militärutrustning
      Av Redaktionen, 2014-11-12
      [email protected]
      7

      INRIKES. Nu vill Ambulansförbundet att ambulanspersonal ska ha skottsäker väst, kravallhjälm och gasmask när de skickas ut till ”hetzoner”.

      Efter att ambulanser under en mycket lång tid utsatts för olika angrepp såsom skjutningar och stenkastning har nu Ambulansförbundet fått nog. Man vill nu att ”taktiska enheter”, ambulanspersonal utrustade med militärutrustning, ska bildas som ska skickas in i ”hetzoner” där regelbundet våld förekommer.

      — Nu har det varit så många incidenter. Det har varit allt från skjutningar till folk med machete och folk som slår sönder ambulanser eller försöker att ge sig på ambulanspersonal. Vi är inte fredade i den utsträckning vi tidigare har varit, säger Ambulansförbundets ordförande Henrik Johansson i en intervju med Dagens Medicin.

      Ambulansförbundet vill också att larmcentral och ambulanser ska ha tillgång till polisens information om personer som kan misstänkas vara våldsamma eller ha vapen. På frågan om de taktiska enheterna kommer att skickas ut enligt devisen att ta det säkra före det osäkra samt ifall de riskerar att skickas ut till ofarliga människor svarar Johansson följande:

      — Så är det naturligtvis, men det vi ser i dag är långt mycket värre.

      Vidare uppskattar Ambulansförbundet att det i Stockholm skulle bli aktuellt med två taktiska enheter. Exakt hur många enheter som skulle behövas sammanlagt vet man i dagsläget inte.

      Källa:
      Ambulansfack vill ha militärutrustning

    • Hei svedunigga!

      Prof. Philippe Rushton - "Latest Research on Race"
      www.youtube.com
      Ranging from original IQ testing in the classrooms of South African universities to the study of anatomy, Rushton once more details racial differences and explains why they are important. His latest research supports the findings that the average African IQ is 70. (American Renaissance Conference, 2000) If you enjoy these videos, please donate to https://store.amren.com/donate.php or purchase videos from the amazing resource https://www.renaudvis.com/. If you do not sacrifice for your extended family, who will? r01 See excerpts from this speech: http://www.youtube.com/user/AustralianRealist/videos?query=r01



      Ovatko suomalaiset yhtään kartalla ihmisrotujen välisistä älykkyyseroista? Tiedetäänkö Suomessa, mitä "monikulttuurisuus" oikeasti tuo tullessaan?

      Omien kokemuksieni mukaan suomalaiset ovat usein täysin tietämättömiä rotujen välisistä älykkyyseroista. Suomalaisilla ei siis ole hajuakaan, mitä he saavat valtion politiikan seurauksesta yhteiskuntaansa ja mitä se pitkässä juoksussa tarkoittaa.

      Valkoisten kansojen keskimääräinen ÄO on noin 100 paikkeilla, kun se arabikansoilla on noin 80 - 85 ja afrikkalaisilla vaivaiset 70 tai vieläkin alhaisempi tietyillä alueilla. Kun yhteiskunnassa ei pidetä näitä kansanryhmiä mitenkään erillään toisista ja rotusekoitteluun suorastaan kannustetaan, niin tulee yhteiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskemaan kuin lehmän häntä.

      http://www.humanbiologicaldiversity.com/Photos/IQ Score and Race World Map.jpg

      Ruotsissa keskimääräinen ÄO on jo romahtanut, mutta tätä ei tietenkään myönnetä valtion politiikan seuraukseksi. "Ruotsalaiset" eivät enää pärjää PISA-testeissä ja se johtuu siitä, että yli 20 prosenttia Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistaustainen. Nuorison kohdalla luku on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajat lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, kun heidän ei tarvitse tehdä yhteiskunnassa töitä.

      Ruotsalaiset veronmaksajat kustantavat maahanmuuttajien lapsitehtailun ja sosiaaliturvan, minkä seurauksesta heille itselleen ei jää aikaa eikä välttämättä varaakaan hankkia lapsia. Kaupan päälle rotujensekoittelu on Ruotsissa uskomattomissa sfääreissä, joten ruotsalaisten katoaminen maailmankartalta on jatkuvasti kiihtyvä ilmiö, voidaan melkein puhua kansanmurhasta, koska eihän ruotsalaisilta kysytty mitään.

      Kuinka moni ruotsalaisista tai suomalaisista ottaisi mamun puolisokseen, jos he tietäisivät heidän lapsensa olevan heistä geneettisesti etäisempiä kuin heidän valkoihoiset naapurinsa? Geeniero vanhempien välillä on niin suuri, että edes elinten luovutus vanhemmalta lapselle ei ole mahdollista. Sekarotuinen lapsi myös menettää geneettisen yhteyden esi-isiinsä, he eivät näytä vanhemmiltaan ja heillä ei ole minkäänlaista kulttuuritaustaa.

      Kaiken lisäksi lapsen älykkyysosamäärä on suurella todennäköisyydellä paljon alhaisempi kuin valkoisen parin lapsen ÄO. Miksi antaisitte lapsillenne heikommat eväät elämään? Ei länsimaissa ole juurikaan merkitystä, että pystyy juoksemaan 100 metriä muutaman kymmenysosan nopeampaa, täällä älyllä on enemmän merkitystä elämässä pärjäämiseen.

      Kiitos, kun jaksoit tänne asti.

      • kamera björkgård

        Du bara pratar.


      • LolloStiina

        Kello on 22.45 Menen soittaan naapurimamun ovikelloa.
        Laitappa stereot kiinni !
        Mina maksan vuokraa tama asunto !
        Joo joo, niin minäkin omasta. Klo 22.00 on hiljaisuus !
        Mita sina tule tanne hairio !
        &%¤##$ Koita nyt tajuta et klo 22.00 on hiljaisuus !

        Noh. Hip hoppi hiljeni. Pojat jatkoi painia ja huutamista vielä puoli kahteen. Ja näin ne illat ja yöt kuluu...


      • Kotouttaja

        Eräs muutama kesäilta bronksissa...

        Kolme ystävää seisoskelee, polttelee tupakkaa ja räkii porraskäytävän edessä kakelilattialle. Sanon talon asukkaana heille et, ei tämä mikään tupakkapaikka ole, eikä räkimis nurkkaus. Kaveri vastaa et mita sa siina valitat, ethan sa edes taalla siivoa.
        No en niin , siivooja siivoaa. Kysyn et mitä te täällä päivystätte joka ilta, ettehän te edes asu tässä talossa ? Kaverit vastaa kuin yhdestä mielestä, sa olet rasisti ! Joo se sa olet. Me saadaan tuprutella ja seisoskella missa me halutaan.
        No minä siihen sitten taas et , mitäpä jos menisitte sinne kotitalon oven eteen seisoskeleen,tuprutteleen, syömään eväitä ja räkiin kakelille. Siivoojan ja muiden asukkaiden iloksi...
        Ja taas kuin yhdestä suusta, sa olet rasisti !!!

        Nooh. En minä nyt mikään iso rasisti ole. Enkä näitten takia ala olemaankaan.


    • Hei sossutädit!

      http://www.friatider.se/studien-om-somalier-som-skanepolitikerna-morkar

      Somalien työttömyys prosentti lähentelee jo 80% ruotsissa ja on kasvamassa,somalien on myös erittäin vaikea integroitua yhteiskuntaan.Suuri osa somalinuorista ei saa hyväksyttyä todistusta peruskoulusta,iso osa somaleista on myös riippuvaisia khat-huumeesta - psyykkisiä ongelmia riittää.

      Rikollisuus on myös hyvin yleistä somalien keskuudessa,eräästä salaisesta raportista vuotaneet tiedot kertovat ikäviä.Sillä joka viides miespuolinen somali oli kahden vuoden periodin aikana syyllistynyt ainakin yhteen väkivaltarikokseen.

      Älykkyys ei ole somalien vahva puoli,eräs SFI-opettaja Borlängessä kertoi ruotsin radiolle,että "jo kellon opettelu on hyvin hankalaa".Statistiikka näyttää että vain joka viides työikäinen somali on töissä.

      Ruotsissa on siis pimitetty useita tutkimuksia somaleista,koska ne ovat aivan liian pahoja julkaistaviksi,mutta tietoja niistä on kuitenkin vuotanut julkisuuteen.

      Tutkimukset myös näyttävät että tilanne on sama kaikissa maissa mihin somaleita on päästetty,eli jotain erikoista somaleissa siis täytyy olla - kun mikään ei oikein toimi.

      Mutta kalliiksi tulevat ruotsille,kuten myös suomelle.

    • Ylöstaas

      Ylös

    • Ylös ylös ylös
      • Olethyvinviihtynyt

        Hetki Rinkeby- Tenstassa

        26.5.2015 23:43 / 5 Comments on Hetki Rinkeby- Tenstassa

        kla_8155
        Moni ruotsalainenkaan ei tiedä, kuinka paha ja katastrofaalinen tilanne Rinkebyssä ja Tenstassa on tulevaisuutta ajatellen. Maahan lappaa kehitysmaaporukkaa kuin rautatieaseman pyöröovesta ja lopultahan suurin osa päätyy Rinkebyn ja Tenstan kaltaisiin kehitysmaalähiöihin, missä kaikki muutkin maamiehet asuvat. Pieni katsaus alueeseen:

        Nämä alueet ovat kirjaimellisesti ulkoistaneet kaikki palvelut. Rinkeby- Tenstassa ei ole mitään tavallista päivittäistavarakauppaa kuten Coop, ICA tai Hemköp. (vrt, Valintatalo, K- supermarket, Siwa). Sen sijaan on muutamia ”etnisiä kivijalkakauppoja”, jotka mainostavat esim. halal- lihaa, tai mainokset ovat kokonaan arabiaksi. Esim. Rinkebyssä on joku ”ruokatukku”, mutta sieltä ei saa mitään länsimaalaisille normaaleja elintarvikkeita. Erilaisia riisilajeja myydään 5, 10, 20 kilon suursäkeissä ja halal- lihaa notkuu vartaat pullollaan. Yleensä myytävät tupakatkin ovat etnisiä merkkejä. Tosin kaupassahan ei käy länkkäreitä.

        Tenstassa ei ole huoltoasemaa, mutta Rinkebyssä toistaiseksi on OKQ8. Yli 20 000 ihmisen asuinalueella on siis vain yksi huoltoasema eikä yhtään ruotsalaista ruokakauppaa.

        116432Mitään tuntemiamme vaateliikkeitä kuten Dressmann, H&M tms ei löydy. Vaateliikkeet ovat esim. somalialaisia kauhtanoita myyviä naistenliikkeitä tai burkia myyviä vaattureita. Apteekki lopetettiin syksyllä jatkuvien ryöstöjen takia. Mainittakoon, että viimeisellä viikolla ennen apteekin sulkemista, oli lääkelähetyksien turvana tuplavartiointi: vartiointiliike turvasi lääkelähetystä ja poliisi turvasi vartiointiliikettä. Siitä huolimatta lääkekuljetus ryöstettiin.

        Pankkeja tai postia ei ole, ei edes mitään asiamiespostia. Sitäpaitsi Schenker kieltäytyy säännöllisen epäsäännöllisesti kuskejaan ajamasta Rinkebyhyn toimittamaan asiakkailleen paketteja ryöstöjen pelossa. Viimeksi syksyllä Schenkeriltä lyötiin parin viikon timeout jatkuvien ryöstelyjen takia. Kuskit pelkäsivät ajaa Rinkebyhyn. Pankkiautomaatteja ei ole (!) yhtään kappaletta Tenstassa tai Rinkebyssä. Nordea veti oman automaattinsa pois jatkuvan ilkivallan takia Rinkebystä jo parisen vuotta sitten. Tenstassa rahannostoautomaatti taisi olla viimksi 2008 tai jotain.

        Nyt viimeksi lopetettiin Rinkebyn kirjasto. Syynä olivat sinne pesiytyneet torakat ja muut tuhoeläimet. Alakerrassa ollut ravintola lopetettiin jo 5 vuotta sitten. Tenstan ainoa ”pizzeria”, josta saa kaljaa tai napanderia, on niin kauhea paikka, että mieluummin on sitten vaikka selvinpäin kuin sinne.

        kla_8213Bussi 179 Vällingbystä Kistaan, joka menee Rinkebyn ja Tenstan läpi, on ”kuolemanlinja”. Valkoinen nainen kun joutuu iltaisin tuolla reitillä ahdistelluksi, saa syyttää itseään. Suomalainen kaupunkimatkaaja voi kokea ahdistusta bussin kauheasta kaaoksesta. Uusruotsalaiset rääkyvät ja mölisevät kuin eläintarhassa, bussiin noustaan ilman lippuja ja kuski uhataan tappaa, jos tämä katsoo. Tupakkaa poltetaan, tavaroita heitellään ja Iphonet huutavat youtubemusiikkia joka tuutista. Lipuntarkastajat tekevät toisinaan iskuja reitillä, jolloin varustelu on kuin sissisotaan lähdössä. Mukana on monta poliisipartiota, vartioita, pamppuja, kypäriä jne jne. Usein iltaisin bussikuskit yksinkertaisesti kieltäytyvät ajamasta Spångasta eteenpäin, jonka jälkeen saavutaan kehitysmaa- alueelle. Mitä järkeä mennä hakattavaksi ja särkeä bussikin ylikulkusilloille tehtyihin kiviansoihin.


    • Herää pahvi!

      Ja mitään perää ei siis ole vastaväitteissä vaikka koko yhteiskunta on toistamieltä ja varustautuu nekrujen rötöstelyyn ja asuinalueiden slummiutuminen on käynnissä.....

      • popopoiih

        up up


    • rakastann

      Pahvi on hyvinkin hereillä, ja veti kaikkia teitä niinkuin pässejä narussa.

    • RKP on rikos

      Yle: Radikalisoitumisen tutkijalta tylyt terveiset: "Suomi yksi pahimmista"

      Maanantai 8.12.2014 klo 07.53

      Radikalisoitumista vastustavan Quilliam-säätiön johtajan mukaan Suomessa vähätellään muslimien radikalisoitumisen uhkaa.

      Quilliam-säätiön johtaja Haras Rafiq muistuttaa, että muslimiväestön koko huomioiden Suomesta lähtee huomattavasti enemmän taistelijoita Syyriaan ja Irakiin kuin Britanniasta.

      - Suomi on yksi pahimmista ongelma-alueista Euroopassa. Suomessa taistelijoiden osuus maan muslimiväestöstä on yli kolme kertaa suurempi kuin Britanniassa, Rafiq sanoo Ylen haastattelussa.

      Sama ongelma koskee muitakin Pohjoismaita. Rafiqin mielestä Pohjoismaissa ei ole haluttu tunnistaa ja haastaa vihasaarnaajia.

      Britanniassa on 2,8 miljoonaa muslimia, Suomessa korkeimman arvion mukaan noin 60 000.

      Suomesta Syyriaan ja Irakiin on matkannut noin 40 henkilöä. Brittejä on 500, ranskalaisten määräksi on arvioitu yli 900.

      Lähde: Yle.
      ANNE KAURANEN
      [email protected]

      Montako murhaajaa on pietarsaaren sossuämmät rahoittaneet ulkomaanmatkalle tappamaan ja raiskaamaan veronmaksajien kustannuksella ja joko on sotaveteraanien kuntoutukseen varattu määrärahat? No hammashoidossa odotushuone on ajoittain täynnä näitä meidän kunniavieraita jonon ohi RKPn tapaan. Omat kansalaiset on nekruista jäljessä. Perseelleen menee jeppis.

    • Rkp on rikos

      Miksi poliisi pietarsaaressa ei puutu mamujen tappeluihin vaan ajavat tappeluporukan ohi ja eivät näe mitään? Onko rkp jäsenyys sokeutta aiheuttavaa myös poliisin ammatissa? Pelkääkö paskalakit musupettereitä? Eikö tosiaankaan saa viedä ulkomaalaista rikollista putkaan, ajetaan vaan ohi ja annetaan mamujengin toteuttaa eläimellistä kulttuuriaan. Hävetkää pietarsaaren munattomat poliisit. Jos ja kun näin on on rkp jäsenyys este poliisin ammatin harjoittamiseen ja pitäis antaa potkut perseelle sellaiseen rikollisjärjestöön kuuluville.

      • minimerkki

        swedishrapestatistics

        40 vuoden aikana Ruotsin väkivaltarikostilastot ovat nousseet 300%. Etnopopulistinen kukkahattunatsi tietää kertoa, että tällä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa, koska…?

        40 vuoden aikana Ruotsin raiskaustilastot ovat nousseet 1472%. Etnopopulistinen kukkahattunatsi tietää kertoa, että tällä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa, eikä erityisesti mitään islamin kanssa, sillä vaikka valtaosa raiskauksista on muslimimiesten tekemiä, on islam aina rauhan uskonto™.

        Ruotsi on maailman raiskaustilastoissa sijalla kaksi!!! Ensimmäistä sijaa pitää afrikkalainen Leshoto, jossa raiskaus on osa pitkää kulttuuriperinnettä ja määritellään pikemminkin jokamiehenoikeudeksi kuin rikokseksi.

        Ruotsalainen media ei koskaan kerro rikoksen tekijöiden etnistä taustaa ja toisen polven maahanmuuttajat kuvataan “uutisoinnissa” aina “ruotsalaisiksi”.Tätä menetelmää soveltavat myös meidän selkärangattomat mediasuojatyöpaikkasopulimmekin.

        Ruotsalainen oikeuslaitos on omaksunut linjan jossa rikosen tekijöitä suojellaan ja uhreja syyllistetään. Käsittämättömän monissa tapauksissa ruotsalainen oikeuslaitos on todennut, että muslimijengin joukkoraiskaamaksi tullut ruotsalaisnainen on oikeasti halunnut seksiä kahdeksan maahanmuuttajataustaisen mekkapyllistelijän kanssa.

        Ruotsi on varoittava esimerkki siitä, minkä hinnan yhteiskunta joutuu maksamaan vihervasemmistolaisten multikultinatsien utopian kuplasta.


    • Aina vaan ruotsissa

      Kymmenet maahanmuuttajanuoret mellakoivat Etelä-Tukholmassa
      Julkaistu: 9.12.2014

      UK_mellakka_Ragsved

      Juhlinta Rågsvedin koululla Etelä-Tukholmassa riistäytyi käsistä yhdeksän jälkeen lauantai-iltana noin kolmenkymmenen naamioituneen maahanmuuttajanuoren alettua heitellä paikalle saapunutta poliisiautoa kivillä ja polttopulloilla. Varsinaisen mellakan epäillään saaneen alkunsa poliisin tekemästä ajoneuvon tarkastuksesta. Paikalle saapui pian lisää poliisiautoja, ja nämäkin joutuivat hyökkäyksen kohteiksi.

      ”Kun kohtasimme mellakoitsijat, meille vastattiin polttopulloilla ja kivillä. Tulitus partioautoja kohti vain kiihtyi kiihtymistään ja myös yksityisautoja poltettiin”, sanoi Eva Nilsson Tukholman poliisin aluetiedotuskeskuksesta.

      Pelastushenkilökunnan saapuessa paikalle sammuttamaan palavia autoja näiden kimppuun hyökättiin. Kello 23:n jälkeen poliisi arvioi tilanteen rauhoittuneen sen verran, että se päästi palomiehet jatkamaan töitään.

      ”Meillä ei ole tällä hetkellä aavistustakaan, miksi tämä kaikki tapahtui. Ihmiset ympäri kyseistä kaupunginosaa alkoivat soitella levottomuuksista, ja me yritämme hillitä niitä”, Nilsson jatkoi.

      Tukholman poliisi ilmoitti kymmenen ihmisen olevan pidätettyinä mellakoinnista. ”Tutkinta on vielä käynnissä. Etsimme lisää ryhmittymiä, jotka saattavat olla tähän osallisia”, kommentoi Elisabeth Wenrnsten Etelä-Tukholman poliisista.

      Poliisin antamien tietojen mukaan kukaan ei ole haavoittunut mellakoiden aikana. Lukuisia autoja sytytettiin kuitenkin palamaan ja muun muassa poliisin laitteisto kärsi suuria vahinkoja. Pidätettyjä saatetaan epäillä muistakin rikoksista kuin mellakoinnista.

      ”Tilanne on nyt hallinnassa mellakoinnin suhteen. Tapahtumien kulusta meillä ei ole vielä varmuutta, mutta aika monia autoja päin iskettiin polttopulloja”, lausui Wernsten.

      Ilta-Sanomat kirjoitti sunnuntaina mellakoista, mutta ei monikulttuurisuuden autuutta julistavan linjansa mukaisesti maininnut rähinöitsijöiden olleen maahanmuuttajataustaisia. Ilta-Sanomille nämä ovat vain epämääräinen ”joukko nuoria”. Kyseistä ilmaisua käytetään valtavirran mediassa lähes joka kerta, kun halutaan jättää mellakoitsijoiden rodullinen tausta lukijoilta pimentoon.



      Lähteet: Nordfront.se, Aftonbladet, Ilta-Sanomat

    • Aivankivaa

      Göteborg on sotatilaa vastaavassa tilassa!!
      Kun Göteborgista kuuluu ampumisuutisia, ei mitenkään ylläty. Eilen ammuttiin taas hengiltä 20- vuotias uusruotsalainen jengisodassa Bergsjön kaupunginosassa. Poliisi hälytettiin paikalle 02 aikaan yöllä, kun kaksi kehitysmaamaahanmuuttajajengiä oli aloittanut tulitaistelun ihmisten ilmoilla. Näin kirjoittaa Paavo Tajukangas blogissaan.

      17.05.2015 22:11, 4981 lukukertaa

      Tajukangas ei ole enää pysynyt laskuissa mukana montako ihmistä Göteborgisa on ammuttu kuluvan vuoden aikana. Meininki on kuin villissä lännessä ja voin luvata, että tilanne ei tule rauhoittumaan lähiaikoina.

      screenshot-2



      Poliisivoimat ovat aivan avuttomia tilanteen edessä ja kaupungin johto on luovuttanut. Mitään ei ole tehtävissä, Kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.

      Göteborgin tilanne on nyt todella paha. Kuka tahansa sivullinen voi joutua keskelle päivittäisiä tulitaisteluja yleisellä paikalla.

      On huhuja, että tietyt ammattikunnat, kuten kauppiaat ja taksit ovat alkaneet kantaa luotiliivejä työaikana turvallisuutensa takia.

      Moni vartija on vaihtanut ammattia, sillä milloin tahansa voi tulla hälytys rauhoittamaan tulitaistelua.

      Nyt olisi korkea aika Ruotsissakin jo pohtia kehitysmaamuslimien maahanmuuton osuutta uudestaa.

      Miksi koko maa tuhotaan näillä vajakeilla?

      Lähde: http://paavotajukangas.com

    • Paskaleviääkaupunkiin

      Joko on sprn horot saaneet tarpeeksi musliminkyrpää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe