Pahinta kaikessa (Bipot ja epävakaat)

Kunpa näille vastaaville viesteille löytyisi jokin toinen foorumi...

No täähän on niille just oikee foorumi!

ja persoonallisuushöiriöt asia erikseen.

Bipo on meilenterveyden häiriö eli lukeutuu "kovatasoisiin" psyykkisiin sairauksiin. Itselläni lieventävänä asianhaarana, että sairauteni muoto on tyyppiä 2. On siis enemmän toivoa elämässä eri asioiden suhteen jo senkin vuoksi, että on helpompi hyväksyä sairautensa ja oppia elämään sen kanssa.

Piti ihan tarkistaa... kummatkin löytyvät siis F-koodeista. Kaksisuuntainen on mielialahäiriöiden ryhmään kuuluva, ja esim. epävakaa persoonallisuushäiriö kuuluu siis persoonallisuushäiriöiden ryhmään. Mitä tulee "koviin" ja vähemmän koviin mielenterveyden sairauksiin ja -häiriöihin, niin en lähtisi niitä kovuuden perusteella lajittelemaan.

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä voi olla todella sairas välillä, ja välillä oireeton.

Niin kävi minullekkin ja niin maksoin ja maksan edelleen.
Täytyy silti sanoa, että voin allekirjoittaa kaksi väitettyä lainalaisuutta:
1)Biboa parenpaa henkilöä ei sängyssä ole olemassa eli
bibot donkkaa tykimmin ja tuo toinen niin
2) jeesus, että tuntuu itsestään normaalilta.

Omani oli jotain keksinyt, että Subutex rauhoittaa häntä joten voit vain arvata millaista oli olla bibo narkkarin kanssa. Joskaan hänellä ei ollut ongelmaa.. Hähän oli vain viihdekäyttäjä joka voisi lopettaa milloin haluaisi.. Samalla kun lapset pyyhkivät vaipasta roipeet seinille.

Nyt kuukausia jäljestä voin todeta ,että olin todella onnekas siis uskomattoman onnekas!!! Joskaan suhde nyt ei bibon kanssa kestänyt kun alun 3 kuukautta mutta siinä oli neljäkuukautta heti liikaa. Saman sain käteeni kun sinä
eipä ole pahoittelua kuulunut, mutta ei ole onneksi väliksikään. Sen verran kuulin,että olin ollut siinä aisurin osassa samalla no nyt on tämä varamieheni kuskin paikalla muutaman kuukauden.

Mahtaa tulla yhteikuntakelpoisia lapsia =D

Ei saisi nauraa vakavalla asialla mutta jeesus mitä laitokamaa
noi bibot on =D

Saman kokenut!!nyt yritetään pelastaa
Itsestä mitä pelastettavissa on.

Olin itsekin lähes 2 vuotta suhteessa bipolaarisen naisen kanssa, suhde oli elämäni parhain ja nainen se jota voin vielä yhä tänäkin päivänä kutsua ainoaksi oikeaksi rakkaudeksi.

Meillä ei pettämistä ollut, ainakaan minun tietojeni mukaan, mutta vauhdikkaampia jaksoja kyllä mahtui suhteeseen, tosin teimme suurimman osan niistä yhdessä, olimme bileissä pariskuntana, tapasimme kavereitamme pariskuntana, kävimme yhdessä lomalla jne. Molemmilla oli kyllä omatkin elämät, mutta ne "menot" mistä bipolaarisia usein täälläkin syyllistetään, ne me teimme yhdessä. Olimme toki nuoria, minä 27-29, hän 25-26, mutta silti elimme vauhdikasta, mutta silti kuitenkin vastuullista elämää, yhdessä. Otimme lainaa, tuhlasimme, mutta olimme myös molemmat töissä, joten mitään suuria ongelmia ei rahankaan suhteen ikinä ollut.

Arki oli ihanaa, ihanampaa kuin kenenkään muun kanssa. Ja nainen! Hän se vasta ihana oli. Saatoimme arkiyönäkin vain jutella aamu 5 saakka, nukuimme tunnin ja lähdimme töihin. Joskus taas pidimme hauskaa kadulla keskellä yötä vaikka satoi vettä. Nauroimme, elimme ja olimme onnellisia.

Vaikeitakin aikoja oli, mutta meillä ne olivat enemmänkin sitä että minä tein liikaa töitä ja hän vetäytyi sisäänsä, ei jakanut ajatuksiaan tai mietteitään, oli vain, hiljaa. Joskus hän saattoi sanoa että "tiedäthän tämä ei voi ikuisesti jatkua" tai jotain muuta pahaa enteilevää. Joskus hän taas saattoi iltaisin vain käpertyä kainalooni ja nukkui 12-14h kun en häntä herättänyt. Sairaslomaakin hän välillä piti, ei vain usein siitä minulle kertonut ennen kuin sain sen selville kun hän ei aamulla lähtenytkään töihin yhtä aikaa kanssani. Kysyin mikä hänellä oli hätänä, vastaukseksi sain joskus todella tylyjäkin "ei kuulu sulle" tyyppisiä vastauksia.

Hiljalleen hänen masennuksensa tihenivät, iloisia hetkiä oli aina vain vähemmän ja ne kestivät lyhempään. Sitten eräänä aamuna hän vain sanoi että hän ei enää vain jaksa tätä. En koskaan saanut selville mitä hän tuolla tarkoitti. Samana iltana hän jo ilmoitti että muuttaa omaan asuntoon jonka oli työpäiväni aikana löytänyt ja käynyt jopa vuokrasopimuksenkin allekirjoittamassa. Yritin saada hänestä vastausta ulos että mitä tämä kaikki tarkoittaa, onko hän jättämässä minut vai haluaako vain omaa tilaa vai mitä. Selkeää vastausta en ikinä saanut, hän vain sanoi että haluaa olla rauhassa kun ei pysty edes omaa elämäänsä kasassa pitämään. Lupaili alkuun että palaa takaisin, pidimme yhteyttä, mutta hiljalleen hän hiipui aina vain enemmän. Muutaman kerran pakotin hänet tapaamaan minut, hän oli hermostunut ja todella vaisu. 3 kuukautta muuton jälkeen hän ei vastannut puhelimeen kun yritin soittaa, eikä viesteihinkään. Olin riekaleina, itkin. Kävin jopa ovikelloa soittamassa, ei avannut. Kuukautta myöhemmin sain viestin, hän oli tulossa kylään, en vain sattunut olemaan kotona juuri tuona hetkenä joten emme tavanneet. Tuon jälkeen en ole hänestä yhtään mitään kuullut.

Kaksisuuntaista ei voi leimata k-pääksi. Saatika sitten epävakaata.
Noita on niin erityyppistä olemassa että niputtaminen on vähän väärin.
Usein ns.pärjäävämpi ihminen parisuhteessa voi olla pysyvän narsistinen ja hyvinkin dominoiva(ihminen kenelle ei sanota ei) ja raivaa tietään, pysyy valitsemallaan.
Kyllä selkeät teot ratkaisevat tässä elämässä. Jos on pysyvän ilkeä ja toise(i)lle pahaa tahtova tietoisesti, on hän se joka tuottaa pahaa. Diagnooseista viis.