Autobahnillle uusi vero

maksa maksa

Ilmainen kiihdyttely Saksan autobahneilla saattaa pian loppua.

Saksan hallitus suunnittelee, että se alkaisi periä maksua henkilöautoilijoilta, jotka liikkuvat maan moottoriteillä.
Aiheesta kertovan Wall Street Journalin mukaan maksu koskisi vain ulkomaille rekisteröityjä autoja.


Saksaan rekisteröityjen autojen omistajat voisivat vähentää uuden maksun niistä ajoneuvoveroista, joita he jo maksavat. Muille autoilijoille maksu olisi 130 euroa vuodessa, Wall Street Journal kertoo.


Toisin kuin useissa muissa Euroopan maissa, Saksassa ei tähän saakka ole ollut käytössä tietullijärjestelmää. Arvostelijoiden mielestä olisikin reilua, että Saksassa olisi sama käytäntö kuin sen naapurimaissa.

Mikäli liittokansleri Angela Merkelin johtaman hallituksen suunnitelmat toteutuvat, maksukäytäntö tulisi voimaan vuonna 2016. Hallitus ei ole vielä hyväksynyt ehdotusta.

3

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Super Major

      On ilmeisesti eri systeemi kuin esimerkiksi Ranskassa tai Italiassa, joissa on "tulliportilla" maksettava maksu. Vaihtoehtona on käyttää hitaampia ja samalla mielenkiintoisia paikallisteitä. Saksan systeemissä maksu ilmeisesti peritään käytti Autobahnoja tai ei. Itävallassa taisi olla näin.

    • sfc13xxx

      Itävallassa maksullisia ovat moottoritiet ja jotkut solat ja tunnelit.

      • Monissa maissa...

        Itävallassa on kyllä oltava myös tarra, joka on pakollinen. Sen lisäksi peritään joistain tunneleista erillinen maksu.

        Sveitsissä on myös tarra. Samoin Unkarissa.

        http://www.rantapallo.fi/eeva/2012/04/23/autolla-eurooppaan-tietullit-ja-moottoritie-silta-tunnelimaksut/

        Linkissä maat, joissa peritään erilaisia maksuja. Noi hinnat ei pidä ihan paikkaansa, mutta ovat suuntaa antavia.

        Ranska on kyllä kokemukseni mukaan kaikkein kallein, jos ajaa paljon moottoriteitä. Ja maksuja on muuallakin kuin moottoriteillä. Samoin Italia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe