Stubbi on Kokoomuksen ylimielisyyden julkikuvatus

kokoomus sucks

Stubido ehdotti v.2011, että Eu:n sisälle muodostettaisiin sellainen pieni sisäpiiri, joka käytännössä hallitsisi koko systeemiä ja muidenkin rahoja eli juuri tätä samaa on Kokoomus pyrkinyt toteuttamaan meidän tavallisten veronmaksajien suhteen. Kyllä on ylimielisyys huipussaan:

TALOUSSANOMAT v.2011:

"Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) ehdotti tällä viikolla, että hyvin taloutensa hoitaneille ja parhaan luottoluokituksen maille annettaisiin enemmän vaikutusvaltaa rahaliitossa.

Stubb pitää luonnollisena, että nämä kuusi kolmen A:n maata, joiden joukkoon Suomikin kuuluu, johtaisivat euroalueen uusien sääntöjen luomista.

Ehdotus herätti ymmärrettävästi melkoisen haloon, sillä käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että markkinat määrittelisivät, mitkä maat toimisivat EU:n vallankäytön keskiössä.

Todellisuudessa valta siirtyisi Atlantin toiselle puolelle, sillä Euroopan maiden luottokelpoisuutta määrittelevät luottoluokittajat ovat yhdysvaltalaisia pörssiyhtiöitä.

Luottoluokittajien toimet ovat jo nyt aiheuttaneet melkoista ristivetoa EU:ssa. Tämä takaa sen, ettei Stubbin ehdotuksella ole mitään mahdollisuutta toteutua.

Ehdotus on sitä paitsi varsin ylimielinen ja huonosti harkittu. Stubb jopa piti euroa darwinistisena järjestelmänä, jossa vahvat pärjäävät. Eurossa ei voi olla kysymys vain kuin luonnonvalinnasta.

Enemmän kuin kevyitä heittoja tarvitaan punnittua pohdintaa EU:n tulevasta suunnasta. Asiat eivät etene muita vähättelemällä. Etenkin kun millään maalla ei ole varaa röyhistellä rintaansa sillä, että talous olisi kunnossa. Myös Suomi on kovaa vauhtia velkaantumassa ja talous taantumassa.

Tässä tilanteessa ratkaisu ei ole nykyistä suuremman roolin antaminen markkinavoimille, vaan uskottavuuden palauttaminen poliittista päätöksentekoa kohtaan. Siihen Euroopassa tarvitaan kaikkia maita, ei vain niitä, joilla juuri nyt sattuu pyyhkimään paremmin kuin joillain toisilla."


KOITTAKAA NYT HYVÄT IHMISET MUISTAA 19.04.2015, ETTÄ KOKOOMUS ON YLIMIELISTEN ÖYKKÄREIDEN PUOLUE, JOKA ON VIENYT SUOMEN TÄHÄN RAPAKUNTOON, MISSÄ NYT OLEMME.

34

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunne selfie

      Hei,en

      • olet popsinut

        Heil,mitä


      • ei päässy veterani p

        Heil


      • Jargonin uhkaa

        Jeah


      • o tin d ropin
        ei päässy veterani p kirjoitti:

        Heil

        Hi


      • otin parisissa

        Hei


    • polvihousu

      Joo

      • Melko dudson

        On


      • tajua että
        Melko dudson kirjoitti:

        On

        Ei


      • me nyljetään

        Nyt


      • Civasen
        me nyljetään kirjoitti:

        Nyt

        Nycler


      • menäpöyri

        Nu


      • tauluun

        joo


      • kaato tuli
        me nyljetään kirjoitti:

        Nyt

        Joo


      • jurahti
        tauluun kirjoitti:

        joo

        Juu


    • me viitataan

      Hei

      • mehän viitataan

        Joo


    • kok pojke 18v

      Rakastan stubbin (mulkkua) kovasti.

      • luger

        Kokpojkar


      • romppanes
        luger kirjoitti:

        Kokpojkar

        hejsan


      • ben lider
        luger kirjoitti:

        Kokpojkar

        Liger


    • Järkyttynyt syvästi

      Hui kauheeta meidänkö rakkaassa kotomaassa.

      • sannius

        Lauraa


    • Abel

      Hi

      • bebelin

        Hej


      • Kelsius
        bebelin kirjoitti:

        Hej

        Joo


      • Ölvius
        Kelsius kirjoitti:

        Joo

        Öl


      • Olvius
        Ölvius kirjoitti:

        Öl

        Jihuu


    • Mennään sisään

      Heil

    • sammakkotakuu

      stupido, kokoomuksen sammakkorobotti.... haha

    • Anto kaverilleen

      GAY

    • Juuso T

      Vai niin.

    • yrveliini

      Höpö Höpö ja vielä Jopo.

    • Kokoomus pilasi kaik

      Milloinkahan Kokoomuksen puheenjohtaja menee vaihtoon, kun Stubb menettää pääministerin tehtävät ja turhautuu muissa tehtävissä - eikä pääse enää kiitämään kansakunnan nimissä pitkin Eurooppaa ja pätemään kaiken maailman johtajien kanssa ? Vaalien jälkeen tämäkin on aivan selvä juttu. Kepusta tulee uusi pääministeripuolue ja Kokoomus saa tehdä tilaa paremmalleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1844
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1427
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1406
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1359
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1323
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1247
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      15
      1070
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1068
    Aihe