Jätevesiministeri Lehtomäestä

keskustakeskustakesk

Paula Lehtomäellä oli muita asioita silloin kun allekirjoitti Talvivaaran aloittamisprosessi hyväksyttiin katsomatta mitä papereissa luki.
Eli Jätevesijutut olisi pitänyt tehdä paljon paremmin.....työllisyys....työllisyys edellä mentiin perse edellä puuhun.
Nyt Paula Lehtomäestä ei kuulu mitään, no minä ainakin pakenisin vuorille.

15

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paskakaivo Paula

      Paula Lehtomäellä meni aikoinaan aika televisiota kannellessa.
      Kun oli niin pienet tulot, että ei raskinut kahta TV-lupaa hankkia.

    • 21325352352

      Ettei se vaan olisi loukannut selkäänsä siinä telkkarisavotassa? Sellainen vamma voi oireilla pitkänkin ajan kuluttua.

      Kynsikin on voinut katketa. Onneksi poliitikot voi jäädä palkalliselle sairaslomalle omalla ilmoituksella.

    • Järjen Valo

      Älkää unta nähkö,kepulainen antaa aina hakata päätänsä edustajiensa välityksellä seinään,ja syyhän on aina muiden puolueiden.

      • Kaivossa

        Kepu ja lehtomäki pitäisi panna vastaamaan tästä talvivaaran katastrofista. Nyt ollaan kun kusi sukassa ja veronmaksajat maksaa lystit. Kelpaa taas asettua ehdolle kevään vaaleissa ja tyhmät suomalaiset valitsee taas näitä typeryksiä eduskuntaan.

      • kepuko

        Keskustan YM Lehtomäki yritti jopa väeväkisin saattaa RKP Enestamin v2003 värkkäämän jätevesiasetuksen lakivoimaiseksi ja siten toimimattomat jätepöntöt lailliseksi, Enestami myönsi, että siitä asetuksesta tuli susi, kesk. YM P. Lehtomäki siitä huolimatta yritti jopa oulun Poliisi-tutkinnan vesittää ns "käyttöolettama-lausunnollaan joka edellytti, että toimimatoman jätevesi pöntön viereen asennetaan toinen samalainen "pönttö a`15000e, jolloin Poliisi kääntyi v 5/2012 Oikeuskanslerin puoleen ja pyysi lausuntoa, Oik Kansleri julisti "sipilääin ja kosseloitten" pöntöt laittomiksi, siihen tarkoitukseen kuin ne on myyty-ja rahastettu, mutta, jo v2009 oli TM-ja RM lehtien testaukset ko pöntöistä eikä ne läpäisseet. On aiheellista em perusteella kysyä Vaalien alla Johtavalta Politikolta ja Tulevalta Pääministeriltä virheelisen tavaran-ja laittoman liiketoimiaan, niistä lausuntoa, se aukaisisi kordoonin solmun saattaa ko miljoonien € rahastuksen palauttamiseen maaseutu asujamistolle virheelisen tavaran myynnistä-ja tai uuden laillisen toimivan jätevesipönttöjen asentamiseen tilalle, siihen hintaan kuin peritty jo on.

      • Lakeja voi muuttaa
        kepuko kirjoitti:

        Kepulla olisi pääministeri vuosinaan ollut myös valtaa ajaa myös koko asetuksen poistamista. Vaan kun Matti Vanhasella taisi mennä aika naisten kanssa vehdatessa ja Lehtomäki oli vaan muuten saamaton.

    • paulan munaton mies

      Paulalla on hyvä lörö wittu, oikein turpeat häpy huulet

      • Bööööööö

        Sehän se riittääsuomessa pätevyydeksi poliitikolle ja tulokset on sen näköiset.

    • Menoksi

      Ja talvivaaran osakkeet myyty sopivalla hetkellä, ettei kuivuisi nollaan

    • Ura(ani) putki

      Lehtomäki Suomen Pankin johtajaksi.
      Sen verran vahvaa on taidot talouden hänellä.

      • Pekka Perä

        Mökin ukot ja muorit patisteltiin kaivoremonttiin mutta Lehtomäen putki alkoikin vuotaa Talwiwaarassa. 300 000 € edestä hankkivat osakkeita ukkonsa kanssa, miten lie käynyt ? Nyt hän niitä ei saa kuin verotuksessa tappiona kuitattua.

    • kainarinari

      Kainuun sanomien keskustelussa mainittiin, että laehamäellä olisi suuri kulli

    • jock jock

      olen homo junk junk

    • keskustavaalit

      Ei käyny tuuri paska kaivo paiulalla

    • Hohhoijaa111

      Mihinköhän Raimo Piirainen hävisi? Ei enää kiitelly äänestäjiään vaan hävisi kuin pieru Saharaan. Eli täysin oman edun tavoittelija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe