Eucharis amazonica

yx kutale

Kolome peekkuu, oun otettu ; D. Voip sannoo, ett oma vanclupi o kannustava : D)).

500

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MV..

      Minä jo ehdin säikähtää, ettei kukaan peukuta ja jään tietämättömäksi siittä, mikä tuo kasvi oli. kiitos minunkin puolestani peukuttelijoille :)
      Mietinkin, että jokin lilja se kuitenkin on. En tunne juurikaan kasveja. En ole edes nähnyt koskaan Amazonin liljaa. En tiedä siitä yhtään mitään. Kuvassa ei näy lehtiä. Mutta hyvin hyvin kaunis :) Pidän erittäin paljon juuri valkoisista kukista :) Taidat tosiaan olla melkoinen viherpeukalo.
      Mikä se pöheikkö liljan takana oli ? Hamppu viljelmäkö ? Tai kaisla viidakko ( Kaisla on muuten mielestäni kauneimpia naisten nimiä )
      Onko se jokin palmu ? Kultapalmu ? Joudun veikkailemaan, koska en ole mikään kasvitieteilijä. Tässähän meillä on nyt kaikilla mahdollisuus oppia sitäkin, hyvä homma etten sanoisi :)

    • jotain tuttuakin

      Kukka on kaunis ja nimikin ? näköjään ei ainakaan liian helppo : )

    • yx kutale

      Tuo amatsooni o meleko epell, harvoin kukkii. Palmust en tiijjä, hiä o tullunna ulukomailt n. 30 vuott sitte. Pitäs varmmaa lööttee koht korkkeempi paikka, varmmaa jonnekki kasvitietteellissee puutarhhaa : ). Mites äätis varallekko piäs? Miu molemmat ehokkaat piäs hommiloihin. Mites plussaskos se JT:kkää? Mie jo eele illall luulin, jott joottuu häippäsemmää, huh : ) helepotti.

      • jotain tuttuakin

        Kai minä nyt palstaystävää plussaan : ). Minunkin ehdokkaani pääsi läpi, vaikken äänestänytkään. Hyvä ehdokas oli kaiken kaikkiaan. Tästä on hyvä jatkaa kirjoittelua, jollei kielletä joskus. Vaikka ei joka päivä kuitenkaan.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        : ) Hyvä. Mites se riman korkkeus juttu muute? : ) Mites palstalaiset, meinnoottakos käyä pikkujoolulois.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        : ) Hyvä. Mites se riman korkkeus juttu muute? : ) Mites palstalaiset, meinnoottakos käyä pikkujoolulois.

        Rima on edelleen korkealla, ei sitä voi oikein sieltä alemmas saada : ) Pikkujouluja on monia, mutta ehkä yksissä käyn. Aiotko itse käydä juhlimassa ?
        Minulla on tänään univelkaa sen verran, että aion nukkumaan aikaisin. Joten toivottelen hyvät yöt : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Rima on edelleen korkealla, ei sitä voi oikein sieltä alemmas saada : ) Pikkujouluja on monia, mutta ehkä yksissä käyn. Aiotko itse käydä juhlimassa ?
        Minulla on tänään univelkaa sen verran, että aion nukkumaan aikaisin. Joten toivottelen hyvät yöt : )

        Empä taijja käyä, niiku sannoin kerra seittemmää vuottee : D)). Yksis isois hautajaisis pitäs käyä, toivottaa jot piäsen töist. Aikasseeha mänet nukkummaa, ite en pystys. Päikkärit tietennii hoitelloo sitä asijjoo : ). Virkistävvii öit siull : ).

    • MV..

      Tuosta plussauksesta. Kutale kysyi sitä Jt.ltä. Siksi en voinut mennä väliin plussaamaan. Se oli Jt.n tehtävä.
      Pitää selvittää tuota ikä asiaa. Kerran minun piti kirjoittaa, että olen noin 40v, jäi kuitenkin tuo noin sana vahingossa pois ja kun huomasin virheeni, en viitsinyt alkaa sitä korjaamaan, mutta väliäkös tuolla. eihän me täällä ikää katsota :) Oikeasti olin vähän vanhempi :)
      Äiti ei päässyt kirkkovaltuustoon.

      • yx kutale

        Nii mie vähä kattelin : ), vähemmä kiirreit häll. No ei katell ikkee paljjoo ja vanahakkii nuorttuu, jossai vaihhees ; D.

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Nii mie vähä kattelin : ), vähemmä kiirreit häll. No ei katell ikkee paljjoo ja vanahakkii nuorttuu, jossai vaihhees ; D.

        En ole oikein pikkujoulu ihmisiä. Entä sinä itse Kutale, onko pikkujouluja tiedossa ?
        Miten on päiväsi mennyt ? Harmittaa, kun hammas lohkesi. Ei ole ennen lohennutkaan. Pelottaa lähteä hammaslääkäriin :(

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Hyvin män. Ois ollunna, en vua laittanna nimmee lappuloihin Kerran seittemmää vuottee käyp, ni riittääpi : D. Mittees pelättävvee siin o, laitatat vua isooon piikin puuvvutusainet. Ee koske yhttää : D)) Taijjan toivottaa hyvvii öit kaikill, kone taittaa päivitell. Ee oikkein toimi.

        Niinkö :( No hyvää yötä sitten. Kauniita unia

    • yx kutale

      Hiljast o, taijjan minnää köllähttee koht ettonoimmaan. Hyvvii unnii kaikill : ).

    • hot and fire

      Kiirettä pitää, huh huh. Uusi ketjukin näköjään auennut. No mites on päivä mennyt? Nyt kyllä kaivattaisiin sitä valoa, valkeaa ja tuikkujen loistoa. Olisko talvipakkaset kiva juttu? Tykkäättekö talvesta.

    • MV..

      Minulla myös ollut kiireinen ilta. Mitä Hottisolet kiireissäsi touhunnut ?
      Tykkään talvesta, lumesta ja pakkasesta, entä sinä itse Hottis ?
      Täällä on kuitenkin nyt ihan mustaa ja märkää. Koko päivän on satanut.
      Hotti, kuinka pitkä matka Oulusta on luoksesi ?
      No, Kutalekko taas meni nukkumaan, ei ehtinyt lukea hänen hauskoja kirjoituksiaan :(
      Ja Jt.kin näyttää olevan uupunut.

    • hot and fire

      Kyllä, kyllä pidän talvesta. Kunhan ei liikaa pakkasta. Onhan se höpsäkkää hiihdellä, luistella, tehdä lumilinnaa ja muuta hassunhauskaa pakkaskelillä ja sitten posket ja nenä punaisena vajota sohvalle. Mutta liika kylmyys ei ole hyvästä, sellainen liian jäätävä, mutta voihan sitä sitten poltella kynttilöitä ja lyhtyjä. Kiva kun rupee noita kaiken karvaisia jouluvalojakin tulemaan vähitellen. Kunhan pysyisivät hyvän maun rajoissa. Ei ole ihan kauheasti Oulusta matkaa, aika pieni paikka tämä on. Me suomalaisethan asumme noin maailmanlaajuisestikin katsottuna aika väljästi. Missäsä päin itse MV asustelet? entä muut?
      Hyvää yötä.

    • MV..

      Asun aika lähellä Oulua. Sattumalta huomasin, kun katselin yhtä kukka sivustoa niitä siskoni häitä miettien, että kukilla on oma kilensä. Amatsonin lilja ilmentää kuulemma vaarallista rakkautta :D
      Ja nyt sitä monologiaa. Kävin tänään kalakaupassa. Ette usko, miten hyviä silakkafileitä olivat, kun voissa paistoin. Ostin myös kirjolohofileen, jonka laitoin uuniin. Sekin oli todella hyvää. Usein olen nykyään saanut kaupoista sellaisia kaloja, joissa on sivumakuja :( Nämä olivat kuitenkin todella hyviä ja tuoreita :) Pitäisi lähteä joku päivä itse kalaan.
      Mitä mieltä te olette silakoista, tykkäättekö ?
      Hyvää yötä

      • yx kutale

        Eiks niis silakois ou sittee dioksiidii. Tuliskos se maku siit. Joskus aikonnaa savusilakoit syönnä. Jotennii tu kala ei ou miu miellee : ). Itestän savusampi oll mukava makune. Teijjän MV ja Hotti o heleppo tehä rehvit jonnekkii Oulus, jonnekkii kahvijjoo : ).

        Niinhän on kirjoitettu. Maistuu elohopealle. Mutta nämä kalakaupan silakat olivat tosi hyviä, ihan kuin ennenvanhaan kotona pottuvoin kera :P
        Asiasta toiseen. Tämäkin sivuaa kukkia. Ennen joka talossa oli ikkunalla kukkalaudat, jopa kerrostaloissa. Miksihän niitä ei enää nykyään näy. Onkohan ihmiset niin kiireisiä. ettei ole aikaa hoitaa kukkia tai mikähän on se syy, mitä luulette ?
        Niin, mitä mieltä Hottis on kutaleen ehdotuksesta ? Minun täytyy makustella sitä hieman. Ei ehkä mahdoton ajatus :)

    • yx kutale

      Kerronko syyn, oisko tuo ves. Työnnettää loorrii ja muit ainneit vettee, kukat kuolloo helepost. Kukkaa kehttoo sen takkii kasvatell. Voipha se oll tuo kiirekkii.

    • jotain tuttuakin

      Pidän kovasti kalaruoistakin. Ja todella voin sanoa kokemuksesta, että sivumaun kaloissa maistaa, etenkin silakoissa ja hauissa. Onko se sitten elohopean vai jonkun muun ympäristömyrkyn maku. Olisi ihanaa syödä kalanmakuista kalaa : )
      Olen täyspainoisesti töissä, kun siellä olen ja sitten vapaalla myös otan rennosti 100 % jollei ole muita velvollisuuksia. Siksi saatan mennä nukkumaan jopa 18 jälkeen ja nukun sitten 14 tuntia putkeen. Mutta tuota vain harvoin. Univelka on nukuttava välillä pois, koska en nuku päiväunia yleensä ollenkaan.
      Vaarallista rakkautta ? Mitäköhän se olisi ?

      • yx kutale

        Huh, milloha mie oisin nui pitkkää nukkunna? Yövuoro se o jännä, se jäläkkee ruettaa nukkummaa kuuelt uamul. Nukut 12-14 jos suat. Melekkee vakijo oll, ett puheli alako soimmaa ain ja nuapur pärryyttämmää ruoholeikkurill : D. Onneks ee ou ollunna ennee tuot vuorroo pitkkää aikkaa. Mitähä pokkarrii se MV o lukenna liljoist?

    • MV..

      Netistä katsoin yhdeltä kukkakaupan sivuilta kukkia häihin. Huomasin silloin otsikon " kerro se kukkasin " Siinä oli kymmeniä kukkia ja niiden viestejä. Ihan vahingossa silmiini osui tuo amatsooni lilja, joka kuulemma viestittää vaarallista rakkautta. Kuka noista mitään ymmärtää. Sellaista leikkiä varmaan
      Niin varmasti vedessä ja kalan ravinnoissa on ympäristömyrkkyjä, siitähän se raskasmetallin maku tulee.
      Jt, pystyt nukkumaan todella pitkään. Itselläni se jää tuohon 7 tuntiin tai se on minulle sopiva. Päikkäreitä en ole oppinut minäkään ottamaan.
      Leikillään voisimme tosiaan spekuloida tuolla vaarallisella rakkaudella. olisiko se seukkaaminen kangsterin kanssa :)

      • jotain tuttuakin

        Normiyönä nukun minäkin 7-8 tuntia, mutta jos teen työtä sanotaan vaikka 12 tuntia, niin untakin tarvitsen enemmän.
        Joko olette joulunodotustunnelmissa ?

      • MV..
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Normiyönä nukun minäkin 7-8 tuntia, mutta jos teen työtä sanotaan vaikka 12 tuntia, niin untakin tarvitsen enemmän.
        Joko olette joulunodotustunnelmissa ?

        Olen myöhäinen heräilijä joulun suhteen. Yleensä joulukuun edetessä jossain väliss hätkähdän, että apua, kohta on joulu ja mitään en ole laittanut :) Hyvin kuitenkin joka vuosi ehtinyt mukaan.
        Entä sinä itse Jt ?
        Tein viime vuoden keikkaa, välillä 11 päivääkin töitä putkeen ja myös tuplavuoroja eli aamu 6sta ilta 21. een. Silloin tuntui, että osaisimpa nukkua joskus päivällä. aamuisin väsytti joskus ihan hirveästi niin, että sydän tykytti :(
        Mutta tosiaan tuo 7 tuntia on hyvä minulle, kun tekee normi työpäivää.
        Kyllä uni on tärkeää.
        Minkähän Puna-nenä Akun Yk olisi ostanut :D Muistan joskus lukeneeni sellaisen kirjan :D Liekkö jo keräilykohde :D Löytyy hyllystäni. oliko sinulla Jt facebookkia ?
        Voisit huutaa Kutaleelle sen Punanenä Akun, mikä se sitten lieneekin.

        Joulua on vain niin kiva laittaa. Tulee koristeista, kynttilöistä ja muista joulun tuoksuista lapsuus mieleen ja lämmin olo. Voisinhan minä facessa tuonkin tehdä, jos löydän.
        Tuosta vaarallisesta R:sta mielipiteeni on selkeä, ei kiinnosta minua. R:n tulee olla kaikkea muuta kuin vaarallista. Rakkaus on hellyyttä, toisen huomioimista, arvostamista ja auttamista ennen kaikkea : ) Oletteko samaa mieltä ?

        Olen samaa mieltä. Kukille oli tosiaan annettu monenlaisia tarkoituksia. Orvokki on yksi lempikukistani, sen sanoma oli mietteliäisyys, ajatukset, muistot :) Kukahan noita on keksinyt.
        Ihan kuitenkin huvinvuoksi niitä oli hauskakin lukea.
        Tulikin nyt mieleeni, että mikähän on lempikukkasi ?

      • jotain tuttuakin
        MV.. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Kukille oli tosiaan annettu monenlaisia tarkoituksia. Orvokki on yksi lempikukistani, sen sanoma oli mietteliäisyys, ajatukset, muistot :) Kukahan noita on keksinyt.
        Ihan kuitenkin huvinvuoksi niitä oli hauskakin lukea.
        Tulikin nyt mieleeni, että mikähän on lempikukkasi ?

        Olemme taas yhden lempiaiheeni parissa, kukkien. R....... kukkia : ). En tiedä kukkaa, josta en pitäisi. Jos pitäisi valita yksi, en osaisi sanoa.
        Oli kiva jutella. Nyt toivottelen hyvät yöt sinulle, Kutaleelle ja muillekin : )

      • Kiitos samoin
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olemme taas yhden lempiaiheeni parissa, kukkien. R....... kukkia : ). En tiedä kukkaa, josta en pitäisi. Jos pitäisi valita yksi, en osaisi sanoa.
        Oli kiva jutella. Nyt toivottelen hyvät yöt sinulle, Kutaleelle ja muillekin : )

        hyviä unia ja kukkais kuvia :)

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olemme taas yhden lempiaiheeni parissa, kukkien. R....... kukkia : ). En tiedä kukkaa, josta en pitäisi. Jos pitäisi valita yksi, en osaisi sanoa.
        Oli kiva jutella. Nyt toivottelen hyvät yöt sinulle, Kutaleelle ja muillekin : )

        Miepä tiijjän misttee ett tykkeus JT keltane ruusu : D)).

    • yx kutale

      Vai kanksterin kans : D)), mie jätä vällii. Kyllä tu vasepökki pilovvaa kaiken, pitäs oll siell jos meinnois tehä huuon nenäpäivä tuotteist tahi huutonettiin kirjautues pitäs anttoo lupa cookiessill evväihe antamissee. Kyll mull nyttennii o tarppeeks evväit. Mänkköö punanenä Aku sitt, paremppaa kottii : (. Elekkeehä liikkoo uneksiko vuarallisest R:stä. Mie lähen nyt nukkummaa. Hyvvii öit kaikill : )

    • hot and fire

      Noista kukkien merkityksistä en niin tiedäkään, lähinnä oman puutarhan hoitoon olen keskittynyt. Ja onhan se mukavaa puuhaa. Niinhän se vanha kiinalainen sananlasku sanoo: että maiilmassa ei ole muuta tärkeää kuin puutarhanhoito eikä sekään ole niin tärkeää. Mutta MV onko sinulla, jotain kokemuksia vaarallisesta rakkaudesta, kun sen noin esille nostit?
      Minusta on kiva vaihtaa ajatuksia kanssanne. Se on piristänyt päiviäni, saanut huomaamaan asioita, antanut ajattelunaihetta ja mahdollisuuden miettiä omaa elämää ja kipupisteitä. Toivottavasti antanut myös muille jotakin eikä pelkkää hassuttelua. Mutta esim. ikävä palstaa en niin ole enää lukenut, johtuen hyvin ikävän tyyppisistä viesteistä, joilla ei mitään tekemistä edes ole ikävän kanssa. kaiken maailman uhkailu, ym. viestien lukeminen ei missään muotoa hotsita. Tälläkin uhalla uskallanpa myöntää herkkänä vältteleväni niitä. Jutuissani olen itse kirjoitellut aina omista asioista eikä tapana ole arvostella muita, heillä lienee syynsä toimintaansa.
      No, mitäs mieltä MV tapaamisesta on? En teistä ketään tunne, mutta kaikkien tapaaminen olisi varmaan kiva juttu, eihän ystäviä ole koskaan liikaa. Romantiikan puoltahan tulee aina selvittää irl, paitsi että MV:hän oli nainen että ei sen puolesta sitten mitään. Ellei sitten olekin sellainen huijaava kangsteri.

      • MV..

        En nostanut, se vain hyppäsi silmiini ja ihan hupina sen tänne laitoin ilman mitään taka-ajatuksia. Vai kangsteri :D)) Näkisitpä, hyvin tavallinen pieni kokoinen nainen, missä ei ole mitään ihmeellistä. Ihan uteliaisuutta voitaisiin treffata :) Juu, mihin treffit sovitaan ? Tiedä, vaikka oltaisiin näkötutut entuudestaan :D))
        Niin, mukava kuulla, että olet saanut myönteisiä kokemuksia täältä. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, sinun kirjoitustasi on kevyt lukea. Osaat kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisesti, sekä saat tiivistettyä paljon asiaa lyhyeenkin viestiin :) Tunnen itseni ihan toistaitoiseksi sinun rinnallasi kirjoittamisen suhteen, mutta eihän me sellaisita välitetä täällä, vaan kuunnellaan herkällä korvalla, mitä toinen tahtoo kertoa.
        Ikävä palsta on tosiaankin nimensä veroinen :D

        Kiitos MV ja kiva kuulla, että pidät kirjoituksista. En minäkään nyt niin erinomainen ole, mutta pääasia että asiat tulee ymmärrettyä. Mielestäni kirjoitat ihan hyvin, kyllä minulle ainakin juttujesi sisältö hyvin aukeaa ja ei kai se tosiaankaan niin olennaista edes olisi, tuo kirjoitustaito. Itse asiassa mielestäni on paljon upeampaa, kun joku joka kokee ettei ole jossakin hyvä ryhtyy toimeen ja huomaa yes, mä onnistuin. Mitenkäs muiden päivään kuuluu? Joko joulua innokkaasti odotellaan?

      • yx kutale
        hot and fire kirjoitti:

        Joha pukkikkii kävi näköjjää kauppakierroksell, pittää kai se jo rueta uottelemmaa tonttujakkii : D. Nyt toivottelen kaikill hyvät yöt. Tip top tip top tipe tipe ... ; ).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Joha pukkikkii kävi näköjjää kauppakierroksell, pittää kai se jo rueta uottelemmaa tonttujakkii : D. Nyt toivottelen kaikill hyvät yöt. Tip top tip top tipe tipe ... ; ).

        Nyt lienee nukkumaanmenoaika.
        Hyvää yötä kaikille ja kauniita unia.

    • yx kutale

      Hyppäsin tän alas : ). Tuo ankka lööttyy, tuolt nenäpäivä huuto netist. Don Rosan unniikki tussitöherrys, nimmarill : D)). Tuo arvo vois noustakkii tulevvaissuuves, kukapa tiettää? Suattaaha se hinta viell pompsahttoo huutojen lopus. Mukava seurata tuot : ).

      • jotain tuttuakin

        Tiedätkö, että keltainen ruusu on lempikukkani : ) Tiedä sitten, jos joku r.... mies sen toisi, pitäisinkö sen jälkeen. Mutta todellisuudessa se on kauneimpia kukkasia.
        Täytyypä mennä ankkaa katsomaan : )
        Oliko mukava työpäivä ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Tiedätkö, että keltainen ruusu on lempikukkani : ) Tiedä sitten, jos joku r.... mies sen toisi, pitäisinkö sen jälkeen. Mutta todellisuudessa se on kauneimpia kukkasia.
        Täytyypä mennä ankkaa katsomaan : )
        Oliko mukava työpäivä ?

        : D Ethä sie tykännä keltasest? Mikäs työpäiväs, iha kiirreine : ). Käyhä kahtomas, ois se Fatserin hommakkii jännä : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        : D Ethä sie tykännä keltasest? Mikäs työpäiväs, iha kiirreine : ). Käyhä kahtomas, ois se Fatserin hommakkii jännä : ).

        Enkö tykkää keltaisesta ? Olenko niin joskus kirjoittanut ? Tykkään kyllä : ))).
        Kävin kurkkaamassa, mutta ei osunut silmiini. Täytyy mennä paremmalla ajalla netti surffailemaan. Tänään olen käynyt pitkällä lenkillä, tehnyt ruokaa, leiponut, siivoillut ja juuri tulin saunomasta. Tiskit ja pyykit koneista vielä ottamatta. Että sellaista.
        Ostatko paljon taidetta ?

        No en, niiku eräs sukulaine : D)). Kaikelais kerttyy. Jari Litmasennii nimikirjutuksell varustettu kiäntö kanstakki Madridin punavalakosell värityksell toine- ja toinepuoll koko sinisell värill. Tuo puna valakkee pystyraijjotus varmmaa herättäs huomijjoo : D)). mikä o taiet? Muistelleisin joskus siu sanonnee tuost keltasest jottai, suattaa vanhuksen muistikkii pettee(tarkotan ihtteen : ) Mittees leivoit?

        Pipareita tuli muutama pellillinen. Keltaista vaatetta en pidä, mutta muuten tykkään siitä värinä. Hyvät yöt, taas ilta mennyt nopeasti : )

    • MV..

      Jt, keltainen ruusu on ollut iät ajat minun lempikukkani ! Kerrankin löytyi jotain yhteistä, etten aina poikkea joukosta ;D Ja toinen on valkoinen Freesia ja huh sitä tuoksia :)
      Keltaisissa ruusuissa on myös aivan älyttömän ihana tuoksu. Tykkään ihan perinteisestä kukkakimpusta. Harsoa ja ruusua niin kyllä on kaunis. Tai vaihtoehtoisesti ruusuja ja freesioita. Nyt hoksaan ainakin yhden kukan, joka ei jostain syystä sytytä minua ja se on Gerbera. Muutenkaan asterit eivät ole minusta niitä kaikkein innostavimpia kukkia.
      Tuli tuosta Kutaleen tipe tipe tip tap hyvän yön toivotuksesta yksi lapsuusajan juttu mieleen. Muistan, kun olin jotain 7-10 vuotias ja äiti oli hermona, koska ei saanut minua ja 3 sisartani nukkumaan. Nukuimme yläkerrassa kaikki samassa huoneessa. Äiti kävi rähisemässä meille huooneemme ovesta ja aina kun hän laittoi oven kiinni, hyppäsimme ylös sängyistämme ja pyörimme peräkanaa ringissä hämärässä huoneessa laulaen hiljaa tuota soihdut sammuu laulua. Tietenkin meitä alkoi naurattamaan se homma, jolloin äiti kuuli tirskahtelumme ja tuli kuin tuulispää portaita ylös ja me luikimme äkkiä takaisin sänkyihimme, kunnes äiti jälleen häipyi alakertaan ja sama touhu jatkui. Lopulta äitimme kyllästyi ja jakoi meidät eri huoneisiin nukkumaan. Meillä oli 2 makuuhuonetta ja minut passitettiin toiseen niistä, jossa veljeni nukkui. Siellä oli armeijan vanha kerrossänky, jonka yläpedillä oli veljeni nukkumapaikka. Minut siis laitettiin alasänkyyn. Veli ei tykännyt yhtään ajatuksesta ja niinpä, kun valot oli sammutettu ja äitini häipynyt, nosti veljeni sänkynsä patjaa ja pissasi laverin reiästä kasvojeni päällä. Ensin ihmettelin, että mitä ihmeen märkää valuu ja mistä, ennenkuin tajusin ja nousin kauheasti huutaen ja rähisten pystyyn :D)) Veljeni oli aina koiruuden teossa :D)) Ihana ihminen. Aikuisena empaattinen ja lämminhenkinen sekä herkkä :)
      Hyvää yötä
      Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla, kunnes päivä paistaa taivahalla

      • ed..

        tai kuuluiko se, että koittaa taivahalla :D Kirjoitan aina vähän sinne päin, koska täällä ei tarvitse päteä, vaan saa olla oma virheinen itsensä, kiitos teidän

    • Mä vaan

      Minä kirjoitan tänne yhtenään. No viikonloppuna saatte minusta rauhan, kun lähden jälleen pellonlaidan rauhaan ihmettelemään, missä hukassa olenkaan ollut ja miten ihmeessä siedän sitä :)
      Piti tulla kurkkimaan, onko tuosta Don Rosan piirustuksesta tullut lisää tietoja. Tänä aamuna kävin etsimässä huutonetistä kyseistä dokumenttiä ja löysin vain Don Rosan piirtämän taulun, jossa Aku komeili punaisine nenineen. Hirveä hintakin vielä !!!!
      Minua jäi kiinnostamaan, tarkoititko kutale tuota kyseistä taulua tai jotain muuta ?
      Paljastan, että joskus Aku Ankkaa lukiessani hypin Don Rosan kirjoittamat ja kuvittamat kertomukset yli. Minusta ne olivat liian pikkutarkkoja piirustuksia ja tekstit saivartelua. Tykkään enemmän yksinkertaisista kuvista ja sanoituksista. Eikös se vanha sanonta kuulukkin, että yksinkertainen on kaunista :)
      Mikä tuo Fatser sitten on ? Löysin jonkun Fazer muumikupin.
      Itse olen heikkona vanhoihin peltirasioihin. Ne ovat minusta jotenkin nostalgisia. Kertovat eletystä arjesta ja mainokset niissä aikansa villityksistä ja arvomaailmasta yms.
      Onko teillä muilla vanhoja tavaroita ?
      Ja tulipa mieleen, että omistatteko kiikkutuolia ?

      • yx kutale

        Hirvee hinta, tokkopa tuo viell tuoll lähttöö ja hyvvää tarkotukssee männöö. Kysseine oll : D. Fazeri homma oll käynti tehttaall maistelemas ja hotell yö nelejäll : ). Pittäähä se kiikkutuoll oll joka torpas. Vua nyt pittää pienet tirsot ottoo, jott jakssaa polokkee ; D)).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Hirvee hinta, tokkopa tuo viell tuoll lähttöö ja hyvvää tarkotukssee männöö. Kysseine oll : D. Fazeri homma oll käynti tehttaall maistelemas ja hotell yö nelejäll : ). Pittäähä se kiikkutuoll oll joka torpas. Vua nyt pittää pienet tirsot ottoo, jott jakssaa polokkee ; D)).

        Perjantaiehtoota kaikille. Nyt olen sit erimieltä kanssanne tuosta ruusun väristä. Keltaiset ruusut on hailakoita mielestäni. Kyllä ruusujen pitää olla tummanpunaisia tai sitten sellaisia savunhäivähdyksen punaisia. Vaaleanpunaisetkin hentoudessaan käy joihinkin paikkoihin. Mitäs olette puuhailleet tänään perjantaina?
        Mukavaa illanjatkoa toivottelen.

        Mulle taittaat tua keltassii ruusuja, mistähä johtunnoo? Ite ostelen tuommossii kirjavvii ruusuloit, jois väri vaihtelloo. En ossoo selosttoo mutt silimä sannoo ; D. Töitähä sitä ja polokemist : D)).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Mulle taittaat tua keltassii ruusuja, mistähä johtunnoo? Ite ostelen tuommossii kirjavvii ruusuloit, jois väri vaihtelloo. En ossoo selosttoo mutt silimä sannoo ; D. Töitähä sitä ja polokemist : D)).

        Sanonko mitä tulee tuosta mieleen. Exäni : ( Siis tuosta viimeisestä lauseesta.
        Jos saisin valita tällä hetkellä ruusuja, ne olisivat juuri noita voimakkaan kirjavia, hyvän tuoksuisia kukkia. Tuodaanko miehille ruusuja ? Tai yleensä kukkia ?
        Kuvittelisin, että jotain muuta keksisin viemisinä.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Sanonko mitä tulee tuosta mieleen. Exäni : ( Siis tuosta viimeisestä lauseesta.
        Jos saisin valita tällä hetkellä ruusuja, ne olisivat juuri noita voimakkaan kirjavia, hyvän tuoksuisia kukkia. Tuodaanko miehille ruusuja ? Tai yleensä kukkia ?
        Kuvittelisin, että jotain muuta keksisin viemisinä.

        Ajokos hiännii kuntopyöräll? Viiko oun polokenna, ens viikoll o lepo viikko kunttoilun osalt : ). Kiikuttaaha nuo nuit joskus syntymä- ja nimipäiviks. Mittepä ne muut tois, viinakssii e juo ja mittää ihmemppee e tarvvii : D.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Ajokos hiännii kuntopyöräll? Viiko oun polokenna, ens viikoll o lepo viikko kunttoilun osalt : ). Kiikuttaaha nuo nuit joskus syntymä- ja nimipäiviks. Mittepä ne muut tois, viinakssii e juo ja mittää ihmemppee e tarvvii : D.

        Ei ajanut ei. Jotain muuta. En halua puhua hänestä enempää. Mutta millainen on palstaystävien Relämä tilanne. Onko uusia tuulia vai jotain muuta ?
        Kiikkuvaa tuolia en omista, toki sellainenkin voisi olla mukava. Olin juuri kylässä, jossa oli moderni keinuva nojatuoli. Oli todella mukava istuin ja sai vielä pienen keinunnan jos halusi.
        MV sinulla on kivoja tarinoita, tykkään : )

        Vai ei, kumma sälli. Ee puhuta, ee minnuukkaa kiinnost tuommone. Tuulet taitta tyynttyy, muisto ei. Mieku meinasin lukkee viärin tuon pienen keinujan : D)). Onha MV:ee nii suorapuhheine kirjuttaja, mukava lukkee niiku muihennii tiäll teksttailleihen. Meinasitkos viikolopull tehä mittee?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Vai ei, kumma sälli. Ee puhuta, ee minnuukkaa kiinnost tuommone. Tuulet taitta tyynttyy, muisto ei. Mieku meinasin lukkee viärin tuon pienen keinujan : D)). Onha MV:ee nii suorapuhheine kirjuttaja, mukava lukkee niiku muihennii tiäll teksttailleihen. Meinasitkos viikolopull tehä mittee?

        En ole suunnitellut mitään. Jos odottaisi ihan vaan intuitiota. Joitain velvollisuuksia tietysti on, mutta ei muuta hauskempaa. Kumma juttu tuo intuitio. Ja siihen neuvotaan luottamaan. Mutta mitä jos se neuvoo ihan eri suuntaan kuin järki. Eihän se silloin voi olla oikeassa.
        Eikös siellä maalla ole aikas pimeää tähän vuodenaikaan ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        En ole suunnitellut mitään. Jos odottaisi ihan vaan intuitiota. Joitain velvollisuuksia tietysti on, mutta ei muuta hauskempaa. Kumma juttu tuo intuitio. Ja siihen neuvotaan luottamaan. Mutta mitä jos se neuvoo ihan eri suuntaan kuin järki. Eihän se silloin voi olla oikeassa.
        Eikös siellä maalla ole aikas pimeää tähän vuodenaikaan ?

        Kyllähä o, ku ee luntakkaa muas ennee ou : (. Mutt raitis ilima korvovvaa sen : ). Huomen pitäs lähttee soppailemmaa ja ratiokuulosuojjaimmii takkuu perrää kyselemmää. Ee kestännä ku seittemä päivvee, loppu kuulumine kokonnaa : (. Kyll nuo intitutiot kannattaa unohttoo, ainassii sijotus hommis. Kannattaa järkkee kuunnell jonnii verra.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Kyllähä o, ku ee luntakkaa muas ennee ou : (. Mutt raitis ilima korvovvaa sen : ). Huomen pitäs lähttee soppailemmaa ja ratiokuulosuojjaimmii takkuu perrää kyselemmää. Ee kestännä ku seittemä päivvee, loppu kuulumine kokonnaa : (. Kyll nuo intitutiot kannattaa unohttoo, ainassii sijotus hommis. Kannattaa järkkee kuunnell jonnii verra.

        Sijoituksia en ole viime aikoina tehnyt. Kaikki jo laitettu tuottamaan, mitä on. Jollei lottoa lasketa. Ja sitäkin pelaan tosi pienesti.
        Podetteko kaamosmasennusta ? Onko kirkasvalolamppu käytössä vai tyydyttekö tunnelmoimaan kynttilänvalossa ?
        Hyvä että on takuu : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Sijoituksia en ole viime aikoina tehnyt. Kaikki jo laitettu tuottamaan, mitä on. Jollei lottoa lasketa. Ja sitäkin pelaan tosi pienesti.
        Podetteko kaamosmasennusta ? Onko kirkasvalolamppu käytössä vai tyydyttekö tunnelmoimaan kynttilänvalossa ?
        Hyvä että on takuu : )

        Suattoha sitä oll liikkeell, joku aika sitte. Entäs viimo yön taati meinas tull. Kolomen aikkaa rupes tirskuttammaa urakall, se jäläkkee nenä rupes vuotammaa ja pamahti tukkoo. Oun tuot kirkasvalloo sotanna, mutt tuo mikreeni hillinny ostamist. Tiijä tykkevvääkö se huonnoo tuost? Onkos sull? : D)) Taittaa viell tää HP:een valo riittee.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Suattoha sitä oll liikkeell, joku aika sitte. Entäs viimo yön taati meinas tull. Kolomen aikkaa rupes tirskuttammaa urakall, se jäläkkee nenä rupes vuotammaa ja pamahti tukkoo. Oun tuot kirkasvalloo sotanna, mutt tuo mikreeni hillinny ostamist. Tiijä tykkevvääkö se huonnoo tuost? Onkos sull? : D)) Taittaa viell tää HP:een valo riittee.

        Kyllä kuntoilulla pärjää : ) Se on apu moneen vaivaan. Ja on hienoa ettet käytä alkoa.
        Aika harvinaista nykyään, olla juomatta.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Kyllä kuntoilulla pärjää : ) Se on apu moneen vaivaan. Ja on hienoa ettet käytä alkoa.
        Aika harvinaista nykyään, olla juomatta.

        Meinasitkos infulenssa piikill käy? Ite taijjan käyä muanantain, näill näkymill. Nii en juo, mutt käätän n. 40 litroo viikkoon 85% ; D)).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Meinasitkos infulenssa piikill käy? Ite taijjan käyä muanantain, näill näkymill. Nii en juo, mutt käätän n. 40 litroo viikkoon 85% ; D)).

        Mikäkös laite veisi noin paljon ?Jaa no en tiedä, kun en käytä itse. Piikkejä en ota, jos ei ole pakko. Onneksi ei ole : ) Tai on hammasta poratessa, mutta se on ainut kerta.
        Mihinkäs ne muut menneet ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Mikäkös laite veisi noin paljon ?Jaa no en tiedä, kun en käytä itse. Piikkejä en ota, jos ei ole pakko. Onneksi ei ole : ) Tai on hammasta poratessa, mutta se on ainut kerta.
        Mihinkäs ne muut menneet ?

        Se kummitus kuvan "Ruottalaine" laite : D)). Nii en ou huomannakkaa, missees tosijjaa muut? Arvooppa mitä tuos löösin jiäkuapist?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Se kummitus kuvan "Ruottalaine" laite : D)). Nii en ou huomannakkaa, missees tosijjaa muut? Arvooppa mitä tuos löösin jiäkuapist?

        Varmaan täytekakkua : ) Sitä ei minulla, mutta muuta ruokaa on.
        Oikein hyvää yötä, väsymys painaa taasen.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Varmaan täytekakkua : ) Sitä ei minulla, mutta muuta ruokaa on.
        Oikein hyvää yötä, väsymys painaa taasen.

        Fazerin konvehti, mitehhä o piässä jiämmään? Meinasin tännää osttoo, mutt ee tarvvii. Nam. Mukavvii unnii siull : )

    • Katohha minkälaane ilone säihkysilimä hyppäs kainalloo tännää ; D)). Olin hett myyty.

      • hot and fire

        Tehän ootte ihan hirveän monesta jutusta ehtineet jutella täällä vuorokauden aikana. Tuo kutaleen juttu, että sai kukkia miehenä on varmaan harvinaisempaa kuin että nainen saa kukkia, mutta eikös niitä ole ihan kiva saada, vai mitä mieltä on kutale?
        Intuitiosta ja suhteista juttelitte. Enpä oikein tiedä tuosta intuitiosta. Mutta sen kyllä että työ-ja talouspuolella pitääpi olla varovainen. Mutta täytyypi sanoa, että rakkautta sitä kyllä kaipaisi elämään. Onneksi on joitakin ystäviä jotka vievät välillä valoa kohti. Eilinen pikkujouluilu kostautuu nyt väsymyksenä,vaikka piristi ja tänään pitäis myös jaksaa. No, toisaalta onpahan pieni keino paeta turtumusta ja pahaa oloa. Pitäis jaksaa niin paljon... No, kaamokseen piristystä. mitäs muut on tehnyt tänään? Onko kutaleella, joku uusi kuva ei näy minulle?
        Illanjatkoja

      • hot and fire kirjoitti:

        Ee se suanti ou tärkkee, eekä muistamine. Piä assii, ett immeiset ite ilimestys ja oisivat vilipittömmii siin. Viinniikö se Hotti maistell, vai kaikkee sekas ; D)).

    • MV..

      Olipa ihana lukea juttujanne, alatte kuulostamaan jo niin tutuilta, että on aina ilo tavata :)
      Käyn täällä pika pikaa. Minulla on ollut todella ihana päivä ja mieli on nyt kiitollinen.
      Hyvää yötä kaikille !

    • jotain tuttuakin

      Terveisiä pikkujouluista. Hyvää yötä kaikille : ).

    • Öit.

      • jotain tuttuakin

        Söpö kuva : ) Nyt on tämän vuoden pikkujoulut vietetty, enkä mene varmaan moneen vuoteen. Ei ole minun juttuni, sen verran vierasta ajatusmaailmaani. Tai ehkä en vain osaa " juhlia ". Mutta tulipa käytyä katsomassa tuotakin touhua.
        Jospa aloittaisi kuntoilun, se on enemmän minua. Joten lenkkeilemään, jos ei liian liukasta.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Söpö kuva : ) Nyt on tämän vuoden pikkujoulut vietetty, enkä mene varmaan moneen vuoteen. Ei ole minun juttuni, sen verran vierasta ajatusmaailmaani. Tai ehkä en vain osaa " juhlia ". Mutta tulipa käytyä katsomassa tuotakin touhua.
        Jospa aloittaisi kuntoilun, se on enemmän minua. Joten lenkkeilemään, jos ei liian liukasta.

        Onhan ne nuo "sähläys" Juhlat jotennii estottommii. Johttuu varmmaannii nuist viinoloist. Monennii puoliso vois oll vaikk pikkuse huolissaa toisen metätysviettilöist. No tuoha ee kuulu onneks meill ; D, eekä ou naarun assii : I . Suattaa se liukas ollakkii asvaltill, jos o tuot lumipöllyy piäll, ooha varovaine juostes. Eele oll pakko osttoo tuo orava, kahto nii kivast ; )

        Silmistä näkee kyllä aika paljon, ehkä sen tärkeimmän : ) Tuo pikkujoulutunnelma vapauttaa ne viimeisetkin estot mitä on ja ehdotuksia tehdään yhdelle ja toiselle. Sormuksen laittaminen taskuun ei auta, kun kaikki tietää jo toistensa parisuhdetilanteen. Oli meitä muutama sinkkukin. Olimme kaikkein rauhallisempia.
        Mutta ruoka oli hyvää ja punaviini ruokajuomana sopivaa.
        Oli hyvä keli lenkkeillä : ) Ostitko muuta kuin söpön oravan ?

        Ite jätin kunttoilun tännää vällii, juillii mahhaan. Kaikennäköst tull ostettuu, ku oll nuo 15% päivät. Sai halavall : D. Tuos tännää jootessan kahtelin tuttuja fasepökist, aika vähä o tahi sitte ovat näölt muuttunneet palajo. Uotatko huomist työpäivvee innoll, mite työkaveris ovat luimuna? : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Ite jätin kunttoilun tännää vällii, juillii mahhaan. Kaikennäköst tull ostettuu, ku oll nuo 15% päivät. Sai halavall : D. Tuos tännää jootessan kahtelin tuttuja fasepökist, aika vähä o tahi sitte ovat näölt muuttunneet palajo. Uotatko huomist työpäivvee innoll, mite työkaveris ovat luimuna? : ).

        Luulen, että muutamien muistikuvat eilisestä ovat senverran hatarat tunteakseen minkäänlaista tunnontuskaa. Ja eihän se ollut eka kerta, kun tuollaista nähtiin.
        Minäkin kävin 15 % aleostoksilla, tuli monta kymppiä säästöä : ).
        Kaikista facen profiilikuvista ei tunnista ihmistä itseään. Ja onhan paljon, jotka eivät siellä halua naamaansa näyttää tai eivät harrasta sitä ollenkaan. Liityitkö sinne vai oletko ollutkin mukana ?

        Piässööhä sinne tirkistelemmää iliman mukana olloo tahi liittymistää : ). Ainu vua, ku ee muista ennee kaikkiin nimmii : (. Oll muute raha huppoo ja ihimissii palajo ostoksill. Puna nenä akukkii taittaa män "halavall".

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Piässööhä sinne tirkistelemmää iliman mukana olloo tahi liittymistää : ). Ainu vua, ku ee muista ennee kaikkiin nimmii : (. Oll muute raha huppoo ja ihimissii palajo ostoksill. Puna nenä akukkii taittaa män "halavall".

        Ostin muutaman joululahjankin ja korttien teon aion aloittaa ensi viikolla. Mukavaa puuhaa : ) Jospa sinulle sen pehmeän paketin jo tänä jouluna : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Ostin muutaman joululahjankin ja korttien teon aion aloittaa ensi viikolla. Mukavaa puuhaa : ) Jospa sinulle sen pehmeän paketin jo tänä jouluna : )

        Se oissii mukava : ). Kehveli ne joolulahjat tosijjaa, viell suattaa kiire tull niihe kans. Ens viikoll sull o aikkoo, suatettaa tehä tuas pitemppee ilttoo. Piäse ku yhe jäläkkee, suap nytt nähä : (.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Se oissii mukava : ). Kehveli ne joolulahjat tosijjaa, viell suattaa kiire tull niihe kans. Ens viikoll sull o aikkoo, suatettaa tehä tuas pitemppee ilttoo. Piäse ku yhe jäläkkee, suap nytt nähä : (.

        On sulla erikoiset työajat ? Mutta kai niitä on kaikenlaisia duuneja, ja ajat sen mukaan. Mikäpä minä olen arvostelemaan. Ja paremminhan niistä vuorotöisstä hankkii. Hankitko yli 50 000 vuodessa ? Voin kertoa, minä en.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        On sulla erikoiset työajat ? Mutta kai niitä on kaikenlaisia duuneja, ja ajat sen mukaan. Mikäpä minä olen arvostelemaan. Ja paremminhan niistä vuorotöisstä hankkii. Hankitko yli 50 000 vuodessa ? Voin kertoa, minä en.

        Eepä nuis taijja piäst tuommossii hankkeissiin : D)) Ei noit rahan takkii tehä. Tarvvii män sitt perjanttain kuksiitummaa tööhe : ). Millonka sitä työnteoll rikastus? : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Eepä nuis taijja piäst tuommossii hankkeissiin : D)) Ei noit rahan takkii tehä. Tarvvii män sitt perjanttain kuksiitummaa tööhe : ). Millonka sitä työnteoll rikastus? : ).

        Jos tietäisin työpaikkasi, voisin tuoda joululahjapakettisi sinne. Mitäpä työtoverisi sanoisivat, kun toisin ison joulupaketin syliisi ? Olisivatko kateellisia ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Jos tietäisin työpaikkasi, voisin tuoda joululahjapakettisi sinne. Mitäpä työtoverisi sanoisivat, kun toisin ison joulupaketin syliisi ? Olisivatko kateellisia ?

        : D)) Menis mahtas monelt sormi poikki tahi luu kurkkuu. Voisivat oll muuttaa, ku katteellissii : D)). Voisin sannoo voi kylä parkkoo, ee ois ennee entisesä.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        : D)) Menis mahtas monelt sormi poikki tahi luu kurkkuu. Voisivat oll muuttaa, ku katteellissii : D)). Voisin sannoo voi kylä parkkoo, ee ois ennee entisesä.

        On se vaan mukavaa tuo lahjojen antaminen. Ja jos keksii oikein mukavan idean lahjaksi, sitä parempi. Joko olisi hyvänyön toivotukset paikallaan ? Kai olisi aika. Siispä hyvää yötä : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        On se vaan mukavaa tuo lahjojen antaminen. Ja jos keksii oikein mukavan idean lahjaksi, sitä parempi. Joko olisi hyvänyön toivotukset paikallaan ? Kai olisi aika. Siispä hyvää yötä : )

        Kyllähä se o, mutt mitteepä tosijjaa kekssii. Siinpä puluma : ). Mie jo arvelin, ett sull o vappaapäivä. Ku jaksat näi pitkkää valavvoo. Hyvvijä ja lupsakoit öit : ).

    • hot and fire

      Pikkujoulut on rattoisia tapahtumia, mutta en ymmärrä tuollaisia pelkäämisjuttuja niiden puolelta. Eihän ketään voi vahtia, ja yhtä lailla jos pikkujouluissa pettäisi niin voisi pettää muallakin. Jos joku itsessäänn tuollaisen piirteen havaitsee niin ehkä itse kannattaa jäädä juhlista pois, mutta voisikohan tuollaiseen ihmiseen luottaa muutenkaan. Mukava seura, hyvä ruoka ja juoma tekevät juhlasta aina juhlan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä missä niitä sopivia kumppaniehdokkaitakin tapaa. No oltteko kovasti kuntoilleet tänään?

      • yx kutale

        Oha ne ain rattossii juhlii, miekkii pijän ain seittemän vuuvven tauon : D)). Ee ou kyvennä, eekä jootanna kunttoilemmaa : D)).

    • mä vaan

      Vai pitää se Kutale ja Jt sapattivuotta joka 7 vuos vanhanliiton ajan mukaan ja joutaa tuolloin myös pikkujouluihin juhlimaan riemuvuottaan :)
      Joulu on vielä kaukana, olen kaikessa viimetingan ihminen, mutta outoa, että aina olen ehtinyt ja voisin sanoa, vähällä stressillä :)
      Minulla oli todella ihana viikonloppu, vaikkakin työntäyteinen.
      Sain maistaa ensimmäistä kertaa elämässäni palvattua lammasta. Oli niin hyvää, että taidan laittaa sitä jouluksi.
      Kuulin tällaisen jutun, että etenkin venäjällä liottavat lampaanlihaa jogurtissa vuorokauden villanmaun poistamiseksi. En ole moista ennen kuullut, entä te ? Tai oletteko itse kokeilleet ?
      Minulla kyllä niin tekisi mieli joskus laittaa omia lampaita ja kanoja. Taitaisi kyllä tosiaan käydä niin, ettei kavereita raskisi syödä.
      Niin sitä ollaan vieraannuttu omavaraistaloudesta :( Hyvillä mielin kuitenkin pureksin tehotuotettua rääkättyä ja mestattua stressilihaa.
      Onko teillä ollut omakohtaista kiinnostusta omavaraistaloutta kohtaan ?
      Asiasta toiseen, pelaatteko shakkia ?
      Ja vielä yksi syvempi kysymys, tuntuuko teistä koskaan siltä, kuten minusta, että osaatte suojella paremmin muita kuin itseänne ?

      • jotain tuttuakin

        Shakkia pelaan, jos on kaveri, joka tykkää pelata. Ei kovin moni tykkää ja jäänyt todella vähiin. Olisin valmis siirtymään omavaraisuuteen, jos koko yhteiskunta siihen suuntaan muuttuisi. Näillä näkymin en halua, liian monimutkaista kaupunkiolosuhteissa.
        Osaan suojella itseäni, mutta teen sen hyvin omanlaisellani tavalla. Jotkut luulevat, että olen suojaton ja naiivi ( ehkä sitäkin ) ja enkä pidä puoliani. Mutta tulevat muuttamaan mielipiteensä, kun aikaa kuluu. En kuitenkaan ole kostonhimoinen. Ymmärrän, että ihmisillä on heikkouksia ja etenkin huonoitsetuntoiset yrittävät painaa alas toisia kohottaakseen itseään ja omaa arvoaan. Itse en tarvitse tuollaista nostatusta. Ehkä minulla on hyvä itsetunto ja itsearvostus.
        Suojelen aina kun pystyn niitä, jotka sitä tarvitsevat.
        Mv sinulla tosi mielenkiintoisia aiheita keskusteluun : )

      • yx kutale

        Kuulehhan MV:ee. Villan maku tulloo, jos o viärin teurastettu lammas. Samall puukoll ee kannata ossuu villaan ja sen jäläkkeen lihhaan, siit se tulloo. Näi o kerrottu. Sakki eekös se ou syönti pell, kyll mie ossoon syä liiannii hyvin : D)).

    • ÄmmäVee

      Jaaha, en jaksa kommentoida muuta ku hyvvää yötä. olisi mukava vastata Jt.lle, mutta olen ihan mukkelis makkelis.
      Nukkukkaa hyvin

      • Hyvvii oit kaikill ; ).

    • MV...

      Minä suostun pelamaan shakkia, mutta häviä aina :D
      Hmmmm tuosta yhteiskunnasta ja omavaraistaloudesta. Mielestäni se lähtee yksilötasolta. En tukeutuisi kollektiivisuuteen, vaan lähtisin siihen uudismaanraivaajien hengellIä.. tsensä suojelemisella . Minulla on taipumus laittaa oma hyvinvointini alttiiksi toisten hyvinvoinnin kustannuksella. En osaa aina suojella itseäni. Tuo on minusta ärsyttävä piirre itsessäni, mutta olen osaksi hyväksynyt sen. Koska, jos toimisin toisin, toimisin vastoin sisäisiä toimintamallejani. Olenkin oppinut kantapään kautta kuittaamaan huumorilla osan luonteenpiirteistäni, kuten tuonkin, vaikka pidän itseäni hulluna :D))
      Jt sinulla kuulostaa olevan hienot arvot :)
      Tuli vielä mieleen tuo mainitsemasi itsetunto kysymys.
      Se voisi olla minulla parempi, mutta en myönnä sitä :D
      Missä muuten kaikki ovat. Jiiiiiiiitteeeeeeee!!!!!!!! Hottiiiisss !!!!!!!! Kuuutaaaaleeeeee !!!!!!!! ONKO MUITA !!!!! HUHHHUUUUUUU!!!!!!

      • yx kutale

        Kutale kuittovvaa : D)). Tuo toisten suojelemine, nii mennee johonnii ast. Mutt kylhä se o jokkaisen opittava ihteesä hoitelemmaa, jossai vaihhees. Pittää neuoo ja opasttoo ja anttoo ahaa elämykssii : ). Kyll se siit ain lutviittuu. Mites jokos sinnuu o porattu?

        Juuuu, sen verran olen osannut itseäni kuitenki suojella, että hengissä vielä ollaan, tuosta puheen ollen, en ole vielä antanut porata itseäni ;D Oikeasti tuo on totta, ettei itseään voi antaa tallata kuitenkaan, ei edes hammaslääkärien, No jooh, Jokainen tekee ratkaisunsa omien arvojensa mukaisesti sekä pelkojensa :D
        Olet vissiin pitkässä illassa ?

        Pitkässäpä hyvinnii : D)). Heh heh multakkii selekä korjaatu, mutt pitäs koht käyä liäkärill tuon mahakivun takkii. Ee tuo viell ou ollunna ku viis päivvee. Alakkaa pikku hiljjoo ottammaa pattiin : (. Vai tuommone synti o Hotill, mie mokkailen jatkuvast, häppeilyst nyt tiijjä. Hyvvii öit, outtaha työ jo koisinneet mont tunttii kylläkkii : ).

        Minä höpötin tuolla ikävällä eilen melkein kahteen yöllä :( Sinullahan on samat vaivat kuin minulla !! Minunkin mahani on ollut kipeä. Mikä sinun mahassasi. Onko stressi/ katarri oireita tai suolisto tai tuntuuko, että olisi sisäelin vaivaa ?

        Nonnii ja ee tullunna tiäll käämmää : ). En ou liäkär, varmmaa oisko joku putkenpätkä tulehtunna : ). Tännää tais oll parempi jo, katottaa ny huomen miltä tunttuu. Vai törsäsit : D)), mulle anto ponsori talavilippiksen : ). Ja huomen soppoommaa.

        No onhan tuo nyt yhdestä piposta kova hinta. Marketista olisin saanut kympillä, mutta tykästyin hattukaupan malliin. Sellainen kanervanvärinen ja fleecevuori. Minulla oli siihen oikein sopiva huivi. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. Kun harvoin ostaa, sitä on innoissaan kuin pikkutyttö :D))
        Minulla myös olo, että tulehtunut joku mutka. Ei olisi eka kerta.
        olipa hyvä tuo talvilippis, kait otit sen hati käyttöösi ?
        Vai soppoomaa, joko kävit, mitä löysit ?
        Minä laitoin karjalanpaisti uuniin ja nyt täällä leijailee ihana tuoksu. Ihan maha murahtelee, vaikka paistoin silakkafileitä aamupäivällä.
        Vielä kun saisi puolukkarahkaa ;P Tykkään vähän happamasta. Aamullakin heitin jäisiä karpaloita kaurapuuron sekaan.

        Kollekepaijjan ostin, joka päivässeen käyttöön : ). Lippiksen otin käyttöö het, pittäähä ponsorrii mainosttoo : D)). Kirtellyy ja kaartelluu kauppolois muuten. Ostin muuten heijjastimen, onks muill palstalaisill tuommost kummajaist? ja osa viell män lastensairraalan hyväks : ). Kävin muill asioill tervveyskeskukses, siell rupattelin liikkuvist tautiloist. Tuntu olevan tämänkin tyyppist mahatauttii liikkeell. Mie oun syönnä tännää vua kanapanniinin, oll muute aika maustettu. Eeköhä maha koht korjaannu entisesttää ; D)). Jokos JT sai tehttyy joulukorttija?

        Toivottavasti vatsakipunne on jo hellittänyt. Tuli ostoksistanne mieleen, että eiköhän mieluummin kannata ostaa vähän ja juuri sellaista mitä oikeasti haluaa. Itse ainakin pyrin vähän testailemaan niin, että jätän ajatuksen muhimaan ja pitkällisen harkinnan jälkeen saatan sortua johonkin. Yleensä tulee ostettua kyllä tarpeeseen. Ruokaan ja sisustamiseen voi kyllä välillä törsäillä, jos mahdollista. Onkos kutale muuta ehtinyt kuin terveyskeskuksessa pyörähtämään? Mitäs muut puuhanneet?

        Kaupunki kierros iloises .....uu. : ). Aika hiljaselt näyttääpi tiäll : (. Mites onkos näprätty joolu hommii jo? Iltasell oun teheny kaiken näkössii testijä : D)).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Kaupunki kierros iloises .....uu. : ). Aika hiljaselt näyttääpi tiäll : (. Mites onkos näprätty joolu hommii jo? Iltasell oun teheny kaiken näkössii testijä : D)).

        Pikkasen täytynee yrittää laitella joulujuttuja, mutta ei liikaa näin aikaisin vielä. Ei oikein joulu tunnu joululta, jos liian aikaisin joulun tekee. Joulumusiikki ja joululaulut ovat tärkeitä (musa ylipäätänsäkin). Mitä testejä olet tehnyt? Älä nyt sano, että jotain huuhaa testejä? Ei sellaiset testiti kauhean hyviä ole, jos eivät montaa tuntia kestä.

        Ai huuhaataks ne ollii, mie jo luulin ; D)). Noitaks ja vamppyyriks väittivät. Kieltaito oll "muailman o kotin", vaikken ou paljjoo lukennakkaa : D)). Ikkeehhii toine lupas 70- ja toone 111 vuot. Aara vihree, vär keltane : D)). Mersull pitäs ajjoo, se nyt män viärin : D)))). Kyll nuis aikkoo mennee noppeest.

        Tähän väliin huokaisen väsyneet Hyvät yöt sekä kauniit unet

    • hot and fire

      Kylläpäs olette taas pähkinöitä heittäneet purtavaksi. Ei oikein jaksaisi...
      Suojeleminen on hieno juttu, jos ei mene yli. Muita joudun pakostakin suojelemaan enemmän kuin itseäni, mutta kaikelta ei voi toisiakaan suojella. Maailmassa, kun pitää oppia aikuisena pärjäämään.. Itseäni suojelen joissakin asioissa liikaa ja joissakin liian vähän. Näin sen näkisin. Kuten sanoin olen se hyväuskoinen hölmö, joka luottaa helposti muihin. En kuitenkaan halua tästä piirteestä eroonkaan. Luotan herkästi joihinkin ihmisiin ja joihinkin en, siinä mennään vähän vaistoilla. No, eihän nuo vaistot aina oikeeaan osu, mutta siinä menee siiten luottamus. Mutta tiedän, että kaikki eivät kuitenkaan ole pettureita, se riittää.
      Mitä muut ajattelette vahvuudesta ja oletteko vahvoja ihmisiä? Itse olen opetellut hieman eroon siitä ja antanut luvan olla väliin heikkokin. Suomalaisten suuri synti on mielestäni häpeä ja mokaamisen pelko. Se rajoittaa hirveästi monen elämää, myönnän omaanikin on haitannut. Mutta olen opetellut mokaamaan ja huomannut elämän jatkuvan siitä huolimatta. Se on aivan älyttömän helpottavaa, kun voi tehdä asioita ilman että tarvitsee miettiä uskaltaako. Ihminen on loppujen lopuksi oman onnensa seppä, tosin muiden ihmisten ratkaisutkin vaikuttavat aina elämään. Mutta olisi huikeaa elää elämää ihmisen kanssa joka itsekin uskaltaa elää. Enkä minä tarkoita nyt mitään järjestöntä kaahotusta. Elämän pikku iloista nauttimista. No voi jessus, tulipa taas liirumlaarumit kirjoitettua, mutta suoraan sydämestä. Mitä muuta muiden iltaan?

    • MV..

      olipa mukava lukea viestiäsi Hottis. Milloin tavataan ? Miten olisi Raxi ? Vieraani lähtivät äsken ja heti istuin koneen ääreen. Niin minua sanotaan vahvaksi. Ehkä olen vain sinnikäs :D
      Mielestäni uskallan tehdä aika paljon asioita senkin uhalla, että muut ovat eri mieltä tai saisin naurut.

      • hot and fire

        Täällä on tänään puhuttu paljon pettämisestä. Itse en hyväksy sitä lainkaan, enkä pystyisi ketään pettämään. Suhteeni raunioillakin mieheni tietää ja luottaa etten hänelle niin tekisi vaan ennemmin eroaisin. Niin rakastumiselle tai suhteen päättymiselle on ne syyt sitten mitkä on ei aina voi mitään.
        Kirjoitat MV kivasti ja olisi todella kiva tavata ja jutella. Jos kerran uskot, että jostain toisemme saatamme tietää niin ota yhteyttä irl minuun?
        Mukavaa loppuiltaa.

        En minä tiedä yhtään kuka olet Hottis :D)) Vain sen, mitä olet täällä kirjoittanut. Että olet nuorempi nainen, jolla on lapsia ja että vaikutat kivalta. Ajattelin, että tapaaminen voisi olla hauska tempaus näin naisten kesken. Ihan viaton ehdotus, joskin ehkä uhkarohkea jonkun mielestä, vaikka olemme naisia molemmat. Hullunhauska :D
        Mutta ok, jutellaan jos satumme joskus nenät vastakkain :)
        Ostin tänään Norjanlohta, kyllä oli taas niin hyvää että. Kohta lähden kaupungille asioille. Ostin muuten täänään uuden pipon ihan hattukaupasta. Maksoi 35 e. Minulla on alkanut kukkaronnyörit löystymään yhdessä pään ruuvien kera :D

    • Jaah. Palsta näyttää rauhoittunneen, annan teill Joolun valamistelu raahan ; D. Pallaillen palstall 19 päivä joolukuut näill näkymill. Jops mie mään nyt, tekemmää Hyvvii Joolun taikoja : D. Niiku yks sano heippa ja ee kiusata pukkija ; D))

      • MV..

        Lyödäänkö vetoa, että palaat tänne aikaisemmin ;D)) Se on kuule niin ,että parempi kun ei mene lupamaan mitään varmaksi.
        Mutta ei haittaa, otamme sinut aina ilolla vastaan :)
        Hyvää palstalomaa. Hyvää Joulun alusaikaa.
        Toivottavasti poissaoloosi ei ole vakavaa syytä esim. sairastelu miettiipi huolestuja ja parantaja neitsyt

    • hot and fire

      Taasko tänne vedetään horoskooppeja, tai voihan ne tosiasioitakin olla. Tulipahan siitä mieleen; uskotteko horoskooppeihin? Mites päivä muuten? Onko pukkeja tai tonttuja näkynyt? Kovaa vauhtia se joulu näyttää tulevan, aika menee niin hujauksessa. Väsy tuntuu luissa ja ytimissä, mutta sellainen kuntoilusta tullut väsy. Kyllä se kroppa liikuntaa kaipaa, huomaa heti kun pari päivää on liikkumatta silleen suuremmitta.

      • MV..

        Vai vedetään, syyllinen löytyy täältä ;D)) En usko kooppeihin, minusta ne ovat täyttä potaskaa. Sellaista hupia. Itse en ole juurikaan lukenut niitä. Olikohan se toissapäivänä, kun joku oli tehnyt ikävälle aloituksen horoskooppeista. Sieltä luin, että neitsyt on huolestuja ja parantaja :D Ilmeisesti sinäkään hottis et usko horoskooppeihin? Hei olen vasta täällä oppinut uuden asian. Kysymysmerkin jälkeen ei tule välilyöntiä. Kyllä näillä palstoilla sentään jotain oppii. Kaikki on opiksi ja opetuksesksi :)
        Ihminen on tosiaan tehty liikkuvaksi, kuten sanonta kuuluu. Jouluun on vielä aikaa, en osaa hötkyillä vielä sen suhteen.
        Joko teillä on pientä joulustressiä ?
        Mutta nyt potun keittoon. Kaapit melko tyhjinä, mutta nälkä on paras mauste, kuten isä Mitrokin on sanonut :)

    • hot and fire

      Äidinkielen opastusta vai?Tiesitkö muuten, että pilkun ja pisteen jälkeen tulee väli. Tulee vähän tauotusta teksteihin. Ja joskus on hyvä pitää tekstissä väliä (kappalejako), jottei kaikki puuroutuisi yhdeksi klimpiksi. Joskus väliä ei tarvita vaan kannattaa yhtenäistää asiaa, jotta asioiden yhteys säilyy. Horoskooppeihin en usko, no voin joskus huvikseni lukea. Luonnejuttuihin horoskoopeissa en tiedä. Ovatko esim. vaa:at tasaisia, härät härkäpäisiä, kalat eteerisiä, neitsyet? Mitä muuten olette puuhailleet?

    • MV..

      Vai äidinkielen opastusta. Tarkoitat varmaan opastamista koneella kirjoittelun suhteen. Eikait käsin kirjoittaessa käytetä pisteen jälkeen välilyöntejä :D
      Juu, tiedän kappalejaon, en noudata sitä.
      Mitähän neitsyistä sanotaan yleisesti, en tiedä :D
      Mikä sinä Hottis olet horoskoopiltasi ? Taidan sittenkin jatkaa tuon kysymysmerkin edellä olevaa välilyöntiä. Näyttää silmääni paremmalta :)

      • jotain tuttuakin

        Laitoin tänään viestin älypuhelimellani tutulleni. Vaikka etukäteen varmistin, että viesti oli juuri sellainen kuin pitikin, perille mennyt viesti oli kaikkea muuta. Puhelimen ei tarvitsisi ajatella puolestani. Haluaisin "älyn" pysyvän omien korvieni välissä. No onneksi viestinsaaja on huumorintajuinen.
        Mitäpä täällä on tapahtunut? Kutale lomalla? Olin minäkin sellaisella palstalomalla. Vieraita ollut viikon ajan, en ennättänyt palstailemaan. Nyt on niin väsynyt olo, että nukun varmaan taas 12 tuntia heti kun on mahdollisuus.
        Kiva, että te muut olette kirjoitelleet : )

        Tuttua minulle myös tuo puhelimen kanssa sähläys. Minulla on kuitenkin vielä se ihan karvalakki mallinen puhelin. Mitenhän kävisi, jos olisi älypuhelin :D
        Kutale aikoi palata joulukuun puolessa välissä. Pitää jälleen meistä lomaa. " Ei meitä kukaan muu jaksaisikaan " :D))
        Hyvää yötä
        Toivottavasti saat nukkua oikein kunnon unet. Niin, onko sinulla huomenna vapaa päivä, kun voit nukkua noin pitkään ? Kenties Iltavuoro ? teetkö vuorotyötä ?

        En voi ensi yönä niin pitkään nukkua, mutta joku muu päivä tai yö sitten. Minulla on enimmäkseen "aamuvuoroja", kun itse ne suunnittelen. Siis teen töitä enmmäkseen päiväaikaan, joskus lipsahtaa työpäivä iltaan saakka. Mutta harvoin.
        No nukkumaan on jo mentävä. Hyvää yötä.
        Taidan hankkia tuon karvalakin myös : )

        Ahaa, oliko niin, että olit yrittäjä ? Väsyttikö töissä ?
        Kirjoitit tosiaan aikaisemmin joulukorttien teosta. Oletko vielä ehtinyt paneutua niihin ?
        Itse tehdyt kortit ovat todella ihania, niissä on sitä itsetehtyä lämpöä :)
        Harmi, kun en ole askartelija tyyppiä. Täytyy tyytyä nauttimaan muiden työn hedelmistä. Entä Hottis, olitko sinä askartelu tai käsillä tekijä ?
        Minä teen kyllä kuvataidetta ja yhteen aikaan savitöitä, mutta käsitöissä ja askartelussa olen aivan aloitekyvytön, joka johtuu siitä, ettei minulla ole niitä taitoja :D
        Ihailen kuitenkin.

        Puolet korteista on jo valmiina. Vielä on askarteltavaa ja paketoitavaa. Säilytän myös saamani itsetehdyt joulumuistamiset, en halua heittää niitä pois.
        Ammatistani ja työpaikastani en halua enempää paljastaa. Vaikka tykkäänkin työstäni paljon. Ihanan sosiaalista ja vaihtelevaa työtä. Savityöt kiinnostaisivat minuakin, en ole vain päässyt koskaan kokeilemaan. Se voisi olla seuraava harrastukseni.
        Tuntuuko teistä koskaan siltä, kuin olisi vielä " tyttönen" ? Siis henkisesti ?

        Tässähän tulee ihan kateelliseksi, kun olet saanut jo noin paljon aikaan. Minä en ole tehnyt vielä mitään joulujuttuja. Mutta oikeasti, ihana kuulla tuollaisia joulujuttuja, paketoimisesta yms. Oletko koskaan tehnyt itse joululahjoja ?
        työssä viihtyminen on tosiaankin iso asia ja suuri kiitoksen aihe.
        Kyllä, minusta tuntuu usein siltä, että olen tyttönen :D
        Mutta silloin, kun olen suuren vastuun edessä , tunnen itseni aivan erilaiseksi. En osaa kuvailla millaiseksi. Melkein toiseksi ääripääksi. Ja kumpikin puoli on osa minua.

        Minussa on myös nuo molemmat puolet. Olen toisaalta hyvin vahva ja toisaalta minussa asuu edelleen se pieni tyttönen, joka ihmettelee maailmaa ja innostuu kauniista asioista ympärillään. Joka on myös naiivi ja haluaa kaikille hyvää ja onnellista elämää. Kuullostaa tyhmältä kirjoittaa näin,mutta tuollainen olen.
        Liikunta ja musiikki on minullekkin tärkeää. Ilman niitä elämä olisi väritöntä. Ehkä ne korvaavat minulle elämästäni puuttuvia asioita.
        Olette mukavia, hyvää yötä : )

        Ei tuo minusta kuulosta lainkaan tyhmältä. En ole muutenkaan kovien arvojen kannattaja, joten kirjoituksesi kuulostaa mielestäni hyvältä :)
        Liikunta ja musiikki ovat myös minun mielestäni niitä voimaannuttavia asioita elämässäni.
        Itse olet mukava ;D
        Hyvää yötä

    • hot and fire

      Askartelusta ja tietynlaista näpräämistä ja käsityötä tulee tehtyä, mutta ei tekstiilityötä. Arvostan kovasti kyllä kaikkia käsityöläisiä. Aika ei vaan riitä ihan kaikkeen, uusia jutttuja on aina kuitenkin kiva oppia. Pääpaino vapaalla on nyt kuitenkin liikuntaan ja musiikkiin liityvä. Joulukortteja on kiva tehdä ja minusta on aivan ihana saada itsetehtyjä kortteja, ne lämmittää aina mieltä. Mitenkäs päivänne on muuteoin mennyt?

      • MV..

        Sinäkikö tykkäät näpräilystä. Ja minä en. Nyt kyllä tunnen itseni melkein toistaitoiseksi. Hyvä ystäväni on kova tekemään kortteja ja juurikin näpräilijä. Ihastelen hänen kykyään.
        Musiikki on myös minun mielestäni melkeinpä pakollinen :D
        Tunnetko sinä Hottis itsesi välillä tyttöseksi ?

    • hot and fire

      Vai tyttöseksi MV, mielestäni tuo on hieman alentavaa tuollainen tytöttely. Mutta lapsenmieltä on hyvä hieman säilyttää vähän niinkuin tuossa joululaulun sanoissa: tähti, tähdistä kirkkain. Siinä on nätit sanat. Mutta kyllä minä olen ihan aikuinen nainen, mutta en mikään täti enkä mummeli kuitenkaan. Mitenkäs muiden laita on? Mitä olette tänään puuhanneet?

    • jotain tuttuakin

      Minua ei tytöttely haittaa. Ja usein juuri naiset sitä tekevätkin, harvemmin miehet.
      Ehkä olen jotenkin " tyttömäinen ". Mutta naiseksi kuitenkin tunnen itseni, aina. Vain henkisellä puolella on näitä "tyttöisyystunnelmia", Minulla oli hyvä lapsuus, jolloin sain olla lapsena niin pitkään kuin halusin. Minua ei yritetty aikuistaa liian varhain. Parempi tuntea itsensä nuoremmaksi kuin vanhemmaksi. Vai mitä mieltä olette ?
      Oletteko jo joulukinkun hankkineet tai tilanneet ?

    • hot and fire

      Minua ei tuo ikäjuttu lainkaan haittaa, tuleepahan elämänkokemustakin. Mutta enpä usko, että minusta kovin vanhusmaista vanhuksenakaan tulee. Sitä on vähän suvussakin havaittavissa. Elämänasenne on kyllä merkittävä juttu tuollaisissa asioissa ja se kuinka paljon elää omannäköistä elämää. Se on minusta jt myöskin erittäin tärkeä asia, että saisi lapsena olla mahdollisimman pitkään. Hienoa.
      Eipä ole vielä kinkut ollut mielessä. Mitäs jt ja muut, joko jonkinlaisia jouluvalmisteluja on tullut tehtyä? Nyt täytyy painua pehkuihin, on niin väsy.
      Hyvää yötä.

    • MV..

      Tyttömäinen sopii minulle, samoin naikkonen :D )) Makuasia. Ei minkään näköisiä jouluvalmisteluja vielä.
      Hyvää yötä

    • Nyt kysyn

      Kutaleelle kysymys. Teitkö sinä ikävälle aloituksen, joka alkoi näin " Hei tytöt " ?
      Nimimerkkinä oli parrakas tonttu.

      • ed...

        Ai niin terv. MV

      • Minäkö? ; D)), e taijja tunnusttoo.

    • yx kutale

      Ee taijja vilikasttuu, vai pittäätkö mykkäkoolluu? : (.

      • yx kutale

        Ai nii hyvvee ensmäist atventtii ja raahallist ens viikkoo. öit.

    • MV..

      Kiitos, kun vastasit, etkä jatkanut ansaitsemaasi lomaasi. Oikeasti, se oli huomaavaisesti tehty. Jos aloituksesi oli sinun voin heti ilmoittaa, etten osallistu kilpailuun.
      Häviäisin muutenkin :D
      Suurin syy kieltäytymiseeni on kuitenkin se, etten harrasta kyseistä ihmissuhde toimintaa, joka sisältää kavereiden hyväksikäyttöä omien etujen tavoittelemiseksi. Esittämäsi toimintatapa on minulle vieras.
      Olen siis edelleenkin vapaa kirjoittaja, sinä senkin kiusanhenki, ärsyttäjä !
      Ettei vain olisi alkanut hieman hölskymään päässä ;D
      Siinä sinulle ihmissuhdetaitoa :P
      Ihana taas lukea tekstiäsi, enkä tyrkytä itseäni, vaan puhun kaverille, sinulle :)
      Missäs muut ?

      • a...k

        Kyllä juttu on nyt luultavasti niin, että kutale on tainnut rakastua.........Olen jo pitemmän aikaa ajatellut noin,kun olen lukenut näitä teidän juttujanne..Ei ole enää aikaa riekkua täällä krjoittemassa, kun on parempaakin puuhaa. Kukahan lienee se onnekas nainen.......... : )

      • MV..
        a...k kirjoitti:

        Meinaatko ? Sehän olisi hienoa !! Jännittävääkin :D Jos näin on, toivottavasti tunne on molemminpuolinen ja kaikki menee hyvin heidän tahollaan. Toisaalta olen niin utelias, että olisi kiva kuulla, jos he saavat toisensa :) Sillä sen jälkeen Jutale todennäköisesti lopettaa tänne kirjoittamisen. No, kaikki on olettamusta ennemkuin asianomainen itse aukaisee suunsa.
        Mitä sinulle a...k kuuluu pitkästä aikaa ?

    • hot and fire

      Ihanaa, jos joku on rakastunut. Toivotan kovasti onnea kutalelle. Mitäs tytöille muutoin kuuluu? Onko jouluvalmistelut jo aloiteltu? Minä olen nyt ottanut teistä vähän mallia ja käynyt shoppailemassa ja tanssahtelemassakin on tullut oltua. On se muuten kovaa puuhaa tuo shoppaileminen, paljon rankempaa kuin tanssilattialla liitely.

      • MV..

        Shoppailu on totella rankkaa, ei tykkää siitä :(
        Joululahjojako kävit ostamassa ? Olitko tyytyväinen ostoksiisi ja saitko mitä hait ? Muuten, onko sinulla ollut vielä stressiä jouluvalmisteluista ? Joudut miettimään myös lasten lahjoja.
        Minä en ole tehnyt vielä yhtään mitään joulun hyväksi. En edes yhtä joululaulua laulanut.
        Niin varmasti tanssilattialla liitely on rentouttavampaa, jos tykkää siitä. Sitä vartenhan harrastukset ovat olemassa.

    • hot and fire

      No enpä tiedä. Kivun kyllä sain, mutta en nautintoa eikä oikein löytynyt sitä mitä hain. Niinhän se yleensä menee, että silloin kun hakee jotain tiettyä niin ei varmana löydy ja silloin kun ei etsi niin löytyy vaikka mitä. Täytyy olla siis valppaana. Hikistä ja turhauttavaa hommaa. Että kyllä taitaa jatkossakin jäädä tuo shoppailu, täytyy hankkia silloin kun kohdalle osuu. Mutta jouluhankinnat on kyllä tekemättä ettei noilta kaupoilta kyllä millään pysty välttymään. Mites muuten on tykkäättekö te lahjojen paketoinnista? teettekö sen viime tipassa kiireellä vai hitaasti nautiskellen? Itse tykkään paketointihommista yön pimeydessä kynttilän loisteessa, kiireettömästi, glögiä hörppiessä joko hiljaisuudessa tai joululauluja kuunnellen. Ihan tunnelmallista?

    • MV..

      No, kerran täällä ei näy muita, vastaan omalta osaltani. En tykkää paketoida joululahjoja enkä tykkää yhtään glögistäkään :D Mutta tykkään antaa lahjoja. Ostan lahjat tarkkaan harkiten, mistä kukin tykkää ja paketoin ne rumaksi kääröksi. Minusta glögi maistuu vedelle, jossa on läjä epämääräisiä mausteita, siitä tulee mieleeni lapsena tehdyt sörsselit joita valmistimme keittiössä ja maistatimme silmät kiinni oleville kavereille ja heidän piti arvata, mitä kaikkea seokseen oli tukittu :D
      Sitä vastoin jouluruokia ja leipomuksia teen innolla. Nautin siitä. Entä te muut. Tykkäättekö tehdä joulun aikaan herkkuja ?

    • yx kutale

      Uamuja kaikill kultipuppeliloill ; D)). Eehä mie nyt kehenkkää R ou, hävinnä sekkii mittee pikkuse ois voinna yrittee vikitellä.(vai liekkö sen taut hävinnäkkii irls). Miekkii kävin kameran soppoomas jootessan : D)).

      • jotain tuttuakin

        Tervetuloa takaisin : ) Oletko jo löytänyt hyviä kuvauskohteita ? Minulla taas vuoden kiireisin aika, mutta muutaman rivin ennätän joskus kirjoitella tännekin. Onko joulukalenterista löytynyt jotain mielenkiintoista ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Tervetuloa takaisin : ) Oletko jo löytänyt hyviä kuvauskohteita ? Minulla taas vuoden kiireisin aika, mutta muutaman rivin ennätän joskus kirjoitella tännekin. Onko joulukalenterista löytynyt jotain mielenkiintoista ?

        Ee ou kerennä, par kuvvoo oun ottanna. Vua o muute tarkkoja kuvvii, pikselit kohillaan. : D)) Mistäs sie tuo joolukalenterin nykäsit?, par syvänt jo löötynnä ruaputtelupintoje alt. Vai kiiret. Mie oun jo sottaillunnaa, etteipä näy : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Ee ou kerennä, par kuvvoo oun ottanna. Vua o muute tarkkoja kuvvii, pikselit kohillaan. : D)) Mistäs sie tuo joolukalenterin nykäsit?, par syvänt jo löötynnä ruaputtelupintoje alt. Vai kiiret. Mie oun jo sottaillunnaa, etteipä näy : ).

        Kyllähän minä ihan pikkuisen ikävöin juttujasi : ). Raaputtelin ässäarpoja, eipä ollut mitään voittoja : (. Sydämet tietävät onnea, joten onnittelen sinua.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Kyllähän minä ihan pikkuisen ikävöin juttujasi : ). Raaputtelin ässäarpoja, eipä ollut mitään voittoja : (. Sydämet tietävät onnea, joten onnittelen sinua.

        Hyvä ku ies pikkuriikkisen : ) Vua nyt e joua juarittelemmaa enemppee. Pitäs männä uamull hampipiliäkärrii, jos nyt sais oikkee hamppaa paikattuu : D)). Ei niis ässilöis kovin paljjoo voittoja ou, ei kannata osttoo. Pitäs kyll viell osttoo avvoomaton ässäpaketti, jonku kerra on tullunna ostettuu. Ee monttoo kymppii tirskahtanna ; (. Hyvvii yö unniin jatkoja kaikill : ).

    • hot and fire

      MV tunnustautuu kovaksi leipuriksi entäs muut? Pidättekö leipomisesta? Itse löydän enemmän intohimoja ruoan laittamisesta, jälkiruoka kyllä aina kruunaa ruoan. Jouluruokia tulee kyllä jonkin verran laitettua. Muistuikin mieleen, että kinkku on vielä tälle vuodelle katsastamatta. Täytynee tässä lähipäivien aikana käydä valkkaamassa. Jokos himmeleitä olette askarrelleet? Itseä vähän harmittaa, kun kiireen vuoksi jää askartelu aika vähiin. Ai niin ja ne kortitkin. Hikikarpaloita pukkaa.

      • yx kutale

        Mie sottasin, jott tuorreekinkun ostan pikist enne uattoo ja uaton autto yön paistan : P sen. Torttuja oun viäntännä jo parkerttoo. Pitäshä se varmmaannii muutama kortti kirjottoo : ). Saisivat posteljoonittii vähä hommii.

      • MV..

        Kyllä ruuan laittaminenkin on mukavaa, jos on syöjiä. Tyjkkään hirveästi katsoa, kun toiset syö tekemiäni ruokia. Sitä varmaan kantaa aina jotenkin huolta toisten syömisestä. Sukuvika :D
        Mutta leipominen on tosiaankin hauskaa.
        Sellaisen reilun 10 kg inkun paistan aaton vastaisena yönä. Aamulla mahtava tuoksu herätessä, siitä se joulu alkaa ja vielä kun saa aattona kannettua kuusen tuoksuineen sisälle niin on kyllä ihanat tuoksut !!
        Piaparitaikinaa keitän kattilallisen.Ja sitä sacherkakkua 10 munasta. Puolukka hyytelökakku vakio ja perinne myös. Ja vehnäsiä, joulupullia. Erilaisia kuivakakkuja, torttuja. Tässähän ihan innostuu, en malta odottaa :D Teen aina liikaa syötävää, kun odotan käymään syömävieraita joulunpyhinä. Lopulta pakastimessa on kahvileipää pitkäksi aikaa. Menee aina vähän yli tuo homma, kun innostun. Samoin ruokaa. Teen sitä joulun aikana ihan liikaa.
        Voi, himmelit ovat aivan ihania !! En ole koskaan tehnyt niitä. Minusta ei ole askartelijaksi. Teettekö te muut tosiaankin himmeleitä ? Ne tuovat niin ihanaa vanhanajan tunnelmaa jouluun.
        Hottis, jos tulee kiire itsetehtyjen korttien kanssa, niin osta kaupasta. Minusta on ihanaa saada joulukortti, vaikka se olisi ostettu.
        Olet siis Kutale ostanut kameran, millaisen ?
        Eipä sitten muuta kuin tunnelmia vangitsemaan :)
        Oliko niin, että te muutkin tykkäätte valokuvaamisesta ?
        Tuli Jt mieleen noista mainitsemistasi ässäarvoista, että minä en ole koskaan oppinut ostamaan arpoja, enkä veikkaamaan. Kutale taisi taitaa myös tuon veikkauksen, mutta entä sinä Hottis ?

        Nam ; P.. Joo tull höörähettyy, Sony cyper-shot DSC-H400. Jaaha ruppeisko päikkärilöill, turha herätys. Peruvat hampipiliäkärin : (.

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Nam ; P.. Joo tull höörähettyy, Sony cyper-shot DSC-H400. Jaaha ruppeisko päikkärilöill, turha herätys. Peruvat hampipiliäkärin : (.

        voi harmi, kun peruivat, kun kuitenkin olit varautunut ja asennoitunut sinne menoon :(
        Varmasti tuo kamerasi on asiallinen käyttöominaisuuksiltaan. Milloinhan saamme nähdä sillä ottamia kuviasi :)
        Kävin kaupoissa nyt illemmalla. Ihan hirveä hässäkkä, en meinannut hengissä selvitä. Mutta oli kuulkaa aivan ihana täysikuu tummansinistä taivasta vasten. Vähän ennen sitä koko taivaanranta liekehti ihan hohtavan punaisena. Ajoin ihan tahalleen merenrannan kautta :) Nuo olivat koko reissun kohokohdat. Tuli niin levollinen olo sen kaiken hässäkän näkemisen jälkeen :) Satuitteko te muut huomaamaan kuin punainen taivas oli ?
        Huhhuh, kun on vatsa täynnä lohta. Keitin ihan vain kuoripottuja ja paistoin lohifileet pannussa. Sekä sekavihanneksia. Todella hyvää :p Jos olen yksin, en viitsi laittaa jälkiruokia. Mutta nyt kyllä alkoi tekemään mieli puolukkarahkaa :D Tai luumurahkaa. Tykkättekö te muut happamasta ?

    • MV toivotaa öitä :)
      • jotain tuttuakin

        Olipa ihana ja samalla surullinen laulu. Tykkään Claptonista. Miten noin surullisen valitsit? Joulu on tulossa, jospa joululauluja kohta .

      • MV..
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olipa ihana ja samalla surullinen laulu. Tykkään Claptonista. Miten noin surullisen valitsit? Joulu on tulossa, jospa joululauluja kohta .

        Eilen oli tosiaankin niin haikea olo, siksi valitsin tuon kappaleen, mutta valitsin sen myös sen takia, kun tykkään Claptonista. Mitä sinulle kuuluu, onko ollut jouluhässäkkää tai muuten kiireitä ?
        Kuka tai ketkä ovat sinun suosikki artisteja ?
        Voi älytön, kun minä olen niin hidas aloittamaan joulua. Millaisia joululauluja tykkäät kuunnella ? Hartaita tai railakkaampia.

        Näin jouluihmisenä kaikki joululaulut ovat hyviä : ) Siksi tykkään kaikesta jouluun littyvästä, jopa vähän joulukiireestäkin. Joulu on ilon juhla, myös valon, lämmön ja rakkauden juhla.
        Olen joskus kertonut musiikkimaustani. Minulla ei ole varsinaisia suosikkilaulajia, mutta sitä vastoin biisejä, joista tykkään. Ja niitä on paljon. Kuuntelen mielialani mukaan. Tuosta biisistä, jonka laitoit tykkäsin kovasti, mutta mielialani on iloisempi, enkä kuuntelisi normaalisti nyt tuollaista musiikkia. Taidat olla rakastunut ? Arvasinko oikein ? Itse olen päässyt tunnetasolla tasapainoon, eli suomennettuna elän ihan tavallista " tylsää " elämääni ilman sen kummempia tunnekuohuja. Muistot toki ovat mielessä ja siellä pysyvät, enkä niistä halua luopua. Kauniita, niin kauniita muistoja. Alusta. Kallisarvoista.
        Joku tonttulaulu sopisi tähän hetkeen : )

        Minäkin tunnustaudun jouluihmiseksi. Olen kaikessa kuitenkin viimetingan ihminen.
        Rakastunutko ? En tiedä tai en usko. Se on niin valtava sana, etten varmaankaan. Jotain olen, mutten tiedä mitä. Ehkä tykästynyt, mutta tuo taas kuulostaa liian halvalta ilmaisulta siitä mitä tunnen. En todellakaan tiedä, en osaa sanoa :( mikä on mielestäni täysin vierasta minulle ja se tekee minut surulliseksi. Varmaan järki ja tunne taistelevat keskenään ja totuus pakenee sitä etsiessäni. Sen tähden yritän olla ajattelematta koko asiaa.
        Tuo, että olet päässyt sopusointuun tunteidesi kanssa kuulostaa minusta todella ihanalle. Varsinkin nyt, kun itse ellän tätä ristiriitaista aikaa, huomaan ajattelevani etten toivoisi tätä muille. Elämään kuuluu kuitenkin kaikenlaiset tunteet ja tilanteet.
        Mikähän olisi parasta, olla yksin oman elämänsä herrana tai rakastuneena suhteessa ?
        Tuo on myös hyvä juttu, että muistosi ovat etupäässä kauniita. Mielestäni pahoja ei kannata edes muistella, ettei tule katkeruutta.
        Tonttulaulu, hmmmmm...
        Niin voisitko mainita jonkun lempi biiseistäsi ?

    • Jalalla korreesti
      • MV..

        Oho, tarkoitukseni oli laittaa tuo alempi Nissen polkka :D tämä Jussi Björklingin kappale on lempi joululauluni. Se oli vahingossa jäänyt koneelle ja latasin sen tänne ;)

    • uusi kompurointi
      • jotain tuttuakin

        Ihan mukavia biisejä, molemmat : ). Tietenkin ihanneolotila olisi rakastavassa suhteessa eläminen, mutta, mutta ............. .
        Lempibiisini ? En osaa nimetä, kun niitä on niin paljon. Täytyy miettiä.
        Entä sinun ? Ovatko nuo edelliset ?

      • MV..
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Ihan mukavia biisejä, molemmat : ). Tietenkin ihanneolotila olisi rakastavassa suhteessa eläminen, mutta, mutta ............. .
        Lempibiisini ? En osaa nimetä, kun niitä on niin paljon. Täytyy miettiä.
        Entä sinun ? Ovatko nuo edelliset ?

        :D Eivät ole lempibiisejäni. Paitsi tosiaankin tuo ensimmäinen on lempi joululaluni. Tarkoitin, että voisitko mainita yhden niistä lempibiisisi. Noooo, ainakin yksi minun lempi kappaleistani on Krokuksen screaming on the night. Laitan sen tuohon alle niin voitte kertoa halutessanne mielipiteitänne siitä :)

      • tästä lähtee

        https://www.youtube.com/watch?v=uNKVyoG-AUk

      • Ja tässä toinen ;D

    • hot and fire

      Nythän on sitten meno oikein äitynyt, kun polkaksi laitettiin. On kyllä mukavia nuo hauskta ja hyväntuuliset joululaulut. Itse tykkään hieman surumielisitäkin kuten heaven in my arms, tähti tähdistä kirkkain (no ei niin surumielinen), tietty klassisia kuten ave maria. Ja esittäjällä on kyllä väliä. Niin ja tietty hiteistä tuo Last Christmas on aika ihku. Oon tällainen itkupilli, tunnelmoija. Huoh, täytyy varmaan laittaa levy pyörimään. Mites päivänne on muutoin mennyt?

      • MV..

        Niin, hyviä kappaleita on kyllä paljon. Mitä siulle tähän päivään ? Tuo Ave Meria on kyllä ihana, mutta minua siinä vierastuttaa vähän äiti- Marian palvonta, kuten katolilaisuuteen kuuluu.

    • Jahhah. Vai joolulauilui, pitäs kait osttoo se uus raskasta joolluu osttoo ; D)). Tännää olinnii virsveissuut kuntelemas. Pittää miu kuunnell teitin lemmikki piisei, nyt ku aikkoo o : ). Sitt annettaa pallautet : D)).

    • MV..

      Kävitkö laulamassa joululauluja ? Tai oliko joku itsenäisyyspäivään liittyvä juhla ? Miten muuten kuunteletteko virsiä ? Minä kuuntelen niitäkin mielelläni. Laitanpa tähän jonkun isänmaallisen virren.
      Jospa saadaan keskustelua aikaan senkin tiimoilta ;)

      • Eene oikkei hautajaisis soittele jooluvirssii. Pitäsköhä ylelxlt toivvoo nyt virssii, soittaskoha nuo? ; D)) Virssii aikkase harvoi tulloo kuunnelttuu, ehkä jos Enigma hoilottas : D)).

      • MV..
        yxkutale kirjoitti:

        Eene oikkei hautajaisis soittele jooluvirssii. Pitäsköhä ylelxlt toivvoo nyt virssii, soittaskoha nuo? ; D)) Virssii aikkase harvoi tulloo kuunnelttuu, ehkä jos Enigma hoilottas : D)).

        Niin tuttu kuva. Otin eilen nimittäin Oulussa piispan pihassa kuvan hienosta joulukuvaelmasta. Ajattelin, että voin näyttää sitä tutuilleni...Ihanan harraskuva ja kertoo joulun tärkeimmästä sanomasta ;)
        Ai olit hautajaisissa. Lämmin Osanottoni. Oliko hyvinkin läheinen ihminen ?
        Enigma, niin tuota :D)))))) Huh Huh...hyi sinua, tuhma !!!

        Setäpuolikkaan emäntä, ee sen lähheisempi. Mikäs Enigmas o : )?

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Setäpuolikkaan emäntä, ee sen lähheisempi. Mikäs Enigmas o : )?

        Arvoitus. Olen kuunnellut todella vähän Enigmaa ja se mitä kuulin oli Gregoriaanisen laulun sovitelmaa :) Mutta sanat olivat kaikkea muuta kuin hurskaat :P Tai no inhimillisset kuitenkin. Nam :P

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Arvoitus. Olen kuunnellut todella vähän Enigmaa ja se mitä kuulin oli Gregoriaanisen laulun sovitelmaa :) Mutta sanat olivat kaikkea muuta kuin hurskaat :P Tai no inhimillisset kuitenkin. Nam :P

        Ai onko niis sanojakkii?, Mieku luulin, jot hyö Jhoikkaaa : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Ai onko niis sanojakkii?, Mieku luulin, jot hyö Jhoikkaaa : D)).

        On on sanojakin. Ehkä heillä on tuotantoa useilta eri aikakausilta. En tiedä, mutta se mitä olen kuullut, niin oli selvät sanat.
        Tykkäätkö heidän kappaleistaan ?

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        On on sanojakin. Ehkä heillä on tuotantoa useilta eri aikakausilta. En tiedä, mutta se mitä olen kuullut, niin oli selvät sanat.
        Tykkäätkö heidän kappaleistaan ?

        En varmmaankkaa kuntele jatkuvast, sillo ku miellee juolahttaa. Renttouttaa kummast, niiku nuorempana Waspi ja zz-topit : D)). Täll hetkell Wiskarin pojan cd o autos. Vähä saman tyyppist, ku göstan mussiikki : ). Eekös ou ollunna puhe, ett melekkee kaikki ruokane ja cd:it o tullunna ostettuu aikkasen paljo.

      • Pumpum pumpum ;P

        https://www.youtube.com/watch?v=rk8t_xXuWLg

    • Kiitos Isänmaasta
    • vielä viimeinen :)
      • yx kutale

        Noh. Ehkä kummissii kuntelen nyt Ylexee ja parast enne pumpum pumpum : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Noh. Ehkä kummissii kuntelen nyt Ylexee ja parast enne pumpum pumpum : D)).

        En tykkää tuosta parasta ennen yhtyeestä. Makuasia. Kuuntelen aika paljon myös klassista. Mitenkäs te muut ?
        Hyvää yötä ja pumpum pumpum kaikille

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        En tykkää tuosta parasta ennen yhtyeestä. Makuasia. Kuuntelen aika paljon myös klassista. Mitenkäs te muut ?
        Hyvää yötä ja pumpum pumpum kaikille

        Meinasitkos nukkummaa, elä kuvittelekkaa ; D.

    • hot and fire

      Ei virsiä kuulkaattes. Kaikki muu käy paitsi virret käy vapaa-aikana. Jos uskonnollista pitää olla niin vaikkapa gospel musiikkia sitten. Kuuntelin muuten tuon screaming in the night kappaleen. Ihan ok, paitsi turhan melankolinen ja ehkä liian kepeä oman lajinsa edustaja, sellainen powerimpi kappale olis parempi. Eikä sanatkaan ihan..
      Mitäs muuta päiväänne?

      • yx kutale

        Kuntelin minnää, tai taisin kahel : ). Pitäs kunnell usseemman kerran, jotennii ee korva ottanna tännää. Liekkö ollunna nuo muahalaskiaiset syyn. Kestivät kuus tunttii. Näkipähä serkku tyttöi ja poikkii kans : ). Ee oikkei muut ou kerennä tekemmää.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Kuntelin minnää, tai taisin kahel : ). Pitäs kunnell usseemman kerran, jotennii ee korva ottanna tännää. Liekkö ollunna nuo muahalaskiaiset syyn. Kestivät kuus tunttii. Näkipähä serkku tyttöi ja poikkii kans : ). Ee oikkei muut ou kerennä tekemmää.

        Muistan, kun hautajaisia oli useita peräkkäin. Suvun vanhimpia meni monta lyhyin väliajoin. Tuntui, että se melankolinen tunne jatkui kuukaudesta toiseen ja oli vaikea päästä normaaliin elämää kiinni. Toki sekin vaikutti, miten läheisiä olivat minulle.
        Mutta kaikesta huolimatta sukulaisia oli kiva tavata.
        Oliko sinulla Kutale iso suku ? En enää muista mitä olet kertonut siitä.

        Tuota tuota. Uskalttaako kerttoo? Viell säikähättä : ). Isänpuolelt ukill oll kolome emänttee. Ee nyt yht aikkoo, vua peräkkäin. Tais puoskiikkii kerttyy kaheksantoist ja oll viell hiä postikuskikkii, ett nii : ). Sota vei osan kylläkkii, nytt elos kolome. Kyllhä nykysseennii soppii talonpoikkoo, urheilijjoo, pappii ja miljonäärrii. En välttämäti lehttee laittas mittää ylleiskuhttuu juhliin, jotka sijoittus pyhhää ; D)). Mites siull?

        Sukulaisia on paljon, ja elossakin satoja vielä. Me olemme hyvin keskiluokkaista porukkaa. Ei ole tohtoreita, mutta ei myöskään työttömiä eikä rikollisia tietääkseni. Eli voisi sanoa, että tavallisia työtätekeviä ihmisiä kaikki. Toki moni vielä opiskelee tai taas.
        Ilmankos sitä tuntee itsensäkin niin tavalliseksi ihmiseksi : )
        Ja se on mukava tunne.
        Oletko muistanut kuntoilla ?

        : D En ou kehanna ennee puoll kahenmais yöll rueta polokemmaa, eekä oikkei enne töitäkkää. Nyt ois varmmaannii semmost aikkoo viiko verra : ). Sepä se, tavalline tunttoo vähä ouoks ihtesä tohtorien yms. seuras juhlis. Välttämäti rahvaan huulenheitot, ee avvauvu heill : D)). No oll ies jottai puhheen aihet, ku o tuo letti : D)). Toissaalt iha positiiviset "kemut"

      • jotain tuttuakin
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Sukulaisia on paljon, ja elossakin satoja vielä. Me olemme hyvin keskiluokkaista porukkaa. Ei ole tohtoreita, mutta ei myöskään työttömiä eikä rikollisia tietääkseni. Eli voisi sanoa, että tavallisia työtätekeviä ihmisiä kaikki. Toki moni vielä opiskelee tai taas.
        Ilmankos sitä tuntee itsensäkin niin tavalliseksi ihmiseksi : )
        Ja se on mukava tunne.
        Oletko muistanut kuntoilla ?

        Hyvää yötä kaikille itsenäisille Suomalaisille : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Hyvää yötä kaikille itsenäisille Suomalaisille : )

        Tuas tunti turhhaa tiäll : (. Ee pitäs piällekkäi kirjutell ; ) Samat sanat, ku etellinennii ja itepäisill kanss hyvvii öit : D)).

    • Itsenäisyyspäivää
    • mV..

      Kuka aikoo seurata linnan itsenäisyyspäivän juhlia ? En muuta viitsi tänään kirjoittaa tähän ketjuun, koska olen ollut niin hirveästi äänessä ja harrastanut yksinlauluakin.

      • yx kutale

        Koko ajan sivusilimäll, mustikkalökkii juen seurattaan ; ). Mukavan värinen puku tuoll Resitentin rouall : ). Mullakkii o ähky, pitikuallii tein tännää. Otin parin tunnin tirsot tuos, nyt jakssaa : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Koko ajan sivusilimäll, mustikkalökkii juen seurattaan ; ). Mukavan värinen puku tuoll Resitentin rouall : ). Mullakkii o ähky, pitikuallii tein tännää. Otin parin tunnin tirsot tuos, nyt jakssaa : ).

        Olet ihan samoissa tunnelmissa kuin minä.: ) Vain glögi puuttuu minulta. Rouvalla on todella kaunis puku, illan paras. Ja onhan siellä tuttujakin muutama, hienoinen yllätys.
        Todella hienoa tämä Suomen itsenäisyys : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olet ihan samoissa tunnelmissa kuin minä.: ) Vain glögi puuttuu minulta. Rouvalla on todella kaunis puku, illan paras. Ja onhan siellä tuttujakin muutama, hienoinen yllätys.
        Todella hienoa tämä Suomen itsenäisyys : )

        Pikkuse arvostelleisin tuot pukkuu, ee tuo valakkee luahus oikkei soinnu tuoho. Näättää ku essu ois pyörähtännä tuakse : ). Ee ou miu tuttui tuoll yhttää, o tainneet rueta rötväilemmää liikkoo : (. Mustikka löki oll hyvvee. Mittees out luatinna tännää? : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Pikkuse arvostelleisin tuot pukkuu, ee tuo valakkee luahus oikkei soinnu tuoho. Näättää ku essu ois pyörähtännä tuakse : ). Ee ou miu tuttui tuoll yhttää, o tainneet rueta rötväilemmää liikkoo : (. Mustikka löki oll hyvvee. Mittees out luatinna tännää? : ).

        Meillä on eri maku, pidän puvusta oikeasti. Mutta makuasioista ei ........ . Kuntoillut olen monta tuntia ja käynyt kyläilemässä parin sukulaisen luona. Hyvää ruokaa syönyt. Ihan mukava päivä : ). Luulin jo , ettet kirjoittelisi tänne enää.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Meillä on eri maku, pidän puvusta oikeasti. Mutta makuasioista ei ........ . Kuntoillut olen monta tuntia ja käynyt kyläilemässä parin sukulaisen luona. Hyvää ruokaa syönyt. Ihan mukava päivä : ). Luulin jo , ettet kirjoittelisi tänne enää.

        Mitenkänii????

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Mitenkänii????

        No, kun olit .......... : ) Sen takia.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        No, kun olit .......... : ) Sen takia.

        Peithä sinnää .......... : D)). Arvooppa olinko minnää? : (.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Peithä sinnää .......... : D)). Arvooppa olinko minnää? : (.

        Nyt olen sanaton.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Nyt olen sanaton.

        Nii`i, on nää palstat kummallissii paikkoja : ). Ei näit oikkei tajunna par vuot sitte tänne eksyis, mihi polokas. Kavallii saittija tämmöset : ). Kuka lie keksinäkkää nää.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Nii`i, on nää palstat kummallissii paikkoja : ). Ei näit oikkei tajunna par vuot sitte tänne eksyis, mihi polokas. Kavallii saittija tämmöset : ). Kuka lie keksinäkkää nää.

        Mikä olikaan se pv kun aloitimme yhteisen kirjoittelun ? Virkistätkö muistiani. Eikö ollut lokakuun ? :s pv ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Mikä olikaan se pv kun aloitimme yhteisen kirjoittelun ? Virkistätkö muistiani. Eikö ollut lokakuun ? :s pv ?

        Eehä myö tarkkoja oll, mutt ensimmäine kirjutus JT:n oll 25.09.2013 klo 22.37 En muistanna kävin tuollt kahtomas, män vähä aikkoo. : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Eehä myö tarkkoja oll, mutt ensimmäine kirjutus JT:n oll 25.09.2013 klo 22.37 En muistanna kävin tuollt kahtomas, män vähä aikkoo. : ).

        Voi kiitos : ) Olisin voinut vannoa, että lokakuun 15:s. Muisti pettää. Mukava on ollut tutustua sinuun ja kaiken kaikkiaan kirjoitella kanssasi. Tuntuu vain välillä siltä, että oletkin joku tuttu, paljon yhteensattumia ja pää sekoittaa lisää irl. Ja nämä muut viestit näillä palstoilla ja muilla, tulee niitä lukiessa vielä sekavavampi olo. Siksi tämä kirjoittelu ei tee hyvää minulle, vaikka oletkin mukava ja älykäs ihminen.
        Mitä mieltä olet itse palstoista, kirjoittelusta yms.

        Pakko toivotella hyvät yöt : ) Huomenna joululahjaostoksille.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Voi kiitos : ) Olisin voinut vannoa, että lokakuun 15:s. Muisti pettää. Mukava on ollut tutustua sinuun ja kaiken kaikkiaan kirjoitella kanssasi. Tuntuu vain välillä siltä, että oletkin joku tuttu, paljon yhteensattumia ja pää sekoittaa lisää irl. Ja nämä muut viestit näillä palstoilla ja muilla, tulee niitä lukiessa vielä sekavavampi olo. Siksi tämä kirjoittelu ei tee hyvää minulle, vaikka oletkin mukava ja älykäs ihminen.
        Mitä mieltä olet itse palstoista, kirjoittelusta yms.

        Joskus kieltämäti tunttuu silt : ). Kiinnostais tiettee, mistee ne siu tottuus rosentit pienennöö? : ). Itekkii nuist piikittelyhommist ain toissaall kirjuttelen, tunttuu jott joku omis nekkii. Mutt eehänäist kannata ottoo ressii, jos joskus napsahtas kohallee ni hyvä. Mutt eppäill soppii, eekä kaikkee pijä lähttee. Mutt meill o hyvä ryhmä tiäll, soittaill elämä asioit ja kokkaill : D)). Mielestän tiäll renttouttuu, raskkaa työpäivä jäläkkee. Ku vua ee unoha kokonnaa irl:n elämmee. Ainu näis o, ett kaikki näkköö juttuset : ). Pitäsköhä sannoo öit ja elä ota ressii, miell avvoimen ja järki mukan : ). Nukuttaa kaikes rauhas, levollisinmielin : ). Ja huomen soppoommaa.

        Tuli shoppailtua ja paketoitua lahjat. Myöhästyin jutuistanne : (. Minun totuusprosentit
        ovat kyllä enemmän kuin 80. Jopa 95, miten sen nyt ottaa. Miltei kaikki on totta, mistä minua ei tunnista. Kaikkeahan ei pidä ottaa tosissaan näin yleisellä palstalla. Sehän on jutun juoni, kai. Mutta tyhmäähän olisi satuja kertoa. No nyt minä sitten juttelen täällä itsekseni, kun myöhästyin. Tykkään niin lahjojen ostamisesta ja paketoinnista, että unohdin ajantajun. Mukavaa työviikkoa sinulle ja oikein virkistäviä unia : )

        ; D Renttouttaa se yksinnii puhelu, kuvvua ee ruppee ihtesä kans riitelemmää. Ostitkos pehmeit vai kovvii lahjoja? Miust o hankala nykysi osttoo lahjoja, kaikill o jo kaikkee. Mittää e löytännä eelen, pittää varmmaa män ens viikolopull joolumarkkinoill. Jotennii kehttuuttaa , pitäs varmmaa rueta kuntelemmaa joolulaului : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        ; D Renttouttaa se yksinnii puhelu, kuvvua ee ruppee ihtesä kans riitelemmää. Ostitkos pehmeit vai kovvii lahjoja? Miust o hankala nykysi osttoo lahjoja, kaikill o jo kaikkee. Mittää e löytännä eelen, pittää varmmaa män ens viikolopull joolumarkkinoill. Jotennii kehttuuttaa , pitäs varmmaa rueta kuntelemmaa joolulaului : ).

        Jospa menisit lenkille, täälläpäin ainakin aika raikas ilma: ) Vai oletko liian väsynyt sellaiseen työpäivän jälkeen? Minulla on tapana ostaa vain käyttötavaraa tai elämyslahjoja tai sitten herkkuja, jollen tee niitä itse. Jos minulla olisi enemmän aikaa, tekisin itse lahjat. Nyt ei niin ole, hyvä kun ehtii ostaa ne. Jollekin vanhemmalle ihmiselle kaunis joulukukka on paras lahja, huomaan aina miten he ilahtuvat kukista.
        Tänä iltana ajattelin leipoa, saas nähdä jaksaako.
        Voin antaa joululahjavinkkejä, jos kerrot iän ja sukupuolen : )

        Tiäll töis tulttuu tihkutti vettä, otin tirsot tuos. Meinasin rueeta vaihtammaa puolenkymment verhhoo ikkunoihin : ). Uskaltasko tuot kyssyy vinkkijä? Sitt Kummipoik ja muu nuoriso, vehkkeet kiinni!!!! Myö vähä suunnitellaa ; D)). Alotettaa vanahemmast piäst piäll 30 kymppine poikamies, alle 30 kymppine pariskunt, puoskankans (Nää o jo vanaha pariskunt : D))) ja piälle 20 kymppine nuorpar (ee pitkkää viell yhes). Täs nyt aluks. Huomen iltan meinasin toimmii namusetänä : D)).

        Aiotko todella ostaa kaikille ed:lle lahjoja ? Arvostan. Näin liikunnallisena ihmisenä esittäisin siihen liittyviä lahjoja. Niitähän on vaikka mitä. Toisaalta pareille voisi ostaa leffalippuja, jotta pääsevät yhdessä iltaa viettämään tai vaihtoehtona konsertti/teatteri-iltaa. Nuorimmalle parille varmaan helpoin ostaa, koska kaikkea varmaan tarvitaan. Eikä ole valmiina vielä kaikkea. Poikamiehelle vaikeinta miettiä, pitäisi tietää mitä harrastaa. Itse ostan joillekkin vaatteita, kun tiedän merkin mistä pitävät ja joillekkin hajuvesiä tai muita kemik.tuotteita, kun on varma toisen mausta. Muuten lahjakortti on parempi : )
        Mutta nyt leipomaan. Palailen vielä, saa nähdä onko ketään paikalla : )

        Kait nyt enon täättyy, jotta vai eekö? (O_o). Vuatteita ostelet poikamiehill?: D)). Jottai tuommossii lahaja kortti tahi muut lippui oun harkinna. Ett ou harkinna menemist tuonne koko Suomi leippoo kilippailluun? Nähtäs siut televisios : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Kait nyt enon täättyy, jotta vai eekö? (O_o). Vuatteita ostelet poikamiehill?: D)). Jottai tuommossii lahaja kortti tahi muut lippui oun harkinna. Ett ou harkinna menemist tuonne koko Suomi leippoo kilippailluun? Nähtäs siut televisios : ).

        En harrasta kilpailuja kuin leikkimielellä : ) Kyllä olen ostanut poikamiehillekin vaatteita, mutta ovat olleet reilusti nuorempia, sellaisia alta 20 v. Ovat tykänneet sporttivaatteista. Sanoivat, että minulla on hyvä maku. No en tiedä, mutta aikas kallis maku ainakin. Kummipojat ovat olleet lahjoihinsa tyytyväisiä. : )
        Leipominen on mukavaa, saas nähdä miltä kokeiluni tänä jouluna maistuvat.
        Aiotko itse leipoa ?

        Taittaa miu leepomiset jiähä torttuloihin : D. Tännää tuos ostelin tukileivokssii isäpunssi palleroissii ja äitteen suklaa palleroissii. Mahttaat oll hyvvii : ). Nii kalliiks ne kummipojat tulloo? ; D vai tulloonko tytöt kalliimmaks?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Taittaa miu leepomiset jiähä torttuloihin : D. Tännää tuos ostelin tukileivokssii isäpunssi palleroissii ja äitteen suklaa palleroissii. Mahttaat oll hyvvii : ). Nii kalliiks ne kummipojat tulloo? ; D vai tulloonko tytöt kalliimmaks?

        Tuosta kilpailuteemasta. Oletko kilpailuhenkinen ? Ja uskotko, että voi voittaa, vaikka ei kilpailisikaan ? ; )
        Luulisin, että sukupuolesta riippumatta lahjat maksavat ........ . Mutta mukavaahan se on ilahduttaa toisia.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Tuosta kilpailuteemasta. Oletko kilpailuhenkinen ? Ja uskotko, että voi voittaa, vaikka ei kilpailisikaan ? ; )
        Luulisin, että sukupuolesta riippumatta lahjat maksavat ........ . Mutta mukavaahan se on ilahduttaa toisia.

        Nuorempana suatoin ollakkii, vanahimmite kerkivvää muutennii. Vähä voitto riippuupi toisen innokkuuvvest, jos ei kilipasill oltaskaa ; ). Just tuos sottailin, jos oisin nuorempi osttaisin itellen työpaikan. Vua ku nykysin o kilippailu kovvoo, tiukkoo ois rehellisen pärjätä : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Nuorempana suatoin ollakkii, vanahimmite kerkivvää muutennii. Vähä voitto riippuupi toisen innokkuuvvest, jos ei kilipasill oltaskaa ; ). Just tuos sottailin, jos oisin nuorempi osttaisin itellen työpaikan. Vua ku nykysin o kilippailu kovvoo, tiukkoo ois rehellisen pärjätä : ).

        Miltä alalta ostaisit ? Totta on, että työttömiä on liikaa, kilpailu työpaikoista lisääntyy.
        Voisin ajatella opiskelevani toisen ammatin, jos sen voisi tehdä työn ohella. Mutta en aio sitä tehdä. En enää. Aika on liian kallisarvoista ............. .
        Rehellisyys, mikä sen hienompi arvo ihmisellä : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Miltä alalta ostaisit ? Totta on, että työttömiä on liikaa, kilpailu työpaikoista lisääntyy.
        Voisin ajatella opiskelevani toisen ammatin, jos sen voisi tehdä työn ohella. Mutta en aio sitä tehdä. En enää. Aika on liian kallisarvoista ............. .
        Rehellisyys, mikä sen hienompi arvo ihmisellä : )

        Pikkune kioski tai ee se nyt ihanpien ou : ). Nyt toivottelen hyvvii öit, aikassee noosu viikkotuas : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Pikkune kioski tai ee se nyt ihanpien ou : ). Nyt toivottelen hyvvii öit, aikassee noosu viikkotuas : ).

        Sinulle myös : ) Ja kiitos keskusteluista. Voisi olla kiva idea, tuo.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Sinulle myös : ) Ja kiitos keskusteluista. Voisi olla kiva idea, tuo.

        Kioskist suapi keittoloonastakkii ja kahvii. Pitäs lööttee varmmaa kokkikkii ; D. Jahhah käviskös suihkus ja lähtis viänneltäväks : ).

    • MV..

      Olen joutunut viime aikoina työskentelemään itseni kanssa enemmän kuin koskaan ennen.
      Elämässäni on ollut myös vaikeuksia, kuten jokaisella ihmisellä. Jotenkin olen aina ihmeesti saanut voimaa selvitä niistä kovinkaan paljon muuttumatta itse. Tai sanottaisiinko, että olen pysynyt tasapainossa.
      Viime aikoina fyysinen kuntoni on mennyt vauhdilla alaspäin. Tosin nyt se on alkanut nousemaan hitaasti, mutta varmasti.
      En voi enää henkisesti yhtä hyvin. Älyttömästi stressiä :(
      Fyysisen kunnon menetyksen myötä en ole enää jaksanut ottaa vaikeuksia vastaan niin kuin ennen.
      Huomaan itsestäni nousevan ikäviä tunteita, kuten itsesääliä, kateutta, katkeruutta ja itsekkyyttä. Varmasti tuo kaikki on heijastunut myös tänne, vaikka yritän välttää noita tunteita.
      Tilanteen hyväksyminen vie aikansa.
      Toivon totisesti, että selviän tästä nykyisestä tilanteestani kunnialla, niin että jaksan hyväksyä kaikki ihmiset sekä myös itseni enkä katkeroituisi :(
      Ainakin aijon taistella sitä vastaan .D
      Pidän palsta lomaa.
      Hyvää joulua kaikille.
      Olette olleet kaikki tosi mukavia.
      Niin vielä palstailusta, kuten olemme täällä porukalla jo todenneet niin näiden juttujen perusteella ei voi tehdä ihmisestä mitään johtopäätöksiä eikä oikeasti ottaa itseensä tai omia mitään. Sillä täällä on kuitenkin niin kapea-alaista tämä touhu, että marginaalin ulkopuolelle jää vielä hyvin paljon hämärää tilaa.
      Tonttuilemisiin :)

      • musikaalinen tonttu

        Sain kerran toivotuksen, jonka itse pystyin toteuttamaan, vaikka olin vakavasti sairas ja se meni näin:

        " Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
        tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
        vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat."

        Jaan sen tähän, jos auttaa sinuakin.

        Tonttuillaan sopuisasti - tärkeintä on hyväksyä ensin itsensä kaikkine vikoinensa ja sitten rakastaa pyyteettömästi lähimmäisiään.

    • yx kutale

      Hyvvee palsta lommoo sull MV, mutt käähhä kummissii joulun mais moikkoomas : ), tahi millo vua. Eläkä ressoo ihteäs, huastele asioist siskojes kans ja muihennii tuoll irlis. Ee kannata kaikkee pittee sisässään. Ja sitt sinne jumpparill, kyll ne ossoo kunttoo hoijjell. ; D Muista se sissää ja ulos henkitys ja valloisat mietteet mieles. MT:een toivotukses o paljonnii asijjoo. Ja viell jos kohtalo pyllisttää, kannattaa pyllisttee takas. Taaperttoo etteepäi, ekä tyyttyy siihe.

    • yx kutale

      Hyvvii öit. Nukkummaa loto jäläkkeen. : )

    • hot and fire

      Kyllä sitä jouluna passaa tonttuilla. Joulun värit, tuoksut ja maut saavat aistit valppaimmilleen. Hitsit, kunhan vaan ei tulis musta joulu. No, tässä kiireessä maalliset murheet kyllä siirtyy syrjään, mutta palaahan ne aina mieleen kun rauhallisempia hetkiä tulee. Itse nykyisin kyllä kaipaan ja tykkään tuollaisista rauhallisista ja hiljaisista hetkistä ja ihan parhaassa seurassakin eli itsekseni. Täytyy välillä tankata tuota rauhaa.
      Mutta hyvää yötä kaikille.

    • jotain tuttuakin

      Enpä ennättänyt tänä iltana keskusteluihin : (. MV:lle tsemppiä elämään ja voimia siihen mitä olet tekemässä ja kokemassa. Kanssasi on kiva jutella, niinkuin muidenkin. Kirjoittelet sitten kun siltä tuntuu. Olet oikeassa siinä, ettei toisia palstan kautta tunne. Vain osan inhimillistä elämää kuitenkin. Jokaisella on niitä ylämäkiä, jotka vaativat enemmän voimia. Pitää vaan sinnitellä, kun tietää, että pian taas helpottaa.
      HF, olen myös kiireinen ja välillä otettava rennosti minunkin. Kuten nyt. Toivokaamme valkeaa joulua.

    • hot and fire

      Hauskan nimisiä tuotteita on kutale ostanut isän punssi palleroisia ja äidin suklaa palleroisia. Et ole tosissasi, ei tuon nimisiä tuotteita ole olemassakaan, taidat olla itse keksinyt? On sitten tullut juotua liika lökiä vai? palleroisia, taidat narrata.
      Mites päivä muuten on mennyt? Oletteko olleet työn äärellä vai shoppailemassa?

      • yx kutale

        : D)) Ee kehannu pahempi nimissii osttoo ja jos veis viemiseks suattas suaha korvill. Ihan kuule totta o. Mustikka lökkii otin ja pakko tunnusttoo ostin joolulahjoiks likköörikonvehteja. Vua kävi nii ikäväst, jott olivat sulanneet. Joottuu ite syömmää pois, kehttoo heittee hukkaa : D)). Nyt taijjan männä nukkummaa hyvvii öit. Pittää kahttoo viell,mittee se JT:ee sottailloo : ).

      • Ainii totiste rohviilikuvas : D)). Mie puhun ain totta.

      • jotain tuttuakin
        yxkutale kirjoitti:

        Ainii totiste rohviilikuvas : D)). Mie puhun ain totta.

        Niinpä niin : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Niinpä niin : )

        Lapunlaitoin tuoho ettee ettei näy tuettu kohe : ). Äiteen palleroit maistelin tuos, oll aikkasen imellii, hyh. Onneks nuo punssit tull viettyy ....... ......... . : D)). Hieroja "täti" tännää käsittell niskkoo, pikkuse ramassoo. Taittaa pittee rueta auttuaan nukkummaa : ). Hyvvii öit, antteeks JT aikassee nukkummaa meno : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Lapunlaitoin tuoho ettee ettei näy tuettu kohe : ). Äiteen palleroit maistelin tuos, oll aikkasen imellii, hyh. Onneks nuo punssit tull viettyy ....... ......... . : D)). Hieroja "täti" tännää käsittell niskkoo, pikkuse ramassoo. Taittaa pittee rueta auttuaan nukkummaa : ). Hyvvii öit, antteeks JT aikassee nukkummaa meno : ).

        Eipä haittaa, menen itsekin. Hyvää yötä : )

    • hot and fire

      Voi jummi jammi. Kaiken tämän roskan ja ikävän fiiliksen päälle pitääkin olla sitten niin hitsin synkkää. Tuntuu siltä, että vois mennä talviunille. Pitäis vaan olla semmoinen pehmeä, lämmin ja turvaisa paikka. Huoh. Mietin tässä, että olis se toisaalta kivaa olla talvisaikaan etelän lämmössä. Pitäiskö lähtee töihin etelänmaille? Mitähän sitä tekis. Vois ruveta sellaiseksi rantatuoleja vuokraavaksi rantatytöksi? No, jaa täytys varmaan käydä salilla vähän enemmän, kun ei nyt ihan oo sellaisessa baywatch mitoissa. Vähän vanhaltakin taitais näyttää. Mut hei, jos mä otan sen baywatch ritari ässän, David hasselpähkinän mukaani niin sittenhän minäkin näyttäisin nuorelta neidolta? Aika hyvä ajatus, vai mitäs sanotte.
      Miten päivänne on mennyt? Onko kutale taas nautiskellut niitä punssipalleroisia?

      • yx kutale

        Hih hih, vaii litaliässee se kaippailloo : ). Vein punssipalleroiset eelen ....... ........ : D, niinku kerroin. Just otin maraschino namun : D, hyi minkä makune : ). Joolukortteja kirjuttelin jonkun verran.

    • hot and fire

      No, laitappa kortti tulemaan. Mitä on maraschino namut? En kauheasti tiedä noista karkeista sinä taidat enemmänkin olla noihin karkkeihin erikoistunut setä ( ei nyt sentään namusetä). Vo ei, joulukortit vielä ihan vaiheessa..

      • yx kutale

        Laitappa osote? Jottai nestet oll sisäll namus : ). Kiire taittaa tull sull, perjanttaihin männes pittää kirjuttoo. Muute männöö kalliimp maksu. Jah, katon tuos viikinkiloton ja ruppeen köllimmää. Hyvvii öit kaikill : ).

    • hot and fire

      No menee sitten yötöiksi tuo kirjoittaminen. No, on sitä aiemminkin yöllä kirjoitettu. Itselläni on sellainen tapa, että valitsen kortin aina saaja ajatellen ja lähetän kortin mukana pienen, kauniin ajatuksen.
      Hyvää yötä kaikille!

    • yx kutale

      Minnekkä JT tuas o hävinnä? : ).

      • jotain tuttuakin

        En ole hävinnyt. Vähän kiireitä edelleen : ( Kyllä taas joulun jälkeen ennätän enemmän juttelemaan. Jos joku enää silloin on täällä. Mutta silloin tällöin käyn ennen jouluakin. Mistäs noita palleroisia ostit ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        En ole hävinnyt. Vähän kiireitä edelleen : ( Kyllä taas joulun jälkeen ennätän enemmän juttelemaan. Jos joku enää silloin on täällä. Mutta silloin tällöin käyn ennen jouluakin. Mistäs noita palleroisia ostit ?

        Noppeestihha sinä löyit : D. Työkaver myöskentell, ilimmeisest urhheiluseuran hyväs : ). Aika imellii nuo palleroiset o ja hinta kohillaan : D)). Jokos kortit o lähetelty?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Noppeestihha sinä löyit : D. Työkaver myöskentell, ilimmeisest urhheiluseuran hyväs : ). Aika imellii nuo palleroiset o ja hinta kohillaan : D)). Jokos kortit o lähetelty?

        Kylläpä on kaikki mitkä postin kautta kulkevat. Muutaman vien itse perille. Täytyy sanoa, että leipominen on mukavaa. Voi kokeilla kaikenlaisia uusia reseptejä ja makuja. Karkkejakin voisi tehdä : ) Keksin taas uuden harrastuksen itselleni.
        Harrastatko penkkiurheilua ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Kylläpä on kaikki mitkä postin kautta kulkevat. Muutaman vien itse perille. Täytyy sanoa, että leipominen on mukavaa. Voi kokeilla kaikenlaisia uusia reseptejä ja makuja. Karkkejakin voisi tehdä : ) Keksin taas uuden harrastuksen itselleni.
        Harrastatko penkkiurheilua ?

        : D)) Penkki urheiluko se o ? Jonnii verra, myöskkii tuoll fysioterapias, jottai taivutukssii ja kiertoja tehhään penkill : ). Jatkettaa huomen tuost jutustelluu. Ossootkos marenkija tehä?, nam. Mutt nyt toivottelen hyvvii öit : ).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        : D)) Penkki urheiluko se o ? Jonnii verra, myöskkii tuoll fysioterapias, jottai taivutukssii ja kiertoja tehhään penkill : ). Jatkettaa huomen tuost jutustelluu. Ossootkos marenkija tehä?, nam. Mutt nyt toivottelen hyvvii öit : ).

        On tämä elämä kyllä semmoista taistelua välillä, että mä voin sitten sanoa harrastavani kamppailulajeja. Vastapainoksi täytyy varmaan tanssahdella. Tuosta penkkiurheilusta sen verran, että itse olen sen verran tekijäluonne, että kyllä olis penkkiurheilu vaikeaa. Kauheetahan se olis jos täytyis kesken esityksen, pelin ym.itse rynnätä mukaan. Mitäs muiden päivä on mennyt?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        : D)) Penkki urheiluko se o ? Jonnii verra, myöskkii tuoll fysioterapias, jottai taivutukssii ja kiertoja tehhään penkill : ). Jatkettaa huomen tuost jutustelluu. Ossootkos marenkija tehä?, nam. Mutt nyt toivottelen hyvvii öit : ).

        Marenkeja, tottakai osaan tehdä. Ovat myös minun lemppareita : ) Ja oikeastaan terveellisiäkin, proteiinia ja hiilareita." Palautumisleivoksia " : )
        Valoisia unia : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Marenkeja, tottakai osaan tehdä. Ovat myös minun lemppareita : ) Ja oikeastaan terveellisiäkin, proteiinia ja hiilareita." Palautumisleivoksia " : )
        Valoisia unia : )

        Noh. Mittees out ruennu harrastammaa? Vai tervveellissii, sitähhä minäkkii : D)).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Noh. Mittees out ruennu harrastammaa? Vai tervveellissii, sitähhä minäkkii : D)).

        En paljasta sitä vielä, kun ei ole aikaa sille kuitenkaan. Sen verran kerron, että se on lapsuuden ja nuoruuden lemppariharraste ollut. No ostitko joululahjoja vai vasta huomenna ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        En paljasta sitä vielä, kun ei ole aikaa sille kuitenkaan. Sen verran kerron, että se on lapsuuden ja nuoruuden lemppariharraste ollut. No ostitko joululahjoja vai vasta huomenna ?

        Huomen mänen kahtelemmaan, josko jottai Joolumarkkinoilt löötys : ). Vielähän täs yll viikko o ehttii lahjoja, mikkää kiire ei viell ou ; D. Mites myrskyst selevitty, ehejin nahoinko?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Huomen mänen kahtelemmaan, josko jottai Joolumarkkinoilt löötys : ). Vielähän täs yll viikko o ehttii lahjoja, mikkää kiire ei viell ou ; D. Mites myrskyst selevitty, ehejin nahoinko?

        Pienet myrskyt ei minua kaada, mutta olen kerran ollut sellaisessa rajuilmassa, että piti pitää puusta kiinni, etten lähtenyt "lentoon". Mieliinpainuva kokemus oli : )
        Oletko joulumielellä ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Pienet myrskyt ei minua kaada, mutta olen kerran ollut sellaisessa rajuilmassa, että piti pitää puusta kiinni, etten lähtenyt "lentoon". Mieliinpainuva kokemus oli : )
        Oletko joulumielellä ?

        Voisha sannoo niinnii, ett iha pikkusen : ). Pitäsköhä huomen osttoo jo Joolukukka? Suomeskos puut hallailit ja muistatkos lajin : D))?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Voisha sannoo niinnii, ett iha pikkusen : ). Pitäsköhä huomen osttoo jo Joolukukka? Suomeskos puut hallailit ja muistatkos lajin : D))?

        Ihan olin kotiseudulla ja melkein pihakoivussa kiinni. Ja lisäksi oli maa jäässä, jottei pitoa ollut sieltäkään puolelta. No, kun aikani odotin, myrsky tyyntyi ja pääsin kotiin lähinnä luistelemalla. Olen ostanut kotiin jo kaksi joulukukkaa : ) Kannatan ajatusta.
        Ja aika edullisesti sain, muutamalla eurolla.
        Muistuit eilen mieleen, kun näin niitä mainostamiasi palleroisia myynnissä ihan lähikaupassa : )

        No ostitkos? Joolutähen vois osttookkii, jos ee hyvin kylymä ou. Rupsahttaa, jos autos suap vettoo. Hajukukkassii e osta, korkkeinttaa siskoll. Siis hyväsinttijä : D)). Sie kummissii tykkeet niihe Joulusest hajust? Mikäs muute viilinki sull o talavest ja kaikest muust kiirreest?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        No ostitkos? Joolutähen vois osttookkii, jos ee hyvin kylymä ou. Rupsahttaa, jos autos suap vettoo. Hajukukkassii e osta, korkkeinttaa siskoll. Siis hyväsinttijä : D)). Sie kummissii tykkeet niihe Joulusest hajust? Mikäs muute viilinki sull o talavest ja kaikest muust kiirreest?

        En ostanut, karkkeja syön harvoin. Voi olla, että jos niitä enemmän teen, pakko on maistella kuitenkin. Hyasintit jätän kauppaan. En osaa hoitaa niitä oikein. Joulutähti on lempijoulukukkani, sellainen tuuhea monilatvainen.
        Talvi voisi olla valoisampi, en pidä pimeydestä. Onneksi on joulu ja joulutohinat, niin pimeys unohtuu välillä. Hyvää viikonlopun alkua ja yötä : )

        Hyvvii öit : ).

    • yx kutale

      Mon latvasen jooluntähe ostin, ois ollunna nätti atsaleakkii kyll. Kehttoo hyvin monttoo kukkoo kummiskkaa osttoo : D. Ilo se tuokkii o silimäll. Ee tuo paljjoo satanna lunt, mites siell? : )

      • jotain tuttuakin

        Lunta on riittävästi : ) Ei varmaan kauaa pysy maassa. Mutta nautitaan niin kauan kuin sitä on. Hiihtämään en ennätä ennen joulua. Onko sinulla muita vknloppusuunnitelmia ? Aion itse kyläillä sukulaisten luona vknlopun, joten en varmaan paljon kirjoittele ennen maanantaita. Joten hyvää yötä toivottelen jo nyt : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Lunta on riittävästi : ) Ei varmaan kauaa pysy maassa. Mutta nautitaan niin kauan kuin sitä on. Hiihtämään en ennätä ennen joulua. Onko sinulla muita vknloppusuunnitelmia ? Aion itse kyläillä sukulaisten luona vknlopun, joten en varmaan paljon kirjoittele ennen maanantaita. Joten hyvää yötä toivottelen jo nyt : )

        : ( Elänyt kehttoo näi aikassee lähttee nukkummaa. Pittää varmmaa kehitell jottai, jos sinnuukkaa ee näy tiäll. Ite en sitt muananttain joovva, ku yöll tänne tuas tahi uamupäiväst. Hyvvii äit sitt kummiskkii, jos ett pysy herreill : ). Pittää sitt rueta kahtommaa muskettisoturiloit nelosellt : ).

    • Leivonnan lomasta :)
      • yx kutale

        Mttees palleroissii leivoi vai torttuiko? : D Olpas iso kannell tuos viteos : D)). Tuoha oll ku club off fife, mutt ee sinne päinkkää : D)) ja ilost meininkkii.

      • edel.
        yx kutale kirjoitti:

        Mttees palleroissii leivoi vai torttuiko? : D Olpas iso kannell tuos viteos : D)). Tuoha oll ku club off fife, mutt ee sinne päinkkää : D)) ja ilost meininkkii.

        Haluatko oikeasti tietää ? taateli-kookospiirakan, 2 taatelikakkua, 2 suklaakuorrutettua tiikerikakkua. 2 hedelmäkakkua. 2 sacherkakun pohjaa. Ei kannata kysyä miksi :D No niin, siivo sen mukainen. Huomiseksi jää pullataikinan teko. Muut myöhemmin. Hyvää jatkoa. Nähdään taas. Olkaa kiltisiti ;P

      • yx kutale
        edel. kirjoitti:

        Ainaha myö ollaa ja muistahha henkitell välill ; D)). Nyt pittää män koruja valihtemmaa toisell saitill : D)).

      • En ole utelias
        yx kutale kirjoitti:

        Ainaha myö ollaa ja muistahha henkitell välill ; D)). Nyt pittää män koruja valihtemmaa toisell saitill : D)).

        Koruja ? Missä ?

      • yx kutale
        En ole utelias kirjoitti:

        Koruja ? Missä ?

        Ett nii : D)). Etsivä lööttää : D)).

      • No niinpä niin
        yx kutale kirjoitti:

        Ett nii : D)). Etsivä lööttää : D)).

        Löysin jo ja heitin sinne toiveen. Luulenpa täällä olevan muitakin uteliaita kuin minä.

      • yx kutale
        No niinpä niin kirjoitti:

        Löysin jo ja heitin sinne toiveen. Luulenpa täällä olevan muitakin uteliaita kuin minä.

        No se ois vua sill yhell : D)). Jokkaisell käyp erillaine suaga ; ).

      • edelline
        yx kutale kirjoitti:

        No se ois vua sill yhell : D)). Jokkaisell käyp erillaine suaga ; ).

        Hei, kenelle yhdelle :D Nyt alat kyllä kertoa ;D)) kuulemmeko ilouutisen näin Joulun alla ?

      • yx kutale
        edelline kirjoitti:

        Hei, kenelle yhdelle :D Nyt alat kyllä kertoa ;D)) kuulemmeko ilouutisen näin Joulun alla ?

        : D Eekös siun pitännä oll lomill. Ääh kato se o se hävinny mukava, ee oo näkynnä. Tää nyt o niit joolu huavveit : ).

      • No justiinsa ;D
        yx kutale kirjoitti:

        : D Eekös siun pitännä oll lomill. Ääh kato se o se hävinny mukava, ee oo näkynnä. Tää nyt o niit joolu huavveit : ).

        No piti piti, mutta jos tänne eksyy edes käväisemäänkään, niin ei pysty olemaan hiljaa :D No, mihin se on hävinnyt :( Voi sinua kaveri raasua. Kyllä nyt mukavn kannattaisi olla paikalla, kun on tarjolla revontulien säihkettä korun muodossa :D Minä toivoin Kalevalan talonsydäntä. Käytän hyvin vähän koruja, mutta kauniitahan ne ovat. Se onkin kummallista, että tutkin a ihastelen niiden muotoilua ja värejä, valoheijastuksia, hiontaa yms, mutta en tahdo omistaa niitä. Tykkään siiitä käädystä. Yritän jatkaa lomiaani, pyynnöstäsi ;P
        Niin, miten muiden korumaku ? Onko teillä koruja ?

      • yx kutale
        No justiinsa ;D kirjoitti:

        En miekkää käätä, ku jellona kaalakorruu. Aikonnaa oll sen sijall hevosenpiä hevosenkenkän sisäll. Pitäs varmmaa vaihttoo, jos enemmä tois onnee : ). Aikonnaa pein kantasormukssii, mutt jotennii sekkii jäi. Jottai Kalevallookkii suattas lööttyy ; ). Mites pullataikinan kohotus onnistu?. Teitkös minkallaissii pullia?

      • yx kutale
        No justiinsa ;D kirjoitti:

        No piti piti, mutta jos tänne eksyy edes käväisemäänkään, niin ei pysty olemaan hiljaa :D No, mihin se on hävinnyt :( Voi sinua kaveri raasua. Kyllä nyt mukavn kannattaisi olla paikalla, kun on tarjolla revontulien säihkettä korun muodossa :D Minä toivoin Kalevalan talonsydäntä. Käytän hyvin vähän koruja, mutta kauniitahan ne ovat. Se onkin kummallista, että tutkin a ihastelen niiden muotoilua ja värejä, valoheijastuksia, hiontaa yms, mutta en tahdo omistaa niitä. Tykkään siiitä käädystä. Yritän jatkaa lomiaani, pyynnöstäsi ;P
        Niin, miten muiden korumaku ? Onko teillä koruja ?

        Ainii en muute käätä ravvaattiikkaa. Hannun bola polla o sen sijall, jos näkkyy letin takkoo ; D)). Hyvvee päivän jatkkoo kaikill : ).

    • hot and fire

      Joulutähden kutale ostit vai. Se on kyllä upea kukka. Ostitko perinteisen punaisen vai valkean vai jonkun uuden jalostetumman? Minua viehättää jouluruusu. Se on niin kaunis ja herkkä. Tykkään tehdä asetelmia kukista ja nykyisin on kyllä paljon mistä valita ja luonnosta löytyy paljon apuja. Leivontaa on varmaan tuleville päiville runsaasti luvassa. Onneksi nuo äidin palleroisetkin tykkäävät autella. Mitenkäs joulumarkkinat sujuivat, eikäs joku ollut sielläkin?

      • yx kutale

        Tuota mie oun suanna perintteisen kasvatuksen, valakkee o hautajaiskukka(O_o). Vähän kammoksun ostell semmossii, paitsi orkkitea. Ostin tipuillekkii joolulahjan, iiisonlintulauan ja siemennii : ). Ja jottai muutakkii jännee vua kehttoo viell laittoo. Paljonnii oll jokuja markkinoill : ).

      • MV..

        V alkoinen on ihana kukan väri. Niin puhdas. amaryllis ja joulutähti ovat valkosenakin todella kauniita. Joku tietämätön voi luulla valkoista hautjaiskukaksi, mutta hautajaisissa voi olla vaikka punaisia ruusuja.
        Minulla onkin heti Joulun jälkeen hautajaisiin meno, vaihteeksi :(
        Ihania Hottis nuo sinun palleroiset. Voin kuvitella heidät piparin paistossa ;)
        Ja nyt leipomaan

    • hot and fire

      Kiva, että olet tehnyt hyviä löytöjä. Oletteko joulumusiikkia ja kuulleet paljon kaupoissa, radiossa ym? Itse olen jopa yllättynyt, että niin vähän on soinut? No hyvä toisaalta niin jää sitten enemmän jouluun.
      Hyvää yötä ja mausteisia unia!

      • yx kutale

        Ai nii ostimmie raskast joolua 2 cd:een. Pittää varmmaa muutaman kerran kuunnell, jott ymmärttää tuot : ). No hyvvii öit siull : ).

    • yx kutale

      Mites AK jakssaa?

    • a...k

      Jaksanhan minä, en vaan ole kirjoittanut tänne mitään, luen kyllä lähes päivittäin teidän jutut. Koko jouluhössötys on minusta ihan täyttä humpuukia, voisin nukkua koko joulun ohi ja herätä vasta uuden vuoden jälkeen. On joulussa kivaa kuitenkin hyvät ruuat ja saa syödä suklaata sydämensä kyllyydestä, se on yksi suurista intohimoistani. Sinä ilmeisesti olet oikein jouluihminen....vai olenko väärässä?

      • yx kutale

        : ) En nyt nii kovin jooluihmisen pijä ihtijän. Mutt raahottaaha se kiirreen keskell ja niinku sanoit Ruoka o hyvvee : ). Suklaat taittaa tulla jo enne joolluu syöttyy : D)). Huh mikähomma olin tuos diannäyttäjän, jokusen sata kuvvoo tull pyöritettyy(n.3h män) : ).

    • hot and fire

      Kyllä on ollut puuhakas päivä ja kovassa kuumeessa. Mikä lie pöpö iskenyt, mutta ei auta näin joulun alla laakereilla lepäillä. Joka paikassa kova kiire. No jouluna viimestään ehtii hengähtämään. Mut pakko painua pehkuihin, serkavat jutut muuten.
      Hyvää yötä.

      • yx kutale

        Joolukuume : D. Nukuhha levollisest ja juopalajo. Hyvvii öit : ).

    • yx kutale

      Hiljainen o saitti, niku kylätie. Minkä kuorma-autot hatelos, joottuu viell ajelemmaa kiertojen kautt yöll. Mie e ala. Hyvvii öit : (.

      • jotain tuttuakin

        Kyllä joulunalusaika on kiireistä useimmalle, etenkin naisille. Siksi minäkään en täällä ennätä kirjoitella ennen joulua paljonkaan. Kaikenlaista puuhaa, mukavaa, mutta aikaavievää. Kutaleelle kysymys, mikä on kantasormus ?
        Ajahan varovasti siellä yöllisellä kotireissulla.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Kyllä joulunalusaika on kiireistä useimmalle, etenkin naisille. Siksi minäkään en täällä ennätä kirjoitella ennen joulua paljonkaan. Kaikenlaista puuhaa, mukavaa, mutta aikaavievää. Kutaleelle kysymys, mikä on kantasormus ?
        Ajahan varovasti siellä yöllisellä kotireissulla.

        Mites tuon selostas? Se ei ou pelekkä rinkula, vua yläpuolell o levennys ja paksunnos. Siin voip oll vaikk minkänäkössii kuviot ja timankeja. Ite ostin rippilahjaks sellasen ennemmin ku ristin. Hyvä se siunnii o välill käyä renttoutumas tiäll, joolun kiirreihin aikkaannii : ).

    • Kakut uunissa

      Revontuli-sarjassa on myös kantasormus miehelle. Huiijuijui juiiiii, kun on ollut kiirettä. Leivon lahjaksi vaikka kuinka monelle. Ei tarvitse sen enempää miettiä :D Nyt tonttu hiipsii piiloon ja kurkistelee teitä kätköistään. Kukkuuu ja etusurmen heilutus kulmien rutistusten kera, jos olette tuhmia. Ei nyt sentään, te olette liian kilttejä. Kiukutelkaa nyt edes vähän ystävät rakkaat.

      • yx kutale

        Liia hieno ois tommone revontull. Eikä töis ooikkei voi käättee, sormet jiäp johonnii vällii ni siell ovat. Ehä myö nyt kiukutell. Tännäännii yx neito pyys istummaa keltasellpöyäll, en kyll sellast nähny. Piti ihan kyssyy missee se o, tuolliiha se tarkotti. Sill sitt kiltist istuin, vähä aikkoo : D)).

      • Vai iha istummaa

        Ihme ku ei muuta ;D))

      • yx kutale
        Vai iha istummaa kirjoitti:

        Ihme ku ei muuta ;D))

        Vanahana ja raihnasena pittäät neitokaiset, eehä ne muut : D)).

    • hot and fire

      Koruista keskustellaan vai. Lapponia korulla on kauniita koruja esim. graceful wind, my sunshine, sargasso, heartbeat... Koruissa täytyy mielestäni olla joku juju. Pidän kauniista ja hieman erilaisesta muotoilusta. Sepiltä saisi varmaan upeimmat korut ja itsekin voi tehdä. Mitenkäs joulunalus kiireet teillä? Onko kaikki jo melkein kunnossa?

      • jotain tuttuakin

        Yksi lahja ostamatta ja paketointia vielä. Ja muut työt lisäksi. Jospa viikon päästä kiireet vähenevät ja pääsisi rentoutumaan herkkujen ja yms. parissa. Kauniita koruja on paljon, tosin niiden käyttäminen on hyvin vähäistä. Siis minulla. Vai pitäisi kiukutella : ). Kyllä tuolla kaupoissa on niitä kiukkuisiakin asiakkaita, olen huomannut.
        Kun ei ole syytä olla pahalla tuulella, miksi siis ? Hyvää yötä kaikille : )

        Voisitte kiukutella vaikka ihan tasapuolisuuden vuoksi, etten olisi ainoa ;D
        Minua vastaan ei ole tullut yhtään kiukkuista asiakasta, mutta kiireistä senkin edestä.
        Nyt joulunalus kysymys, uskotteko Jumalaan ?

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Voisitte kiukutella vaikka ihan tasapuolisuuden vuoksi, etten olisi ainoa ;D
        Minua vastaan ei ole tullut yhtään kiukkuista asiakasta, mutta kiireistä senkin edestä.
        Nyt joulunalus kysymys, uskotteko Jumalaan ?

        Visase heitit. Eekös myö kaikk, johonnii uskota o: ).

      • MV.
        yx kutale kirjoitti:

        Visase heitit. Eekös myö kaikk, johonnii uskota o: ).

        Jaa, nyt huomasin sattumalta, että olet täällä. Oletkohan sinä tuo ikävä-palstan pohtija-mies ? Olet nimittäin sellainen härnääjä välillä kuin hänkin :D))
        Sinulta on hyvä kysyä, koska et valehtele koskaan ;)
        Huomenna on sitten muuten 19 päivä, sinullakin loppuu palsta loma ;D))))

      • yx kutale
        MV. kirjoitti:

        Sittehhä pittää rueta enemmä kirjuttelemmaa : D)). Enpä taijja oll pohtija mies. Enkä mie härnnee millonkkaa tahallaa, ehkä pikkusen. Pitäsköhä männä nukkummaa?, hyvvee yöt toisellee lomalaisell ; D)).

      • Myssy päässä

        Hoh hoijaa, olipa rankka loma. Ai niin hups, minullahan jatkuu se vielä :)
        Kutaleelle, tervetuloa takaisin ;)

    • hot and fire

      Minua vastaankaan ei ole tullut kiukkuisia asiakkaita. Olen oikeastaan hyvin hämmentynyt kuinka ystävällisiä naamoja on vastaan tullut ja täytyypä sanoa, että tänään illansuussa yksi ihanuus pelasti päiväni. Ei siihen paljoa tarvita, jotkut osaa. Kerropa MV omasta suhteestasi Jumalaan, olen hyvin kiinnostunut tästä keskusteluaiheesta. Mitenkäs muiden päivä on mennyt?

      • MV..

        Uskon yksinkertaisella tavalla Jumalaan sekä Jeesukseen meidän vapahtajana, entä sinä Hottis ?
        Voi noita päivän pelastajia on kyllä ollut minunkin elämässäni hyvin usein. Paras ystäväni on juuri sellainen. Aivan ihanan mahtava tyyppi, en ymmärrä miten olenkaan voinut ansaita sellaisen ihmisen ystävyyden. Niin niin, tiedän ettei ystävyyttä tarvitse ansaita. Me olemme hyvin erilaisia keskenämme ja silti kerromme toisillemme avoimesti omista asioitamme. Ehkä tuo luottamus on juuri se meidän yhteinen juttu :)
        Haluatko kertoa tarkemmin, miten tämä ihanuus pelasti päiväsi ? Tai tuntuuko sinusta, ettei tämä ole oikea paikka kertoa. tämä palsta on ahdistava paikka avoimelle ihmiselle :D

    • hot and fire

      Mitenkä uskot MV yksinkertaisella tavalla, ehkäpä voisit pohtia sitä enemmän?
      Minulta ei tarvitse varmaan kysyä uskoani Jumalaan, olen sen näissä ketjun jutuissa aika selkeästi tuonut esille. Siis uskon Jumalaan.
      Tuo ihanuus ei liittynyt olemassa oleviin ystäviin, mutta tapanani ei ole avautua asioista liikaa muutakuin aivan läheisimmilleni, joihin luotan. Monet melko tuntemattomatkin kyllä kertovat asioitaan paljon minullekin, mutta pidän kunnia-asiana sitä, että he avautuvat ja uskoutuvat minulle. Lähimmäisenrakkauskin on äärimmäisen tärkeää. Ja ystävät elämän suola.
      Hyvää yötä ja rauhallisia unia kaikille.

      • MV..

        Yksinkertaisesti uskon, että Jeesus on Jumalan poika, joka kuoli ristillä sovittaessaan syntimme. Niin, ymmärsinkin kirjoitustesi perusteella, ettet puhunut nyt ystävästäsi, kun mainitsit tuon ihanuuden.
        Olen samaa mieltä kanssasi tuosta avautumisesta. Pidän kunnia-asiana, jos joku avautuu minulle. Haluan olla hänen luottamuksensa arvoinen. Sitävastoin kuin sinä, minä olen melko avoin omista asioistani.
        Joskus päivän pelastuminen on hyvinkin pienestä kiinni.
        Jos mennään astetta pidemmälle, joskus ihmisen henki, voi olla kiinni yhdestä sanasta.
        Hyvää yötä Hottis :)

    • yx kutale

      Huomen uamull männä soppoommaa Joolulahajoja : D. Se o nyt öit, kaikill ihanuksill ; ).

      • MV..

        No en kuulu noihin ihanuuksiin. Luen tässä samalla lääketenttiin. Todella mielenkiintoista. Tykkään lääketieteestä kaikenkaikkiaan, mutta nyt väsyttää. Maailmassa olisi niin hirveästi asioita joista olisin kiinnostunut ( se uteliaisuuteni )
        Olisipa joku älykkö ystävä, joka kertoisi kaikkea solubiologiasta suurempiin organismeihin asti ( Luit aivan oikein organismeihin :D)
        Kuuntelisin varmasti mielelläni ja kun olisi kysyttävää, häneltä löytyisi vastaus.
        Hyvää yötä sinulle myös. No ihanahan sinäkin oot ;)

        No myöhhäähä luet, en mie vua jaksas. Mullakkii o yks vyysikko tuttava, viisas immeine o. Tiettää varmmaa kaiken nuist asioist : D)). Eekös se ou,valakoset tappelloo viirukssii vasttaa, punaset kulettaat Oot? Meinovvaakos se aptteeki perusttoo? Ja eeku soppoommaaa, hyvät uamut kaikill : ).

        En meinaa, ei minusta ole yrittäjäksi eikä päällysmieheksikään mihinkään. Koulussahan noita lääketenttejä tehdään ja hoitoaloilla. Kaikille hoitajille pakolliset määräajoin, jotka mielii töitä tehdä. Lääkelaskut jotkut kinkkisiä ;D
        Löysitkö joululahjoja. Jäikö vielä jotain ostamatta ? Oliko ruuhkaa ? Minusta ruuhka ja shoppailu on ahdistavaa.
        Entä muut, joko lahjat on pulkassa ?
        Minä annan tänä vuonna etupäässä leivoinnaisia, lapsille joku lelu.

        Osall lööty juoksemisen jäläkkee, osall ei : ). Rossost meenasin hankkii lahjakortin, vua ee ollunna. Ois pitännä män pr:n asiakaspalavelluu, e jaksanna uotell. Hommasin sitt muut : D. Nii paljo oll liikkees ilossii emänttii ja huule heittoo. Mistä johtunnee? Kyllhä tuoll immeist oll liikkeell kohttuullisest : ).

        Mikä tuo Rosso on ? Tiedän vain pitseeria Rosson.

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Mikä tuo Rosso on ? Tiedän vain pitseeria Rosson.

        Taittaavat myyä kyll muutakkii, ku pissoja ; P... Gorgoza härkkee yms. Taittaa kyll oll hyvät hinnattii : D)). No saisha sielt poonust : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Taittaavat myyä kyll muutakkii, ku pissoja ; P... Gorgoza härkkee yms. Taittaa kyll oll hyvät hinnattii : D)). No saisha sielt poonust : D)).

        Niinkö??? Ooops, olen aina luullut sitä pelkästään pitseeriaksi :D
        No, en ole mikään ulkona syöjä.
        Kuulin tänään autoradiosta Leevi and the leavingsin joulukappaleen.
        Tiedätkö, veljeni lempiyhtye.
        Hän oli hillitön huumorimies, mutta erittäin empaattinen ja pidetty piällysmies työpaikallaan. Pittää tässä nyt kehua häntä. Yksi samassa työpaikassa ollut harjoittelija nuorin mies sanoi kerran, että ainut asia, minkä vuoksi hän jaksaa raahautua töihin on se piällysmies siellä töissä ja sanoi nimenkin. Ei tiennyt häntä veljekseni, enkä kertonut :D Mutta lämmitti mieltäni.

      • Iha periaatteesta ;)

        https://www.youtube.com/watch?v=MPsd0IBUXIM

      • yx kutale
        Iha periaatteesta ;) kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=MPsd0IBUXIM

        Olha Gösta huippu sanottaja, harmi ku hiännii läks varhhain enkellkuorroo. Niihä kaikk parraat ylleesä viiään liia aikassee. : D)) Ohase välill kiva kuunnell, mittee suvu rikkaist ja rakkaist puhuttaa. Sitt ku possauttaa sannoo, jott serkkujaha nuo : D)).

        Kyllä Gösta oli hieno sanoittaja. Kuitenkin eniten hänessä herättää kunnioitusta hänen tyylinsä pitää tuulipukua protestiksi kulutusyhteiskuntaa vastaan. Hatun nosto :)
        Ketkä on serkkuja ?

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Kyllä Gösta oli hieno sanoittaja. Kuitenkin eniten hänessä herättää kunnioitusta hänen tyylinsä pitää tuulipukua protestiksi kulutusyhteiskuntaa vastaan. Hatun nosto :)
        Ketkä on serkkuja ?

        Jätettää serkkuset rauhhaan, ovat piässeet vähä jo julukissuuvest poies : D)). Perhana, sori tuo. Uus tuullpuku o miullt koittelemati ja lenkkikenkät kans.

      • etelline
        yx kutale kirjoitti:

        Jätettää serkkuset rauhhaan, ovat piässeet vähä jo julukissuuvest poies : D)). Perhana, sori tuo. Uus tuullpuku o miullt koittelemati ja lenkkikenkät kans.

        Mikä synti ja häppee :D))
        Ja nyt piimälimput pakkasee, ovat jähtyneet jo.

      • yx kutale
        etelline kirjoitti:

        Mikä synti ja häppee :D))
        Ja nyt piimälimput pakkasee, ovat jähtyneet jo.

        Mie vein maksaluatikot pakkassee : ).

    • Rohviilikuvas, sarjakuva nii nuorill kui vanahoill tyttölöill ; D))

    • Muu,vaan

      Ja nyt tonttupolkkaa !! Tonttulakit päähän. Ota edellä seisovaa vyötäröstä kiinni. Tarkoitus on edetä jonossa. Koko ketju mukaan !!
      Ja sitten menoksi.
      Jalat yhdessä 2 hyppyä eteenpäin yksi hyppy jalat yhdessä taaksepäin.
      Ojenna vasenjalka lattiaa koskettaen sivulle. Vie jalka takaisin keskelle.
      Ojenna oikeajalka lattiaa koskettaen sivulle. Vie jalka takaisin keskelle.
      Ja alusta.
      Eteen hyppy, hyppy. Taakse hyppy.
      Jalkojen ojennus sivulle, vasen, oikea.
      eteen hyppy hyppy....
      Kokeilin jo täällä, aika hauskaa :D

      Kuulin muuten tänään radiosta aforismin, ihmisen on vaikea luopua siitä, mitä ei omista :)

      • yx kutale

        Eekös tuo ou letkajenkka? : D)). Vois nuo ikkunast kahtovat tonttuset tukehttuu naarruu, ku yksinnää ruppeis tepestelemmaa : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Eekös tuo ou letkajenkka? : D)). Vois nuo ikkunast kahtovat tonttuset tukehttuu naarruu, ku yksinnää ruppeis tepestelemmaa : D)).

        Aijaa, ei täällä päi ainakkaa tontut oo nui herkkiä. Varmaa tottuneet jo meikäläise tempauksii :D))

      • MV..
        MV.. kirjoitti:

        Aijaa, ei täällä päi ainakkaa tontut oo nui herkkiä. Varmaa tottuneet jo meikäläise tempauksii :D))

        Hei, piti kommentoida tuota sarjakuvvaa. Olipa älytön. Nauroin niin, että hyvältä tuntui :D Tuo mummo on kyllä hyvä tai mikä se olikaan nimeltään.
        Se ei ole minulle tuttu entuudestaan, mutta kerran aikaisemminkin olet siitä täällä maininnut, joten kävin silloin kurkkaamassa netistä muitakin tekeleitä ja hyviähän ne oli. iski suoneen :))
        Nyt annan muille puheenvuoron, ettei mene ihan mahdottomaksi.
        Missähän muut ovat. Halloo Jy !!!! Hottis !!

        Mummot o parrait, niilt tulloo elämä ohjeit ja tottuuksii ; D.

    • hot and fire

      Kyllä mummoilla ja papoilla on sitä elämänkokemusta. Kaipaava katse sinne korkeuksiin...Sniif. Olen sitä sukupolvea, joka on kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja mistä me oppisimme niin paljon kuin vanhemmilta sukupolvilta. Minusta on ainakin ihana kuulla juttuja vanhoista ajoista. Mietin kuinka pienillä asioilla kaikkia läheisiä ihmisiä voi auttaa. Vanhainkodissakin tuntemattomat ihmiset kaipaavat lämmintä juttelua ja halaus voi pelastaa päivän.
      Tämä päivä ollut itsellä kiireinen aamusta asti. Joitakin kauppa-asioita ja siivousta iltaan asti. No, nyt helpottaa. Mitäs muut on puuhanneet?

      • yx kutale

        Tiällähä sitä, kinkust huavveiltu : D. Vähä polttopuit ajeltu yms. pient : ). Mites kinkku, kalakkuna vai tofu? : D)).

    • hot and fire

      Tykkään kyllä hyvin laitetusta kinkusta. Mutta silleen vaan sopivassa määrin, pienehkö pallokinkku. Kyllä kalkkuna menettelee. Tofusta en tiedä.
      Hyvää yötä.

      • yx kutale

        Saki eeku vähennöö, hyvvii öit : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Saki eeku vähennöö, hyvvii öit : ).

        Eihän me vähennytä : ) Jokaisella omat kiireensä ja touhunsa. Kirjoitellaan silloin, kun on mahdollisuus. Vieläkö monta työpäivää ennen joulua ? Minulla kaksi. Aattona sitten alkaa pitkät vapaat. Hyvää yötä : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Eihän me vähennytä : ) Jokaisella omat kiireensä ja touhunsa. Kirjoitellaan silloin, kun on mahdollisuus. Vieläkö monta työpäivää ennen joulua ? Minulla kaksi. Aattona sitten alkaa pitkät vapaat. Hyvää yötä : )

        Johan täss vappaill vihhuiltu kolome päivvee. Töihin sitt 7 päivä tulevvoo vuott : ). Huommenna lähttee kinkkuja kahtelemmaa : P.. ja loppu lahjoja : D. Hyvvee yöt kaikill : ).

    • MV..

      Pullat on nyt hyvin uunissa. Piparipullat tehty. Kaikki joululeivonnaiset valamiit :D Hyvä mieli Vaa hyytelökakun kuorrutus aattona.
      Juu juu, vanahuksilla hyvät jutut. Tykkään ja hallaa töissäki. Hyvvää yötä tänne

    • hot and fire

      Voi ei piparipullat on hyviä. Miten olis glökijuustokakku?
      Kauniita unia.

      • yx kutale

        Mikä kuakku, eekö se ou vetelä? Mites muuten, jokos kinkut o nostettu lämppiimmään?

    • hot and fire

      Kyllä, kyllä senkin hävytön. Kinkut täytyy varmaan kohta lämmitellä ja sitten nauttia. Mitenkäs kiireinen päivänne on ollut? Itse kyllä kaadun varmaan aattona uupuneena petiin.

      • yx kutale

        Nii sisält pittää oll 10 astteist. Uamull jos nostas pöyäll lämppiimmää ja läksis viell viimessii ostokssii tekemmä. Illall tuuppois kinkkusen uunnii, yöll valamistus ja piäsis maistelemmaa : P..... . Taittaa miu siivvoukset ja kuusen haku jiähä uattoo : D)). Vua tännää muute näin, aikkasen pitkävartiset nahkasuappaat. Melekoset oll, nuis ku näkis joskus palsta- : D))

    • MV..

      En tykkää glögistä, joten en tee siitä kakkuakaan. Ihan vain puolukasta keittämällä teen hyydykkeen siihen päälle. Mango hyytelökakku on todella hyvää. Siihen kun tekee hyydykkeen päälle mangoista sekoittamalla ja hyydyttämällä.
      Oletteko tehneet tai maistaneet ?
      Kutale, paistatko kinkun leivinuunissa ?
      Entä te muut, minkälainen teidän kinkunpaisto käytäntönne on ?
      Tai ostatteko valmiin ?
      Miten kalkkuna, laitatteko sitä ?
      otin jo nyt illalla kinkun lämpimään, koska se oli sisältä hieman jäinen. Huomenna paistan.
      Voi pitkävartiset saappaat !!
      Olen viimeaikoina nähnyt ihmisillä niitä enemmänkin. Varmaan muotia nyt.
      Minulla on vain nilkkurit pienellä korolla sekä yhdet matalapohjaiset kengät.
      Olen ihaillut noita yli polvien yltäviä varsia, mutta en ole raskinut ostaa sellaisia. Ne ovat oikeasti törkeän hintaisia, mutta myös törkeän hyvännäköiset !!

      • yx kutale

        Jou jou ; D)). Kinkun nostin just lämppiimmään. Sähköuun o helepoin käyttee, suapp tasasen lämmön : ). Vähän nuo kenkät o ku kahluusuappaat ; D)). Noh ehkä pikkusen söpömmät ; ). Piettäskös yöll kinkupaisto valavojaiset? : D.

    • Nyt voitas alottoo kinkunpaisto valavojaiset, tunnin jo ollunna uunis. Mites muill?

    • MV..

      Kinnku ollut tosiaankin nyt tunnin uunissa :D)) Vielä ei tuoksu yhtään :( Mutta ootellaan, eiköhän se siitä iloksi muutu. Eli laitoin paistumaan siinä klo 20. Noin aamu klo 9. ltä pitäisi olla kypsä.
      Paistatteko kinkun paistopussissa tai ilman ?
      En jaksa valvoa ainakaan koko yötä.
      Ja nyt sen hyydykkeen tekkoo siihe rahkakakun päälle. Nam Nam Nam Namia :P
      Hei !!! Tonttu-ukot hyppikää nyt on riemu raikkahin aika.

      • yx kokkeilu

        / \
        (¤¤)
        \ I /
        ( )
        ( )
        / \
        / \

      • hot and fire

        Kyllä on kinkku uunissa ja kova touhu päällä. Riisipuurokin pitäisi valmistaa.
        Mitenkäs muiden päivä on mennyt?

      • yx kutale

        Ee onnistunna äskkeine. Turvallisemppoo se o pussi piäll lämmitell, semmost opetust suanna. Meinas muute tännää pokka pettee kaapas pahemmakerra : D)). Mie tuos uotelles viimeset paketit paketoin. Nyt ee tarvvii ku siivota huomen ja joolukuus hakkee jos kykennöö. Lupovvaa parkymment pakkast, pitäskö sittennii ehttii muovikuus kuapin perilt?

      • MV..
        yx kokkeilu kirjoitti:

        / \
        (¤¤)
        \ I /
        ( )
        ( )
        / \
        / \

        Tonttu-ukotha ne siinä hyppii tai siis ukko :D

    • hot and fire

      No, mitäs sinulle kutale kaupassa tänään sattui? Eikös kaupoilla ollut tänään kovasti väkeä? Onneksi ei tarvitse huomenna siivoilla, tai tarvii varmaan vähän niinkuin aina. Mutta nyt kaipailis imurijumpan lisäksi vähän muutakin kuntoilua. Onko kovasti suunnitelmia jouluksi?

      • yx kutale

        Aika vähä oll oikkeesttaa porukkoo. Oiskos ollunna tuoll itäs hakemas halappoo penssoo paikalliset : ). No arveleppa ite eele puhuttin nuist pitkävartisest kenkist. Tuas tull nähttyy semmoset ja tirkistelttyy sitt silimmii. Juolahti nuo juttuset miellee, meinas tosissaa rueta hymmyylyttämmää. Pakko oll häippäst sivummall : D)). Hauall käynnit, lahajan viennit. Pakko tunnusttoo, tull tuas par rannaattiomena siiterrii ostettuu. Toise jos muistas maistell ja toisen jättäs synttäriloill : ). Moneltakos siull kinkku kypssyy?

    • hot and fire

      No, nyt tulvahtaa vähän palaneen käryä... No ei vaiskaan minä olen kuules oikea kinkkumestari. Kinkkuun panostetaan ja luomu on suosikkini. Kinkku valmistunee pian, kun ei ole mikään kovin iso, tulee muuallakin jouluna syötyä ja kalat ovat suosikkeja. Itse pidän joulupöydässä eniten kaloista. Mitenkäs muut, kai se kutalekin muutakin syö? Pidätkö kutale kaloista?

    • yx kutale

      Mull ee taijja oll luomu, viljapossu kuitennii. Kalaha o herkkuu, mutt mie tymppäävyn noppeest. Maksaluatikko o herkkuu ja muuttii luatikot. Tuoho lippeekallaa e ou perehtynnä, eekös lippee ou vuaralline aine? Abban sillikkii mennee välill. Rosolliikkii männee, mutt kaupast suavut o jotennii kummallisen makussii. Ehkä se tuo kinkku o kuitennii kutallee lempiherkku numper van ; D.

    • hot and fire

      Että kutale iskee sitten kinkkuun kiinni vaan. Kaloja vaan maistelee vähän. Lipeäkala ei taida nykypäivänä enää olla kovin suosittu. Mites muut tykkäävät kaloista? Oletkos kutale ajatellut itse tehdä rosollia, on totta että kaupan rosolli ei ole kovin hyvää, yleensä? Mites oletteko jälkkäreitten perään? No, ehkä se on niin että kun kinkkua kovin maistelee niin olo on niin täysi ettei enää jälkkärit maistu, tai toisaalta suolaisen maun jälkeen kaipaa jotain makeaa herkkupalaa.

      • yx kutale

        Kinkkun taittaa valamisttuu etuajas, taittaa vaikuttoo alotussisälämpötila aika paljon. Mittar näytti jo 75, vähennin pikkuse lämppöö 100 astteessee. Taittaa tunnin piäst piästä herkuttelemmaa : P... Jokoha MV o nukahtanna, vai mitä tehnöön?

    • hot and fire

      Minä jo pikkasen olen päässyt maistelemaan kinkkua, valmistui joku aika sitten. Olen kyllä niin puhki, että täytyy mennä tuutimaan.
      Hyvää yötä kaikille.

      • yx kutale

        Pitänee viell vähä aikkoo yksin pittee yll kinkkuvalavojaissii. Oikkei rasvaist öit siull, eläkä niä painajaissii pahoist pukeist ; ).

      • efaefafaq
        yx kutale kirjoitti:

        Pitänee viell vähä aikkoo yksin pittee yll kinkkuvalavojaissii. Oikkei rasvaist öit siull, eläkä niä painajaissii pahoist pukeist ; ).

        faeeaefa

      • safasdad

        asfasfafas

      • asdasdasdasdassdasad
        safasdad kirjoitti:

        asfasfafas

        asdasasdasd

    • faeffae

      edssfd

      • yx kutale

        : D))

      • mV..
        yx kutale kirjoitti:

        : D))

        Täällä on joku maistellu vissii muutaki ku kinkkua, ku noi puhe sammaltaa :D))
        Juu juu, kyllä teen jouluksi lohta uunissa. Norjanlohta ostin.
        Niin ja kylmäsavu lohta myös.
        Muita kaloja en jouluna syö. Lipeäkala kuulostaa vaaralliselle minustaki. Liuottaakohan se mahalaukkua :(
        Minkä merkkisellä autolla ajatte ?
        Minulla VW touareg.

      • yx kutale
        mV.. kirjoitti:

        Kinkku oll kuule hyvvee ; D))..... Eeköhän se siit yhest rohviilikuvast käänynnä miu ajopeli selevill : D))

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Kinkku oll kuule hyvvee ; D))..... Eeköhän se siit yhest rohviilikuvast käänynnä miu ajopeli selevill : D))

        No sehän oli hyvä, että kinkusta tuli mieluinen. Oliko hyvä suola ? Ettei vain ala janottaa liikaa ;)
        Niin hmmm, mistä profiilikuvasta nyt puhut. En muista. Onko se traktori ? Mönkijä ?Anna vihje :)

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        No sehän oli hyvä, että kinkusta tuli mieluinen. Oliko hyvä suola ? Ettei vain ala janottaa liikaa ;)
        Niin hmmm, mistä profiilikuvasta nyt puhut. En muista. Onko se traktori ? Mönkijä ?Anna vihje :)

        Viell piti käyä kirjautumas, sielt se lööttyy tuas ; D)). Nyt taijjan sannoo hyvät yöt, huomen pitäs nousta ajois. Ois nuit kaike näkössii hommii, enne hauoill mennoo.

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Viell piti käyä kirjautumas, sielt se lööttyy tuas ; D)). Nyt taijjan sannoo hyvät yöt, huomen pitäs nousta ajois. Ois nuit kaike näkössii hommii, enne hauoill mennoo.

        Älä nyt vielä mee, just alotettii kinkun maistaminen. Olisi nii palijo kysyttävääki.
        No käyn katsastamassa profiilit, jos se sieltä aukeaisi, arvoitus.
        Hyvää yötä.

      • Vielä tämmöne ;P
        MV.. kirjoitti:

        Älä nyt vielä mee, just alotettii kinkun maistaminen. Olisi nii palijo kysyttävääki.
        No käyn katsastamassa profiilit, jos se sieltä aukeaisi, arvoitus.
        Hyvää yötä.

        https://www.youtube.com/watch?v=LdVkG_QzBwU

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Älä nyt vielä mee, just alotettii kinkun maistaminen. Olisi nii palijo kysyttävääki.
        No käyn katsastamassa profiilit, jos se sieltä aukeaisi, arvoitus.
        Hyvää yötä.

        Jokos tiäll ollaa herreill. Pitäs lähttee kuusehakkuu vua ku o pimmee ja pakkast 20 hyrrrr. Tuost aatomerkist, ee ou viel muuta miull kerinnä olemmaa : D)). Mutt minkäs mahttaa sairrausha se o ; D)))).

    • Sis tämmösellä
      • yx kutale

        ; D)) Juolahti tuos muisto miellee. Mullaa oll kerra saman verran tyttöi lämmittelemäs Suapis, en kyll laskenna. Vua etupenkillää kaks ja aika täys oll takapenkkikkii(huurruu meinas män lasit) ; D)). E muist olkos niit sieläkkii sylikkäi istumas. Missähä nuokkii emännyyvvet nyt viheltellööt? Onkos kettää tiäll nyt kuuloll? No, Hyvvee Joolluu heillekkii ja muillee samaspaikas olleill mummoloill. Satutätill en taijja laittoo, lienetkö suuttunna se ee ou tarkotus. Ee vaineskkaa hyvvee Joolluu sullekkii : ).

        No nyt menin sanattomaksi tuosta viestistäsi, mitä minun pitäisi tähän kirjoittaakaa ku alkoi tuollaisen viestin jäläkee kuuluu pelkkää suhinaa päästä. Niin juu ja hyvvee mustasukkaista Jolulua täältäkin kaveri ;D))
        No ei nyt sentään tai no ehkä ihan pikkase :P
        Kaikille oikein sydämellistä ja rauhallista Joulua ihanat palstaystävät :)

        Nii voi nuit aikoja : ), nuo ei kyll ennee palloo miull : (. Mutt ee kait nyt neitoja jätetä pullaa? Vai : ). Enkä kyll takakonttiinkkaa laita vähäll, aika paha sisune pittää oll ; D. Ookkos närree jo koristellunna?

    • Joulua tästä ;P
      • yx kutale

        Miepä e, korkkeinttaa liia piälle käyvvee muorrii ; D)).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Miepä e, korkkeinttaa liia piälle käyvvee muorrii ; D)).

        No, oottekos olleet kilttejä, onko pukkia näkynyt? Mitä se kutale höpäjää päälle käyvistä muoreista... ei kait muorit nyt sentään. Mitenkä aatto muuten?

      • yx kutale
        hot and fire kirjoitti:

        No, oottekos olleet kilttejä, onko pukkia näkynyt? Mitä se kutale höpäjää päälle käyvistä muoreista... ei kait muorit nyt sentään. Mitenkä aatto muuten?

        ; D Jaa eekö käy?. Yks piene pien tonttu näky kyll, meinas rueta äksyilemmää ilttoo kohe. Parill hauttuu muall kävin pyörähtämäs, jokune muuhhii oll. Ottaskohan rannaattiomena siiderin?

    • mV..

      Mistä niistä muoreista tietää, ovat kuulemma heikkoina pitkäpartaisiin miehiin.
      Missäs sinä oot semmoseen törmänny ;P
      Vai siideriä, Nähhäänkö me kohta humalainen Kutale :D Vois pikkuse peleko kaikota.
      Ähkyyn syöty, mites te muut ?
      Useita ruokavieraita käynyt ja Joulua vietetty :)
      JT. tä hieman kaipailen, mutta ehkä parempi, että on mukavampaa tekemistä ettei tarvitse täällä käydä. Tämä paikka ei ole mitenkään tavoitteellinen.

      • yx kutale

        Niihä sittee kaippaallaa : (. Liekkö irlist jo oksan löötännä JT? : ). Maisteltu vaikk mittee, olkoha se avokuato juustokuakkuu muropohjall. Iha syötävvee oll. Pittää varmmaa nyt korkata se siiter : ). Mitteehä siit tulloo, ku selevinpäinnii oun puhaltanna polliisisetän pilliin 1.22 : D))

    • hot and fire

      Kyllä se pienoinen jouluähky helposti yllättää. Joka paikassa ja vähän niin siitähän kertyy paljon. hautausmaalla tuli piipahdettua ja joululauluja on musisoitu. Kynttilät lämmittää mukavasti.
      Hyvää yötä ja kauniita unia.

    • MV..

      Jos Jt.lle olisi noin käynyt, niin uskoisin, että ilmoittaisi. Hän on niin hienotunteinen.
      Minä käyn haudoilla vasta huomenna.
      Ulkotulet palavat vielä, kuten myös sisäkynttilät.
      Käyttekö te Joulun aikaan kirkossa ?

      • yx kutale

        Ee tule käättyy, jaksa nousta aikassee : ). Tulisha tuo näköjjää ykköseltä paraikkoo jonkun näköne messu. Miks huomen? Mull män tuoll kyläs aikkoo, jos huomen polttas ulukotullii : ).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Ee tule käättyy, jaksa nousta aikassee : ). Tulisha tuo näköjjää ykköseltä paraikkoo jonkun näköne messu. Miks huomen? Mull män tuoll kyläs aikkoo, jos huomen polttas ulukotullii : ).

        Siksi, kun ruokin nälkäisiä yksinäisiä näin aattona ja päiväni menee siihen ;D
        Huomenna tulee kaksi pariskuntaa lapsineen syömään. Sen jälkeen menen haudoille.
        Minäkään en käy Jouluna kirkossa, mutta aina haaveilen siitä.
        "Mökit nukkuu lumiset" on kyllä hieno Joululaulu, kuuntelen sitä nyt parhaillaan.
        Mutta nyt oikein rauhallista Jouluyötä ja Jouluhalaus kaikille :)

        Siiter o koht juotu, kahtoskoha viell yhen pluepöörin oisha täs aikkoo. Laittas läppärinkiin, ois vähä niiku siejätys hoittoo : D. Hyvvii öitt kaikill : ).

      • juu juu
        yx kutale kirjoitti:

        Siiter o koht juotu, kahtoskoha viell yhen pluepöörin oisha täs aikkoo. Laittas läppärinkiin, ois vähä niiku siejätys hoittoo : D. Hyvvii öitt kaikill : ).

        Vai Siejätys :D)) hah hah haa.......tai kuuluisiko se, että HOH HOH HOO näin Joulun aikaan. Tai höh, eihän tuo ees ollu huvittavaa tai oliko ? Enpä tiijä, ku ite oo samassa jamassa vellomassa. Lähdetään tosiaan siedättämään itseämme.

      • yx kutale
        juu juu kirjoitti:

        No nyt loppu röyh. En tiijjä, mutt taijjannii lähttee nukkummaa. Katon sitt uamutuimmaa se vilimin

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        No nyt loppu röyh. En tiijjä, mutt taijjannii lähttee nukkummaa. Katon sitt uamutuimmaa se vilimin

        No nyt on käyty haudoilla. Väki käynyt syömässä ja lähteneet.
        Nyt on hyvin rauhallinen hetki.
        Tosin olen älyttömän väsynyt.
        Vein omenapuun oksaan roikkumaan pari lyhtyä punaisine kynttilöineen. Jaksaisi kaivaa kamera esiin ja ottaa kuvia.
        hei, nyt muistankin. näin unta, että Hottis oli laittanut profiilikuvan tänne lumisesta kuusesta :D
        Mitä muille kuuluu ?
        Onko siellä pakkasta ja kylmää ?

        Mie otin tännää uell kamerall kuvvii Joolukukkilois, kuusest ja puun kuurakuvvii ulukona. Laittelin nyt nuo ulukotulet palelemmaa : D. Rapsakka ilima o 21 astet vua. Hui minkä sanan kuulin eelen, Isoeno : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Mie otin tännää uell kamerall kuvvii Joolukukkilois, kuusest ja puun kuurakuvvii ulukona. Laittelin nyt nuo ulukotulet palelemmaa : D. Rapsakka ilima o 21 astet vua. Hui minkä sanan kuulin eelen, Isoeno : D)).

        Ei isä kuiteskaa :D No en minäkään ole ennen tuollaista kuullut. Täytyy sanoa, että hui. Piti hetki tehdä aivojumppaa ja miettiä, että mitenhän se meneekään :D
        Täällä on alle 10 astet pakkasta ja todella ihanan lumista.
        Olisipa ihana nähdä, mitä kuvia otit.
        Ulkona on varmasti nyt kaikenlaista kuvattavaa tai ainahan siellä on, mutta välillä on se oikea fiilis. Kukat ovat myös ihania, kuin pieniä taideteoksia :) Ei ihminen pystyisi moiseen luovuuteen.

        No en ou kullunna minäkkää : D)). Just tuos sottailin, jott sill entisell huippu-urheilijall oun isoisosetäpuolikas ; D))))). Harmi kun nuit ulukokuvvii pysty laittammaa, pikselijä liikkoo : ). Eekö vieläkkää teist kettää sua härnättyy rekisterröitymmää? Mites istuitkos pukinpolovell eelen?

        Siis mikä puolikas :D)) Siis aivan kamalia sanahirviöitä nuo sukulaissuhteet.. Ai pukinko. En istunut. Istuitkos ite ? Kaksi partaniekkaa. Eihän teistä erottaisi kumpi olisi pukki ja kumpi ei ;)

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        Siis mikä puolikas :D)) Siis aivan kamalia sanahirviöitä nuo sukulaissuhteet.. Ai pukinko. En istunut. Istuitkos ite ? Kaksi partaniekkaa. Eihän teistä erottaisi kumpi olisi pukki ja kumpi ei ;)

        No ee näkynnä, meinasivat yhe sinappikonnee lykätä syllii. Piäsin luikertelemmaa siit pois : D, kehttoo säikytell : D)). Noo allaal o kymysys mite o? : D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        No ee näkynnä, meinasivat yhe sinappikonnee lykätä syllii. Piäsin luikertelemmaa siit pois : D, kehttoo säikytell : D)). Noo allaal o kymysys mite o? : D)).

        Sinappikoneet ovat aivan ihania, mites sinä nyt noin. Pelottiko, että särkyy ;)

      • MV..
        MV.. kirjoitti:

        Sinappikoneet ovat aivan ihania, mites sinä nyt noin. Pelottiko, että särkyy ;)

        Mikä kysymys. Voitko ystävällisesti laittaa sen ymmärrettävään muotoon. Kuten huomaat, olen niin väsynyt, että kirjoitan täälläkin mihin ja miten sattuu. En pysy enää yhtään kärryillä. Rivit hyppii jne ;D Ei tässä enää olla nuoria, ei :(
        Jotain Oululaista kirjoitit, mutta en ymmärtänyt sitä. No hyvä on, jos jaksaisin perehtyä kysymykseesi paremmin. Yritin oikoa, ettei tarvitse käyttää väsyneenä päätään :D

    • hot and fire

      Kyllä lumisista kuusista on kivoja kuvia ja luonnosta muutenkin. Rakastan luonnon vaihtelevaa olemusta. Puiden oksille satanut lumi, mitä tuuli ei ole vielä ehtinyt riepottaa pois. Kuura, punertavana kajastava taivas, sininen hetki. Näitä kaikkia tunnetiloja on vaikea jakaa kenekään kanssa, tuntuu kuin olisi yksin sen lämmön tunteen ja toisaalta valtavan avaruudellisen tunteen kanssa. Huoh.
      Unennäkemisestä tuli yksi juttu mieleen. Itsekin näin vallan erikoisen unen, oikeasti ja olisi aikamoinen sandaali se. No, onhan täälläkin palstoilla joku ihme käräyttäjä koko joulun ajan näemmä riehunut. Sillä taitaa olla nälkä, kun koko ajan vain kärähtää. Mites ootte muuten puuhannut tänään?

      • jotain tuttuakin

        Kiirettä ollut ja vieraita edelleen. Ruuanlaittoa ja seurustelua, kahvinjuontia ja pelailua.
        Väsyttää, niin ettei jaksa nyt enempää. Oikein Hyvää Joulua kaikille. Olette ihania : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Kiirettä ollut ja vieraita edelleen. Ruuanlaittoa ja seurustelua, kahvinjuontia ja pelailua.
        Väsyttää, niin ettei jaksa nyt enempää. Oikein Hyvää Joulua kaikille. Olette ihania : )

        Nii väsyttää ite kettää. Syönttii, nukkumist, syönttii, nettailluu, syönttii. Elähä vua ressoo ihtiäs liikkoo näihi hössötysten taut : ). Hou hou toivottelen sull, muorisein ; D)).

      • yx kutale

        Miekkii oun nähnyn vähä outoi unnii. Liekkö tuo silava ja siiter ollunna syypäit? Minnekkähä se MV hävis meinasin kyssyy, jok se rohviloitu nm. oululainenotaku?

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Miekkii oun nähnyn vähä outoi unnii. Liekkö tuo silava ja siiter ollunna syypäit? Minnekkähä se MV hävis meinasin kyssyy, jok se rohviloitu nm. oululainenotaku?

        En ymmärtänyt kysymystäsi ?

      • MV..

        Keittiössä puolet päivästä, kuten joka Joulu ;D
        Ihana kuulla sinusta JT. Mietinkin jo, että onko jotain sattunut, kun sinusta ei kuulu mitään :(
        Hyvää ja rauhallista Joulua myös sinulle :)

    • MV..

      Muuten minun kuuseni varisee jo. En sahannut siihen uutta imupintaa :(
      kapillaarit ei toimi varmaan yhtään tai pitäisikö puhua osmostaasista, miten on Kutale, sinähän olet kasviasiantuntija ja tiedät kasvien vesitaloudesta varmasti kaiken :D
      Onko kellään vinkkiä kuusen pelastamiseksi ?

      • yx kutale

        Miun varis jo tuues : D)), varmmaa tuo pakkane on syyn ja pittäähä niit neulassii vähä ollakkii lattiall : ). Kahtelin tuoll nuit uussii kirjautujjii oll siell oll tuommone nm. : D

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Miun varis jo tuues : D)), varmmaa tuo pakkane on syyn ja pittäähä niit neulassii vähä ollakkii lattiall : ). Kahtelin tuoll nuit uussii kirjautujjii oll siell oll tuommone nm. : D

        Ymmärsin joo, mutta myöhässä. Mitä väsyneempi olen, sitä hitaampi on sytytys. Muutenkin se kipunoi aina vasta jälkikäteen:D
        Missä noita uusia kirjautujia voi käydä katsomassa ?
        Ei tosiaan ollut minun nimimerkkini, kuten jo varmaan arvasitkin hämmennyksestäni.
        Oikeastaan en ole Oululainenkaan :D

        No etsie o sekkää lapin_noitakkaa, se o nuor : D)). Yhteisö sivult piässöö rusttoommaa Haku ja painnaa laajjoo, sielt ne aukivvaa. Mie oun sihrannu kahell, vua ee ou monttoo tuttuu näkymnnä. Ketale umuttelloo urakall, outha sie kummissii tiäll kirjaatunna? Katoin tuos Sin city dvd: n oll vähä ovela kuva, onneks oll mustavalakone aika pitkält.

        Edellisestä viestistäni voi tosiaankin saada sen kuvan, että olen täällä kirjautuneena jollain nimimerkillä, mutta en ole. Jos olisin, niin olisin jo kirjoittanut suoraan sinulle, enkä tänne :P
        Ja olisin laitellut kuviakin. Olisin kuvin jakanut tätä luontoa täältä. Jossain se on taas erilainen. Minua ainakin kiinnostaa tosi paljon toisten ottamat valokuvat. Niissä on enemmän yksityiskohtia ja kuvakertomaa kuin ensi näkemältä arvaakaan.
        Mutta nyt pottumuusin tekkoo

        : D)) Niihä ne ain väittäät.

    • yx kutale

      Nyt rupes luppasemmaa, hyvvii öit : ).

    • hot and fire

      Oletko sinä MV paljonkin luontokuvausta harrastanut? Olisipa kiva nähdä kuviasi.
      Nyt on sitten herkut herkuteltu ja takaisin ruotoon, eiku ruotuun. Kuntoilua jatkettava, mutta ehkä vasta huomenna. Olishan sitä kiva ilma, mutta ei viitsi yöjuoksulle lähteä. Mitäs muut, oletteko kuusenympäri tanssahdelleet, pukkia karkuun juosseet tai pyllymäessä olleet?

      • yx kutale

        Tapani tanssen DJ jytket kuunneltu Transsee yms. huomen voipipi soijja korvat ; D)) Just juna jytkyttääpi. Kutalleennii jalaka o vipattanna mont tunttii.

      • MV..

        Jonkin verran ;)
        Niin kiva viesti jälleen Hottikselta. kyllä juu, täälläkin ollaan syöty niin, että ruoto vinkuu. Tuo ylensyönti saa olon uupuneeksi, oletteko samaa mieltä ?

    • MV..

      Mitä häh, on olla höh, ihastunut pöh, kysyn nöf nöf. Hip hurraa rillumarei, aika rankkaa puh puh.
      Huh hah hei ja no huh huh.
      Teelika mentten, entten tentten, röh röh.
      Järki on poks, pää tyhjänä kops.
      Liirum laarum, lälläti lää
      taju häviää,
      heissuli vei,
      tunteet jää.
      Hissun kissun heh hih eh,
      tuota öh heh heh,
      niin heh heh, kuka järkeni vei
      ja hei hei !!
      Ja hurraa hurraa !!
      Hakkaa päälle paimenpoika,
      pillillä soita ja palijon voit,
      kera paistin on perunoita.
      Hiijahei siniristilippumme.
      Viu vou vou ja lilleri lalleri,
      ottaa tiukille kylmäkellari.
      Kaatakaa pois tämä viinini,
      että saan takaisin entisen järkeni.
      Oi Suomi katso laari laari laa,
      oon oksalla ylimmällä.

      Ei jaksa muuta järkevää enää tänne tänään. Nukku- Matti huutelee jo.
      Hyvät yöt

      • yx kutale

        Onkoha sahti ollunna liia tiukkootavarroo sull ; D)))

      • MuuVaara
        yx kutale kirjoitti:

        Onkoha sahti ollunna liia tiukkootavarroo sull ; D)))

        :D)) Meinaatko, että kiipesin pöydälle huojuen lurittelemaan ennen sammumistani ;P

      • yx kutale
        MuuVaara kirjoitti:

        :D)) Meinaatko, että kiipesin pöydälle huojuen lurittelemaan ennen sammumistani ;P

        Varmmaannii tanssit pöyäll, vain piikkikorkokenkät jalas ; D)).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Varmmaannii tanssit pöyäll, vain piikkikorkokenkät jalas ; D)).

        :D))) Juu ripaskaa kasakkahattu päässä, muistaakseni ;D

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        :D))) Juu ripaskaa kasakkahattu päässä, muistaakseni ;D

        Miks ei nelejäntuulen lakki ?

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Miks ei nelejäntuulen lakki ?

        :D))))))))) Siksi, kun järkeä paleli, mutta sydäntä kuumotti. karvahattu lämpimämpi.

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        :D))))))))) Siksi, kun järkeä paleli, mutta sydäntä kuumotti. karvahattu lämpimämpi.

        Mites muute, kävitkös kahtelemas onkos tuttuja rohviililois sisäll?

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Mites muute, kävitkös kahtelemas onkos tuttuja rohviililois sisäll?

        En, koska en usko tunnistavani kuitenkaan ketään. Ihan tarpeeksi tekemistä entisissäkin ;D
        No, miten sinun päiväsi on sujunut ?

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        En, koska en usko tunnistavani kuitenkaan ketään. Ihan tarpeeksi tekemistä entisissäkin ;D
        No, miten sinun päiväsi on sujunut ?

        Aika vähä tuttavviin oun törmännä minnää : ).Vähä imuroin, kinkkuu napostellu. Miettinnä syntyi syvvii, muute vua laiskotellunna. Nyt pellaillunna ilttiksen pelisivull ja kuunnellunna ylexee : ).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Aika vähä tuttavviin oun törmännä minnää : ).Vähä imuroin, kinkkuu napostellu. Miettinnä syntyi syvvii, muute vua laiskotellunna. Nyt pellaillunna ilttiksen pelisivull ja kuunnellunna ylexee : ).

        Kauhea, kun tuli yhtäkkiä tyhjä olo. Ei ajatus kulje mihinkään suuntaan. Onko tuttu tunne ? Ja äärettömän surullinen myös. Kaipauksellinen johonkin, muttei oikein tiedä mihin. Väsymystäkö tai kyllästymistä ? Jokin sisältö puuttuu. Pitäisikö se itse luoda. Onko jokainen oman elämänsä herra ? Tyytyväisyys, mitä se on ?
        Onko oikeutta olla onneton, kun kaikki on suht hyvin tai onko sittenkään. Ajoittaista tunnetta. Usein iloakin kuitenkin tai ainakin tasapainoa
        Jotain puuttuu, mutta mitä.
        Tarvitsenko edes sitä ?
        Luovuttaminen. Tulee, jos tulee.
        Väsyttääkin.
        Perin kummallista tämä.
        Oletko sinä surullinen ?

        Minä olen myös vähän siivoillut. Kinkun jämä odottaa kaapissa, jos syöttäisin sen koiralle. Täällä on ollut todella hieno ilma, entä siellä päin ?

        Itellän ajatus vilisttää ehkä liikkookkii, varmmaa tää joote olo? Ja mitteepä ens vuos tuop tullessaa, Pitäs varmmaannii lukkee tuo 2015 horoskoopin selevitys ; D)). Pittääkö suapill ajjoo aarinkon laskkuu päi ja hävitä sinne mist o tullunnii tän : ). Elä nyt viell murrell syötä, tie hernekeittoo viell. Sitte voit syöttee : D. Mikäs ilimois piäll 10 astet varmmaannii ja kiristyskös jonnii verra. Huomen jos kehttois lähttee kuvvailemmaa maisemmii, näkköö sitt : ). Eehä myö nyt luovuttammaa?

        Jotenkin niin kummallinen olo. Ihan kuin kaikki ei olisi kodallaan ja olen siitä huolissani. Enkä puhu nyt itsestäni. Jotain surullista. Ajattelinkin, että järkevänä ja huumori ihmisenä saisit tolkkua ajatuksiini, mutta ei auta nyt.
        Taidan lähteä lenkille.

        Määhä sie lenkill, mie lähen loppu kinku siivuttammaa ja vähä viell maistelleissii : ). Pallailehha sitt lenkilt tulttuu, yritellää vähä vehata sitt. Ku ee kerta muitakkaa näy ; ).

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Määhä sie lenkill, mie lähen loppu kinku siivuttammaa ja vähä viell maistelleissii : ). Pallailehha sitt lenkilt tulttuu, yritellää vähä vehata sitt. Ku ee kerta muitakkaa näy ; ).

        Jt näyttää tulleen :) Kiva, sinua näkyy nykyään liian harvoin. Minä en taida nyt tämän enempää tänne tänään. Ja Hottiskin. Anteeksi, mutta minä olen tänään täynnä itseäni ja itsesääliäni. Tai täytyy ottaa kantaa tuohon Hottiksen viestiin. Toivotan hyvät yöt teille

    • jotain tuttuakin

      No jokos olet horoskoopin ensi vuodelle lukenut ? Lupasiko jotain mielenkiintoista ?
      MV:lle, tuntemuksesi voi johtua siitä, että joulutouhut on ohi ja voi palailla normaaliin arkeen. Sellaista välitilatunnelmaa : )

      • yx kutale

        Pikkuse taskukirjan ostin, ee ou tullunna viell luettuu. Eehä viell luppaill harkittaa kovast : ). Jokos siult kiirreet loppu? Ja mitkäs mietteet?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Pikkuse taskukirjan ostin, ee ou tullunna viell luettuu. Eehä viell luppaill harkittaa kovast : ). Jokos siult kiirreet loppu? Ja mitkäs mietteet?

        Toivon niin, en ihan odottanut näin kiirusta joulua. Enpä ole netissä ennättänyt käydä tuskin ollenkaan aikoihin. Pitää ihan hengähtää, huh : ). Mietteitä on kaikenlaisia, todella. Ihmisistä oppii sellaistakin, mitä ei haluaisi. Kunpa voisi pitää oman illuusionsa, olisi parempi niin joittenkin kohdalla. Siis ihan irl tapauksista on nyt kyse.
        Joko kinkku on syöty ?

        Jos miehist o kyse(ehkä naisettii), tilanne ja siiter tekköö illuusioit tyhyjiks. Siks e ite oikkeesttaa käy, nuis pikkujouluis palajjoo. Kaikelaist näkköö ja kuulloo, ku o selevipäi. Mutt pittää muisttoo, jott jokkaine taplovvaa tavallaa. Palottelin, osa laittoo rokkaan : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Jos miehist o kyse(ehkä naisettii), tilanne ja siiter tekköö illuusioit tyhyjiks. Siks e ite oikkeesttaa käy, nuis pikkujouluis palajjoo. Kaikelaist näkköö ja kuulloo, ku o selevipäi. Mutt pittää muisttoo, jott jokkaine taplovvaa tavallaa. Palottelin, osa laittoo rokkaan : ).

        En puhu nyt pikkujouluista, vaan ihan sukulais/kaveripiiristä. Siis ihmisistä, jotka luulee tuntevansa hyvin. Ja ykskaks huomaat, ettet tunnekkaan toista todella tai sitten toinen on muuttunut paljon. Selvinpäin ollaan oltu miltei kaikki, joten siitäkään ei saa syntipukkia asiaan. Mutta olet oikeassa, jokainen tyylillään ..... ......... : )

        Tuo pikkujoolu oll esimerkki : ) ja alkon laitoin lievennykseks joka ee ou sitä. Tod. tekkeevät saman myös selevinpäinnii. Meinasin kyssyy yhest ....s.....st, mutt e kehttoo udell tuost asiast. Joskus ollunna sivulaussees puhe : ). Mites meinnotkos rakettija amppuu?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Tuo pikkujoolu oll esimerkki : ) ja alkon laitoin lievennykseks joka ee ou sitä. Tod. tekkeevät saman myös selevinpäinnii. Meinasin kyssyy yhest ....s.....st, mutt e kehttoo udell tuost asiast. Joskus ollunna sivulaussees puhe : ). Mites meinnotkos rakettija amppuu?

        Olen edelleen siinä asiassa säästölinjalla : ) Katselen toisten ampumia raketteja.
        Jouluun paloikin rahaa ihan tarpeeksi, että nyt nuukaillaan loppuvuosi ainakin. Voithan sinä minulta kysyä mitä vain : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olen edelleen siinä asiassa säästölinjalla : ) Katselen toisten ampumia raketteja.
        Jouluun paloikin rahaa ihan tarpeeksi, että nyt nuukaillaan loppuvuosi ainakin. Voithan sinä minulta kysyä mitä vain : )

        Mihinkä sitä nyt rahhoo män? : D)). Onneks oll veropallaatukset : ). Ookkos nähnynnä revontullii tai muut jännee? Eekä ou viell oksokkaa löötynnä?, mittee taisin MV:ll jo eppäill : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Mihinkä sitä nyt rahhoo män? : D)). Onneks oll veropallaatukset : ). Ookkos nähnynnä revontullii tai muut jännee? Eekä ou viell oksokkaa löötynnä?, mittee taisin MV:ll jo eppäill : ).

        En ole ennättänyt maisemia katsella : ( Enkä oksaa ?? Veronpalautukset oli tänä vuonna menetyksiä : (. Mutta iloisempiin asioihin, nyt on vapaata ja voi taas kuntoilla ja ihailla maisemia. Ihanaa rentoutua ja olla vaan : ) Kauniita unia sinulle.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        En ole ennättänyt maisemia katsella : ( Enkä oksaa ?? Veronpalautukset oli tänä vuonna menetyksiä : (. Mutta iloisempiin asioihin, nyt on vapaata ja voi taas kuntoilla ja ihailla maisemia. Ihanaa rentoutua ja olla vaan : ) Kauniita unia sinulle.

        Hyvvii unnii sinnekkii : ).

    • hot and fire

      No niin joku on eilen sitten ottanut muutaman lökin liikaa... ja fiilis varmaan itse kullakin mitä on. Eipä täälläkän hääppöinen, vaikkei lökejä ole otettukaa.
      Tänään voitaisiin keskustella ystävyydestä ja kavereista. Onko teillä paljon ystäviä ja kavereita? Mitä mieltä olette muuten siitä, että ystävä (tai kaveri) vehkeilisi tai juttelisi selkänne takana asioitanne, on sitten mies-tai naispuolinen? Tai paheksuisi toimianne? Oletteko törmänneet selkään puukottamiseen?
      Itselläni nämä ystävyyskysymykset tulivat mieleen, kun tässä päivänä eräänä jouduin lapseni kanssa keskustelemaan kateudesta. Hän oli kovin kateellinen kaverilleen, jolla oli sitä ja tätä. Lapseni jäi miettimään kovasti, kun sanoin hänelle, että eikös ole hienoa että kaverillasi on asiat noin hyvin, voisitko olla iloinen hänen puolestaan. No, tiedän ei se niin helppoa ole iloita toisen onnesta, varsinkin jos omat asiat tuntuvat raskailta (tiedän sen), mutta lapseni kanssakin käytiin keskustelua, että aina löytyy ihminen jolla asiat on paremmin kuin itsellä ja toisaalta ihminen, jolla asiat on huonommin kuin itsellä.
      Nooh, menipä raskaaksi jutuksi tämä.

      • yx kutale

        Ystävist ja kavereist e tiijjä. Yritän kaikill oll tava ukko, höpötän ittestän ummet ja lammet : ). Voin sannoo, jott kaikkiin selän takan heitettää juttuu olokkoo kaver tahi vihamies. Se näköjjää kuulluu tähä Suomalaissee kulttuurrii. Tillaissuus ja mahollissuus tekköö myös tuon selekkää puukottamisennii vaikk tarvetta ei oiskkaa. Voipha se tuo katteussii oll syynä nuihi asioihin. Pitäshä vähä ollakkii katteelline, sais jottai motivaatijjoo pärjätäkssee elämäs : ). Kellekkähä oisin katteelline, varmmaannii... Pittää vähäaikkoo miettii : ).

    • MV..

      Se on tämä syntymähumala :)
      Niin tuo selkään puukottaminen on todella ikävää. Mielestäni se voi kertoa myös huonosta itsetunnosta. Korotetaan omaa statustaan tai egoaan painamalla toinen alas. Ehkä siinä tuntee itsensä jotenkin paremmaksi toisen "huonouden " valossa.
      Tuosta kateudesta. Itsekkin nykyään syyllistyn siihen enenevässä määrin, joka hirvittää minua ja johtuu tosiaankin kohtaamistani vaikeuksien sarjasta. Olen todella joutunut tekemään töitä sen eteen, etten anna kateuden tunteideni vaikuttaa epäsuotuisasti ihmissuhteisiini. Etteivät siis muut joudu kärsimään minun huonosta olostani.
      Mielestäni olet olet selittänyt kivasti ja ymmärrettävästi lapsellesi asioista. varmasti äitinä tunnet hyvin monenlaisia tuntemuksia huomatessasi lapsellasi ikäviäkin tunteita. Äidin rooli ei aina ole helppo. Pitäisi osata ohjata lasta ajattelemaan ja tekemään oikein kuitenkaan alistumatta kynnysmatoksi.
      Ja kuitenkaan toisen hätää ja tunteita ei saisi ohittaa tai väheksyä, sillä ne ovat lapselle sillä hetkellä aitoja. Pahaolon tunnetta voi olla vaikeaa käsitellä niin aikuisen kuin lapsenkin. Sillä mielestäni kateus on juuri pahaa oloa jostain, minkä kokee vääryydeksi tai epäoikeudenmukaiseksi.
      Onneksi lapsillasi on noin rakastava äiti. Varmasti heille merkitsee todella paljon, että olet heille hyvänä esimerkkinä ja jaksat keskustella heidän kanssaan. He tietävät, että pystyvät luottamaan sinuun. Uskon, että tuolloin heillä on myös helpompaa kohdata omat tunteensa, kuten tuon kateudenkin kun eivät ole niiden kanssa yksin ja annat heille perspektiiviä ja muita näkökantoja asian käsittelemiseen siis työkaluja, joka helpottaa heidän oloaan ja tulemaan toimeen vaikeidenkin tunteidensa kanssa.
      Mutta nyt hyvää yötä.
      Jotenkin niin luopumisen tunnelmaa

      • ed.

        Jäi joku sanakin välistä, mutta sellaista se on, vajavaista, Luotan kuitenkin teidän oikolukutaitoonne. En voi millään muotoa aliarvioida kykyänne.

    • hot and fire

      Hienosti sinä MV asian ilmaisit. No, enpä pitäisi asioita niin ihmeellisinä, mutta kiitos. Yleensähän sitä saa tuntea riittämättömyyttä. Ja niin paljon selviteltäviä asioita, mutta vaikka muuten menis persiilleen niin... no joo ei enempiä tänne.
      Mikä sinulla aiheuttaa luopumisen tunnelmaa MV?

    • Hyrrr mite kylymä ulkosall, näpit meinas kylymmee : ).

      • Voi juupelis

        Hiano etten sanos.

      • yx kutale
        Voi juupelis kirjoitti:

        Hiano etten sanos.

        Mittees hiennoo kylymämises o : D)).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Mittees hiennoo kylymämises o : D)).

        Se on nyt sitten talvi. Lumet ja pakkaset ja kaikki : ). Tykkään kuvastasi.

      • hot and fire
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Se on nyt sitten talvi. Lumet ja pakkaset ja kaikki : ). Tykkään kuvastasi.

        Kylmä on ihana. Ensin palellaan ja sitten päästään lämmittelemään sisälle viltin alle lämpimään. Paukkopakkasia odotellessa...

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Se on nyt sitten talvi. Lumet ja pakkaset ja kaikki : ). Tykkään kuvastasi.

        Talaviha se : ). Jokos JT o alottana sen uuen harrastuksen?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Talaviha se : ). Jokos JT o alottana sen uuen harrastuksen?

        Enpä vielä. Vanhoja harrastuksia vaan, niitäkin ihan riiittävästi : ). Joko olette hiihtäneet tai luistelleet ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Enpä vielä. Vanhoja harrastuksia vaan, niitäkin ihan riiittävästi : ). Joko olette hiihtäneet tai luistelleet ?

        Sukset pitäs osttoo ja latukone : D. Jiäle pitäs varmaannii koht suunnistell, muutama reekä porata. Onkos sull mite pitkä loma ja meinasitkos ensvuon männä ulukomaill käymmää?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Sukset pitäs osttoo ja latukone : D. Jiäle pitäs varmaannii koht suunnistell, muutama reekä porata. Onkos sull mite pitkä loma ja meinasitkos ensvuon männä ulukomaill käymmää?

        Ei minulla varsinaista lomaa ole, vain muita vapaita. Käyn välillä töissä, mutta aika paljon vapaata kuitenkin on. Mistäs arvasit, että suunnittelen lomamatkaa : )
        Kohde on vielä hakusessa, mutta kauas on tarkoitus mennä.
        Aiotko tehdä omat ladut ? Pilkillä aurinkoisella jäällä, mikä sen mukavampaa : )
        Mutta taasen on toivoteltava hyvät yöt. Ulkona liikkuminen väsyttää.

        Kyllähä sie out nii liikkuvaine immeine, ett ulukomuattii varmmaa kiinnostaapi : ). Varmaannii laut pitäs tehä, jos perintteis. Vappaal voip hytkytell syrjäteillii : ). Oha nuo kyll tiäll päi upotelleet vaikk mittee nuihi jäihi. Hyvvii öit : ).

    • MV..

      Täällä on ollut vain muutama aste pakkasta. Ulkona olisi ollut todellakin kaikenlaista kuvattavaa. Kuun sirppikin köllötti laiskana matalalla. Oli ihan lumista kaikkialla ja hiljaista. Lumi toimii hyvänä äänieristeenä.
      Olin ihan pyörällä päästäni kun oli niin hienoa taas että.
      Kaikenlaisia eläintenjälkiä. Ja vaikka kuulkaa mitä !!
      Hyvvää yötä ystävät

      • yx kutale

        Nii`i sikittaha se taivvaall köllöttääpi : ). Pitäs pyörähttee kylill, ee ou ku 27 astet pakkast. Oottekos staran sivull käänynnä kahtomas sadun kertoja tätijä? ; D))

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Nii`i sikittaha se taivvaall köllöttääpi : ). Pitäs pyörähttee kylill, ee ou ku 27 astet pakkast. Oottekos staran sivull käänynnä kahtomas sadun kertoja tätijä? ; D))

        Ei pelota pakkaset. En ole ollut koskaan kova palelemaankaan. Mutta tietenkin se tuo tullessaan enemmän töitä, varsinkin autojen suhteen. Talojen lämmitykseen myös. Kvalla pakkasella ilma on niin kuiva, etten palele. Kymmenen astetta ja kova tuuli on paljon pahempi. Samoin syksyisin ensimmäiset kosteammat vileät ilmat.
        Mitenhän sinun autoilun käy, kun Saabeja ei enää valmisteta ?
        Eipä juuri saappeja enää näy.
        Meillä oli kotona aikoinaan viininpunainen sammakkosaappi.
        Jostain syystä tykkään maastoautoista, vaikka en muuten ole ollenkaan autoihminen, enkä muutenkaan teknillinen. HUmmeri on niin hieno :D
        Äiti aikoinann opasti meitä tyttöjä, että kaikkien naisten pitää osata vaihtaa aitoon tulpat, öljyt ja renkaat.
        Nykyään autot ovat niin monimutkaisia koneita, ettei niitä osaa korjata kuin ammattilaiset.
        Mikä Staran sivu :O En ole koskaan kuullut edes tuosta. Käympä etsimässä.
        En ole muutenkaan juuri netissä paitsi täällä ja tämäkin pitäisi lopettaa jo.
        Onko teillä käynyt mielessä palstailun lopetteleminen ?

      • Edellinen

        Kävin katsomassa tuon Staran. Vihjailetko jotain ? Kerro äkkiä, että ymmärsin väärin, ennekuin pammautan päin näkyä.

      • yx kutale
        Edellinen kirjoitti:

        Kävin katsomassa tuon Staran. Vihjailetko jotain ? Kerro äkkiä, että ymmärsin väärin, ennekuin pammautan päin näkyä.

        Viell nuit suappija taittaa oll aika uussiikkii liikkeell(2012). Varmmaa miu pittää sitt lopettoo auttoilu, ku loppuuvat ; D. Jos rehellissii ollaa e ou itekkää vaihtanna autoloihin öljyjä, enkä huoltanakkaa. Sittee varte o luottokorjooja ja huollot tehhään 10 000 vällei. Kumit ossoon vaihttoo ja lissäill öljyt ja muut nestteet. Nii mittee sie nyt väkivalta seks, tytöthä osas kerttoo satuja hyvin ja taisivat pitteekkii härvelist : D)). Liekköhä ens vuuvven Joolulahja hittilahja tuo? Ei miull mittää vihjjailluu ollunna kellekkää, sattu vua silimmää : ).

        No sitten varmaan kuvitt eli vain. Taidan lähteä kuitenkin lenkille, ihan varmuuden vuoksi :D

      • yx kutale
        MV.. kirjoitti:

        No sitten varmaan kuvitt eli vain. Taidan lähteä kuitenkin lenkille, ihan varmuuden vuoksi :D

        Ja oha nuist surisioist puhuttu, ainassii JT:een kans : ). Mie kävin jo saanas, arveleppa sitä : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Ja oha nuist surisioist puhuttu, ainassii JT:een kans : ). Mie kävin jo saanas, arveleppa sitä : ).

        Minulla taas muistikatkos : (. Valaisetko vähän .. olemme puhuneet nii in monesta asiasta. Taidat olla tosi hyvämuistinen : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Minulla taas muistikatkos : (. Valaisetko vähän .. olemme puhuneet nii in monesta asiasta. Taidat olla tosi hyvämuistinen : )

        Vai olkone jottai vihreit matossii : ). Mull oll aikkase huono muisti aikoinnaa, mutt pikku hiljjoo o tainna korjjaattuu tahi muistelen viärin ; D)). Ookkos käynynnä Duppais millonkkaa? Siell kannattas varmmaa käyä, eehä tiijjä mihinkä muailma männöö viell.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Vai olkone jottai vihreit matossii : ). Mull oll aikkase huono muisti aikoinnaa, mutt pikku hiljjoo o tainna korjjaattuu tahi muistelen viärin ; D)). Ookkos käynynnä Duppais millonkkaa? Siell kannattas varmmaa käyä, eehä tiijjä mihinkä muailma männöö viell.

        Olisi mielenkiintoinen kohde, en ole vielä päässyt käymään. Eipä sitä tiedä miten asiat muuttuu. Päivä kerrallaan elettävä kuitenkin, muuta ei voi. Saabeilla en ole koskaan ajellut, monella muulla merkillä kyllä. Maasturi voisi olla se seuraava : ).
        Vieläkö olet mummoja käynyt tervehtimässä ?

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoinen kohde, en ole vielä päässyt käymään. Eipä sitä tiedä miten asiat muuttuu. Päivä kerrallaan elettävä kuitenkin, muuta ei voi. Saabeilla en ole koskaan ajellut, monella muulla merkillä kyllä. Maasturi voisi olla se seuraava : ).
        Vieläkö olet mummoja käynyt tervehtimässä ?

        Nii eppäilinnii, jott sull varmmaa ois pemar. Tokko kuiteskkaa mersu vai? Ite en paljjoo nuihi autoloihin panosta ennee kait, tää nykyne oll reelu 3 kymppii ajettu ja 3v vanaha osttais. Nytt vähä enemmä : D)). Nuo mummoset o lievästi sanottuna pikkuse huonos jamas, pitäshä se heittää käyä kahtomas joskus kylkkii. Mikäs se Suapeis o ollunna, jott ett ou suanunna ajjoo (olkos appiukko mersukuski)vitsi vitsi : D)). Syvämmes ois kummissii vienynnä ja samantei rahat (kallist ylläpittee).

        Ei ole mitään Saabeja vastaan. Ei vain ole sattunut niitä kohdalle sopivasti. Auto on minulle ennenkaikkea kulkuneuvo, ei statussymboli. Mitä luotettavampi sen parempi : ). Minullakin muisti palaa pätkittäin. Muistin juuri keskustelumme matosista. Liittyi ilmeisesti leipomiseen .... : ) Kyllä ex.appi mersuakin on ajellut, sitä en tiedä ajeleeko enää.
        Tiedätkö mikä minun sydämeni voisi viedä ? Ja se ei ole helposti vietävissä. Entä sinun ?

        Meenasin laittoo sinappikone : ). Mutt vaikkee sannoo, Venetsia ja gondoolit? Ite en ou oikkei selevvyyt suanna, joku katse, sähläys tai ..... .

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Ei ole mitään Saabeja vastaan. Ei vain ole sattunut niitä kohdalle sopivasti. Auto on minulle ennenkaikkea kulkuneuvo, ei statussymboli. Mitä luotettavampi sen parempi : ). Minullakin muisti palaa pätkittäin. Muistin juuri keskustelumme matosista. Liittyi ilmeisesti leipomiseen .... : ) Kyllä ex.appi mersuakin on ajellut, sitä en tiedä ajeleeko enää.
        Tiedätkö mikä minun sydämeni voisi viedä ? Ja se ei ole helposti vietävissä. Entä sinun ?

        Hyvvii öit, tännää mänen viänneltäväs ja soppoommis reissull. Pitännöö ottoo pikkuset tirsot, jott jakssaa : ).

    • MV..

      Kutale kiusaa meitä, on tuhma !!!
      ootappa annan kyllä takaisin. Meillä ei velaksi oteta !
      Ei se käsin kosketeltava tiiviys ollutkaan sitä miksi kuvittelin. Ilmassa leijuva veljellinen tunnelma, joka tiivistyi yllättäviin pieniin ystävyyden ja lempeydenkin puuskiin.
      Se olikin hänen taholtaan vain sitä normaalia naisten viihdyttämistä. Sillä hän tekee sitä kaikkien naisten keskuudessa halutessaan tuntea itsensä onnelli seksi sekä halutessaan tuntea, että hänellä on jotain annettavaa naisille, joita kuitenkin pakenee.
      Tällainen platoninen suhde, jossa on hieman vedätystä ja joilla voi pitää naisia narunpäässä on hänestä siedettävin olemassa olemisen muoto ja ainut mahdollinen suhde naisiin.
      Kaiken kaikkiaan nyt, kun jälkikäteen katsoo tapahtumia, tunnen pienen piston sydämessäni siitä, etten vetänytkään mattoa hänen jalkojensa alta saadakseni hieman hyvitystä siitä kaikesta kärsimyksestä, jota hänen narun nokassaan rimpuileminen on minulle tuottanut.
      Kuitenkaan en voi olla jossain alitajuntani alimmassa osassa toivomatta, että hän olisi nykäissyt narusta niin lujaa, että olisi itsekin kaatunut.
      Kaikkien muidenkin juonien paljastumisen jälkeenkin jokin sisälläni ei osaa päästää irti siitä mitättömästä toivon kipinästä, että voisin joskus toteuttaa hänen ansaitsemansa rangaistuksen.
      Minulle suurin rangaistus on ollut se, ettemme voi olla yhdessä.
      Jos vielä joskus pääsisin toistamiseen hänen lähelleen, tuohon henkiseen yhteyteen, jota petolliseksi luulen, en päästäisi häntä enää yhtä helpolla, vaan vaatisin hyvitykseksi edes yhtä suudelmaa.
      Siinä olisi pelokkaalle miehelle tekemistä ja rangaistusta kylliksi.
      Sillä pitäähän kärsimyksestä saada hyvitys.
      Minunkin.

      • yx kutale

        ; D)) Melekone piätelmä mutt totta. Tiijjä tuost annettavast, ennemminnii vähän ilon tuottamist tähä tavallissee elämmää : ). Vedättämmää e lähe, ehkä pikkase ohjoommaa irlis oikkeessee suunttaa ihmissii tietämättään : ). Ehken ou suurten ihmismassojen keskipiste ja etteenkkää naisten vikittelijä. Ennemminnii semmone lemmikki, joka ee lähe karkkuu mittää tahi kettää. Se nyt tietysti jos hallailemmaa ja puremmaa käyää o er assii ; D)). Nii tuos pusus kyll suattas oll tekemis kieltämäti. Ei välttäs, jos antasin parttoo? Melekkee muute tuo siu piätelmä oll ku horroskooppin : ).

        Ei se ollut mikään päätelmä. Yritin vain härnätä sinua ja saada liikettä myssyyn, koska sinäkin härnäät. Liioittelua ja kuvittelua.
        Vai partaa :D)) Eipä ole kukaan kysynyt sitten lapsuuden. Isä sanoi minulle aina, että haluakko partaa ja minä juoksin nauraen pakkoo. Taitaisin tehdä kanssasi samoin.
        Tuo kirjoitus oli sellaista sisarellista ystävyyttä oikeastaan. Pientä kiusantekoa sinulle, koska kirjoitit surinoista ja muista mehiläisistä ;)
        Täällä on sakea lumisade ja asteet lähellä nollaa.

        ; D)) Saiskohan tuost parran antamisest jutunjuurt irli, voip oll parempi ku ee kysy : D)). Silimis pyssyy viell pilike, eekä ruppee mustummaa : ). Tiäll taiss viellää oll 27 astet pakkast, huomen tuas pitäs lähttee viänneltäväks : ).

    • MV..

      Hyvää yötä Jt ja Kutale.
      Jt.llä kivat jutut kaiken kaikkiaan :) Minun sydämeni veisi ehdottomasti kiltteys, empaattisuus ja siihen lisänä ......... ;D

      • yx kutale

        Hyvvee yöt. Miunnii pitäs varmmaa koht männä nukkummaa, ku o niit mänöi huomen : ).

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Hyvvee yöt. Miunnii pitäs varmmaa koht männä nukkummaa, ku o niit mänöi huomen : ).

        Hyvää yötä molemmille : )

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Hyvää yötä molemmille : )

        hyvvee huoment : ). Mites sattu nuo arvvoommiset : ) ja parran tarjoomine : D)).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        hyvvee huoment : ). Mites sattu nuo arvvoommiset : ) ja parran tarjoomine : D)).

        Tehän olette kuvitelleet eilen paljonkin. Ja MV taas kauniita viestejä( niinkuin tietysti kaikki muutkin). Nyt on ihanat kelit, tänään on luvassa niin liikunnallinen päivä, että taidan jo illansuussa lupsahtaa. Tai täytyy ottaa päikkärit.Oletteko tehneet Uuden Vuoden lupauksia?

    • MV.

      Haukotus sentään, kun väsyttää. Olen herännyt jo 5 aikaan. Nyt tulin levähtämään. Ehdinkin jo eilen miettiä, kun kirjoititelin, että missä sinä Hottis olet :) Ai kauniita viestejä, oletko tosissasi tai sanoitko huumorilla :D Eilen Jt heitti ilmaan kysymyksen siitä, mikä veisi hänen sydämensä. Kysymys oli osoitettu muualle, mutta tykkäätkö Jt huonoa, jos minäkin teen oman arvauksen ? Olisiko se huomaavaisuus ?
      Esittäisin saman kysymyksen Hottikselle ?
      Kysymykseni ei välttämättä tarkoita ihmisen luonteenpiirrettä, vaan sydämen voi viedä jokin muukin, esim. luonto, eläimet tms. Tai siis alun perin kysymys oli Jt.n esittämä, mutta uteliaisuuttani tartuin siihen ja varastin sen häikäilemättömästi.
      Mikähän teillä tulee ensimmäisenä mieleen sydämen viejänä ?

      • Ai niin unohtui

        En tee uuden vuoden lupauksia, koska menen aina tilanteen mukaan.

      • hot and fire
        Ai niin unohtui kirjoitti:

        En tee uuden vuoden lupauksia, koska menen aina tilanteen mukaan.

        Nyt voisin MV loukkaantua. Kuulehan MV minä en laske leikkiä enkä ilku toisten tunteilla, oli ne sitten ihastumista, pahaa mieltä tms. Enkä muutenkaan heitä läppää asioilla, jonka luulisin olevan loukkaavaa. Täällä sivustolla, kun tuntemattomien kanssa keskustelee on tietysti aina se vaara että loukkaa, kun ei toista tunne, mutta muutoin en ymmärrä tuollaista.
        Mikä veisi sydämeni, onpa vaikea ei tuollaiseen osaa vastata. Nooh, huomaavaisuus on yksi tärkeä juttu, mutta lisäksi hyvyys, fyysistä vetovoimaa pitää olla siis kyllä se intohimokin on tärkeä. Oikeastaan se miten näkee toisen kohtelevan muita ihmisiä myös. Huumorintajua sen verran, että ymmärtää omaa huumorintajuani tai huumorintajuttomuuttani Sydämen viejä on siis sellainen ihanuus, jonka kanssa sielut synkkaa tai karmea rontti, jos huono tuuri käy. Mitäs MV:n päivään muuten?

        Tuota en osannut ajatella asiaa tuolta kantilta, nyt hävettää, anteeksi olen todella pahoillani !! Mutta hyvä, kun toit asian ilmi. Minä taidan sanoa useinkin mitä sattuu.
        Tarkoitin, että jos olisit sanonut huumorilla en olisi itse ottanut sitä ilkkumisena, en suinkaan, vaan hirteishuumorilla. En ole koskaan saanut sinusta sellaista kuvaa, että ilkkuisit toisten tunteilla. Olenpa minä tosiaankin ajattelematon puheissani, voi hyvänen aika. Niin tosiaan, täällä voi saada helposti vääränkuvan. Se on yksi asia, minkä vuoksi en pidä tästä palstailusta.
        Nuo kaikki mainitsemasi luonteenpiirteet ovat minustakin suotavia.
        Eipä tässä muuten outomaisempaa. Todella liukas keli. sattunut useita kolareita tänään. Seitipotut keitetty.

    • yx kutale

      Voi vidu mikä päivä, sori rumasana : D)) nytt jo hymmyylyttääpi. Uamutuimmaan menin suihkkuun, ku oll mänö viäntelijäll. Tulin poies suihkust kuntelin mikäpä se sihissöö. Avasin lämpökeskuksen oven, oll nii maaperusteellisest veshöörryy ilimas ja vettälattiill. Lämmives sekottajan putki oll puhennunna. Laittelin sulukuja kiinni ja pikkuse sankkoja alll ja eeku soittelemmaa lvi-miehill. Sitt kännykkä piris, soitti viäntelijä jott ee piästä sinne entissee paikkaa sissää. Tulisitkos kaapunkkii, no tottakaiha mie, ku oll muittii asioit siell. Ja aikkoohhii oll reilu tunti viäntellyy. Noh, lähimpä sitt hurruuttelemmaa autoll 14 asttee pakkases, voi p....l. vettäsattaa tuulllasi rupes jiätymmää. Ruappasin ensimmäise kerra 1,5km piäs, toise kerra 15km piäs. Sitte onneks loppu satamine ja kerkisin viäntellyy. Putkimies oll käänynnä korjoommas vuon. Onkos teill tännää sattunna mittää jännee? : D))

      • jotain tuttuakin

        Loppu hyvin, kaikki hyvin : ). Minulla tänään täydellinen lepopäivä. Rentoutumista päästä varpaisiin. Joulustressin purkupäivä ja uudenvuoden latauspäivä : )
        Niin siitä sydämen viejästä. Alunperin Kutale tuon aloitti, kun epäili, että Saabistiksi hurahtaisin : ). No minun sydämen viejäni ei ole materiaa. Se on jotain ihan muuta. Se on lähinnä kahden sielun välinen juttu. Jos kohtaa sillä tasolla, se vie sydämenkin mennessään. Ja kyllä, kaikki kysymykseni ovat kaikille, vakken sitä ihan erikseen mainitsekkaan.

        Niimpä, uottelin kylkkii mitähä seuraavaks tulloo : ). Käyhhä hakemas Turpo Suappi koeajjoo, ett uskall ; ). Sepä se sielujen synvonia onnii melekone, mutt kaitt sittee välis pitäs oll pientt rahinnookkii ja neulan hyppimist. Muute suattaa tull liia tasast : ). Mites renttoovuit?

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Niimpä, uottelin kylkkii mitähä seuraavaks tulloo : ). Käyhhä hakemas Turpo Suappi koeajjoo, ett uskall ; ). Sepä se sielujen synvonia onnii melekone, mutt kaitt sittee välis pitäs oll pientt rahinnookkii ja neulan hyppimist. Muute suattaa tull liia tasast : ). Mites renttoovuit?

        Vai liian tasaista ; ) Siitä ei varmaan ole pelkoa. Minusta sielujen kohtaaminen vain luo yhteyden kahden tuntemattoman välille.Siitä kaikki alkaa, sellainen aito kohtaaminen ja mitä se sitten tuokin tullessaan.
        Jätän tuon autokokeilun keväälle : ) Koko päivä meni laiskotellen ja ajatellen. Viimeiset jouluherkut meni samalla. Vähän kuin sisäinen inventaario vuodesta : )
        Ajattelin kysyä, millaisella hierojalla käyt ? Oletko käynyt t...hierojilla ?

        Hyvää yötä kaikille : )

        (O^_^O) Kuuleppa nyt, en ou. Iha oikkee hierur ja suap paikat liikkummaa. Kutalekkii o notkeutunna kummast, koht ollaa ku tuo Jackie Chan. Ei kutenkkaa niinku Van Dammen volvo rekka mainokses. En nui notkkeeks uskalla tull ; D)).

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Hyvää yötä kaikille : )

        Hyvvii öit. Vuorokauen piäst valavottankos pitemppää? : )

    • hot and fire

      Voi kutale, ikävä että noin paljon koittelemuksia yhdelle päivälle. Monesti ne kasaantuvat. Kiva, että selvisivät. Ei ole itselle sattunut mitään ihmeempää tänään. No, menikö loppupäivä mukavammin?

      • yx kutale

        Ee näill päivill voi muut, ku naarroo ; D))). Tuuppasha viäntelijä lasku koorraaa, tuas oll viimene kert : (. Jokskuks aikkoo : ). Loppu päivä män suhtkoht hyvin : ).

    • MV..

      No voi hiisi vie, tiedän Kutale tuon tunteen. Onneksi pääsit kaiken tuon stressin jälkeen sinne hierojalle kireitä paikkoja pehmittelemään. Sait hetken huokaista.
      Mitä aijotte huomenna ? Onko teillä uudenvuoden perinteitä ?
      kerron yhden auto-jutun tähän paikkaan.
      Ostin yhdeltä tutulta mieheltä vuosia sitten todella vanhan auton. Oli ollut juuri tuollainen sähläyspäivä, kun lähdin kiireessä kaupunkiin.
      Yhdessä risteyksessä, kun kaasutin punaisten valojen vaihtuessa vihreäksi hävisi koko tuulilasi näkökentästäni. Nimittäin auton penkki oli irronnut ns läskeineen päivineen ja kaaatui selälleen. Pidin rattia käsin suorassa ja samalla kömysin äkkiä ylös. Onneksi ei sattunut mitään sen kummempaa.
      Ajoin kotiin jotenkin kaatuneen penkin päällä keikkuen. Kotona sitten aukaisin etuoven ja nostin penkin pihalle niin sen alta paljastui kymmenkunta haulikon panosta :D
      Ois pian hyvin käynyt niin olisin lentänyt heittoistumella kuin Bond leffassa ;D))
      Te ette voi uskoa kuinka paljon mulle on sattunut noiden autojen kanssa. Yhdesssä vanhassa lintassa oli takatuulilasin paikalla pelkkä pahvi, kun se alkoi kerran kovalla pakkasella irtoamaan ajon aikana. Yhdellä 100 km tieosuudella kiinnitin sitä sen 5 kertaa niillä vanhoilla likaisilla teipeillä., kun se lopulta irtosi kokonaan. Ajoin lähimpään kauppaan ja ostin teippiä, mutta naisena en ymmärtänyt ettei se pysyny siinä kiinni, vaikka sitä tien poskessa yritin kuin nyrkillä hakata. Lopulta riuhtaisin koko pahvin mäkeen ja ajoin ilman pahvia loppumatkan.
      Mulle on sattunut niin paljon noita autojuttuja, että itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.

      • yx kutale

        Kelläpä ei. Kerrannii aikonna ajelin Kumipuskur Suapill(85vuosmalli) parkkii sokkarin pihall nii rettest ja kahtelin "maisemmi". Kuka lie ettee pystyttännä semmose paksun petonitolopan siihe, ku jyrräättää ajjoo. Aikamoine paukku, mahto kuulluu sisäll asti. Pikkuse nuort kossii hävetti, mutt eepä tuo aato särkynnä : D)).

        :D)) Seuraavaksi taidan ostaa panssariauton ( siksi haaveilen Hummerista, niin tai toinen olisi Ford F 350 ) Aikoinaan muistan, kun puhuttiin, että armeijan panssarit olisivat Paseja, vieläkö näin on, kuka tietää ?
        Tästä talvesta tuli mieleen yksi auto kommellus. Se oli ennen tätä uutta autoa. Tätä uutta nuorikkoa pidän nyt tallissa. Siis oli kerääntynyt katon päälle noin 20 centtiä lunta, siis jäätynyt kovaksi kakuksi, laiska kun olen noiden autojen suhteen. Puhdistin vain ikkunat ja lähdin ajamaan. Kun jarrutin liikennevaloissa punaisien aikana, niin koko se lumikakku valahti tuulilasin ja konepellin päälle niin, etten nähnyt muuta kuin pelkkää valkoista. Oli ilma sen verran lauhtunut ja kakku sulanut ja irronnut, että se lähti liikkeelle. Äkkiä hyppäsin siinä ulos autosta ja vauhdilla nakkelin niitä paksuja paukkuja pois ennen kuin liikennevalot ehtisivät vaihtua vihreiksi. Oli aikamoinen jono takana. Joku katsoi varmaan, että jaa nainen ratissa :D
        Ja kerran posahti kuumavesiputki jalkoihin ( mikä lie moottorin jäähdytysvesi ? ) ja kun kuumaa oli ja auto kylmä. niin koko tuulilasi meni täysin huuruun, enkä nähnyt mitään. Samoin jalkoja poltteli, mutta oli pakko pitää polkimilla ja sumassa ajaa tien sivuun. Silloin piti soittaa apua paikalle. Onneksi on nykyään kännykkä. Minulla on muuten ollut känny vasta 3 vuotta ja sekin on sellainen karvalakkimalli, jossa ei takakansi meinaa enää pysyä paikoillaan ja tuon vuoksi se sammuu vähän väliä kesken käytön, kun kansi ei tue akkua. Yleensä puristan sitä, kun puhun siihen. Ei täällä ainakaan ole opittu hienostelemaan :D Tulen aina jälkijunassa tekniikan suhteen.

        Vois sannoo, jott melekone suhar out ja ehkei huonnoo tuurrikki o ollunna : D)). Kävitkös kahtomas tuon dammen rekkamainoksen?, oll ainassii kiva mussiikki : D)). Meinasitkos räiskiä tännää?

      • MV..
        yx kutale kirjoitti:

        Vois sannoo, jott melekone suhar out ja ehkei huonnoo tuurrikki o ollunna : D)). Kävitkös kahtomas tuon dammen rekkamainoksen?, oll ainassii kiva mussiikki : D)). Meinasitkos räiskiä tännää?

        Niin, autojen kanssa suharoin :( No pakkohan se on jonkun pittää yllä sitä illuusiota, että nainen ratissa on no...nainen ratissa.
        kaksi enkeliä istui pilven reunalla. Vanha enkeli kysyi kaveriltaan : Miten sinä jouduit tänne noin nuorella iällä ?
        No, kun lähdin vaimoni kanssa sunnuntaina ajelulle, sanoi vaimoni, että jos annan hänen ajaa, olen oikea enkeli :)
        Notkea tuo mainoksen mies täytyy myöntää :D
        Katselin YouTubesta Aurealis Borealis - kuvia sekä pilvimuodostelmista ja tähtitaivaista tehtyjä videoita. Vuoden luontokuvia netistä.
        En ammu raketteja. En uskalla. Katselen vain ikkunoista ja kuuntelen radiosta uuden vuoden ohjelmaa. Hymyilevän Apollon ja jos se Julkunen taas soittelee niitä pilapuhelujaan. Turun tuomiokirkon kellojenlyönnit tasan klo 12.
        Olisikohan pitänyt laittaa tämä viesti sinulle tasan klo 15 :D Meinasin ensin, mutta ei jaksanut odottaa.
        Äsken huomasin, että olenpa ollut säntillinen neitsyen tapaan, kun edelliset viestit ovat lähteneet tasatunnein.
        Entä itse ? mitä teet näin uutenavuotena ?

        Mitähän tekis, varmmaan 24 kirjuttelen : D)). Raketit käyn possauttamas ilimoill 24.00 tiennoill. Pitäsköhä pienet tirsot ottoo jaksais vuuvve vaihtee ottoo vasttaa ; D)). Muute mainoksen mies 54v, mull viell aikkoo 9v suavuttoo tuo notkkeus ; ).

        No nukuhan oikein makoisasti. Jospa tässä ketjussa olisi illalla enemmän väkkee, eikä vaan me sisarukset ;) Itse en saavu näihin pippaloihin, mutta olenhan jo höpissyt taas aivan liikaa itsestäni, joten annan teille tämän illan vapaata minusta. Viettäkää täällä mukava uudenvuoden vastaanotto.
        Terveiseni myös Jt.lle ja Hottikselle.
        HYVÄÄ UUTTA-VUOTTA !! Halauksien kera kaikille.

        Taittaa MV karata rimpsall : D)).

      • Mv..
        yx kutale kirjoitti:

        Taittaa MV karata rimpsall : D)).

        Enkä oo karannu mihinkää pimpsalle. Oisinkin ;D)) Täällähän mä vielä oon, mutta en kauaa, kun kohta tulee vieraita. Noita luontovideoita katselen ( mutta en sellaisia kuin nyt kuvittelet !! )

    • Vanhakipale
      • hot and fire

        Uusi vuosi lähenee, nyt kuuluu jo paukutusta. Meinaatteko raketteja ampua? MV nuo autokokemuksesi ovat hulvatonta luettavaa. Ikkunat kannattaa kyllä raapata kunnolla, ennenkuin ajelee, eikös niin? Mites muuten on päivä kuljeksinut? Pitäiskö ottaa kauneusunoset.

        Noin kuuden aikaan tulevat vieraat, heitä odottelen. Aivan älyttömän levottomat ajatukset nyt :D olen melkein hengästynyt ja villit kuvat laukkaa päässä. Tämä on ihan mahdotonta :( Varmasti liittyy naisilla jotenkin kiertoon. Onko tuttua ? Tulee mieleen karhukoirani juoksuaikaan, joka ulvoo yöt häkissään. Tuntuu, että olisi pakko :O !!! Kamalaa :D))
        Parempi, kun en kirjoita tänne mitään.

        Tuost ruappoomisest oun sammoo mielt Hotin kans. Nuihe jäihe tuakse jiäpp mont ihmist huomoomati, riskaapell hommoo. Miekkii kahtelin mozarin mussiikkii yuo tupes, Sara x does Mozart`s"Eine kleine Naghtmusik" Onnistuukoha monelt : D)).

        Mitä sä olet oikein nauttinut, taitaa olla aikamoisia luontovideoita lisäksi. Vieraita ja vielä monikossa, huh huh. Täytyykin varoa, kenen kanssa sitä oikein kirjoittelee.

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Tuost ruappoomisest oun sammoo mielt Hotin kans. Nuihe jäihe tuakse jiäpp mont ihmist huomoomati, riskaapell hommoo. Miekkii kahtelin mozarin mussiikkii yuo tupes, Sara x does Mozart`s"Eine kleine Naghtmusik" Onnistuukoha monelt : D)).

        Mihin se MV lähti, ei näy? Onko tulossa kenties, kun tolleen...
        No, ehkä se laittaa viestiä.

      • yx kutale
        hot and fire kirjoitti:

        Mihin se MV lähti, ei näy? Onko tulossa kenties, kun tolleen...
        No, ehkä se laittaa viestiä.

        Varmaannii vua jännittyny vierraist : ). Toivottavast ee käy tuot mozarrii kahtomas vierraihe aikkaa ; D)). Tulloo se varmmaa viell koha kerkivvää : ).

      • hot and fire
        yx kutale kirjoitti:

        Varmaannii vua jännittyny vierraist : ). Toivottavast ee käy tuot mozarrii kahtomas vierraihe aikkaa ; D)). Tulloo se varmmaa viell koha kerkivvää : ).

        Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille.

      • hot and fire kirjoitti:

        Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille.

        Elä nyt viell toivottele, viell tovi tätäkkii vuott jälell : ).

      • jotain tuttuakin
        yxkutale kirjoitti:

        Elä nyt viell toivottele, viell tovi tätäkkii vuott jälell : ).

        Hyvää Uutta Vuotta toivottelen minäkin jo nyt ! Migreeni taas jyllää päässä niin, ettei jaksa valvoa eikä kirjoitella : ( Nauttikaa vuodenvaihteesta ja uuden vuoden alusta. Jatkamme ensi vuonna : ) Ehkäpä toiveet toteutuvat meillä kaikilla.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Hyvää Uutta Vuotta toivottelen minäkin jo nyt ! Migreeni taas jyllää päässä niin, ettei jaksa valvoa eikä kirjoitella : ( Nauttikaa vuodenvaihteesta ja uuden vuoden alusta. Jatkamme ensi vuonna : ) Ehkäpä toiveet toteutuvat meillä kaikilla.

        Ens vuottee sitt, pittää miunnii männä nytt paukuttelemmaa : ). Hyvvee uut vuott kaikill miunnii puolest. JT:ll erikois lämmin rutistus ja ajatus : ).

    • yx kutale

      Onks kaikk selevinny uevuuvve vietost. AK:aa ou kuulunna pitkkää aikkaa, mites hurissoo?

    • höyrypää2

      Boilerin varoventtiilistä olisi tärkeä vääntää ekstrapainetta pois. Siksi siinä on piirretty se nuoli vastapäivään.

      PO
      www.lamminvesivaraaja.fi
      www.varoventtiilin-vaihto.fi

      • yx kutale

        : D)) Niinkö luulet, entäs jos joku o laittanna viäräkätise venttiilin? Nuolet suattaa sojottoo minne sattuupi. Eekä tuoll broileris sitäpaitsi ou painet paljjoo mittää.

    • MV..

      Hottis, oot kyllä aivan ihana ja hauska :D)) vieraat lähtivät tosiaan myöhään silloin aatto yönä. Syötiin, juotiin, mutta ei tosiaankaan sitä kolmatta.
      Piti tulla pyytämään anteiksi noita uv-puheitani, meni vähän överiksi. en kyennyt enää hillitsemään itseäni. Nuohan ovat vain kahdenkeskisiä asioita.
      kuule Hottis, Kutale tuossa jokin aika sitten kirjoitti olevansa lemmikki, mitä mieltä olet tuosta ? Minusta kutaleesta ei saa lemmikkiä edes kiristyspannalla:D
      Vai Mootsarttia olet Kutale katsonut. Minä imeskelin yksi Joulu Mootsartin kuulia ;)
      Minkä nimisiä raketteja ammuit ? Karjala takaisin ? Tai ammuitko anopin taivaalle ?
      Tai eihän tuossa kuvissasi ole ollenkaan patoja. Nuo tikkuraketit ovatkin parhaita. Näkyvät kauas, joten niistä on iloa kaukanakin asuville.
      Mitä muuta teidän päiväänne ?

      • yx kutale

        Ilimmeisest ett ou käänynnä kahtomas kysseist Sara x Mills vs Mozart, Ehk tasapuolisemp teitill tuo Sara x and terry crews stand in present ; D)). Vai geissankuullii imeksinnä, ilimankos hiljast ollunna : (. Sensaatiot, piällikköjä, maistroja, tunter kinkijä ja kiinalissii amppuilin. Eehä nyt anoppija ammuttas taivvaall, tuommosest ny unelmavävy huavveilis : D. Nii patoja en tänä vuonna ostanna, vuarallissii ovat : D)).

        Vai unelmavävy : ). Voit ollakkin. Ja minä unelmaminiä : ) Miksiköhän minä tällaisia kirjoittelen. Varmaan migreeni pehmittänyt päätäni lisää. Oliko sinulla isokin katsojajoukko ? Tuskin nyt ihan omaksi iloksesi ammuskelit paukkuja.

      • yx kutale
        jotain tuttuakin kirjoitti:

        Vai unelmavävy : ). Voit ollakkin. Ja minä unelmaminiä : ) Miksiköhän minä tällaisia kirjoittelen. Varmaan migreeni pehmittänyt päätäni lisää. Oliko sinulla isokin katsojajoukko ? Tuskin nyt ihan omaksi iloksesi ammuskelit paukkuja.

        Vell ja nuapurit amppuilivatt pihoissaa : D)). Mites tullkos mikreeni ressist ja mikäs vointi nyt? Piän pehmiise lisäks ; ).Yhtä lehttee kahtelin, ois jännä lukijamatka Huippuvuorill. Tuonne vois joskus matkusttoo. Työ että taijja paljjoo käyä kahtelemas nuit ...v..... : ). (Tarkotin kaikkii teitittelyll)

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Vell ja nuapurit amppuilivatt pihoissaa : D)). Mites tullkos mikreeni ressist ja mikäs vointi nyt? Piän pehmiise lisäks ; ).Yhtä lehttee kahtelin, ois jännä lukijamatka Huippuvuorill. Tuonne vois joskus matkusttoo. Työ että taijja paljjoo käyä kahtelemas nuit ...v..... : ). (Tarkotin kaikkii teitittelyll)

        Stressistäpä hyvinkin, tai sen loppumisesta. Menee pari päivää, jotta aivosolut kunnolla toimivat. Vähän kuin migreenikrapulassa. Harrastatko vuorikiipeilyä ?
        Minä en ole käynyt katsomassa mitään missään, kun on ollut liikaakin menoa. Nyt ajattelin surffailla näillä aalloilla jonkun aikaa. Olen kyllä ajatellut aloittaa somettoman kuukauden ..... ....... .

        Aikonnaa suatoin "harrasttookkii" kalliokiippeillyy puolukoihe peräs : D)). Ei aikkoo tuolt kahtomisesee mee(mittee tarkotin : ). Ett kai meinnoo 24 ottoo mukkaa sommee? : (.

      • jotain tuttuakin
        yx kutale kirjoitti:

        Aikonnaa suatoin "harrasttookkii" kalliokiippeillyy puolukoihe peräs : D)). Ei aikkoo tuolt kahtomisesee mee(mittee tarkotin : ). Ett kai meinnoo 24 ottoo mukkaa sommee? : (.

        No käynpä katsomassa : ). Jos on someton, niin kai se sitten on sitä 100 %. Olisi muutama viikko lomaakin, niin silloinhan se onnistuisi hyvin.
        Nuorempana haaveilin kiipeilystä, ehkä en enää niinkään. Muistatko mistä juttelimme vuosi sitten ?

    • hot and fire

      Myrsky raivoaa, tuulenpuuskat repivät kaiken irtonaisen mukaansa. Sade huuhtoo maan ja tuuli ujeltaa nurkissa. Ihania nämä äärimmäiset sääolot. Kunhan ei pelkkää pimeää vaan aamun myötä taas auringon pilkahdus?

      • yx kutale

        Tiäll luntasattaa, mite paljo lie uamull. Eekä tuule paljjoo mittää. Parr astet pakkast.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6123
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3886
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2254
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1880
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1333
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      959
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      36
      901
    Aihe