Ei suutelua parisuhteessa, pitäisikö erota?

JATKUU (ei kertonut etukäteen ettei koko setti mahdu)


Kävin tutkimassa myös "läheisriippuvuus" termiä netissä kun aloin epäilemään että siitä voisi olla kyse omalla kohdallani (selittäisi alitajunnallisen reagoimisen), mutta monet hälyttävät määritelmät eivät kunnolla istuneet käytökseeni. Tulin siihen tulokseen että alitajunnalliset merkit menee jotenkin sekaisin kun tunnen itseni torjutuksi (=ei rakastetuksi), sillä yleensä vihaiset, mielensä pahoittaneet, eroa pohtivat jne. naiset käyttäytyvät juuri samaan tapaan etäisesti vaikka tiedän ettei hän niin todellisuudessa tarkoita käytöksellään. Uskon että kyseessä on jokin hellyyden ja rakkauden näyttämisen vaje minkä puuttumista alitajuntani jotenkin suree, koska aikaisemmissa suhteissa sillä toimintakaavalla on ennenkin rakkautta sujuvasti osoitettu. Ehkä alitajuntani ei usko että puolisoni välittää minusta vaan "olis muutakin tekemistä..." (ihan sama)?

Kun olen koittanut puhua aiheesta niin hän on vain lyhyesti sanonut (kun ei nuo henkiset keskustelut ennenkään ole häneltä kunnolla sujuneet) "Ota tai jätä, tälläinen mä olen.". En usko itsekkään että meistä kumpikaan pystyy muuttumaan toistensa kaltaiseksi vaan samaa rataa suhde pysyy etäisenä varmaan seuraavat 50v. Tämä seikka kauhistuttaa minua ja en voi vain jotekin hyväksyä pitkässä ja vakavassa parisuhteessa enään tätä ilmiötä että pitää elää rinnakkain mutta (henkisesti) etäisesti. Tilanne olisi eri jos asuttaisiin eri osoitteessa, mutta vielä saman katon allakin ollaan etäisiä... en vain kykene sitä seikkaa hyväksymään.

Tuntuisi vain kurjata erota naisesta joka muuten on hyvä kumppani jonka kanssa viihdyn, mutta olen huomannut että pahoitan mieleni nykyään entistä enemmän ja tiheämmin pohtien onko tämä suhde sen arvoista... koska emme voi olla todellisia rakastavaisia jatkuvan (henkisen) etäisyyden takia. Olen ollut todella hukassa tässä umpikujassa, sillä toisaalta en haluaisi luovuttaa.

Stigin jäätävä rakkaus on aika kuvaava laulu tilanteesta...

http://www.youtube.com/watch?v=QTk_iBwMzN8

"Puolen vuoden päästä seurustelun aloituksesta muutimme yhteen."
"...ettei avovaimoni halua edelleenkään suudella, ei edes pussata, ollenkaan. Hänen mielestään se on ällöttävää."

Muuttaessanne yhteen tiesit jo, ettei hän halua suudella?

"Minä tyhmänä kuvittelin että kyse on jostain lapsuuden traumasta (myrskyisä vanhempien liitto), joka vähitellen lähtee kunhan vain oppii luottamaan minuun paremmin ja olemaan sitä kautta läheisempi."

Eikö seurusteluvaihe ole nimenomaan sitä varten, että selvitetään tuollaiset asiat ja opetellaan luottamaan?

"Samoin syvemmistä tunteista puhuminen (luottamus, haavoittuvuus, pettymykset jne.) tuntuu hänelle olevan kovin vaikeata kun hänen lapsuudessaan ei hänen vanhemmat sitä puolta kyenneet omassa suhteessa ilmeisesti osoittamaan. Hyviä henkisiä keskusteluja "miltä hänestä tuntuu tunnetasolla syvällä sisimmässään" (muu kuin pinnallinen harmitus esim. vihainen asiakas töissä) ei juuri koskaan käydä."

Kuten edellä: juuri nuo keskusteluthan seurusteluvaiheessa pitäisi käydä ennen kuin muutetaan yhteen tai virallistetaan suhde.

"Henkisesti koen jatkuvasti ikäänkuin torjutuksi tulemista koska hän ei pysty fyysisesti eikä henkisesti kunnolla osoittamaan hellyyden ja rakkauden tunteita. Öljyhierontakin on hänelle vain "lääppimistä" ja "lakana menee suttuisaksi". Romantiikan ja erotiikan tunteita hän ei ilmeisesti tunne eikä kaipaa."

Ja nyt vasta tuohon havahduit?

Olen pahoillani epäempaattisesta tyylistäni, mutta itse ymmärrän kirjoituksesi niin, että nainen on ollut samanlainen alusta alkaen ja siitä huolimatta olet halunnut muuttaa hänen kanssaan yhteen. Siltä osin on siis aihetta katsoa peiliin, jotta et samaa virhettä tekisi toistamiseen.

Mutta noin muuten: teillä ei ilmeisesti ole yhteisiä lapsia tai muuta syytä pysyä kulissiliitossa? Olet selvästi kokenut aikaisemmin, millaista on olla suhteessa, johon kuuluu myös intohimo ja läheisyys, ja tylyn viestini tarkoitus on herättää sinut huomaamaan, että tuhlaat elämäsi tuollaisessa suhteessa. Ansaitset parempaa.

Tulet vain katkeroitumaan ja näivettymään tuossa suhtessa. Se on todellakin, kuten kumppanisi sanoi, "ota tai jätä". Minä jättäisin vaikka se pahalta toki tuntuukin. Ei tuosta mitään tule. Ihmisen perustarpeet täytyy tulla tyydytetyiksi parisuhteessa ja nyt niin ei käy eikä mikään tule luultavasti koskaan muuttumaan vaikka odottaisit 50 vuotta.

Ehkä te ette vain sovi toisillenne. Ehkä nainen salaisesti kaipaisi esimerkiksi rohkeaa rakastajaa, joka käyttää koviakin otteita ja alistaa, ja ap taas kaipaa romantiikkaa ja hellyyttä jne. EN minäkään haluaisi mitään öljyhierontoja sängyssä, ei syyttäisi mua yhtään vaan likaisi vain lakanat. Sen sijaan haluaisin, että mies sitoisi mut, piiskaisi jne naisi rahjuin ottein.

Aikaisemmin luulin olevani aseksuaali, kun ns tavallinen seksi ja läheisyys ei yhtään kiinnostanut. Ehkä ap:n tyttöystävä ei ole löytänyt itseään ja sitä, mikä hänen juttunsa sitten onkaan. Selvää lienee kuitenkin, ettei se ole ap.

Hah! En minäkään pidä suutelemisesta, se lähinnä ällöttää!
Meillä on muuten paljon läheisyyttä ja tunteitten osoitusta toinen toisillemme. Suudella en halua enkä ole koskaan halunnut. Mieheni hyväksyy tämän "tunnevammani" eikä siitä mitään numeroa ole tehty.
Kai minun pitäisi hankkiutua kallonkutistajhalle tämän hirvittävän epänormaalisuuteni takia?

Olen AP:

Kuten aikaisemmin kirjoitin niin tyhmänä laskin sen varaan että kun suhde syvenee (yhteen muuttaessa), niin hän avautuu enemmän kunhan vain panostan aktiivisesti suhteeseen. Karjalan Gandalfin sanoin "Löysin ihanan naisen, arki sujui hyvin, olimme kumpikin innoissaan toisistamme, muutimme yhteen AND... se oli virhe!" :D

Ei ole minulle eikä tuttavilleni tullut vastaan naisia jotka eivät pidä suutelusta, joten sitä ei ikäänkuin halunnut uskoa todeksi. Toinen seikka oli myös että luulin kyllä tyytyväni "vain" kevyeeseen halaamiseen ja piparin saamiseen, koska tuntui tyhmältä aikonaan sen takia laittaa suhdetta poikki kun seksuaaliset tarpeet eivät täysin kohtaa, sillä tutkimusten mukaan noin joka toinen pari valittaa ettei seksielämä ole oikein tyydyttävää kumppaninsa kanssa. Kyllä suhteen pitää perustua enemmän hyvään arkeen kuin seksuaaliseen hurjasteluun. Ja sitä hyvää arkea hän pystyy edelleenkin antamaan hienosti.... ja juuri sen takia koen syyllisyyttä ettei se minulle riitä vaan vaadin syvällisempää suhdetta...

Meillä ei ole yhteisiä lapsia kun kumpikaan meistä ei halua. Kummallakin on omat rahat ja omaisuus, joten ei ole ongelma sen takiakaan erota. Suurin ongelmani on vain että vaikeata luopua HYVÄSTÄ (arki) kumppanista, mutta en kestä myöskään nykyistä eläkeläissuhdettakaan vaan sisäinen ääneni kehoittaa yrittämään suhdetta jonkun toisen kanssa.... jonka löytymiseen voi mennä vuosia.

Jos olisin vähemmän läheistä suhdetta arvostava (tavallinen) mies (pitkässä suhteessa), niin tuskin tässä olisi mitään ongelmaa. Pääasia olisi silloin vain että pesää tulee ja avovaimo on kivasti siinä taustalla koristeena kun vuodet vierii.

Täällä vastaa nyt yksi tunnevammainen nainen. Minäkään en pidä suutelemisesta, se ällöttää ja ärsyttää. En tykkää lääppimisestä, sekin ärsyttää. Minulle riittää että toinen on sohvan toisessa nurkassa iltaisin. Mies on sanonut että olen kylmä. Niin olenkin, mutta en voi muuttaa itseäni. Näin ei ole ollut alusta asti, vaan tullut joskus lasten saannin jälkeen. Saan antaa niin paljon itsestäni lapsille, koko oma elämäni on pysähtynyt lasten vuoksi. Ehkä minusta ei sitten enää riitä läheisyyttä ja hellyyttä miehelle. Väsyttää kun joku koko ajan haluaa jotain.

Teillähän ei lapsia ole. Omasta kokemuksesta voisin kuitenkin todeta että en usko että sinunkaan nainen helpolla tuosta miksikään muuttuu.

Ei vitsi minkä sekopään aloitus. Jos sun pitää tollasii kysellä keskustelupalsyalta niin hakeudu hoitoon, siis oikeesti.

Aloittajan uutisia:

Yhtenä iltana hieman itkua vääntäen sain sanottua vaihteeksi mikä suhdetta vaivaa. Hän halaili kovasti ja oli kuitenkin ymmärtäväinen... tarjoten neuvoja tyyliin:"Ota tuosta buranaa niin helpottaa." (ei sanonut näin) :D

Kuitenkin sen verran taisi pelästyä kun sain hänet ymmärtämään kärsimykseni vasta varovaisen erokyselyiden myötä että miten sitten tultaisiin toimeen kun asuttaisiin eri osoitteissa, niin alkoi parissa päivässä varmaan tosissaan vasta miettimään keskusteluamme. Hän on lisännyt selvästi enemmän halailua/läheisyyttä ja opetellut myös antamaan pusuja 5-10 kerralla muutaman päivän välein yleensä kerran päivässä. Hänestä näkee selvästi että hän yrittää kuitenkin opetella läheisempää suhdetta vaikka pusuttelusta puuttuu todellisuudessa aitoa "Minä haluan pussata!" intohimoa. Olin tosi skeptinen aluksi pusujen alkaessa että kohta lopahtaa, mutta kyllä ne kohta kuukauden ovat jatkuneet kuitenkin. Odotan myös aina itse että hän tekee pusuttelun todellakin omasta aloitteesta paljastaakseni mahdollisen "pakko hoitaa velvollisuuksia" ajatuksen jos itse häntä lähestyn. Olen kehunut ja kiitellyt häntä myös paljon kun meillä on läheinen hetki kannustaakseni häntä muutokseen.

Oloni on helpottanut huomattavasti kun näkee toisen edes yrittävän muutosta. Tulkitsen sen niin että hän ei kestäisi eroa... vain sen etäisyyden takia. Olen toki otettu että hän osoittaa rakkautensa omalla tyylillään ja haluaa pitää minusta kiinni.

pussata en minäkään tykkää koska minua on väkisten pussailu kun olin 11v mies jolla oli parta joten inhoan pussailua.
toinen on se että minua on siskon mies kosketellut alapäästä kun olin 17v kun nukuin pikkusiskoni vieressä, hän oli kännissä kuin käki ja heräsin siihen kun hänen sormensa oli kitoriksella ja työnsi sormeaan sisääni, joten en tykkää että kukaan muu minua koskettelee.

Minäkin tällä palstalla itkenyt sataan kertaan kun mies ei suutele, en saa suuseksiä ja on vaan pikapanoja ja mitään aitoa hellyyttä ei ole. Joka kerta sanottu " jätä se paska". No jätin vuosien kitumisen jälkeen. Nyt on mies jonka kanssa suudellaan intohimoisesti päivittäin, seksi on taivaallista ja hän on henkisesti myös sielunkumppanini. En tajua miten olin tyytynyt sellaiseen paskaan. En minä osannut edes kuvitella että mitään tällaista on olemassakaan. Nyt on hyvä olla jälkiviisas. Silloin todella luulin että parisuhteen kuuluukin olla ikävää ja tyhjää. Ei kuulu.

Itse olen vähän vanhempi mies ja monta pidempää ja lyhyempää suhdetta on takana muuta se on vaan että joidenkin kanssa se suutelu on vain mahtavaa ja joidenkin kanssa vähemmän....ja moni on kieltämättä kehunut taitojani mutta välttelin suutelemista ainakaan julkisesti ellei ollut hiprakassa....

Itse olin 11v suhteessa ja muistelisisin että emme edes alkuaikoina edes suudelleet kuin rakastellessa ja en saanut edes pusua koska vaistosin ja tunsin sen eräänlaisen kylmyyden hänen puolelta ja pitikö sitä vastenmielisenä mutta lapsiamme kyllä pussaili.

Seksissähän ei tehnyt ikinä aloitetta mutta ei ikinä kieltäytynytkään että pikkarit lensi nopeasti nurkkaan ja varmaan lapsiammekaan emme olisi saaneet ilman noita minun aloituksiani....alkoi pikkuhiljaa tympimään ja koin itseni vähemmän haluttavana ja meille tuli jopa 2v kuiva kausi jaodotin koska tekee aloitteen mutta ei ikinä.
Petin häntä kyllä sitten huomattavasti nuoremman naisen kanssa lopulta.
Suhteemme kyllä jatkui ja kun kyllästyin tuohon kuivaan kauteen ja tein aloitteen niin homma jatkui taas kuin ennen ja toinen lapsemme sai alun mutta kun se seksielämä oli paljolti sitä kun se lapsemmekin piti tuoda parisänkyymme nukkumaan niin kovin taidokasta ja pitkää se ei voinut olla.

Niin sitä kylmyyttä aina ihmettelin ja kun hän ei pystynyt edes avautumaan suullisesti ja ajattelin josko johtuisi omista vanhemmistaan ja veljistään vaiko jostain menneisyydestä.
Sen tiedän kun( en kyllä kysellyt edellisistä suhteista) että oli aika tunneköyhää ja oli eromme jälkeen jossain suhteessa mutta sama meno jatkui ja lopulta sekin päättyi lyhyeen.
Mutta miksi tämä käyttäytyy tunnekylmyydellä ja ei itse edes tajua että kun poltelee siltojaan takanaan jopa nais-kaveripiirissään.

Mutta eipähän tarvitse katsella enää kun on ex mutta lasten takia pitää ja täytyy olla jotenkin tekemisissä.