Helsingin HYVÄ VELI -verkosto lakkauttaa Malmin lentokentän

goodnb

Helsingissä sijaitseva Malmin lentoasema aiotaan lakkauttaa ja muuttaa se lähiöksi. Aiemmin hanke kaatui ja HYVÄ VELI verkosto sai takkiinsa.

Onkin selvää, että Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ei yksin ole vielä niin vaikutusvaltainen salaisten HYVÄ VELI-järjestöjen poliittinen peluri, että hän saisi yksinään kokonaisen Malmin lentoaseman lakkautettua. Vaan siihen on tarvittu suuremmat kaupungilliset korruptiovoimat taakse.

Tätäkö se kansanvalta sitten on, että kansa ensin äänestää Malmin lentoaseman säilyttämisen puolesta, jonka jälkeen Helsingin kaupungin eliitti päättää sen lakkauttamisesta.

Nämä samaiset HYVÄ VELI-järjestön konnat junailivat myös Guggenheim hankkeen Helsinkiin kansan vastustuksesta huolimatta ja näin sitten tämä 300 miljoonan puhallus-museo voidaan kohta tänne pystyttää ja lopulta lakkauttaa kannattamattomana. Mutta siinä vaiheessa sillä ei enää ole mitään merkitystä, kun sen rakennuttaja rosvot ovat jo kadonneet noiden 300 miljoonan veronmaksajalta ryövätyn euron kanssa.

Pajunen omistaa mm. malmin kauppakeskuksesta suuren osan ja on myöhemmin myynyt tuon kauppakeskuksen omistuksen suurelle luxemburgilaiselle rahastolle. Epäillään edelleen, että Pajunen olisi edelleen kauppakeskuksen omistajia.

Malmin lentoaseman lakkautuksesta päätettiin Suomen hallituksen kehysriihessä ja aikaisiintaan lentoasema voidaan lakkauttaa jo vuonna 2016.

Malmin lentoasemalle kaavailtavalle lähiölle kaavaillaan jopa 30 000 asukasta.

World Monuments Fund listasi Malmin lentoaseman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalle vuosina 2004 ja 2006.

Lähde: http://www.boy.fi/atk/etusivu/12-ajankohtaiset/566-nain-malmin-kentta-lakkautetaan.html

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/stub-937

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/helsingin-hyva-veli-verkosto-lakkauttaa.html

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liidokit

      Älä viitsi. Ihan älytöntä, että harrastelentäjille tarkoitettu paikka on keskellä kaupunkia. Kyllä tuota peltoa on muualtakin saatavissa. Kysymys kuuluu, kuka vain haluaa tollaset päristelijät naapuriin. Hyvä veli-verkostoa et saa tuosta tekemälläkään.

    • Goodbye

      Asemarakennuksen säilyttämisellä ja modifioimalla jonkinlaiseksi keskukseksi kahviloineen, pienimuotoisine lentomuseoineen, historiakuvineen, näyttelytilana, toimintakeskuksena jne. on perusteita. Sillä on merkittävä osuus Suomen itsenäisyyden osana.
      Rakennus on omalla tavallaan kaunis puhdastyylinen ja voisi olla ympäröivän asuinalueen eräänlainen kokoava historiakohde. En tunne tarkemmin, mutta käsittääkseni hyvässä peruskunnossa mitä nyt tuon ikäiseltä voi odottaa.
      Pienkoneiden lentotoiminta etsiköön uuden paikan. Mikä Lopen Räyskälässä on vikana?

    • Metsitettävä alue

      koivulle, jotta maaperä ja pohjavrsitilanne paranee.
      Veden saanti on tärkeämpää, kuin rahan saanti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe