Vain oleskeluluvan perässä???

Samaa miettii varmasti suurin osa ihmisistä , jotka löytävät ulkomailta kumppanin.
Ehkä on parasta edetä hitaasti ja antaa ajan näyttää,
Se on huono merkki jos on kiire naimisiin... jos tosiaan rakastaa jaksaa myös odottaa :)

Aluksi mieti minkä takia ne tänne tulee ja haluaa naimisiin, sosiaaliturvan vuoksi.
Sitten maksat suurimman osan kuluista koska eihän niillä ole rahaa, kaikki lupapaperit sinun rahoista (se rulianssi aika uuvuttavaa) ruoka, vaatteet, matkat, puhelin, kaikki kulut, töitä ei tule saamaan moneen vuoteen, kielikurssien etsimistä, työkkäriin ilmoittautumisia, Kelan papereiden täyttämistä, odottelua eri päätöksistä, paperia paperin perään.
Tässä touhussa menee jokunen aika ja sehän vaan hauskaa puuhaa yhdessä, tunnet itsesi hyödylliseksi.
Mutta sitten alkaa todellisuus, olet ehkä huomannut tuossa jo matkan varrella jotain outoja juttuja, mutta et kiinnitä niihin paljoa huomiota, sitten alkaa salailut, kavereiden kanssa menemiset, nettileikit, puhelujen salailut.
Vastauksia kysymyksiin et saa, kuvittelet tämän olevan kulttuurista johtuvia erilaisuuksia.
Lopuksi kun olette riidelleet kaikesta mahdollisesta mitä et ymmärrä hänessä ja joista riidoista suurin osa sinun syytäsi(normaalia syytöstä) homma kuivuu käsiin.
No siinä vierähtänyt juuri sopiva määrä vuosia että' kaveri voikin sitten irtisanoa suhteensa ja alkaa etsimään puolisoa omasta maastaan, jossa jo ehkä käynyt katsomassa "äitiään" jossain välissä (siis etsinyt vaimoa).
Sitten he elävät onnellisina elämänsä loppuun suomessa.
Älä kuvittelekaan että se on rakkautta miksi sinun kanssasi haluaa olla,.
Niillä on pinnaa odottaa vaikka 5 vuotta että saavat mitä tahtovat, se on pieni aika heille.
Mutta pidä hauskaa, aikasi.

Tuota asiaa miettii varmaan jokainen joka ulkomaalaisen kanssa suhteessa. Jopa me joiden puoliso länsimaista. Eihän sitä voi tietää varmaksi millään, aika sen näyttää. Mutta paperiruljanssi on aika kauhea, nyt kun ajattelee niin eipä naurattaisi jos pitäis uudelleen käydä läpi koko se homma. Ja töitähän Suomesta on mahdoton saada ennenkuin kieleitaito on, ja sittenkin vielä hyvin vaikeaa. Joten se tulee vaikuttamaan koko elämään.

Et miettimällä pääse puusta pitkälle. Minä olen ollut naimisissa jo kohtuullisen kauan enkä vieläkään tiedä varmuudella. Mieheni tosin saisi oleskeluluvan jatkon varmasti huoltajuuden vuoksi koska niin kauan hän on elänyt lapsensa kanssa. Rukoilen että mieheni ei huijaa koska huijaamalla hän ei loukkaisi vain minua vaan myös pieniä viattomia lapsia. Nyt isänpäivänäkin mieheni sai ihanan isänpäiväkortin.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on luopua suhteesta. Riskinä on mahdollisen todellisen rakkauden menettäminen. Toinen vaihtoehto on avioliitto ja riski siitä, että mies vain käyttää sinua hyväkseen. Silloin otat tietoisen riskin. Siihen riskiin liittyy myös raskaat ajat miehen ollessa kielitaidoton, rahaton ja työtön. Toisaalta...vaikka miehellä olisi noita ajatuksia oleskeluluvasta jne niin sekään ei vielä tarkoita, että hän ei rakastaisi sinua tai oppisi ajan kanssa rakastamaan sinua. Itsekään kun en tiedä, olinko miehelleni vain oleskelulupa-automaatti mutta sitten aika on alkanut sitoa meitä yhteen...kyllähän avioliitto synnyttää yhteenkuuluvuutta, tottumusta ja jopa rakkautta puolisoa kohtaan...sitten tulevat lapset...sen jolla on sydän paikallaan, ei ole helppo jättää puolisoa jonka kanssa on perhe.
Mutta raskainta tällaisessa avioliitossa on ollut se, että ystävät ovat olleet ns. varmoja, että mies on avioitunut vain oleskeluluvan takia...Mieltä alkaa vaivata kysymys: Enkö ole rakkauden arvoinen? Miksi mies ei rakastaisi minua? Kelpaanko vain oleskeluluvan saamiseksi ja rahasammoksi? Itse olen oman mielenrauhani takia joutunut oikeastaan luopumaan osasta ystävyyssuhteitani tämän dilemman edessä.

Elämähän on täynnä epävarmuutta ja riskejä on otettava, jotta elämällä olisi edes jotain tarjottavana. Olen varma, että eniten jäävät loppupeleissä kaduttamaan asiat, jotka ovat jääneet tekemättä pelon/ epävarmuuden vuoksi. Luota itseesi ja omiin tunteisiisi!

Miksi tehdä elämästään vaikeaa vain sen takia että pitää ottaa riskejä, muutakin tarjottavaa voisi olla kuin epävarmuutta ja pelkoa.

Tuo homma mihin suunnittelet lähteä ei tuo onnea tai muuta mukavaa yhdessä oloa, joudut huolehtimaan yksin kaikesta, tukea et tule saamaan, antavana osapuolena olet koko ajan, ilman kiitosta.

Luota vain itseesi ja omiin tuntoihin jos ne pikkasenkin on epäluuloisia niin lopeta.

Kerropa, kuinka monesta asiasta sinä tässä elämässä voit olla TÄYSIN varma? Jos sinulle tai kaverillesi on käynyt jossakin asiassa huonosti, niin kannattaako muiden lakata sen vuoksi edes yrittämästä? Jokainen täällä päättää ihan itse, miten elämäänsä haluaa elää. Rakkaus on mielestäni parhain syy "riskien ottamiseen". Ja rakastuneena voi vain toivoa, että toinen tuntee samoin kuin sinä. Siitä et koskaan voi olla varma, et koskaan!

Onni ei tule etsien, se tulee eläen. Ja vaikka aina ei onnistukaan, niin ei kannata lakata yrittämästä. Eikä tätä palstaa kyllä kannattaisi edes kenenkään lukea. Pelkkää katkeruutta ja pahaa oloa täynnä!

Ilman muut ahanki hänelle kansalaisuus. Siiten saat elättää hänen toisen perheen kotimassanasa. Muta ajattele sillä ei ole rillejä ja puhuu muhtaen kaikkia kieliä, eikä se koskaan hakkaa sua

http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288770249941.html?pos=most-popular

Paras antaa ja antaa se oleskelulupa suosiolla.