Välisopimus

HÄH

Markkinaoikeus kumoaa Kärsämäen kunnanhallituksen 7.4.2014 tekemän hankintapäätöksen § 117. Markkinaoikeus kieltää Kärsämäen kuntaa tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 1.000.000 euron sakon uhalla.

Hankinnan väliaikaisjärjestely ei saa estää markkinaoikeuden käytössä olevien ensisijaisten oikeussuojakeinojen käyttöä. Käytännössä säännös edellyttää että hankintayksikön rajoittaa väliaikaisjärjestelyn päättymään tuomioistuimen antamaan ratkaisuun tai viimeistään silloin, kun virhe aiemmassa hankintamenettelyssä on muutoksenhaun johdosta annetun ratkaisun perusteella korjattu. Suositeltavaa olisi, että väliaikaisen järjestelyä koskevien sopimusehtojen mukaan sopimus olisi purettavissa markkinaoikeuden annettua asiassa ratkaisunsa. Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää.

87

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vain pakki puuttuu

      no on ko pakitettu

    • no se allekirjoitettu sopimus ei ole ollut kh ei kv käsittelyssä ja se allekirjoittamaton on MO kaatanut ja se "välisopimusta sitä ei ole nähnyt kukaan

      • Jos välisopimus on kirjoitettu,niin sen on voinut allekirjoittaa vain Jaana Salo,jolla taas on jäänyt päätöspöytäkirja pitämättä samoinkuin varsinaisen sopimuksenkin osalta ja näinollen asia ei ole kunnanhalltuksen tiedossa.
        Näin todennäköisesti on tapahtunutkin, koska kerrotaan näin avoimesti "väliaikaisestasopimuksesta"!

      • miksi se semmonen
        aimo.remes kirjoitti:

        Jos välisopimus on kirjoitettu,niin sen on voinut allekirjoittaa vain Jaana Salo,jolla taas on jäänyt päätöspöytäkirja pitämättä samoinkuin varsinaisen sopimuksenkin osalta ja näinollen asia ei ole kunnanhalltuksen tiedossa.
        Näin todennäköisesti on tapahtunutkin, koska kerrotaan näin avoimesti "väliaikaisestasopimuksesta"!

        kiire oli uusi sopimus tehä kun osa valtuutetuista ei ole kuulemma lukenut edes markkinaoikeuden päätöstä? Oli jo tehty ennen lehtijuttua joka tuntui olevan ensimmäinen info luottamushenkilöille.

        Muutenkin, eikö väliaikainen sopimuskin edellytä normikäytöntöä missä hallitus käsittelee ensin asian jonka jälkeen asia menee valtuuston käsittelyyn? Kuinka kj&tonttu noin käveli kunnan korkeimman päättävän elimen yli ottamalla taas itselleen valtuuksia jotka ei heille käsittääkseni kuulu? Eikö se ole sama lopettaa kh:n ja kv:n kokoukset palkkioiden maksuineen kun meillä on nämä kaksi sankaria jotka hoitaa kunnan asiat ilman hallitusta tai valtuustoa?

      • Oikeus voittakoon
        aimo.remes kirjoitti:

        Jos välisopimus on kirjoitettu,niin sen on voinut allekirjoittaa vain Jaana Salo,jolla taas on jäänyt päätöspöytäkirja pitämättä samoinkuin varsinaisen sopimuksenkin osalta ja näinollen asia ei ole kunnanhalltuksen tiedossa.
        Näin todennäköisesti on tapahtunutkin, koska kerrotaan näin avoimesti "väliaikaisestasopimuksesta"!

        Linnaan tuommosesta teosta joutuu!

      • muutosta vaativa
        aimo.remes kirjoitti:

        Jos välisopimus on kirjoitettu,niin sen on voinut allekirjoittaa vain Jaana Salo,jolla taas on jäänyt päätöspöytäkirja pitämättä samoinkuin varsinaisen sopimuksenkin osalta ja näinollen asia ei ole kunnanhalltuksen tiedossa.
        Näin todennäköisesti on tapahtunutkin, koska kerrotaan näin avoimesti "väliaikaisestasopimuksesta"!

        Kyllä Kärsämäkisiä kusetetaan miten voi Jaana Salo kirjoittaa jonkun väli sopimuksen
        ja sillä sitten aloitetaan terveys ja sosiaalipalvelut miksi ei kukaan tee tutkinta pyyntöä asiasta.Näyttää siltä että muutama vallan himoinen ihminen vie koko
        Kärsämäen ihan suohon .Viime viikolla Kauppalehti kirjoitti että Tuleva firma on
        jo fuusion kohteena ja epäilen että onko jo rahoitus vaikeuksiakin kun jo Kärsämäellä hehkuttanut johtaja ja toinen johtaja on eronnut se on merkki jo jostakin hämmingistä.
        KylläNyt näyttää että kiireen kyydillä yksityistetään siivous ja ruokapalvelut ja vähennetään väkeä työstä jossa vaaditaan paljon ei ole mitään helpoimpia.
        KUnnanjohto ja hallitus ulkoistukseen ja valtuusto tekosistaan peiliin katsomaan ja vastuuseen ja samoin hallitus

      • yksikän toimi kestä
        muutosta vaativa kirjoitti:

        Tarkastelua,19,12-13 alkaen kaikki toiminnot kuntalakia ja yleistä lakia ja KV ylikävellen tehty

      • Huomisessa
        yksikän toimi kestä kirjoitti:

        Tarkastelua,19,12-13 alkaen kaikki toiminnot kuntalakia ja yleistä lakia ja KV ylikävellen tehty

        valt.kokouksessa sama jatkuu. Kh päätti jo valtuuston puolesta kilpailuttaa uudestaan perusteina markkinaoikeus käski mikä ei pidä edes paikkaansa.

      • EX-kepu
        Huomisessa kirjoitti:

        valt.kokouksessa sama jatkuu. Kh päätti jo valtuuston puolesta kilpailuttaa uudestaan perusteina markkinaoikeus käski mikä ei pidä edes paikkaansa.

        Kaikenparastahan olisi nyt viimeistään tässävaiheessa viheltää pelipoikki,etteivät terveystalo yhdessä pääse enemmän kusettamaan kuntaa,järjenkäyttö vähäinenkin olisi erittäin salittua.

      • ei tuo ole se
        EX-kepu kirjoitti:

        Kaikenparastahan olisi nyt viimeistään tässävaiheessa viheltää pelipoikki,etteivät terveystalo yhdessä pääse enemmän kusettamaan kuntaa,järjenkäyttö vähäinenkin olisi erittäin salittua.

        suurin ongelma vaan ulkoistamisesta seuraavat tuplasotemaksut jotka tänään varmistui? Tiukka kokous illalla edessä kun kepuilla nousi seinä vastaan mutta jonka ali mennään kun ei yli päästä. Järjettömyys huipussaan ja illan anti on tutuksi tullut junttaaminen.

    • jos "väliaikainen sopimus pohjaa Mo kaatamaan niin se "välisopimuskin on Mo kaatanut lausunolla ettei "muutoinkaan kaadetun sopimuksen pohjalta saa panna voimaan mitä kaadetussa sopimuksessa on(em mukaeltua tulkintaa). Toisekseen, mitä merkitystä on em "väli-sopimuksella jota ei Kh eikä Kv ole käsitellyt ja se ensimmäinenkin sopimus meni kv käsittelyyn jälkijunassa, mutta sehän MO kaatui. Nähdäkseni Atendolla eiole minkäälaisia valtuuksia Kärsämäen kuntahallinnon taholta suorittaa terveyspalvelujaan laskun päälle, jos kunta&Selänne hyväksy ilmaisen Atten t-palvelun niin säästöähän se tekee ja senhän Atte on luvannut ja varmaan em toimien 7,5 v aikana 650000e säästöä syntynee. Muta että hoitajia vaihdetaan perusteettomasti on suoraa laitonta toimintaa.

    • Cccp?

      Parhaamme tehtiin, vaan eihän siitä taaskaan tullut mitään. Ei kasva maissi tundralla. Ei vaikka itkis ja...

      • jos H:nen

        päättää että maissi kasvaa tundralla niin se silloin myös kasvaa ja R:nen kopsauttaa nuijan pöytään ja sen jälkeen asiasta ei edes neuvotella ja persut on turhia valittajia sanoi reagan. Tarpeen vaatiessa siirtävät vain pohjois- tai etelännavan koordinaatin amerikan mantereelle jonka jälkeen tundralla kasvaa maissi ja persut on turhia valittajia sanoi reagan. Tontun diggaillessa hylkeistä keput päättää että jääkarhu syö sitten maissia jatkossa ja taas nuija kopsahtaa eikä asiasta neuvotella vaikka helvetti jäätyisi ja persut on turhia valittajia sanoi reagan. Tai no sehän jäätyi jo kun kärsämäen kunta ulkoisti helvetin lämmityksen A:lle joten mitäpä tuosta kun säästettiin ja persut on turhia valittajia sanoi reagan.

      • tiltu1
        jos H:nen kirjoitti:

        Luulen että apua sopimiseen Putini ottaa yhteyttä H, R, Rk, alkaa ukrainan viljapellot lainehtiin

    • Joko löytyi?

      Onko siitä sopimuksesta tehty poliisille katoamisilmoitus vai joko se löytyi?

    • sopimuksia

      # on allekirjoittamaton sopimus
      # on allekirjoitettu sopimus
      # on tehty väli sopimus
      # on kadonnut sopimus

      • on--ei--on--ei--on--

        "Kärsämäen kunta on allekirjoittanut 7.5.2014 hankintakilpailun voittajaksi
        valitun Attendo Oy:n ja Attendo Terveyspalvelut Oy:n muodostarnan ryhmittymän kanssa hankintalain 93 §:n mukaisen hankintasopimuksen, jonka
        mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutuotanto aloitetaan 1.6.2014. Osapuolista riippumattomista syista palvelutuotanto ei kuitenkaan voi alkaa
        sopimuksen mukaisessa laajuudessa sovittuna ajankohtana, vaan vasta
        1.1.2015 alkaen. Valtioneuvoston 8.5.2014 tekemällä päätöksellä ei ole vaikutusta 7.4.20 14 tehtyyn hankintapäatökseen eikä myöskaän edellä mainittuun hankintasopimukseen muutoin kuin palveluntuotannon aloittamisajan
        osalta."

        "MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
        Seuraamusten määrääminen
        Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää."

        "– Järjestämme uuden kilpailutuksen niin nopeasti kuin pystymme. Nyt meillä on väliaikainen sopimus Attendon kanssa 1.1.2015 alkaen, Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen kertoo."

      • ketä ovat edellä
        on--ei--on--ei--on-- kirjoitti:

        mainitut ME kun kukaan ei edes tiedä koko sopimuksesta mitään?

        " meillä on väliaikainen sopimus Attendon kanssa 1.1.2015 alkaen, Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen kertoo "

        Tarkoittiko KJ "meillä" itseään, tonttua ja attendoa koska kaikki muut ovat ihan pihalla?

    • 17x jaa

      Milloin Kh käsittelee ja esittää Valtuustolle Hokkasen väliaikisen sopimuksen, tässähä alkaa vuosi loppumaan ja sopimusta ei ole kuin puheissa, vai joko pelkillä puheilla kv hyväksyy välisopimuksen näkemättä

      • H:nen

        on jo antanut lausunnon lehdistölle jossa hän kertoi että väliaikainen sopimus on jo tehty. Toivottavasti allekirjoitus vielä puuttuu..

        Se on jo sitten ihan toinen asia miten hallitus asiaan suhtautuu mutta ensin asia pitäisi saada hall.esityslistalle jonka jälkeen se menee valtuuston päätettäväksi jos kvpj antaa edes valtuuston asiasta päättää vaikka hankintapäätöksen kaatuessa uhkasakkoehtoineen koko ulkoistamissoppa pitäisi miettiä kokonaan uudestaan?

      • harmillinen juttu
        H:nen kirjoitti:

        miten reagan sensuroi eiliset viestinsä joissa mm. tarkoin perusteli väliaikaisen sopimuksen perusteet vaiheessa jossa hallituksen jäsenet vasta etsi sopimusta josta reagan tiesi siinä vaiheessa jo kaiken . . .

    • CCCP?

      Taitaa olla sopimukset tonttuja. Niinku Lev Trotski oli ihanne yhteiskuntaa luodessa. Josef kopautti sillon nuijan pöytään. Papereita jäi siitäki vähän, muutama kremlin kellariin.

    • Joo joo

      Onkohan se niin että Atte valmistelee sotea nyt siihen malliin, jotta päättäjille voidaan sanoa, että sopimus pakko hyväksyä kun valmistelut niin pitkällä.

    • Hyväveljille terveis

      iä : Vaikka kilpailutatte uudestaan huomioikaa se, ettei uuden sopimuksen takaraja ylitä vuotta 2016.
      Jos te nyt menette päättämään että kilpailutetaan 7:ksi vuodeksi ja jos ennen kilpailutuksen päättymistä järjestämislaki vahvistetaan sopimus kaatuu kunnan omaan niskaan ja se on sitten hei hei reporahat. ¨
      Sama juttu väliaikaisen sopimuksen kanssa. Ei nimeä alle ennenkuin selvitätte ettei uhkasakko 1000 000€ kaadu kunnan maksettavaksi.

      • käy spiitswiitillä

        pitää se näkymätön sopimuskin proseisoida kuntahallinto valtuutettujen läpi, jos ei niin sitten petetään äänestäjät, kuin on jo petety, kyllähän se kvpj menee läpi kun nostaa tyhjää kättään ja sanoo näättähänte S-lampaat tämän, nii 17 vastaa Jaaa, mutta kh-jäsenillä ei ole röngen katsetta, eli voi olla että sanovat nejnouei

      • siellä voi olla
        käy spiitswiitillä kirjoitti:

        pitää se näkymätön sopimuskin proseisoida kuntahallinto valtuutettujen läpi, jos ei niin sitten petetään äänestäjät, kuin on jo petety, kyllähän se kvpj menee läpi kun nostaa tyhjää kättään ja sanoo näättähänte S-lampaat tämän, nii 17 vastaa Jaaa, mutta kh-jäsenillä ei ole röngen katsetta, eli voi olla että sanovat nejnouei

        mielenkiintoinen valtuuston iltakoulu 17 päivä eikä hallituksen kokoukselle 18 päivä ole edes esityslistaa laadittu mutta sitten itse asiaan.....joko se sopimus löytyi?

      • nii ettää
        siellä voi olla kirjoitti:

        mielenkiintoinen valtuuston iltakoulu 17 päivä eikä hallituksen kokoukselle 18 päivä ole edes esityslistaa laadittu mutta sitten itse asiaan.....joko se sopimus löytyi?

        mikä niistä?

    • historian lehdiltä

      Heh.

      Tällaisista väliaikaisista sopimuksista on malliesimerkki kesän 1944 sopimus, jossa tasavallan presidentti Risto Ryti omissa nimissään teki sopimuksen, joka ei sitonut seuraajaa. Onko tässä "väliaikaissopimuksessa" kyse vastaavanlaisesta, hädän hetkellä tehdystä asiakirjasta, joka ei sido kuntaa vaan auttaa pahimman yli. Voidaan sitten myöhemmin ilmoittaa toiselle sopijaosapuolelle sopivalla hetkellä, että kiitos ja adjöö.

    • kummalla loppuu aika

      HS: Puolueet pääsivät sopuun sote-esityksestä
      Perjantai 14.11.2014 klo 13.16 (päivitetty klo 13.28)
      Eduskuntapuolueet ovat päässeet sopuun sote-lakiesityksen keskeisestä sisällöstä, kertoo Helsingin Sanomat.

      HS:n tietojen mukaan lakiesitystä muutetaan niin, että yksittäiset kunnat eivät olisi vastuussa tuotannosta. Tuotantovastuu annettaisiin vain kuntayhtymille.

      Asiasta tiedotetaan HS:n mukaan myöhemmin iltapäivällä.

      Syntyneestä sovusta huolimatta lakiesitykseen todennäköisesti jää HS:n mukaan joitakin kohtia, jotka voivat kaataa sen perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

    • Joko se sopimus

      on löytynyt? Ilmoitus sopimuksesta tuli heti ja ensi viikolla se juntataan hall.kokouksessa??
      Sehän se järjestys on ollut kärsämäen kunnassa viime aikoina. Ennalta ilmoitetaan (jos ilmoitetaan) mitä takahuoneissa on päätetty hallituksen ja valtuuston kokouksien ollessa vain ennalta päätettyjen asioiden junttaustilaisuuksia. Epävarmoissa asioissa esityslistan asia voi jäädä jopa valtuustolta käsittelemättä ja asian päättää "ylinjohto" heidän eli kunnan korkeimman päättävän elimen puolesta.

      Vai onko aika mennyt pelkästään aten uniformujen sovittelussa?

    • suoranaisen mutkaist

      se "sopimus on sama jonka MO kumosi ja kielsi muutonkaan sitä panemasta toimeen, nythän tilane muttui kokonaan hallituksen sovittua Sote järjestelyistä jossa tuottamisvastu sirty usille (5) sotepiireille jossa yksittäiset kunnat ei voi olla tuottamisvastussa vaan kuntayhtymät jotka sotepiirit em määräävät. Kmäessä sotkun selvydeksi olisi parasta antaa PpkyS jatkaa , mutta Kämäki ehti jo sanoutua S irti

      • 1 1 2 2 3 3 5 5

        Asia on niin notta ei atte edes tule kämäkeen, VN nyrkki heilahtaa ennen vuoden vaihdetta ja palauttaa kapinakunta kämäen ruotuun, kun peliä ei kunnan taholta vihelletty poikki.
        Atte ei aloita ja ne uniformut... voi voi...
        Harmittaa suuresti kun hyvävelit pääsivät sotkemaan hyvän ja toimivan systeemin.
        TK:n toimnta on laitettu ns. sekaisin kuten muukin s-hoito ja hoiva työt, eniten harmittaa se, että hyvävelit haukkuivat henkilökunnan pahoin sekä jatkavat painostusta vieläkin. Moni hyvä osaaja sai tarpeeksi moisesta touhusta ja lähti.
        KJ on painostanutt pitkin syksyä koko henkilökuntaa kätyreineen ja se täyttää työpaikka kiusaamisen tunnusmerkit, paljon pienemmistä ja pehmeämmistä tapauksista on nostettu oikeusjuttuja sekä voitettu niitä. Hoitsut koettakaa kestää sillä hyvävelit tässä asiassa taittuu, ei muut ja teille löytyy tukea joka suunnalta. Koettakaa kestää, Atte ei tule kämäkeen.

      • tarkennus

        Sote-sopu syntyi eduskuntapuolueiden kesken, ei vain hallituksessa olevien puolueiden. Lähiviikot näyttää mitä koko eduskunta on asiasta mieltä ja kyllä se läpi menee, että heilahtaa. Sitten alkaa tapahtua...

    • katotaan vain

      ja varmna ei lähde

      • soitellen sotaan ja

        ristirouva hailla all-in, takkiin tulee h-velit- seon soronoo ja kaput.

        Hyväveljillä on pakka vielä aivan sekaisin kuten koko h-velijärjestö tässä asiassa.
        Niillä korteilla ei ole mahdollista edes aloittaa peliä, puuttuu liiaksi kortteja....
        Ristirouva hailla ei edes kannata yrittää bluffia...vaikka laitoittekin sille all-in...

      • ei ole väliä enää
        soitellen sotaan ja kirjoitti:

        ristirouva hailla all-in, takkiin tulee h-velit- seon soronoo ja kaput.

        Hyväveljillä on pakka vielä aivan sekaisin kuten koko h-velijärjestö tässä asiassa.
        Niillä korteilla ei ole mahdollista edes aloittaa peliä, puuttuu liiaksi kortteja....
        Ristirouva hailla ei edes kannata yrittää bluffia...vaikka laitoittekin sille all-in...

        oikiastaan mitä jatkossa tapahtuu kun kärsämäen luottamushenkilöistä kärähti jo attendon kanssa vehkeilystä ja epärehellisyydestä. Se on leima otassa loppiäksi omien ja sukulaisten häpiäksi alotti attendo tai ei. Tylyä tekstiä oikeuden päätös varsinkin kun sitä vertaa kunnan vastineeseen kunnallisvalitukseen 19.12.2013 tehtystä päätöksestä. Raija voitti kaikki kärsämäen rötösherrat joiden toimintaa kuvaa uhkasakon määrääminen kärsämäen enemmistölle.

    • nalle 4

      kauhistuttaa kun atten virpi lupasi että, palvelut pysyy yhtä hyvänä kuin nyt. tämä vuosi on ollut hyväveljien ansiosta kauhea. lääkärit vaihdelleet tiuhaan,lääkereseptit takkusten takana. onhan tuo nähty atten lääkärin taso ja samanlaista eteen päin. toivottavasti ei.

    • katotaan vaihtuuko

      edes pisteiden laskijat jotka jo tuomion vilpistä sai? Epäilen

      • Vaihtuu väkisellä.

        Hallituksen kokoonpano menee kohta vihdoin ja viimein uusiksi mutta siinäpä sitä on hyväveljillä miettimistä kenet nimeävät uuteen hallitukseen JOOJOO-miehiksi? Kaksi vuotta 5 - 2 :sta alkaa olemaan täynnä. Siinä hyvä nimi tälle historiaan jäävälle hallitukselle : 5 - 2

        Kj:n lempilapsi saatanan lampaat nimetään varmaan uudeksi hpj:ksi että pysyy lampaat ruodussa?

      • ei välttämättä
        Vaihtuu väkisellä. kirjoitti:

        Hallituksen kokoonpano menee kohta vihdoin ja viimein uusiksi mutta siinäpä sitä on hyväveljillä miettimistä kenet nimeävät uuteen hallitukseen JOOJOO-miehiksi? Kaksi vuotta 5 - 2 :sta alkaa olemaan täynnä. Siinä hyvä nimi tälle historiaan jäävälle hallitukselle : 5 - 2

        Kj:n lempilapsi saatanan lampaat nimetään varmaan uudeksi hpj:ksi että pysyy lampaat ruodussa?

        Hokkanen lupasi että uudessa kilpailutuksessa ei kauan nokka tuhise ja tiistaina siitä saadaan näyttöä pitkän hiljaiselon jälkeen kun taas juntataan. Hallituksessa 5 JAA ja 2 EI. Valtuusto on niin sekaisin tällä hetkellä että ruodussa pysyminen on vielä vaikea ennustaa mutta eiköhän ne lampaat saada hyvävelien tahdon alle ennen seuraavaa valtuuston kokousta?

      • Loppui pisteytys

        "Pisteet" lasketaan jatkossa muualla, niitä ei Kämäen h-velit enää päätä sekä nyt tämä räikeä HO:lle, MO:lle ja KHO:lle muunnellun totuuden kertominen.
        Köyden pää on tullut vastaan, kerta vedolla kv-enemmistö pitää tyhjästä kiinni!

      • loppui aika
        ei välttämättä kirjoitti:

        Hokkanen lupasi että uudessa kilpailutuksessa ei kauan nokka tuhise ja tiistaina siitä saadaan näyttöä pitkän hiljaiselon jälkeen kun taas juntataan. Hallituksessa 5 JAA ja 2 EI. Valtuusto on niin sekaisin tällä hetkellä että ruodussa pysyminen on vielä vaikea ennustaa mutta eiköhän ne lampaat saada hyvävelien tahdon alle ennen seuraavaa valtuuston kokousta?

        Kilpailutusprosessissa menee pakosta tietty vähimmäisaika kun kilpailutus on järjestettävä EU:n laajuisesti hankitalain mukaisesti.
        Jaajaa lampaat on vain tiivistyneet ja joukko suurentunut, kv-lampaiden yhteishenki
        on nyt ylimmillään kun ovat ainoat toverit.

      • hallituksen joojoot
        loppui aika kirjoitti:

        ei uskalla hokkasta vastustaa koska silloin ei löydy jatkossa nimeä ehdoskaslistalta mutta valtuustossa on pikkusen pitelemistä kun tontun ja hokkasen väliaikainen voi tulla maksamaan millin. Kilpailutuksen toki hyväksyvät tuosta vaan koska muutoin tunnustaisivat tappionsa ja sitä kepu ei tee koska kepu on tie totuus ja elämä. Jos aika loppuu kärsäkeput päättää siirtää kelloa taaksepäin.

        Ensi viikolla se taas alkaa. Juntataan ja haukutaan kaikki.

      • On päätetty jo.
        hallituksen joojoot kirjoitti:

        http://www.attendo.fi/uutiset/kärsämäen-kilpailutus-uusiksi

      • On päätetty jo.
        On päätetty jo. kirjoitti:

        http://www.attendo.fi/uutiset/kärsämäen-kilpailutus-uusiksi

        "Kärsämäen kunnalla ja Attendolla on väliaikainen sopimus kuntalaisten palvelujen turvaamiseksi. Attendo tuottaa siten Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2015 alkaen siihen asti, kunnes uuden tarjouskilpailun perusteella valittu palveluntuottaja aloittaa toiminnan."

        Ei tarvita kärsämäessä kh:sta eikä kv:oa kun kärsämäen asioista päätetään.

      • ja väliaikainen sopi

        musko ei tarvitse hallituksen tai valtuuston hyväksyntää??? Näyttää hiukan siltä että asia tulee ilmoitusluontoisena hall.esityslistalle ei hall.päätettäväksi?

      • Ei ole
        On päätetty jo. kirjoitti:

        "Kärsämäen kunnalla ja Attendolla on väliaikainen sopimus kuntalaisten palvelujen turvaamiseksi. Attendo tuottaa siten Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2015 alkaen siihen asti, kunnes uuden tarjouskilpailun perusteella valittu palveluntuottaja aloittaa toiminnan."

        Ei tarvita kärsämäessä kh:sta eikä kv:oa kun kärsämäen asioista päätetään.

        Seon sitä "Tiltua" nämä tiedotteet.
        Että "tule hakemaan leipäs päälle voita".
        1.1.2015 Kämäen Tk:ssa ei ole attendon vastaanoottoa, joten aten lääkärikään ei ota siellä ketään vastaan.
        Tähän mennessä aten ja hokkasen Kämäkeä koskevat sote puheet on ollut pelkkää tuuleen huutelua.

      • se on nyt sitten
        Ei ole kirjoitti:

        Seon sitä "Tiltua" nämä tiedotteet.
        Että "tule hakemaan leipäs päälle voita".
        1.1.2015 Kämäen Tk:ssa ei ole attendon vastaanoottoa, joten aten lääkärikään ei ota siellä ketään vastaan.
        Tähän mennessä aten ja hokkasen Kämäkeä koskevat sote puheet on ollut pelkkää tuuleen huutelua.

        jo kolmas eri versio menossa aten ja hyvävelien käsikirjoituksessa. Kaksi edellistä jo kaatui mutta neljättä odotellessa. Kova on luotto juridisiin neuvonantajiin vaikka heidän neuvoilla on menty jo kaksi kertaa metsään..

      • rtyu
        se on nyt sitten kirjoitti:

        jo kolmas eri versio menossa aten ja hyvävelien käsikirjoituksessa. Kaksi edellistä jo kaatui mutta neljättä odotellessa. Kova on luotto juridisiin neuvonantajiin vaikka heidän neuvoilla on menty jo kaksi kertaa metsään..

        Katotaan nyt joko lampaat paimeniaan vastaan nousee kun tuon viimeisimmän tempauksen hintana voi olla vaatimattomasti miljoonan lasku? Kovasti ne siellä vakuuttaa taas lampaita mutta kuten edellä kerrottiin niillä neuvoilla on menty jo kaksi kertaa metsään.

      • miten se tämä meidän
        rtyu kirjoitti:

        Katotaan nyt joko lampaat paimeniaan vastaan nousee kun tuon viimeisimmän tempauksen hintana voi olla vaatimattomasti miljoonan lasku? Kovasti ne siellä vakuuttaa taas lampaita mutta kuten edellä kerrottiin niillä neuvoilla on menty jo kaksi kertaa metsään.

        KJ onnistuukin aina sössimään nuo kilpailutukset? Ensin unohti ne kokonaan ja nyt sen lopputulos tuli päätettyä ennen kuin eropäätöstä oli nuijittu pöytään.

        Mitä seuraavaksi? Jos unohdetaan sellainen pienen pieni asia että siitä kilpailutuksen unohtamisesta sai varoituksen ja kvpj erosi mutta nyt kun jäi paljon vakavammasta rikkeestä kiinni päätä silitellään??

      • Mikä on em.
        loppui aika kirjoitti:

        Kilpailutusprosessissa menee pakosta tietty vähimmäisaika kun kilpailutus on järjestettävä EU:n laajuisesti hankitalain mukaisesti.
        Jaajaa lampaat on vain tiivistyneet ja joukko suurentunut, kv-lampaiden yhteishenki
        on nyt ylimmillään kun ovat ainoat toverit.

        vähimmäisaika kilpailutukselle? Uudessa sopimuksessa kun täytyy olla nimet alla vielä tämän vuoden puolella muuten tulee miljoonan uhkasakko maksuun.

      • On kaksi tapaa
        Mikä on em. kirjoitti:

        vähimmäisaika kilpailutukselle? Uudessa sopimuksessa kun täytyy olla nimet alla vielä tämän vuoden puolella muuten tulee miljoonan uhkasakko maksuun.

        KJ:n sanoja lainatakseni "nyt ei ole rahasta kysymys", "PUHEENJOHTAJA hei, sitä ei liitetä nyt tarkastettavaan pöytäkirjan aineistoon"...

        Tähän vastaukseen on tyytyminen, ehkä vastaan ensivuonna kysymykseesi.
        Siis ei tässä asiassa neuvoja...

        KHPJ:n sanat "tätä ei saa ottaa henkilökohtaisesti, kyse on poliittisesta pelistä". "te olette meidät tänne valinnu, me voidaan nyt sitten tehdä näin kun haluamme", "tämä on demokratiaa", "Riitta antaa teille anteeksi"...

        KVPJ:n sanat "Ulos", "ei tänne muitakaan ole kutsuttu", "käytin omaa harkintavaltaa",."pöytäkirja on puoliksi tarkastettu", "ei äänestetäkään, hallituksen esitys on kuitenkin tämä, Asia päätetään hallituksen esityksen mukaisesti, KOPS"...

      • Hurmiotilassa ne
        On kaksi tapaa kirjoitti:

        ovat ja valmiita ihan mihin tahansa. EI ole ollut enää pitkään aikaan terveellä pohjalla ja huomenna siitä saadaan taas esimerkkiä miten hyvävelit huutaa haukkuen muut julistaen samalla itsensä taivaan lahjaksi HALLELUJA

      • Epäilen?
        Hurmiotilassa ne kirjoitti:

        ovat ja valmiita ihan mihin tahansa. EI ole ollut enää pitkään aikaan terveellä pohjalla ja huomenna siitä saadaan taas esimerkkiä miten hyvävelit huutaa haukkuen muut julistaen samalla itsensä taivaan lahjaksi HALLELUJA

        Monikohan valtuutetusta herrasta on syöny ripsipiirakkaa heti kokouksen jäkeen vai onkohan maisteltu jo ennen kokousta?

    • ulkona

      onko niitä rötösherroja näkynyt

      • näky sen jälkeen kun

        ensimmäinen päätös valituksiin tuli mutta toisen jälkeen jotenkin kummassa katosivat katukuvasta ihme juttu

    • hymyilyttää

      kyllä he kasvonsa menetti

      • kasvot meni jo

        viime vuonna markkinaoikeuden päätös teki siitä vain virallista. Näin pienessä kylässä ei käy kateeksi tuommosen kanssa eläminen. Aina selän takana tullaan nauramaan

      • sosiaalinen onkelma
        kasvot meni jo kirjoitti:

        viime vuonna markkinaoikeuden päätös teki siitä vain virallista. Näin pienessä kylässä ei käy kateeksi tuommosen kanssa eläminen. Aina selän takana tullaan nauramaan

        siinähän se on kun vastaantullessa ei voi hymyillä ja jos vakavoituu liikaa ei sekään passaa, muu ei auta kuin vaihtaa katua tai vetää pipo silmille, mutta kumman

    • Mitä ihmettä?

      Hall.esityslistalla esitetään ettei markkinaoikeuden päätöksestä valiteta?? Liian vahvat näytöt

      • eipä löytynyt esitys

        listalta edes mainintaa välisopimuksesta ....

      • Eipä ole
        eipä löytynyt esitys kirjoitti:

        listalta edes mainintaa välisopimuksesta ....

        valtuustonkaan esityslistalla mainintaa koko sopimuksesta mutta kilpailutuksesta päätetään 25-11-2014...Siinäpä sitä onkin yhdelle päivää kun potkuja siivoajille ja kokeille ja uudelleen kilpailutus vaikka nyt on jo selvinnyt ettei sillä saavuteta säästöjä?

    • Joko se välisopimus

      on vihdoinkin löytynyt vai kävikö peräti niin, että vanhalla sopimuksella ratsastetaan minkä MO kielsi oikein uhkasakolla?

      • ert y

        Tuskin semmoista välisopimusta edes on eikä sitä edes tarvita koska kilpailutus viedään maaliin vielä tämän vuoden puolella ja Attendo aloittaa vuoden alusta. Jos myöhästyy edes päivällä uuden sopimuksen allekirjoitus milli miinusta välittömästi välisopimuksella tai ilman siksi hirvittävä kiire koska nimi sopimuksessa on oltava tämän vuoden aikana.

    • Kärsämäessä on Kuntavaltuutetut-ja hallitus and Kuntajohtaja jotka VALEHTELEVAT kuntalaisilleen jotka ovat heidät valtuuttaneet hoitamaan luottamustehtävää kuntalaisten veronmaksajain puolesta, sota-aikana sotaväenrikoslaissa pettureille on lakinsa.

      • "VALEHTELEVAT"

        EI koske pelkästään kuntalaisia. Siellä on valtuutetuillekkin kerrottu kuinka markkinaoikeus on käskenyt kilpailuttamaan uudestaan mikä ei pidä paikkansa. Propagandarotat kiertää disiformaatioon perustuvaa sanomaansa julistamassa ettei heidän hankkeensa vain kaatuisi

      • Järjen käyttö on sal
        "VALEHTELEVAT" kirjoitti:

        EI koske pelkästään kuntalaisia. Siellä on valtuutetuillekkin kerrottu kuinka markkinaoikeus on käskenyt kilpailuttamaan uudestaan mikä ei pidä paikkansa. Propagandarotat kiertää disiformaatioon perustuvaa sanomaansa julistamassa ettei heidän hankkeensa vain kaatuisi

        Ei kannata uskoa mitä meidän päättäjät sanoo vaan kannattaa lukea Markkinaoikeuden päätös ja ajatella mitä se tarkoittaa. MAO:771/14 Mikäli Kärsämäen kunta aikoo edelleen toteuttaa kysymyksessä olevan sosiaali-ja terveyspalveluiden hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat. Elikkä, jos aikoo. Nyt olisi vielä mahdollista perääntyä koko yksityistämisestä jos päättäjät kuuntelisi äänestäjiään ja noudattasivat Markkinaoikeuden päätöstä. Nyt kun Attendo on jo syvällä tässä kunnassa niin miljoona tulee maksuun vuoden alussa ja kj ja muut piruuttaan laittaa koko kunnan asiat sekaisin.Keväällä allekirjoitetussa sopimuksessa on kohta jossa sanotaan että jos yksityistäminen ei onnistu ,sopimuksen voi purkaa velvoitteetta. Nyt täytyisi saada valtuutetut ymmärtämään miten rikollista heidän touhunsa on. Kj saa näköjään tehdä mitä itse haluaa ja apureita häneellä näkyy riittävän.

      • Ei onnistu.
        Järjen käyttö on sal kirjoitti:

        Valtuuston esityslistalla lukee miten KH on jo päättänyt kilpailuttaa uudestaan eikä valtuustolta edes kysytä kantaa asiaan. Miljoona tulee maksuun väistämättä jos eivät kilpailuta ennen vuoden vaihtumista. Yksikin päivä välisopimuksella jota ei edes ole ja uhkasakko tulee maksuun. Valtava kiire hyväveljillä muuten koko korttitalo kaatuu

    • paavi2

      menikö se kansan listakeräys äänet kj erottamiseksi kariakeittiö uuniin

      • paavi3

        Ei se mennyt karjakeittiöön. Se on Eskolla että saa riitan kanssa katsoa kenelle voi antaa tarpeen tullen potkut ja Selänne lista on siellä samanlaisessa käytössä.

      • ihailija
        paavi3 kirjoitti:

        Ei se mennyt karjakeittiöön. Se on Eskolla että saa riitan kanssa katsoa kenelle voi antaa tarpeen tullen potkut ja Selänne lista on siellä samanlaisessa käytössä.

        En kyllä yhtään ihmettele jos työtyytyväisyys kysely on poltettu sillä se ei kestänyt kunnanjohtajan taholta päivän valoa toiminta näyttää nyt miten hän kohtelee omia työntekijöitään ja koko kuntalaisia.Varmaan luottamus henkilöt anovat hänelle ennen pois lähtöä valkoisen ruusun ritarin merkin kultaisin ansio ristein.

    • työ haastattelu

      jeesuksen kristuksen sovinto veressä syntisi on anteeksi annettu pääset keittiölle töihin kun on ensin vanhat työntekijät potkittu pois työ hakemuksen voit jättää rauhan yhdistykselle seurojen jälkeen .työhaastattelun pitää e ristinen.

    • Asiallisesti

      Laitan linkin jossa on myös hyvät ohjeet.
      J-P ei tutki kuntahallinnon tekemisiä eikä avi.
      Joka tuntee kuntahallinnon toimineen toimissaan vääräksi, syrjiväksi, moraalittomaksi ja Suomen lakien vastaisiksi niin ilmoitukset/kantelut voi tehdä seuraavassa linkissä.
      Toivon, että edes muutama kuntalainen osallistuu ja aineistoa on jo tarpeeksi saatavilla. Asialliset ilmoitukset varmasti otetaan myös asiallisesti vastaan ja käsitellään.

      http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kenesta.htx

    • rrhkomp

      Kärsämäki on pimeyden kelkass

    • Pyhäjokiseudussa

      oli juttu välisopimuksesta eikä sitä ole löytynyt vieläkään. Persujen suut tukittiin kun yrittivät järkeä puhua hyväveljille.

      • 34235

        Persut vaati ryhmäesityksellä sopimuksen purkua Attendon kanssa ja paluuta selänteeseen mutta keput junttasi eikä esitystä edes käsitelty.

      • Turpa kiinni rivissä

        KOPS

    • katsaus1

      koska välisopimusta ei ole, on siis lähdetty MO kaatamalla sopimuksella etenemään, MO edellyttää että "suositeltavaa olisi ko sopimus purkaa", k-mäki k-hallinto ei ole purkanut vaan päinvastoin kilpailuttaa tuomion saaneen sopimuksen uudelleen, kuinkas se on mahdollista?, tilanne on; ei lailista palveluntuottajaa, sanouduttu irti Selänteestä, Sote palvelut kuitenkin on turvatava, Tulos on, että kärsämäen kunta joutuu sen yksin tekemään, tulee säästöä

      • ei suositus

        vaan kielto. Hankintapäätös on kumottu ja hankintayksikkö on ilmoittanut markkinaoikeudelle ettei sopimusta ole allekirjoitettu eikä mo sitä siksi kumonnut. Nyt sillä samalla sopimuksella kuitenkin jatketaan joka on kumotun hankintapäätöksen täytäntöönpano mikäli uutta sopimusta allekirjoituksineen ei ole vielä tämän vuoden puolella ja sitten kunta saa miljoonan uhkasakon maksettavakseen. Palvelut kuntalaisille on turvattava kilpailutuksen mennessä puihin mutta ei missään nimessä Attendon kanssa hankintapäätöksen perusteella laaditulla välisopimuksella jota ei edes ole. Attendon lakimiehen ohjeilla edetään edelleen vaikka niillä neuvoilla on menty jo kahdesti metsään oppimatta mitään.

      • menee tammikuulle
        ei suositus kirjoitti:

        kilpailutus on jo nyt myöhässä tämän v-loppuun ajatellen

      • Hyvät hoitajat
        menee tammikuulle kirjoitti:

        kilpailutus on jo nyt myöhässä tämän v-loppuun ajatellen

        Kj ja päättäjät luottavat siihen että soten työntekijät tekee työnsä myös vuodenvaihteen jälkeen. Se kyllä onnistuukin koska ne jotka tänne jää töihin ovat niin sitoutuneita, että hoitavat hommat itsenäisesti ilman pomoakin.

      • Ilman johtajaa?
        Hyvät hoitajat kirjoitti:

        Kj ja päättäjät luottavat siihen että soten työntekijät tekee työnsä myös vuodenvaihteen jälkeen. Se kyllä onnistuukin koska ne jotka tänne jää töihin ovat niin sitoutuneita, että hoitavat hommat itsenäisesti ilman pomoakin.

        Ei onnistu orkesterin soitto ilman kapellimestaria

    • Kaikki siivojien ja

      kokkien ulkoistusavaukset näköjään poistettu mutta..Miten valtuusto on pöytäkirjan mukaan yksimielisesti päättänyt ulkoistaa ilman äänestystä??

    • tanan lampaat

      vastaus; KOPS

    • pieni neuvo

      mitä virkaa on K-mäen kunnanvaltuustolla, Esko voisi kopsautela tyhjäle salille, tietysti kv -kuvat pitää olla seinällä, kuin altaritaulussa, sekin kuva kelpaa joka on otettu ensikokoontumisesa, tosin Parkkila on piilossa ja A.Remes etu-rintamassa, kuin myös PO pönöttää takissaan tyylikäästi(luulinkin ensin uudeksi kj,si)

      • pitäähän se olla

        hyvävelien tahtotilan virallastamistilaisuuksia. Saavat samalla nostettua korvaukset kokouksista vaikka valtuustolla ei ole mitään sanomista mihinkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe