Onko jamo björqvist jo lomilla?

kepar.

Pitää näin etelä-suomen asukkina kysyä että jokos se jamo björqvistin lomat pyörii?
Jos lepsu Suomalainen oikeusjärjestelmä on entisenlaisensa niin mies on jo avovankilassa???

14

971

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j,b

      täytyyhän noin pitkältä komennukselta välillä lomaillakin.

    • tupauuno

      Miksipä ei olisi?

    • ex-koskelainen vm80

      Mies teki kauhean teon ja rangaistuksensa ansaitsee. Mutta ei Paulallakaan ollut ihan puhtaat jauhot pussissa kun alkaa eroa varten riitoja nauhoittamaan. No politiikoksihan tuo aikoi eli kieroilun osasi.

      • Ktr66

        Puolusteletko väkivaltaista aviomiestä??


    • exkoskelainen

      En puolusta enkä ymmärrä. Ansaitsee jokaisen päivän tuomiostaan. Totean vain vain että ei normaali ihminen ala riitoja nauhoittaamaan tai hankkimaan todisteita miestä vastaan tällaisella kieroilulla. Enempi kuulostaa politiikon asioiden junailulta ja kieroilulta kuin rehellisen ihmisen toiminnalta.

      Normaali ihminen pakkaisia kamat ja muuttasi pois, kerta kaikkiaan lähtisi kerta heitolla tai hakisi apua muuten, vaikkapa muuttaisi vanhempien luo. Asiat sitten sovittaisiin jälkikäteen oikeudessa tai muuten. Jos kerran oli niin väkivaltaine, miksi jäi liittoon odottamaan mahdollisia väkivaltatilanteita?

    • reijo lampikoski

      Jamo bongattu akuliinassa viime viikolla.komia tumma mies.

      • lusifer

        kyllä pyörii jämsäs, ettei vaan ole tuomio lusittu.


    • kepa.d

      elä saatana??? VOiko olla mahdollista???

      Sano että puhut paskaa. Miten tuollaisen teon tehnyt mies voisi olla vapaalla.

    • märkä

      Eipä täällä muutkaan murhamiet istu kymmentä vuotta,aika harva nykyään kun vielä ajetaan vankiloita alas ja kohta kaikki hullut istuu panta jalassa kotona ja irvistelee naapureille.

    • jämskäläinen

      miksei saisi liikkua lomalla missä haluaa??hänellä kumminkin on tuomioo jäljellä riittävästi ja on jo kärsinyt jonkin verran.mitä se teitä haittaa jos se istuu jossain koppi kahvilassa??

    • Dancemix

      Akuliinassa tosiaan vientiä. Hiukkasen ihmettelen, mutta minkäs teet.

    • Tiesittehän

      Tämä instanssi sen mahdollistaa. Demareiden, vasureiden ja kommareiden aikaansaannos.

      http://www.demla.fi/

    • ...............

      ketä kiinostaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe