Asiallinen kirjoitus.

Tuulella on ystäviä.

Simo Ralli kirjoitta Kantri-lehdessä asiaa energian tuotannosta.kerrankin juttu jossa on faktat kohdallaan ja todellisuuspohja puheissa.Hyvä Hyvä!

Ilman takuutariffia ei nouse Suomeen yhtäkään tuulivoimalaa, hakelaitosta tai biokaasuvoimalaa.

Tasan vuosi sitten painoimme naapurin isännän kanssa tuulivoimalan käynnistysnappia.

Rakensimme teollisuusluokan tuulivoimalan omille maille ja aloitimme puhtaan, päästöttömän energian tuotannon. Sata metriä vartta, sata metriä ropellia, 2,5 megawattia.

Olen huomannut, että tuulivoimaloista kirjoitetaan paljon pelonsekaisin tunnelmin. Kirjoitan nyt kokemuksia asiasta.

Olemme tuottaneetsähköä nyt 6 320 megawattia. Se on hiukan yli sen, mitä on suunniteltu.

Voimala pyörii vain silloin, kun tuulee.

Meidän myllyn käyttöaste muutettuna täydeksi tehoksi on noin 27 prosenttia. Se on tuulivoimalle hyvä määrä.

Saamme sähköstä valtion takaaman tariffihinnan 105 euroa megawatilta vielä ensi vuonna ja sitten takuuhinta tippuu 83,5 euroon.

Ilman takuutariffia ei nouse Suomeen yhtäkään tuulivoimalaa, hakelaitosta tai biokaasuvoimalaa. Jokainen Euroopan maa tukee uusiutuvaa energiaa.

Jos on fiksu ja haluaa veroedun itselleen, kannattaa sähkönkuluttajana ostaa tuulisähköä!

Puhutaan, että vain isot ulkomaiset sijoittajat tekevät tuulivoimaloita. Se ei ole totta. Aina ei tartte kaiken olla isoa. Kaksi maanviljelijää voi laittaa peltonsa pantiksi pankkilainaa varten, että saa omarahoitusosuuden maksetuksi.

Tiedän useampia viljelijöitä ja yrittäjiä, jotka aikovat tehdä samoin.

Ja sitten se ääni:tuo kauhistuttava unen, terveyden, lisääntymiskyvyn ja asumismukavuuden vievä meteli. Savupiiputkaan eivät kuulemma vedä, kun voimala saapuu paikkakunnalle.

Kun viisikymmentä metrinen lapa halkoo ilmaa, jokainen ymmärtää, että ääntähän siitä tulee: suhinaa ja humpsahdus, kun siipi painaa varren ohi.

Ääni on uusi, sitä ei ole ennen kuulunut maisemassa, sen takia sen myös erottaa. En huomaa maantien ääntä, en junan kolinaa, mutta voimalan äänen kuulen, vielä.

Luullaan, että tuulivoimala pitää valtavaa meteliä 24 tuntia, 365 päivää vuodessa. Se ei ole totta.

Kovin ääni kuuluu silloin, kun ylhäällä tuulee, mutta maanpinnan tasossa on tyventä.

Jos tuulen nopeus on maanpinnalla yli 8 m/s, silloin tuulen oma tuiverrus peittää lapojen äänen.

Kesäisin mylly ei pyöri, jos ei maanpinnallakaan tuule. Kesällä tuulienergiaa ei paljonkaan tuoteta, parasta aikaa on syystuulet ja talven pakkaset.

Väitän, etteituhansia megawatteja tuoteta millään energiamuodolla ilman ääntä.

Jos tuulella tekemämme energia olisi tuotettu polttoöljyllä, olisi sitä pitänyt polttaa 630 000 litraa.

Kivihiiltä olisi savuutettu piipusta 900 tonnia. Haketta olisi kulunut 70 täysperävaunurekallista. Biokaasulaitokseen tarvittaisiin tuhansien sikojen liete.

Ei ole äänetöntä, hajutonta eikä mautonta energiamuotoa.

Jäätä lentää talvella muutamana päivänä myllyn juurelle, noin sadan metrin päähän tornista. Varoituskyltti kannattaa ottaa tosissaan.

Muuten voimala ei haittaa metsän käyttöä mitenkään. Yhtäkään linnun raatoa emme ole alueelta keränneet, eläimet ovat pikemminkin lisääntyneet markilla.

Vielä välkkeestä.Kun siipi ohittaa auringon, syntyy siitä välkettä. Meidänkin voimalasta tulee lähitaloihin välkettä marraskuun ja tammikuun välisenä aikana noin viisitoista minuuttia vuorokaudessa, jos aurinko paistaa ja tuulee auringon suunnasta.

Avajaisissa paikalla oli tuhannen ihmistä, sen jälkeen myllyyn on tutustunut ainakin toinen mokoma.

Palaute on ollut myönteistä, voimalaa pidetään merkkinä eteenpäin menemisestä ja uskosta periferiassa asumiseen. Vajaan kilometrin päässä voimalasta asujat morjenstavat edelleen.

Tuulivoima on tämän hetken suurin sijoitus maaseudulle. Pelon, kateuden tai tietämättömyyden takia sitä ei kannata vastustaa.

Simo Ralli

13

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuulipyllyt

      Yääää!!! Eihän Simo ole puolueeton, hän on jäävi keskustelemaan tuulivoimasta, pitäisi saadaa WWF aktiiviin ornitologin ja politiikan besserwisserin lausunto aiheeseen.

      • wattejatuulesta

        Todella hyvä kirjoitus ilman sen suurempia lobbauksia, asiaa ja totta joka sana.tahtoo vaan olla että nuo vastustajat keksivät kaiken maailman lintusilppuri kauhistuksia asiaan ym.miettikää kuinka paljon eläimiä liikenne surmaa, oravia,lintuja, supeja, kettuja, hirviä, karhuja.Valitettavasti ihminen on tehnyt autoilusta semmoisen käsikassaran itselleen että sen haittoja ei nähdä!
        Ja suurin saastuttaja on liikenne kaiken kaikkiaan.
        Ei pelkästään se yksi henkilöauto vaan kaikki siihen liittyvä.Valmistaminen ,pakokaasupäästöt, öljyt.Varaosat ei kulje varaosdaliikkeeseen ilman kuorma-autoa, kaikki valmistamiseen liittyvä nielee luonnonvaroja.
        Liikenne tappaa enemmän ihmisä kuin mikään muu touhuilu, ja kukaan ei ole autoja kieltämässä?

        monet sanovat että tuulivoiman sijasta pitäisi suosia kotimaista puut eli haketta ja turvetta.Tottakai pitää suosia.Kaikki uusiutuvaenergia on hyvä asia verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.
        Ja jos joku laitos tuottaa sähköä hakkeen sivutuotteena niin aika suuri osa loppujen lopuksi energiataseesta on siinäkin touhussa fossiilisia polttoaineita.
        Puu pitää kaataa ja tuoda metsästä koneillä, se joko haketetaan varastopaikalla tai voimalaitoksella johon se pitää myös kuljettaa kuorma-autoilla.Kummassakin tapauksessa megawatin tuottamisen sivussa on palanut jonkunmoinen lätäkkö moottoripolttoöljyä ja dieseliä.

        Tuulivoimalan rakentaminen ja pystyttäminen vie samanlailla fossiilisia luonnonvaroja kuin muukin ihmisen tekemä laite MUTTA tuottaakseen energiaa voimalaa ei tarvitse syöttää millään polttoaineella.Miettikääpä sitä, puhdasta energiaa.

      • humpsutihumps
        wattejatuulesta kirjoitti:

        Millaista öljyä siellä nivelissä käytetäänkään, ja millaisia määriä sitä varastoidaan ja miten turvallista se on varsinkin pohjavesialueella? Miten paljon tarvitaan voimaloille tuotua sähköä niiden pyörimiseen? Paljonko kuluu fossiilisia polttoaineita, kun tanskalaiset lentää humauttelevat huoltamaan voimaloita, vai puolalaisetko niitä huoltavat? Miten paljon kului polttoainetta osia kuljettaviin kolonniin?

      • uittomies23
        humpsutihumps kirjoitti:

        No mites on? Oletteko miettineet tuon ympäristötietoisuuden edetessä että mihin menee monitoimikoneen teräketjuöljy kun se tekke töitään pohjavesialueella? Miettikääpä sitä kuin rupeatte muita aloja morkkaamaan.

        Ja ei sitten mitään että ei voi asioita verrata vaan ihan reiluja vastauksia kysymykseen!

      • vastausautomaatti

        - millaista öljyä siellä nivelissä käytetäänkään?
        Mobilgear SHC XMP 150

        - millaisia määriä sitä varastoidaan?
        1000L / turbiini

        - miten turvallista se on varsinkin pohjavesialueella?
        Niin turvallista kun CE / FIN hyväksytyssä öljysäiliössä on yleensä varastoida öljyä

        - miten paljon tarvitaan voimaloille tuotua sähköä niiden pyörimiseen?
        Pyörimiseen ei sähköä mene lainkaan, mutta huomiovalot ja ohjaustekniikka vie vaihtelevasti muutaman kilovatin.

        - paljonko kuluu fossiilisia polttoaineita, kun tanskalaiset lentää humauttelevat huoltamaan voimaloita, vai puolalaisetko niitä huoltavat
        Huolto ja ylläpito tulee Suomesta, myös Vestas tuuliturbiineille.

        - miten paljon kului polttoainetta osia kuljettaviin kolonniin
        Järeä kuljetuskalusto syö dieseliä siinä 40..50l/100km, kun lasket kuljetusten määrän ja matkan pituudet saat kokonaiskulutuksen

        Jotenkin lapsellisesti ja tarkoitushakuisesti asetetut kysymykset. Tietääkseni yksikään voimala ei synny pyhällä hengellä, kaikkien rakentamiseen tarvitaan energiaa jossain muodossa. Siinävaiheessa kun fuusiovoima tulee aikanaan tulevat, ensimmäisenä romutetaan atomi- ja hiilivoimalat.

        Yhtä hyvin voi kysyä, paljonko maksaa hiili tai biomassavoimalan rakentaminen. Paljonko kuluu dieseliä rakennus- ja maa-ainesten siirroissa tai voimalan käyttämän polttoaineiden kuljetuksissa. Käytetäänkö atomi- ja hiilivoimaloiden rakentamisessa sekä huolloissa vain kotimaista tyävoimaa? Paljonko atomi- tai hiilivoimala itse kuluttaa sähköä? jne.

      • vienode
        vastausautomaatti kirjoitti:

        Ei ollut uskallusta vasta edellisen kirjoittajan kysymykseen monitoimikoneen teräketjuöljystä?
        Ja jos ollaan siellä pohjavesialueella niin sitä tärkeämpää on kysyä asian perään.Meinaan kun teräketjuöljy ei ole mitään boiöljyä!!!

      • dgh dfghdghdrj
        uittomies23 kirjoitti:

        No mites on? Oletteko miettineet tuon ympäristötietoisuuden edetessä että mihin menee monitoimikoneen teräketjuöljy kun se tekke töitään pohjavesialueella? Miettikääpä sitä kuin rupeatte muita aloja morkkaamaan.

        Ja ei sitten mitään että ei voi asioita verrata vaan ihan reiluja vastauksia kysymykseen!

        Onko joku muka väittänyt, että monitoimikoneet ovat ympäristöystävällisiä? Maassa, jossa on suurtyöttömyys, olisi mahdollisuus tehdä paljon metsätöistä mies- ja naisvoimin.

        Minulla olisi etupäässä myönteinen asenne tuulivoimaloihin, jos niitä ei tarvitsisi kuunnella, eikä niitä raknnettaisi niin lähelle asutusta, että ne pilaavat maiseman. Turha puhua desibeleistä. Sen humpsutuksen aistii, mutta se ei ole varsinaisesti ääntä. Se tubntuu samalta kuin veren kohina, sydämen jumpsutuksen tahtiin, tuntuu korvassa, kun verenpaine on koholla ja makaa korva tyynyä vasten. Tuulivoimalan melun aistii kilometrin päässä häiritsevästi, jos on herkkä. En sanoisi herkkäkuuloinen, vaan aistiherkkä. Joku kuurompi ja karkea-aistisempi ei ehkä edes ole tietoinen tuosta resonanssista, mutta ihmettelen, voiko se silti vaikuttaa heidänkin kehonsa hyvinvointiin. Heidänkin solunsa sen ehkä aistivat, vaikka hän ei ole siitä tietoinen.

        Atomivoimalat ovat järjettömyyden huippua. Hiilivoimalat samoin. Useita pieniä tuulimyllyjä voisi käyttää nostamaan vettä patoaltaaseen, josta sitä voitaisiin sitten päästää pois ja tuottaa sähköä. Tähän ei tarvitsisi suurtehoisia myllyjä. Jätepuun polttolaitokset käyttävät paikallista energiaa, ja niitä pitäisi perustaa lisää, ei sulkea entisiäkin. Ihmisiä pitäisi kannustaa säästämään sähköä poistamalla kiinteät kuukausimaksut. Kun voisi saada sähkölaskunsa nollille olemalla käyttämättä sähköä, tai lähes nollille, jos käyttäisi vain välttämättömimpiä laitteita, säästäminen hyödyttäisi. Nythän sähköyritysten periaatteena on nostaa hintoja, korottaa kiinteitä maksuja, kasvattaa voittojaan, eikä tuottaa sähköä mahdollisimman edullisesti ja auttaa ihmisiä tulemaan toimeen vähemmällä kulutuksella. Sähkölaitosten pitäisi olla julkisia laitoksia, kansalaisten omistuksessa.

        Fuusioenergiaa. Oliko se nyt juuri fuusioenergiaa, jota käytettiin WTC-rakennusten tomuunnuttamisessa? Jos se oli sitä, niin kuvittelen, että se ei ole vielä ihan kontrolloitavissa olevaa energiaa. Aseenahan se toimi tehokkaasti, mutta miten valjastaa se energiantuotantoon? Ilmainen, jokaiselle vapaa energia tietysti olisi paras ratkaisu. Senhän väitetään keksityn. Ja keksijät tapetun. Kaikessa jyllää raha. Ahneus.

      • kakaramaista
        vastausautomaatti kirjoitti:

        - millaista öljyä siellä nivelissä käytetäänkään?
        Mobilgear SHC XMP 150

        - millaisia määriä sitä varastoidaan?
        1000L / turbiini

        - miten turvallista se on varsinkin pohjavesialueella?
        Niin turvallista kun CE / FIN hyväksytyssä öljysäiliössä on yleensä varastoida öljyä

        - miten paljon tarvitaan voimaloille tuotua sähköä niiden pyörimiseen?
        Pyörimiseen ei sähköä mene lainkaan, mutta huomiovalot ja ohjaustekniikka vie vaihtelevasti muutaman kilovatin.

        - paljonko kuluu fossiilisia polttoaineita, kun tanskalaiset lentää humauttelevat huoltamaan voimaloita, vai puolalaisetko niitä huoltavat
        Huolto ja ylläpito tulee Suomesta, myös Vestas tuuliturbiineille.

        - miten paljon kului polttoainetta osia kuljettaviin kolonniin
        Järeä kuljetuskalusto syö dieseliä siinä 40..50l/100km, kun lasket kuljetusten määrän ja matkan pituudet saat kokonaiskulutuksen

        Jotenkin lapsellisesti ja tarkoitushakuisesti asetetut kysymykset. Tietääkseni yksikään voimala ei synny pyhällä hengellä, kaikkien rakentamiseen tarvitaan energiaa jossain muodossa. Siinävaiheessa kun fuusiovoima tulee aikanaan tulevat, ensimmäisenä romutetaan atomi- ja hiilivoimalat.

        Yhtä hyvin voi kysyä, paljonko maksaa hiili tai biomassavoimalan rakentaminen. Paljonko kuluu dieseliä rakennus- ja maa-ainesten siirroissa tai voimalan käyttämän polttoaineiden kuljetuksissa. Käytetäänkö atomi- ja hiilivoimaloiden rakentamisessa sekä huolloissa vain kotimaista tyävoimaa? Paljonko atomi- tai hiilivoimala itse kuluttaa sähköä? jne.

        Vai oli tarkoitushakuiset kysymykset? Tarkoitus on saada ne, jotka vasta miettivät, pitääkö antaa tuulivoimaloiden tulla oman tontin viereen, tajuamaan, että se ei ole hyvä idea! Ilmatar poistaa heistä käytyjä keskusteluja. Se on tarkoitushakuista ja toimii paljolti, kuten on tarkoitettukin: latistaa keskustelua. Ei oikein jaksa kirjoittaa samoja asioita moneen kertaan.

        Jos sinulla on tuulivoimala naapurissa, ole nyt sitten erittäin onnellinen. Puolusta niitä henkeen ja vereen, niin varmaan sinut vielä palkitaan jotenkin, tai saat ainakin taputuksen päälaelle.

      • järkeä tarvittaisiin
        dgh dfghdghdrj kirjoitti:

        Onko joku muka väittänyt, että monitoimikoneet ovat ympäristöystävällisiä? Maassa, jossa on suurtyöttömyys, olisi mahdollisuus tehdä paljon metsätöistä mies- ja naisvoimin.

        Minulla olisi etupäässä myönteinen asenne tuulivoimaloihin, jos niitä ei tarvitsisi kuunnella, eikä niitä raknnettaisi niin lähelle asutusta, että ne pilaavat maiseman. Turha puhua desibeleistä. Sen humpsutuksen aistii, mutta se ei ole varsinaisesti ääntä. Se tubntuu samalta kuin veren kohina, sydämen jumpsutuksen tahtiin, tuntuu korvassa, kun verenpaine on koholla ja makaa korva tyynyä vasten. Tuulivoimalan melun aistii kilometrin päässä häiritsevästi, jos on herkkä. En sanoisi herkkäkuuloinen, vaan aistiherkkä. Joku kuurompi ja karkea-aistisempi ei ehkä edes ole tietoinen tuosta resonanssista, mutta ihmettelen, voiko se silti vaikuttaa heidänkin kehonsa hyvinvointiin. Heidänkin solunsa sen ehkä aistivat, vaikka hän ei ole siitä tietoinen.

        Atomivoimalat ovat järjettömyyden huippua. Hiilivoimalat samoin. Useita pieniä tuulimyllyjä voisi käyttää nostamaan vettä patoaltaaseen, josta sitä voitaisiin sitten päästää pois ja tuottaa sähköä. Tähän ei tarvitsisi suurtehoisia myllyjä. Jätepuun polttolaitokset käyttävät paikallista energiaa, ja niitä pitäisi perustaa lisää, ei sulkea entisiäkin. Ihmisiä pitäisi kannustaa säästämään sähköä poistamalla kiinteät kuukausimaksut. Kun voisi saada sähkölaskunsa nollille olemalla käyttämättä sähköä, tai lähes nollille, jos käyttäisi vain välttämättömimpiä laitteita, säästäminen hyödyttäisi. Nythän sähköyritysten periaatteena on nostaa hintoja, korottaa kiinteitä maksuja, kasvattaa voittojaan, eikä tuottaa sähköä mahdollisimman edullisesti ja auttaa ihmisiä tulemaan toimeen vähemmällä kulutuksella. Sähkölaitosten pitäisi olla julkisia laitoksia, kansalaisten omistuksessa.

        Fuusioenergiaa. Oliko se nyt juuri fuusioenergiaa, jota käytettiin WTC-rakennusten tomuunnuttamisessa? Jos se oli sitä, niin kuvittelen, että se ei ole vielä ihan kontrolloitavissa olevaa energiaa. Aseenahan se toimi tehokkaasti, mutta miten valjastaa se energiantuotantoon? Ilmainen, jokaiselle vapaa energia tietysti olisi paras ratkaisu. Senhän väitetään keksityn. Ja keksijät tapetun. Kaikessa jyllää raha. Ahneus.

        Tässä tuli järkipuhetta. Järki on tässä tuulivoimahuumassa Suomen päättäjiltä ja osalta kansaakin täysin hukassa. Energiakysymykset ja esim. Suomen tuulivoimaistaminen ovat niin tärkeitä asioita, ettei niitä missään tapauksessa pitäisi jättää markkinavoimien tehtäväksi, vaan energiakysymykset pitäisi ehdottomasti pitää yhteiskunnan hanskassa ja valvonnassa. Nyt on tehty ihan toisella tavalla. On luvattu tuulivoimabisnekselle valtava summa ilmaista rahaa samalla, kun ympäristövaikutuksia koskeva ohjeistus vielä lähes täysin puuttuu, ja seurauksena Suomi on joutunut nopeita voittoja tavoittelevien monessa tapauksessa täysin vastuuttomien bisnesmiesten temmellyskentäksi. Kun nopeimmat tuulivoimanrakentajat korjaavat suurimmat voitot, seurauksena on ollut valtava kilpajuoksu kohti korotettua syöttötariffia ja tuulivoima-alueita yritetään väkisin rakentaa mihin hyvänsä aiheutuvista haitoista välittämättä. Ulkomaiset sijoittajat ovat saapuneet sankoin joukoin Suomen tuulivoimamarkkinoille varmojen voittojen houkuttelemina. Tukirahat valuvat lähes kokonaan saman tien ulkomaille, eikä ala työllistä suomalaisia kuin murto-osan siitä, mitä se voisi työllistää. Pieniä tuulivoima-alueita ripotellaan sinne tänne, eikä kokonaisuutta ei pidä silmällä eikä valvo kukaan.
        Näinhän tämän ei missään tapauksessa pitäisi mennä. Tuulivoimainvestoinnit pitäisi toteuttaa yhteiskunnan tiukassa valvonnassa. Ensin pitäisi etsiä tuulivoima-alueille sopivat paikat ja miettiä, miten sinne järjestetään sähkönsiirto ja muu infra. Tuotantoalueet pitäisi sijoittaa riittävän kauas asutuksesta, tuotantoalueiden pitäisi olla suuremmissa yksiköissä ja tuulivoimatukeen käytetyt rahasummat kannattaisi mieluummin käyttää maa-alueiden lunastamiseen tuotantoalueita varten. Sillä tavalla investoinnit voitaisiin toteuttaa mahdollisimman pienin ihmisille ja luonnolle aiheutuvin haitoin ja suurempi osa tuulivoimaan käytetystä rahasta jäisi Suomea ja suomalaisia hyödyttämään.

      • järki on unohdettu
        järkeä tarvittaisiin kirjoitti:

        Viime vuonna euroopassa arvioitiin sijoituskohteita, Suomen tuulivoimahörhöily arvioitiin varmimmaksi ja hyvätuottoisimmaksi kohteeksi. Tällaisella arviolla on sellainen seuraus, että todellakin monenlaiset tahot ryntäävät jaolle kun rahaa työnnetään ovista ja ikkunoista.

        Peli aloitettiin ilman sääntöjä. Nyt yritetään luoda säännöstöjä (melu, verot ym), mutta tietenkään firmat eivät halua luopua saavutetuista eduistaan, esim. voimaloiden sijoittamisesta jopa puolen kilometrin päähän asutuksesta. Näin vaikka myllyjen koko ja sitä kautta haittavaikutukset koko ajan pahenevat. Ministeriöt kiistelevät ja ahneus näyttää vievän voiton, jopa suomalaisten perusoikeuksien purkamisesta on keskusteltu tuulivoiman yhteydessä.

        Noissa kahdessa kappaleessa esittämistäni asioista voi vetää sellaisen yhteenvedon, että tuulivoima on niin hieno asia, että lait ja asetukset pitää muuttaa jotta saadaan rahaa jaettua mahdollisimman paljon kaikkein ahneimmiille pelureille. Samalla suljetaan silmät tuulivoiman haittavaikutuksilta, jopa asiantuntijatahot toimivat vastoin tietouttaan. Tämä on käsittämätön asia ja suuri häpeä koko Suomen talous- ja energiahistoriassa.

    • pekkarointia

      Paljonko kuluu fossiilisia polttoaineita korvaavan sähkön tuottamiseen kun tuulimyllyt eivät pyöri?
      Jos tuulimyllyt eivät ole kannattavia valtamerien kupeessa niin miten ne voisivat toimia heikommassa tuulessa täällä Suomessa.
      Paljonko tuulimyllyt tuottivat sähköä tammikuussa, tarpeen ollessa suurin?
      Vastaan itse: 0 Wattia. Yksikään lapa ei pyörähtänyt.

      • fgjhjiergöjeri

        Paljonko tuulimyllyt tuottivat sähköä tammikuussa, tarpeen ollessa suurin?
        Vastaan itse: 0 Wattia. Yksikään lapa ei pyörähtänyt.?

        Eihän ne lavat pyörineet, kun Latamäessa oli työt vasta aluillaan.

      • Peikko työllistää

        Simo Rallin osaksi omistama tuulimylly jauhoi Teuvalla sähköä yli arvioiden, eivätkä naapurit ole valittaneet.
        Tuulimyllyt työllistää myös suomalaisia mm. Nastolassa http://www.kauppalehti.fi/etusivu/peikolle tuulivoimatehdas nastolaan/201411707906

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe