Jääkiekkoharrastuksen hinta Seinäjoella

hokimom

Yle urheilun nettisivuilla kerrottiin seinäjokelaisesta yksinhuoltajaäidistä, jonka 12-vuotiaan pojan jääkiekkoharrastukseen Seinäjoen S-kiekossa kuluu n 3000 e vuodessa.

Miten ihmeessä harrastus Seinäjoella voi maksaa niin paljon, kun liigapaikkakunnillakaan hinta ei ole noin huikea. Esim hämeenlinnalaisessa HPK:ssa 11-12-vuotiaan harrastus maksaa n 1400 e/kausi. Hintaan sisältyy harjoituksia 3-4 kertaa viikossa (oheiset ja jääaika), pelireissuja bussikyyteineen 2-4 kertaa kuukaudessa Hämeen alueella, maalivahdeille maalivahtikoulu, seuran toppapuku, lisenssi, seuran vapaaehtoiset taitojäät halukkaille (kerran viikossa)...
Joukkue järjestää parit kotiturnaukset kaudessa, johon kaikkien vanhemmat osallistuvat. Ja joiden tuotoilla saadaan kausimaksua laskettua siihen n 1400 e/vuosi. Muuten olisi arviolta 1800-1900e/kausi. Muita vapaaehtoistöitä ei ole, eli ei mitään sukkien tms myyntiä.

Hpk-juniorijääkiekon organisaatiolle maksetaan n 390 e/kausi. Eli siellä Seinäjoella täytyy olla tosi iso juniorijääkiekon organisaatio, hyvät korvaukset valmentajille tai ylisuuret korvaukset juniorijääkiekon valmennuspäällikölle tai kaikkea tota?!?

Tietenkin ikäryhmän koko vaikuttaa kausimaksuun ja pelimatkojen pituus.

p.s. vertailun vuoksi esim Jokereissa kausi vuosi sitten n 2000 e/kausi sisältäen jääaikaa 5 4 (joukkueen omat ja seuran vapaaehtoiset taitojäät halukkaille)

367

6429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rioiiiiiio

      lakeuksilla kaikki on suurempaa maksutkin..se mikä ei kateuden takia tule pohjanmaalla ikinä toimimaan olisi jääkiekko yhteistyö? sportti liigassa s-kiekko mestiksessä. yhteinen junnutyö...pohjanmaankiekkoprojekti. nykyään kiekko lähettää junnut tampereelle tosi fiksua?

      • yh pyh

        Yh-reppanan menoihin on laskettu myös päivittäiset sidukat.

        Ensin ne potkii äijän menemään ja sitten itsee kun ei ole varaa,,,

      • 10+10
        yh pyh kirjoitti:

        Kyseinen yh ei näyttänyt white trash-rööki-sidukka-muijalta. Kovin oli kaunis ja hyvin hoidettu koti ja lapset !

      • ihmettelen vaan
        yh pyh kirjoitti:

        Yh-reppanan menoihin on laskettu myös päivittäiset sidukat.

        Ensin ne potkii äijän menemään ja sitten itsee kun ei ole varaa,,,

        Miksi niiden lasten isä ei maksa puolia harrastuksesta?!???

      • Myös isällä vastuu
        ihmettelen vaan kirjoitti:

        Miksi niiden lasten isä ei maksa puolia harrastuksesta?!???

        Älä muuta viserrä...

      • Jäävuoren huippu
        ihmettelen vaan kirjoitti:

        Miksi niiden lasten isä ei maksa puolia harrastuksesta?!???

        Mistä tiedät, ettei maksa?

      • Huipulla tuulee
        Jäävuoren huippu kirjoitti:

        Mistä tiedät, ettei maksa?

        No mitä tuo yh julkisesti sitten ruikuttaa ja vaatii muita maksamaan poikiensa kiekkoharrastusmaksuja, jos isäkin niihin osallistuu. Eipä ainakaan jutussa maininnut ilmoittamiaan kuluja jo puolitetuiksi, ei maininnut poikien isän velvollisuuksista mitään..

      • --------/-------
        10+10 kirjoitti:

        Kyseinen yh ei näyttänyt white trash-rööki-sidukka-muijalta. Kovin oli kaunis ja hyvin hoidettu koti ja lapset !

        Juu, ei todellakaan näyttänyt köyhältä yksinhuoltajalta. Jonku tuota elintasoa täytyy ylläpitää. Jokaisen on omassa päässään asioille arvo- ja tärkeysjärjestys luotava. Varsinkin, jos ne rahat ei kerran riitä. Ei voi olla niin, että mulle ja meille kaikki, vaikka sitten julkkisten rahoittamana.

        Ei tuota juttua meinaa todeksi uskoa. Niin käsittämätön se on. Ei tulisi mulle mieleenkään vaatia muita ihmisiä, että he jättäisivät ostamatta itselleen itse ansaitsemillaan rahoilla taloa, autoa tai venettä, ja sen sijaan toimimaan maksumiehinä ventovieraiden törkyhintaisille harrastuksille.

        Kyllä se on sosiaalitoimisto, johon näitä vaatimuksia voi esittää. Siellä varmaankin osataan tarkasti laskea toimeentuloasiat. Ja onhan näitä talousosaajia/velkaneuvojia, jotka tarpeen niin vaatiessa perheitä auttavat talouden asioiden oikeanlaisessa hoitamisessa, ja neuvovat perheen rahojen käytössä, jos näiden hallinta on päässyt hakoteille.

        Jokaisen perheen on taloutensa menot sopeutettava tuloihin, ja niillä täytyy mennä, mihin ne tulot sitten riittävät. Valitettavaa, mutta niin totta. Kaikkea ei aina voi saada, vaikka kuinka haluaisi.

      • Jäävuoren huippu
        Huipulla tuulee kirjoitti:

        No mitä tuo yh julkisesti sitten ruikuttaa ja vaatii muita maksamaan poikiensa kiekkoharrastusmaksuja, jos isäkin niihin osallistuu. Eipä ainakaan jutussa maininnut ilmoittamiaan kuluja jo puolitetuiksi, ei maininnut poikien isän velvollisuuksista mitään..

        Varmaan olisi tuo yh-status menettänyt merkitystään, jos olisi "muistanut" myös exänsä panostukset lapsiinsa.

      • Huipulla tuulee
        Jäävuoren huippu kirjoitti:

        Varmaan olisi tuo yh-status menettänyt merkitystään, jos olisi "muistanut" myös exänsä panostukset lapsiinsa.

        Niinpä, ja jos tuo pitää paikkansa, että parisuhteessa elää/asuu, ei silloin voi yh-statusta sanan varsinaisessa merkityksessä käyttääkään. On aivan eri asia olla oikeasti yksinhuoltaja, vaikka vain pelkkiä asumiskuluja ajatellen, kuin että asuu uuden puolison kanssa samassa taloudessa, jolloin noita kuluja on maksamassa kaksi.

        Olen itse ollut kolmen lapsen yh ja vuosia myöhemmin menin yhteen asumaan uuden puolisoni kanssa. Kyllä se elämä niin toisenlaista oli rahallisestikin kahden aikuisen maksaessa niitä kuluja. Itse en enää yh:ksi itseäni tituleerannut koskaan yhteen muuttamisen jälkeen.
        Ja todellisuudessa rahallisesti oli paljon helpompaa, kun kahden henkilön palkkatulojen lisänä oli elatusmaksut, vaikkakaan ei suuren suuret, mutta kuitenkin.

        Mielestäni on todella rumaa sanoa olevansa yksinhuoltaja, jos todellisuudessa ei niin ole. Yksinhuoltaja on aikuisten oikeasti sellainen äiti tai isä, joka asuu yksin lastensa kanssa samaa taloutta, eikä niitä kuluja ole tasaamassa uusi elämänkumppani.

      • Anonyymi
        Huipulla tuulee kirjoitti:

        No mitä tuo yh julkisesti sitten ruikuttaa ja vaatii muita maksamaan poikiensa kiekkoharrastusmaksuja, jos isäkin niihin osallistuu. Eipä ainakaan jutussa maininnut ilmoittamiaan kuluja jo puolitetuiksi, ei maininnut poikien isän velvollisuuksista mitään..

        Jos maksaa elatusmaksut, niin muita ei tarvitse välttämättä maksaa.
        Ja voihan olla että iskällä on jo uusiperhe, joten mitä sitä edelliselle liikoja makselee, jos laki ei velvoita.

        Jotain rotia sitä olla pitää kaikessa.

      • Anonyymi
        yh pyh kirjoitti:

        Yh-reppanan menoihin on laskettu myös päivittäiset sidukat.

        Ensin ne potkii äijän menemään ja sitten itsee kun ei ole varaa,,,

        Ois pitänyt haarat kiinni vieraiden edessä?

      • Anonyymi
        Huipulla tuulee kirjoitti:

        No mitä tuo yh julkisesti sitten ruikuttaa ja vaatii muita maksamaan poikiensa kiekkoharrastusmaksuja, jos isäkin niihin osallistuu. Eipä ainakaan jutussa maininnut ilmoittamiaan kuluja jo puolitetuiksi, ei maininnut poikien isän velvollisuuksista mitään..

        Ei tietenkään maininnut! ”Unohti”! Olisihan se vielä nolompaa kerjätä rahaa, kun selviäisi, ettei yksin kaikkea maksakaan.

      • Anonyymi
        10+10 kirjoitti:

        Kyseinen yh ei näyttänyt white trash-rööki-sidukka-muijalta. Kovin oli kaunis ja hyvin hoidettu koti ja lapset !

        😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä.

        🙄 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂😂

        Mitä tekemistä kauniilla ja hyvin hoidetulla kodilla on asian kanssa?

        Sitä minäkin ihmettelin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä minäkin ihmettelin

        😂😂

      • Anonyymi
        ihmettelen vaan kirjoitti:

        Miksi niiden lasten isä ei maksa puolia harrastuksesta?!???

        Kuka niin on väittänyt? Ai niin, tuossa jutussa niin taidettiin antaa ymmärtää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tekemistä kauniilla ja hyvin hoidetulla kodilla on asian kanssa?

        Unohtui jutusta, että pojat osaa jääkiekon pelaamisen lisäksi myös puhua englantia! Kysykää vaikka äidiltään! #kieliluokka
        Kaikella sitä voi sosiaalisessa mediassa päteä.... kun oikea änäripelaaja tarvitsee tulkkia ja puhuu rallienkkua, niin voi kuittailla. HUOH.

        Tässä(kin) asiassa ymmärtäisi kielitaidolla rehvastelun, mikäli se kielitaito olisi hankittu ihan tavallisen peruskoulun opetussuunnitelman mukaan. Vaikka useammankin kielen kielitaito.
        Se, että lapsi laitetaan kielikylpyyn jo päiväkodista tai viimeistää alakoulusta alkaen, ja sitten kehutaan, "kun se meiän piltti puhuu jo vitosella sujuvaa enkkua" - mikä on pointti?
        Kielikylpyluokassa jokainen, siis ihan jokainen, oppii kielen kuin kielen. Ihan sama, onko se kieli englanti vai espanja tai vaikka swahili.
        Ennemmin kannattaa kehua niillä, jotka normaalin opetussuunnitelman puitteissa oppivat kieliä, ja sitten kirjoittavat niistä Laudatureita. Ilman kielikylpyjä.
        Kieliluokassa oppii sen yhden kielen, mutta muuhun koulumenestykseen se ei valitettavasti vaikuta.
        Sori, menee vähän asian vierestä, mutta liippaa kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään maininnut! ”Unohti”! Olisihan se vielä nolompaa kerjätä rahaa, kun selviäisi, ettei yksin kaikkea maksakaan.

        Joillekin ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin "nolo" tai "nolous", ne vaan kehtaa!

      • Anonyymi
        10+10 kirjoitti:

        Kyseinen yh ei näyttänyt white trash-rööki-sidukka-muijalta. Kovin oli kaunis ja hyvin hoidettu koti ja lapset !

        Siideristä tuloo syyliä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siideristä tuloo syyliä!

        Niin tuloo, nenähän ja leukahan. Sopii pääsiäiseen.

        :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siideristä tuloo syyliä!

        Ja ryppyjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä(kin) asiassa ymmärtäisi kielitaidolla rehvastelun, mikäli se kielitaito olisi hankittu ihan tavallisen peruskoulun opetussuunnitelman mukaan. Vaikka useammankin kielen kielitaito.
        Se, että lapsi laitetaan kielikylpyyn jo päiväkodista tai viimeistää alakoulusta alkaen, ja sitten kehutaan, "kun se meiän piltti puhuu jo vitosella sujuvaa enkkua" - mikä on pointti?
        Kielikylpyluokassa jokainen, siis ihan jokainen, oppii kielen kuin kielen. Ihan sama, onko se kieli englanti vai espanja tai vaikka swahili.
        Ennemmin kannattaa kehua niillä, jotka normaalin opetussuunnitelman puitteissa oppivat kieliä, ja sitten kirjoittavat niistä Laudatureita. Ilman kielikylpyjä.
        Kieliluokassa oppii sen yhden kielen, mutta muuhun koulumenestykseen se ei valitettavasti vaikuta.
        Sori, menee vähän asian vierestä, mutta liippaa kuitenkin.

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        --------/------- kirjoitti:

        Juu, ei todellakaan näyttänyt köyhältä yksinhuoltajalta. Jonku tuota elintasoa täytyy ylläpitää. Jokaisen on omassa päässään asioille arvo- ja tärkeysjärjestys luotava. Varsinkin, jos ne rahat ei kerran riitä. Ei voi olla niin, että mulle ja meille kaikki, vaikka sitten julkkisten rahoittamana.

        Ei tuota juttua meinaa todeksi uskoa. Niin käsittämätön se on. Ei tulisi mulle mieleenkään vaatia muita ihmisiä, että he jättäisivät ostamatta itselleen itse ansaitsemillaan rahoilla taloa, autoa tai venettä, ja sen sijaan toimimaan maksumiehinä ventovieraiden törkyhintaisille harrastuksille.

        Kyllä se on sosiaalitoimisto, johon näitä vaatimuksia voi esittää. Siellä varmaankin osataan tarkasti laskea toimeentuloasiat. Ja onhan näitä talousosaajia/velkaneuvojia, jotka tarpeen niin vaatiessa perheitä auttavat talouden asioiden oikeanlaisessa hoitamisessa, ja neuvovat perheen rahojen käytössä, jos näiden hallinta on päässyt hakoteille.

        Jokaisen perheen on taloutensa menot sopeutettava tuloihin, ja niillä täytyy mennä, mihin ne tulot sitten riittävät. Valitettavaa, mutta niin totta. Kaikkea ei aina voi saada, vaikka kuinka haluaisi.

        Ehkä hän halusi sen julki tuodakin, että hyvin menee, (mutta kerjätä voi aina)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ryppyjä!

        Vissiin maksaläiskiäkin?

      • Anonyymi

        Ja paritaloa voi sanoa omakotitaloksi, kun ei vessapaperit mahdu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paritaloa voi sanoa omakotitaloksi, kun ei vessapaperit mahdu!

        No jos pitää esittää parempaa (ja rikkaampaa) kuin onkaan. Ps. merkkilaukku!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paritaloa voi sanoa omakotitaloksi, kun ei vessapaperit mahdu!

        Ja Turkin turisturysä voi olla leveämmin "Euroopan ulkopuolella oleminen"
        :D se on kato, ihan miten itte ne asiat näkee ja ilmaisee, loppu on kuulijan korvasta kiinni :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä(kin) asiassa ymmärtäisi kielitaidolla rehvastelun, mikäli se kielitaito olisi hankittu ihan tavallisen peruskoulun opetussuunnitelman mukaan. Vaikka useammankin kielen kielitaito.
        Se, että lapsi laitetaan kielikylpyyn jo päiväkodista tai viimeistää alakoulusta alkaen, ja sitten kehutaan, "kun se meiän piltti puhuu jo vitosella sujuvaa enkkua" - mikä on pointti?
        Kielikylpyluokassa jokainen, siis ihan jokainen, oppii kielen kuin kielen. Ihan sama, onko se kieli englanti vai espanja tai vaikka swahili.
        Ennemmin kannattaa kehua niillä, jotka normaalin opetussuunnitelman puitteissa oppivat kieliä, ja sitten kirjoittavat niistä Laudatureita. Ilman kielikylpyjä.
        Kieliluokassa oppii sen yhden kielen, mutta muuhun koulumenestykseen se ei valitettavasti vaikuta.
        Sori, menee vähän asian vierestä, mutta liippaa kuitenkin.

        Niin. Kieliluokka/päikky, mitä näitä nyt onkaan.
        Reippaat ja fiksut nuoret voi lähteä vaihto-oppilaiksi oppimaan kulttuuria ja käymään koulua oikeasti vieraalla kielellä.
        Tai urheilemaan ulkomaille, ja saattaa käydä siinä sivussa kouluakin.
        Meitä on moneen junaan, tapoja on monia.

        Mutta se on surkiaa, kun täytyy esittää parempaa kuin onkaan. Itsetunto on hyvä keksintö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos maksaa elatusmaksut, niin muita ei tarvitse välttämättä maksaa.
        Ja voihan olla että iskällä on jo uusiperhe, joten mitä sitä edelliselle liikoja makselee, jos laki ei velvoita.

        Jotain rotia sitä olla pitää kaikessa.

        JOS maksaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Turkin turisturysä voi olla leveämmin "Euroopan ulkopuolella oleminen"
        :D se on kato, ihan miten itte ne asiat näkee ja ilmaisee, loppu on kuulijan korvasta kiinni :D

        #mersu ja sisävalaistus 😂😂
        Tietääköhän kaikki ny varmasti että on Mersu perseen alla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paritaloa voi sanoa omakotitaloksi, kun ei vessapaperit mahdu!

        Jos se osti kerralla molemmat puolikkaat?
        Onko se sitten #omakotitalo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Kieliluokka/päikky, mitä näitä nyt onkaan.
        Reippaat ja fiksut nuoret voi lähteä vaihto-oppilaiksi oppimaan kulttuuria ja käymään koulua oikeasti vieraalla kielellä.
        Tai urheilemaan ulkomaille, ja saattaa käydä siinä sivussa kouluakin.
        Meitä on moneen junaan, tapoja on monia.

        Niin, vaikkapa Kanadaan :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, vaikkapa Kanadaan :)

        Ne on niitä, joista ei pidetty turhaa meteliä . Tekijät tekee. Häviäjät selittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se osti kerralla molemmat puolikkaat?
        Onko se sitten #omakotitalo?

        Hyvää viihdettä kuitenkin :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui jutusta, että pojat osaa jääkiekon pelaamisen lisäksi myös puhua englantia! Kysykää vaikka äidiltään! #kieliluokka
        Kaikella sitä voi sosiaalisessa mediassa päteä.... kun oikea änäripelaaja tarvitsee tulkkia ja puhuu rallienkkua, niin voi kuittailla. HUOH.

        Niin vaan tuttuja poikia lähtee pelaamaan rapakon taa. Ilman sen isompaa hehkutusta ja ennakko meteliä kuinka hyviä ollaan.

        On se JÄNNÄ kuinka toiset urheilee tasokkaasti ja opiskelee tasokkaasti. Ilman että äiti hehkuttaa koko kansalle kuinka poika on hyvä tai lähtee yliopistoon tai muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paritaloa voi sanoa omakotitaloksi, kun ei vessapaperit mahdu!

        Ja nettikirppis huijauskin vielä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin vaan tuttuja poikia lähtee pelaamaan rapakon taa. Ilman sen isompaa hehkutusta ja ennakko meteliä kuinka hyviä ollaan.

        On se JÄNNÄ kuinka toiset urheilee tasokkaasti ja opiskelee tasokkaasti. Ilman että äiti hehkuttaa koko kansalle kuinka poika on hyvä tai lähtee yliopistoon tai muuta.

        :D kielikylpyluokassa oppii kuitenkin sen yhden kouluaineen hei!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nettikirppis huijauskin vielä!

        voihan versaazin arskat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui jutusta, että pojat osaa jääkiekon pelaamisen lisäksi myös puhua englantia! Kysykää vaikka äidiltään! #kieliluokka
        Kaikella sitä voi sosiaalisessa mediassa päteä.... kun oikea änäripelaaja tarvitsee tulkkia ja puhuu rallienkkua, niin voi kuittailla. HUOH.

        Ei tavan peruskouluakaan enää onnistu suorittamaan oppimatta enkkua, ja ihan normaalissa luokassa. Ihme hifistelyä ja "ollaan parempaa väkeä" esittämistä tollaset spessu -luokat. "kun meidän piltit on niin spesiaaleja niin niiden täytyy päästä erikoisluokalle".
        Eipä tuollaselle laittaminen kerro juuri muusta kuin vanhempien pätemisestä ja paremmuuden tavoittelusta. Ettei kelpaa kersoille normaali koululuokka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :D kielikylpyluokassa oppii kuitenkin sen yhden kouluaineen hei!

        Sillä on hyvä leijua 🙄

    • saunantaa

      Seurat kerää aikuisten jääkiekonpeluulle rahat junioreilta, näin on monessa muusakin lajissa käytäntö josta ei pahemmin huudella.

      • hokimom

        Apua! Eihän junnuilla=vanhemmilla voi maksattaa aikuisten kiekkoa?!? Eikö mestis- ja liigaseurojen pitäisi maksaa kasvattajakorvaus junnuista nousseista mestis- tai liigapelaajista...eikä päin vastoin?
        Kyselkääs junnujen vamhemmat kasvattajakorvausten perään, jos nuorenne on siirtynyt mestikseen tai liigaan pelaamaan. Se korvaus kuuluu kasvattajaseuran toimintaan eli sitä kautta harrastusmaksujen alennukseen esim.

    • jdhg

      Miten olisi sellainen vaihtoehto, että harrastetaan sitä mihin on varaa?

      Jääkiekkoakin voisi pelata kaveriporukassa ulkojäillä, varusteina luistimet, kypärä, sopivat vaatteet, puumaila ja kiekko. Mutta kun kaiken pitää olla niin hienoa, ohjattua, kallista...

      • lsdkfgj

        Mitä jos ei niitä jäitä ole koko talvena....

      • öijq
        lsdkfgj kirjoitti:

        Mitä jos ei niitä jäitä ole koko talvena....

        No mitä jos pelattaisiin sitten katulätkää ilman luistimia? Tai tehtäisiin jotain ihan muuta?

      • ksjdhgaiuorkjn

        Kyllä, kukin harrastakoon lompsansa mukaan. Köyhät pelatkoon vaikka haloilla!

      • Mikä motiivi mamilla

        Kovasti kuulema kiitosta ja tsemppiä äiti saanut viestistään. En tiedä hänen motiiveja mutta itse en koskaan tällaista asiaa toisi julki. Kysyisin tukea mummeilta, kummeilta, sossusta ym. ja käytettynä saa luistimia ja muita välineitä. Onko lapsi ylpeä, että äiti kerjää julkisesti rahaa Suomen kuuluisimmalta kiekkoilijalta? Mitä muita motiiveja äidillä on, halu julkkikseksi, tositelkkariin? Perk--- kun varas vielä vei pojan pyörän (valittaa mami julkisessa fb-profiilissa), nyt äkkiä Jussi Veikkaselle kirjoittamaan, että pyörästä on puute.
        Omasta tilanteesta, että lapsia on. Heillä on harrastuksia, minulla asuntovelkaa. Menot suhteutetaan tuloihin. Lapset myös tekevät kotihommia ja ensi kesänä esikoinen yrittää saada töitä. Olen yksinhuoltaja minäkin, lasten isä ja minun puoliso kuoli vakavan sairauden takia pari vuotta sitten. Tiukkaa ollut, mutta valiteta ei ainakaan lehtien palstoilla.

      • On se hävytöntä
        Mikä motiivi mamilla kirjoitti:

        Mietin myös tuota, kuinka ajattelematon tämä Yh oli siltäkin kantilta katsottuna, kun julkisesti kehtaa muita vaatia maksamaan poikiensa harrastuksen, että miltä mahtaa pojista tuntua mennä kouluun ym. Äiti nolasi poikansa täysin ja seurauksena voi olla kiusaamista. Lapset osaavat olla tosi raakoja toisilleen.
        Minä en kuuna päivänä lapsilleni tekisi tuollaista temppua.

        Kyllä varojensa mukaan tässä itse kunkin on elettävä ja harrastettava.
        Mielestäni oli tosi törkeää tämän Yh:n veto kirjoituksessaan: NHL-pelaajat voisivat jättää ostamatta yhden talon, auton, veneen....
        Nämä pelaajat ovat itse omaisuutensa ansainneet, eikä heillä ole mitään velvollisuutta tehdä kenellekään tiliä ostamisistaan.
        Ja kuten Selänne vastauksessaan kertoi, ovat he hyvää hyvyyttään lahjoituksia kuitenkin tehneet nuorten vähävaraisten harrastajien tukemiseksi.

        Ei mitään moraalia näy enää olevan näköjään joillakin. Mulle vain kaikki ja heti...

      • Anonyymi
        Mikä motiivi mamilla kirjoitti:

        Kovasti kuulema kiitosta ja tsemppiä äiti saanut viestistään. En tiedä hänen motiiveja mutta itse en koskaan tällaista asiaa toisi julki. Kysyisin tukea mummeilta, kummeilta, sossusta ym. ja käytettynä saa luistimia ja muita välineitä. Onko lapsi ylpeä, että äiti kerjää julkisesti rahaa Suomen kuuluisimmalta kiekkoilijalta? Mitä muita motiiveja äidillä on, halu julkkikseksi, tositelkkariin? Perk--- kun varas vielä vei pojan pyörän (valittaa mami julkisessa fb-profiilissa), nyt äkkiä Jussi Veikkaselle kirjoittamaan, että pyörästä on puute.
        Omasta tilanteesta, että lapsia on. Heillä on harrastuksia, minulla asuntovelkaa. Menot suhteutetaan tuloihin. Lapset myös tekevät kotihommia ja ensi kesänä esikoinen yrittää saada töitä. Olen yksinhuoltaja minäkin, lasten isä ja minun puoliso kuoli vakavan sairauden takia pari vuotta sitten. Tiukkaa ollut, mutta valiteta ei ainakaan lehtien palstoilla.

        " Onko lapsi ylpeä, että äiti kerjää julkisesti rahaa Suomen kuuluisimmalta kiekkoilijalta? Mitä muita motiiveja äidillä on, halu julkkikseksi, tositelkkariin? Perk--- kun varas vielä vei pojan pyörän (valittaa mami julkisessa fb-profiilissa), nyt äkkiä Jussi Veikkaselle kirjoittamaan, että pyörästä on puute."

        Sinäpä sen sanoit.

        👍🏻👍🏻 Sinäpä sen sanoit

        Jopon. Huom. Jopon,

        Yritystä oli ainakin 😅

    • Sori, mut näin on

      Jäikö sulta omasta lapsuudesta jotain hampaankoloon ja yrität nyt jotenki päteä lastesi kautta tuossa kiekossa? vai haaveiletko kenties NHL:n rahoja lastesi kautta? HÄ? Kiekkoilu on perseestä!

      • 6+6

        Kateus voittaa kiiman :)

      • Anonyymi

        :D Tosiaan YRITTI päteä. Vituiks meni, kun ei pojista tullutkaan pelaajia. Mahtaako hävettää edes tänä päivänä? :D

    • partsikooli

      Kyllä tää yh-äiti luulee liikoja omistaan..

      • optimisti007

        Kuka lapsia saisi kannustaa, ellei omat vanhemmat!
        Eihän kukaan vanhempi lastaa koulutiellekään saattele, että mitäs turhaa sinne kouluun meet, kun ei susta kuitenkaan mitään tuu...

      • Anonyymi

        Oikeassa olit, oikeassa olit. Totuus poikien pelitaidoista (vai taitojen puutteesta?) on tullut ilmi tässä vuosian myötä. Aika kaukana on tuo tavoittelussa ollut NHL :D :D

        Missäs tämä nhl:n tähtäävä poika pelaa nykyään?

      • Anonyymi
        optimisti007 kirjoitti:

        Kuka lapsia saisi kannustaa, ellei omat vanhemmat!
        Eihän kukaan vanhempi lastaa koulutiellekään saattele, että mitäs turhaa sinne kouluun meet, kun ei susta kuitenkaan mitään tuu...

        Mutta tarvitseeko niitä lapsia silti nolata ihmisten edessä?

      • Anonyymi

        No Shit? :D

      • Anonyymi

        Todellakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tarvitseeko niitä lapsia silti nolata ihmisten edessä?

        Niinpä.

        Niinpä. Niin.

    • Omillaan!

      Luin saman uutisen netti-ilkasta. Todella raivostuttavaa, että joku yh-äiti kehtaa ruikuttaa muilta rahoja lastensa HARRASTUKSEEN! Kun täällä Seinäjoella on perheitä, jotka kamppailee joka ikinen päivä saadakseen lapsilleen edes RUOKAA!
      Leipäjonoistakin oli juttua lehdessä.

      Ei puhettakaan harrastuksista, jotka maksavat jotain, saati sitten satoja euroja kuukaudessa maksavasta harrastuksesta, josta tuo YH jutussa puhuu.

      Vielä, kun monesti se "harrastaja" siellä perheessä onkin perheen AIKUINEN. Sitä lasta itseään ei välttämättä kyseinen harrastus kiinnosta, mutta vanhemmat pakottavat, koska se on hienoa ja saa olla rehevää. Itseä tosin on naurattanut niin monta kertaa pihatöitä tehdessä, kun naapurin isännät seisoo vierekkäin kadulla, ja toisilleen karjuvat suureen ääneen: "MITES NE TEIDÄN nejaneHARKAT TÄNÄÄN MENI?". Tarkoitus kailottaa koko kadun asukkaille, kuinka kallista harrastusta kulloinkin "harrastetaan". Niin lapsellista touhua, että! Ja voin omasta silloisen naapurini lapsesta kertoa, kuinka hän aikanaan valitti omalle lapselleni kulloinkin menossa olevasta harrastuksesta, että hän ei haluaisi, mutta kun iskä haluaa, ja iskää pitää totella.

      Jos joku nyt luulee, että karehdin, niin ei todellakaan. Omat lapseni ovat jo maailmalla, eikä näitä harrastusmurheita minulla heidän osaltaan ole. En kyllä tosissaan olisi noin kalliisiin harrastuksiin heitä koskaan pystynytkään kustantamaan, enkä olisi koskaan kehdannut julkisesti noin hirmuhintaiseen muilta rahaa pyytää.
      Onneni on ollut, että omani olivat kiinnostuneita lukemisesta/kirjoittamisesta, ja toinen piirtämisestä. Ne olivat halpoja harrastuksia ja kelpo aikuisia, korkeakoulun käyneitä, ja omillaan pärjääviä heistä tuli.

      Joka tapauksessa asian pitää varsinkin tällaisena lama-aikana olla niin, että jokainen itse lastensa harrastuksen maksakoon, ja jos rahat ei esim jääkiekkoharrastukseen riitä, sitten valittakoon halvempi harrastus. Ja mikä tärkeintä, sillä lapsella pitää olla oma halu harrastaa, pakottaa ei saa.
      Peruskoulukin on jo nykyään niin vaativaa, että miten nuo lähes joka arki-ilta ja vielä viikonloputkin perään harrastavat lapset ylipäätään jaksavat. Koulunkäynti on lapselle niin täyttä työtä, että hänkin tarvitsee lomaa ja palautumista, ettei jo lapsena pala loppuun. BurnOutin ehtii saada sitten myöhemminkin. Työelämä alalla kuin alalla on jatkuvaa suorittamista ja tuloksen tekemistä, jos aikoo työpaikkansa tämän päivän Suomessa pitää.

      • et sillei

        osta omillan elämä ja ajatteleppa jos nuo muksut ei harrastaisi mitään jaan olisivat pahanteossa vaikka teidän kulmilla sitee kirjoittaisit tällä palstalla että kuinka muksut hajottaa ja häiritsee ...........

      • Omillaan!
        et sillei kirjoitti:

        Luetun ymmärtämisen vaikeutta vai? Lue kuule uudelleen. Harrastuksia on muitakin, kuin nuo hävyttömän kalliit. Hetikö piti vääntää "jos nuo muksut ei harrastaisi mitään..."
        Jokainen harrastaa sitä, mihin OMAT varat riittää.

        Ja tuo on aivan naurettava väite, että heti, jos ei harrasta mitään ollaan kylillä pahan teossa. Kaikki lähtee sieltä kotikasvatuksesta, jota opet sitten koulussa parhaansa mukaan tukee. Kyllä varmaan, jos pellossa saa kasvaa, syntyy sitten näitä aikansa kuluksi pahaa tekeviä kersoja.
        No, onhan siinäkin tietysti yks pointti, että lapset joka ilta harrastamassa, eivät sitten ole siinä kintuissa kotona kitisemässä... kukin tyylillään.

        Todella hyvä harrastus on juuri tuo lukeminen ja kirjoittaminen. Siitä on monesti hyötyä, vaikkapa näin Seinäjoki-chattiin kirjoitellessa.....

    • saalihapea

      Miksi YH-äiti yrittää satsata eurojaan huonossa rahatilanteessaan kiekkoon lapsillensa?
      Mulla ainakin olisi paljon muuta lapsille hankittavaa kuin kiekko.
      Taitaa olla näitä nykyuusavuttomia mammoja jotka hakevat sääliä julkisuuden kautta.

      • YH-äiti myös

        Olen aivan samaa mieltä! Kyseessä olevan YH:n täytyy olla juuri tämmönen täysin uusavuton mullekaikkiheti-tyyppi, jolle itselleen lapsena on kaikki kannettu eteen valmiina tarvitsematta yhtään mitään itse tehdä. Ja nyt sitten YH:na on hätä kädessä, kun rahat ei riitä, ja katsoo vielä oikeudekseen julkisesti vaatia muilta rahaa! Kyllä niin suurta myötähäpeää tunnen.
        Kohta varmaan seiskan kannessa komeilee...

      • sporttihirmu
        YH-äiti myös kirjoitti:

        Jutun tarkoitus oli varmaankin herättää ihmisiä, päättäjiä pohtimaan esim jäämaksujen hintoja. Eikä aiheuttaa kamalaa kansantautia eli kateutta!
        Urheilevan lapsen vanhemmat, varsinkin yh-äiti ei koskaan voi olla uusavuton! Urheilevalle lapselle ei voi syöttää esim valmishöttöä, vaan on valmistettava kotiruokaa päivittäin. Logistiikka vaatii suunnittelua, varsinkin jos on useampi kuin yksi harrastava lapsi. Koulunkäynnissä on tuettava, pyykkihuolto tuplaantuu lapsen harrastaessa urheilua.
        Laiskat siiderivalaat kotisohvilla löhöömässä ei tästä suoriudu ja ovat niitä oikeasti uuavuttomia!
        Tietenkin pääsee paljon helpommalla, kun ostaa lapselle pelikoneen ja saaroisten valmismakaroonilaatikon! Ja ei ne harrastamattoman lapsen vanhemmat aina ole sen aktiivisempia läksyjen kuulustelijoita tai kotiruoan valmistajia.
        Kaikki kunnia tälle yh:lle ja muillekin mitä tahansa urheilua harrastavien lasten vanhemmille, että jaksavat tukea ja kasvattaa lapsiaan terveisiin elämäntapoihin ja liikunnalliseen aikuisuuteen.

      • YH-äiti myös
        sporttihirmu kirjoitti:

        Että kunnia siitä, että julkisesti kehtaa vaatia muita maksamaan lastensa jääkiekkoharrastuksen. Oli sitten aloittajan tarkoitus herättää ketä tahansa, tämä Yh sai veret kiehumaan törkeillä ja itsekkäillä vaatimuksillaan.

        Urheiluharrastus, oli se sitten mikä laji tahansa, on todella hyvä asia, kunhan huolehditaan sen lapsen kaikista muistakin tarpeista, mm riittävä uni ja lepo, ja mennään muutenkin lapsen ehdoilla.

        Miksi pitää vääntää taas koko juttu kateudeksi? Kateudella ei Yh:n toimien kritisoimisessa ole mitään sijaa.
        Se on kumma, kun luetun ymmärtäminen on niin vaikeaa. Pointti kritisoinnissa on nimenomaan se, että jokainen harrastaa OMIEN varojen mukaan. Ei voi olla oikein, että pokerinaamalla julkisuudessa vaaditaan muita maksumiehiksi.

        Itse olen oman lapseni harrastukset maksanut. Ja totta, että joskus on tehnyt tiukkaa lukukausimaksuja maksaa, silti ei mieleeni ole pälkähtänytkään maksattaa niitä muilla. Se vain pyhässä yksinkertaisuudessaan on niin, että omien varojen puitteissa mennään, niin harrastusten osalta, kuin muutenkin elämässä ilman, että kateudella olisi mitään sijaa.

      • Anonyymi
        YH-äiti myös kirjoitti:

        Olen aivan samaa mieltä! Kyseessä olevan YH:n täytyy olla juuri tämmönen täysin uusavuton mullekaikkiheti-tyyppi, jolle itselleen lapsena on kaikki kannettu eteen valmiina tarvitsematta yhtään mitään itse tehdä. Ja nyt sitten YH:na on hätä kädessä, kun rahat ei riitä, ja katsoo vielä oikeudekseen julkisesti vaatia muilta rahaa! Kyllä niin suurta myötähäpeää tunnen.
        Kohta varmaan seiskan kannessa komeilee...

        joku raja seiskallakin on

    • Futaaja

      MIksi yh äiti ajaa uudella autolla, pukeutuu muotivaatteisiin, asuu isosti ja ainakin teeveessä kodissa oli puppyjä vilaukselta,,, ;)
      Onko äiti edes yh , ainakin parisuhteessa näyttää olevan, , ,
      Mutta ei se saa joka ei pyydä....

      • Kaikkea sitä onkin..

        Siis ihan oikeastikko on näin? Kyllä hävyttömyydellä ei näköjään ole mitään rajaa.
        Toivottavasti kukaan ei mene retkuun ja anna rahojaan. Tai sitten on jo käynyt niin, joku tuon elämäntyylin rahoittaa. Esim nuo puppyt on niin hintavia "leluja", että niistä pienellä budjetilla elävä yksinhuoltaja voi nähdä vaan unta.

        Piti lukea tuo juttu rahan pyytämisestä kahteen kertaan, en meinannu uskoa silmiäni, että oikein Teemu Selänteeltä....

      • Anonyymi

        Eihän se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Onneksi kukaan ei ollut niin tyhmä, että olisi maksanut!

      • Anonyymi
        Kaikkea sitä onkin.. kirjoitti:

        Siis ihan oikeastikko on näin? Kyllä hävyttömyydellä ei näköjään ole mitään rajaa.
        Toivottavasti kukaan ei mene retkuun ja anna rahojaan. Tai sitten on jo käynyt niin, joku tuon elämäntyylin rahoittaa. Esim nuo puppyt on niin hintavia "leluja", että niistä pienellä budjetilla elävä yksinhuoltaja voi nähdä vaan unta.

        Piti lukea tuo juttu rahan pyytämisestä kahteen kertaan, en meinannu uskoa silmiäni, että oikein Teemu Selänteeltä....

        Tottakai Teemulta! Sitten voi rehvastella, kuinka ”Teemu vastas mulle”
        Tiedotusvälineiden kautta, toki, mutta on se melkein sama asia, kuin olisi soitellut suoraan. 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai Teemulta! Sitten voi rehvastella, kuinka ”Teemu vastas mulle”
        Tiedotusvälineiden kautta, toki, mutta on se melkein sama asia, kuin olisi soitellut suoraan. 😂😂

        😂😂

    • rikkaille enempi

      Jääkiekko on eriarvoinen harrasus. Rikkaiden näpertelyä, nämä NHL pelaajatkin ovat kaikki rikkaiden vesoja.

      • rayrayray

        Taitoluistelu on vielä kalliimpaa!!!
        Harvalla menestyneellä urheilijalla on rikkaat vanhemmat. Eiköhän suurimmalla osalla oo ihan tavikset.
        Ei tuu rikkaita mieleen kuin Harkimon ja Merikukan 2004 syntynyt poika. Pelaa lätkää, mutta ei välttämättä pelimiestä automaattisesti tule.
        Lätkässä pitää olla peliälyä ja sitä ei rahalla saa.

    • PLONDI

      HMMM...

      ""12-vuotiaan pojan jääkiekkoharrastukseen Seinäjoen S-kiekossa kuluu n 3000 e vuodessa.""
      ""HPK:ssa 11-12-vuotiaan harrastus maksaa n 1400 e/kausi.""
      ""vertailun vuoksi esim Jokereissa kausi vuosi sitten n 2000 e/kausi sisältäen jääaikaa 5 4""
      .
      MITEN TÄMÄN VOISI SANOA LOUKKAAMATTA KETÄÄN ?
      .
      3000 euroa vuodessa voi hyvinkin pitää paikkaansa mutta ei HPK: tai Jokerien kausimaksuun sisälly:
      -luistimet, mailat, suojavarusteet, alusvaatteet, linja-automatkat vieraille paikkakunnille, mahdolliset yöpymiset, ruokailut.................... ja jos kaikki laskee niin mukaan tulee vielä kuljetukset hallille ja kotiin (4-5 krt viikossa), ylimääräinen pyykkikasa ja niiden pesu, kökkimiset, leipomiset, myyjäiset... eli 3000 ei ole mitenkään ylimitoitettu!
      .
      RAHA EI OLE POISHEITETTYÄ - OMAN LAPSEN HARRASTUS
      .
      Tääl haisee pasca kuin poikapaineis
      .

      • FYI

        Eipä muuten sisälly mitkään varusteet todellakaan S-Kiekossa kausimaksuihin...

      • hokimom

        Kyllä sisältyy kaikki pelimatkat muille paikkakunnille, siis Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Samoin joukkueen ruokailut pelireissuilla.
        Tuskin missään paikkakunnalla maksetaan joukkueen budjetista mailoja, luistimia tms. Varusteet hankitaan kaikkialla kai itse.
        Vain maalivahdin varusteet (paitsi luistimet) lainataan kolmelle nuorimmalle ikäryhmälle seuran puolesta (hpk).
        Ja hallille saa lapsi mennä vaikka pyörällä, jos matka on inhimillinen ja varusteet saa säilyttää kuivarissa.

        Ja näille kiekkoharrastuksen dissaajille tiedoksi, että lasta ei voi pakottaa hallille esim kuuteen tapahtumaan viikossa. Kyllä siihen täytyy olla intohimo lapsella itsellä. Ehkä yhden kauden voi lastaan väkisin hallille raahata, mutta kyllä näillä pojilla ja tytöillä on rakkaus lajiin.

        Nykyään onkin enemmän ongema se, että vanhemmat eivät viitsi sitoutua lapsensa harrastuksiin. On niin paljon kivempi maata sohvalla viitenä päivänä esim viikossa, kuin olla kuskaamassa/kannustamassa lastansa harrastuksen parissa.
        Liikuntaharrastuksessa lapset oppivat sosiaalisemmiksi, hallitsevat ajankäyttöään, menestyvät koulussa paremmin ja ovat terveempiä aikuisia!!!

      • Omillaan!
        hokimom kirjoitti:

        Jaa, ettei voi pakottaa? Sitte et kyllä tiedä mistään mitään, jos noin väität.
        Kukaan ei ole lojaalimpi vanhempiaan kohtaan, kuin pieni lapsi. Aivan varmasti tekee niin, kuin vanhemmat tahtoo.

        Murkkuikäisenä tuskin enää juurikaan aloitellaan kiekkoharrastusta. Kyllä ne pikkuisia poikia on aloittaessaan. Kaikki ei vielä ole edes koulussakaan, kun jääkiekko tai vaikka jalkkis harrastuksena aloitetaan. Ja voi hui sentään, kuus kertaa viikossa. Koska se lapsi huilaa? Palautuu? Ja kouluikäisillä vielä ne läksytkin.

        Ei todellakaan ole mitään dissaamista, jos totuuden sanoo. Yhtään en tätä harrastusta tai harrastajia väheksy, ja niin kuin täällä puheena on ollut, kukin harrastakoon mitä haluaa, mutta omilla rahoillaan.

      • huh huh
        Omillaan! kirjoitti:

        Mitään harrastusta, jota harrastetaan useampana päivänä viikossa ei voi suorittaa pakottamalla. Ainakaan kovin kauaa, ilman että lapsi tai nuori jotenkin oireilisi.
        Jotkut lapset tietenkin voivat yrittää hetken vanhempiensa mieliksi, mutta se yleensä kestää sen yhden kauden.
        Mutta toiset lapset vaan ovat energisempiä kuin toiset. Jotkut lapset ovat pitkäjännitteisempiä tai kilpailuhenkisempiä kuin toiset. Ne ovat luonteenpiirteitä siinä, missä laiskuus ja saamattomuuskin.
        Jokainen urheilija, joka lajissaan on hyvä ihan millä tahansa tasolla, on varmasti itse halunnut tulla hyväksi. En usko, että Selänteenkään vanhemmat pakottivat lajin pariin. Tai että Pitkämäki olisi väkisin raahattu urheilikentälle. Joillakin lapsilla vaan on tarve liikkua ja ovat kilpailuhenkisempiä. Mielestäni juuri pitkäjännitteisuus ja usko omaan itseensä eivät ole huonoja ominaisuuksia esim työelämässä ja opiskelussa.
        Jokainen jäkisvanhempi tietää, että vain 1 % lätkää harrastavista lapsista joskus päätyy ammatikseen pelaamaan edes Mestis/SM-liigassa. Joten ei se SM-liiga tai NHL-ura siellä silmissä kiilu ja lasten siivellä eläminen.
        Suurempi vaara lapsille on liikkumattomuus. Vaikka ei pahantekoon lähtisi, mutta puolet suomalaisista miehistä on ylipainoisia eli lihavista lapsista tulee lihavia aikuisia. Ja sitä läskiä me kaikki maksamme lisääntyvinä veroissa!

      • Saamatonjalaiska
        huh huh kirjoitti:

        Hehhee, läskiintyy ne monet urheilijatkin aktiiviuran jälkeen, ja samojen sydän- ja verisuonitautien kanssa kamppailevat, kuin muukin kansa. Ei tarvi muistella kuin Jutilaa, jota itse hänen urallaan ihailin. Melkoinen oli lihavimmillaan. Toivottavasti pystyy nyt painonsa hallitsemaan. Ja jos nyt oikein tässä terveydestä väännetään, ketkä sairastavat enemmän, kuin juuri urheilijat. Usein koko kausi on menetetty jatkuvien vammojen ja loukkaantumisten takia. Lajissa kuin lajissa.

        Minä en saanut käsitystä, että täällä nyt olisi väitetty kaikkia lapsia kuljetettavan vanhempien tahdosta harrastuksissa, vaan että on myös niitäkin, joiden vanhemmat sitä lajia "harrastavat'. Tämän tiedän, koska tuttavapiiriini kuuluu isä, joka teki juuri näin. Lapsi piti väkipakolla saada harrastamaan, vaikkei poikaa ne iskän valitsemat lajit kiinnostaneetkaan. Juuri näin se meni, kuten kirjoitat, yhden kauden jaksoi.
        Oli yksi kausi pesistä, seuraava salibandyä, sitte jääkiekkoa ja lopuksi jalkkista. Tuota järjestystä en varmaksi muista, mutta nuo lajit kuitenkin.
        Tästä on jo vuosia, mutta poika löysi oman juttunsa einiinmiehisestä lajista: tanssista. En tiedä sitten kuuluiko poika noihin kertomiisi luonteenpiirteisiin: saamaton ja laiska, kun nuo enemmän urheilullisina pidetyt lajit ei kiinnostaneet.

      • huh huh
        Saamatonjalaiska kirjoitti:

        Einiinmiehinen laji tanssihan on raskasta liikuntaa sekin:)

        Ja vielä varmemmin läskistyy, jos ei liiku lainkaan. Eiköhän meitä suomalaisia enemminkin vaivaa liikkumattomuus kuin liika liikunta.

      • Saamatonjalaiska
        huh huh kirjoitti:

        Einiinmiehinen laji tanssihan on raskasta liikuntaa sekin:)

        Ja vielä varmemmin läskistyy, jos ei liiku lainkaan. Eiköhän meitä suomalaisia enemminkin vaivaa liikkumattomuus kuin liika liikunta.

        Todella kovaa liikuntaa onkin ja mahtava laji kehonhallintaakin ajatellen. Kaunistakin vielä, ja mikä parasta omasta mielestäni: ei pätkääkään väkivaltaa/pahoinpitelyä.

        Sepä tässä olikin se vanhempien "harrastamiseen" liittyvä juttu, että eipä näkynyt iskää kannustamassa tanssilattian reunalla poikaansa. Kauan meni, että sai niellyksi ylpeytensä. Olisihan se varmaan ollut hienompaa sadattaa ja kirota siellä kaukalon reunalla vastapelaajia tai vaikka tuomarin toimintaa monien muiden isien joukossa...

      • Suru puserossa
        hokimom kirjoitti:

        Kyllä sisältyy kaikki pelimatkat muille paikkakunnille, siis Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Samoin joukkueen ruokailut pelireissuilla.
        Tuskin missään paikkakunnalla maksetaan joukkueen budjetista mailoja, luistimia tms. Varusteet hankitaan kaikkialla kai itse.
        Vain maalivahdin varusteet (paitsi luistimet) lainataan kolmelle nuorimmalle ikäryhmälle seuran puolesta (hpk).
        Ja hallille saa lapsi mennä vaikka pyörällä, jos matka on inhimillinen ja varusteet saa säilyttää kuivarissa.

        Ja näille kiekkoharrastuksen dissaajille tiedoksi, että lasta ei voi pakottaa hallille esim kuuteen tapahtumaan viikossa. Kyllä siihen täytyy olla intohimo lapsella itsellä. Ehkä yhden kauden voi lastaan väkisin hallille raahata, mutta kyllä näillä pojilla ja tytöillä on rakkaus lajiin.

        Nykyään onkin enemmän ongema se, että vanhemmat eivät viitsi sitoutua lapsensa harrastuksiin. On niin paljon kivempi maata sohvalla viitenä päivänä esim viikossa, kuin olla kuskaamassa/kannustamassa lastansa harrastuksen parissa.
        Liikuntaharrastuksessa lapset oppivat sosiaalisemmiksi, hallitsevat ajankäyttöään, menestyvät koulussa paremmin ja ovat terveempiä aikuisia!!!

        Ei voi pakottaa? No miten sen nyt ottaa. Tunnen kiekkoperheen, veljen perhe . Lätkäfani-isä osti vauvalleen ensimmäisen mailan, kun oli suunnilleen sairaalasta kotiutunut v. 1998. Luistimet jalkaan kolmevuotiaana. Luistelukoulu, sitten jääkiekkokoulu, seuratoimintaan, isä seuraa poikaa kuin hai laivaa harkkoihin ja peleihin. Lapselta ei paljon kysytty, että haluaako harrastaa lätkää. Velipoika vakuuttaa pojan "kasvaneen kiekkoon". No tietty, kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Ei ole paljon kysytty, että kiinnostaako jokin muu. Nyt poika on täysin kypsä kiekkoon. Koulunkäynti kiinnostaa lukion ekaluokkalaista ja fysiikan alalle tähtäävää nuorukaista. Lopettaa pelaamisen tähän kauteen, mutta isä ei tiedä sitä. Isän mielestä koulua voisi käydä sitten kun on ensin katsonut kaikki kortit jääkiekossa. Onneksi on Lakeuksilla kummitäti, jolle voi purkaa asioitaan Kehäkolmosen vierestä tekstarein, puheluin, WattUpissa, Skypessä. Ei tullut tästä pojasta uutta Selannetta.

      • Anonyymi
        Suru puserossa kirjoitti:

        Niinhän tässäkin kävi. Poikaa ei huvittanutkaan luistella äitinsä unelman perässä.

    • NOLOA

      aia noloa on...toivooko tämä yh-äiti tuolla lailla tapaavansa rikkaan,tai hyvätuloisen
      miehen itselleen...väkisinki herää epäilys..oivoi tät touhua..

      • love+peace

        Miksi ei yh-äiti saisi löytää itselleen rakkautta vaikka sitten kentän laidalta?!? Rakkaushan on ihanaa!!! Ei rakkaudessa ole mitään oloa!!!

      • manimanimanimanimani
        love+peace kirjoitti:

        Miksi ei yh-äiti saisi löytää itselleen rakkautta vaikka sitten kentän laidalta?!? Rakkaushan on ihanaa!!! Ei rakkaudessa ole mitään oloa!!!

        Ai, siitäkö siinä olikin kysymys, että rakkautta olikin vailla? Kyllä jutussa ihan selvällä Suomen kielellä luki, että rahaa oli vaatimassa muilta harrastusmaksuihin.

    • jouzilla

      Mistä alkuperäinen juttu löytyy?

      • yleareenafani

        Ylen nettisivut/ urheilu. Ja tuli eilen vai toissa päivänä ylen urheilu-uutisissa, joten yleareenaltakin varmaan katsottavissa.

      • mikseijuttuaa
        yleareenafani kirjoitti:

        Ylen nettisivut/ urheilu. Ja tuli eilen vai toissa päivänä ylen urheilu-uutisissa, joten yleareenaltakin varmaan katsottavissa.

        Miksiköhän Ilkka - lehti ei ole kirjoittanut aiheesta mitään. Ajankohtainen asia monessa perheessä joten luulisi että johtava maakuntalehtikin ottaisi asian esille. Vai eikö yh-äiti ole riittävästi kepuli?

    • agagagaga

      Liian vakavaa harrastamista. Nykyään hullutusta, kun pitää kaikkien vähänkin asiasta kiinnostuneiden päästä liittymään urheiluseuroihin, jotta voi harrastaa. Miksei riitä, että naapuruston pojat yhdessä käyvät päivittäin pelailemassa? Siinä muuten kehittyy myös parhaiten.

      • Bisnestäbisnestä

        Juuri näin. Kun tuosta harrastamisesta tulee niin verissäpäin taistelua ja lopulta kilpailuvietti vääristyy, joka näkyy sitten aikuisena työelämässä kyynärpäätaktiikkana ja täydellisenä empatiakyvyn puuttumisena. Minä minä itse, ei kukaan muu.

        Parhaiten ne ystävyyssuhteetkin syntyy kirjoittamallasi tavalla naapuruston poikien kanssa pelailemalla. Niissä peleissä vastustajasta ei tule verivihollinen, vaan harrastus pysyy kavereiden välisenä kisailuna.

        Urheilu on tänä päivänä niin kova bisnes, ei siinä yksilön henkilökohtaisilla tarpeilla juurikaan ole merkitystä. Ja surullista onkin, että jo pienistä naperoista imetään kaikki irti ja ne kasvaa siihen, että tärkeintä on tehokkuus ja suorittaminen, ei se, että on mukavaa ja hauskaa. Ja kaiken kukkuraksi joku muu siitä hyötyy rahallisesti.

        Harrastus on hyvä asia. Ikävää on se, että urheilusta on tullut rahamiesten bisnes.

      • gagagagagagag

        Osalle pihapelit riittää ja hyvä niin. Mutta hyvä, että niillä kellä halua ja intoa, voivat harrastaa ohjatusti.
        Kysymys edelliselle:"Siinä muuten kehittyy myös parhaiten." - siis mikä?

      • 17+13
        Bisnestäbisnestä kirjoitti:

        Juuri näin. Kun tuosta harrastamisesta tulee niin verissäpäin taistelua ja lopulta kilpailuvietti vääristyy, joka näkyy sitten aikuisena työelämässä kyynärpäätaktiikkana ja täydellisenä empatiakyvyn puuttumisena. Minä minä itse, ei kukaan muu.

        Parhaiten ne ystävyyssuhteetkin syntyy kirjoittamallasi tavalla naapuruston poikien kanssa pelailemalla. Niissä peleissä vastustajasta ei tule verivihollinen, vaan harrastus pysyy kavereiden välisenä kisailuna.

        Urheilu on tänä päivänä niin kova bisnes, ei siinä yksilön henkilökohtaisilla tarpeilla juurikaan ole merkitystä. Ja surullista onkin, että jo pienistä naperoista imetään kaikki irti ja ne kasvaa siihen, että tärkeintä on tehokkuus ja suorittaminen, ei se, että on mukavaa ja hauskaa. Ja kaiken kukkuraksi joku muu siitä hyötyy rahallisesti.

        Harrastus on hyvä asia. Ikävää on se, että urheilusta on tullut rahamiesten bisnes.

        Kaikesta mahdollisesta tehdään bisnestä...sitähän kapitalismi on.

    • Syö sipsejä

      Kyllä pojjalainen kateus on pohjatonta.Yksinhuoltajan tai ns tavallisen ihmisen lapsella, ei saisi olla kallista harrastusta.Urheiluharrastus kuuluu siis vain ns parempiosaisten lapsille,
      3000 euroa ei ole mitenkään suuri summa lapsen harrastukseen nykypäivänä.Kun lasketaan kuljettamiset treeneihin, varusteet ym kulut niin kyllä maksaa .
      Halvemmaksihan se tietysti tulee kun lapsi syö sipsejä ja juo kokista sohvalla pleikkaria pelaten kotona.Vai tuleeko ?

      • Ihme ja kumma

        Voi hyvänen aika, kun ei mene jakeluun, mitä täällä tuosta YH-äidin toimista ollaan mieltä. Kyllä, toki ja aivan varmasti saa harrastaa vaikka kuinka kallista harrastusta haluaa, mutta kun se pointti on se, että OMILLA RAHOILLA!

        Se vaan on taivahan tosi, että lapset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen täysin vanhempiensa varallisuudesta pystyykö harrastamaan ja mitä. Sille ei yksinkertaisesti ole olemassa lääkettä. Lääke siihen ei ole se, että muiden se kallis harrastus pitäisi maksaa. Ja kyllä tuo 3000 euroa on yksinhuoltajalle iso raha, se on iso raha monelle kahden huoltajan perheellekin.

        Kateudesta ei varmasti täällä puitavassa keskustelussa ole kyse, vaan röyhkeydestä, jota tuo julkisuuteen tullut YH harjoittaa vaatimuksillaan. Röyhkeydessä ei ole mitään kadehdittavaa.

        Tätä maailman järjestystä parempituloisista ja vähän tienaavista ei koskaan kyetä muuttamaan. Halutessasi sinä voit vaikka itse tarjota auttavan kätesi tuolle YH:lle ja maksaa hänen lastensa harrastukset, kun vielä sanot, ettei ole edes kallis harrastus. Mutta törkeää ja moraalitonta on tulla julkisuuteen tuollaisia vaatimuksia esittämään, hänen lapsensa eivät hengenvaaraan joudu, vaikka eivät kallista jääkiekkoa harrastaisikaan. Sitä harrastetaan, mihin ne perheen varat riittävät.

        Ihme veto on muutamissa täällä olevissa kommenteissa, kun vastakkain laitetaan kallis jääkiekkoharrastus ja sohvalla makaaminen/sipsien syönti/laiskuus/lihominen. Onko se toinen vaihtoehto tuolle jääkiekolle aina mitääntekemättömyys? Harrastusmahdollisuuksia on Seinäjoellakin vaikka kuinka ja todella paljon halvempiakin kuin jääkiekko. Ei sen sitä tarvitse tarkoittaa, että jos ei juuri nyt tuota jääkiekkoa harrasta, maataan vain kotona sohvalla ja syljeksitään kattoon.

      • kirppusirkus
        Ihme ja kumma kirjoitti:

        Eli kun ei meilläkään ole, niin ei muillakaan saa olla...
        Sitä kaikkien väkisin samanarvoistamista yritettiin ent Neuvostoliitossa ja DDR:ssä muutama vuosikymmen...hmm...ei toiminut.

        Maailma ei ikinään ole tasa-arvoinen. Ja se on osittain hyväksyttävä tosiasia. Eihän kellään olisi mitään tavoiteltavaa, jos kaikki saisi automaattisesti saman!

        Joten antaa parempituloisten lasten harrastaa mitä haluaa. Eiköhän tällä k.o. Yh:lla ole varaa lastensa harrastukseen. Halusi vaan herättää julkista keskustelua harrastusten hinnoista. Ja hyvä niin!

        P.s. Kirpparilta saa usein parempia vaatteita kuin kaupasta

      • Omien tulojen mukaan
        kirppusirkus kirjoitti:

        Siis miten niin "halusi vaan herättää julkista keskustelua harrastusten hinnoista"?
        Kyllä tuo yh aivan suoraan vaati muita (mm NHL-pelaajia, Selänne?) maksamaan lastensa jääkiekkoharrastuksen. Ja se on se juttu, mikä ihmisiä raivostuttaa.

        Hyvä asia on, jos aihe myös herättää keskustelua mm tuon jääkiekkoharrastuksen älyttömistä kustannuksista, mutta totuus on kuitenkin se, että tilaaja maksaa.
        Jokaisen elämässään täytyy muutenkin ratkaisut mistä tahansa hankinnoista tehdä omien varojensa mukaan. Ei voi elää niin, että muut pannaan kustantamaan, kun omat rahat ei riitä. Kun ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei auta, että ku mä vaan haluan, ku muukki!

        Hyvä esimerkki on tuossa toisessa ketjussa, kun vanhempi siinä kirjoittaa tyttärensä ylivelkaantumisesta ja talon menemisestä alta, ja syyttää siitä pankkia kun on antanut liikaa lainaa. Pitäisikö tässäkin tuon tyttären tulla julkisuuteen vaatimaan muilta rahaa talonsa maksuun siksi, että kyllä hän haluaa talossaan asua, vaikka ei sitä pystykään maksamaan?

        Se vaan on niin, että kaikkea ei voi saada. Ei, vaikka muilla olisi kuinka. Omien tulojen mukaan on elettävä, oli sitten yksinhuoltaja, työtön tai vaikka sairastunut ja sitä kautta tulonsa menettänyt.

      • Anonyymi
        kirppusirkus kirjoitti:

        Eli kun ei meilläkään ole, niin ei muillakaan saa olla...
        Sitä kaikkien väkisin samanarvoistamista yritettiin ent Neuvostoliitossa ja DDR:ssä muutama vuosikymmen...hmm...ei toiminut.

        Maailma ei ikinään ole tasa-arvoinen. Ja se on osittain hyväksyttävä tosiasia. Eihän kellään olisi mitään tavoiteltavaa, jos kaikki saisi automaattisesti saman!

        Joten antaa parempituloisten lasten harrastaa mitä haluaa. Eiköhän tällä k.o. Yh:lla ole varaa lastensa harrastukseen. Halusi vaan herättää julkista keskustelua harrastusten hinnoista. Ja hyvä niin!

        P.s. Kirpparilta saa usein parempia vaatteita kuin kaupasta

        Kirpparilta jonkun tuberkuloosiin kuolleen vaatteet .

    • leuhkimistako?

      3 000e/ harrastus??
      Kiekko on sitten kallista.
      Jos ansaitsee 2300e/kk niin on se pirun kallista.
      Eikä ihme jos armoa anelee NHL:stä.
      Oliskohan muuta halvempaa harrastusta mahista aatella yh:lle?

      • ihmetteleeeeeee

        Miksi pitäisi luopua harrastuksesta siksi että on yh:n lapsi? Miksi yh:n lapsella ei ole samaa oikeutta harrastaa jääkiekkoa kuin muilla lapsilla?

      • Raha ratkaisee, aina
        ihmetteleeeeeee kirjoitti:

        Miksi pitäisi luopua harrastuksesta siksi että on yh:n lapsi? Miksi yh:n lapsella ei ole samaa oikeutta harrastaa jääkiekkoa kuin muilla lapsilla?

        Aatteleppa, sillä YH:äidillä ei ole rahaa maksaa sitä harrastusta. Monella muullakaan perheellä ei ole rahaa maksaa lastensa harrastuksia.
        Miksi minun lapseni ei joka päivä saa syödä yhtä hyvää ja monipuolista ruokaa kuin kaverinsa, vaan ruokana on perunat ja soosi, tai soosi ja perunat, jos on.
        Miksi minun lapseni kulkee kirpparivaatteissa, vaikka kaveri kulkee merkkivaatteissa.
        Miksi minun lapseni joutuu asumaan pienen pienessä vuokra-asunnossa, kun kaveri asuu 170-neliöisessä omakotitalossa...

        Miksi ja miksi. Ei ole kysymys oikeudesta, vaan kysymys on rahasta. Yksinkertaista.

      • vai vali vali
        Raha ratkaisee, aina kirjoitti:

        Onneksi meillä Suomessa on peruskoulu, joka mahdollistaa kaikille samat oppimisen mahdollisuudet. Kaikilla mahdollisuus lukea kuinka pitkälle tahansa. Loppu on vain itsestä kiinni. Rahalla ei saa älyä päähänsä, eikä koulutuspaikkaa. Joten jos ei ole varaa ruokkia lapsiaan monipuolisesti, ostaa 170 neliön omakotitaloa, harrastuttaa jne...voi vilkaista vaikka koulutodistustaan!

      • Rahahelpottaaelämää
        vai vali vali kirjoitti:

        Onneksi meillä Suomessa on peruskoulu, joka mahdollistaa kaikille samat oppimisen mahdollisuudet. Kaikilla mahdollisuus lukea kuinka pitkälle tahansa. Loppu on vain itsestä kiinni. Rahalla ei saa älyä päähänsä, eikä koulutuspaikkaa. Joten jos ei ole varaa ruokkia lapsiaan monipuolisesti, ostaa 170 neliön omakotitaloa, harrastuttaa jne...voi vilkaista vaikka koulutodistustaan!

        Nyt puhut puppua. Kyllä rahalla on suuri merkitys myös jatko-opiskeluissa. Jos yhtään opiskelijoita olet kuunnellut. He tästä juuri ovat puhuneet. Opiskelija-asuntojen vuokrat ovat kovat. Opintoraha plus laina ei millään riitä kattamaan kustannuksia, vaikka kuinka söisi vain nuudelia. Jos vanhemmilla ei ole varaa rahallisesti opiskelijaa tukea, on opiskelu monesti mahdotonta.
        Pelkällä todistuksella ei opiskella.

        Omani ovat kaikki korkeakoulun käyneet. Heidän osaltaan opiskelun mahdollisti, kun tekivät iltaisin kahta, yksi jopa kolmea iltatyötä. Heidän opiskeluistaan on jo useita vuosia aikaa ja silloin noita iltahommia vielä oli tarjolla. Nykyisillä opiskelijoilla ei juurikaan tätä mahdollisuutta ole, kun yksinkertaisesti noita työpaikkoja ei ole.

        Ja sen voin kertoa, että kovaa työtä oli opiskelut silloin, kun kämppäänsä iltakymmeneltä, joskus vieläkin myöhemmin ekaa kertaa sitten aamun palasivat. Sitten oli vuorossa vielä opiskeluun liittyvät hommat. Ei ollut helppoa ei ja suuresti heitä saavutuksistaan kunnioitan. Minä kun niin köyhä olen, etten avustamaan pystynyt, kuin lapsilisällä, jota vielä alkuun saivat, kun ylä-asteen jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan lähtivat.

        Joten ihan turhaan irvailet kaikkien samalla viivalla olevan. Näin se vaan ei ole.
        Tyttäreni kaveri lähti kolmisen vuotta sitten Vaasaan opiskelemaan. Isänsä osti keskustasta lapselleen yksiön opiskelijakämpäksi. Raha helpottaa /mahdollistaa kummasti opiskelijan elämää, todistuksella ei makseta yhtäkään vuokraa tai osteta ruokaa/vaatteita/kirjoja....

      • hintansa kullakin
        ihmetteleeeeeee kirjoitti:

        Miksi pitäisi luopua harrastuksesta siksi että on yh:n lapsi? Miksi yh:n lapsella ei ole samaa oikeutta harrastaa jääkiekkoa kuin muilla lapsilla?

        SAA ja täytyy harrastaa mutta ei ole oikeutta valittaa ellei eurot riitä harrastukseen.
        Tulot vanhemmilla ratkaisevat nykypäivänä mitä lapset VOIVAT harrastaa-eikä se mikä olisi kivaa.
        Kaikki maksaa nykyään.

    • KOHO

      no ainakin autoa on just vaihtanu tää parisuhteessa oleva nainen...

      • Tyrmistynyt

        Parisuhteessa elävä/asuva yksinhuoltaja.....elämänkumppani maksamassa/jakamassa elinkustannuksia.....elatusmaksut pojista.....kaunis koti.....design"puppyt".....autoa vaihtanut.....

        Näitä, kun lukee ja miettii, mitä tähän enää voisi sanoa, olen täydellisen tyrmistynyt tämän kyseessä olevan Yh:n niin kurjasta rahatilanteesta, että julkisuudessa täytyy lastensa harrastukseen maksajaa etsiä.....minua etoo ja oksettaa.....

    • nykynuoret hoh--

      Nekin eurot ois lapsiinsa kantsinut sijoittaa eikä julkisesti kerjätä...

    • uusavuttomuuttako

      Tapauksen tietäen, ei voi muuta sanoa, kuin VOI VOI! Tämä koko pyyntö on tosi törkeä, ottaen huomioon ne niin monet todelliset rahaongelmat, joita toiset valittamatta koittavat saada hoidettua ja yrittäen selvitä päivästä toiseen joutumatta "pyytämään" apua! Minun ei ehkä tarvitse avata tätä kantaani enempää, koska vähänkään ajattelevat ihmiset ymmärtää asioiden tärkeysjärjestyksen.

      Ps. Vaikka lapseni eivät harrasta jääkiekkoa, eivät he myöskään notku kaupungilla, vaan osaavat antaa arvon ja viihtyvät ihan tavallisessa kodissa tehden tavallisia kodin askareita ja hoitaen koulunsa hyvin, mitä pidän kaikista tärkeimpänä perustana tulevaisuudella.

      • Anonyymi

        Näin.

    • sitä.saa.mitä.tilaa

      Hienoa että totuus tulee julki kerjäläisestä,hän todennäköisesti uskoi että joku nhl miljonääri maksaisi lasten harrastuksen sekä hänen elämänsä...

    • Aavertti

      Olisi aika vaihtaa lajia!

      • nhlpelaaja

        Vieläkö S-Kiekossa pelaamista voi rahoittaa osallistumalla tarjottuihin töihin? Aikoinaan junnujen harrastuskustannuksia maksettii tekemällä Ilmajoella voikökkää, Postilla lajiteltiin lehtiä, jäähallissa oli kahvilavuorot, renkaanvaihto- kökät autoliikkeissä jne. Rahat kertyi oman lapsen tilille. Oli hyvä systeemi.

      • No Hui Sentään!
        nhlpelaaja kirjoitti:

        Eihän ny sentään nykyään enää tollasta, hui! Se on kuule niin, että KaikkiHetiMulle!
        Ja jonku muun pitää maksaa, siks koska mä haluun! Mä haluun!!!!

      • Alakyläänen
        nhlpelaaja kirjoitti:

        Vieläkö S-Kiekossa pelaamista voi rahoittaa osallistumalla tarjottuihin töihin? Aikoinaan junnujen harrastuskustannuksia maksettii tekemällä Ilmajoella voikökkää, Postilla lajiteltiin lehtiä, jäähallissa oli kahvilavuorot, renkaanvaihto- kökät autoliikkeissä jne. Rahat kertyi oman lapsen tilille. Oli hyvä systeemi.

        Jaa onko Ilmajoki vallannu jo Valion ja Alakylän?

      • Anonyymi
        nhlpelaaja kirjoitti:

        Vieläkö S-Kiekossa pelaamista voi rahoittaa osallistumalla tarjottuihin töihin? Aikoinaan junnujen harrastuskustannuksia maksettii tekemällä Ilmajoella voikökkää, Postilla lajiteltiin lehtiä, jäähallissa oli kahvilavuorot, renkaanvaihto- kökät autoliikkeissä jne. Rahat kertyi oman lapsen tilille. Oli hyvä systeemi.

        Hirvee vaiva! Helpompaa kerjätä julkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirvee vaiva! Helpompaa kerjätä julkisesti.

        Ja saa samalla lärvinsä esille!

    • Liikunnan riemut

      Ajankohtaisia keskustelunaiheita ovat lasten ja nuorten liikunnan puute ja syrjäytyminen. Molemmilla on myös yhteys. Lasten ja nuorten liikunnan tarve on luontainen. Seinäjoella on monia mahdollisuuksia omaehtoiseen ulkoliikuntaan kuntopoluilla, laduilla, jääalueilla ja koulujen hyvin varustetuilla pihoilla. Ihailtavan paljon sitä tapahtuukin ja samalla syntyy luontaista kaveripiiriä oman alueen lapsista ja nuorista.
      Sisäliikuntatilat ovat pyhitetty seuratoiminnalle. Seinäjoella on useita aktiivisia seuroja, niissä hyvää toimintaa ja luotettavat vetäjät. Siitä kiitos heille! Vilpitön kysymykseni kuuluu, miksi toimintaan osallistuminen on maksullista ja joskus hyvinkin kallista? Katselin kaupungin liikuntapaikkojen hintoja ja pidän niitä halpoina, siksi ne eivät voi vaikuttaa merkittävästi osallistumismaksujen määrittelyyn. Onko urheiluseurojen edustusjoukkueiden kuluja siirretty lasten ja nuorten harrastusmaksuihin? Paljonko on nykyisin sellaista palkallista henkilöstöä seurojen listoilla, joka aikaisemmin tehtiin palkatta ”mieltymyksestä” lajiin?
      Yhteiskunnallisesti on merkittävää, että mahdollisimman moni lajista kiinnostunut pääsisi haluamansa harrastuksen pariin. Syntyy kaveripiiriä, sosiaalista kanssakäymistä ja me henkeä. Kuulun joukkoon!

    • vai mitä mieltä

      sosiaalista kanssakäymistä, niin kai! Kun vanhemmat huutaa hulluna törkeyksiä kentän reunalla. En todella haluaisi kuulua joukkoon. Turhat pelireissut pitkin Suomea pois, niin hinta putoaa jo tosi reilusti. Kyllä lapsille riittää vähän pienemmät ympyrät, jää voimia vielä hoitaa koulunsakin kunnolla.

      • Samaa mieltä

        Puhut täyttä asiaa. Törkeäksi on mennyt sekä jalkapallossa, että jääkiekossa vanhempien käyttäytyminen. Heidän kuuluisi näyttää lapsille ja nuorille esimerkkiä.
        Kentän/kaukalon laidalta huudellaan niin törkeää tekstiä, että pahaa tekee. Ja varsinkin jääkiekko on todella väkivaltaa täynnä, vaikka miten rangaistuksia yritettäisiin koventaa se ei muuksi muutu.
        Täällä joku kommentoi, kuinka jääkiekkoharrastuksessa opitaan sosiaalisuutta, pitkäjänteisyyttä ym. Todellisuus on kyllä kaikkea muuta. Väkivaltaisiksi muita ihmisiä kohtaan kasvetaan pienestä natiaisesta saakka. Ja se on todella surullista.

    • Anonyymi

      Joko ne nämä super juniorit on änäriin varattu? Onko näkynyt nimiä lehdissä?

      • Anonyymi

        Ainakin vanhempi poika lopetti jo pian tuon haastattelun jälkeen lätkän. Nuorempaa vietiin kovalla tohinalla hifkiin, äitinsä kertoili siitä avoimesti fbssä. Nykyään sama poika näkyy pelaavan K-Kissat-joukkueessa, ei rahkeet riittäneet sitten sinne parempiin keimeihin. Ihan löytyy Finnhockey sivustolta tilastot ja kaikki, miten sujuu. Kuten joku tuolla ylempänä laittoi, luulee tämä äiti liikoja omistaan...Niinpä. Ettei ole niitä nimiä paljon näkynyt ei

      • Anonyymi

        :D :D

        Noo...jotkut ne osaa nolata itsensä ihan julkisesti :D

        No älkää nyt, tänäänkin näyttää nimi olevan sentään kokoonpanossa! :D Ei toki ketjuissa vaan ylimääräisenä pakkina, mutta pääsee sentään laittamaan hokkarit jalkaan ja istumaan vaihto aitioon! Ja bussi matkalle. On sekin sentään parannusta.

        Ja "runsaasti" näyttää olleen saanut pelejä/peliaikaa. Nämä kun on tosiaan kaikkien nähtävissä olevia tilastoja, nyt taitaa olla huippupelaaja höpöttelyt turhia kun kaikki löytyy tuolta....
        Voi voi miten nyt näin kävi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo...jotkut ne osaa nolata itsensä ihan julkisesti :D

        Meinasin tulla sanomaan kiperän kommentin, että hyvinhän se näyttää nuoremmalla sujuvan, ja komeat kunnon pakin raamitkin on kasvattanut, kun melkein kaksi metrinen sata kiloinen! Mutta se näyttikin olevan nimi kaima Hämeenlinnasta niin enpä sano mitään. :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin vanhempi poika lopetti jo pian tuon haastattelun jälkeen lätkän. Nuorempaa vietiin kovalla tohinalla hifkiin, äitinsä kertoili siitä avoimesti fbssä. Nykyään sama poika näkyy pelaavan K-Kissat-joukkueessa, ei rahkeet riittäneet sitten sinne parempiin keimeihin. Ihan löytyy Finnhockey sivustolta tilastot ja kaikki, miten sujuu. Kuten joku tuolla ylempänä laittoi, luulee tämä äiti liikoja omistaan...Niinpä. Ettei ole niitä nimiä paljon näkynyt ei

        Tän punakypärähehkutuksen muistan minäkin! ;)

        Niin olikin. Ja hännystelijät komppas. Hilijaasta on nyt sen suhteen?

        No mutta Hifkiin sentäs! Punakypärä päähän! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olikin. Ja hännystelijät komppas. Hilijaasta on nyt sen suhteen?

        Nii on. Ei oo ollenkaan hehkutettu enää!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olikin. Ja hännystelijät komppas. Hilijaasta on nyt sen suhteen?

        On se kova! 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin vanhempi poika lopetti jo pian tuon haastattelun jälkeen lätkän. Nuorempaa vietiin kovalla tohinalla hifkiin, äitinsä kertoili siitä avoimesti fbssä. Nykyään sama poika näkyy pelaavan K-Kissat-joukkueessa, ei rahkeet riittäneet sitten sinne parempiin keimeihin. Ihan löytyy Finnhockey sivustolta tilastot ja kaikki, miten sujuu. Kuten joku tuolla ylempänä laittoi, luulee tämä äiti liikoja omistaan...Niinpä. Ettei ole niitä nimiä paljon näkynyt ei

        Mikä on, kun ei taidot riitä? 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on, kun ei taidot riitä? 🤣

        Ei oo tullu voittoa geenilotossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo tullu voittoa geenilotossa?

        Lahjattomat reenaa. Eikä siinä auta, vaikka kuinka reenais, kun ei vaan kulje.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahjattomat reenaa. Eikä siinä auta, vaikka kuinka reenais, kun ei vaan kulje.

        Totta. Jos ei ole oikeanlaisia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia ja lahjoja johonkin lajiin, niin huipulle ei pääse, vaikka harjoittelisi kaiken hereilläoloajan. Ne geenit, ne geenit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin vanhempi poika lopetti jo pian tuon haastattelun jälkeen lätkän. Nuorempaa vietiin kovalla tohinalla hifkiin, äitinsä kertoili siitä avoimesti fbssä. Nykyään sama poika näkyy pelaavan K-Kissat-joukkueessa, ei rahkeet riittäneet sitten sinne parempiin keimeihin. Ihan löytyy Finnhockey sivustolta tilastot ja kaikki, miten sujuu. Kuten joku tuolla ylempänä laittoi, luulee tämä äiti liikoja omistaan...Niinpä. Ettei ole niitä nimiä paljon näkynyt ei

        Ei näy ei. Ei vaan kulje. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kova! 😂

        No on on!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kova! 😂

        ”Vetää punakypärän päähän”
        Älköön nyt kukaan tulko dissaamaan tätä!😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kova! 😂

        ON!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja "runsaasti" näyttää olleen saanut pelejä/peliaikaa. Nämä kun on tosiaan kaikkien nähtävissä olevia tilastoja, nyt taitaa olla huippupelaaja höpöttelyt turhia kun kaikki löytyy tuolta....
        Voi voi miten nyt näin kävi

        Kyllä se sieltä vielä nousee :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Vetää punakypärän päähän”
        Älköön nyt kukaan tulko dissaamaan tätä!😂

        Mikähän mahtaa olla ollut selitys siihen, että joutui pois joukkueesta? Ei TAATUSTI ainakaan pojan taidoissa ollut vikaa :D Varmaan tyhmä valmentaja ja henkilökemiat. :D

      • Anonyymi

        Orota ny, orota ny, eikö se vasta heinäkuulla oo tuleva varaustilaisuus? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orota ny, orota ny, eikö se vasta heinäkuulla oo tuleva varaustilaisuus? :D

        😂😂

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olikin. Ja hännystelijät komppas. Hilijaasta on nyt sen suhteen?

        Ja hiljenee vaan 😄 mikä mahtaa olla tekosyy heikkoon esitykseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hiljenee vaan 😄 mikä mahtaa olla tekosyy heikkoon esitykseen?

        Huono joukkue ?

    • Anonyymi

      Junnumaksuilla täytyy myös rahoittaa seuran johdon ryyppyjuhlat. Eräälläkin seuralla on Työväenkadulla saunatilat jossa johto ryyppää joka viikko seuran piikkiin.

      • Anonyymi

        Viinaa pittää juuva!

    • Anonyymi

      Joutuu sanomaan, että kyllä raha
      Kelpaa. Joutuu myöskin senkin sanomaan, että valmentajat suosii tosi paljon omia poikiaan....... Pahaa tekee välillä välillä katsoa miten läpinäkyvää toimintaa. Kyse vielä nuorista pojista.

      • Anonyymi

        Mikään ei ole siis muuttunut 80-luvulta, kun itse pelasin. Lopetin 14 vuotiaan, olisi pitänyt lopettaa paljon aiemmin, joukkue hengestä ei ollut tietoakaan ja valmentajien poikia/poikien kavereita peruutettiin tauotta.

    • Anonyymi

      Niin tää oli tää tapaus :D

      • Anonyymi

        kurikasta ja seinäjoelta on monta hyvää junioria ponnistanut sportin junnutoiminnan kautta isommille kentille. se on kyllä vaasalle harmi kun omatkin junnut lähtee samalla lailla,junnu toiminta on huippua mutta liigapelit ei oikeen toimi. saattaa olla että pitäisi yhdistää koko pohjanmaan organisaatio toiminta ja tunnetusti se ei onnistu

      • Anonyymi

        no juurikin tää :D luuli ehkä vähän liikaa omistaan :D ei tullu pojista pelaajia ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no juurikin tää :D luuli ehkä vähän liikaa omistaan :D ei tullu pojista pelaajia ei

        Mahtaakohan ees hävettää nyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaakohan ees hävettää nyt?

        Ei taira tajuta

    • Anonyymi

      Hoki on eliitti muksujen laji toisin kuin paini. Tulkaa Lapualle painimaan ja tekemään puoli nelssoneita

    • Anonyymi

      Jääkiekko on kallis laji joka paikassa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on päivänselvää, että kaikillaei vaan ole varaa kustantaa lapsensa jääkiekkoharrastusta, vaikka olisi haluja ja lahjoja kuinka.

    • Anonyymi

      Kyllä taas kerran kommenttien taso nostaa suuren myötähäpeän kun itse eivät osaa edes hävetä. Jos ei ole oikeasti mitään muuta sanottavaa kuin vittuilu, voisi pitää suuren turpansa kiinni.

      • Anonyymi

        Kenen tässä hävetä pitäisi? Alkuunsaattajan, ehkä? Jos ei ole muuta sanottavaa kuin katteeton lesoilu, voisi pitää suuren turpansa kiinni, kenties?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen tässä hävetä pitäisi? Alkuunsaattajan, ehkä? Jos ei ole muuta sanottavaa kuin katteeton lesoilu, voisi pitää suuren turpansa kiinni, kenties?

        Tai jopa palturin puhuminen... "vähän" lapinlisää :D

        Toisilta se sujuu ihan luannostansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen tässä hävetä pitäisi? Alkuunsaattajan, ehkä? Jos ei ole muuta sanottavaa kuin katteeton lesoilu, voisi pitää suuren turpansa kiinni, kenties?

        Suosittelen sinulle samaa tyhjähousu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen sinulle samaa tyhjähousu.

        :D Olenko lesoillut julkisesti tyhjällä? :D
        Olkoon tyhjät housut, enpä ole muuta väittänytkään :D
        Rehellisyys maan perii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :D Olenko lesoillut julkisesti tyhjällä? :D
        Olkoon tyhjät housut, enpä ole muuta väittänytkään :D
        Rehellisyys maan perii!

        Terveisiä! Mylly pyörii…❤️

      • Anonyymi

        Oletko valmentaja😂😂😂😂 pelle....

      • Anonyymi

        Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!
        Joskus se paska napsahtaa siihen tuulettimeen ja oikein huolella pitkin seiniä. Ei auta ku kestää. Mitäs läks.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!
        Joskus se paska napsahtaa siihen tuulettimeen ja oikein huolella pitkin seiniä. Ei auta ku kestää. Mitäs läks.

        Näin juuri. Itse on itsensä ja lapsensa julkisuuteen tyrkyttänyt. Silloin pitää vaan kestää seuraukset. Ja totuus.

        Komppaan tätä 👌🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri. Itse on itsensä ja lapsensa julkisuuteen tyrkyttänyt. Silloin pitää vaan kestää seuraukset. Ja totuus.

        No mutku se on niin kivaaaaa....saada naama lehteen ja telkkuun hei, sitte on vähä niinku julkkisss....;)

        👌🏻

        Amen.

      • Anonyymi

        Kumpi sitten on parempi, vittuilla suoraan vai rivien välistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai jopa palturin puhuminen... "vähän" lapinlisää :D

        Nooo… se on niin suhteellista nääs😆

      • Anonyymi

        Hävetä? Miksi?

      • Anonyymi

        Täälä erelleen orotellahan näiren superjunnujen läpi murtoa ja nhl-varauksia!
        Mitä tähän nyt sanois?
        Oisko kannattanu pitää se suuri turpa kiinni alun alkaen, eikä leveillä tyhyjästä?

        Ihan justiin tapahtuu, seuraa uutisia 😉

      • Anonyymi

        Ei täällä saa kun painia ja pelata pesäpalloa muuten on hintti

    • Anonyymi

      Takana loistava tulevaisuus - :D

    • Anonyymi

      Näyttäs olevan U20 Sm, missä kiekkoilee. Ei huonosti kuitenkaan. Kaljaliiga erikseen. Terveisin sivusta seurannut.

      • Anonyymi

        Pari vuotta nuorempana…

      • Anonyymi

        Ka! Kukas yh se tänne löysi :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta nuorempana…

        U20- siirrytään sinä vuonna kun täytetään 18v. Eli ihan perus. Ei mitään ihmeellistä

        Lämyjä lämyjä, harjoittele kaikella kunnioituksella. 👌🏻

        pikanen vilkasu joukkueisiin, noissa pelaa useita 16 ja 17 vuotiaitakin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        U20- siirrytään sinä vuonna kun täytetään 18v. Eli ihan perus. Ei mitään ihmeellistä

        Ja parhaat tuon ikäiset ja nuoremmatkin pelaavat jo miesten SM-liigaa. Finhockeystä vaan tutkimaan, sieltä löytyy kaikki fakta tähän niin ei tarvitse kenenkään arvailla tai puhua ilman parempaa tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lämyjä lämyjä, harjoittele kaikella kunnioituksella. 👌🏻

        20-18 =2 😌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20-18 =2 😌

        20-17=3
        20-16=4
        kuinka pitkälle jatketaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20-17=3
        20-16=4
        kuinka pitkälle jatketaan?

        Ei pitkälle, edes maailmanlaajuisesti. Ota nyt ittees jo niskasta kiinni, äläkä täällä päde. 👌🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitkälle, edes maailmanlaajuisesti. Ota nyt ittees jo niskasta kiinni, äläkä täällä päde. 👌🏻

        Ei tarvii täällä päteä, toista se on teillä :D toiset pätee ja pärjää oikeassa elämässä, toiset unelmissaan

      • Anonyymi

        Ja pisteitä tahkonnut niin maan perkeleesti!!! :D :D

      • Anonyymi

        Se alasarja....ja katoppa tehot. Siis "tehot" :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20-18 =2 😌

        Hohhoh. Ei tullu pelimestä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta nuorempana…

        Ja pointtisi oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoh. Ei tullu pelimestä ei.

        Onko joku yllättynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta nuorempana…

        Kuten iso osa noissa joukkueissa pelaavista. Ne parhaat toki miesten sarjoissa jo. Mikä tuossa oli mielestäsi mainitsemisen arvoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta nuorempana…

        Noniin. Fakta on, että samassa joukkueessa pelaa 13 muutakin näitä ”pari vuotta nuorempia nolla kolmosia” ja 7 vielä nuorempaa, 04 ja 05 syntyneitä. Eli eikö tuo argumentti ole jo todella, todella huono? Pysytään nyt tosi asioissa näissä kehuissa kuitenkin. Kehutaan jos on oikeasti aihetta. T. Finhockeyn tutkija

        No mutta jos ei parempaa keksi? Pitää yrittää edes jollakin päteä, vaikka tosiasiat sanoo ihan muuta

      • Anonyymi

        Hyvin näyttää tämäkin kausi alkaneen 😂😂
        Niinku koko joukkueella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin näyttää tämäkin kausi alkaneen 😂😂
        Niinku koko joukkueella

        Parhaat pelaajat pääsee parhaisiin joukkueisiin, kai sen tiedät?

      • Anonyymi

        Vai Mestiskö sittenkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhaat pelaajat pääsee parhaisiin joukkueisiin, kai sen tiedät?

        Aika JÄNNÄ.... miten niin hyvä pelaaja on joutunut niin huonoon porukkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika JÄNNÄ.... miten niin hyvä pelaaja on joutunut niin huonoon porukkaan?

        Äläkää nyt poikia moittiko, ne on syyttömiä koko tähän äiteensä aikaansaamaan juttuun kun julkisuutta pitää saada
        Pojat on syyttömiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläkää nyt poikia moittiko, ne on syyttömiä koko tähän äiteensä aikaansaamaan juttuun kun julkisuutta pitää saada
        Pojat on syyttömiä

        Juuri näin. Jos joku tähän keskusteluun on syypää, niin tuo äiti, joka ittensä ja kersansa julkisuuteen tyrkytti. Harmillista vaan kun nyt pojat joutuu kärsimään vielä vuosein päästäkin äitinsä teosta.

    • Anonyymi

      Niin. Teot puhukoon puolestaan eikö niin?

      • Anonyymi

        Aivan. Hilijaasta on ollu tekojen osalta. Suutansa on helppo louskuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Hilijaasta on ollu tekojen osalta. Suutansa on helppo louskuttaa.

        Tekijät tekee, selittäjät selittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Hilijaasta on ollu tekojen osalta. Suutansa on helppo louskuttaa.

        Tämä.

    • Anonyymi

      Etsin nyt oikein tuon jutun käsiini tuolta 7 vuoden takaa.
      Äiti on siis yksin vastuussa pojista, niin hoivallisesti kuin taloudellisestikin.
      Ainakin rivien välistä voi päätellä, ettei ulkomaille muuttanut isä osallistu latillakaan poikien harrastusmaksuihin (tai muihinkaan kuluihin.)
      Antakaa nyt vähän armoa, äiti on varmasti yrittänyt parhaansa. Kallis laji, ei ihme, että yhden ihmisen maksukyky alkaa olla tiukoilla.

      • Anonyymi

        Meniköhän ihan noin? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meniköhän ihan noin? :D

        No kerro toki, kuinkas sitten? Ainakin julkaistujen juttujen perusteella meni noin kuin kirjoitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meniköhän ihan noin? :D

        Ainakin noissa haastatteluissaan puhui vain itsestään ja omasta maksukyvystään. Ei mainintaa isän osallistumisesta kuluihin/muihin asioihin. Ei kai kukaan nyt kehtaa julkisesti tuollaisella asialla valehdella :O

        Aivan. Ei kai?

        No. Soli sen akan haluama "15 min of fame" :D
        Siitä en virka sen enempiä, notta menikö putkeen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Ei kai?

        Niin sitä vois kuvitella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Ei kai?

        Hyvä kysymys. Ei kai tosiaan kukaan kehtaa tuollaista väittää, jos ei se ole totta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Ei kai tosiaan kukaan kehtaa tuollaista väittää, jos ei se ole totta?

        Onneksi tässä maailmassa asiat kuitenkin pääsääntöisesti menee niin, että totuus tulee aina esiin. Ennemmin tai myöhemmin. Asiassa kuin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi tässä maailmassa asiat kuitenkin pääsääntöisesti menee niin, että totuus tulee aina esiin. Ennemmin tai myöhemmin. Asiassa kuin asiassa.

        Niinpä. Kuten tässäkin näyttää käyneen. Ja hyvä niin. Loppuupa se katteeton rehvastelu. Vaikka "ihan yksin" kaiken joutuikin kustantamaan :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin noissa haastatteluissaan puhui vain itsestään ja omasta maksukyvystään. Ei mainintaa isän osallistumisesta kuluihin/muihin asioihin. Ei kai kukaan nyt kehtaa julkisesti tuollaisella asialla valehdella :O

        Juu, ei sanaakaan isän osallistumisesta poikien kuluihin…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei sanaakaan isän osallistumisesta poikien kuluihin…

        Isä häipyi ulkomaille. Se siitä.

        Ei tietenkään. Isä häipyi ulkomaille, näinhän tämä äiti kertoo tuossa toisessa tähän juttuun liittyvässä haastattelussaan. Onneksi hän itse on lapsiensakin mukaan super äiti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isä häipyi ulkomaille. Se siitä.

        Maksuliikenne ei sitten ulkomailta toimi? 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksuliikenne ei sitten ulkomailta toimi? 🤔

        Ainakin niin tuo äiti antaa ymmärtää. Yksin hoitaa kaiken.

        Ja ajelisi Ferrarilla, jos ei olisi vuosikausia laittanut toivoaan turhaan siihen, että pojista tulisi ihan oikeita pelaajia. Ja ei, tähän ei nyt lasketa muuta kuin se, että elättää itsensä pelaamisella, turha tulla selittämään mitään junnusarjoja. Mahtaa harmittaa, nyt ei pääse Ferrarin rattiin, kun laittoi kaikki rahansa turhaan. Voihan Ferrari!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksuliikenne ei sitten ulkomailta toimi? 🤔

        Näiden koko kansalle julkaistujen juttujen perusteella ei.
        Ei puolta sanaakaan isän osallistumisesta kuluihin.
        Miksei isä aikanaan oikaissut asiaa, jos niin oli? Nyt jäi munattoman lurjuksen leima otsaan, kun häipyi vaan ja jätti pojat täysin äidin vastuulle kaikilta osin.

        Ja äiti päätti sitten nolata omat lapsensa julkisesti, ja siihen päälle sievästi rivien välissä haukkua lastensa isän siitä, ettei isä osallistu lasten elämään, vinkvink: etenkään rahallisesti.
        Fiksumpi ja reilumpi äiti olisi maininnut haastattelussa suoraan ja rehellisesti, ettei kuitenkaan joudu maksamaan kaikkia kuluja itse. Mutta sitten tältä koko jutulta olisi mennyt pohja. Nyt oli hyvä kerjätä kun yksin on KAIKESTA vastuussa. Tai ainakin niin antaa tehokkaasti ymmärtää. Jos minä olisin tuo isä niin kaivaisin varmaan kaikki eron jälkeiset tilisiirtokuitit esille ja läväyttäisin tähän ketjuun. Että miten se sitten oikeasti mahdollisesti menikään.

        Joo, tehokkaasti kyllä rivien välissä haukutaan poikien isä osallistumattomuudesta. No, toisilla on pokkaa! Ja onhan se varmasti kauheaa, YH kun on ja joutuu KAIKEN yksin hoitamaan ja kustantamaan. Raukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ajelisi Ferrarilla, jos ei olisi vuosikausia laittanut toivoaan turhaan siihen, että pojista tulisi ihan oikeita pelaajia. Ja ei, tähän ei nyt lasketa muuta kuin se, että elättää itsensä pelaamisella, turha tulla selittämään mitään junnusarjoja. Mahtaa harmittaa, nyt ei pääse Ferrarin rattiin, kun laittoi kaikki rahansa turhaan. Voihan Ferrari!

        No hei, kuitenkin sentään #mersu lla. Sen verran useasti mainittu, että uskottava on! :D Onhan , se ihan eri asia.

    • Anonyymi

      Jääkiekkoa pelaa pellet

      • Anonyymi

        Ensimmäinen järkevä kommentti tähän keskusteluun 🤣

    • Anonyymi

      "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!"
      Meillä tehdään vatsoja ja punnerruksia yhdessä koko perhe!

      :D mikä se sana olikaan...myötähäpeä??

      • Anonyymi

        toi oli kyllä noloa jo
        kun ei enää riitä, että kehut kersojas, niin muista mainaasta, että kyllä minä itekki jumppaan!

      • Anonyymi

        En olisi ikinä uskonut, että copy pastaamalla lauseen "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!" löytyy jotakin. Niin vain löytyi. Voi apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En olisi ikinä uskonut, että copy pastaamalla lauseen "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!" löytyy jotakin. Niin vain löytyi. Voi apua.

        Tarkennan, siis googlettamalla tuon "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!"

        Näköjään :D oumaigaad :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään :D oumaigaad :D

        On kyllä paha. Apua, tosiaan! Googlettakaa tuo :D

        😂🤣😂

        Eiiikä!!!😂😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään :D oumaigaad :D

        😂😂😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En olisi ikinä uskonut, että copy pastaamalla lauseen "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!" löytyy jotakin. Niin vain löytyi. Voi apua.

        Ei sssaaaatana :D :D aivan jo uusi ulottuvuus sanalle myötähäpeä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sssaaaatana :D :D aivan jo uusi ulottuvuus sanalle myötähäpeä :D

        😂😂 voidaan muokata sanakirja uusiksi 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂😂 voidaan muokata sanakirja uusiksi 😂

        Vaahhhhtokarkkki!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennan, siis googlettamalla tuon "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!"

        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä paha. Apua, tosiaan! Googlettakaa tuo :D

        Ei ois pitäny, nyt ei meinaa tulla naurusta loppua :D

      • Anonyymi

        Vaahtokarkki on uusi musta :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennan, siis googlettamalla tuon "Meillä ei maatakaan sohvalla ja syödä vaahtokarkkeja!"

        😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaahtokarkki on uusi musta :D

        Kisat menossa, onko vaahtokarkit askissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kisat menossa, onko vaahtokarkit askissa?

        Tottakai, vetää kaurapuuroa naamariin, minkä kerkee :D Ja leukoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toi oli kyllä noloa jo
        kun ei enää riitä, että kehut kersojas, niin muista mainaasta, että kyllä minä itekki jumppaan!

        "Olen luvannut poikien valmentajalle, että jos heidän pitää tehdä punnerruksia ja vatsalihaksia treenien jälkeen, myös minä tulen tekemään niitä. Olen tehnytkin."

        tuohon laihin :D tää ei oo enää todellista :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kisat menossa, onko vaahtokarkit askissa?

        Junnu kisat menossa, kai nyt ees siellä? :O

    • Anonyymi

      On kyllä nolo. NOLO. Ristus, että on nolo.

      • Anonyymi

        No älä ny. Kyllä ne ihan kohta justiin breikkaa! Agentit ei oo vaan vielä löytäny niitä 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No älä ny. Kyllä ne ihan kohta justiin breikkaa! Agentit ei oo vaan vielä löytäny niitä 😂

        Aivan varmasti! Änäriin tähdätään :D :D
        Siis voi iesus mikä myötähäpeä, kun tuota juttua lukee tänä päivänä. Olisko kannattanut vähän miettiä, ennenkuin tuollaisen jutun menivät itsestään valtakunnallisesti mediaan tyrkyttämään?

        Aina on ollut näitä julkkarihakuisia, jossei omat rahkeet riitä, niin uhrataan vaikka omat kersat - kunhan saa nimen ja naamaan julki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No älä ny. Kyllä ne ihan kohta justiin breikkaa! Agentit ei oo vaan vielä löytäny niitä 😂

        No onhan se reilut kuus minuuttia/peli aika kova !!!

    • Anonyymi

      Eniten säälittää nuo pojat. Joutuvat kantamaan äitinsä julkisuushaun taakkaa vielä nytkin, jo aikuisina. Mahtaa hävettää.

      • Anonyymi

        Niimpä. Kerran netissä, aina netissä. Ikuisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä. Kerran netissä, aina netissä. Ikuisesti.

        :( tämä nykypäivä ei anna unohtaa, vaikka haluaisikin, koska internet

        Siksi kannattaakin miettiä mitä itsestään ja saati sitten toisista sinne julki läväyttää. Kaikki löytyy vuosien päästäkin kuten nyt tämä juttu. Eikä varsinaisesti tuo mainetta ja kunniaa lisää tälle perheelle.

      • Anonyymi

        Äläpä muuta. Kiva lukea itsestään tuo juttu tänä päivänä, kun ymmärtävät jo itsekin asiaa.

      • Anonyymi

        Totta muuten :( voi surku poikia, mitä joutuvat kestämään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :( tämä nykypäivä ei anna unohtaa, vaikka haluaisikin, koska internet

        Julmaa noille koko juttuun syyttömille pojille. Mahtoiko kukaan kysyä heiltä lupaa juttuun? Sitten siitä kärsivät ja nyt aikuisina edelleen 😔 koska tosiaan mikään en netistä lopullisesti katoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta muuten :( voi surku poikia, mitä joutuvat kestämään

        Ja nyt kun googletat vanhemman pojan nimen, löytyy tuo vaahtokarkki-juttu. Nykyään kersat muuta teekään, kun etsii toisistaan tietoa netistä. Mahtaa olla huikea fiilis, kun tuollainen juttu löytyy omalla nimellä netistä! Nuoremmalla helpompaa, kun on tosiaan tuo kuuluisampi ja oikea lätkänpelaaja saman niminen, löytyy vain hänet kun googlailee. Voi poikaparat!

        Ja työnantajat googlettaa, ja aika lailla joka paikassa on google hommissa, kun jonnekin nimesi annat tietoon.
        Voivoi

      • Anonyymi

        ”Kiitti mutsi, siitä että nolasit meidät koko kansan edessä.”
        Jeppistä jee!

        #word

        Niitä juttuja on näköjään enemmänkin 🙄 tästä samasta tapauksesta. 😂😂 Hyvää viihdettä

        Ai kauhia 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kauhia 😅

        On kyllä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Kiitti mutsi, siitä että nolasit meidät koko kansan edessä.”
        Jeppistä jee!

        Jos olisin jompikumpi noista hehkutetuista pojista niin vaihtaisin varmaan nimeni. On nuo jutut sen tasoisia, etten ehkä haluaisi tulla nimelläni noihin yhdistetyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä juttuja on näköjään enemmänkin 🙄 tästä samasta tapauksesta. 😂😂 Hyvää viihdettä

        Ja sen miten tässä sitten kävikään, kun tullaan nykyhetkeen....
        Että miten meni omasta mielestä?

      • Anonyymi

        Niinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Kiitti mutsi, siitä että nolasit meidät koko kansan edessä.”
        Jeppistä jee!

        Tämä. Surulista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja työnantajat googlettaa, ja aika lailla joka paikassa on google hommissa, kun jonnekin nimesi annat tietoon.
        Voivoi

        Ja kukapa ei tänä päivänä googlaisi itse itseään? Voivoi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kannattaakin miettiä mitä itsestään ja saati sitten toisista sinne julki läväyttää. Kaikki löytyy vuosien päästäkin kuten nyt tämä juttu. Eikä varsinaisesti tuo mainetta ja kunniaa lisää tälle perheelle.

        Vuonna 2014 marraskuussa b(vai peräti 2015 tammikuussa) tämä äiti kertoo "olleensa pari vuotta yksin poikien kanssa" ja isän muuttaneen ulkomaille eron jälkeen. Juuri samaa sarjaa kuin tuo rahankerjuuasia. Ja kuinka pojat ovat ottaneet eron "yllättävän hyvin".
        Sama äiti kertoo eräässä toisessa, julkisesti netistä löytyvässä jutussa vuoden 2012 Provinssin tapahtumista näin: "poikaystäväni työskenteli"...ja kuinka hän on löytänyt Provinssista "loistomiehen vierelleen".
        Eli, otetaanpas nyt uusiksi: avioero oman kertomansa mukaan marraskuussa (tai ainakin syksyllä 2012, koska marraskuussa 2014 kertoo olleensa yksin pari vuotta).
        Kuitenkin poikaystävä ollut jo Provinssissa 2012, joka tuolloin taisi olla viikkoa ennen juhannusta?
        Että miten tämä nyt meni noin niinkuin omasta mielestä?
        Kaikkea sitä netistä löytyy, kannattaa todellakin miettiä, mitä sinne lykkää julkisuuden toivossa.

        Voi ristus :D oikeesti?
        Kuten joku tässä ketjussa jo aikaisemminkin totesi, niin itsensä voi nolata niin monin eri tavoin, ja toiset osaa sen itsensä nolaamisen jalon taidon jopa ihan julkisesti!
        Voi kurjuuden kurjuus tuota "kahden vuoden yksinoloa" :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä!

        Ja näihin lätkäjuttuihin lisää tuo äidin ”haastattelu” koskien Provinssia… huhhuh! Joku ei tässä aikajanassa nyt täsmää, kun on eronnut aviomiehestään syksyllä 2012, mutta kesäkuussa 2012 oli jo poikaystävä. Ihana mies, kuulemma. Se poikkis.

        Hmmmm....kumpaa lienee, tyhmyyttä ja vittuilua vai ihan vaan ilkeyttä ja vittuilua?
        Sieltä kuuluisasta "rivien välistä".
        Oli kumpaa vaan, niin en pidä kumpaakaan mitenkään tavoiteltavana piirteenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Kiitti mutsi, siitä että nolasit meidät koko kansan edessä.”
        Jeppistä jee!

        Näinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näihin lätkäjuttuihin lisää tuo äidin ”haastattelu” koskien Provinssia… huhhuh! Joku ei tässä aikajanassa nyt täsmää, kun on eronnut aviomiehestään syksyllä 2012, mutta kesäkuussa 2012 oli jo poikaystävä. Ihana mies, kuulemma. Se poikkis.

        Naama julkisuuteen, hinnalla millä hyvänsä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmmmm....kumpaa lienee, tyhmyyttä ja vittuilua vai ihan vaan ilkeyttä ja vittuilua?
        Sieltä kuuluisasta "rivien välistä".
        Oli kumpaa vaan, niin en pidä kumpaakaan mitenkään tavoiteltavana piirteenä.

        ”Kerran netissä, aina netissä”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näihin lätkäjuttuihin lisää tuo äidin ”haastattelu” koskien Provinssia… huhhuh! Joku ei tässä aikajanassa nyt täsmää, kun on eronnut aviomiehestään syksyllä 2012, mutta kesäkuussa 2012 oli jo poikaystävä. Ihana mies, kuulemma. Se poikkis.

        On!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä.

        :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisin jompikumpi noista hehkutetuista pojista niin vaihtaisin varmaan nimeni. On nuo jutut sen tasoisia, etten ehkä haluaisi tulla nimelläni noihin yhdistetyksi.

        Poikaparat. 😔

        #mersunlogo on aina eri asia ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisin jompikumpi noista hehkutetuista pojista niin vaihtaisin varmaan nimeni. On nuo jutut sen tasoisia, etten ehkä haluaisi tulla nimelläni noihin yhdistetyksi.

        Kävinpä googlettamassa. Voivoi. Vanhemmasta pojasta löytyy vaahtokarkit ja nhl-tähtääminen. Ja superäiti. Missä mahtaa nuori mies nykyään mennä, tuskin on ylpeä jos itseään googlaa että mitä löytyy. Äidille "kiitos" siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisin jompikumpi noista hehkutetuista pojista niin vaihtaisin varmaan nimeni. On nuo jutut sen tasoisia, etten ehkä haluaisi tulla nimelläni noihin yhdistetyksi.

        Äiteelle sekin helpompaa kun on nimi vaihtunut avio liiton kautta. Pojat vaan kärsii

    • Anonyymi

      Mulla on järkyttävän iso housuissa ja harrastan painia. Kyllä toisia ukkoja jännittää maata matossa

    • Anonyymi

      Kiva heiluttaa sheivattua hallilla ja ukot tykkää

    • Anonyymi

      Kuka haluaa nähdä kun muija ottaa suuhun

    • Anonyymi

      Köyhät vinkuu. Ne piirtää, kenellä on liitua.

      • Anonyymi

        Näin on.

    • Anonyymi

      Pohhjaalainen ei valita

      • Anonyymi

        Haha. Eteläpohjalainen ainakin valittaa koko ajan. Negatiivisuus on selkärangassa. Sen muualta tullut huomaa ihan ensimmäisenä.

    • Anonyymi

      Lopulta kyse on saunailloista, pelireissuista ja kaikesta minkä varjolla voi juoda kaljaa. 🍻🍺

    • Anonyymi

      Onko se vähän tyhmä kun istuu pankin päällä ja valittaa rahapulaa?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys ;)

      • Anonyymi

        Ei kai siveellinen nainen nyt sellasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai siveellinen nainen nyt sellasta!

        Ilman saa jakaa vaikka kuinka paljon? Hemmetin tekopyhät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman saa jakaa vaikka kuinka paljon? Hemmetin tekopyhät.

        Ei kai siveellinen nainen ja äiti nyt sellasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai siveellinen nainen ja äiti nyt sellasta!

        Niin. Ei kai! Lapsia ja kaikkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai siveellinen nainen ja äiti nyt sellasta!

        Siveellinen ja yh eivät sovi samaan lauseeseen. Maine ei siitä enää huonone, jos edes joskus ottaa hieman rahaa.

        Lapset siitäkin kärsii kun kylillä puhutaan. Jos äiti pitkin poikin jakeloo. Että ei nyt sellasta ei. Pienet piirit tiedäthän.

        Tiedän 😉 paljon muutakin

        Todella pienet. Sitä kun luulee, ettei kukaan tiedä tai näe, aina löytyy joku, joka tietää ja näkee. Ja joku, joka näkee ne fb-jutut ja muut, selkäänpuukottajia riittää 😉

        Niin. Ja miksiköhän niin? Peiliin on aina hyvä vilkaista 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän 😉 paljon muutakin

        Tiedätkö tekeekö niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö tekeekö niin?

        Ai miten? Kuka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai miten? Kuka?

        No hän tietenkin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hän tietenkin..

        Nii tekeekö mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella pienet. Sitä kun luulee, ettei kukaan tiedä tai näe, aina löytyy joku, joka tietää ja näkee. Ja joku, joka näkee ne fb-jutut ja muut, selkäänpuukottajia riittää 😉

        Taitaa tästäkin ketjusta olla ihmeissään, miten ja kuka tietää niin paljon. Esim fb-kirjoituksia… siinäpä pohtii 👍🏻😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai siveellinen nainen ja äiti nyt sellasta!

        😇😂😂😂

      • Anonyymi

        Kuinka moni kehtaa pyytää rahaa? Baarista koukataan joku eikä nimeä kysytä edes aamulla. Kymmenet, jos ei sadat tekee tätä Seinäjoella joka viikonloppu. Pyytäisi edes muutaman kympin, niin siitä kertyisi vuodessa mukava summa. 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa tästäkin ketjusta olla ihmeissään, miten ja kuka tietää niin paljon. Esim fb-kirjoituksia… siinäpä pohtii 👍🏻😂

        🤔🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siveellinen ja yh eivät sovi samaan lauseeseen. Maine ei siitä enää huonone, jos edes joskus ottaa hieman rahaa.

        Ylempänä olevien paljastusten perusteella ainakaan tässä tapauksessa ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa tästäkin ketjusta olla ihmeissään, miten ja kuka tietää niin paljon. Esim fb-kirjoituksia… siinäpä pohtii 👍🏻😂

        "Mitä? Eikö kaikki rakastakaan mua?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä? Eikö kaikki rakastakaan mua?"

        😂😂

    • Anonyymi

      Sammuneita naisia on kiva hiplata t; hoki harrastaja

    • Anonyymi

      Taitaa se sinäjoen-s porukka olla huijareita.

    • Anonyymi

      Lajinvaihto auttaa eurokriisiin.

    • Anonyymi

      Ristus että jaksatte vanhoja juttuja täällä kaivella ja pyörittää. Eikö Seinäjoella muita puheenaiheita ole?

      • Anonyymi

        Ei.

    • Anonyymi

      Meidän Arto käyttää legginsejä ja huulipunaa

      • Anonyymi

        Nämä mukahauskat jutut, jottei puhuttaisi asiasta, on huonoja ja noloja yrityksiä.

    • Anonyymi

      Taloyhtiössämme asuu curling perhe . Lapset saavat läpi kaikki vaatimuksensa . Naapurit on nimennyt heidät häiriköiksi kun perhe ei noudata järjestys sääntöjä kukaan heistä . Lapsille kustannetaan kaikki harrastukset jääkiekkokin yms mitä he vaan keksivät vaatia Yhtiövastikkeen maksuissa on ruvennut näkymään viiveitä . Kohta kai naapurit joutuvat heidänkin lainaosuutensa maksamaan ,kun yhteisvastuullisesti taloyhtiössä velkaa maksetaan ? Tahallista vai vaiin täystolloja vanhempia ? Jollakin erikoosella varallisuuden siirrolla oli kuulema asunto saatu hankittua . Nyt rahat alkava tloppua. Mutta mopoauto piti kuitenkin hankkia kun kakara niin vaati . Lisää ongelmaa naapureille siitäkin .

      • Anonyymi

        Nykyajan meininki

      • Anonyymi

        Meidän naapurissa asuu helikopteri vanhemmat. Valitettavasti, lasten vuoksi.

      • Anonyymi

        Meidän taloyhtiössä asuva helikopteri vanhempien poika räyhäsi mopollaan . Lähti kortti . Vaihtoi skuuttiin . Ihmettelin kun rauhottui. Nyt selvisi että oli pahasti kaatunut . Järki jäätynyt.

      • Anonyymi

        Noin käy, kun lapset saa itse päättää kaikesta, alkaen ihan siitä, mitä syödään jne ja etenkin mitä ei halua syödä tai tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin käy, kun lapset saa itse päättää kaikesta, alkaen ihan siitä, mitä syödään jne ja etenkin mitä ei halua syödä tai tehdä.

        Joo! Mikään ei oo kauhiampaa ku nirsot aikuiset ihmiset jotka ei suostu syömään ku muutamaa ruoka lajia. Aina tietää niistä, kenellä on vanhemmat antanu pikku kersasta lähtien itte päättää että maistaako ees jotaki, saati että söis. Ne kulkoo linjastolla irvistellen kaikille paitti nakeille ja lihapullille ja keitto perunoolle.

      • Anonyymi

        Selvis että toinen vanhemmista oli mannen sukuinen. Muuttivat pois.

    • Anonyymi

      ....hyviä kysymyksiä...aika jännä....

    • Anonyymi

      Nämä pojat on kai aikuisia miehiä jo, joten eiköhän rahavirta ole jo kääntynyt toiseen suuntaan? Jos niin hyviä pelimiehiä ovat kun sanotaan. Eikö se mene niin päin, että kun olet tarpeeksi hyvä jossakin niin siitä maksetaan. En usko, että ammattipelaajat itse jäämaksuja tai luistimia tai muutakaan maksavat tai joutuvat talkoolla kioskia pitämään kotipeleissä. Jotta eikähän tämä nyt ole pojilla jo tulopuolella pelaaminen.

      • Anonyymi

        ...hmmm.... onkohan noin... :D että tulo puolella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...hmmm.... onkohan noin... :D että tulo puolella?

        aika halpaa tuo kolme donaa vielä on...mut ei täällä ymmärretä kun on totuttu koittelemaan toisiaan trikoot jalassa tai lyömään hietakentällä kepillä palloa...vähä-älyiset pelaa vähä-älyisten pelejä ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika halpaa tuo kolme donaa vielä on...mut ei täällä ymmärretä kun on totuttu koittelemaan toisiaan trikoot jalassa tai lyömään hietakentällä kepillä palloa...vähä-älyiset pelaa vähä-älyisten pelejä ...

        Totta. On monta kalliimpaakin lajia. Ja 3000 vuodessa ei ole kuin 250e/kk. Ei kuulosta ollenkaan pahalta summalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. On monta kalliimpaakin lajia. Ja 3000 vuodessa ei ole kuin 250e/kk. Ei kuulosta ollenkaan pahalta summalta.

        Täältä lähdetään ekan kauden jälkeen vaasaan tai tampereelle pelaamaan lätkään,molemmissa on huippu juniorityö jopa vaasassa vaikka miesten porukassa se ei näy. Jotenkin täällä tuo lätkä on jäänyt muistelisin että vaasassa oli joskus vaasan maila pesäpallojoukkue joka pikkusen pärjäsikin? ei enää. paini siellä ei taida olla oikeen se juttu,enemmän kamppailu puolen lajit. no kaupungeissa lapset lähtee jo eri aloille harrastuksissa ja töissä oli se mun pointti

        Ne lähtee, joilla taidot riittää isompiin piireihin. Johan noita junnuja muuttaa yläkouluikäisinä yksin vieraaseen kaupunkiin lätkän takia. Mutta ne niitä, joilla on taitoa, ja uskotaan, että siitä voi tulla vaikka ammatti. Eivätkä roiku mamin helmoissa, vaan haluavat ja osaavat pelata oikeasti muittenkin kuin sen oman mamin mielestä. Huonommille junnuille vanhemmat kustantaa lätkäharrastuksen vielä täysikäisenäkin.

        Ei kai sentään?
        Kai nyt aikuiset ihmiset kustantaa itse harrastuksensa?
        Vai mitä lapasia ne vanhemmatkin on kun aikuista ihmistä paapovat?

        Ne on niitä "ikuinen lupaus"-Junnujen vanhempia :D Uskotaan vielä siinäkin vaiheessa ammattilaisuraan, kun se oma superjunnu on 19 tai 20v. Pitäähän sille kaikki maksaa, kyllä se vielä breikkaa!

        Tottakai se breikkaa, maksetaan ittemme kipeeksi kaikista lisätreenitunneista, mutta kyllä se vielä breikkaa!
        Ei anneta huonojen geenien masentaa, lisää treeniä vaan, makso mitä makso!
        Ja muistetaan kertoa hinta!! Kallista on!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sentään?
        Kai nyt aikuiset ihmiset kustantaa itse harrastuksensa?
        Vai mitä lapasia ne vanhemmatkin on kun aikuista ihmistä paapovat?

        Vanhemmat paapovat, aikuisina lapsista tulee peräkammarin poikia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmat paapovat, aikuisina lapsista tulee peräkammarin poikia.

        Justihin näin.
        Luullaan kai tekevänsä palvelus kun paapotaan aikuisia kersoja ja maksetaan kaikki.
        Sitten nu mukulat ei osaa vielä 20-vuotiaana ees perunoita kuoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on niitä "ikuinen lupaus"-Junnujen vanhempia :D Uskotaan vielä siinäkin vaiheessa ammattilaisuraan, kun se oma superjunnu on 19 tai 20v. Pitäähän sille kaikki maksaa, kyllä se vielä breikkaa!

        Liiga alkaa tänään, nyt kaikki silmä tarkkana, mikä joukkue on nämä pojat palkannut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on niitä "ikuinen lupaus"-Junnujen vanhempia :D Uskotaan vielä siinäkin vaiheessa ammattilaisuraan, kun se oma superjunnu on 19 tai 20v. Pitäähän sille kaikki maksaa, kyllä se vielä breikkaa!

        Miksei maksaisi, jos siihen kykenee? Vaikka kolmekymppisen lapsensa elämää?

    • Anonyymi

      Käyn usein hoitelemassa erästä yh mutsia ja saan laueta suuhun. Maksan huvista 60€ kerta ja hyvin on varaa lapsen harrastaa

    • Anonyymi

      Tuolla noita jääkiekkokaukaloita riittää, senkun menee kiekkoineen, mailoineen präiskimään. Ei maksa mitään muuta kuin luistimet, mailan, kiekon ja joitakin varusteita.Tietysti viitsimistä raahautua sinne kaukaloon, jos ei se äitee kuljeta vauvaansa.

      Niin ja niitä kavereita siellä kyllä löytyy, kun Klo: 18:00 - 23:00 mäiskitään että kolina kuuluu.

      Harrastus on harrastus, mutta jos huipulle tahtoo, siitä joutuu maksamaan ja Paljon. Siinä ei saakkaan olla per'aukinen ja marista.

      • Anonyymi

        Jos huipulle tahtoo, ei edes raha riitä, jos ei vaan ole oikeita ominaisuuksia. Siinä ei edes lisäharjoitteet tee kenestäkään uutta Selännettä.
        Vanha sanonta, että lahjattomat treenaa, pitää osiltaan paikkaansa.

        Joo ei sielä persjalakaasten kersat pärjää vaikka yrittääs

    • Anonyymi

      Jaa se on nuon halapaa.... Täytyy poijalta kysyä kiinnostaisko yhtään jos vaihtais kartingin jääkiekkoon....hahahah

      • Anonyymi

        Minäki mietin, notta kiinnostaisko tyttöä, jos laitetaan hevoset myyntiin ja vaihtais ratsastuksen jääkiekkoon. Eihän tuo maksa mitään!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe