Kahdeksan vuoden tuomio

ihmettelijä

Elokuussa Lappeenrannan 2014 käräjäoikeus käsitteli palkkamurha-asiaa. Tapauksessa kolmen miehen joukko lähti murhaamaan heille tuntematonta miestä. Hommat kuitenkin menivät pieleen, sillä kohde säilytti henkensä. Miehet palkannut liikemies sai saman tuomion kuin puuhaan lähteneet miehet eli 8 vuotta ehdotonta vankeutta. Liikemies kuljeskelee tänäkin päivänä vapaalla jalalla ja muut miehet ovat tuomioitaan kärsimässä. Miten on mahdollista, että joukossamme kulkee vapaana palkkamurhan tilannut mies, jolla on 8 vuoden tuomio kärsittävänään ????.
Miten tuo homma mahtaa ihan Suomen lakien mukaan mennä?
Kenelle tuo vangitsemishomma kuuluu vai odotetaanko sitä hetkeä, että liikemies
kävelee omasta tahdostaan vankilaan ihan silloin kuin hänelle sopii?
Tuossa asiassa varmasti suurin rikollinen on mainitun teon tilannut henkilö ja
hän kuitenkin tallustelee vapaana.

5

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä se hoituu

      Jos oikeus ei toimi, niin vangittujen rosmojen vapauduttua 8 v kuluttua, on liikemiehellekin se tuomio tulossa.

      • kuunkiertäjä

        Eiköhän se mene niin, että kun tulevat ulos hoidosta ja saavat uudet rahat palkkaajalta ja homma jatkuu. Noin kiltit pojat tulevat kyllä neljän vuoden päästä ulos kaapista.


    • Pata 3 pistettä

      vahtoria taitaa !hatuttaa" kun SaiPa hävisi, buahahahahhahahaha. Hyvä Ässät!!!!!!! Tekx saipalaiset liikaa välilyöntejä, buahahahhahahahha!

    • wpofjklj

      Huomasitteko? Tästä ketjusta on sensuroitu lehtori/vahtori-viestit?
      Niissä ei edes ollut mitään kirosanoja, henkilökohtaisia loukkauksia ym.

      Todelliset saastaviestit sen sijaan saavat näköjään olla rauhassa, kun noita muita ketjuja katselee.

      Jollekin nimettömälle on näköjään annettu modeoikeudet ja käyttää niitä ihan omien mielijohteidensa mukaan.

      Vapaamuurarijutut ym roskat kyllä hävisivät myös, että jotain positiivistakin.

      Silti, moden pitää seurata sääntöjä, eikä omia mielihalujaan.

    • kuuskytyks

      No niin. Näyttää siltä että palkkamurhan tilannut ukkeli kävelee koevapauteen reilun kahden vuoden istunnon jälkeen. Halvalla menee Suomessakin jo ihmishenkien ostaminenkin. Ja vielä lisäksi kaikki nuo oikeudenkäyntivenkuloinnit, poliisitutkimukset ja niihinliittyvät kaikki maksut köyhdyttivät tätä poloista Suomea sadoilla tuhansilla euroilla. Taas on yksi surullinen episodi päättymässä tai ehkä ottamassa uutta alkua.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe